Browsing by Subject "sika"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Kaarto, Riikka (Helsingin yliopisto, 2019)
    Afrikkalainen sikarutto (African swine fever, ASF) on vakava, helposti leviävä sikojen sairaus, jonka aiheuttaa asfiviruksiin kuuluva ASF-­virus. Virus on erittäin kestävä. Se infektoi kaikkia Suidae-­heimon lajeja esimerkiksi kesy-­ ja villisikoja. Afrikkalaisilla villisioilla tauti on tavallisesti oireeton. Kesysioille ja eurooppalaisille villisioille virus aiheuttaa vakavan, kliinisen verenvuototaudin. ASF tarttuu suorassa kontaktissa eläinten välillä tai epäsuorasti fomiittien kautta. Se voi tarttua myös virusta sisältävän ravinnon välityksellä. Virus leviää Afrikassa pahkasikoihin myös Ornithodoros-­suvun puutiaisten välityksellä. Eurooppalaisilla villisioilla ja kesysioilla taudinkuva on tyypillisesti perakuutti tai akuutti. Oireina ovat mm. korkea kuume, ihon punoitus tai sinerrys, syömättömyys ja apaattisuus. Siat voivat kuolla myös ilman edeltäviä oireita. Kuolleisuus voi olla jopa 100 %. ASF-­diagnoosi tehdään elinnäytteistä tai seerumista viruksen eristyksellä, viruksen osoituksella tai vasta-­aineiden osoituksella. ASF-­virusta löydettiin Venäjältä vuonna 2007. Tauti levisi edelleen Valko­Venäjälle, Ukrainaan ja Moldovaan. Tautia todettiin itäisessä EU:ssa vuonna 2014. Ensimmäiset villisikatapaukset todettiin Liettuassa. Myöhemmin samana vuonna tautia todettiin villisioista myös Puolassa, Latviassa ja Virossa. Vuonna 2017 tautia todettiin Tšekissä ja Romaniassa. Suurin osa kesysikatapauksista on todettu pienissä takapihasikaloissa, joissa tautisuojaus on huono. ASF on levinnyt pitkiä matkoja ihmisen toiminnan seurauksena. Villisialla on tärkeä rooli taudin paikallisessa leviämisessä. Tärkein kesysikojen infektiolähde on ollut ASF-­virusta sisältäneen ruokajätteen käyttäminen sikojen ruokinnassa. Taudin torjunnasta määrätään sekä kansallisessa että EU:n lainsäädännössä. Koska tautiin ei ole rokotetta, taudin vastustuksen avainasemassa ovat sikatilojen korkea tautisuojaus, taudin varhainen havaitseminen, tiedottaminen sekä villisikapopulaation pienentäminen. Villisioista tehtävät passiiviset seurantatutkimukset ovat oleellisia tautitilanteen seurannassa ja taudin havaitsemisessa. Tehokkaista keinoista ASF:n leviämisen estämiseksi Euroopan villisikapopulaatiossa tarvitaan vielä lisää tutkimuksia. Villisikakannan tehokas pienentäminen vähentää riskiä ASF:n leviämiseen. Villisianraatojen kerääminen on ensiarvoisen tärkeää, koska virus säilyy raadoissa pitkään ja ne toimivat infektiolähteinä terveille villisioille. Tautia ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta riski taudin leviämiseen on olemassa. Evira seuraa maan tautitilannetta sekä kesy-­ että villisikojen seurantatutkimuksilla. Suomen villisikakannan pienentämistä on tehostettu ja metsästystä on pyritty helpottamaan lainsäädäntöä muuttamalla. ASF on ajankohtainen sikojen sairaus, joka aiheuttaa suuria tappioita sianlihantuotannolle. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä afrikkalaisen sikaruton epidemiologiaan sekä taudin torjuntaan Euroopan Unionissa ja Suomessa. Työssä esitellään pääpiirteissään myös taudin patogeneesi, oireet ja diagnostiikka.
  • Oravainen, Jonna; Sahlström, Leena; Lyytikäinen, Tapani (Evira, 2011)
    4/2011
    Afrikkalainen sikarutto on lakisääteisesti vastustettava helposti leviävä sikojen ja villisikojen virustauti, jolla on myös vakavia sosioekonomisia vaikutuksia. Akuutissa tautimuodossa eläimillä esiintyy syömättömyyttä, korkeaa kuumetta, verenpurkaumia iholla, veristä ulostetta sekä mahdollisesti ripulia. Kuolleisuus on lähes 100 % ja tauti johtaa kuolemaan 7-10 vrk tartunnan jälkeen. Tauti ei tartu ihmisiin. Tautia esiintyy sekä kesy- että villisioissa suurimmassa osassa Saharan eteläpuolista Afrikkaa ja Sardiniassa. Vuodesta 2007 lähtien tautia on esiintynyt Kaukasuksen alueella ja vuonna 2011 lähellä Suomen rajaa: Leningradin alueella ja Kuolan niemimaalla. Tässä riskiprofiilissa kartoitetaan reitit ja tapahtumasarjat, jotka voivat johtaa siihen, että afrikkalainen sikarutto tulee Suomeen ensimmäisen kerran. Näistä oleellisimmat ovat: maahantulo infektioalueella matkustaneiden ihmisten mukana, infektoituneen lihan tai lihatuotteen mukana, elävien kesysikojen ja sperman mukana, kontaminoituneiden eläinkuljetusajoneuvojen mukana, kansainvälisen liikenteen ruokajätteen mukana ja Suomeen vaeltavan infektoituneen villisian mukana. Tilatason tautisuojaus sekä tehokas ja kohdennettu tiedottaminen taudin vaaroista ovat avainasemassa, kun halutaan suojata Suomen sikaelinkeinoa afrikkalaiselta sikarutolta.
  • Leppilampi, Laura (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä kirjallisuuskatsauksena toteutetussa lisensiaatintutkielmassa käsitellään akuutin faasin proteiineja ja niiden mahdollisuuksia punaisen lihan lihantarkastuksen apuvälineenä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voitaisiinko akuutin faasin proteiineja tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella hyödyntää sian ja naudan lihantarkastuspäätöksen tukena, ja mitä mahdollisia haasteita tai rajoituksia akuutin faasin proteiinien käyttöön osana lihantarkastusta liittyy. Akuutin faasin proteiinit ovat elimistön puolustusjärjestelmän tuottamia proteiinirakenteisia molekyylejä, joiden pitoisuus kasvaa tai vähenee, kun elimistöön kohdistuu tartuntatauti, tulehdustila, ruumiinvamma, kudosvaurio, kasvainsairaus tai jokin eläimelle stressiä aiheuttava tekijä. Akuutin faasin proteiineja on viime vuosina tutkittu enenevissä määrin eläinlääketieteen piirissä, ja niitä voidaan käyttää apuna sairauksien diagnosoinnissa, ennusteen arvioinnissa ja paranemisen seurannassa. Eläinlajien välillä on eroja siinä, mitkä proteiinit ovat puolustusvasteen ja diagnostiikan kannalta keskeisimmässä roolissa. Koska nykyistä lihantarkastusjärjestelmää ollaan tulevaisuudessa uudistamassa, on ajankohtaista selvittää, olisiko lihantarkastukseen hyödyllistä sisällyttää uusia menetelmiä, kuten akuutin faasin proteiinien määrityksiä. Uudistuksen myötä lihantarkastuksella pyritään ehkäisemään paremmin nykyajassa todennäköisimpiä lihaan liittyviä terveysvaaroja ja parantamaan nykyisen järjestelmän heikkouksia. Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella tiettyjen akuutin faasin proteiinien määritysten avulla näyttäisi olevan mahdollista tunnistaa eläinryhmät, joissa lihantarkastuksessa havaittavien löydösten todennäköisyys on suurempi. Näiden proteiinien määrityksistä voisi olla hyötyä riskiperusteiseen lihantarkastukseen siirtymisessä. Toisaalta määritysten tulkintaan ja diagnostiseen tehoon liittyy kohtalaisen paljon epävarmuuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, jos akuutin faasin proteiineja päädytään hyödyntämään osana lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien kykyä tunnistaa kuluttajalle aiheutuvaa terveysriskiä on nykyisen tutkimustiedon valossa vaikeaa arvioida, ja siitä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Myös sairaiden eläinten tunnistamiseen sopivien raja-arvojen määrittäminen edellyttää lisää tutkimustyötä. Johtopäätöksenä akuutin faasin proteiinien määrityksiä ei riittämättömän tutkimustiedon vuoksi voida tällä hetkellä ottaa osaksi lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien käyttöön lihantarkastuksessa liittyy paljon ratkaisemattomia kysymyksiä sekä määritysten tulosten tulkinnan, että käytännön järjestelyjen, kuten näytteenoton järjestämisen osalta. Lisäksi tarvitaan luotettavia, nopeita ja edullisia määritysteknologisia ratkaisuja, jotta akuutin faasin proteiinien määritys voisi antaa lihantarkastukseen todellista lisäarvoa ja olisi riittävän taloudellista sekä tehokasta toteutettavaksi osana lihantuotantojärjestelmää. Näin ollen vaikuttaa epätodennäköiseltä, että määrityksiä voitaisiin ottaa käyttöön lähivuosina. Vaikka akuutin faasin proteiinien mittaamisesta voisi mahdollisesti olla hyötyä eläinten terveyden seurannassa, on toistaiseksi vaikeaa arvioida, millaiseksi niiden rooli lihantuotantoketjussa ja lihantarkastuksessa muodostuu. Tätä lisensiaatintutkielmaa voidaan hyödyntää tietolähteenä sian ja naudan akuutin faasin proteiineihin liittyen, etsittäessä lihantarkastukseen ja akuutin faasin proteiineihin liittyviä tutkimuskohteita ja arvioitaessa akuutin faasin proteiinien mahdollisia käyttösovelluksia lihantuotantoketjussa.
  • Jakava-Viljanen, Miia (Evira, 2007)
    3/2007
    Pigs coexist with diverse and dense commensal microbiota in their gastrointestinal tract (GIT). Lactobacilli, identified as common members of porcine intestinal microbiota, have been considered to be an important group of bacteria in maintaining the stability of GIT, in preventing intestinal infections and generally, in supporting intestinal health. Because several species of lactobacilli have GRAS (generally regarded as safe) status and some of them have an ability to interact with intestinal epithelial cells, thus promoting host-bacterial interactions, their possible applications as mucosal vaccine vector and/or probiotics have aroused interest. Selection criteria for lactobacilli to be used as vaccine vector or probiotic include the abilities to adhere to the intestinal epithelium cells and colonize the lumen of the GI tract. The adherence to host tissues, which enables the organism to overcome local defences such as mucociliary function and peristaltis, is usually mediated by specialized proteins called adhesins. These adhesins are responsible for recognizing and binding to specific receptor structures of the host cells. Bacterial adhesins are often found in hair-like appendages called pili or fimbriae that extend outward from bacterial surface. Alternatively, they can be directly associated with the microbial cell surface. Surface layer proteins (Slps) of lactobacilli have been shown to confer tissue adherence. In this study, S-layer positive lactobacilli from the intestine and faeces of pigs were isolated and their ability to adhere to pig and human intestinal cells as well as to extracellular matrix (ECM) components, collagen, laminin and fibronectin were studied. The adherence of S-layer carrying lactobacilli varied from strong to moderate for human and porcine small intestine enterocytes and for the components of ECM and basal membranes (BM). Removal of the intact Slps reduced the adhesion of some strains to fibronectin and laminin, whereas, the adhesiveness to laminin increased with some strains. Besides the putative binding properties of Slps, a very large number of surface layer protein subunits present in an S-layer make the use of the S-layer structure a very 7 interesting alternative to surface display antigens. Therefore, the aim of this study was to characterize the S-layer proteins. Two new surface layer proteins (SlpB and SlpD), with potential to be tested as antigen carriers, were characterized, and three S-layer protein (slpB, slpC and slpD) genes were isolated, sequenced, and studied for their expression in Lactobacillus brevis neotype strain ATCC 14869. Under different growth conditions, L. brevis strain was found to form two colony types, smooth (S) and rough (R), and to express the S-proteins differently by mechanism not involving DNA rearrangements. The adhesion studies indicate that L. brevis adheres to human and pig intestinal epithelial cells but it is not currently known whether the binding is mediated by the surface proteins in this L. brevis strain of human origin. To identify the S-layer positive lactobacilli strains used in this study, a polyphasic taxonomic approach was applied. The methods used included 16S rRNA gene sequence analysis, numerical analysis of 16 and 23 rRNA gene ribotypes and DNA-DNA reassociation. In addition, all strains were included in a multilocus sequence analysis (MLSA) study for species identification using housekeeping genes encoding the phenylalanyl-tRNA synthase alpha subunit (pheS) and RNA polymerase alpha subunit (rpoA). These results indicated that six out of eight porcine lactobacilli strains from Finland and the related L. sobrius strains, originating from porcine intestine from elsewhere, constitute a single species, L. amylovorus, and that the name L. sobrius should be considered as a later synonym of L. amylovorus. In the final part of this study, the adhesin FedF of Eschrichia coli F18 fimbriae was characterized. The work aims at developing lactobacilli as a live mucosal vaccine vector for pigs against diseases caused by F18+ E. coli. The F18 fimbriae carrying E. coli strains colonize the microvilli of porcine small intestinal epithelial cells and cause post-weaning diarrhoea (PWD) and edema disease (ED) in pigs. It has been shown that oral immunization of weaned piglets with adhesins can induce a protective mucosal immune response. Naked FedF appeared to be very unstable but in our study it could be produced as a fusion protein with maltose binding protein (MBP). Specific adhesion to isolated porcine intestinal epithelial cells was demonstrated with MBP-FedF fusions as well as the ability of anti-MBP-FedF antibodies to prevent binding of E. coli F18 to porcine epithelial cells.
  • Jakava-Viljanen, Miia (Evira, 2007)
    3/2007
    The intestinal commensal microbiota of pigs comprises hundreds of different types of microorganisms (Stewart, 1997; Inoue et al., 2005). The members of the genus Lactobacillus are important residents of the gastrointestinal (GI) microbiota and have been subjects of increasing interest due to their possible role in the maintenance of GI health. Because of these putative health promoting properties, Lactobacillus species are widely used as probiotics (Ouwehand et al., 2002). One important criterion proposed for a probiotic bacterium is its ability to adhere and colonize host tissues, which enables multiplication and survival of the bacterium in the host and may prevent the colonization of pathogenic bacteria via competitive exlusion (CE). The F18 fimbriae-expressing (F18+) E. coli cause post-weaning diarrhoea (PWD) and edema disease (ED) in newly weaned piglets. The key virulence factors in diarrhoea are enterotoxins and fimbrial adhesins (Berberov et al., 2004; Zhang et al., 2006). Protection against these diseases can be established by preventing the fimbrial adhesion of these bacteria to the enterocytes of the porcine intestine. The FedF protein of F18 fimbriae was recognised as the adhesin and antibodies against FedF were found to inhibit the adhesion of F18+ E. coli to porcine enterocytes (Smeds et al., 2001; Smeds et al., 2003). However, oral immunisation with purified F18 fimbriae did not result in protection against ED by a challenge infection with F18+ verotoxigenic E. coli (VTEC) (Verdonck et al., 2007) and there are no commercial vaccines available against infections caused by F18 fimbriae-carrying E. coli strains. Like many other bacteria, several species of Lactobacillus have a surface (S-) layer as the outermost component of the cell (reviewed in Åvall-Jääskeläinen and Palva, 2005). The function of Lactobacillus S-layers characterized so far is involved in mediating adhesion to different host tissues. In addition to surface layer proteins (Slps) adhesive properties, the very large number of S-layer subunits present on the cell surface has prompted research aiming at the use of S-layers as a vehicle for the delivery of biologically active compounds, such as drug molecules, antibodies, enzymes and vaccine antigens (Sleytr et al., 2007). 13 The accurate species identification of bacteria is of fundamental importance in the development of new mucosal vaccine vectors or probiotics. Species of Lactobacillus form the most numerous genus in the heterogeneous group of lactic acid bacteria (LAB). The genus contains about one hundred described species, which are subdivided by 16S rRNA analysis, DNA-DNA hybridization and other phylogenetic methods, into eight major groups. The 16S rRNA gene is a reliable phylogenetic marker but is not an effective identification tool as it does not allow discrimination among closely related species. A multilocus sequence analysis (MLSA), on the contrary, effectively offers a high resolution and yields a robust identification system. MLSA compares the primary DNA sequences from multiple conserved protein coding loci for assessing the diversity and relation of different isolates across related taxa. The combined use of the phenylalanyl-tRNA synthase alpha subunit (pheS) and RNA polymerase alpha subunit (rpoA) gene sequences offers a reliable identification system for nearly all Lactobacillus species (Naser, 2006).
  • Närkki, Sonja (Helsingin yliopisto, 2017)
    Leg weakness is one of the most common production diseases in pigs. Osteochondrosis is a joint disorder in which the endochondral ossification is disturbed. Leg weakness is mainly caused by osteochondrosis in pigs. Many factors like heredity and vitamin D status can affect the prevalence of osteochondrosis. This experiment was part of the international ProHealth project. The aim of this study was to investigate how two different vitamin D3 sources and feeding levels affect the prevalence of leg weakness in boars. Experiment design was 2 x 2 factorial. Commonly used vitamin D3 product (cholecalciferol) and Hy•D® product (25-hydroxycholecalciferol) were compared as vitamin D3 sources. Vitamin D3 feeding level 1 was in accordance of Finnish vitamin D3 recommendations and feeding level 2 was threefold with respect to the recommendations. Practical trial was carried out at Figen Oy’s research center in Längelmäki in 24.3. – 22.8.2016. Trial was conducted with 120 finishing boars. Average live weight of the boars at the end of the trial was 113 kg. Feed intake, daily weight gain, slaughter weight and bone strength were improved by greater feeding level of vitamin D3. Greater feeding level increased feed intake 6,13 kg of dry matter, slaughter weight 2,32 kg and bone strength 124,4 N during the trial. Daily weight gain increased 90,83 g/ d during the finishing period and 30,25 g/ d during the overall trial. Over 80 % of the pigs had excellent or good leg structure with only minor faults and their locomotion was fluent. There were no significant differences in leg structure or locomotion results between treatments. Pigs fed Hy•D® product with greater feeding level got double plasma 25-hydroxycholecalsiferol concentration when compared to pigs fed commonly used vitamin D3 product with greater feeding level. There were no significant treatment differences for 25-hydroxycholecalsiferol concentration in feeding level in accordance of the nutritional recommendations. There were no significant differences in plasma Ca, Pi or ALP concentrations between treatments either. Serious faults were observed more in distal humerus (elbow joint) compared to proximal humerus (shoulder joint) but there were no significant differences between treatments. In total of 11 pigs were removed from the treatments because of medical or tail biting reasons and in total of 50 pigs were medicated during the trial. Number of removed and medicated pigs divided evenly between treatments. According to this study the greater feeding level of vitamin D3 improved production. Feeding level of the vitamin D3 did not affect prevalence of the leg weakness or osteochondrosis. Source of the vitamin D3 did not affect production or prevalence of the leg weakness or osteochondrosis. Nutritional recommendations cover mainly the minimum need for nutrients and take no stand on optimizing production or health records. There is also some variation between research results. More research about the effects of vitamin D3 to prevalence of the leg weakness and the possibility to optimize production and health records with supplemental vitamin D3 is needed.
  • Tahvanainen, Maria (Helsingfors universitet, 2009)
    Eläinlääkkeiden kehitys kokee nykyaikana huomattavia muutoksia. Perinteisesti 70 % eläinlääkkeistä on ollut tarkoitettu tuotantoeläimille, mutta lemmikkieläinten lääkkeiden kulutus kasvaa jatkuvasti. Transdermaalisen antotavan tärkeitä etuja ovat maksassa tapahtuvan LA:n alkureitin metabolian vähentäminen, noninvasiivisuus ja eläinten omistajan hoitomyöntävyyden parantaminen. Usein kuitenkin eläimille joudutaan käyttämään ihmiselle tarkoitettuja lääkkeitä sopivien eläinlääkkeiden puuttumisen takia Meloksikaami on oksikaamiluokkaan kuuluva, alun perin ihmiskäyttöön kehitetty, tulehduskipulääke jonka indikaatio 1990 luvun lopussa laajennettiin eläinkäyttöön. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää meloksikaamin preformulaation, jonka in-vitro transdermaalinen virtausnopeus on riittävän korkea meloksikaamin transdermaaliseen annosteluun sialle. Formulointi strategioiksi valittiin keräliuottimien, meloksikaamin liukoisuutta sekä ihon penetraatiota parantavien aineiden käyttö. Formulatioiden perimiaatiokokeita suoritettiin sian ihon preparaattien ja Franz diffusiosolujen avulla, joissa luovuttajakammiossa oli tutkittava formulaatio ja vastaanjottajakammiossa - PB 7,4/saliiniliuos. Sian ihon preparaatti oli valmistettu sian korvan ihosta. Valittujen keräliuottimien ja penetraatiota parantavien aineiden käyttö todettiin tehottomaksi keinoksi nostamaan transdermaalista virtausnopeutta. Tutkimuksen päämäärän saavuttamiseksi päätettiin syntesoida ja kokeilla Enhancer-S:ksi nimitettyä ainetta, joka sekä nostaa meloksikaamin liukoisuutta formulaatiossa että vaikuttaa ihon permeabiliteettiin. Permiaatiokokeiden jälkeen todettiin Enhancer-S apuaineen lisäävän meloksikaamin transdermaalista virtausnopeutta 22 µg/(h·cm2) asti. Todettu meloksikaamin virtausnopeuden taso riittää ylläpitämään 21,5 mg:n vuorokausiannoksen formulaation pinta-alan olevan 41 cm2 (6,4 cm x 6,4 cm).
  • Mikkola, Aino (Helsingin yliopisto, 2019)
    Before parturition the wild boar uses plant material to build a nest, which provides the piglets shelter and keeps them warm. Despite domestication, this behaviour has remained as an important part of maternal behaviour in the domestic pig. Nest building behaviour has a big impact on modern pig production, because the possibilities to practise this behaviour affect the sow and the piglets in various ways. In this study, we investigated nest building behaviour in a group farrowing system. We also studied how nest building behaviour is associated to the sow’s physiology and performance. A total of 31 farrowings of 23 group-housed sows were investigated. The nest building behavior and the location of the sows were monitored continuosly starting 24 hours prior to farrowing. When the sow farrowed, blood and colostrum samples were collected to assess the concentrations of progesterone and immunoglobulins. Also the duration of farrowing, the yield of colostrum and the piglets’ growth, colostrum intake and mortality were observed. The sows had excellent conditions for nest building, because they could move freely in their own group farrowing department and had access to large amounts of straw to use as a nest building material. The total duration of nest building behaviour and the way it was distributed varied greatly between sows. Nest building behaviour started on average 23 h 7 min before farrowing and ceased approximately 18 min before farrowing. The mean total duration of nest building behaviour during 24 hours before farrowing was 4 h 29 min. Most of the nest building behaviour, 3 h 32 min, occurred 12–0 h before farrowing and the peak was seen 6–4 hours prior to farrowing. Younger sows started nest building behaviour earlier and spent less time in the pens than older sows. Starting nest building behaviour earlier correlated with a shorter duration of farrowing and, to a lesser extent, with a smaller number of stillborn piglets. Abundant nest building during 24–12 hours before farrowing tended to correlate with lower piglet mortality in the age of 1–3 days. Opposite to our assumptions, abundant nest building during 12–0 hours before farrowing correlated with poorer piglet growth. Nest building behaviour wasn’t related to colostrum yield and intake or the concentrations of progesterone and immunoglobulins. In conclusion, the total duration of nest building behaviour was greater in group farrowing system than in previously studied systems (farrowing crate, loose farrowing pen). Especially the early start of nest building had a positive effect on sows’ performance.
  • Hämäläinen, Aurora (Helsingin yliopisto, 2020)
    The traditional method of estimating inbreeding is based on pedigree information, which only considers the known common ancestors of the animals. In recent years, the animal breeding sector has introduced new genomic tools in breeding schemes. The aim of this study was to estimate and compare the level of inbreeding in Finnish Yorkshire and Finnish Landrace pigs using pedigree and genomic methods. Data consisted of pedigree and genotype information from both breeds. In pedigree data there were 503 315 Landrace and 549 296 Yorkshire animals after pruning for pedigree completeness and errors in the data. In the genotype data, there were 522 individuals of Landrace and 934 individuals of Yorkshire animals after pruning. Inbreeding coefficients (FPED) were estimated from pedigree data using RelaX2 program and for genomic data using PLINK by detecting runs of homozygosity (FROH). Percentage of homozygosity (FPH) was also studied from genomic data. Yearly rate of inbreeding based on pedigree raised steadily. Average inbreeding coefficients from year 2014 were 0.10 for Landrace and 0.15 for Yorkshire. The average inbreeding coefficient based on ROHs for animals born in year 2014 were 0.21 for Landrace and 0.25 for Yorkshire animals. Correlation between pedigree-based estimate and genomic-based FROH was found to be quite low for both breeds; 0.51 for Landrace and 0.58 for Yorkshire. The correlation between the two genomic based methods FROH and FPH was high, 0.86 for Landrace and 0.89 for Yorkshire. The level of inbreeding was found to be quite high in both breeds. The genomic-based estimates were higher overall than pedigree-based estimates, which indicates that pedigree data are missing some common ancestors. Based on the results, the level of inbreeding in Finnish pig breeds should be monitored to maintain sufficient genetic diversity in the populations.
  • Martikainen, Katja (Helsingin yliopisto, 2015)
    In pig breeding many important traits are measurable only on females or after slaughter, which makes it difficult to observe these traits for the estimation of traditional estimated breeding values (EBVs). Genomic selection is expected to overcome these difficulties, since it makes use of large number of genetic markers called single nucleotide polymorphisms (SNPs). Dense genotyping of SNPs is needed for sufficient accuracy, but the costs increase with the density of the panel. It is possible to reduce the costs by genotyping some animals with a low-density SNP panels. Missing genotypes can then be imputed to correspond to the information of the denser SNP panel. The choice of optimal imputation program is dependent on structure of the population. The aim of this study was to compare performance of two imputation programs (BEAGLE and fastPHASE) to impute genotypes in the Finnish Yorkshire pig population. Data consisted of 809 boars. In data set 1 imputation was performed for all boars born after 2007 and in data set 2 for all boars born after 2005. Genotypes of the remaining boars were used as a reference population. Performance of these programs was evaluated by the allele error rate and computing time. The effect of SNP location, average distance between adjacent SNPs, size of the chromosome and MAF on the allele error rate was also studied. The average allele error rate using BEAGLE for the data set 1 was 2,88 % and time required for imputation was 8min 38s. Results using BEAGLE for the data set 2 were 2,58 % and 11min 50s. The average allele error rate using fastPHASE for the data set 1 was 4,02 % and time required for imputation for chromosome 1 was 1d 16h 11min 4s. Results using fastPHASE for the data set 2 were 3,71 % and 11d 11h 2min 31s. Allele error rates were highest at the end of the chromosome and lowest at the centre of the chromosomes. The average distance between adjacent SNPs did not have a notable effect on error rates. Error rates tended to be lower in large chromosomes than in small chromosomes. Error rates increased with increasing MAF. According to this study, BEAGLE is recommendable program for genotype imputation because of its good accuracy and short computational time.
  • Lindqvist, Carl Adolf (G. W. Edlund, 1886)
  • Kyöstilä, Riikka (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sioilla imetys ja negatiivinen energiatase estävät kiiman ilmenemisen imetyksen aikana. Emakolle voidaan saada aikaan kiima imetyksen aikana keskeytetyn imetyksen avulla. Tällöin emakko vieroitetaan porsaistaan osaksi aikaa vuorokaudesta noin viikon ajaksi. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa porsaiden imetystä. Porsaiden on havaittu tutkimuksissa hyötyvän asteittaisesta vieroituksesta ja myöhemmästä vieroitusiästä paremman syönnin, kasvun ja suoliston terveyden muodossa. Keskeytetyn imetyksen vaikutuksista emakon hedelmällisyyteen kaivataan lisätietoa, sillä aiemmat tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tämän työn tutkimusosiossa kuvataan neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitetun keskeytetyn imetyksen, ja neljä viikkoa sen jälkeen jatkuneen ryhmäimetyksen vaikutuksia emakoiden hedelmällisyyteen. Tavoitteena on selvittää eroja hedelmällisyyden tunnusluvuissa (kiiman ilmeneminen, tiinehtymis- ja porsimisaste, sekä tuleva pahnuekoko) emakoiden välillä eri porsimiskerran, imetysajan pituuden tai kuntoluokan mukaan. Lisäksi tavoitteena on tutkia follikkelikasvua ja emakoiden kokemaa stressiä keskeytetyn imetyksen aikana. Tutkimuspopulaation koko oli 23 emakkoa, jotka porsivat vapaaporsituksessa 3–5 emakon ryhmäimetysosastolla vuosien 2017–2018 aikana. Yhteensä porsimisia kertyi 33. Neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitettiin viikon kestävä keskeytetty imetys, jonka aikana emakoiden munasarjojen follikkelikasvua mitattiin ultraäänitutkimuksin. Lisäksi emakoilta kerättiin sylkinäytteitä kortisolin määritystä varten ja verinäytteitä progesteronin määritystä varten. Emakot punnittiin, ja selkärasvan paksuus mitattiin ultraäänimenetelmällä noin viikkoa ennen porsimista sekä keskeytetyn imetyksen aloituspäivänä. Neljän viikon kuluttua tiineytyksestä emakoille tehtiin tiineystarkastus. Porsaiden synnyttyä kerättiin tiedot pahnuekoosta. Ensikot ilmensivät kiiman heikommin (57 %) vanhempiin emakoihin nähden (92 %) (p-arvo 0,021). Ensikot myös menettivät merkitsevästi enemmän selkärasvan paksuuttaan (-33 %) emakoihin nähden (-15 %) (p-arvo 0,01). Tiinehtymisaste oli keskimäärin 79 % (ei merkitsevää eroa porsimakertojen välillä). Imetyskauden pituus keskeytetyn imetyksen alkaessa vaikutti merkitsevästi tiinehtyvyyteen (<28 vrk 40 %, >28 vrk 87 %) (p-arvo 0,02). Vanhojen emakoiden (porsimakerta 5–7) porsimisaste oli heikompi (46 %) muihin nähden (88 %) (p-arvo 0,03). Keskeytetyllä imetyksellä saavutettiin onnistunut follikkelikasvu ovulatoriseen kokoon (keskiarvo 6,51 mm). Emakoiden syljen kortisolipitoisuuden havaittiin kasvavan iltapäivää kohden keskeytetyn imetyksen 1., 5. ja 7. päivänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että neljän viikon imetyksen jälkeen aloitettu keskeytetty imetys mahdollistaa emakoiden tiineytyksen imetyksen aikana. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa imetystä, ja näin porsaat voidaan vieroittaa vanhempina. Nuori ikä (ensikko), voimakas laihtuminen ja lyhyt imetyskausi keskeytetyn imetyksen alkaessa voivat johtaa heikompiin hedelmällisyystuloksiin. Keskeytetty imetys saattaa aiheuttaa emakoille stressiä, mikä voi heikentää hedelmällisyyttä.
  • Keltto, Katri (Helsingfors universitet, 2011)
    Ketoprofen is a non-steroidal anti-inflammatory drug (NSAID) widely used for the treatment of pain in sheep and swine. Information of correct ketoprofen doses in different animal species is limited. The correct dose cannot be reliably extrapolated based on other species or human. The problem in cases of suspected overdose is knowing whether the given dose was toxic. The objective of the study with sheep was to figure out if the kinetics of ketoprofen is altered by a tenfold overdose, study the effect of the overdose to kidneys and find out a way to diagnose overdose by a simple urine test. The objective of the study with swine was to figure out the bioavailability and pharmacokinetics of ketoprofen after oral, intramuscular and intravenous administration. The most important variables were AUC0-_, Cmax and Tmax. Bioavailability was calculated based on intravascular administration. 30 mg/kg ketoprofen was administered intravenously to six sheep. The concentration of ketoprofen in sheep plasma was followed for 24 hours. Pharmacokinetic parameters were calculated afterwards. Blood and urine samples were analysed to detect enzyme markers indicating possible renal failure. The sheep were finished off 24 hours after the administration and the possible damage to kidneys was evaluated from histological samples. Ketoprofen was also administered to eight swine. The doses were 3 mg/kg of oral, intramuscular and intravascular, and 6 mg/kg of oral ketoprofen. The study was performed as a randomized, cross-over study. The concentration of ketoprofen in swine plasma was followed for 48 hours after administration. Pharmacokinetic parameters were calculated and bioequivalence evaluated afterwards. The in vivo -studies of both of the studies as well as the histological study of the kidneys, and the urine and blood analysis except for the analysis of ketoprofen concentration, were carried out by the researchers of the Faculty of Veterinary Medicine. Plasma ketoprofen concentrations were measured by high-performance liquid chromatography (HPLC). Drug concentration and pharmacokinetic analysis were carried out in the Faculty of Pharmacy. The tenfold dose of ketoprofen was toxic in sheep. Serum concentrations of urea and creatinine increased. Histological samples revealed acute tubular damage. Many urine enzyme concentrations increased. The rise of urine lactate dehydrogenase (LD) concentration was most significant and earliest. LD appears to be a potential marker of a toxic ketoprofen dose. Compared with the therapeutic dose, overdose did not affect ketoprofen elimination rate from plasma, so the kinetics of ketoprofen was not altered. AUC- and Cmax -values were over tenfold compared to the therapeutic dose, so the values did not rise linearly as the dose reached a toxic level. Bioequivalence of ketoprofen in swine was not observed between different routes of administration. The bioavailability was excellent in all routes of administration. Tmax was slightly over one hour after administration. Cmax and AUC were 5,1 mg/l and 32 mg l-1 h after oral 3 mg/kg dose and 7,6 mg/l and 37 mg l-1 h after intramuscular dose. The increases in AUC and Cmax were linear between the different dosages of oral ketoprofen. The difference of the elimination rates between oral and intravascular administration was statistically significant. Ketoprofen distribution volume and clearance did not differ significantly between different routes of administration.
  • Heinonen, Mari; Laisi, Jukka (Helsingin yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta ja Evira, 2009)
  • Koivulahti, Hanna-Kaisa (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielman kirjallisuusosiossa käsiteltiin lihan jäätymisen ja sulatuksen teoreettisia taustoja ja niiden vaikutusta lihan ominaisuuksiin, kuten rasvojen ja proteiinien hapettumiseen. Lisäksi esiteltiin erilaisia jäädytys- ja sulatusmenetelmiä. Jäädytyksen ja sulatuksen osalta esiteltiin myös aikaisempi tutkimuksia. Kokeellisen osion tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon pakastettua lihaa voidaan keitto-kinkkuleikkeeseen lisätä ilman, että tuotelaatu heikkenee merkitsevästi. Muuttujana oli pa-kastetun lihan käyttömäärä (15, 30, 45 ja 60 %) ja verrokkina käytettiin pakastamattomasta lihasta valmistettua tuotetta. Laatutekijöitä olivat rasiaan muodostuva valuma kylmäsäily-tyksen jälkeen (purge loss), kiinteys, leikkausvoima (shear force), väri, proteiinien hapettu-misaste ja viipaloinnin yhteydessä syntyvä hävikki. Koesarjojen eroavuutta tutkittiin myös aistinvaraisesti (kolmitesti). Tuloksista tehtiin tilastolliset analyysit. Tuloksissa värin L*-arvossa 30 ja 60 %:in pakastelihaosuuksia käytettäessä oli merkitsevästi korkeimmat L*-arvot kuin alemmilla käyttöosuuksilla, ja siten nämä tuotteet olivat vaaleim-mat. a*-arvossa ainoastaan tuote, johon oli käytetty 60 % pakastelihaa, poikkesi merkitseväs-ti muista koesarjan tuotteista korkeimmalla a*-arvollaan eli oli punaisin koesarjan tuotteista. b*-arvossa 45 ja 60 %:in pakastelihaosuudelliset tuotteet poikkesivat kaikista koesarjan tuot-teista. Tuotteella, johon oli käytetty 60 % pakastettua lihaa, oli korkein b*-arvo eli tuote oli keltaisin. Kolmitestissä löydettiin merkitsevä ero testatuiden näytteiden välillä. Valumassa tuotteeseen, johon oli käytetty 45 % pakastelihaa, oli merkitsevästi alhaisin valuman määrä ja erosi merkitsevästi kaikista koesarjan tuotteista. Tuotteissa, joihin oli käytetty 0 tai 30 % pakastettua lihaa, oli merkitsevästi korkein valuman määrä ja ne erosivat merkitsevästi kaikis-ta koesarjan tuotteista. Tuote, joka oli valmistettu pakastamattomasta lihasta, oli merkitse-västi kiinteämpi kuin tuotteet, joihin oli käytetty 30 tai 60 % pakastettua lihaa. Proteiinien hapettumisen määrityksessä tuotteilla, joihin oli käytetty 0 tai 60 % pakastettua lihaa, oli merkitsevästi alhaisempi karbonyylien yhteismäärä kuin tuotteella, johon oli käytetty 15 % pakastettua lihaa.
  • Ketonen, Krista (Helsingfors universitet, 2014)
    Variation of the protein and amino acid content of barley, wheat and oats were studied. Diets based on grain samples of different protein content were optimized for pigs and poultry.The study went on to optimize diets for pigs and poultry with grains of different protein contents. The amino acid and raw protein analysis was undertaken on 38 grain samples. Correlations were calculated between different variables in grain samples and linear regression analysis was conducted between the protein and amino acid composition. The best estimate for amino acid concentrations of cereals was the protein content. The relative content of amino acids decreases as protein content increases and especially so in barley and wheat. Most reliable regression equations between amino acid and protein content were made for barley and wheat samples. For oat reliable regression equations could not be made. Oats also differed by other features from barley and wheat as it correlated with different variables compared to barley and wheat. Amount of needed protein concentrate levels decreased when barley and wheat protein and amino acid contents were considered in optimization. Protein concentrate levels did not decrease when used oat sample with highest protein content.
  • Rönnqvist, Maria; Välttilä, Ville; Heinola, Katriina; Ranta, Jukka; Niemi, Jarkko; Tuominen, Pirkko (Evira, 2018)
    Evira Research Reports 3/2018
    Food items of animal origin, such as pork products, have been suggested as the main source of zoonotic salmonella infections in Europe. Contaminated feed can potentially introduce the pathogen into the animal-derived food chains. The prevalence of salmonella in different feeds for Finnish pigs was estimated as below 2% (medians) and on average in pigs 0.25% (mean). Feed was estimated on average as the cause of 35% of salmonella infections in fattening pigs and 55% in sows. Around 5% of the 300–400 domestic human salmonella infections reported per year were estimated as attributable to pig feeds. Year 2013 was employed as a reference. The present costs for the prevention of salmonella contamination in pig feeds were estimated at 1.8–3.0 million euros per year for the year 2013. The costs due to feed contamination, measures due to detected contamination and the resulting salmonella infections in pigs and humans were estimated at €2.4 (0.3–6.1) million annually. According to a scenario, if salmonella prevalence in Finnish pig feed would be similar to that acquired using data from other EU counties, the prevalence in fattening pigs and people could increase by 55-fold on average. If specific measures to eliminate salmonella from feed were not carried out, the costs due to preventive actions against salmonella were at least €1.1–1.8 million per year. Additionally, the costs due to the eradication of feedborne salmonella on pig farms, consequential measures at slaughterhouses, and the health costs to humans could rise to approximately €33 million per year. According to the results, the present feed salmonella control, including the preventive
  • Suurkari, Petra (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on syventyä erilaisiin sperman laatuun vaikuttaviin tekijöihin terveillä kotieläimillä. Sperman laadun on havaittu heikkenevän sekä ihmisillä että kotieläimillä viimeisten vuosikymmenien aikana. Erityisesti jalostuseläimillä hyvälaatuinen sperma on merkittävä ominaisuus, johon vaikuttavat yksilön omat ominaisuudet ja ulkoiset tekijät. Sperman laadun heikkeneminen voi aiheuttaa hedelmällisyyden ja tiinehtyvyyden laskua, joilla on myös negatiivisia taloudellisia vaikutuksia. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan sekä sperman laatua parantavia että heikentäviä tekijöitä. Aiheen laajuuden vuoksi kirjallisuuskatsauksesta on rajattu pois eri sairauksien, infektioiden ja lääkeaineiden vaikutukset sperman laatuun. Sperman laatu voi vaihdella eläimillä eri elämäntilanteissa. Sperman laadun tutkiminen on aiheellista tilanteissa, joissa epäillään hedelmällisyysongelman johtuvan uroksesta. Sperma voidaan tutkia myös ennen jalostuskautta tai uutta jalostuseläintä ostettaessa. Siittiöiden tuotannosta vastaavat kivekset. Kivesten lisäksi sperman tuotantoon osallistuvat lisäsukurauhaset. Sperman tuotantoa ohjaavat hypotalamuksen ja aivolisäkkeen hormonitoiminta. Sperman laatu arvioidaan useimmiten tietokoneavusteisilla analyysimenetelmillä. Sperman laadun arviointiin kuuluvat muun muassa sperman määrä, sperman väri, siittiötiheys, siittiöiden kokonaismäärä, siittiöiden liikkuvuus, morfologia, DNA-vauriot ja kalvorakenteiden ehjyys. Yksilön omista ominaisuuksista ikä ja sukusiitos voivat vaikuttaa sperman laatuun. Sperman laatu on pääasiassa parempi nuorilla yksilöillä, ja laadun heikentymistä voidaan havaita uroksen vanhetessa. Sukusiitostaantumalla voi olla negatiivinen vaikutus sperman laatuun, jos se ei ole yksi valintakriteeri jalostusvalinnoissa. Ympäristötekijöistä ilmasto, valojakso ja lämpötila voivat vaikuttaa sperman laatuun eri tavoin. Erityisesti kausilisääntyjillä voidaan nähdä muutoksia sperman laadussa eri vuodenaikoina. Stressillä voi olla haitallisia vaikutuksia sekä yksilölle itselleen että syntyville jälkeläisille. Useiden eri ympäristömyrkkyjen on myös todettu olevan haitallisia siittiöille. Ympäristömyrkkyjen osalta tilanne on hankala, sillä kaikkia haitallisia aineita ei välttämättä vielä tunneta ja niille saatetaan altistua tiedostamatta. Ravintolisillä voidaan yrittää vaikuttaa sperman laatuun positiivisesti. Antioksidanttien vaikutus perustuu oksidatiivisen stressin vähentämiseen. Oksidatiivinen stressi aiheuttaa vaurioita siittiöiden kalvorakenteissa ja vaikuttaa sitä kautta negatiivisesti sperman laatuun. Antioksidantteina toimivat esimerkiksi E-vitamiini, C-vitamiini, L-karnitiini ja koentsyymi Q10. Muita sperman laatuun positiivisesti vaikuttavia aineita ovat polyfenolit, monityydyttymättömät rasvahapot, kivennäis- ja hivenaineista seleeni ja sinkki, proteiinit ja aminohapot sekä maca. Kirjallisuuskatsaus pyrkii tuomaan myös apuvälineitä kliiniseen potilastyöhön, jos havaitaan sperman laadun heikentyneen. Kirjallisuuskatsaus auttaa pohtimaan sperman laadun heikkenemisen syitä sekä antaa ideoita, mitä keinoja voidaan kokeilla sperman laadun parantamiseksi.