Optio-ohjelmien yleistymisen ja osaltaan myös sen väärinkäytösten myötä on herännyt tarve ymmärtää paremmin optioiden kannustus- ja sitouttamisvaikutuksia. Tämän pro gradu -tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on kartoittaa optionsaajien käsityksiä organisaatioon sitoutumisesta ja optioiden vaikutuksesta sitoutumiseen. Pyrin saamaan selville, miten optionsaajat määrittelevät sitoutumisen työelämän viitekehyksessä, millaisia edellytyksiä he asettavat sitoutumisen synnylle ja millaisia seurauksia he uskovat organisaatioon sitoutumisella olevan. Lisäksi tarkastelen optionsaajien käsityksiä optioiden vaikutuksesta organisaatioon sitoutumiseen. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivista menetelmää käyttäen ja aineisto kerättiin teemahaastatteluin. Haastattelin yhteensä 13 optionsaajaa viidestä eri yrityksestä, jotka olivat kooltaan joko suuria tai keskisuuria. Tutkimushenkilöni erosivat toisistaan iän, sukupuolen, työtehtävän, kertyneiden työvuosien ja edustamansa optiojärjestelmän suhteen. Haastattelin sekä sellaisten optioiden haltijoita, joiden optioilla on tällä hetkellä perusarvoa sekä arvottomien optioiden omistajia. Samoin haastattelin sekä koko henkilöstön että avainhenkilöstön optio-ohjelmissa mukana olevia optionsaajia. Tutkimukseni viitekehyksenä toimi organisaatioon sitoutumisen teoriapohja, josta erityisesti tulee mainita Allenin ja Meyerin (1990a) sitoutumisen komponenttimalli sekä Mathieun ja Zajacin (1990) että Meyerin ym:iden (2002) suorittamat kattavat meta-analyysit. Tutkimustulokseni tukevat pääosin jo olemassa olevaa organisaatioon sitoutumisen teoriapohjaa. Haastattelemani optionsaajat eivät olleet yksimielisiä sitoutumisen määritelmästä, kuten eivät ole sitoutumistutkijatkaan. Useimmiten sitoutuminen liitettiin tässä tutkimuksessa motivaation käsitteeseen. Työpaikkaan sitoutumisen edellytyksinä haastattelemani optionsaajat pitivät ennen kaikkea työssä viihtymistä ja työtehtävän mielekkyyttä. Myös mahdollisuutta edetä uralla sekä reilua, arvostavaa ja luottavaista kohtelua pidettiin tärkeinä sitoutumisen edellytyksinä. Kaikki haastatellut optionsaajat olivat yhtä mieltä siitä, että organisaatioon sitoutumisella on positiivia vaikutuksia työkäyttäytymiseen. Sitoutuneen työntekijän kuvailtiin olevan joustava, luotettava ja tehokas, asettavan työn etusijalle itseensä nähden, ylittävän työn asettamat roolivaatimukset ja olevan haluton vaihtamaan työpaikkaa. Sen sijaan käsitys optioiden sitouttavasta vaikutuksesta ei saanut juurikaan tukea tästä tutkimuksesta. Optioilla ei joko uskottu olevan mitään vaikutusta sitoutumiseen tai sitten optioiden nähtiin vaikuttavan sitoutumiseen korkeintaan yhdessä muiden sitoutumisen edellytysten kanssa. Lisäksi optioilla arvioitiin usein olevan suorastaan negatiivinen vaikutus työkäyttäytymiseen. Tämän aineiston perusteella näyttääkin siltä, että optiot eivät ainakaan yksistään voi saada aikaan organisaatioon sitoutumista.

Parents are to an increasing extent guiding their children to take part in organized leisure time activities. The volunteers who usually steer the activity groups are the parents of the children involved. The parents generally finish their work as volunteers at the same time with their children. However, few of them continue working as volunteers in the same organization. In this thesis I examine this kind of parents by interpreting their talk around the topic. The main concepts of this study are Commitment and the Forms of capital. The commitment is essential for the continuity of the volunteer work. The reason to use the forms of capital concept is that it is a crucial prerequisite for a person to possess in order to be able to work as a volunteer. The aim of this study is to find the reasons behind the commitment of long term duration. It is important for voluntary organizations to identify the reasons since they lose valuable knowledge and experience with the individuals leaving the organization. The target group of the study consisted of 11 parents. All of them had started as volunteers at the same time with their children and continued even after their own children gave up the leisure activity. The data consisted of interviews and it was analyzed using a qualitative content analysis method. Two main categories were formed on the grounds of an analysis: the first one consisting of individual based and the other collective based reasons to work as a volunteer. Commitment was defined as a uniting high level category. The most significant factor to explain the commitment was the relationships among adults and children in the organization. The social capital of volunteers increased because of these relationships. Out of the individual based reasons the most significant one was considering the volunteer work as a way of life. Volunteers were able to find time and prioritize the work because they found it meaningful for themselves and were committed to it. The challenge to find the time for the work was significant and the lack of it limited the participation. This was defined as a category of its own. The other challenge was a tension between the different roles of a volunteer. The need to balance between the roles of a parent and a volunteer was decreased after the children of their own had given up the leisure time activity. The other reasons to continue as a volunteer, according to the data, were competence development, emotional reasons, social and community based reasons and willingness to contribute to the development of the organization they worked for.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella sitä, mitkä tekijät seurakunnassa ovat sitouttaneet seurakunnan toimintaan aktiivisesti osallistuvia nuoria seurakuntaan. Suomalaisten suhdetta evankelis-luterilaiseen kirkkoon leimaa passiivinen jäsenyys. Toisaalta nuorten sukupolvien uskonnollisuutta sävyttää individualismi ja yksilöllinen etsintä. Rippikoulu tavoittaa valtaosan suomalaisnuorista, mutta nuoret aikuiset ovat aktiivisin kirkostaeroajaikäryhmä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät seurakunnassa ovat sitouttaneet nuoria paikallisseurakuntaan ja sen rippikoulun jälkeiseen toimintaan. Tutkimus on laadullinen. Aineisto koostui kahdeksasta teemahaastattelusta ja havainnoinneista kahden eteläsuomalaisen seurakunnan nuortenilloissa. Haastateltavat olivat 15-19 –vuotiaita paikallisseurakunnan toiminnassa aktiivisesti mukana olevia nuoria. Havainnointikertoja oli neljä. Aineiston analyysiin käytin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jonka tuloksia peilasin resurssimobilisaatioteoriaan ja sosiaalisen pääoman teoriaan, sekä sitoutumisen teoretisointeihin. Aineistosta nousi kolme pääluokkaa, jotka olivat sosiaalisiin verkostoihin liittyvät tekijät, seurakunnasta saadut henkilökohtaiset voimavarat sekä mahdollistavat ja rakenteisiin liittyvät syyt. Pääluokkien rajat olivat limittäisiä ja häilyviä ja nuorten suhde seurakuntaan näyttäytyi monitahoisena. Kaikissa haastatteluissa nousi esiin runsaasti kaikkiin pääluokkiin liittyviä tekijöitä. Sitoutumisessa keskeistä oli ollut monien tekijöiden yhteisvaikutus. Sosiaaliset syyt kuitenkin korostuivat aineistossa. Seurakunnasta muodostui kuva verkostona, jonka sosiaalinen pääoma oli keskeinen nuoria seurakuntaan sitouttava resurssi. Nuorten suhde seurakuntaan näyttäytyi vastavuoroisena. Vahva kokemus sisäpiiriläisyydestä, ryhmän keskinäisestä luottamuksesta ja verkoston sen jäsenille tuottamista hyödyistä sitoivat nuoria seurakuntaan. Sosiaalisen pääoman lisäksi seurakunnat hyödynsivät tehokkaasti sekä aineettomia että materiaalisia resursseja nuorten sitouttamiseksi. Hengellisyys nousi esiin toisaalta yksityisenä voimavarana ja toisaalta kollektiivisena ryhmän kiinteyttä vahvistavana tekijänä. Seurakunta näyttäytyi yhteisönä, jonka jäseninä nuoret olivat aktiivisia osallistujia.

Tutkimuksessa tarkastelin poliisien arvojen ja arvokongruenssin yhteyttä työyksikköön sitoutumiseen. Lisäksi tutkin poliisien työyksikköön sitoutumisen voimakkuutta. Tutkimusotteeni oli kvantitatiivinen ja menetelmänä käytin korrelaatioiden laskemista arvojen ja sitoutumisen sekä toisaalta arvokongruenssin ja sitoutumisen välillä. Tutkimuksen teoreettisena pohjana oli Schwartzin arvoteoria ja Allenin ja Meyerin kehittämä sitoutumisen kolmikomponenttimalli jossa sitoutuminen jaetaan affektiiviseen, normatiiviseen ja jatkuvuus -ulottuvuuteen. Teoreettisessa osassa olen esitellyt näitä teorioita sekä arvokongruenssia ilmiönä. Tutkimusaineistoni oli laaja (n= 7327) joten saamiani tuloksia voi pitää luotettavina ja se on kerätty poliisiorganisaatiossa tehdyllä henkilöstökyselyllä vuonna 1999. Saamani tulokset tukivat Schwartzin teoriaa siitä, että samalle arvoulottuvuudelle sijoittuvat arvot korreloivat keskenään positiivisesti, sekä että ne myös korreloivat samansuuntaisesti selitettävien muuttujien, eli tässä tapauksessa sitoutumismuuttujien kanssa. Selvimmin tämä näkyi perinteiden, yhdenmukaisuuden ja turvallisuuden korkeissa keskinäisissä korrelaatioissa, sekä näiden kolmen samalle säilyttämisen ulottuvuudelle sijoittuvan arvon korrelaatioissa jatkuvuussitoutumisen kanssa. Ne olivat samansuuntaisia ja lähes yhtä voimakkaita. Perinteiden ja turvallisuuden positiivinen korreloiminen poliiseilla oli odotettavaa, sillä poliisin tehtävänä on turvata yhteiskuntarauha. Poliisien sitoutuminen työyksikköön oli yllättävän heikkoa saamieni tulosten valossa. Kysymyksenasettelun ongelma oli, että työyksikköön sitoutumista mittaavien kysymysten avulla ei välttämättä saada selville koko poliisiorganisaatioon sitoutumista, sillä työyksikköön sitoutumiseen voivat vaikuttaa monet muutkin tekijät kuin yhteiset arvot. Poliisien keskuudessa arvokongruenssi oli korkeaa, mutta arvokongruenssi ja sitoutuminen eivät korreloineet keskenään merkittävissä määrin. Tämä oli yllättävää, useissa tutkimuksissa on havaitttu että jos arvot ovat jossain työyksikössä yhteensopivia eli kongruenssissa, se vaikuttaa työyksikköön sitoutumiseen positiivisesti. Pohdinnassa käsittelin tähän ristiriitaan mahdollisesti liittyviä tekijöitä. Tärkeimmät tutkimuksessa käytetyt lähteet olivat Schwartzin arvoteoriaa kuvanneet melko tuoreet artikkelit sekä Allenin ja Meyerin kirjoittama sitoutumista kattavasti käsittelevä teos.

Objective of the study. This Master’s thesis investigates dyslexic university students and their learning experiences. Previous research has shown that dyslexia is related to learning in a variety of ways. However, previous research is primarily focused on children and adoles-cents. Further academic studies set new types of requirements to learning. Thus, it is neces-sary to explore dyslexic university students in order to find out especially the factors that are impeding and enhancing their studies. Efficient progress and the completion of academic studies are important for the students themselves, but also for the university and the society. This research examines the obstacles that dyslexic students face during their studies, and the variety of means and practices they use to overcome these challenges. Methods. The research material consists of ten semi-structured theme interviews. In the in-terviews the students were asked about their study habits, how dyslexia appears in their studies, which impeding and enhancing factors they could name, and what kind of social support they have received during the studies. The interview data were analysed by using a qualitative abductive content analysis. Finally, four different student profiles were formed based on the analysis. Results and conclusions. Results of the study indicated, that the dyslexic students experi-ence various impeding and enhancing factors in their academic studies. In addition to the factors related directly to dyslexia, study exhaustion was named as a major impeding factor. Self-regulation skills, study engagement, and social support were considered to be the most central factors in overcoming those challenges. Student profiles provide direction for differ-ent measures of support. According to the results, the interventions that are most crucially needed relate to the development of self-regulation skills during the studies, and to recogniz-ing and reducing study exhaustion at their early stages.

This licentiate thesis analyses fiscal policy co-ordination under imperfect labour markets and monetary union. Fiscal policies may have positive and/or negative spillovers that may lead to welfare losses. These spillovers can be internalised through policy co-ordination. First, we discuss policy credibility, time-inconsistency, and commitment, and then make a survey of policy co-ordination literature. Finally we extend an existing model to analyse fiscal policy co-ordination in a static two-country macro-economic framework. We compare uncoordinated and co-ordinated fiscal policies in a Nash game and two Stackelberg games with first the governments and then the labour unions as leaders. The results are analysed as functions of the governments' inflation aversion. We interpret the Nash game and the game with the labour unions as Stackelberg leaders as regimes in which the governments are unable to commit to their fiscal policies. The results of these two games differ only slightly. Also, there is very little difference between the uncoordinated and co-ordinated cases. The results are different in the Stackelberg game with the governments as leaders. Here the governments are able to commit in the eyes of the labour unions. Compared to the other two games, commitment results in stricter fiscal policies, lower nominal wages, lower inflation, higher real wages, lower employment and output, and higher labour union utility. Also there is a difference between the uncoordinated and co-ordinated cases. Co-ordination leads to a less strict fiscal stance, higher inflation and nominal wages, lower real wages, higher employment and output, and lower labour union utility. According to the results, governments should either let the labour unions be leaders or co-ordinate their policies if they are leaders themselves. Meanwhile, the labour unions gain from letting the governments act as leaders, especially if the latter do not co-ordinate their fiscal policies. The best case is therefore not the same for the governments and the labour unions. Our results emphasise the benefits from fiscal policy co-ordination when the fiscal authorities are able to make a commitment to their policies. Lack of commitment neutralises any effects from fiscal policy co-ordination.

Maisterintutkielman teoriaosuudessa perehdyttiin sisäiseen viestintään sekä sitoutumiseen, sekä todistettiin teorian pohjalta, että sisäisellä viestinnällä on vaikutus henkilöstön sitoutumiseen. Myös muita sitoutumiseen liittyviä tekijöitä sivutaan, mutta työ on rajattu käsittelemään sisäistä viestintää. Tutkimuskysymyksiksi valikoituivat: Miten hyvin sisäinen viestintä toimii, miten sisäistä viestintää voidaan kehittää ja miten sitoutuneita työntekijät ovat työhön ja organisaatioon? Näihin kysymyksiin pyrittiin löytämään vastaus kyselytutkimuksen avulla. Kysely toteutettiin HKScanin valmisruokaosastolla. Tutkimuksen tuloksia analysoitiin SPSSohjelmiston avulla. Tutkimuksen vastaukset olivat yleisesti suhteellisen positiivisia sekä kysymyksiin sisäisestä viestinnästä että kysymyksiin sitoutumisesta. Suurimpina ongelmina esiin nousi esimiehen liian vähäinen läsnäolo, viestinnän hitaus, poikkeustilanteiden huono kommunikointi sekä kommunikointi vuoronvaihdon yhteydessä. Lisäksi esiin nousi eriarvoinen kohtelu sekä töiden epätasainen jakautuminen. Tutkimuksen avoimiin kysymyksiin saatiin paljon kehitysehdotuksia. Tärkeimpinä esiin nousi päivän agendan nostaminen infotaululle, vastaanottoajat esimiehille sekä keskittyminen viestinnän kehittämiseen. Lähes kaikista tutkimuksessa nousseista ongelmista voi yhteiseksi tekijäksi nähdä tuotannon esimiehen liian vähäisen ajan. Mikäli esimiehillä olisi enemmän aikaa olla läsnä, he ehtisivät tutustua työntekijöihin ja paneutua ongelmakohtien parantamiseen. Tutkimuksen vastausprosentti jäi toivottua alhaisemmaksi, joten tutkimuksen tulosta ei voida pitää täysin luotettavana. Uhkana on, että juuri sitoutuneimmat työntekijät ovat vastanneet kyselyyn ja vähiten sitoutuneet henkilöt ovat jättäneet kokonaan vastaamatta. Tutkimus toteutettiin vain pienellä otannalla yhdelle osastolle, joten tutkimuksen tulos ei ole yleistettävissä. HKScanilla tutkimuksen tuloksia on käyty tuotannon esimiesten kanssa läpi ja konkreettiset tavat kehittää sisäistä viestintää on päätetty. Näitä kehityksiä on osastolla jo lähdetty tekemään ja lähiaikoina uusi, samanlainen tutkimus tullaan tekemään samalla osastolla. Näin pyritään tietoisesti kehittämään sisäistä viestintää osastolla ja seuraamaan sen kehitystä.

Tämän pro gradun -tutkielman tutkimustehtävä on: mitkä asiat ovat motivoineet isosina toimivia nuoria ajattelemaan, että he osallistuisivat ja kantaisivat vastuuta seurakunnassa myös jäätyään pois nuorten toiminnasta. Tutkimus on paikallistutkimus, jonka toteutin eräässä paikallisseurakunnassa. Tutkimus on abduktiivinen, aineistolähtöinen ja teoriaohjaava. Aineiston hankin haastatteluilla ja siinä käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelin kymmentä isosena toiminutta nuorta, jotka olivat 17-19-vuotiaita ja he olivat olleet vähintään kahdessa rippikoulussa isosina. Kyselin heiltä heidän suhteestaan seurakuntaan ja uskonasioihin koko siihenastisen elämän ajalta. Jaoin haastattelut viiteen osaan: lapsuuteen, rippikouluun, isostoimintaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Haastateltuani heidät pelkistin haastatteluja kahteen kertaan ja etsin näin syntyneistä alakategorioista suurimpia seurakuntasuhteeseen vaikuttaneita teemoja. Niiden avulla analysoin haastattelut. Taustateorioina käytin James Fowlerin uskon kehitystasoteoriaa ja Jouko Porkan neljää isosmotivaatiotyyppiä. Analyysin myötä päädyin lisäämään Porkan tyyppeihin viidennen, toiminnallisen motivaatiotyypin, sillä totesin monen nuoren motivoituneen nimenomaan toiminnallisesta käytännön tekemisestä. Käsittelin analyysissa haastattelut elämänvaihe kerrallaan. Ensimmäisenä oli lapsuus, aika ennen rippikoulua, jossa suurin vaikuttaja seurakunnan suhteen oli kotikasvatus. Lapsuudessa riippui pääasiassa kodista, kävikö isonen seurakunnassa, esimerkiksi leireillä, kerhossa tai jumalanpalveluksissa. Rippikoulu oli käänteen tekevä tapahtuma seurakuntasuhteen kannalta lähes kaikilla haastateltavilla. Se muutti nuorten kuvaa uskosta, seurakunnasta ja siellä käyvistä ihmisistä. Rippikoulun kannustamina ja isosten ja kavereidensa pyytäminen nuoret lähtivät isoskoulutukseen ja isosiksi leireille, joilla rippikoulussa tai sen jälkeen tullut usko syveni ja nuoret juurtuivat seurakuntaan. Haastattelutilanteessa, eli nyt-osassa, nuoret pitivät seurakuntaa hengellisenä kotinaan ja sanoivat aikovansa jäädä seurakuntaan tulevaisuudessakin. Syyt aikomukselle sitoutua olivat pääosin hengellisiä ja siitä johtuvia, että nuoret olivat kotiutuneet niin kovasti seurakuntaan. Fowlerin uskonkehitystasoteoriassa nuoret ovat murrosiälle tyypillisessä synteettis-sovinnaisessa vaiheessa, jossa sosiaalisen lähipiirin vaikutus on voimakasta, ja nuori on riippuvainen tämän sosiaalisen ympyrän mielipiteistä ja vaikutuksesta. Kukaan nuorista ei ollut haastatteluhetkellä siirtynyt seuraavaan, mutta moni varmasti siirtyy pian. Tuossa vaiheessa alkaa itsenäistyminen ja kriittinen ajattelu, joka voi johtaa seurakunnasta vieraantumiseen. Porkan isosmotivaatiotyyppejä tarkastellessa kaikki isoset kuuluivat monipuolisesti motivoituneisiin isosiin. Tärkein haastatteluista nousseista analyysiteemoista oli ”vastavuoroinen vaikuttaminen seurakunnan kanssa”, eli seurakunta on ensin panostanut nuoreen ja tämän myötä nuori innostuu ja sitoutuu seurakuntaan ja alkaa kantamaan siellä vastuuta. Tätä teemaa löytyi jokaiselta isoselta, muutamalta tosin melko vähän. Pääsyyksi miksi nuoret aikovat tulevaisuudessakin osallistua ja kantaa vastuuta seurakunnassa he sanoivat uskon ja sen hoitamisen. Lisäksi moni asia oli seurakunnassa tuntunut hyvältä ja he kävivät siellä aktiivisesti.

Uskonnollisuus muuttaa länsimaissa muotoaan. Vanhat, perinteiset kirkkokunnat ovat menettäneet jäseniään, niin myös Suomessa. Nuoret aikuiset miehet kuuluvat kaikista ikäryhmistä harvimmin kirkkoon ja eroavat siitä herkimmin. Tästä huolimatta ihmiset mieltävät itsensä henkisiksi ja heillä on hengellisiä tarpeita. Tutkimukseni tarkoitus on selvittää, mikä saa nuoren miehen sitoutumaan seurakuntaan, mitä hän kokee sieltä saavansa ja miten hän näkee tulevaisuutensa seurakunnan yhteydessä. Haastattelin tutkimustani varten 16 nuorta aikuista (18–29-vuotiasta), seurakuntaansa sitoutunutta miestä. Aineisto kerättiin kevään ja syksyn 2015 aikana ja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. Analyysin pohjalta tulokset jakautuivat kahteen pääluokkaan: sitoutumisen syihin ja sitoutumisen mahdollisuuksiin. Miesten taustat erosivat toisistaan esimerkiksi kodin uskonnollisuuden suhteen. Valtaosa heistä oli kuitenkin osallistunut tavalla tai toisella seurakunnan toimintaan jo lapsena. Yhtäjaksoisemmin seurakunnan toimintaan he jäivät rippikoulun jälkeen. Rippikoulu oli siis lähtölaukaus sitoutumiselle. Muita aineistosta nousseita sitoutumisen syitä olivat seurakunnassa koettu yhteisöllisyys, työntekijöiltä saatu vastuu, sekä usko. Tutkittavien ajattelussa oli hieman eroa riippuen siitä, olivatko he yhä samassa seurakunnassa, jossa olivat käyneet rippikoulun, vai olivatko he hakeutuneet uudella paikkakunnalla uuteen seurakuntaan. Erot näkyivät erityisesti puhuttaessa miesten nykyisyydestä ja tulevaisuudesta seurakunnan yhteydessä. Uuteen seurakuntaan hakeutuneet suhtautuivat luottavaisemmin seurakuntayhteyden säilymiseen jatkossakin, kun taas muiden ajattelua leimasi joko lievä tai suuri epävarmuus. Suuri osa tutkittavista osallistui seurakunnan vapaamuotoisempiin erityisjumalanpalveluksiin, muutama pääjumalanpalveluksiin. Miesten tavat sitoutua erosivat toisistaan. Ne haastateltavat, jotka eivät tehneet mitään vapaaehtoistehtäviä seurakunnassa, olivat kaikkein vähiten sitoutuneita seurakuntansa toimintaan. Vapaaehtoistyötä tekevien tehtävät erosivat toisistaan. Osa veti rippikouluja, osa palveli seurakuntansa nuorten aikuisten jumalanpalveluksessa erinäisissä tehtävissä. Selkeimmät messuavustustehtävät liittyivät musiikkiin, tekniikkaan ja ehtoollisavustukseen. Osa oli aktiivisesti mukana suunnittelemassa ja tekemässä seurakuntansa nuorten aikuisten iltoja. Tutkimukseni keskeisin tulos on, että mitä useampi sitoututtava tekijä (vastuu, yhteisöllisyys, usko) täyttyy miehen seurakuntayhteydessä, sitä sitoutuneempi hän on seurakuntaan ja sitä tyytyväisempi ja luottavaisempi hän on myös tulevaisuuteensa seurakunnan yhteydessä.

Purpose and aim of loyalty programs are to commit and bind customers and increase shopping amounts and times and create loyalty. Loyalty programs aim to achieve this by producing benefits to its members. Using multiple measures such as advertisement, producing benefits and offering discounts and introducing systems to encourage commitment achieve influencing attitudes and commitment towards loyalty programs. Aim of this thesis was to find out from consumers perspective what do customers think of loyalty programs. What types of attitudes do consumer programs show and does loyalty programs work in consumer’s minds. Does loyalty programs affect to consumers commitment and do they drive to concentrating in to specific companies. Consumers belong to multiple loyalty programs and from many of the programs there has been studies made on how they work from the companies’ perspective. Purpose of this thesis was to find out the consumers view on being a loyal customer and from loyalty programs. The research method of this thesis was quantitative. During summer 2008 through internet survey over 800 responses were collected. Survey was published on the consumer agency web pages and a link to the survey was published also in the Helsingin sanomat newspaper during August. Most of the respondents were from south Finland and from Uudenmaan district. Majority of respondents were women and most common age among respondent were between 26 to 35. Respondents belonged to multiple loyalty programs and in general the respondents liked loyalty programs. Centralising and commitment was slightly seen but in general also commonly lower price level companies were preferred. According to respondents the companies behind loyalty programs benefit more from the programs then the consumers. Never the less majority of the respondent felt that loyalty programs gave positive experiences and vast majority felt that they received benefits on monthly bases from the loyalty programs. Respondents felt in many cases that there are already too many loyalty programs offered toward consumers and those are not commonly compared with other loyalty programs. Based on this most often consumers are part of the most common programs existing but there is no apparent reason behind this other then their commonness. Joining to loyalty programs was met with carefulness and majority of respondents does not actively recommend loyalty programs to others.