Browsing by Subject "sijaisvanhemmat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-4 of 4
  • Palonen, Kaisa (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan tukiperhetoimintaa lastensuojelun jälkihuollossa. Jälkihuolto merkitsee kokonaisvastuuta sijaishuollosta itsenäistyvän nuoren selviytymisestä sekä hänen syrjäytymisensä ehkäisemistä. Jälkihuolto voi sisältää erilaisia avohuollon tukitoimia, kuten taloudellista tukea ja asumisen tukemista nuoren tarpeiden mukaan. Vapaaehtoisen tukiperheen tärkeimpänä tehtävänä on tukea sellaista nuorta, jolla ei ole vielä edellytyksiä täysin itsenäiseen elämään. Useimmiten nuoren ja tukiperheen asunnot on sijoitettu lähekkäin. Aluksi tutkielmassa käsitellään jälkihuoltoa, sen tehtävää ja sisältöä, itsenäistyvien nuorten tuettua asumista sekä tukiperhetoimintaa ja siihen sisältyvää sosiaalista tukea. Tutkimustehtävänä on selvittää, mikä on tukiperheen merkitys nuoren itsenäistymiselle. Tarkastelun keskiössä on tukiperheen ja nuoren välinen suhde, sen kehittyminen ja sille ominaiset piirteet. Aihetta lähestytään sekä nuorten että tukiperheiden näkökulmasta. Tutkimusaineiston muodostavat viiden jo itsenäistyneen nuoren ja viiden tukiperheen teemahaastattelut. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa vähän tutkitusta aiheesta. Haastateltujen tukiperheiden mukaan tukisuhteen kannalta merkittävä tekijä on nuoren yhteistyöhalukkuus; nuoret puolestaan arvostivat tasa-arvoista suhdetta, jossa heitä ei kontrolloitu. Tukiperheiden haastatteluissa kävi ilmi, että tuen ja kontrollin välillä tasapainoilu on tavallista useimmissa tukisuhteissa. Sosiaalisen tuen näkökulmasta tukisuhteeseen sisältyy käytännön tukea ja emotionaalista tukea. Käytännön tuki ilmenee ohjaamisena raha-asioiden hoidossa ja muissa arjen perusasioissa. Emotionaalinen tuki on keskustelua, läsnäoloa ja nuoren kuuntelemista. Sekä nuorten että tukiperheiden mukaan hyvää tukisuhdetta luonnehtivat molemminpuolinen luottamus ja avoimuus. Haastattelujen perusteella tukisuhde on parhaimmillaan vastavuoroinen ihmissuhde. Haastatellut nuoret puhuivat tukiperheestä ystäväperheenä ja naapureina, eivätkä he nähneet itsenäistymisensä ja tukiperheen välillä selkeää yhteyttä. Sekä nuorten että tukiperheiden haastattelujen perusteella tukiperhettä voidaan kuitenkin pitää merkityksellisenä nuoren itsenäistymiselle. Tukiperheen merkitys nuoren itsenäistymisen kannalta on se, että nuori saa kokemuksia läsnäolevista ja luotettavista aikuisista. Naapuruus tuo tukisuhteeseen epävirallisuutta ja nuorelle turvallisuuden tunnetta. Tukiperhe voi osaltaan auttaa nuorta integroitumaan yhteiskuntaan antamalla mallin tavallisesta elämästä, mistä nuorella ei ehkä ole kokemusta. Sekä nuoret että tukiperheet toivat esille, että tukiperhe voi auttaa nuorta löytämään omat vahvuutensa ja parantamaan itsetuntoaan. Tukiperhetoiminnalla on mahdollista vastata yksilöllisesti itsenäistyvien nuorten tarpeisiin.
  • Lankinen, Eveliina (2006)
    Tutkimukseni tarkoituksena on rakentaa kuvaa sijaisvanhemmuudesta sijaisvanhempien kokemuksista käsin. Tarkastelen tutkimuksessani sijaisvanhempien ja perhehoitolapsen sekä biologisten vanhempien välistä suhdetta, vanhemmuuden jakamista ja sosiaalityöntekijän roolia. Lisäksi pohdin sijaisvanhemmuuden ammatillisuuskeskusteluun liittyvien piirteiden ilmenemistä sijaisvanhempien kokemuksissa sekä sijaisvanhempien toivomia muutoksia sosiaalityön käytäntöihin. Työni rakentuu seuraavien tutkimuskysymysten pohjalta: 1. Millaisena sijaisvanhemmat näkevät roolinsa perhehoitolapsen elämässä ja minkä merkityksen he antavat omalle vanhemmuudelleen? 2. Jakavatko sijaisvanhemmat vanhemmuuden biologisten vanhempien kanssa ja millä tavalla kaksien vanhempien olemassaolo näkyy sijaisperheen arjessa? 3. Millaisena sosiaalityöntekijän rooli näyttäytyy sijaisvanhempien kokemuksissa ja millaisia muutoksia sijaisvanhemmat mahdollisesti toivovat sosiaalityön käytäntöihin? 4. Minkä merkityksen sijaisvanhemmat antavat ammatillisuudelleen? Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimivat psykologisen vanhemmuuden kaksi koulukuntaa, joista toinen korostaa sijaisvanhempien roolia biologisten vanhempien korvaajina ja toinen täydentäjinä. Lisäksi tutkimukseeni liittyvät kiinteästi jaetun vanhemmuuden –käsite, sosiaalityöntekijän rooli sekä sijaisvanhemmuuden ammatillisuuskeskustelu. Tutkimusaineistona käytän neljää sijaisvanhempipariskunnan teemahaastattelua ja analyysimetodina teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Tutkimustulosten mukaan sijaisvanhemmat pitivät itseään perhehoitolapsen psykologisina vanhempina ja korostivat myös kasvatuksellista rooliaan. Sijaisvanhemmat eivät kokeneet jakavansa vanhemmuuttaan perhehoitolapsen biologisten vanhempien kanssa ja kyseenalaistivat näin jaetun vanhemmuuden - käsitteen. Sijaisvanhemmat korostivat kuitenkin yhteydenpidon tärkeyttä ja näkivät biologisen vanhemman tehtäväksi perhehoitolapsen juurista kertomisen. Sijaisvanhemmat olivat joutuneet ristiriitaisiin tilanteisiin biologisten vanhempien kanssa ja korostivat luottamuksellisen suhteen rakentamisen tärkeyttä. Sijaisvanhemmat kaipasivat sosiaalityöntekijältä sekä emotionaalista että konkreettista tukea ja pitivät ongelmana työntekijöiden vaihtuvuutta. Lisäksi sijaisvanhemmat toivoivat saavansa enemmän huoltajankaltaisia oikeuksia käytännön asioiden hoitamista varten. Tutkimukseni mukaan sijaisvanhempien ammatillisuus ei sulkenut pois vanhemmuuden merkitystä. Ammatillisessa sijaisvanhemmuudessa korostui ns. laaja kiintymysnäkemys, jossa huomioidaan sekä sijaisvanhempien että biologisten vanhempien tärkeys perhehoitolapselle. Lisäksi ammatillinen sijaisvanhemmuus merkitsi tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten kanssa.
  • Laisi, Nina (Helsingfors universitet, 2011)
    Kautta aikain sukulaiset ovat huolehtineet sukulaistensa äidittömistä tai isättömistä lapsista, ja usein näin on toimittu sukulaisten keskinäisillä sopimuksilla. Sukulaisperheessä asumista on nimitetty esimerkiksi yksityissijoitukseksi ja siellä asuvaa kasvattilapseksi. Suomessa lastensuojelun virallisen sijaishuoltojärjestelmän suhtautuminen sukulaisperheisiin on vaihdellut eri aikoina. Yleisesti nähdään, että 1980-luvun puoliväliin asti sukulaisperheitä käytettiin paljon suomalaisessa lastensuojelussa, mutta hoitotyön ammatillistamispyrkimysten ja yhteiskunnallisen rakennekehityksen myötä niiden käyttö väheni, ja alkoi systemaattinen vieraiden sijaisperheiden etsiminen ja valmentaminen. Nykyään ollaan uudelleen tilanteessa, jossa on alettu huomioida sukulaisia ja muita lapsen luonnollisia verkostoja. Nykykeskustelun taustalla on kiihtynyt lastensuojelutarpeen kasvusuunta, jota vastaamaan tarvitaan lisää resursseja, ja yksi mahdollinen vaihtoehto haasteellisessa tilanteessa on sukulaissijoitus eli sukulaisten toteuttama perhehoito. Tässä aineistolähtöisessä laadullisessa tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita sellaisten henkilöiden kokemuksista, jotka ovat jossakin lapsuutensa vaiheessa asuneet sukulaistensa luona. Fenomenologishermeneuttisen tutkimusotteen ja väljästi sovelletun narratiivisen tutkimuksen empiirinen aineisto on hankittu lehti-ilmoituksen välityksellä, ja sen käsittelyssä on ensisijaisena menetelmänä ollut temaattinen sisällön analyysi, jota on täydennetty määrällisen tutkimuksen keinoin. Tarkoitus on kuvailla kirjoitushetkellä eri-ikäisten aikuisten kokemuksia ja niille annettuja merkityksiä. Kirjoitetut tarinat (N = 32) liittyvät muun muassa sukulaissijoitukseen johtaneisiin taustoihin ja syihin, koettuihin tunteisiin sekä sukulaissuhteiden kehittymiseen. Tutkimuksessa on lisäksi pyritty kartoittamaan niitä tekijöitä, jotka ovat tekemisissä sen kanssa, millaiseksi sukulaissijoitus lopulta muotoutuu. Sukulaissijoitusten taustatekijöinä näkyivät muun muassa vanhempien avioerot, yksinhuoltajuus,erilaiset sairaudet ja kuolemat sekä hankalat työ- ja koulujärjestelyt, ja näiden perusteella luokittelin syytekijät sosiaalisiin, orpoudesta johtuviin ja käytännönjärjestelyllisiin syihin. Lapset ovat yleensä pieniä sukulaisperheeseen muuttaessaan, eivätkä he näy päätöksenteossa, joka tapahtuu tyypillisesti nopealla aikataululla. Aina sukulaisperheen jäsenet eivät ole entuudestaan tuttuja lapselle, ja heidän elintapansa voivat olla hyvin erilaiset verrattuna lapsen omaan perheeseen. Sijoitukset voivat kestää viikoista koko lapsuuden ajan kestäviin sijoituksiin, ja ne päättyvät joko takaisin kotiin paluuseen tai omilleen itsenäistymiseen. Valtaosalle sukulaissijoitus on ollut positiivinen kokemus, ja he puhuivat paljolti hyvän kohtelun merkityksestä, eivätkä esimerkiksi sijoituksen pysyvyydestä. Kun taas negatiivisesti sijoituksen kokenut vähemmistö kertoi huonosta, jopa epäinhimillisestä, kohtelusta. Osalle kokemus oli opettanut, että sukulaisiin voi aina turvautua ja vanhemmuuden roolimallin voi omaksua myös sukulaisiltaan, kun taas osa oli oppinut pärjäämään jo varhain omillaan joutuen kärsimään pitkin elämää erilaisista tunne-elämän vaikeuksista. Puolet oli asunut aina samassa sukulaisperheessä, ja osalla oli kokemus useista sukulaisperheistä, yhdellä jopa kymmenestä. Vaikka muuttoja tapahtui, ne tapahtuivat suvun sisällä mahdollistaen sukulaissuhteiden jatkuvuuden. Tosin aina suhteet eivät jatkuneet ainakaan kaikkiin sukulaissijaisperheen jäseniin, tai joskus ne saattoivat katketa myöhemmin esimerkiksi perinnönjaon yhteydessä. Keskeiset lähteet: Beeman & Boisen (1999); Farmer (2010); Heino (2001); Koisti- Auer (2008).
  • Nikkanen, Hannele (2008)
    Perhehoito sijaishuollon muotona on Suomessa vuosi vuodelta vähentynyt. Perhehoidon osuutta sijaishuollossa pyritään kuitenkin selkeästi lisäämään. Uusia sijaisperheitä tarvitaan ja tukimuotoja jo toimiville sijaisperheille pyritään kehittämään, jotta sijaisvanhemmat jaksaisivat jatkaa tehtävässään. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen tunteita sijaisvanhemmuudessa. Tutkimukseni tarkoituksena on ollut selvittää minkälaisia tunteita sijaisvanhemmuus herättää, miten sijaisvanhemmat käyttävät tunteita kasvatustyössään, miten he käsittelevät lasten kanssa näiden tunteita ja miten he käsittelevät ja ottavat hallintaan omia tunteitaan. Tarkastelen tunteita konstruktionistisesta näkökulmasta, jonka mukaan tunteet syntyvät sosiaalisissa tilanteissa ja ovat osa vuorovaikutusta ja toimintaa. Lähestyn aihettani fenomenologisella tutkimusotteella. Haastatteluaineistoni keräsin syksyllä 2007 ja se koostuu kymmenen ammatillisen perhehoitajan haastattelusta. Haastateltavieni päätoiminen työ on sijaisvanhemmuus Helsingin kaupungin kunnallisessa ammatillisessa perhekodissa. Analysoin haastatteluaineistoni tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA) menetelmin. Haastateltavani kokivat sijaisvanhemmuudessaan moninaisia, voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita. He liittävät tunteitaan toimintaympäristönsä eri toimijoihin: sijoitettuihin lapsiin, heidän syntymävanhempiinsa, omiin biologisiin lapsiinsa ja sosiaaliviranomaisiin. Tunteilla oli suuri rooli heidän arkielämässään. Kasvatustyössään he ottavat vastaan sijoitetun lapsen tunteita ja käsittelevät niitä yhdessä lasten kanssa pyrkimyksenään jäsentää lapsen maailmaa. Omia tunteitaan haastateltavani työstävät monin tavoin. Esille nousivat sekä työnohjauksen että vertaisryhmien merkitys omien tunteiden jäsentämisen, jakamisen ja oikeuttamisen paikkoina. Tutkimukseni tulokset jäsentyivät kolmeen pääteemaan: sijaisvanhempana kasvaminen, henkilökohtaisuus ja ammatillisuus sekä identiteettineuvotteluja. Keskeisiä työssä uuvuttavia tekijöitä olivat tunteiden paljous, roolien epämääräisyys, torjutuksi tuleminen ja syvälle henkilökohtaiseen menevät tunteet. Työssä palkitsevina tekijöinä haastateltavani kokivat syvät välittämisen tunteet sijoitettuja lapsia kohtaan ja lapsen kehittymisen sijaisvanhemman hoidossa. Keskeisimmät käyttämäni lähteet: Hochschild, A. (1983). The managed heart. Commercialization of Human Feeling. ja Smith, J.A. (2003) (toim.) Qualitative psychology: a practical guide to research methods.