Browsing by Subject "soidensuojelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Lindholm, Tapio; Heikkilä, Raimo (Finnish Environment Institute, 2006)
    The Finnish Environment 23/2006
    Finland - Land of mires is a textbook on mires and their ecology in Finland. Totally 27 separate articles of different topics are included in the book. The items dealt with in the book are the following: 1. Unsettled weather and climate of Finland. 2. Climate of Finland and its effect on mires. 3. Bedrock in Finland and its infl uence on vegetation. 4. The landforms of Finland. 5. Glacial and postglacial history of the Baltic Sea and Finland. 6. Postglacial history of Finnish inland waters. 7. Lake and river systems in Finland. 8. Interglacial and interstadial organic deposits in Finland. 9. Mire development history in Finland. 10. Regional distribution of peat increment in Finland. 11. Geobotany of Finnish forests and mires: the Finnish approach. 12. Ecohydrology of Finnish mires. 13. Ecological gradients as the basis of Finnish mire site types. 14. Mire plant species and their ecology in Finland. 15. Land uplift phenomenon and its effects on mire vegetation. 16. Palsa mires in Finland. 17. Cultural land use history in Finland. 18. The use of mires for agriculture and forestry. 19. Destruction of mires in Finland. 20. Environmental impacts of mire utilization. 21. Peatlands and global change - the Finnish case. 22. Ecosystem services provided by Finnish mires. 23. Mire conservation and its short history in Finland. 24. Ramsar areas in Finland. 25. Land birds in Finnish mires and their conservation status. 26. A short introduction to the Finnish language. 27. Etymology of some Finnish words for mire.
  • Ratamäki, Outi; Jokinen, Pekka; Albrecht, Eerika; Belinskij, Antti (International Mire Conservation Group and International Peatland Society, 2019)
    Mires and Peat 24 (2019), 17, 1–12
    This article aims to reveal the political positioning of ‘mire nature’ in Finnish peatland policy and law. The data analysed include the latest policy documents, laws and regulations related to mires and peat extraction. Analysis is based on frame analysis (i.e. how an object is defined and positioned) and ideas drawn from a political ecology approach. Two main frames can be identified within the Finnish legal and policy framework: peat as a natural resource to be utilised for national energy sufficiency and economic competitiveness, and peat as a valuable source of biodiversity and an integral element of global ecosecurity. Analysis reveals the degree to which the definition of issues or objects in legal and policy terms is important in determining outcomes. It also reveals that national policies have swung back and forth and are prone to economic power struggles. Furthermore, while laws and regulations have offered strong and longstanding support for the extractive use of peat, the latest regulatory developments show a break from this trend. However, the arguments and facts concerning climate change are poorly integrated with Finnish peatland policy and law.
  • Lindholm, Tapio; Heikkilä, Raimo (Finnish Environment Institute, 2012)
    The Finnish Environment 38/2012
    Mires from pole to pole is a proceedings volume of the XII biennial International Mire Conservation Group symposium held in Finland 24.-27.7. 2006. The following topics are included in the volume: 1. Towards the understanding of the variety of mires and their conservation in different countries, 2. Patterns in polygon mires in north-eastern Yakutia, Siberia: The Role of Vegetation and Water, 3. Mires on the map of Russia, 4. Development of the large-scale hydrotopography of aapa mires on the land-uplift coastland in northern Finland, 5. The development of patterning on a succession series of aapa-mire systems on the land-uplift coast of northern Ostrobothnia, Finland, 6. The beginning of agriculture in Swedish Lapland, 7. Moss diversity in the mires of the Maanselkä water divide, 8. Vegetation studies and mapping in Juortanansalo mire reserve, eastern Finland, 9. Holocene vegetation dynamics and carbon accumulation of two mires in the Friendship Park, eastern Finland, 10. Vegetation dynamics of the Ileksa-Vodlozero aapa mires, 11. Vegetation of forested mires in the middle boreal subzone of Karelia, 12. Mire flora, vegetation and conservation in the Republic of Karelia, Russia, 13. Mire types of the southern part of Kenozero National Park, Arkhangelsk region, NW Russia, 14. Postdrainage vegetation dynamics in mesotrophic herb-Sphagnum mires of southern Karelia, Russia, 15. The Finnish peat mining paradox: political support to environmental calamity, 16. Nationally and regionally threatened mire mosses in Finland, 17. Assessment of threatened mire habitats in Finland, 18. Monitoring restored peatlands in Finnish nature reserves, 19. Species richness and abundance of butterflies in natural and drained mires in Finland, 20. Impacts of peatland restoration on nutrient leaching in western and southern Finland, 21. Role of protected areas in maintaining the diversity of peat mosses in the Karelian Isthmus and Gulf of Finland islands (Leningrad Region, northwest Russia), 22. Sphagnum cover surface shape variations during vegetation period, 23. Plant cover of natural mires and disturbed peatlands in Meschera National Park, Russia, 24. Management and monitoring of three Latvian raised bogs and a fen, 25. The Origin, Development, and Modern State of Karst Mires in the Tula Region of Russia, 26. Subsidence in bogs. Moving catchment boundaries, changing flow paths and slopes, self-sealing and effects on drying and natural rewetting, 27. The importance of gradual changes and landscape heterogeneity for aquatic macroinvertebrate diversity in mire restoration management, 28. Mires in Slovakia - present status and conservation, 29. Status and Protection of Heilongjiang Wetlands in North-eastern China, 30. Experimental grazing management on peatlands of the French Basque Land, 31. Hydrogeochemical Investigation of Peatlands and related Vegetation Complexes, 32. The invasive alien plant species of Kolkheti lowland, Georgia, 33. Spatial analysis and description of eastern peatlands of Tierra del Fuego, Argentina, 34. Mires Down Under – the Peatlands of Australasia.
  • Heikkilä, Raimo; Lindholm, Tapio; Tahvanainen, Teemu (Finnish Environment Institute, 2006)
    The Finnish Environment 28/2006
    This book presents a transect of Finnish mire nature from Forest Lapland in the north to the hemiboreal mires on the southern coast of Finland. It has been compiled in connection with the International Mire Conservation Group field symposium in Finland in July 2006, and it gives an overview of the biodiversity of Finnish mires on mire system, massif, site and species levels as well as about the ecology, utilization, conservation and restoration of Finnish mires. A special topic is the primary succession of mires on the land uplift coast of the Bothnian Bay, which is a globally unique phenomenon in the boreal zone. Most of the mires presented here are protected as national parks or mire reserves. Thus this book gives a positive view over Finnish mires. We must remember, however, that about 75 % of Finnish mires have been destroyed by forestry drainage, agriculture, peat mining or reservoir building. The aim of this book is to emphasize the great diversity and high conservation value of Finnish mires. During the compiling of this book it was revealed that despite a long mire research tradition and intensive inventories conducted in nature reserves recently, we know surprisingly little about our mires. This emphasizes the importance of mire research in Finland - land of mires.
  • Heikkinen, Risto K.; Aapala, Kaisu; Leikola, Niko; Aalto, Juha (Elsevier BV, 2022)
    Ecological Informatics
    Highlights •Aapa mires are EU Habitats Directive priority habitats of high conservation value •Velocity assessments enable quantifying the exposure of habitats to climate change •Boreal aapa mires will face notable exposure risks due to warming climate •Wet flark fens with open water pools and their biodiversity are particularly at risk •Climate velocity information supports adaptive biodiversity conservation planning Abstract Climate velocity is an increasingly used metric to detect habitats, locations and regions which are exposed to high rates of climate change and displacement. In general, velocities are measured based on the assumption that future climatically similar locations can occur anywhere in the study landscape. However, this assumption can provide a biased basis for habitats which are constrained to specific environmental conditions. For such habitats, a set of selected suitable locations may provide ecologically more realistic velocity measures. Here, we focus on one environmentally constrained habitat, aapa mires, which are peat-accumulating EU Habitats Directive priority habitats, whose ecological conditions and biodiversity values may be jeopardised by climate change. We assess the climate exposure of aapa mires in Finland by developing velocity metrics separately for the whole ≥10 ha aapa mire complexes (‘aapa mires’) and their wettest flark-dominated parts (‘flark fens’). Velocity metrics were developed for six bioclimatic variables (growing degree days (GDD5), mean January and July temperatures, annual precipitation, and May and July water balance, based on climate data for 1981–2010 and for 2040–2069 as derived from global climate models for two Representative Concentration Pathways (RCP4.5 and RCP8.5). For the six variables, velocities were calculated based on the distance between climatically similar present-day and nearest future mire, divided by the number of years between the two periods, and by excluding the unsuitable matrix. Both aapa mires and flark fens showed high exposure (>5 km/year) to changes in January temperature, and often also considerably high velocities for GDD5 and July temperatures. The flark fens showed significantly higher climate velocities than the aapa mires and had a smaller amount of corresponding habitat in their surroundings. Thus, many of the studied mires, particularly the flark fens, are likely to face increased risks of exposure due to changes in winter and summer temperatures. Moreover, considerable changes in precipitation-related conditions may occur at the southern margin of the aapa mire zone. Our results show that specifically tailored climate velocity metrics can provide a useful quantitative tool to inform conservation and management decisions to support the ecosystem sustainability of this EU Habitats Directive biotope and targeting restoration towards the most vulnerable aapa mires.
  • Laitinen, Jarmo; Ojanen, Paavo; Aapala, Kaisu; Hotanen, Juha-Pekka; Kokko, Aira; Punttila, Pekka; Rehell, Sakari; Tiainen, Juha; Vasander, Harri (Suoseura, 2020)
    Suo 71 (2) (2020)
    Suoluonto on hyvin vaihtelevaa, koska suolla vaihtelevat märkyys ja ravinteisuus ja niiden seurauksena myös puustoisuus. Suoluonnon tärkein säätelijä on märkyys – lähellä maanpintaa oleva vedenpinta. Vaikka kaikki suot ovat märkiä, suon märkyys myös vaihtelee paljon. Kuivimmillaan suo muistuttaa kivennäismaan metsää, ja usein suo vaihettuukin saumattomasti ympäröiväksi metsäksi. Märimmillään suo muistuttaa jo matalaa vesistöä ja vaihettuu rantakosteikoihin ja vesistöihin. Suo voi olla ravinteisuudeltaan rehevä tai karu. Rehevässä ääripäässä suolle valuu ravinteikasta vettä ympäristöstä tai kasvillisuus saa ohuen turvekerroksen läpi ravinteita ravinteikkaasta kivennäismaasta. Karussa ääripäässä turvetta on kertynyt niin paksu kerros, että kasvien juuret eivät yllä ottamaan ravinteita alla olevasta kivennäismaasta. Myöskään ympäristöstä ei valu ravinteikasta vettä suon reunaa korkeammaksi kohonneelle suon keskiosalle, ja kasvillisuus on sadeveden mukana tulevien ravinteiden varassa. Lisäksi turpeen kertyminen ja suon läpi virtaavan veden väheneminen happamoittavat turvetta, mikä vaikeuttaa kasvien ravinteiden ottoa. Ravinteisuuden ja märkyyden lisäksi aluskasvillisuuden kasvuoloihin vaikuttaa valon määrä, jota säätelee puuston varjostus. Runsaspuustoisimmat suot ovat varjoisia ja reheviä kuusi- ja lehtipuuvaltaisia korpia tai karumpia mäntyvaltaisia rämeitä. Mitä märempi ja karumpi suo on, sitä vähäisempää puusto on. Märimmät suot ovat ravinteisuudesta riippumatta puuttomia lettoja ja nevoja. Karuimmilla puustoisilla soilla kasvaa niin kitukasvuinen ja harva männikkö, ettei se käytännössä varjosta aluskasvillisuutta. Ojitus vähentää suoluonnon vaihtelua. Kun suo ojitetaan metsätaloutta varten, märkyyden vaihtelu vähenee ja jäljelle jää ravinteisuuden vaihtelu. Tällöin suo alkaa kehittyä aluskasvillisuudeltaan kivennäismaan metsää muistuttavaksi turvekankaaksi. Myös metsänhoito ja hakkuut muuttavat kasvillisuutta. Jos suo raivataan maataloutta varten, kuivatuksen lisäksi suo muokataan viljelyyn sopivaksi kalkituksin ja lannoituksin ja suokasvillisuus raivataan viljelykasvien tieltä. Turpeennostoa varten suo raivataan kasvittomaksi turvekentäksi.
  • Kokko, Aira; Ojanen, Paavo; Aapala, Kaisu; Hotanen, Juha-Pekka; Laitinen, Jarmo; Punttila, Pekka; Rehell, Sakari; Tiainen, Juha; Vasander, Harri (Suoseura, 2020)
    Suo 71(2): 149–155 (2020)
    Suoluonnon muutosten takia monet soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet. Vuonna 2018 valmistuneessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa suoluontoa tarkasteltiin ja arvioitiin kahdella hierarkiatasolla. Yhtäältä tarkasteltiin suokasviyhteisöjä, joita voidaan luokitella suotyypeiksi. Toisaalta tarkasteltiin useiden suotyyppien muodostamia laajempia suokokonaisuuksia eli suoyhdistymiä sekä useista erillisistä suolaikuista muodostuvia maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja (Kaakinen ym. 2018a, b). Soiden luokiteltuja kasviyhteisöjä kutsutaan suotyypeiksi (Eurola ym. 2015, Kaakinen ym. 2018b, Laine ym. 2018). Yhdellä suolla on yleensä useiden, jopa kymmenien eri suotyyppien kasvillisuutta. Suokasviyhteisöjen pääryhmiksi katsotaan kasvitieteellisessä suoluokittelussa korvet, rämeet, nevat ja letot, mutta myös luhtaja lähdekasvillisuus (Eurola & Kaakinen 1978, Eurola ym. 2015, ks. Soiden kasvillisuus). Luhdat ja lähteiköt vaihettuvat ilman selvää rajaa vesiluontotyyppeihin. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa lähteikköluontotyypit on käsitelty ja arvioitu sisävesiluontotyyppien yhteydessä (Lammi ym. 2018). Luhdat ja lähdekasvillisuus mainitaan myös uusimmissa metsätieteellisissä suotyyppioppaissa (esim. Laine ym. 2018). Eri päätyyppiryhmiin kuuluva suokasvillisuus muodostaa myös yhdistelmätyyppejä: neva- ja lettokorpia sekä neva- ja lettorämeitä. Suoyhdistymä on yhtenäinen suoalue, jossa on eri suotyypeistä koostuvia osia (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962, Kaakinen ym. 2018b). Suoyhdistymätyypit jakautuvat ilmastollisiin ja paikallisiin tyyppeihin. Ilmastollisista suoyhdistymätyypeistä keidassoiden eli kohosoiden esiintyminen painottuu eteläisen Suomen muuta Suomea kuivempaan ja lämpimämpään ilmastoon, kun taas aapasoiden esiintyminen painottuu pohjoisen Suomen kosteaan ja viileään ilmastoon (Ruuhijärvi 1960, Eurola 1962). Myös rinnesuot vaativat viileän ja kostean ilmaston (Havas 1961), ja palsasoita esiintyy vain pohjoisimmassa Lapissa, missä on tarpeeksi kylmää paikallisen ikiroudan syntymiselle (Kaakinen ym. 2018b). Paikallisia suoyhdistymätyyppejä ovat rannikkosuot, boreaaliset piensuot ja tunturisuot, joiden ominaispiirteet ja esiintyminen riippuvat enemmän paikallisista olosuhteista kuin ilmastosta (Kaakinen ym. 2018b). Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoja syntyy, kun maata kohoaa Pohjanlahden rannikolla vähitellen merenpinnan yläpuolelle (Rehell ym. 2012, Laitinen 2013). Sarjan nuorimmat suot lähinnä meren rantaa ovat tyypillisesti luhtia ja vanhimmat suot ovat kehittyneet aapa- tai keidassoiksi (Kaakinen ym. 2018b).
  • (Ympäristöministeriö, 2015)
    Suomen ympäristö 7 | 2015
    Soita ja muita turvemaita koskevan maakuntakaavoituksen tarkoituksena on löytää yhteensovitettu ratkaisu, jolla turvataan suoluonnon monimuotoisuuden säilyminen, turpeenoton alueidenkäytölliset edellytykset sekä suo- ja turvemaihin kohdistuvat muut käyttötarpeet. Maakuntakaavaa laadittaessa noudatetaan maakäyttö- ja rakennuslakia ja edistetään valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista. Julkaisussa tarkastellaan turvetuotantoa, soidensuojelua ja soiden muuta käyttöä alueidenkäytön ja erityisesti maakuntakaavoittajan näkökulmasta. Julkaisu käsittelee turvemaiden eri käyttömuotoja osana kokonaisvaltaista alueidenkäytön suunnitelmaa. Julkaisussa kuvataan tarpeellista tietopohjaa, soiden luokittelua, vaikutusten arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja sekä annetaan ohjeita soiden erilaisten käyttömuotojen osoittamiseksi kaavamerkinnöillä ja -määräyksillä. Julkaisu sisältää liitteen erityisten luonnonarvojen tunnistamisesta. Julkaisu on tarkoitettu ensisijassa maakuntakaavan laatijoille sekä muille maakuntakaavan laadinnassa ja toteuttamisessa mukana oleville.