Browsing by Subject "simpukat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-18 of 18
  • Herve, Sirpa; Paasivirta, Jaakko; Ahkola, Heidi; Heinonen, Pertti (Finnish Environment Institute, 2010)
    Reports of the Finnish Environment Institute 14/2010
  • Schuster, Romina; Strehse, Jennifer S.; Ahvo, Aino; Turja, Raisa; Maser, Edmund; Bickmeyer, Ulf; Lehtonen, Kari K.; Brenner, Matthias (Elsevier, 2021)
    Marine Environmental Research 167 (2021), 105264
    Baltic mussels (Mytilus spp.) were exposed to the explosive trinitrotoluene (TNT) for 96 h (0.31–10.0 mg/L) and 21 d (0.31–2.5 mg/L). Bioaccumulation of TNT and its degradation products (2- and 4-ADNT) as well as biological effects ranging from the gene and cellular levels to behaviour were investigated. Although no mortality occurred in the concentration range tested, uptake and metabolism of TNT and responses in antioxidant enzymes and histochemical biomarkers were observed already at the lowest concentrations. The characteristic shell closure behaviour of bivalves at trigger concentrations led to complex exposure patterns and non-linear responses to the exposure concentrations. Conclusively, exposure to TNT exerts biomarker reponses in mussels already at 0.31 mg/L while effects are recorded also after a prolonged exposure although no mortality occurs. Finally, more attention should be paid on shell closure of bivalves in exposure studies since it plays a marked role in definining toxicity threshold levels.
  • Karlson, Bengt; Andersen, Per; Arneborg, Lars; Cembella, Allan; Eikrem, Wenche; John, Uwe; West, Jennifer Joy; Klemm, Kerstin; Kobos, Justyna; Lehtinen, Sirpa; Lundholm, Nina; Mazur-Marzec, Hanna; Naustvoll, Lars; Poelman, Marnix; Provoost, Pieter; De Rijcke, Maarten; Suikkanen, Sanna (Elsevier, 2021)
    Harmful Algae 102 (2021), 101989
    Harmful algal blooms (HAB) are recurrent phenomena in northern Europe along the coasts of the Baltic Sea, Kattegat-Skagerrak, eastern North Sea, Norwegian Sea and the Barents Sea. These HABs have caused occasional massive losses for the aquaculture industry and have chronically affected socioeconomic interests in several ways. This status review gives an overview of historical HAB events and summarises reports to the Harmful Algae Event Database from 1986 to the end of year 2019 and observations made in long term monitoring programmes of potentially harmful phytoplankton and of phycotoxins in bivalve shellfish. Major HAB taxa causing fish mortalities in the region include blooms of the prymnesiophyte Chrysochromulina leadbeateri in northern Norway in 1991 and 2019, resulting in huge economic losses for fish farmers. A bloom of the prymesiophyte Prymnesium polylepis (syn. Chrysochromulina polylepis) in the Kattegat-Skagerrak in 1988 was ecosystem disruptive. Blooms of the prymnesiophyte Phaeocystis spp. have caused accumulations of foam on beaches in the southwestern North Sea and Wadden Sea coasts and shellfish mortality has been linked to their occurrence. Mortality of shellfish linked to HAB events has been observed in estuarine waters associated with influx of water from the southern North Sea. The first bloom of the dictyochophyte genus Pseudochattonella was observed in 1998, and since then such blooms have been observed in high cell densities in spring causing fish mortalities some years. Dinoflagellates, primarily Dinophysis spp., intermittently yield concentrations of Diarrhetic Shellfish Toxins (DST) in blue mussels, Mytilus edulis, above regulatory limits along the coasts of Norway, Denmark and the Swedish west coast. On average, DST levels in shellfish have decreased along the Swedish and Norwegian Skagerrak coasts since approximately 2006, coinciding with a decrease in the cell abundance of D. acuta. Among dinoflagellates, Alexandrium species are the major source of Paralytic Shellfish Toxins (PST) in the region. PST concentrations above regulatory levels were rare in the Skagerrak-Kattegat during the three decadal review period, but frequent and often abundant findings of Alexandrium resting cysts in surface sediments indicate a high potential risk for blooms. PST levels often above regulatory limits along the west coast of Norway are associated with A. catenella (ribotype Group 1) as the main toxin producer. Other Alexandrium species, such as A. ostenfeldii and A. minutum, are capable of producing PST among some populations but are usually not associated with PSP events in the region. The cell abundance of A. pseudogonyaulax, a producer of the ichthyotoxin goniodomin (GD), has increased in the Skagerrak-Kattegat since 2010, and may constitute an emerging threat. The dinoflagellate Azadinium spp. have been unequivocally linked to the presence of azaspiracid toxins (AZT) responsible for Azaspiracid Shellfish Poisoning (AZP) in northern Europe. These toxins were detected in bivalve shellfish at concentrations above regulatory limits for the first time in Norway in blue mussels in 2005 and in Sweden in blue mussels and oysters (Ostrea edulis and Crassostrea gigas) in 2018. Certain members of the diatom genus Pseudo-nitzschia produce the neurotoxin domoic acid and analogs known as Amnesic Shellfish Toxins (AST). Blooms of Pseudo-nitzschia were common in the North Sea and the Skagerrak-Kattegat, but levels of AST in bivalve shellfish were rarely above regulatory limits during the review period. Summer cyanobacteria blooms in the Baltic Sea are a concern mainly for tourism by causing massive fouling of bathing water and beaches. Some of the cyanobacteria produce toxins, e.g. Nodularia spumigena, producer of nodularin, which may be a human health problem and cause occasional dog mortalities. Coastal and shelf sea regions in northern Europe provide a key supply of seafood, socioeconomic well-being and ecosystem services. Increasing anthropogenic influence and climate change create environmental stressors causing shifts in the biogeography and intensity of HABs. Continued monitoring of HAB and phycotoxins and the operation of historical databases such as HAEDAT provide not only an ongoing status report but also provide a way to interpret causes and mechanisms of HABs.
  • Ilmarinen, Karoliina (Uudenmaan ympäristökeskus, 2007)
    UUDra 12/2007
    Vuollejokisimpukka (Unio crassus) on tiukasti suojeltu EU:n luontodirektiivillä (92/43/ETY) ja kansallisella luonnonsuojelulailla (1996/1096). Virtavesien kunnostuksilla voi olla vaikutusta vuollejokisimpukoiden elinoloihin pitkällä aikavälillä mahdollisten virtaaman muutosten, kiintoaineen liikkumisen ja pohjan muutosten kautta. Itä-Uudellamaalla sijaitsevan Koskenkylänjoen kunnostuksiin liittyen vuollejokisimpukoita siirrettiin syksyllä 2006 Käkikoskessa, Sävträsketin Kvarnforsissa ja Mickelspiltomin Kvarnforsissa olevilta siirtoalueilta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli seurata, missä määrin simpukkalajit palautuvat siirtoalueille sekä saada käsitys simpukoiden lajijakaumasta ja lajien runsaussuhteista. Sävträsketin Kvarnforsin kunnostusalueen alapuolisessa suvannossa tutkittiin myös, elääkö alueella edelleen vuollejokisimpukoita kunnostustöiden jälkeen. Samalla havainnoitiin, onko pohjalla näkyvissä muutoksia (esim. liettymistä), jotka johtuisivat kunnostuksista. Tulokset vaihtelivat tutkimusalueiden välillä. Mickelspiltomin Kvarnforsin siirtoalueelle ei ollut palautunut vuollejokisimpukoita. Sävträsketin Kvarnforsin siirtoalueelta vuollejokisimpukkaa ei ollut alunperinkään, mikä johtunee pohjan soveltumattomuudesta simpukoiden elinalueeksi (kovaa kalliopohjaa). Käkikosken siirtoalueelta löytyi sen sijaan nyt vuosi kunnostuksen jälkeen enemmän vuollejokisimpukoita kuin ennen siirtoja 2006. Kunnostuksilla on siten voinut olla suotuisa vaikutus simpukoiden elinoloihin mm. pohjan laadun paranemisen kautta. Myös simpukoiden siirtäminen vain lyhyen matkan päähän (noin 10 metriä) Käkikoskella on voinut edesauttaa simpukoiden palautumista Käkikoskella. Sävträsketin Kvarnforsin alasuvannosta löytyi runsaasti vuollejokisimpukoita, mutta toisaalta kuolleiden osuus oli suhteellisen korkea. Yläpuolisen kosken kunnostukset eivät sameusmittausten perusteella lisänneet suvannon liettymistä. Kunnostusten aikaan vallitsevat runsaat sateet kasvattivat virtaamaa, joka aiheutti suvannon pohjalle kertyneen aineksen irtoamisen virran mukana. Lopullisten johtopäätösten tekoa asiassa vaikeuttaa se, ettei simpukoiden määrästä ennen kunnostuksia ollut tutkimustietoa. Kuolleiden simpukoiden suuri osuus antaa kuitenkin aihetta seurata simpukkakannan tilaa jatkossakin.
  • Ilmarinen, Karoliina; Oulasvirta, Panu (Uudenmaan ympäristökeskus, 2009)
    UUDra 3/2009
    Vuollejokisimpukka (Unio crassus) on tiukasti suojeltu EU:n luontodirektiivillä (92/43/ETY) ja kansallisella luonnonsuojelulailla (1996/1096). Virtavesien kunnostuksilla voi olla vaikutusta vuollejokisimpukoiden elinoloihin pitkällä aikavälillä mahdollisten virtaaman muutosten, kiintoaineen liikkumisen ja pohjan muutosten kautta. ItäUudellamaalla sijaitsevan Koskenkylänjoen kunnostuksiin liittyen vuollejokisimpukoita siirrettiin syksyllä 2006 Käkikoskessa, Sävträsketin Kvarnforsissa ja Mickelspiltomin Kvarnforsissa olevilta siirtoalueilta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli seurata, missä määrin simpukkalajit palautuvat siirtoalueille sekä saada käsitys sekä pinnalla elävien että pohjaan kaivautuneiden simpukoiden lajijakaumasta ja lajien runsaussuhteista. Tulokset vaihtelivat tutkimusalueiden välillä. Mickelspiltomin Kvarnforsin siirtoalueelle ei ollut palautunut vuollejokisimpukoita. Simpukkamäärä siirtoalueella on laskenut huomattavasti kunnostuksen jälkeen, mikä ei kuitenkaan välttämättä johdu pelkästään kunnostuksista. Sävträsketin Kvarnforsin siirtoalueella ei 2006 ollut vuollejokisimpukoita, mutta nyt, kaksi vuotta kunnostuksen jälkeen, siellä havaittiin kaksi aikuista vuollejokisimpukkaa. Simpukoiden alun perinkin pieni määrä siirtoalueella johtunee alueen pääosin kovan kalliopohjan soveltumattomuudesta simpukoiden elinalueeksi. Käkikosken siirtoalueelta löytyi muutamia kaivautuneita sysijokisimpukoita ja simpukoiden kokonaismäärä oli kasvanut sitten kunnostusten. Yksilömäärissä kasvu oli selvintä 2006 2007, mutta toisaalta 2008 vuollejokisimpukoiden määrä oli vähentynyt vastaavaksi kuin ennen siirtoja. Simpukoiden palautuminen alueelle hieman runsaslukuisempana kuin ennen kunnostuksia sekä pienten kaivautuneiden simpukoiden löytyminen viittaavat siihen, että kunnostusten jälkeen pohjan laatu simpukoiden elinalueena on saattanut parantua. Myös simpukoiden siirtäminen vain lyhyen matkan päähän (noin 10 metriä) Käkikoskella on voinut edesauttaa simpukoiden palautumista Käkikoskella. Tulokset olivat jokseenkin ristiriitaisia ja paikkakohtaisia, joten vuoden 2009 tulokset tulevat olemaan tärkeitä lopullisten johtopäätösten kannalta. Vuosina 2007 ja 2008 tutkimuksissa on löytynyt huomattavasti kuolleita simpukoita. Luotettavien johtopäätösten tekoa kuolleiden määrän muutoksista kunnostuksen jälkeen vaikeuttaa se, että alueen kuolleiden simpukoiden määrästä ennen kunnostuksia ei ole tietoa. Kuolleiden simpukoiden määriin on suhtauduttava varauksella sen takia, että osa kuolleista simpukoista lienee virran muualta mukanaan tuomia.
  • Dufva, Mikko; Marttunen, Mika (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 20/2010
    Suomen luonnonsuojeluliitto ja Fortum käynnistivät syksyllä 2009 yhteistyössä ympäristö- ja kalatalousviranomaisen sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa selvityshankkeen Mustionjoen kunnostamismahdollisuuksista. Mustionjoki-hanke oli ensimmäinen Ekoenergia-merkityn sähkön myynnistä kertyneillä ympäristörahasto-varoilla toteutettu hanke. Hankkeen tavoitteena oli selvittää vaihtoehtoisia toimia simpukoiden ja lohikalojen kantojen parantamiseksi, arvioidaan järjestelmällisesti niiden hyötyjä, haittoja ja kustannuksia sekä toteutettavuutta. Lisäksi selvitettiin eri sidosryhmien suhtautumista vaihtoehtoihin ja niiden vaikutuksia koskeviin arvioihin. Tässä raportissa on esitetty hankkeen eteneminen monitavoitearvioinnin kannalta. Raportissa esitellään arvioitavat vaikutukset ja vaihtoehdot, päätösanalyysihaastattelujen tulokset sekä arviot toimenpiteiden kustannuksista ja toteutettavuudesta. Erityistä huomiota on kiinnitetty näkemyserojen kuvaamiseen. Monitavoitearvioinnin avulla saatiin muodostettua kokonaiskuva vaihtoehtojen hyödyistä, haitoista, kustannuksista ja toteutettavuudesta sekä eri osapuolten välillä olevista näkemyseroista. Arviointi ei kuitenkaan antanut vastausta siihen, mikä muodostetutuista vaihtoehdoista olisi paras, sillä yksiselitteisesti parasta vaihtoehtoa ei Mustionjoki-tapauksessa ole. Erittäin vuorovaikutteinen ja moniulotteinen tarkastelu vie parhaimmillaan tulevia suunnittelua ja täytäntöönpanoa tukevia hankkeita eteenpäin.
  • Ylihannu, Aira (University of Helsinki, 1935)
  • Nakari, Tarja; Pehkonen, Riitta; Nuutinen, Jari; Järvinen, Olli (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 18/2009
  • Nakari, Tarja; Pehkonen, Riitta; Nuutinen, Jari; Järvinen, Olli (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 16/2008
  • Brummer, Kaija (University of Helsinki, 1932)
  • Krakau, Anni (University of Helsinki, 1932)
  • Ljungberg, Reetta (Uudenmaan ympäristökeskus, 2007)
    UUDra 7/2007
    Vuollejokisimpukka (Unio crassus) on makeanveden virtavesilaji. Laji on tiukasti suojeltu EU:n luontodirektiivillä (92/43/ETY) ja kansallisella luonnonsuojelulailla (LsL 1996/1096). Vuollejokisimpukan levinneisyys Suomessa ja ekologia - muihin makean veden suursimpukoihin verrattu - tunnetaan kuitenkin erittäin huonosti. Vuollejokisimpukan levinneisyyttä ja yksilötiheyksiä sekä näihin vaikuttavia ympäristömuuttujia selvitettiin Nummenjoen yläjuoksulla. Yksilötiheyksiin vaikuttavia ympäristömuuttujia (fysikaaliset muuttujat ja kasvillisuus) kartoitettiin linjasukelluksin. Ympäristönmuuttujien suhdetta simpukkatiheyksiin mallinnettiin EFRA-menetelmällä (explanatory framework regression analysis). Ympäristön ja simpukkatiheyksien suhdetta arvioitiin myös Mustionjoelta kerätyn vertailuaineiston valossa. Vuollejokisimpukan käyttäytymisestä tutkittiin horisontaali- ja vertikaaliliikettä. Tämän lisäksi sukeltamalla suoritettavan pintapoiminnan tarkkuutta arvioitiin vertaamalla pohjan pinnalta havaittavien ja pohjan sisältä löytyvien simpukoiden määriä. Lopuksi selvitettiin kokeellisesti vuollejokisimpukkayksilöiden mahdollisuutta selviytyä jokikunnostuksissa käytettävästä soraistuksesta. Linjakartoituksilla ei havaittu elinvoimaista vuollejokisimpukkapopulaatiota Nummenjoen vanhan sähköpadon yläpuolisella osuudella tai suoraan padon alapuolisissa haaroissa. Padon yläpuolella havaittiin vain yksi vuollejokisimpukka ja alapuolella vuollejokisimpukkaa alkoi esiintyä vasta suvantomaisella alueella. Nummenjoen avoimella pelto-osuudella aina tutkimuksen alarajoille saakka (Saukkolan taajama) vuollejokisimpukkaa löytyi kaikilta linjoilta tiheyksillä 1-65 yksilöä m-2. Kaikilla linjoilla sisäinen simpukkatiheyden vaihtelu oli suurta ja linjoilta löytyi vuollejokisimpukoista tyhjiä alueita. Parhaiten tiheysvaihtelua selitti savi-hiekkapohjan osuuden kasvaminen. Mustionjoella vuollejokisimpukkatiheydet olivat keskimääräisesti suurempia ja parhaiten tiheysvaihtelua selitti syvyysvaihtelu. Liikuntakokeissa havaittiin, että simpukkayksilöiden käyttäytymisessä on huomattavia eroja. Pienessä mittakaavassa liikkuminen on yleistä ja kaivautumisastettaan simpukat voivat muuttaa jopa päivittäin. Pohjaa kaivamalla havaittiin, että hyvinkin suuri osa vuollejokisimpukoista saattaa olla kokonaan pohjan sisään kaivautuneena ja jäädä sukeltajalta havaitsematta. Soraistuskokeista vuollejokisimpukat eivät selvinneet, mikä osoittaa simpukoiden herkkyyden tietyille ihmistoimille.
  • Ljungberg, Reetta; Saari, Sanna (Uudenmaan ympäristökeskus, 2008)
    UUDra 20/2008
    Koskenkylänjoki virtaa Lapinjärven ja Liljendalin kuntien läpi Itä-Uudellamaalla laskien Pernajan Gammelbyvikeniin. Vesipuitedirektiivin mukaisessa luokittelussa Koskenkylänjoen ekologinen tila on arvioitu tyydyttäväksi ja joessa toteutetaan vuosina 2006–2011 virtavesikunnostuksia. Keski- ja alajuoksulla on jo kunnostettu Hammarkoski, Sävträsketin Kvarnfors, Mickelspiltomin Kvarnfors, Sahakoski ja Käkikoski. Virtavesikunnostusten toteuttaminen edellyttää uhanalaisen ja suojellun (LsL 1996/1096, 92/43/ETY) vuollejokisimpukan (Unio crassus) esiintymisen selvittämistä ennen kunnostustoimenpiteitä. Koskenkylän latvoilla selvitettiin vuollejokisimpukan esiintymistä neljällä kohteella: Luukkukoski, Lapiokoski, Kylmäkoski ja Kartanonkoski. Näille kohteille on TE-keskuksen ja Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteistyönä suunnitteilla kalataloudellisia kunnostuksia. Selvitettävillä kohteilla tarkasteltiin kunnostussuunnitelmien piiriin kuuluvia koskialueita pinta- tai laitesukeltamalla. Koskimaiset alueet ja niiden kynnykset käytiin läpi mahdollisimman laajalti, mutta erityisesti niiltä osin, missä vuollejokisimpukalle ja muille suursimpukoille elinympäristöksi soveltuvia hiekkaja sora-alueita sekä hienojakoisempaa pohjanlaatua esiintyi. Huonommin soveltuvia kallio- ja kivikkopohjia tai vuolaan virtauksen alueita ei juurikaan tarkasteltu rajallisen ajankäytön vuoksi. Kultakin soveltuvalta alueelta pyrittiin keräämään mahdollisuuksien mukaan ainakin 20 elävän simpukkayksilön otos, jotta lajistosta saatiin kattava kuva. Monin paikoin simpukoita oli kuitenkin niin vähän tai ei lainkaan, että tämä tavoite jäi saavuttamatta. Suursimpukkamäärät Koskenkylänjoen koskissa jäivät alhaisiksi. Yleisin suursimpukkalajeista oli sysijokisimpukka (Unio tumidus), seuraavaksi yeisin pikkujärvisimpukka (Anodonta anatina) ja kolmanneksi yleisin isojärvisimpukka (Anodonta cygnea). Tutkituista koskista vain Luukku- ja Lapiokoskelta löytyi vuollejokisimpukoita, joiden osuus kaikista simpukkahavainnoista oli vain 3 %. Muita havaittuja lajeja olivat litteäjärvisimpukka (Pseudanodonta complanata) ja soukkojokisimpukka (Unio pictorum). Vuollejokisimpukkahavainnot tehtiin joko koskien kynnyksiltä tai varsinaisen koskimaisen alueen alapuolelta. Aikaisempien Koskenkylää koskevien tutkimusten (Ljungberg 2006, Ilmarinen & Oulasvirta 2007) ja lajin elinympäristövaatimuksia koskevan tutkimuksen perusteella (Ljungberg 2007) vuollejokisimpukka populaatioita voidaan olettaa esiintyvän koskien välisissä suvannoissa.
  • Ljungberg, Reetta; Saari, Sanna (Uudenmaan ympäristökeskus, 2008)
    UUDra 19/2008
    Etelä-Suomen vesistöjen tila on muuttunut vesistöihin kohdistuvan ihmistoiminnan vuoksi. Lähes kaikkia jokia ja puroja on perattu. Taasianjoki on yksi eteläisen Suomen voimakkaimmin muutettuja jokia, ja on aikaisemmin ollut erittäin tulvaherkkä. Alueella on toteutettu vuosina 1990–1996 mittava tulvasuojelullinen järjestelyhanke. Tämä on selvitys uhanalaisen vuollejokisimpukan (Unio crassus) ja muiden suursimpukoiden (Unionidae) esiintymisestä ja runsaussuhteista viidessä Taasianjoen kohteessa: Kimonkylässä, Pukaronkoskella, Pekinkylässä, Santakoskella ja Holmankoskella. Työ liittyy vuollejokisimpukan esiintymisen laajempaan selvittämiseen Uudenmaan ympäristökeskuksen toimialueella. Tieto lajin selviytymisestä Taasianjoen kaltaisissa ympäristöissä on uutta ja tärkeää lajin suojelun kannalta. Tutkimus tehtiin kohteen syvyydestä riippuen joko pinta- tai laitesukeltamalla. Jokaisella kohteella tutkittiin 200 metrin matkalla 8 erillistä linjaa, jotka olivat arviolta 25 metrin etäisyydellä toisistaan. Jokaiselta linjalta sukeltaja keräsi vähintään kymmenen elävää suursimpukkaa. Menetelmällä pyrittiin saamaan simpukkalajistoa kuvaava otos ja otokseen mukaan myös mahdollisesti harvalukuinen vuollejokisimpukka. Menetelmällä ei saada tietoa simpukkatiheyksistä. Selvityskohteista löydettiin kaikkia kuutta suursimpukkalajia, mutta yksilömäärältään simpukoita on Taasianjoessa vähän. Soukkojokisimpukka (Unio pictorum) oli yleisin tavattu laji ja runsain kaikissa muissa kohteissa paitsi Pukaronkoskella. Seuraavaksi yleisimmät lajit olivat pikku- ja litteäjärvisimpukka (Anodonta anatina ja Pseudanodonta complanata). Vuollejokisimpukkaa oli kaikissa tutkituissa kohteista, mutta tiheitä esiintymiä ei yhdestäkään. Sysijokisimpukaa (Unio tumidus) ja isojärvisimpukkaa (Anodonta cygnea) löydettiin vähäisessä määrin. Taasianjoelta ei ole muuta aikaisempaa, kirjattua tietoa vuollejokisimpukan esiintymisestä kuin maininta Holmankosken alapuoliselta osuudelta. Tiedon puutteen vuoksi päätelmiä järjestelyhankkeen vaikutuksesta simpukkakantojen kehitykseen ei voida tehdä. Selvää kuitenkin on, että vuollejokisimpukka on selvinnyt Taasianjoessa mittavista perkauksista huolimatta. Nuorehkoja, n. 5–10 vuotiaita yksilöitä, on otoksessa huomattava osuus, joten laji on kiistatta lisääntynyt joessa tulvasuojelutoimenpiteiden jälkeenkin. Merkittävää vuollejokisimpukan ja muiden pohjaeläinten kannalta on mahdollisesti ollut perkaamattomat alueet, joissa selvinneet yksilöt ovat voineet myöhemmin levittäytyä toimenpiteiden muokkaamille uusille elinalueille. Etenkin Pukaronkosken alapuolelta perkaamatta jäänyt yhtenäinen 4 km pitkä alue on saattanut olla tärkeä lajien selviytymiselle.