Browsing by Subject "soranotto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Jantunen, Jorma (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 27/2012
    Oppaan päätavoitteena on edistää YVA-menettelyn laadukasta ja yhtenäistä soveltamista kiviaineshankkeisiin, selventää YVA-menettelyssä vaadittavia selvityksiä sekä tarjota tukea ja hyviä käytäntöjä kiviaineshankkeiden ympäristövaikutusten arviointien tekemiseen. Opas on suunnattu erityisesti hankkeista vastaaville ja konsulteille, mutta myös yhteysviranomaisille ja muille kiviaineshankkeiden YVA-menettelyihin osallistuville. Kiviaineksilla tarkoitetaan hiekkaa, soraa ja kalliomurskeita. Kiviaineshankkeet voivat olla soranottoa, kallionlouhintaa,louheen murskausta ja näihin liittyviä käsittelyjä. Oppaassa on aluksi kiviaineshankkeiden toiminnan kuvaus, jossa esitellään toiminnan keskeiset vaiheet ja tekniikat. Sen jälkeen esitellään kiviaineshankkeista aiheutuva ympäristön pilaantuminen, ja miten sitä selvitetään. Keskeisimmiksi kiviaineshankkeista aiheutuviksi haitoiksi luonnonalueiden tuhoutumisen lisäksi on usein koettu melu, pöly, tärinä, pohjavesivaikutukset ja hankkeista aiheutuva liikenne. Oppaan keskeisimmän sisällön muodostaa miten kiviaineshankkeisiin sovelletaan YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Oppaassa hahmotetaan mitkä hankkeet kuuluvat arviointivelvollisuuden piiriin ja miten arviointivelvollisuuden tarve määritetään, esitellään YVA-menettelyn pääpiirteet ja käydään läpi kiviaineshankkeiden YVA-menettelyn ominaispiirteitä. Maa-ainesten kestävästä käytöstä on julkaistu ympäristöhallinnon opas vuonna 2009. Vuonna 2010 julkaistiin parasta käyttökelpoista tekniikkaa (BAT) käsittelevä opas ympäristöasioiden hallinnasta kiviainestuotannossa. Nämä muodostavat nyt julkaistun YVA-oppaan kanssa toisiaan täydentävän kokonaisuuden, jossa toimialaa on tarkasteltu eri näkökulmista.
  • Markus Alapassi; Jari Rintala; Pekka Sipilä (Ympäristöministeriö, 2001)
    Ympäristöopas 85
    Maa-ainesten ottamisen ja ottamisalueiden jälkihoidon oppaassa on käsitelty ottamisen sääntelyyn keskeisesti vaikuttavaa lainsäädäntöä, ottamisluvan hakemista, ottamissuunnitelman laatimista ja sisältövaatimuksia, ottamisen valvontaa, alueellisia suunnitteluperusteita sekä pohja- ja pintavesien suojelutarpeita, kalliomurskelouhosten ja rakennuskivilouhimoiden erityiskysymyksiä ja ottamisalueiden jälkihoitoa ja -käyttöä. Opas on tarkoitettu yleiseksi ohjeeksi sovellettaessa maa-aineslain joustavia säännöksiä. Opas perustuu ympäristöministeriön Maa-ainesten ottaminen oppaaseen (Opas 1/1994) sekä Suomen ympäristökeskuksen Soranoton vaikutus pohjaveteen ja Soranottoalueiden jälkihoito -projektien tuloksiin. Oppaassa esitetään uusin tieto maa-ainesten ottamisen vaikutuksista pohjaveteen, joka on otettu huomioon ottamisen toteutusta ja jälkihoitoa koskevissa suosituksissa. Yksittäisten ottamissuunnitelmien tulisi mahdollisuuksien mukaan perustua alueellisiin maa-aines- ja pohjavesivarojen käytön suunnitelmiin, joissa on osoitettu suojelu- ja käyttötarpeet ja selvitetty ainesten määrä ja laatu sekä niiden kulutus ja kulutusennusteet. Suunnitelmien sisältö ja taso tulisi määritellä paikallisten olosuhteiden ja ottamisalueen erityisvaatimusten perusteella. Ottamisalueiden jälkihoidon tarkoituksena on vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia. Siistiminen ja muotoilu parantavat ottamisalueiden maisemakuvaa ja jälkikäyttöä. Louhosten ja louhimoiden muotoilussa turvallisuus on tärkeää. Ottamisalueille levitetään pintamateriaaleja kasvualustaksi, eroosion pienentämiseksi ja pohjaveden suojaksi. Ottamisalueille soveltumaton jälkikäyttö estetään. Myös vanhoille ennen maa-aineslain sääntelyä syntyneille ottamisalueille esitetään tarvittavat kunnostustoimet. Hyvällä jälkihoidon suunnittelulla ottamisalueille voidaan saada aikaan myös uusia luontoarvoja: biologisesti arvokkaita elinympäristöjä ja luontotyyppejä. Ottamisalueiden paisteisille rinteille on mahdollista perustaa esimerkiksi kukkaniittyjä, jotka puolestaan tarjoavat elinympäristön monille uhanalaisille perhosille ja muille hyönteisille. Ottamisalueiden jälkikäyttömahdollisuudet ovat moninaiset. Metsätalouskäyttö on yleisin jälkikäyttömuoto. Muita jälkikäyttömahdollisuuksia ovat ulkoilu-, virkistys- ja urheilukäyttö sekä asutus- ja teollisuuskäyttö. Kalliokiven ottamisalueille voidaan poikkeuksellisesti rakentaa kaatopaikka. Saven ja mullan ottamisalueita voidaan käyttää riistanhoitoalueina. Joitakin ottamisalueiden osia voidaan käyttää myös luonnontieteellisinä opetuskohteina.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 538
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2002)
    Suomen ympäristö 592
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2003)
    Suomen ympäristö 662
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2005)
    Suomen ympäristö 760
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 818
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 17/2007
  • Parikka, Katriina (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristö 4/2006
    Maa-aineksia käytetään vuosittain suuria määriä. Eniten otetaan soraa, mutta kalliokiviaineksen osuus rakentamisessa on viime vuosina lisääntynyt soravarojen vähenemisen myötä. Yhteiskunnan kasvanut maa-ainesten käyttötarve, soravarojen vähentyminen tietyillä alueilla ja sen myötä pidentyneet kuljetusmatkat sekä maa-ainestoiminnan muut ympäristönäkökohdat ovat lisänneet kiinnostusta uusiomateriaalin käyttöön rakennusteollisuudessa ja maanrakennuksessa. Maanrakentamiseen kelpaavia uusiomateriaaleja syntyy vuosittain suuria määriä, mutta maa-ainesten uusiokäyttö lisääntyy kuitenkin hitaasti. Uusiomateriaalit eivät täytä standardien vaatimuksia tai testausmenetelmät, tekniikka ja kannustimet niiden käyttöön ovat riittämättömiä. Uusiomateriaalin käytön vauhdittamiseksi ja soveltuvan teknologian kehittämiseksi tarvitaan uusia keinoja. Ympäristöministeriön rahoittamassa selvityksessä tarkastellaan maa-ainesveron toimivuutta ohjauskeinona ja sen kannustinvaikutuksia Ruotsissa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa. Raportissa selvitetään näiden maiden maa-ainesverokäytäntöjä, sekä veron vaikutusta maa-aineksen ottomääriin ja uusiomateriaalin käyttöön. Maa-ainesveron tausta-ajatuksena on ekologinen verouudistus, jonka mukaan uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja ympäristöhaittoja tulisi vähentää, sekä materiaalitehokkuutta ja kierrätystä lisätä verotuksen avulla. 
  • Laurila, Juha; Hakala, Irina (Suomen ympäristökeskus, 2010)
    Suomen ympäristö 25/2010
    Selvityksen tavoitteena oli tuottaa yhteistä tietopohjaa kiviainestuotannon ympäristönäkökohdista, parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta (BAT) ja parhaista ympäristökäytännöistä (BEP) erityisesti ympäristölupamenettelyn tueksi. Selvityksen toivotaan yhdessä valtioneuvoston asetuksen kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta kanssa edistävän ja yhdenmukaistavan alan ympäristökäytäntöjä ja tarkkailuja. Kallioalueilla tuotantoprosessi koostuu louhinnasta, johon kuuluvia vaiheita ovat poraus, räjäytys ja rikotus, sekä louheen murskauksesta ja seulonnasta kiviainestuotteiksi. Murskauslaitoksessa on esimurskain, mahdollisia väli- ja jälkimurskaimia, kuljettimia ja seuloja. Sora-alueilla maa-aineksesta ja valmistettavista tuotteista riippuen maa-aines päätyy välppäyksestä suoraan tuotteeksi tai se murskataan ja/tai seulotaan erikokoisiin jakeisiin. Kiviainestuotannosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia ovat melu, pöly ja tärinä sekä mahdolliset vaikutukset pinta- ja pohjavesiin. Kiviainestuotantoalueilla on useita erilaisia ja erityyppisiä melu- ja pölypäästölähteitä, joiden päästöjen vähentäminen on teollisuuslaitosten hallittuihin päästölähteisiin verrattuna huomattavasti vaikeampaa. Kiviainestuotannon melu- ja pölyvaikutuksia vähennetään ensisijaisesti toimintojen sijoittelulla sekä käyttämällä vettä pölynsidontaan. Laitetekniset ratkaisut ovat kehittyneet viime vuosina, mutta edelleen niiden toimivuudessa on parannettavaa. Menetelmien soveltuvuudesta murskaustoimintaan Suomen oloissa tarvitaan vielä lisää tutkimus- ja kokemusperäistä tietoa. Laitetekniikan ja tuotantomenetelmien ohella toiminnan huolellinen suunnittelu, ympäristöriskien tunnistaminen ja niihin varautuminen, henkilöstön osaaminen sekä yrityksen toimintakulttuuri ovat ympäristöasioiden hallinnassa keskeisessä asemassa. Tuotantoalueilla työsuojeluun panostaminen tukee monilta osin myös ympäristöasioiden hallintaa. Yksittäisellä kiviainestuotantoalueella kustannustehokkaat ja toteuttamiskelpoiset ratkaisut ovat aina riippuvaisia myös tuotantoalueen sijaintipaikasta ja lähiympäristöstä.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2014)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2014
    Suomessa on noin 2000 käytössä olevaa soranottoaluetta ja kymmeniä tuhansia ottoalueita, joilla toiminta on päättynyt. Soranottoalueet ja vedenhankinnan kannalta merkittävät pohjavesialueet sijaitsevat usein samoissa sora- ja hiekkamuodostumissa. Soranotto voi vaikuttaa pohjavesiolosuhteisiin sekä veden käsittelytarpeeseen pohjavedenottamoilla. Soranottoalueella pohjavesi on yleensä alttiimpi määrä- ja laatumuutoksille kuin luonnontilaisilla alueilla. Muutosten suuruuteen ja niistä palautumiseen vaikuttavat alueen pohjavesiolosuhteet, ottoalueen laajuus, pohjaveden pinnan yläpuolelle jätetyn suojakerroksen paksuus sekä ottoalueen jälkihoito ja -käyttö. Raportissa tarkastellaan soranoton pitkäaikaisia vaikutuksia pohjaveden laatuun 11 soranottoalueella eri puolilla Suomea. Pisimmät seurantajaksot käsittävät vuodet 1985 – 2013. Raportissa on lisäksi esitetty soranottoalueiden jälkihoitotutkimuksen tulokset sekä yleiskuvaus pohjaveden laadusta ja suojelusta soranottoalueilla.
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2006)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2006
  • Hatva, Tuomo; Hyyppä, Juho; Ikäheimo, Jukka; Penttinen, Heikki; Sandborg, Matti (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1993)
    Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja B 15
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 1997)
    Suomen ympäristö 54
  • Rintala, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2007)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29/2007