Browsing by Subject "sosiaalihuolto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Lehtonen, Jenni Maria (2007)
    Nurmijärven kunta toteutti vuosina 2003 – 2005 lasten ja nuorten palveluiden kehittämishankkeen, jonka yhtenä osa-alueena toteutui vauvahavainnointimenetelmään valmentava koulutus. Kokonaishankkeen tavoitteena oli luoda toimiva varhaisen havaitsemisen ja puuttumisen malli koko kuntaan kouluttamalla henkilöstöä. Vauvahavainnointikoulutuksessa opetetut käsitteet pohjautuvat psykoanalyyttisiin kehitysteorioihin, jotka selittävät varhaisen vuorovaikutuksen ja kiintymyssuhteen merkitystä vauvan kehitykselle. Erityisesti John Bowlby on vaikuttanut tutkimustyöllään varhaisen vuorovaikutuksen sisällön ja moninaisuuden ymmärrykseen sekä vauvahavainnointimenetelmän kehittymiseen. Tutkielmassa teoreettisena viitekehyksenä esitellään varhaisen vuorovaikutuksen olemusta, vauvan siinä kehittymistä, kiintymystä ja kiinnittymistä sekä näiden teorioiden historiallista kehittymistä näkyväksi. Tärkeää on myös esitellä vauvahavainnoinnin ajallista kasvua arvostetuksi menetelmäksi, sen sisällöllistä tarkoitusta ja käytännön toteutusta. Kotimaista kirjallisuutta aiheesta ei juuri ole julkaistu. Tutkielmassa on viitattu pääosin Marja Schulmanin teoksiin vauvahavainnoinnista. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat kokeneet vuosina 2003 – 2004 käymänsä vauvahavainnointikoulutuksen tuen omaan asiantuntemukseensa havaita, ymmärtää ja tukea vauvan suotuisaa kasvua sekä kehitystä. Koulutukseen osallistui 24 lapsiperhetyön ammattilaista. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta kyselylomakkeesta, jotka täytettiin koulutuksen aikana syyskuussa 2003 (vastaajia 22) sekä lokakuussa 2004 (vastaajia 18). Kyselylomakkeiden lisäksi koulutukseen osallistuneet saivat mahdollisuuden osallistua reflektionaaliseen tilaisuuteen, jonka tarkoituksena oli syventää saatuja kokemuksia. Tilaisuuteen osallistui 17 henkilöä. Tutkimusaineisto on analysoitu sisällönanalyysimenetelmän avulla. Koulutuksen ulkoiset ja sisäiset rakenteet, konkreettiset järjestelyt, opetusmetodit sekä oma suhde opittavaan asiaan, vaikuttivat siihen, miten koulutuksen koettiin tukevan oman asiantuntemuksen kasvua. Rakenteet ylläpitävät sisällään henkilökohtaisia prosesseja, jotka parhaimmillaan kehittyvät selkeäksi asiantuntemukseksi opittavassa asiassa. Pääosa koulutukseen osallistuneista koki koulutuksen päättyessä oppineensa vähintään jotakin uutta. He kokivat asiantuntemuksensa vauvan suotuisan kasvun ja kehityksen havainnoinnissa, havainnointisisältöjen sekä vauvojen olemusten ymmärryksessä, kasvaneen. Vauvahavainnoinnin asiantuntemuksen ydin selkeytyi aineiston analyysin kautta. Asiantuntemus koostuu omasta ammatillisesta ja reflektiivisesta kasvusta vauvahavainnoitsijana sekä kyvyssä nähdä vauva ja perhe asiakastyöskentelyn keskiössä. Koulutukseen osallistuneet havaitsivat oppineensa uusia rooliulottuvuuksia toimia perustyössään sekä ammatillisina havainnoitsijoina. Varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen tiedostaminen vahvistui, myös olennaisimmalla tavalla; työskentelyn keskiöön vastauksissa nousivat yhä useammin vauva sekä hänen läheisensä. Koulutuksen päättyessä yhteistä lähes kaikilla koulutukseen osallistuneilla ammattilaisilla olivat myös kunnioitus opittavaa asiaa kohtaan sekä vauvojen kehityksen herkkyyden ja ihanuuden kokemus.
  • Koskimies, Silka (1999)
    Social work is today faced with a bigger diversity in society and ethnically mixed client groups. Mainstream social work methods are not always enough to meet the needs of all these new client groups. Therefore, social work has to develop its practices to be able to meet the challenges of the multi-ethnic society. The aim of this study is to compare how social work in England and Finland has responded to its minority ethnic clients, what policies and practices are developed. The study is a case study of social work in two local areas, namely the London borough of Islington in England and the city of Vantaa in Finland. The study material consists of semi-structured interviews with twelve social workers from different social service departments in Islington and Vantaa and of policy and practice documents. The study is a qualitative study and the interview material is analysed by using grounded theory (Strauss & Corbin 1990) and comparative methodology (Miles & Huberman 1994). A comparative framework was developed firstly by comparing different concepts used in each country concerning social work and minority ethnic groups, secondly by examining the situation of the minority ethnic groups in each country and finally by using theoretical literature for analysing the study material. The theoretical framework was mainly developed by theories about minority political ideologies (Ely and Denney 1989), theories about ethnic identity (Liebkind 1992, Hutnik 1991) and by a multicultural awareness framework (Matinheikki-Kokko 1997). The results of the study show that both countries have developed some responses to take into account the needs of minority ethnic clients. However, in Vantaa the process has just recently started. In Vantaa the services are based on an equality principle, which means in Finnish conditions that all clients are given the same kind of services. This has shown to be problematic as the service are often based on majority needs, which does not support minority groups. The effects might be the opposite, that is assimilationist. In Islington the social workers strive also for equality, but the starting point is more pluralistic, as the social workers attempt to take into account cultural background when providing services. The study showed also the importance of a clearly stated policy, which particularly takes into account minority ethnic groups. The policy has to be clearly outlined for all staff and even for clients. To put policy into practice means that it has to be effectively implemented. This means firstly that the whole social service department has to be aware of the needs of minority ethnic groups and of adequate intervention strategies to meet the needs. Secondly, the social workers have to be aware of the situation of their minority ethnic clients. This means that the social workers cannot be left alone with the responsibility to improve services. The social service department has to support the social workers by providing them means to develop the services. This includes a clear policy statement, training for all staff and regular supervision and discussions in meetings about issues concerning minority ethnic groups.
  • Ståhl, Tore (Helsingfors universitet, 2001)
    The aim of the study was to explore why the MuPSiNet project - a computer and network supported learning environment for the field of health care and social work - did not develop as expected. To grasp the problem some hypotheses were formulated. The hypotheses regarded the teachers' skills in and attitudes towards computing and their attitudes towards constructivist study methods. An online survey containing 48 items was performed. The survey targeted all the teachers within the field of health care and social work in the country, and it produced 461 responses that were analysed against the hypotheses. The reliability of the variables was tested using the Cronbach alpha coefficient and t-tests. Poor basic computing skills among the teachers combined with a vulnerable technical solution, and inadequate project management combined with lack of administrative models for transforming economic resources into manpower were the factors that turned out to play a decisive role in the project. Other important findings were that the teachers had rather poor skills and knowledge in computing, computer safety and computer supported instruction, and that these skills were significantly poorer among female teachers who were in majority in the sample. The fraction of teachers who were familiar with software for electronic patient records (EPR) was low. The attitudes towards constructivist teaching methods were positive, and further education seemed to utterly increase the teachers' readiness to use alternative teaching methods. The most important conclusions were the following: In order to integrate EPR software as a natural tool in teaching planning and documenting health care, it is crucial that the teachers have sufficient basic skills in computing and that more teachers have personal experience of using EPR software. In order for computer supported teaching to become accepted it is necessary to arrange with extensive further education for the teachers presently working, and for that further education to succeed it should be backed up locally among other things by sufficient support in matters concerning computer supported teaching. The attitudes towards computing showed significant gender differences. Based on the findings it is suggested that basic skills in computing should also include an awareness of data safety in relation to work in different kinds of computer networks, and that projects of this kind should be built up around a proper project organisation with sufficient resources. Suggestions concerning curricular development and further education are also presented. Conclusions concerning the research method were that reminders have a better effect, and that respondents tend to answer open-ended questions more verbosely in electronically distributed online surveys compared to traditional surveys. A method of utilising randomized passwords to guarantee respondent anonymity while maintaining sample control is presented.
  • Englund, Gunilla Elisabeth (2008)
    Mitt intresse att närmare fördjupa mig i ämnet socialservice på svenska ligger som bakgrund till denna forskning. Jag har valt att forska bland klienter som får sin service på enheten för svensk socialservice i Helsingfors med fokus på aktiva klienter inom utkomststöd och handikappservice. Syftet med forskningen är att få veta vilka faktorer som bidrar till att klienterna kommer till den svenska enheten, hur de upplever den svenska servicen och vilken betydelse språket har för dessa klienter. I undersökningen närmar jag mig språket genom dialogen. Modersmålet utgör en viktig del i dialogen mellan socialarbetare och klient. Genom ett gemensamt språk uppnås en känsla av samhörighet och jämlikhet. Förutom den språkliga aspekten lyfter forskningen fram även andra kulturella aspekter som bidrar till att klienter väljer svensk service. Också tvåspråkighetens inverkan på val av servicespråk är en synvinkel som beaktas i denna forskning. Forskningen stöder sig på människors upplevelser och erfarenheter och därför utgår jag från ett hermeneutiskt- fenomenologiskt perspektiv. I de tolv intervjuer som utfördes i denna forskning såg jag dessa klienter som experter och min egen roll var att fungera som tolkare av dessa expertutlåtanden. Vad som är viktigt och avgörande då en klient väljer svenska framom finska som servicespråk, inom den öppna vården på socialverket, i en tvåspråkig kommun som Helsingfors, var en viktig aspekt, som jag sökt svar på. Forskningen visar att klienterna kommer slumpmässigt till den svenska enheten och att deras första upplevelse av enheten är mycket positiv. En hemlik känsla och en upplevelse av att bli beaktad som en människa, är tankar som informanterna lyfter fram i sina beskrivningar av den första kontakten med den svenska enheten. Ur forskningen framgår att de som kan välja (de tvåspråkiga) servicespråk väljer svenskt och att det finns behov av en etnisk plats för klienter i behov av svensk service. En plats där språket inte bara förmedlar budskap och information, utan där den finlandssvenska klienten får uppleva gemensamma värden, jämlikhet och öppenhet i en ömsesidig relation. Den onödiga byråkratin och skammen bland utkomststödsklienter, är upplevelser som klienterna i denna forskning bl.a.lyfter fram.
  • Mikkola, H; Blomgren, J; Hiilamo, H (Kela, 2012)
    Sosiaali-ja terveyspalvelut sekä kasvavat terveyteen liittyvät erot ovat yhteinen huolemme. Palvelujen rakenteesta, rahoituksesta ja sisällöstä käydään kiivasta keskustelua. Käsitykset ongelmien laajuudesta, syistä ja ratkaisuehdotuksista perustuvat usein tosiasioiden sijaan mielikuviin. Mitä mieltä kansalaiset ovat sosiaali-ja terveyspalveluista? Vaikuttaako palvelujärjestelmä väestöryhmien välisiin terveyseroihin? Tukevatko palvelut työurien pidentämistä? Kuinka rahoitusvastuun tulisi jakautua kunnallisen järjestelmän ja sairausvakuutuksen kesken? Tarvitaanko sosiaali-ja terveyspalvelujärjestelmään vuosisadan mullistus? Kansallista vai paikallista? on Kelan tutkimusosaston vastaus sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen ajankohtaisiin tietotarpeisiin. Kansalaiskeskustelun herättäjäksi ja päätöksentekijöille tarkoitettu kirja perustuu laajaan tutkimuskirjallisuuteen sekä Kelan käytössä olevien tutkimusaineistojen ja rekisterien hyödyntämiseen.
  • Talvensaari, Linda-Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä pro gradu- tutkielma käsittelee sosiaalityöntekijöiden kirjaamia perusteluja lapsen erityisen tuen tarpeelle ja lastensuojelun asiakkuuden tarpeelle. Työssä käsitellään asiakkuuksien perusteluille ominaisia asioita ja miten ne eroavat toisistaan. Sosiaalihuoltolain muutosten vuoksi lastensuojelun rinnalle on tullut uusi tukimuoto erityistä tukea tarvitseville lapsille. Aikaisemmin perheet ovat ohjautuneet joko peruspalveluiden piiriin tai lastensuojelun asiakkaiksi. Palvelujärjestelmän muutoksen tarkoituksena on ollut madaltaa tuen hakemisen kynnystä sekä puuttua varhaisessa vaiheessa perheiden ongelmiin. Tutkimusaineiston muodostavat lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien yhteenvedot, joista puolet ovat lastensuojelun asiakkuuden aloittavia ja toiset puolet erityistä tukea tarvitsevien lasten yhteenvetoja. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi. Erityisesti lastensuojelun asiakkuuden aloittavia diskursseja muodostui neljä: kiireellisyys, vanhempien yhteistyöhaluttomuus, lapsen oma käyttäytyminen sekä väkivalta. Erityistä tukea tarvitsevien lasten yhteenvedoista muodostui kaksi diskurssia, joilla sosiaalityöntekijät perustelivat sosiaalihuollon tarvetta. Nämä ovat vanhemman jaksamattomuus ja kokonaisvaltaisen tuen tarve. Erillisten diskurssien lisäksi yhteenvedoissa oli yhteisiä diskursseja, joilla sosiaalityöntekijät perustelivat asiakkuuksia. Vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen, päihde -ja mielenterveysongelmiin sekä kouluvaikeuksiin liittyvillä diskursseilla perusteltiin niin lastensuojelun kuin erityisen tuen tarvetta. Perusteluissa on nähtävissä selkeitä eroja. Erityistä tukea tarvitsevien lasten tilanteet määrittyivät kevyemmiksi huolenaiheiltaan ja vanhemmat yhteistyöhaluisiksi. Lastensuojelun asiakkaiden perusteluissa rakentui kuva lapsen vaarantuneesta kehityksestä ja vanhempien toiminta määrittyi lasten edun vastaisena ja usein yhteistyöhaluttomana.
  • Kokkonen, Paulina (2005)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään lastensuojelun jälkihuollossa olevien, täysi-ikäisten nuorten kokemuksia jälkihuollosta ja heidän siihen kohdistuvista toiveistaan. Tarkastelun keskiössä ovat tekijät, jotka selittävät nuorten sosiaalista selviytymistä ja syrjäytymisriskiä jälkihuollon vaiheessa. Jälkihuolto on sijaishuollon päättymisen jälkeen tarjottava tukimuoto, joka sisältää erilaisia nuoren itsenäistymistä tukevia avohuollon tukitoimia kuten asunnon järjestämistä sekä taloudellista ja psykososiaalista tukea. Nuorten omien kokemusten selvittäminen on tärkeää, jotta jälkihuollon toimivuudesta saadaan asiakaslähtöistä tietoa, ja jotta jälkihuoltoa voidaan kehittää. Nuorten kokemusten tarkastelua taustoittaa lastensuojeluasiakkuuden prosessi huostaanotosta jälkihuollon päättymiseen. Tutkimusaineistoni muodostuu kuuden helsinkiläisen 19-20-vuotiaan lastensuojelun jälkihuollossa olevan nuoren teemahaastatteluista. Tutkimushaastattelut analysoin teemoittelua ja niin kutsuttua Framework-analyysiä hyväksi käyttäen. Tutkielmani viitekehyksenä ovat syrjäytymisen ja selviytymisen tutkimus sekä nuoruusikä elämänvaiheena. Nuorilla oli yksilöllisiä kokemuksia huostaanotosta. Sijaishuoltopaikkaan asettautumisessa osalla nuorista oli sopeutumisvaikeuksia, jotka usein kuitenkin ajan myötä helpottuivat. Hyvä omahoitajasuhde oli joidenkin nuorten sopeutumista edistävä tekijä. Osa nuorista koki ulkopuolisuuden tunnetta laitoksessa asuessaan. Sijaishuoltopaikoissa oli sekä hyviä että huonoja puolia. Huostaanoton päättyminen oli nuorille helpotus. Kaikki nuoret kokivat saaneensa riittävästi tietoa jälkihuollosta jo sijaishuollon aikana. Heidän toiveensa huomioitiin jälkihuoltoa suunniteltaessa. Jälkihuoltosuunnitelman käsite oli jäänyt nuorille hämäräksi. He olivat tyytyväisiä jälkihuollon työntekijöiltä saamaansa tukeen ja muihin palveluihin. Nuorilla oli vain vähän toiveita jälkihuollon kehittämisen suhteen. Nuorille tärkeimmät lastensuojelun jälkihuollon palvelut olivat tukiasunto ja taloudellinen tuki. Sosiaalityöntekijöiltä saatu tuki oli ennakko-oletuksistani poiketen heille vähemmän merkityksellistä. Sosiaalityöntekijän luona hoidettiin taloudellisia asioita ja hänen kanssaan keskusteltiin arjen asioista. Yksi nuori toivoi erityisesti keskustelutukea sosiaalityöntekijältä. Lastensuojelun tukiasuntotoimiston työntekijä oli lähempänä nuorten arkea ja seurasi nuorten elämän sujumista. Neljä nuorista oli saanut nuorisopsykiatrista hoitoa. Nuorten suhteet vanhempiinsa olivat yleensä parantuneet sijoituksen aikana. Kaverit olivat myös vahvasti läsnä nuorten elämässä. Jälkihuollon päättymisen jälkeen nuoret arvelivat pärjäävänsä pääosin läheisverkoston tuella. Rikkinäisistä perheoloista lähteneet ja monia eroja ja menetyksiä kokeneet nuoret olivat haastatteluhetkellä pärjääviä nuoria. Syrjäytymisriskistä huolimatta he olivat kyenneet liittymään sijaishuoltopaikkaansa, jälkihuoltoon ja muihin palveluihin, työhön, opiskeluun sekä läheisverkostoonsa. Läheisverkoston tuella oli vahva nuorten sosiaalista selviytymistä tukeva merkitys. Viranomaistuki kannatteli nuorten ulkoista elämänhallintaa. Tutkimustuloksia ei voida yleistää kaikkia jälkihuoltonuoria koskeviksi. Jatkotutkimuksen tulisikin kohdistua heikommin pärjäävään jälkihuoltonuorten enemmistöön, ja niihin jotka asuvat muualla kuin lastensuojelun tukiasunnossa.
  • Arajärvi, Pentti; Tuori, Kaarlo; Saksiin, Maija (2008)
  • Ropponen, Anu (2003)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään, millaisia käsityksiä monikulttuurisuudesta ja monikulttuurisesta koulutuksesta Helsingin ja Tampereen yliopistojen sosiaalityön opetussuunnitelmat sisältävät vuosina 1990-2003. Tutkimuksessa pyritään löytämään vastaus siihen, milloin ja missä määrin monikulttuurisuus on ollut osa sosiaalityön koulutusta, millaista se on ollut, ja miten sitä on opetettu. Tutkimuksessa selvitetään myös sosiokulttuuristen ryhmien, erityisesti suomalaisten, representaatiota sosiaalityön opetussuunnitelmissa. Tutkimuksessa tarkastellaan erikseen monikulttuurisiksi oppisisällöiksi luokiteltujen opintojen sisältöä, muutosta ja opetusmenetelmiä.Taustalla on vaikuttanut kriittinen pedagogiikka, ja sen mukainen käsitys monikulttuurisuudesta. Tutkimusaineisto tuotettiin tarkasteluajankohtana 1990-2003 opinto-oppaissa ilmestyneistä sosiaalityön opetussuunnitelmista. Yhteensä aineistoa on 97 sivua. Tutkimus on painotukseltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sekä sisällön erittelyä että laadullista sisällön analyysiä. Sisällön erittelyllä muodostettiin yleiskuva opetussuunnitelmien oppisisällöistä ja ne luokiteltiin teoreettisia, käytännöllisiä ja tutkimuksellisia valmiuksia tuottaviin luokkiin. Laadullisen sisällön analyysin avulla opetussuunnitelmista etsittiin tekstisegmenttejä, joissa ilmaantuvat monikulttuurisuus ja/tai sen lähikäsitteet, ja kontekstualisoinnin avulla muodostettiin tulkinta opetussuunnitelmien käsityksestä monikulttuurisuudesta. Erikseen tarkastellaan myös monikulttuurisia oppisisältöjä. Tarkastelun kohteena ovat ajallinen muutos, sisällöt ja opetusmenetelmät. Näkökulma, josta ilmiötä tarkastellaan ja aineistoa arvioidaan, on horjuttava monikulttuurisuus. Yliopistojen tavat toteuttaa monikulttuurista koulutusta poikkesivat toisistaan. Helsingin yliopistossa muutos on tapahtunut monikulttuurisuuden näkymättömyydestä monikulttuuristen oppisisältöjen lisäämiseen opetussuunnitelmaan. Tampereella monikulttuuriset oppisisällöt ovat olleet opetussuunnitelmissa koko tarkastelun ajan. Tapahtunut muutos on ollut Tampereen yliopistossa laadullinen, ei niinkään määrällinen. 1990-luvun aikana käsityksessä monikulttuurisuudesta muutos on tapahtunut sosiaalityön erityisalasta laajempiin teemoihin. Kummassakin yliopistossa painotus on ollut monikulttuurisuuden pitämisenä sosiaalityön erityisalana. Vasta viime vuosina opetussuunnitelmissa näkyy viitteitä muutoksissa tieto- ja oppijakäsityksissä, jotka teoreettisesti voisivat mahdollistaa horjuttavan monikulttuurisuuden toteutumisen sosiaalityön koulutuksessa. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten havaintoja siitä, että sosiaalityön opetussuunnitelmat sisältävät vain vähän monikulttuurisia oppisisältöjä, vaikka opetusmenetelmät ja oppisisällöt ovatkin monipuolistuneet 1990-luvun alusta huomattavasti. Myös muiden sosiokulttuuristen ryhmien representaatio on opetussuunnitelmissa vähäistä. Monikulttuuriset oppisisällöt ovat kummassakin yliopistossa vapaaehtoisia, eikä tutkimustulosten perusteella kummankaan yliopiston kohdalla voida sanoa monikulttuurisuuden olevan opetuksen läpäisevä periaate. Läpäisyperiaatteena toteutettu horjuttava monikulttuurisuus edellyttäisi oppisisältöjen lisäämistä kaikissa kolmessa valmiuksia tuottavassa luokassa, monikulttuurisuuden huomioimista kaikessa opetuksessa, ja muutoksia opetusmenetelmissä. Suuntaus tietokäsitysten muuttumiseen on opetussuunnitelmien perusteella jo havaittavissa.
  • Raittila, Simo; Korpela, Tuija; Ylikännö, Minna; Laatu, Markku; Heinonen, Hanna-Mari; Jauhiainen, Signe; Helne, Tuula (Kela, 2018)
    Työpapereita 138
    Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, johon voi syntyä oikeus silloin, kun toimeentuloa ei pysty muutoin turvaamaan ja käytettävissä olevat rahat eivät riitä kohtuulliseksi katsottuun elintasoon. Tässä selvityksessä tarkastelun kohteena ovat nuoret perustoimeentulotuen saajat ja kiinnostus on etenkin siinä, miksi osalla nuorista, jotka ylipäätään ovat yliedustettuina toimeentulotuen saajissa, toimeentulotuen saanti pitkittyy. Vuonna 2017 koko väestöstä 7,3 prosenttia sai perustoimeentulotukea, mutta nuorilla 18–24-vuotiailla vastaava osuus oli 18 prosenttia. Kaiken kaikkiaan nuoria perustoimeentulotuen saajia oli Suomessa vuonna 2017 lähes 85 000. Syitä nuorten muita yleisempään perustoimeentulotuen saantiin on monia. Nuoret ovat työmarkkinoilla epävarmemmassa asemassa, heidän työttömyysetuuksien saantiinsa kohdistuu tiukennettuja ehtoja eikä heille ole tyypillisesti kertynyt merkittävää varallisuutta, jota voi realisoida silloin, kun ansiotulot ovat pienet tai niitä ei ole. Usein toimeentulotuen saanti on lyhytaikaista, ja tulostemme mukaan noin puolet nuorista poistuu perustoimeentulotuelta ennen kuin tuen saanti pitkittyy yli neljän kuukauden. Selvityksemme pohjautuu alun perin Sosiaali- ja terveysministeriön toiveeseen selvittää nuorten perustoimeentulotuen saantia Kelan rekisterien avulla. Tulosten mukaan perustoimeentulotuen saanti pitkittyy erityisesti yksin asuvilla, yksinhuoltajilla ja maahanmuuttajanuorilla. Toimeentulon ongelmat liittyvät nuorilla yhtäältä ensisijaisille etuuksille pääsemisen vaikeuteen ja toisaalta erityisesti kaupungeissa asumisen korkeisiin kustannuksiin. Taustalla on todennäköisesti myös terveydellisiä ongelmia. Tässä selvityksessä emme valitettavasti ole voineet keskittyä toimeentulotuen saannin ja terveyden välisen yhteyden tarkasteluun. Suurin osa selvityksemme nuorista perustoimeentulotuen saajista on työttömiä, mutta vain osa heistä saa työttömyysturvaetuuksia. Vajaa puolet perustoimeentulotukea saaneista nuorista oli kokonaan vailla ensisijaisia etuuksia toimeentulotuen saannin alkaessa. Heistä yli puolella oli taustalla työttömyysturvan saannin estävä työvoimapoliittinen lausunto. Nuorten toimeentulotuen saajien tilannetta voitaisiinkin parantaa edistämällä oikeutta ensisijaisiin etuuksiin. Toisaalta on tarpeellista kehittää Kelassa tehtävää asiakasohjausta kuntiin niin, että nuoret saavat tarvitsemansa palvelut.
  • Korpela, Tuija; Heinonen, Hanna-Mari; Laatu, Markku; Raittila, Simo; Ylikännö, Minna (Kela, 2020)
    Teemakirja
  • Leppänen, Veera (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Veera Leppänen Työn nimi: Sosiaalityö ja Apotti – Havaintoja asiakastieto- ja toiminnanohjausjärjestelmän käytännöstä Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Toukokuu 2021 Sivumäärä: 64 + liitteet Avainsanat: sosiaalihuolto, tietohallinto, asiakastietojärjestelmä, Apotti, toiminnanohjaus, tietojärjestelmien kehittäminen Ohjaaja tai ohjaajat: Aino Kääriäinen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tämä maisterintutkielma on katsaus suomalaiseen sosiaalihuollon ja sosiaalityön tietohallinnon sekä tietojärjestelmien kehityskulkuun ja tämän kehityskulun tuloksena rakennettuun Apotti-asiakastieto- ja toiminnanohjausjärjestelmään. Kiinnitän huomioni Apotti-asiakastietojärjestelmän ja käytännön sosiaalityön näkökulmiin. Analysoin näiden tekijöiden pohjalta sitä, miten asiakastieto- ja toiminnanohjausjärjestelmä toimii käytännössä ja millaisia toiminnanohjauksen haasteita ja onnistumisia sosiaalityöntekijät tunnistavat järjestelmässä. Tutkimusaineistoni koostuu 10:sta sähköisellä kyselylomakkeella kerätystä vastauksesta, joissa lapsiperhepalveluiden sosiaalityöntekijät kuvaavat asiakastietojärjestelmän toimivuutta ja soveltuvuutta käytännön sosiaalityöhön sekä toiminnanohjausrakenteen vaikutuksia päivittäistyön tekemiseen. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulokset olen jäsennellyt tutkielmalle keskeisten käsitteiden sekä aiemman tutkimuksen kautta sekä niihin verraten. Apotti asiakastieto- ja toiminnanohjausjärjestelmän rakentamisessa ja käyttöön viemisessä on haasteita ja järjestelmä koetaan käytettävyydeltään hankalaksi sekä monivaiheiseksi. Sosiaalityön päivittäistyön tekemisen näkökulmaa ei ole huomioitu tarpeeksi järjestelmän suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Kyseessä on nykyaikainen järjestelmä, joka on tarjonnut suorastaan ”digiloikan” aiempaan asiakastietojärjestelmään verrattuna, mutta järjestelmän suunniteltuja ja toivottuja hyötyjä ei tässä hetkessä ole mahdollista saada täysimääräisinä irti. Toimintaa ohjaava rakenne on tunnistettavissa järjestelmässä, mutta sen hyödyt päivittäistyön tekemiselle riippuvat työntekijän omasta osaamisesta sekä taidoista, kuten myös perehdytyksen ja koulutuksen määrästä sekä laadusta. Toiminnanohjaus onnistui vähentämällä työntekijän muistitaakkaa, keräämällä dataa sekä mahdollistamalla tiedolla johtamisen. Haasteina taas näyttäytyy muistitaakan lisääntyminen, kuten erilaisten klikkailupolkujen osaaminen sekä toiminnanohjausjärjestelmän mukanaan tuoma aikataakka. Tutkimuksen suuntaaminen sosiaalityön kentälle mahdollistaa ymmärryksen lisäämisen järjestelmän taustalla vaikuttavista ohjeistuksista ja lainsäädännöstä. Asiakastietojärjestelmien ja käyttäjien välistä näkökulmaa on tarpeen tutkia jatkossakin, jotta järjestelmiä on mahdollista kehittää vastaisuudessakin. Järjestelmän mahdollistaman datankeruun osalta kiinnostaviksi tutkimusaiheiksi nousevat tulevaisuudessa ne näkymät, joita datankeruu suhteessa työn tekemiseen ja sosiaalityöhön mahdollistaa.
  • Härkönen, Hanna (2003)
    Pro gradu -tutkielma koskee jälkihuollon toteutumista täysi-ikäisten nuorten kohdalla. Lastensuojelulaki velvoittaa kunnan järjestämään jälkihuoltoa huostaanoton päätyttyä. Jälkihuolto on tarkoitettu lapselle, nuorelle sekä hänen vanhemmalle tai kasvattajalleen siihen saakka, kunnes nuori täyttää 21-vuotta. Tutkielmassa etsin vastausta kolmeen pääkysymykseen: mitä konkreettisia tukitoimia kunnat antavat jälkihuollon nimissä, mitkä tekijät selittävät tukitoimien saamista ja miten sosiaalityöntekijät perustelevat jälkihuollon saamista tai sen ulkopuolelle jäämistä. Tiedustelin kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiltä millaista tukea vuosina 1981 ja 1982 syntyneet huostassa olleet nuoret ovat saaneet. Tutkimushetkellä nuoret olivat 19–20-vuotiaita. Aineistossa on tiedot 458 nuoren saamasta jälkihuollosta. Kyselylomake koostuu määrällisestä ja laadullisesta osiosta. Määrällistä osiota analysoin tunnusluvuilla, korrelaatiokertoimilla, tilastollisilla testeillä ja logistisella regressioanalyysillä. Kyselylomakkeen avovastausten analyysiin käytin diskurssianalyyttistä lähestymistapaa. Jälkihuolto koostuu psykososiaalisesta tuesta, asumisjärjestelyistä ja taloudellisesta tuesta. Psykososiaalisessa tuessa korostuu sosiaalityöntekijän tapaamiset, joita on keskimäärin kerran kuussa. Joka neljännellä nuorella on tukihenkilö tai -perhe. Nuoret ovat saaneet toimeentulotukea keskimäärin 228 euroa kuussa. Puolet alkuavustukseen oikeutetuista ei ole saaneet kyseistä tukea, joka neljäs on jäänyt ilman asumisjärjestelyjä. Vanhemmat ja kasvattajat ovat saaneet jälkihuoltoa vain satunnaisesti - heille annettu tuki on yleensä ollut sosiaalityöntekijän ohjausta ja neuvontaa. Tutkielman tulosten perusteella jälkihuolto ei ole toteutunut siinä määrin kuin lastensuojelulaki edellyttää. Jälkihuollon tukitoimien saamista selittävät muun muassa työntekijän ja nuoren tapaamiskertojen määrä, nuoren motivaatio saada jälkihuoltoa, nuoren jälkihuoltoa edeltänyt sijoituspaikka ja jälkihuoltosuunnitelman teko. Usean selittävän tekijän välillä on interaktiota, jonka vuoksi käytin elaboraatiota eli vaiheittain etenevää analyysiä. Työntekijät tukeutuvat jälkihuollon saamisen perusteluissaan neljään eri diskurssiin: laki- ja elämänkulundiskurssiin, valintadiskurssiin ja psykologiseen diskurssiin. Analysoin mitä seurauksia diskurssien käytöllä voi olla jälkihuollon kannalta. Vaikka elämänkulun diskurssista ilmenee, että sosiaalityöntekijöiden mielestä jälkihuollon saaminen on perusteltua tyypilliselle muttei epätyypillisen elämänkulun nuorelle, niin määrällisen aineiston perusteella ryhmien välillä ei ole eroa jälkihuollon saamisessa. Jälkihuollossa käytetyt termit kaipaavat selkeyttämistä ja vakiinnuttamista. Joka viides nuori on ilman jälkihuoltosuunnitelmaa, joten suunnitelmien teossa on parantamisen varaa. Jälkihuoltosuunnitelma on keino tiedottaa nuorelle jälkihuollosta ennen sijaishuollon päättymistä. Tulevaisuuden haaste kunnille voisi olla jälkihuollon ”tuotteistaminen”.
  • Saurama, Erja (2003)
    Helsingin kaupungin tietokeskus. Tutkimuksia ; 2002:7
    Tutkimuksessa kuvataan lastensuojeluinstituution lähihistoriaa. Lastensuojelun ytimessä on kyse suhtautumisesta huostaanottoihin, erityisesti vastoin vanhempien tahtoa tapahtuviin niin sanottuihin pakkohuostaanottoihin. Huostaanottoihin kulminoituu vaikea eettinen ongelma: vanhempien kasvatusoikeuden kumoaminen ja perheen koskemattomuuden loukkaaminen. Tämä on lastensuojelun "kirottu" tehtävä. Lastensuojeluinstituution voidaan sanoa olevan länsimaisen kulttuurin paradoksaalinen keksintö, sillä se kehittyi samanaikaisesti, kun ydinperhe muotoutui ja sulkeutui yksityisyyteen. Tutkimusongelmana on, millainen on perimämme elämän suojelemisen käytännöissä, toisin sanoen millaisia käytäntöjä lastensuojelun historiallisista kerrostumista voidaan löytää? Tutkimuksen tulkintateoreettinen viitekehys nojaa foucault´laiseen tutkimusperinteeseen. Tutkimuksen kohteena on Helsingin lastensuojeluviraston asiakkaina vuosina 1953-1979 olleet lapset, joiden asia tuli jaoston esityslistalle ristiriitatilanteena. Kiistelyä kuvataan sekä diakronisesti että synkronisesti: kuinka se, mikä määriteltiin vastentahtoiseksi, muuttuu ajan kuluessa sekä kuinka jokin tapaus määrittyi juuri vastentahtoiseksi. Kokonaisaineistona on 274 asiakasasiakirjaa eli aktia. Tutkimusaineistoa kertyi 61 tapauksesta, jotka jaettiin viiteen ryhmään edustamaan erilaisia lastensuojelukäytäntöjä. Ryhmissä valittiin aina yksi tapaus tarkemman analyysin kohteeksi. Analyysimenetelmänä on semioottisen sosiologian aktantti- ja modaaliteoreettiset tarkastelut. Niiden ja relevanttien taustateorioiden avulla haettiin ymmärrystä historialliseen sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen. Aineiston käsittely tuotti seuraavan ajallisen ja temaattisen jaottelun: 1) 1950-luvun suurin pakkohuostaanottojen ryhmä oli mielenterveysongelmista kärsivien äitien lasten huostaanotot. Sijoitus- ja laitoshoito merkitsi sekä äitien että lasten joutumista holhouksenalaisiksi. 2) Mukaan on otettu myös niitä tapauksia, joissa lastensuojelijoiden huostaanottoesitys raukesi. Monissa sellaisissa tapauksissa kyse oli kurituksen ja pahoinpitelyn rajankäynnistä. 3) 1960-luvulla lastensuojelun toimintakäytännöt joutuivat kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Yksittäiset lastensuojelukiistat toimivat pontimena. Huostaanottomäärät laskivat. 4) Naisten alkoholinkäyttö nousi lastensuojeluongelmaksi 1960-luvun loppupuolella. Kun pakkohuostaanottoja ei juurikaan tehty, lasten asema vaikeutui. 5) 1970-luvulle tultaessa vanhempien suostumuksella tapahtuneiden huostaanottojen kotiutuskysymykset nousivat merkittäviksi kiistelykohteiksi. Syntyi historiallinen linja, jossa pakkohuostaanotto antoi jatkuvasti tilaa muille lastensuojelun käytännöille. Sen mahdollisti laajeneva hyvinvointivaltio palvelujärjestelmineen. 1960-luvun kuluessa lastensuojelun diskursiivinen muodostuma, johon sisältyi niin sosiaalityön omia kuin psykiatrian ja juridiikan diskursseja, murtui näiltä kaikilta kolmelta osaltaan. Lastensuojelun omaksuma julkis- ja huolto-oikeudellinen diskurssi joutui antamaan tilaa yksityis- ja perheoikeudellisille käsitteille ja strategioille. Viitteellisestä sitoutumisesta kovaan psykiatriaan siirryttiin pehmeämpään terapeuttiseen ja psykososiaaliseen otteeseen. Mutta kehitys ei ollut täysin lastensuojelijoiden hallinnassa, vaan vaihetta luonnehti anomalia ja vastentahtoisten huostaanottojen loppuminen. Se ontologinen totuus ja epistemologinen varmuus, jotka olivat perustuneet rationaaliseen ja objektiiviseen tietoihanteeseen, olivat kärsineet haaksirikon. 1960-luvun murros oli ennen kaikkea lastensuojelun totuusjärjestelmän ja käytäntöjä koskevan maailmankuvan murrosta.
  • Indren, Anna-Katri Kristiina (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkimus käsittelee venäläistaustaisten terveydenhuollon ammattilaisten näkemyksiä suomalaisesta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen tavat vaihtelevat aikakaudesta ja kulttuurista toiseen. Venäläistaustaiset ovat nykyään Suomen suurin maahanmuuttajaryhmä. Vaikka venäläiset ovat yleensä muuttaneet maahan muista kuin työperäisistä syistä, ovat he näkyvässä asemassa myös suomalaisilla terveydenhuollon työmarkkinoilla. Venäläistaustaiset terveydenhuollon ammattilaiset ovat oman alansa asiantuntijoita, joilla on kokemusta myös toisenlaisesta terveydenhuoltokulttuurista. Venäläistaustaiset ammattilaiset voivat tarkastella suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa kyseenalaistaen totutut itsestäänselvyydet. Tutkimusaineistona käytettiin viittä venäläistaustaisen terveydenhuollon ammattilaisen teemahaastattelua. Haastatelluista kolme oli lääkäreitä ja kaksi edusti terveydenhoitajan ammattiryhmää. Haastattelut tehtiin keväällä 2011. Ne kestivät noin tunnin ja tuottivat yhteensä 73 sivua litteroitua tekstiä. Aineiston analyysimenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, jolla aineisto tiivistetään ja ryhmitellään. Tutkimuksen valossa venäläistaustaiset terveydenhuollon ammattilaiset olivat tyytyväisiä suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan. Haastatellut eivät olleet innokkaita keskustelemaan venäläisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta, vaan mieluummin kertoivat ammatillisia näkemyksiään suomalaisesta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Sen sijaan sosiaalihuolto näyttäytyi haastatelluille vieraana alueena. Suomalainen terveydenhuolto näyttäytyi selkeänä, mutta siitä puuttuvat sävyt. Tutkimuksessa painottui yhteiskunnan ja terveydenhuollon muutos viime vuosikymmeninä. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon vastuualueiden muutos kuormittaa perusterveydenhuoltoa, etenkin terveyskeskuksia. Terveydenhuollon säästöpaineet puolestaan kuormittavat ammattilaisia. Venäläistaustaiset terveydenhuollon ammattilaiset vaihtoivat tarpeen vaatiessa asemaansa ammattilaisesta palvelun käyttäjäksi, mutta yleensä haastatteluissa ammatillinen asiantuntijuus korostui maahanmuuttajaa määräävämmäksi asemaksi.