Browsing by Subject "soitonoppaat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Hartikainen, Jarkko (Sibelius-Akatemia, 2012)
    Tämä työ käy läpi säveltäjä Helmut Lachenmannin (s. 1935) käyttämät jousisoitinten laajennetut soittotekniikat. Tutkimusaineiston muodostavat Lachenmannin kolme jousikvartettoa: Gran Torso (1971/72/76/88), Reigen seliger Geister (1989), ja Grido (2000-01/02). Soittotekniikat kuvataan yksityiskohtaisesti ja niillä tehtyä musiikkia analysoidaan. Lisäksi luodaan katsaus säveltäjän estetiikkaan. Johdantoluvun jälkeen esitellään Lachenmannin puolivuosisataista säveltäjäntuotantoa, sillä mitään vastaavaa ei ole suomeksi vielä kirjoitettu. Säveltäjä on julkaissut saksaksi paljon tekstejä musiikillisesta ajattelustaan, jota kiedotaan mukaan esittelyyn, myöhemmin tässä työssä esiteltävää analyysiä ja johtopäätöksiä silmälläpitäen. Kronologisesti etenevässä katsauksessa luodaan myös kontekstia tässä työssä käsiteltäville jousikvartetoille säveltäjän tuotannossa. Luvussa 3 käydään systemaattisesti läpi kaikki Lachenmannin kolmeen jousikvartettoon sisältyvät lukuisat eri soittotekniikat ja niiden notaatio. Luku on jaoteltu niin, että erilaisten soittopaikkaa osoittavien nuottiavaimien jälkeen eri käsien tekniikat esitellään erikseen. Loppuun on erikseen kerätty kaikki Lachenmannin lukuisat pizzicato-variantit, sillä niitä tuotetaan molemmilla käsillä. Luku 4 koostuu muotokaavioista, joista käy ilmi, paitsi teosten jaksottuminen, myös se, mitä soittotekniikkaa esiintyy missäkin kohdissa teoksia. Muotokaavioissa on vieläpä vaiheen tarkkuudella ilmoitettu kestot, jotka perustuvat Arditti-kvartetin kokonaislevytykseen. Näin ollen lukija voi itsenäisesti etsiä levytyksen ja teosten partituurien kanssa vaikkapa kaikki kvartettoihin sisältyvät soivat esimerkit jostakin häntä kiinnostavasta tekniikasta. Luvussa 5 esittellään vielä satsiesimerkkejä kaikista kolmesta kvartetosta. Ensimmäisissä katkelmissa keskitytään yksittäisten tekniikoiden käyttöön: erilaisia glissandoja, erilaisia tekstuurikenttiä. Lopuksi analysoidaan joitakin kompleksisempia katkelmia, joissa eri soittotekniikat vertautuvat ja linkittyvät eri tavoin toisiinsa. Viidennen luvun tarkoituksena on tarjota eväitä myös tulkinnallisten aspektien löytämiseen laajennetuilla soittotekniikoilla sävelletyn musiikin esittämisessä. Kaikista tämän luvun esimerkeistä on vielä tämän työn paperiversion mukana erillisellä CD-levyllä Arditti-kvartetin levytyksistä poimitut ääniesimerkit, mutta ne voi toki kuunnella julkaistultakin äänitteeltä luvun 4 muotokaavion opastuksella. Luvussa 6 on johtopäätösten aika. Erityistä kantaa otetaan laajennettuja soittotekniikoita käyttävän nykymusiikin notaatiokäytänteiden yhtenäistämiseen. Käsittellään muun muassa sitä, millä perusteilla ja huomioilla tässä työssä esitelty Lachenmannin jousisoitinnotaatio voisi toimia yleisemmän jousisoitinnotaatiostandardin pohjana, kuten Arditti-kvartetin soittajat ovat ehdottaneet. Pohditaan myös kaikkien yleisimpien soittimien notaatiotavat yhdistävän ja yhtenäistävän standardin luomisen ongelmia. Lopuksi ehdotetaan vielä joitakin tämän työn aiheeseen liittyviä jatkotutkimuksen aiheita, jotka voisivat liittää tässä esitetyn tiedon vieläkin paremmin osaksi tekniikoista kiinnostuneen säveltäjän arsenaalia. Ehdotan myös joitakin uusia suuntia kehitellä ja tutkia jousisoittimien laajennetujen soittotekniikoiden maailmaa entisestään
  • Hyytinen, Tommi (Sibelius-Akatemia, 2009)
    Tässä taiteellisen tohtorintutkinnon kirjallisessa työssä tarkastellaan Louis-François Dauprat'n Méthode de Cor-Alto et Cor-Basse (1824) -käyrätorvensoiton oppikirjaa. Birchard Coarin mukaan Dauprat'n (1781-1868) teos on 'paras tähän asti julkaistuista käyrätorvensoiton taiteen oppikirjoista' (Coar 1952, 149). Méthode de Cor-Alto et Cor-Basse nouseekin merkittävyydessään historian suurten soitonoppikirjojen joukkoon Johann Joachim Quantzin, Carl Philipp Emanuel Bachin ja Leopold Mozartin teosten rinnalle. Työn tarkoituksena on nostaa esiin Dauprat'n opetuksia ja tuoda ne käyttöön tämän päivän käyrätorvensoittajille ja soitonopettajille. Tässä kirjallisessa työssä kerrotaan lyhyesti käyrätorven historiasta sekä Dauprat'n ajan luonnontorvesta. Tämän jälkeen esitellään Dauprat'n ohjeita luonnontorven soittotekniikasta sekä tarkastellaan laajasti Dauprat'n ohjeita musiikin esittämisestä ja ilmaisusta. Lopuksi käsitellään Dauprat'n ohjeita luonnontorvensoiton opiskelijoille ja opettajille sekä Dauprat'n ajan kilpailuja, koesoittoja ja käyrätorvikirjallisuutta. Dauprat'n soitonoppikirjaa on tarkasteltu aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä. Dauprat'n ohjeet ovat erittäin toimivia tyylinmukaiseen luonnontorvensoittoon pyrittäessä. Kirjassa on tarkat ohjeet hallitusta luonnontorvensoiton tukkeamistekniikasta, ornamenttien ja artikulaatioiden tyylinmukaisesta käytöstä sekä kadenssien tyylinmukaisesta jäsentelystä. Dauprat'n soittotekniset ohjeet ovat sovellettavissa myös modernin käyrätorven soittoon, erityisesti klassisen ja romantiikan ajan teosten esittämiseen. Myös Dauprat'n ohjeet opetuksesta ovat hyödyllisiä tämän päivän käyrätorvensoitonopettajille. Dauprat kiinnittää huomiota muun muassa oppilaan soittoasentoon, kehon käyttöön ja oikeanlaiseen harjoitteluun.
  • Saarinen, Miikka (Sibelius-Akatemia, 2014)
    Perehdyn tässä lopputyössäni barokkitrumpettiin ja sen soittamiseen modernin sinfoniaorkesterin osana. Työni on suunnattu kaikille niille orkestereissa työskenteleville trumpetisteille, trumpetinsoiton opiskelijoille, sekä trumpetinsoittoa opettaville, jotka haluavat laajentaa osaamistaan barokkitrumpetin soittamisen suuntaan. Opas toimii tietolähteenä myös muille luonnonvaskien soittamisesta ja toimintaperiaatteista kiinnostuneille. Esittelen työssäni erilaisia instrumenttivaihtoehtoja, barokkitrumpetistin modernissa sinfoniaorkesterissa tarvitsemaa välineistöä, sekä barokkitrumpetille sopivaa harjoitusmateriaalia ja kirjallisuutta. Painotuksenani on klassismin ajan orkesterikirjallisuuden soittaminen barokkitrumpetilla. Sivuan kuitenkin myös barokin ajan musiikin soittamista periodisoittimella, sekä luonnontrumpetteja yleisellä tasolla.
  • Pogoževa, Tatjana (Taideyliopisto, Sibelius-Akatemia, 2019)
    Sibelius-Akatemian julkaisuja
  • Gartz, Ulla-Susanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimukseni tarkoitus on vertailla Suomessa yleisesti käytettyjä alkeistason pianonsoiton oppikirjoja. Selvitän mitä alkeisoppikirjat sisältävät, miten ne etenevät ja millaisille oppilaille ne on suunnattu. Analysoin niiden kappalevalikoimaa ja pohdin kirjojen etuja ja puutteita. Tutkin, vastaako kirjojen sisältö taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmia. Aineistonani on kolme kotimaista pianokoulukirjaa: Pianon Avain 1, Suomalainen pianokoulu Alkusoitto ja Musikatti. Vertailukohtana toimii maailmanlaajuisesti suosittu amerikkalainen pianonsoiton oppikirja Bastien Piano Basics Level 1. Teoreettisen taustan tutkimukselleni muodostaa pianonsoiton opetusta käsittelevä kirjallisuus. Perehdyn kirjallisuuden avulla pianoharrastukseen, pianonsoiton opetuksen osa-alueisiin ja siihen, miten kutakin aihetta on suositeltu opetettavan. Näitä osa-alueita ovat muun muassa nuotinluku, tekniikka, rytmi, yhteissoitto, luova ilmaisu, improvisointi, vapaa säestys, tulkinta sekä musiikin teoria. Työssäni selvitän, mihin osa-alueisiin tutkimani pianokoulukirjat keskittyvät ja miten niissä näitä aiheita lähestytään. Haastattelun ja kirjallisen kyselyn avulla selvitän oppilaitten kokemuksia käyttämistään oppikirjoista. Vertailuni kirjoista Pianon avain ja Suomalainen pianokoulu täyttävät tarkasti ilmestymisaikansa opetussuunnitelmien vaatimukset. Musikatti ja Bastien ovat sisällöltään rennompia ja vähemmän muodollisia. Bastienin kappalevalikoima on selvästi muita kirjoja viihteellisempi ja yksinkertaisempi: lähes kaikkien kappaleitten rakenne pohjautuu kolmeen sointuun. Kaikista vertailuni kirjoista oppii nuotinlukua, pianonsoiton perustekniikat, yleisimmät rytmit ja tahtilajit sekä joitakin teoria-asioita. Mikään tutkimistani kirjoista ei kuitenkaan kata kaikkia pianonsoiton osa-alueita. Erityisesti uusimpien opetussuunnitelmien (2017) asioista suuri osa jää pois. Esim. yhteissoitosta, esiintymisestä, kuuntelemisesta ja tulkinnasta ei kirjoilla juuri ole annettavaa. Opettajan tehtäväksi jää kertoa näistä asioista sekä hankkia oppilaalle lisämateriaalia. Tutkimuksessani totean, että pianonsoiton osa-alueita on niin lukuisia, ettei niitä kaikkia voi helposti esitellä yhdessä alkeisoppikirjassa. Kaikille sopivan kirjan laatiminen on muutenkin haastavaa, koska jokainen oppilas etenee yksilöllistä vauhtia ja kohtaa omanlaisiaan haasteita. Hyvän opettajan rooli nousee tärkeäksi: opettajan tehtävä on käyttää kirjaa harkiten, täydentäen ja oppilaan tarpeiden mukaan soveltaen.
  • Bach, Carl Philipp Emanuel; Soinne, Paavo (Sibelius-Akatemia, 1995)
    Sibelius-Akatemian julkaisuja
  • Åström-Tiula, Annemarie (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Kirjallisessa työssäni vertailin kolmea viulunsoiton alkeisopetuksen menetelmää ja havainnoin niiden soveltuvuutta vastakkaisiin temperamenttityyppeihin. Menetelminä tutkimuksessa ovat Colourstrings- ja Suzuki-metodit sekä venäläisen viulukoulun alkeisopetuksen perinne, jotka muodostavat pääosan klassisen viulunsoiton opetuksessa käytettävistä varhaiskasvatusmenetelmistä Suomessa. Tutkimukseni liittyy toimintatutkimuksen perinteeseen. Tutkimusprosessissa vuorottelivat suunnittelu, toiminta, havainnointi ja arviointi. Opetin ja havainnoin kahta viisivuotiasta, havaintojeni perusteella temperamenttityypeiltään erilaista alkeisviuluoppilasta puolen vuoden ajan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä: yksilötunneilla, vuorovaikutteisilla ryhmätunneilla sekä esiintymistilanteissa. Saadakseni tietoa alkeisviulukouluista haastattelin eri alkeisviulukoulujen edustajia. Toimintatutkimukseni keskeiset havainnot eri viulukoulujen soveltuvuudesta erilaisille temperamenteille olivat seuraavat: introvertille temperamenttityypille sopii paremmin kontrolloidusti ja tarkasti etenevä venäläinen viulukoulu, kun taas ekstrovertille temperamenttityypille on nopearytminen Suzuki-metodi parempi. Kaikki aistit huomioonottava Colourstrings-metodi näyttäisi soveltuvan parhaiten molemmille äärimmäisille temperamenttityypeille. Huomasin, kuinka merkityksellisiä esiintymiset ovat oppilaan motivaation kehittymisen kannalta. Ryhmässä oppiminen voi merkittävästi parantaa oppimissuoritusta, mikäli oppilaiden soittotaito on samalla tasolla ja temperamenttityypit täydentävät toisiaan. Loppupäätelmänä voin todeta, että viulunsoiton alkeisopettajan on hyvä tiedostaa oppilaan ja opettajan temperamentit ja soveltaa opetustapaansa niihin sopiviksi.