Browsing by Subject "sopimusteoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Valve, Juhana (2004)
    Arvopaperipalveluiden markkinoilla toimii Suomessa kymmenestä kahteenkymmeneen yritystä, joiden välinen kilpailu on epätäydellistä, mutta samalla kuitenkin kovaa. Markkinoiden infrastruktuuri on monimutkainen ja tämän vuoksi markkinoilletulo ei ole esteetöntä. Pankkikilpailua sekä palvelualojen kilpailua tarkastelevat teoreettinen ja empiirinen tutkimuskirjallisuus, vahvistavat käsitystä kilpailun epätäydellisyydestä alalla. Kun tarkasteluun yhdistetään alan ominaispiirteet, voidaan tehdä johtopäätös, että kilpailu on lähempänä oligopolistista kuin monopolistista kilpailua. Arvopaperipalveluita tuottavien yritysten ja niiden institutionaalisten suurasiakkaiden väliseen sopimuksentekoprosessiin liittyy informaation epäsymmetrioita siten, että asiakas on paremmin informoitu relevanttien muuttujien suhteen. Tutkielmassa tarkastellaan sopimusongelmaa kahden osapuolen välisenä vajaan informaation pelinä. Informaation epäsymmetria ilmenee kahdella eri tavalla: palveluntarjoaja ei tiedä kilpailevien yritysten tarjouksia, mutta se ei myöskään pysty tunnistamaan asiakkaan tyyppiä kuvaavia ominaisuuksia. Markkinoiden erityispiirteisiin lukeutuu lisäksi se, että sopimusprosessiin sisältyy elementtejä dynaamisesta täyden informaation pelistä. Sopimusongelmaa lähestytään peliteorian käsitteiden kautta. Aluksi esitän oman, yksinkertaistavan mekanismin neuvotteluongelmalle ja ratkaisen siihen liittyvät Bayes-Nash -tasapainot. Ratkaisu, jossa palveluntarjoaja tarjoaa asiakkaalle aina itsensä kannalta tuottoisinta sopimusta riippumatta todennäköisyydestä, jolla kilpaileva yritys tarjoaa parempaa sopimusta, ei ole intuitiivinen. Tämä on seurausta pelin rakennetta yksinkertaistavista oletuksista. Dynaamisen täyden informaation pelissä hyödynnetään prosessia hyvin kuvaavaa Rubinsteinin strategista neuvottelumallia. Mallin tasapainoratkaisu on sellainen, jossa pelin aloittaja tarjoaa ensimmäisellä kierroksella optimaalista jakoa, jonka vastapelaaja hyväksyy. Tällä kuvataan sopimusongelmaa palvelukokonaisuuden niiltä osin, joista vallitsee täysi informaatio. Vajaan informaation analyysiä syvennetään aluksi Holmströmin ja Myersonin teoreettisen analyysin avulla, jonka perusteella nähdään, että interim-informaatiotilan ongelmaan voidaan löytää tehokas päätöksentekomekanismi – tiettyjen ehtojen täyttyessä. Samuelsonin mallin avulla sopimusongelmaa tarkastellaan kaupankäyntinä kahden riskineutraalin osapuolen bilateraalisena monopolina, jossa toinen osapuoli on paremmin informoitu. Tehokkuuden ehdot täyttävässä ratkaisussa informoimaton osapuoli tekee tarjouksen, jonka informoitu osapuoli joko hyväksyy tai hylkää. Jos kauppaan liittyy kaksiosainen hinnoittelu, optimaalinen ratkaisu edellyttää välitysjärjestelyä, johon voi liittyä merkittäviä transaktiokustannuksia. Inderstin mallin avulla tarkastellaan informaatio-ongelman toista puolta. Kun päämiehellä on yksityistä informaatiota tyypistään, voidaan päätyä signalointipeliin, jossa päämies signaloi korkeaa tyyppiään sopimuksella, jossa on vähäisemmät kannustinvaikutukset. Signaloinnin merkitys korostuu, jos haitallinen valikoituminen -ilmiö yleistyy päämiesten kohdalla. Empiiristä näyttöä tästä ilmiöstä arvopaperipalveluiden markkinoilta ei ole kuitenkaan käytettävissä. Lopuksi pohditaan yleisempää tarkastelumahdollisuutta huutokauppateorioiden avulla. Sopimusongelmaa tarkastellaan tällöin tarjouskilpailuna, joka vastaa ensimmäisen hinnan suljettua huutokauppaa. Tähän näkökulmaan liittyy kuitenkin teknisiä ongelmia, jotka antavat aihetta lisätutkimukselle.
  • Suikkanen, Jussi (2001)
    Pro gradu -tutkielmani tutkii riskejä kolmen eri etiikan teorian viitekehyksessä. Riskeillä tarkoitetaan lyhyesti tekoja, joista mahdollisesti mutta ei välttämättä seuraa jotain ei-toivottua.On ilmeistä, että tällaiset teot luovat eettisiä ongelmia. Tutkimuksen kohteena oli, kuinka perinteinen eettinen teoria pärjää näiden ongelmien kanssa. Aluksi yritän selventää riskin käsitettä. Keskeisiä elementtejä käsitteessä ovat sattuma, todennäköisyys, tiedon puute ja ei-toivotut seuraamukset. Pohdin myös riskin käsitteen filosofista asemaa. Tärkeintä riskin käsitteessä näyttää riskeihin liittyvistä ulkoisista uhista huolimatta olevan arvostelmat, joita ihmiset maailmasta tekevät. Lisäksi pohdin eri näkökulmia riskeihin ja vaihtoehtoisia lähteitä, joista riskit eettiseen keskusteluun syntyvät. Utilitarismiksi kutsutun eettisen teorian voisi uskoa pärjäävän ongelman kanssa, kun se yhdistetään päätösteoriana tunnettuun filosofiseen katsantoon. Utilitarismista tulee eettinen hanke maksimoida odotettua utiliteettia. Ongelmia teoria kuitenkin silti kohtaa, kuten todella katastrofaaliset seuraukset ja ihmisten erilainen suhtautuminen riskeihin, joka tosin voidaan sovittaa teoriaan sitä yhä monimutkaistamalla. Toisena tutkin luonnonoikeusteoriaa. Perinteisesti tämän teorian on katsottu tarjoavan eettisen suojan toisten aiheuttamaa vahinkoa vastaan. Nyt pohdittavaksi tulee, millaiset riskin luovat teot rikkovat yksilöiden perustavia oikeuksia. Tässä luvussa tarkastelen myös oikeusloukkaamisiin liittyvää korvaamisen teemaa ja tekojen todellisten seurausten eettistä merkitystä. Riskien etiikan kannalta ongelmallista on, että oikeudet ovat yksilöiden vaateita, kun taas riskit pikemminkin sosiaalisia. Viimeisenä tutkin sopimusteorioita. Suurimman huomion saavat hypoteettiset sopimusteoriat, joihin sisältyy täsmällinen käsitys oikeudenmukaisuudesta, eritoten John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria. Tutkin sitä, millaiset oikeudenmukaisuuden periaatteet riskejä sääntelisivät, mitä ongelmia periaatteiden löytämiseen eritoten riskien yhteydessä kuuluu ja mitä erityisvaateita riskit sopimusteorialle asettavat. Suurin ongelma teorian kannalta on se, kuinka sellainen ihminen, joka välttää kaikkia riskejä, pääsee sopimukseen riskeistä pitävän kanssa ja millainen merkitys oikeudenmukaisuudella tässä sopimuksessa on. Viimeisenä tutkielmassa tarkastelen Thomas Scanlonin versiota sopimusteoriasta. Alustavassa tarkastelusssa teoria vaikuttaa lupaavalta riskien etiikkaan.
  • Kauppi, Niko (Helsingin yliopisto, 2021)
    Lohkoketjuteknologian kehittyminen on mahdollistanut toisilleen tuntemattomien toimijoiden välisen vuorovaikutuksen tarjoamalla teknologiaan perustuvan mekanismin toimijoiden välisen luottamuksen varmistamiseksi ja ylläpitämiseksi. Lohkoketjuteknologian luottamusmekanismi on mahdollistanut myös laajempien vuorovaikutussuhteiden koordinoimisen teknologian avulla, mikä on johtanut hajautettujen autonomisten organisaatioiden (engl. decentralized autonomous organization, jatkossa ”DAO”) kehittymiseen. DAO:ssa on kysymys lohkoketjuteknologiaan ja älykkäisiin sopimuksiin perustuvasta organisaatiorakenteesta, joka mahdollistaa toimijoiden välisten suhteiden teknologiaperusteisen järjestämisen lohkoketjuteknologian perusperiaatteiden mukaisesti. DAO:n teknologia- ja sopimusperusteisen organisaatiokokonaisuuden toimintaa koordinoidaan hyödyntämällä digitaalisia lohkoketjupohjaisia instrumentteja eli tokeneita, joiden haltijat omaavat DAO:on kohdistuvia oikeuksia. Perusasetelma, jossa instrumentti tuottaa instrumentinhaltijoista erilliseen organisaatioon kohdistuvia oikeuksia, muistuttaa siten osakeyhtiöinstituutiota. DAO:ssa määräysvalta on kuitenkin kokonaisuudessaan hajautettu sijoittajille eli tokeninhaltijoille, jotka käyttävät hallinnoimisoikeuksiaan suoraan vuorovaikutuksessa älykkäiden sopimusten kanssa. Tämä johtaa tokeninhaltijoiden välisten päämies-agenttisuhteiden korostumiseen osakeyhtiölle tyypillisen johdon ja omistajien välisen päämies-agenttisuhteen asemesta. Osakeyhtiöstä poikkeavien päämies-agenttisuhteiden lisäksi DAO:n ominaispiirteisiin vaikuttaa keskeisesti organisaation teknologia- ja sopimusperusteinen luonne, joka määrittää myös tokeninhaltijan aseman osana organisaatiokokonaisuutta. Markkinoiden, yritysten ja verkostojen kontekstissa DAO muodostaa hybridimallisen kokonaisuuden, joka hyödyntää kaikkien edellä mainittujen erityispiirteitä. Sopimuksenomaisten rakenteiden yhteenliittymänä DAO voidaan identifioida sopimusverkkomallin mukaiseksi organisaatioksi, joka mahdollistaa useiden toimijoiden antamien tuotantopanosten yhdistämisen älykkäiden sopimusten asettamissa puitteissa. Tämän kokonaisuuden puitteissa tokeninhaltijat voivat toimia hajautetun ja itseohjautuvan kapitalismin periaatteiden mukaisesti vapaasti vuorovaikutuksessa suoraan älykkäiden sopimusten kanssa. Tokeniin liitettyjen oikeuksien seurauksena DAO:n sopimusverkossa on kysymys varallisuusoikeudellisesta järjestelystä, jonka piirissä kullekin toimijalle muodostuu yksilöllinen riskipositio, josta käsin voidaan lähestyä järjestelyyn sisältyvien oikeussuhteiden sisältöä. Sääntelyteoreettisesti tokeninhaltijan riskipositioon liittyvät ongelmakohdat kulminoituvat DAO:n sopimusperusteisuuden vuoksi aktualisoituvaan epätäydellisten sopimusten ongelmaan. Teknologiaperusteisuudesta aiheutuvien rajoitteiden takia epätäydellisten sopimusten verkoston aukollisuutta ei voida paikata periaatemallisella sääntelyllä, mikä vaikuttaa erityisesti vähemmistön asemaan osana organisaatiokokonaisuutta. Periaatemallinen sääntely toimii tyypillisesti keinona minimoida sopimusten epätäydellisyyden aiheuttamia ongelmia, joten sen puuttumisella on keskeinen vaikutus DAO:n sopimusperusteisen kokonaisuuden sekä tokeninhaltijan riskiposition kannalta. DAO:n toimintaa ohjaavat älykkäät sopimukset eivät epätäydellisyytensä vuoksi kykene tarjoamaan tokeninhaltijoille kattavaa suojaa riskiposition pysyvyyden näkökulmasta, mikä korostaa riskinhallintakeinojen merkitystä. Älykkäiden sopimusten mahdollistama toimenpiteiden automaattinen täytäntöönpano yhdessä tokeninhaltijoille hajautetun päätösvallan kanssa johtaa enemmistön ja vähemmistön välisen päämies-agenttisuhteen korostumiseen. Riskinhallinnassa hyödynnettävien voice option ja exit option -toimintamallien tehokkuus riippuu organisaation sisäisten suhteiden tapauskohtaisesta tasapainosta ja tähän tasapainoon kohdistuvista vaikutusmahdollisuuksista. Sääntelyteoreettisesti tapauskohtaisesti vaihtelevaa riskinhallintakeinojen tehokkuutta voidaan pitää ongelmallisena. Riskinhallintakeinoihin sisältyy kuitenkin useita mekanismeja, joiden avulla tokeninhaltijat voivat tasapainottaa organisaation piirissä ilmeneviä markkinahäiriöitä. Tokeninhaltijan riskinhallintakeinojen tehokkuus ja mahdollisuus markkinahäiriöiden minimoimiseen perustuu sekä enemmistön että vähemmistön osalta erityisesti peliteoreettisiin mekanismeihin ja tokeninhaltijoiden keskinäisiin riippuvuussuhteisiin. Peliteoreettisten mekanismien tehokkuus edellyttää riskinhallintakeinoilta kokonaisvaltaista toimivuutta, koska voice option ja exit option toimintamallit muodostavat dynaamisen kokonaisuuden, jonka tehokkuus mahdollistaa DAO:n toiminnan jatkuvuuden kaikkien tokeninhaltijoiden oikeudet huomioon ottavalla tavalla. Esimerkiksi forkkaamisen ja teknologiaperusteisten hallinnointimekanismien myötä teknologia tarjoaa uudenlaisia keinoja voice option ja exit option toimintamallien tehostamiseksi, mutta viime kädessä DAO:n riskinhallintakokonaisuuden tehokkuus riippuu tokeninhaltijoiden kyvystä organisoida DAO:n toiminta markkinahäiriöitä minimoivalla ja tokeninhaltijoiden lojaliteettia sekä organisaation jatkuvuutta tukevalla tavalla.