Browsing by Subject "sosiaalinen konstruktivismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-17 of 17
  • Wallgren, Tuija (2003)
    Tutkielma käsittelee sosiaalista konstruktivismia, sen roolia metateoriana sekä sen suhdetta Euroopan Unionin (EU) tutkimukseen. Niin kutsuttuja rationaalisia teorioita on usein luonnehdittu riittämättömiksi Euroopan yhdentymistä tutkittaessa. Thomas Banchoff on puolestaan väittänyt, että sosiaalisen konstruktivismin merkityksellisyys EU:n tutkimukselle voidaan todentaa kurinalaisen empiirisen tutkimuksen avulla. Hän on soveltanut kehittämäänsä kaksivaiheista analyyttistä viitekehystä saksalaisen identiteetin ja Euroopan integraation tutkimukseen ja kyennyt osoittamaan valtiollisen identiteetin vaikuttaneen Saksan Liittotasavallan ulkopolitiikkaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan valtiollisen identiteetin vaikutusta 1990-luvun EU-politiikkaan Suomessa, Banchoffin kehittämää viitekehykstä siihen soveltaen. Tutkielman ensimmäinen osa keskittyy sosiaalisen konstruktivismin määritelmään. Omaksuttu määritelmä on suhteellisen laaja, perustuen suuntaukselle ominaisiin keskeisiin ontologisiin ja epistemologisiin perusolettamuksiin. Sosiaalisen konstruktivismin metateoreettista merkitystä ulkopolitiikan ja integraation tutkimukselle pohditaan myös. Lisäksi ensimmäisessä osassa esitellään kollektiivisen identiteetin käsitettä sekä tulkintoja identiteetin ja intressinmuodostuksen välisestä suhteesta. Toinen osa käsittää Banchoffin mallin mukaisen empiirisen katsauksen Suomen EU-politiikkaan. Malli on kaksivaiheinen. Sen ensimmäisessä vaiheessa määritellään Suomen ulkopoliittisen identiteetin tärkeimmät piirteet, ja toisessa katsotaan kuinka identiteetti ilmenee 1990-luvun virallisessa ulkopoliittisessa retoriikassa. Valtiollisen identiteetin vaikutus ulkopolitiikkaan Suomessa ei kuitenkaan ole ollut yhtä selkeästi tulkittavissa kuin Saksan Liittotasavallan tapauksessa. Katsauksesta voi päätellä Suomen valtiollisen identiteetin muuttuneen ulkopolitiikan päätöksiin paremmin sopivaksi, osoittaen dynamiikan identiteetin ja intressinmuodostuksen välillä olleen vastakkaista Banchoffin tuloksiin verrattuna. Suomenkin kohdalla on kuitenkin selkeästi todettavissa identiteetin ja intressin-muodostuksen välinen riippuvuussuhde. Lisäksi voidaan todeta, että kollektiiviseen identiteettiin perustuva perinteinen poliittinen kulttuuri helpotti Suomen ulkopoliittista päätöksentekoa 1990-luvulla. Siten riippuvuussuhde identiteetin ja intressinmuodostuksen välillä voidaan tulkita kaksisuuntaiseksi. Tutkielman aineistona on käytetty pääasiassa sosiaaliseen konstruktivismiin, Eurooppa-tutkimukseen ja Suomen EU-politiikkaan keskittyvää akateemista kirjallisuutta. Empiirisenä aineistona on lisäksi käytetty Tasavallan Presidenttien 1990-luvulla pitämiä puheita.
  • Työrinoja, Anna (Helsingin yliopisto, 2020)
    This master’s thesis looks at the representations of rape crime sentencing in the largest daily newspaper in Finland, Helsingin Sanomat, from 2005 to 2020. Inspired by the Nordic penal exceptionalism theory this thesis set out to examine the notion whether Finland has resisted the punitive turn when it comes to rape crime through the lense of news reporting of rape crime sentencing principles. Relevant theories in addition to Nordic penal exceptionalism are social constructionism, penal populism and moral panics. The data was collected using a mixed methods approach to content analysis. Pieces of news on rape crime sentences (n=103) were examined quantitatively to see how news reporting on rape crime has developed in Helsingin Sanomat over the past fifteen (15) years and what types of trends are present in the news reporting. The quantitative data also compares the image of rape crime created by Helsingin Sanomat to the reality of rape crime. In addition to news pieces the editorials or leading articles (n=16) and articles (n=55) were analyzed through an inductive qualitative content analysis where themes were allowed to emerge from the data. The qualitative data was separated in to four distinct categories: lenient sentencing and value discussions, statistics, immigrants as a threat and consent-based legislation and feminist discourse. The research results show that the news on rape crime do not reflect the reality of rape crime and that there are overrepresentations of unknown perpetrators and perpetrators with a foreign name. A quantitative analysis was not sufficient to understand the social discussions surrounding the sentence news reporting so the qualitative data was needed to point out penal populist trends in the media representations of rape crime sentencing and to analyze the construction of moral panics through overrepresenting immigrants as a threat to social order. The notion that Nordic media has resisted a punitive turn is thereby not accurate, at least when it comes to rape crime.
  • Sauvala, Milka (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen köyhyyden kehystämistä ja sen tuottamia representaatioita Helsingin Sanomien pääkirjoitussivuilla käydyssä köyhyyskeskustelussa vuosina 2001–2005. Taustalla on suomalaisen köyhyyden syveneminen vuosituhannen vaihteeseen tultaessa. Vuonna 2001 hallitus laati ensimmäisen kerran köyhyyspaketin tavoitteenaan torjua köyhyyttä ja syrjäytymistä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia suomalaisen köyhyyden representaatioita köyhyyskeskustelussa esiintyi, mitkä jäsennystavat niitä tuottivat ja miten syrjäytymisen ja suomalaisuuden teemat liitettiin köyhyyteen. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu 65:stä Helsingin Sanomien pääkirjoitussivuilla vuosina 2001–2005 julkaistusta kirjoituksesta. Aineistossa on toimittajien kirjoittamia pääkirjoituksia ja kolumneja sekä eri asiantuntijoiden kirjoittamia Vieraskynä-kirjoituksia. Tutkielman asetelma pohjaa sosiaalisen konstruktivismiin. Viestimet eivät vain heijasta todellisuutta vaan aktiivisesti luovat sitä. Myös suomalainen köyhyys on konstruktio, jonka rakentumiselle viestimet tarjoavat julkisen keskusteluareenan. Tutkielman taustoittavassa osassa perehdytään medioihin merkitysten rakentajina, köyhyyteen yhteiskunnallisena ongelmana ja syrjäytymiseen ja suomalaiseen identiteettiin osana yhteiskunnallista jakoa ’meihin’ ja ’muihin’. Keskeisiä lähteitä on useita: Köyhyyden taustoittamisessa nojataan esimerkiksi Veli-Matti Ritakallion lukuisiin artikkeleihin aiheesta. Syrjäytymistä ja yhteiskunnallista jakoa ’meihin’ ja ’muihin’ käsitellään muun muassa Zygmunt Baumanin ja Tuula Helneen ajatusten pohjalta. Identiteettitutkimuksen perinteessä muun muassa Ullamaija Kivikurun ja työttömyyttä tutkineen Sanna Valtosen työt ovat keskeisessä osassa. Tutkimusongelmaa lähestytään laadullisen kehysanalyysin avulla. Kehykset antavat mielen ja merkityksen asioille ja ilmiöille ja jäsentävät ne tietyllä tavalla, joka ohjaa niiden ymmärtämistä. Köyhyyskeskustelua jäsensi neljä kehystä. Kriisin kehyksessä köyhyys nähtiin hyvinvointivaltion epäonnistumisena ja valtion katsottiin olevan siitä vastuussa. Uhkan kehyksessä köyhyyttä ja syrjäytymistä pidettiin uhkana yhteiskuntajärjestykselle ja ’meille’. Lieveilmiön kehyksessä köyhyyteen suhtauduttiin vähätellen ja epäillen. Murroksen kehyksessä köyhyys nähtiin merkkinä maailman muuttumisesta ja osin jo hyväksyttävänä asiana. Köyhyyskeskustelu oli ennen kaikkea keskustelua eriarvoisuudesta. Vaikka hyvinvointivaltiota kritisoitiin epäonnistumisesta, kirjoituksissa eli vahva usko hyvinvointivaltion voimaan. Sekä hyvinvointivaltiota että työtä pidettiin tärkeimpinä köyhyyden torjujina. Köyhyys ymmärrettiinkin nimenomaan kansallisena ongelmana. Keskustelu suomalaisesta köyhyydestä oli myös jatkuvaa rajanvetoa. Suomalaisuuden sisällä köyhille ja syrjäytyneille tarjottiin usein ’toisen’ roolia. Lisäksi jakoa oli havaittavissa myös köyhien joukossa, jossa esimerkiksi nuoret ja opiskelevat köyhät representoitiin paikoin muita vähempiarvoisina köyhinä, ”pahoina” köyhinä. Näin Helsingin Sanomien pääkirjoitussivut tuottivat osin myös asetelman köyhistä yhteiskunnan marginaalina.
  • Lämsä, Riikka (2003)
    Tarkastelen tutkimuksessa hoitotyössä käytettäviä hoitoisuusluokituksia. Työn tarkoituksena on selvittää, minkälaista kuvaa hoitoisuusluokitukset tuottavat hoitotyöstä ja miten hoitoisuuden muutos luokituksissa tuotetaan. Tarkastelen tutkimuksessa hoitoisuusluokitusten toimijoita ja heidän saamiaan positioita. Edelleen tarkastelun kohteeksi asettuvat luokitusten puhetavat ja rakenne sekä niiden muutos hoitoisuuden muuttuessa. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on ajatus luokitusten sosiaalikonstruktiivisesta luonteesta. Näen hoitoisuusluokitusten konstruktivismin mukaisesti paitsi kuvaavan ja uusintavan hoitotyön todellisuutta myös tuottavan sitä. Luokitukset rakentavat hoitotyön todellisuutta kielenkäytöllään, valinnoillaan ja vaikenemisillaan. Hoitoisuusluokitukset ovat kontekstuaalisia, jolloin niiden kategoriat ja luokat ovat muodostuneet yhteydessä ympäröivään maailmaan ja hoitotyöhön. Hoitoisuusluokitukset eivät myöskään kuvaa mitään absoluuttista totuutta potilaan hoitoisuudesta, vaan luokitusten sisällöt ovat aina valintoja ottaa mukaan tiettyjä asioita ja jättää pois toisia. Metodisesti työ on diskurssianalyyttinen ja analyysivälineinä käyttämäni position, repertuaarin ja kehän käsitteet liittyvät läheisesti Erving Goffmanin ajatteluun. Aineisto koostuu kuudesta Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa käytössä olleesta hoitoisuusluokituksesta, joista vanhin on vuodelta 1968 ja uusin vuodelta 1997. Tutkimustulosten mukaan hoitoisuusluokitusten lähtökohdat eivät liity suoranaisesti potilaaseen vaan niiden käytöllä tavoitellaan ennen muuta autonomisempaa asemaa hoitotyölle. Hoitoisuusluokitukset tuottavat yksipuolistavaa ja ongelmakeskeistä kuvaa potilaasta. Omainen ohitetaan luokituksissa suurelta osin. Näin vaietaan omaisen henkisen tuen tarpeesta ja jätetään käyttämättä tärkeä voimavara potilaan tervehtymisen tukemiseksi. Hoitaminen kuvataan välittömänä potilaaseen kohdistuvana hoitotyönä, jolloin välilliset työt kuten suunnittelu, valmistelu tai kirjaaminen jäävät toisarvoisiksi luokituksissa mainittujen työtehtävien rinnalla. Puhetapojen osalta hoitoisuusluokituksissa ei onnistuta käyttämään hoitotyön omaa kieltä kautta linjan, vaan lääketieteellisen repertuaarin käyttö kasvaa vaikean hoitoisuuden luokissa. Kaikki luokitukset eivät myöskään tuo hoitotyön toimijoita esiin tasapuolisesti ja keskittyessään tietyn toimijan ympärille luokitukset voivat tuottaa poisjätetyille toimijoille alirvostettua asemaa. Tärkeimpinä lähteinä olen käyttänyt Bowkerin ja Starin teosta Sorting Things Out, Classification and Its Consequences, Tiina Hautamäen tutkimusta Tuberkuloosin ja aidsin kulttuurisista merkityksistä ja Merja Kinnusen Työt, toimet ja luokittelut -kirjaa sekä Erving Goffmanin tuotantoa.
  • Närhinen, Tuula (2016)
    Visual science and natural art : a study on the pictorial agency of natural phenomena Tuula Närhinen’s doctoral research is built around an artistic practice that explores tracings and (photo)graphic recordings created by waves, rain and seawater. Re-adapting instruments derived from natural science, she constructs visual interfaces that enable us to move beyond the explicit and to grasp the unfurling of a world invisible to the naked eye. Närhinen’s project considers the inherent visual potential in naturally occurring events. The thesis includes four exhibitions on the theme of water: Clapotis (2009), Seawatercolours(2012), Touch of Rain (2013) and Baltic Sea Plastique (2014). The artworks exhibit the making of the pictorial representations. The works emerge from interactions with water and result in gallery installations that, alongside the yielded graphs and artefacts, showcase the methods of inscribing and the devices implemented. The poetics of the practice arise from the corporeal enactment and the exposition of the medial translation. The artworks serve as case studies for further analysis of the cognitive and epistemic underpinnings of visual representation. In the written component of the thesis, Närhinen discusses aspects of visual knowledge in broader terms. Informed by the disciplines of science studies, natural history and philosophy her research compares and draws parallels between the instrumental practices of natural science and visual art, with an emphasis on optical technologies. The thesis focuses on pragmatic analogies between the scientific and artistic ways of knowing in order to explicate and contextualise methods of aesthetic meaning-making and to provide for a critical approach to the study of the phenomenal world.
  • Lukman, Leena Hannele (2006)
    Avohuollon lastensuojelua on käsitelty varsin vähän sosiaalityön tutkimuksessa. Aihetta on usein lähestytty työntekijöiden, asiakirjojen tai jo aikuisiksi kasvaneiden lasten muistojen välityksellä. Lastensuojelun tutkiminen vain huostaanottojen kautta on rajannut näkökulmaa ja vahvistanut yksipuolista mielikuvaa lastensuojelusta. Tämän tutkimuksen kohteena ovat lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevat lapset ja heidän puheensa lastensuojelusta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa lasten asiakkuuskokemuksista ja heidän tavoistaan kertoa niistä. Tutkimuksessa perehdytään lapsen kohtaamisen, haastattelemisen ja tutkimisen haasteisiin. Tutkielman teoriaosuudessa luodaan katsaus lapsen kielen ja ajattelun tutkimisen teoreettisiin lähtökohtiin konstruktionismin ja Piagetin, Sternin sekä Vygotskin teorioiden pohjalta. Tämän jälkeen esitellään lapsuuden ja lapsen aseman kehittymistä lainsäädännön ja tutkimuksen valossa sekä perehdytään lapsen kohtaamiseen lastensuojelun sosiaalityössä. Lisäksi paneudutaan lapsen tutkimiseen liittyviin eettisiin kysymyksiin: lapsen kunnioitukseen, reflektioon, aikuisen valtaan ja vastuuseen. Tutkimus on laadullinen ja siinä haastateltiin kuutta 7-11 -vuotiasta Helsingin lastensuojelussa asiakkaana olevaa lasta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna, käyttäen puolistrukturoituja kysymyksiä. Lasten puhetta analysoitiin aineistolähtöisesti. Lapsien tuottamasta aineistossa löytyi erityispiirteitä, jotka vaikuttivat tutkijan mahdollisuuksiin ymmärtää ja tulkita lasta. Näitä olivat: kehityskauden merkitys, vastauksien välttely, kuuliaisuus aikuiselle sekä tilan vaikutus haastatteluun. Aineiston toinen käsittelytapa oli diskurssianalyyttinen. Tämän lähestymistavan kautta nousivat esiin lasten käyttämät identiteettipositiot. Lapset asettuivat puheessaan ulkopuolisen, tietämättömän, vastuunkantajan, vaikeuksiin joutujan, autettavan ja aktiivisen toimijan positioihin. Kaikki positiot olivat tulkittavissa lapsien selviytymistä tukeviksi. Positioiden käyttö ja laajuus vaihtelivat lapsikohtaisesti. Kellään tutkituista lapsista ei tullut esiin liiallista tai yksipuolista turvautumista yksittäisiin selviytymispositioihin. Dialogit osoittivat, että vuorovaikutuksen kautta aikuinen voi tukea lapsen kannalta selviytymistä edistävien positioiden käyttöä. Haastateltavien lasten kokemukset lastensuojelusta olivat pääsääntöisesti hyviä tai neutraaleja. Lapsille lastensuojelun työntekijä ei ollut vastustaja vaan haastatteluista välittyi luottamus ja kiitollisuus tarjotusta avusta. Tutkittavat lapset osasivat yllättävän tarkasti määritellä saamiansa palveluja ja kokivat saaneensa apua. Lasten kohtaaminen lastensuojelussa oli toteutunut, mutta tuen jatkuminen oli jäänyt heille epäselväksi. Sosiaalityön kehittämisen seuraava askel tulisi olla lasten avunsaannin jatkuvuuden ja suunnitelmallisuuden turvaaminen. Tämä tutkimus keskittyi lapsen kielelliseen viestintään, josta tarkemman analyysin jälkeen löytyi useita sävyjä. Tulokset osoittivat, että lapsen puheen tutkiminen on sekä mielekästä että mahdollista, myös diskurssianalyyttisesti. Tutkimus tarjoaa yhden näkökulman selviytyjälasten maailmaan, sen lisäksi lasten ajattelun, puheen, kokemuksien ja viestinnän tutkimisessa on lukuisia tuntemattomia alueita, jotka odottavat seuraavia tutkijoita.
  • Rintakorpi, Kati (Helsingfors universitet, 2010)
    Early childhood education carries multiple experiences, activities, challenges, disappointments, achievements and encounters. Small children have difficulties to remember, piece together and pass on those experiences and feelings to their teachers or parents. The aim of this study was to examine the context and organization of early childhood education where documentation raises and develops. Furthermore it was examined what the documentation of small children means in practice and how the teachers understood it. In this study the mixed methods have been used to expose different perspectives about the subject. Also the material was collected using several methods and is a part of two other studies. The quantitative study was made with material which included 892 randomly chosen children and their teachers from 313 daycare units in the metropolitan area of Finland. The material is a part of a "Children's agentive perception uncovered" study (2010), which was carried out by the University of Helsinki. The qualitative study was made by using the material of a "VKK-Metro" development project, which was carried out also in the metropolitan area (2009). The analysis and the conclusions were made by using Reunamo's theoretical model of agentive perception and Bronfenbrenner's ecological systems theory. The angle is childcentered, constructivistic and sosioconstructivistic education. In this study a remarkable confrontation was found between the visions and the practices of the early childhood educators. The documentation was not a powerful educational tool for them and the pedagogy was not built up in a sosioconstructive way. After all it was noticeable that when the teachers got more resources and pedagogical support to the documentation of the children, they found more child-centered angel in their practices as early educators. It seemed that the teachers usally work under quite a pressure and should get more resources to become able to develop the pedagogy. This study is useful for those who are interested in the child-centered way of working and the documentation as a pedagogical tool. It is also a good basis for further studies and for the attempts to regenerate early childhood education.
  • Vena, Patrick (Helsingin yliopisto, 2019)
    The purpose of this research is to study preschool childrens play as a field of creativity. The emphasis is on creativity, which is outlined from an individual-centered, systemic and developmental perspective. The importance of free play is seen for the purpose of serving its development task. Although the importance of play is generally recognized, the field of education requires a deeper theoretical understanding of how it can be supported more effectively. The study's interpretative framework is social constructivism, which is directed to the linguistic construction of meanings. The point of interest is what meanings are shared in the play, how the play is being constructed, and what kind of field childrens play is for creativity. The material of the study was videoed play of children aged 3-5 years and it was collected in a kindergarten in Vantaa, Finland, in the spring of 2017. The plays were videotaped in the childrens normal play environment, and a few objects were introduced for the purpose of research, and the application of which was part of the research. The analysis was carried out as an analysis of the content of the playspeech. The content and functions of the spoken language were studied, as well as the episodic structure of the play. According to the results, childrens play appeared as a two-level functional and interactive entity, in which the outer "concrete worlds level" was at the service of the inner "imagination worlds level". Smoothness of play was the central aim in action. Creativity appeared as experimenting together in the play, and previously learned and new experiences intertwined in a constructed and ever-reconstructing world of play. The play was mainly based on describing, naming, and expressing new ideas and its structure was episodic. These "building materials" of play were based on personal experiences, and on new ideas available in the play.
  • Taskinen, Jenni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa kuvataan valtionhallinnossa vuosina 2017¬–2019 toteutettua yhteisen verkko-oppimisalustan eOppivan kehittämistä ja sen sovittamista osaksi virastojen henkilöstön osaamisen kehittämisen käytäntöjä. Tutkielmassa tarkastellaan toteutetaanko eOppivan hyödyntämistä virastoissa samankaltaisin periaattein ja muodostuuko eOppivan hyödyntämisessä yhdenmukaisia vai erilaisia käytäntöjä. Samalla tavoitteena on ymmärtää virastojen toimintaympäristön vaikutukset eOppivan hyödyntämiseen. Tutkimuskohdetta lähestytään skandinaavisen institutionalismin viitekehyksen siihen ja kuuluvan tulkinnan (translation) käsitteen avulla. Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jossa on hyödynnetty olemassa olevaa dokumenttiaineistoa sekä kerätty aineistoa virastoista kirjoituspyynnöllä ja haastatteluilla. Kerätty aineisto kattaa 14 virastoa. Tutkimusaineisto on analysoitu käyttämällä teorialähtöistä sisällönanalyysia, jossa on hyödynnetty skandinaavisen institutionalismin tutkimuksen pääkategorioita. Valtionhallintotasolla toteutettu eOppivan kehittäminen näyttäytyi tutkielmassa ohjattuna ja kontrolloituna toimintana, jonka taustalla vaikuttivat strategiset tavoitteet. Kehittämisessä hyödynnettiin kollektiivisen ymmärryksen muodostamista, mikä tuki verkko-oppimisen idean materialisointia ja kontekstualisointia. Tulkintatyön lopputuloksena syntyi omaleimainen eOppiva-konsepti. eOppiva osoittautui virastoille merkitykselliseksi ja virastoilla oli halukkuutta hyödyntää uutta yhteistä välinettä. Samaan aikaan tulokset viittaavat siihen, ettei valtionhallintoon ole vielä muodostunut yhtenäistä käsitystä verkko-oppimisen hyödyntämisen tavoista ja tavoitteista. Tulokset korostavat virastojen roolia uuden toimintatavan sovittamisessa osaksi paikallisia käytäntöjä. eOppivan hyödyntämisessä virastoja ohjasivat käytännölliset motiivit ja hyödyntämistä tehtiin suhteessa toimintaympäristön luomiin edellytyksiin ja ehtoihin. Tämän johdosta eOppiva sai eri virastoissa erilaisia merkityksiä. Vaikka eOppiva oli valtionhallinnon tarpeisiin kehitetty, edellytti sen vaikuttava hyödyntäminen kontekstualisointia kunkin viraston toimintaympäristöön. Virastot sovittivat eOppivaa osaksi toimintaansa samankaltaisin keinoin. Yhteinen väline loi yhdenmukaisia käytäntöjä, mutta lähempi tarkastelu toi esille virastokohtaista vaihtelua.
  • Olin-Payne, Niina (2003)
    Olen analysoinut sosiaalityöntekijöiden työkokouksia, joissa he keskustelevat uudesta menetelmästä lastensuojelutyössä, läheisneuvonpidosta. Tutkimuskysymykseni on se, miten sosiaalityöntekijät keskinäisissä keskusteluissaan konstruoivat uutta lastensuojelun menetelmää puheessaan. Mitä ongelmakohtia he tuovat esiin, mitä jännitteitä on havaittavissa? Miten ajan kanssa saadut kokemukset muuttavat sosiaalityöntekijöiden tapaa jäsentää työtään? Tutkimus on laadullinen tutkimus. Olen litteroinut työkokouksia ja poiminut niistä noin puolet, joiden arvioin täyttävän saturaatiopisteen ja joita olen analysoinut käyttäen diskurssianalyysiä. Aineistoa läpikäydessäni löysin yhtensä neljä jännitettä: 1) byrokratiamalli - kumppanuusmalli 2) lastensuojelun juridiset kysymykset 3) hämäryys - avoimuus 4) lapsikeskeisyys - aikuiskeskeisyys. Koska läheisneuvonpito edustaa erilaista tapaa tehdä työtä, syntyy ns vanhasta työtavasta ja uudesta työtavasta paljon keskustelua. Sosiaalityöntekijät kokevat vaikeaksi täysin luottaa asiakkaan kykyyn ja siirtää painopiste täysin lapseen. He vierastavat ajatusta siitä että olisivat asiakkaidensa kumppaneita, mutta hyväksyvät yhdessä määritelmän siitä, että ovat vallanpitäjiä joilla on mahdollisuus valtaistaa. He kokevat tärkeäksi että lakia ei missään vaiheessa rikota. He kokevat myös että läheisneuvonpito selkeyttää lastensuojelua. Hämäryys väistyy. Lapsen kuuleminen on tärkeä asia mutta miten se toteutuu käytännössä? He toteavat yhdessä että kuuleminen toteutuu jo siinä, että läheisneuvonpidon kysymykset kohdistuvat lapseen ja siinä kun mahdollisimman moni läheinen kutsutaan mukaan. Lastensuojelutyön tiukka sidonnaisuus lastensuojelulakiin on läpi tutkimuksen vahvasti esiin tuleva asia, eikä sitä voi sivuuttaa. Tärkeimmät lähteet: Berger, Peter & Luckmann, Thomas (1966) The social construction of reality. Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1993) Diskurssianalyysin aakkoset. Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999)(toim.) Diskurssianalyysi liikkeessä.
  • Karmavalo, Ville-Petteri M. (2007)
    Tukimus käsittelee Internetin ja P2P-vertaisverkkojen välityksellä organisoituvia distributed computing -teknologiota, joissa lukuisten yksityishenkilöiden kotitietokoneet auttavat tieteellistä tutkimusta laskemalla tai simuloimalla jotakin tutkimusongelmaa. Työn varsinaisena tutkimuskohteena on ilmastonmuutosta tutkiva distributed computing -projekti, Climateprediction.net. Climateprediction.net-teknologiaa lähestytään tässä työssä konstruktiivisesti, jolloin tutkimuskohde nähdään ennen kaikkea sosiaalisena rakennelmana. Työn teoreettisena viitekehyksenä on teknologioiden sosiaalisen tutkimuksen, SST:n (Social Study of Technology), puitteissa tehty työ, esimerkiksi Keith Grintin, Steve Woolgarin, Donald MacKezien ja Judy Wajcman teoriat. SST-tutkimuksissa korostetaan teknologioiden tutkimista kokonaisvaltaisesti, jolloin huomio kiinnittyy sekä niiden teknisiin että ennen kaikkea sosiaalisiin ulottuvuuksiin, esimerkiksi käyttäjiin, käyttökonteksteihin ja käyttäjien tulkintoihin teknologiasta. SST:ssä painotetaan myös teknologiat itsenäisinä sosiaalisina muuttujina näkevän ajattelutavan, eli teknologisen determinismin, vastustamista. Siksi tässä työssä tarkastellaan myös tieteen ja suuren yleisön välistä suhdetta, jota distributed computingin on nähty automaattisesti lähentävän. Tieteen yleisösuhteita käsittelevät osuudet nojaavat tieteen sosiologian piirissä tehtyyn työhön, esimerkiksi Alan Irwinin, Brian Wynnen ja Steve Woolgarin teorioihin. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettisessa osuudessa perehdytään distributed computingin tekniseen taustaan ja historiaan, niiden diffuusioon vaikuttaneisiin sosiaalisiin tekijöihin sekä niihin liittyviin keskeisiin kulttuurisin käsitteisiin, eli virtuaaliyhteisöihin, hakkerietiikkaan ja sulautettuun tietotekniikkaan. Lisäksi tarkastelun kohteena ovat tieteen ja yleisöjen välisiä suhteita käsittelevät teoriat. Menetelmänä teoreettisessa osuudessa on kirjallisuuskatsaus. Empiirisessä osuudessa tutkitaan Climateprediction.net-projektiin osallistuvia henkilöitä sekä heidän konstruointejaan projektista, DC-teknologioista ja osallistumismahdollisuuksista tieteissä. Analyysi on vahvasti teorialähtöinen, sillä tutkittavat asiat ovat suoraan teoriaosuudesta johdettuja. Aineistona on Climateprediction.net-sivuilla olevat osallistujien käyttäjäprofiilit, joissa osallistujat kertovat muun muassa itsestään ja mielipiteensä projektista. Aineistoa analysoidaan määrällisen sisällönerittelyn, laadullisen sisällönerittelyn ja laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Kirjallisuuskatsauksen perusteella distributed computing -teknologiat hahmottuivat sulautetun tietotekniikan periaatteilla toimiviksi, globaaleiksi virtuaalisiksi kiinnostusyhteisöiksi, joissa pyritään hakkerietiikan mukaiseen toimintaan ja hakkerien ideaaleihin perustuvien päämäärien saavuttamiseen. Empiirisessä osuudessa selvisi, että Climateprediction.net-projekti konstruoidaan moraalisena toimenpiteenä, poliittisena alueena, arvovapaana työkaluna, viestinnällisenä keinona, yhteisönä ja hakkerismin muotona. Kontekstilla ei ollut suurempaa vaikutusta projektin konstruointiin. Climateprediction.netin käytön päämääriä olivat joko auttaminen, tiedonhankinta, vaikuttaminen ja identiteetin rakentaminen. Yleisin Climateprediction.netiin kohdistettu toive oli, että se tuottaisi luotettavampaa tietoa ilmastonmuutoksesta, jonka avulla tiedemiehet pystyisivät vaikuttamaan päätöksen tekijöihin. Suhtautuminen projektiin ja (ilmastonmuutosta tutkivaan) tieteeseen oli tutkittujen osallistujien keskuudessa erittäin myönteinen, joten ainakin asennetasolla Climateprediction.net näyttää lähentävän tieteitä ja yleisöjä. Osallistujat kokivat projektin myös parantaneen merkittävästi osallisuutta tieteellisessä tutkimuksessa. Omia vaikutusmahdollisuuksia tieteellisessä ja teknologisessa päätöksen teossa projektin ei kuitenkaan koettu parantaneen. Ensisijaisesti Climateprediction.netin tuottamien tulosten nähtiin valtaistavan tiedemiehiä, joiden uskottiin ajavan kansalaisten ja yhteiskunnan etua. Projekti konstruoitiin siten parantavan nimenomaan välillistä ja edustuksellista päätöksen tekoon vaikuttamista. Joten vaikka Climateprediction.net näyttääkin monilla tavoin lähentävän kansaa ja (ilmastonmuutosta tutkivaa) tiedettä, kaikilla tieteen yleisösuhteiden tasoilla lähenemistä ei kuitenkaan tapahtunut.
  • Pitkänen, Alex (Helsingin yliopisto, 2019)
    Sota on saanut laajalti huomiota yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa, mutta yleensä sota on käsitteenä edustanut joko seurausta jostain muusta, ontologisesti ottaen primaarimmasta, tasosta tai sitten sitä on kohdeltu eräällä tapaa ihmiskunnan patologiana, josta päästään eroon sivilisaatiokehityksen myötä. Systemaattisen tarkastelun sijaan sota on yleensä päätynyt monokausaalisen selittämisen kohteeksi, joka ei ota huomioon sen kytkeytymistä järjestäytyneen ihmiskunnan historiaan kompleksisilla tavoilla. Sodalla on yhteiskuntaa ja politiikkaa konstituoiva luonteensa, mutta omana ilmiönään se on jäänyt traditionaalisen strategisen turvallisuudentutkimuksen ja toisaalta kriittisemmän laajan turvallisuudentutkimuksen tarkastelun ulkopuolelle. Tutkielmassa lähestytään kysymystä sodan ja yhteiskunnan keskinäisestä suhteesta työstämällä käsiteanalyyttista mallia sosiaalisen todellisuuden konstituutiosta. Ideaalityyppinen malli rakentuu John R. Searlen analyyttisen sosiaalisen ontologian pohjalta tehtyihin parannusehdotuksiin, jotka koskettavat hänen naturalistista tieteenfilosofista positiota ja siihen liittyviä ongelmia sosiaalisena ontologiana. Mallin ”sosiaalistaminen” kytkeytyy pääasiassa kontekstualistiseen sosiaalisten faktojen teoriaan ja pluralistiseen näkemykseen sosiaalisen todellisuuden entiteettien ankkuroitumisesta. Sosiaalista relaationaalisuutta ja konstruktivismia edustava sosiaalisen ontologian malli tarkastelee sosiaalisen todellisuuden rakentumista statusfunktionaalisen kaavan ”X kontekstissa C lasketaan Y:ksi” avulla. Kaavassa kausaalishistorialliset prosessit X kontekstissa C toteuttavat sosiaalista merkityksenantoa Y:tä Searlen ”Taustan” (”the Background”) mahdollistamana. Tausta perustuu monin tavoin Wittgensteinin näkemykselle sääntöjen seuraamisesta ja merkityksellisen toiminnan pohjautumisesta laajalti ”sanattomalle taustalle”. Tällainen luenta sosiaalisen todellisuuden konstituutiosta auttaa osaltaan ymmärtämään sodan kaltaisen instituution jatkuvuutta ja muuttumista historiallisesta kontekstista toiseen. Sosiaaliset instituutiot syntyvät, häviävät ja muuttuvat jatkuvasti. Tästä huolimatta ne eivät ole mielivaltaisia vaan historiallisia, kompleksisia ja verraten stabiileja entiteettejä, jotka uusiutuvat toimijoiden ja Taustan keskinäisen vuorovaikutuksen tuloksena. Sosiaalinen instituutio pitää ymmärtää tässä kontekstissa yhteiskuntateoreettisen tulkinnan kautta. Tästä näkökulmasta oikeastaan kaikki kompleksisemmat sosiaalisen todellisuuden entiteetit, jotka eivät ole yksinkertaisimpia, ainutkertaisia tai hyvin lokaaleja luonteeltaan, ovat ymmärrettävissä sosiaalisena instituutiona. Sosiaalisena instituutiona sota on erityislaatuinen sen keskeisen määrittävän elementin perustuessa eksplisiittiselle antagonismille: järjestäytynyt väkivalta yhdistää temaattisesti sotaa niin yleisellä kuin partikulaarisemmalla tasolla. Argumenttia sodan sosiaalisinstitutionaalisesta luonteesta lähestytään havainnollistavien tapausesimerkkien kautta. Historiallisen lähestymistavan tarkoituksena on monia useita tutkimuksia vaivanneen presentismin välttäminen. Havainnollistavat tapausesimerkit muun muassa Napoleonin sotien ajalta, Irlannin itsenäisyyssodasta ja ensimmäisestä maailmansodasta tuovat osaltaan esille, kuinka kontekstuaalisuus vaikuttaa monilta osin yksilöiden toimintaan ja toisaalta, kuinka näiden toiminta kausaalishistoriallisena prosessina vaikuttaa kontekstin muuttumiseen. Tutkielman esittelemä teoreettinen malli on alustava hahmotelma sosiaaliontologisen käsiteanalyysin työkalujen hyödyntämisestä sodantutkimuksen saralla. Tällaisessa teoretisoinnissa on vaarana, että tulkinta epäonnistuu syyllistymällä alaan paremmin syventyneiden näkökulmasta teorioiden ja käsitteiden väärintulkintoihin. Tästä huolimatta kontekstuaalisuuteen perustuva näkemys voi osoittautua hedelmälliseksi tarkasteltaessa sodan generatiivisia vaikutuksia poliittisille ja sosiaalisille konteksteille.
  • Ojala, Markus (2007)
    Globalisaatio on ollut 1990-luvulta lähtien keskeinen yhteiskuntatieteellisen keskustelun aihe ja kiistelty tutkimusalue. Usein globalisaatio koetaan yhtenä nykyajan merkittävimmistä yhteiskunnallisista muutosprosesseista, ja sellaisena sen on katsottu myös edellyttävän teoreettisia ja metodologisia uudistuksia sosiaalisten ilmiöiden tutkimuksessa. Toisaalta sekä itse ilmiön luonteesta että sen tutkimuksen analyyttisesta painoarvosta ollaan kirjallisuudessa syvästi erimielisiä. Globalisaatio voidaankin ymmärtää paitsi yhteiskunnallisena ilmiönä myös tieteellisenä konstruktiona ja metodologisena lähestymistapana sosiaaliseen todellisuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan globalisaation erilaisia merkityksiä yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Työn tarkoituksena on pohtia, miten globalisaatiosta käytävää tieteellistä väittelyä voidaan ymmärtää, ja tarjota näkökulmia siihen, miten eri tavoin globalisaatiokäsitteen kautta määritellään yhteiskunnallisen muutoksen luonnetta. Tarkastelua ohjaa näkemys globalisaatiosta sosiaalisena konstruktiona, jonka avulla paitsi tehdään yhteiskunnallista muutosta ymmärrettäväksi myös aktiivisesti muokataan yhteiskuntatieteiden tutkimusagendaa sekä määritellään sosiaalisia suhteita. Globalisaatiotutkimus ymmärretään siten itse osana analysoimaansa yhteiskunnallista muutosta. Tällöin huomio kiinnittyy siihen, millaista määrittelykamppailua tieteellisessä globalisaatiokeskustelussa käydään tutkimuksen yhteiskunnallisesta roolista ja vastuusta. Työssä esitetään kirjallisuudesta kolme tulkintaa, joiden avulla globalisaatiosta käytäviä määrittelykamppailuja voidaan lähestyä. Ensiksi suurten kertomusten tulkinta tarjoaa näkökulman siihen, miten globalisaation kautta määritellään yhteiskunnallista järjestystä, historiallista muutosta sekä hallitsevaa tutkimusparadigmaa. Toiseksi ajatus aikalaisdiagnoosista viittaa keskustelussa esiintyviin pyrkimyksiin kyseenalaistaa globalisaatiotutkimuksen tieteellistä retoriikkaa ja osoittaa, miten yhteiskunnallisen muutoksen analyysi on luonteeltaan normatiivista. Kolmanneksi tulkinta sosiaalisista mielikuvituksista valottaa, miksi globalisaatiota on arvosteltu poliittisilta ja ideologisilta seurauksiltaan haitallisena teoreettisena käsitteenä ja lähestymistapana. Työn lopussa pohditaan globalisaatiotutkimuksen mahdollisuuksia rakentaa yhteiskunnallista toimintaa aktivoivaa mielikuvitusta sekä kehystää sosiaalisten liikkeiden kamppailua globalisaatioprosessien politisoimiseksi. Tutkielmassa perehdytään globalisaatiota niin yhteiskunnallisena ilmiönä, teoreettisena lähestymistapana kuin käsitteellisenä konstruktionakin käsittelevään yhteiskuntatieteelliseen kirjallisuuteen. Kiisteltynä analyyttisena ja teoreettisena käsitteenä globalisaatio on jatkuvan uudelleenmäärittelyn kohteena, ja erilaisten määritelmien nähdään työssä johtavan hyvin erisuuntaisiin tulkintoihin yhteiskunnallisesta muutoksesta. Tutkielman tarkoituksena ei ole argumentoida minkään yhden, muita analyyttisesti paremman tai ideologisesti oikeaoppisen tutkimusnäkökulman puolesta. Sen sijaan tavoitteena on tarjota erilaisia lähestymistapoja globalisaatioproblematiikan arviointiin ja siten osaltaan edistää yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kriittistä potentiaalia.
  • Fabritius, Nora (Helsingin yliopisto, 2018)
    The ethnic diversity in Europe is increasing and targeted cultural rights for old and new minorities are today a hot topic of debate. Most studies of these debates have so far focused on public discourses. This thesis asks how ethnic and national identities gain function as arguments in these debates and takes the study of them to the grass-root level of a specific locality: Porsanger. Porsanger is a municipality in Northern Norway with three official cultures; Sámi, Kven and Norwegian. Lately, also new immigration has increased the local diversity. The specific objective of this thesis is to analyse 1) in what kind of discourses ethnic and national identities gain function as arguments, 2) what kind of versions of these identities they facilitate, and 3) what kind of norms and ideologies these arguments build on. The primary material of the study consists of thematic, qualitative interviews with 19 inhabitants from Porsanger, all with diverging backgrounds and ethnic affiliations. The analysis was done with Discourse Analysis and borrowed concepts from Argumentation Theory. The discursive contextualization was done with ethnographic material and 36 thematic interviews from Porsanger (from year 2015 and 2017), previous research, media material and governmental documents. The results show, that the utterances in which diverging constructs of ethnic and national identities gain argumentative function reflect two central ideologies. First off, the function of ethnic identities is especially prominent in utterances which build on the idea that cultural rights are a question of minority categorization and of being an “authentic” minority. Three legal categories with different ethnic criteria, which entitle to different levels of protection, form the basis for targeted minority rights today: indigenous peoples, national minorities and immigrant groups. Sámi are today recognized as indigenous peoples and Kven as a national minority. Three discourses are identified in the material. In discourses in which the status or the authenticity of a specific group is questioned, ethnic identities become a matter of debate. In the Discourse of sameness, groups are re-constructed as indistinguishable right claimants. In the Discourse of opportunism, existing rights are opposed by questioning the authenticity of specific group identities. The normative presuppositions in these discourses insinuate that those that are autochthonous and “authentic”; those traditional and genetically and culturally distinct, have the most right to cultural protection. Secondly, the utterances also reflect the public discourses in which cultural rights boil down to a question of national belonging: a question of who should receive protection by the state and whose culture belongs in the public sphere. Hence, also re-constructions of the nation gain function. Several pan-ethnic boundaries such as “western”, “indigenous”, “Muslim” and “refugee” are drawn in these negotiations of belonging. Those culturally most distant are constructed as having the least right to belong. In addition, and more surprisingly, also the region of Porsanger gains a clear function. I argue, that Porsanger takes form as a nation-like construct. In the Discourse of regional belonging, constructs of Porsanger and the Norwegian nation justify different standpoints on the inclusion of immigrant cultures. The Norwegian nation or Porsanger as multicultural functions as an argument for increased rights for immigrant groups, while Norway as mono-cultural, and Porsanger as part of it, functions for the opposite. Constructing everyone in Norway as ethnically “mixed”, functions both as an argument against exclusion of immigrants but also against targeted rights as such. Conversely, constructing the nation as built on several distinct peoples (Norwegian and Sámi or Kven) becomes an argument for targeted rights. This thesis shows that rights and identities are negotiated in plural and fragmented ways and in relation to other groups, the nation, and the regional community. The thesis shows that identity construction is a dialectic, context dependent, glocalised way of ordering the world.
  • Merivirta, Matti (Helsingfors universitet, 2014)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten vankilan alakulttuuri uusintuu vankikohortista toiseen. Työn näkökulma on konstruktionistinen. Yksilön käyttäytyminen tämän sosiaalisessa ympäristössä tapahtuu rakenteiden ja ryhmäkäyttäytymisen ehdoilla. Kyse on kommunikatiivisesta prosessista. Vankiloissa muodostuu useita vankiryhmiä ja ryhmittymiä. Näiden vuorovaikutus uusintaa alakulttuuria. Vankilan alakulttuurin tyypillisiä tekijöitä ovat vallankäytön ja rikollisuuden kulttuurin suosinta, tietyissä määrin konfliktit, vihollisuuskin, joskin myös huumoria viljellään, sekä tiettyyn pisteeseen yltävä kollektiivinen lojaalius. Vankilassa eletään pakotetussa yhteiselämässä, jonka intensiteetti vaihtelee sosiaalisten rakenteiden mukaisesti. Tutkimuksessa on kaksiosaisen empiria. Ensimmäinen empiirinen osio perustuu vankien vuorovaikutuksen havainnointiin. Havainnoinnin apuvälineenä on käytetty Erving Goffmanilta lainattua dramaturgista perspektiiviä, käsitteitä ja termejä. Havaintomateriaalin analysoinnissa on apuna käytetty joitakin sosiaalipsykologian viitekehyksiä, muun muassa sosiaalisen identiteetin teoriaa. Jälkimmäinen empiirinen osio muodostuu alakulttuurin osin piilossa tapahtuvista rikoksista. Rikokset ovat tutkimuksen materiaalissa rikosepäilytasolla. Rikosepäilyjen tutkintapyynnöt on saatu haastattelulla ja pyynnöissä esiintyvät rikosnimikkeet tai asiat ovat liitteinä. Tutkimuksen tulos osoittaa alakulttuurilla olevan kaksi erilaista vuorovaikutustapaa. Avoimesti tapahtuva vuorovaikutus on hillittyä, lähinnä keskusteluun perustuvaa, ajoittain manipulatiivista kanssakäymistä. Piilossa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa syyllistytään myös rikoksiin ja väkivaltaan. Tutkimus antaa viitteitä kollektiivin taitavuudesta sellaisen toiminnan piilottamisessa, jota se ei halua tuoda julki. Työssä esiteltyjen tutkimusten valossa ovat mainitut vuorovaikutustavat alakulttuurille tyypillisiä ja toistuessaan uusintavat sitä. Tutkimuksen empiriasta on pääteltävissä, että vankilassa on ryhmiä, jotka pyrkivät laajentamaan vallankäyttöään. Nämä värväävät jäseniä pääasiassa vankiryhmistä, jotka eivät vielä kuulu mihinkään valtaryhmään. Prisonoituminen alakulttuuriin helpottaa vangin elämää vankilassa, jonka vuoksi sosiaalistuminen ryhmään ja ryhmittymään näyttää kulkevan saman suuntaisesti prisonoitumisen kanssa. Mainitusta ryhmäkäyttäytymisen ilmiöstä on työhön laadittu mikrososiologinen rakennemalli. Havaintomateriaalin ja rikosepäilyilmoitusten perusteella on todettavissa erilaisten vankityyppien erilainen alakulttuuria uusintava käyttäytyminen. Uusintavista vankityypeistä on laadittu tapahtumaperusteinen, empiriasta nouseva, tyyppikuva. Helsingin vankilan alakulttuurin uusintaminen tapahtuu monella tavalla ja tasolla, josta käsillä oleva tutkimus antaa tietyn ajanjakson ja tietyn empirian perusteella piirtyvän kuvan. Tulevaisuudessa tämä kuva voi olla erilainen. Muutoksiin vaikuttavat niin uusi penologia kuin vankien sijoittelu eri vankiloihin.
  • Johansson, Juhani (2011)
    This study investigates what and how Keski-Uusimaa newspaper wrote about young people's risk of exclusion, in particular criminality. The data for the study comprised articles of children and young people's risk of exclusion published in Keski-Uusimaa newspaper in 2006. The constructionist theory was used and the data were analysed using the analytical discursive method. The data were divided into three different discourses making it possible to observe the discussion of social exclusion from three different viewpoints: the discourse of being involved in a criminal incident, the discourse of threat to safety and the discourse of being relieved from responsibility. In the discourse of being involved in a criminal incident, neither the young people nor adults commented on the crime itself. Even reported incidents in the media were tolerable as long as they did not disturb the day-to-day work at school. Ignoring crimes may partly be explained by the general decrease of commentary on moral issues. Public humiliation or mocking in the media is not a random phenomenon. Researchers are worried that the lack of comments may turn into admiration. In particular, hard crimes can cultivate myths of eternity and admiration, expanding to different hate communities on the Internet. In the discourse of threat to safety, children and young people were described by rhetorical means, to be dangerous for themselves or others. On the one hand, the context of serious crimes described children and young people as murderers and killers. On the other hand, they were presented as threats to those using public facilities. By presenting single cases, children and young people were described as general dominant threats to society and also the inclusion of information on the nationwide crime defence programme suggested that children and young people should always be under the surveillance of some public authority. The aim of this surveillance seems not to be inclusion but exclusion, thus increasing the risk of crimes. The child held in the custody of child welfare after committing a serious crime, such as manslaughter, was reflected in the discourse of being relieved from responsibility. Despite this turmoil continued. The media missed the information about the crisis and speakers' categories. It seems to be difficult to protect the criminal. Furthermore, the social media passed on the material not published in the media. This type of situation made it possible for school mass murderers to publish and rehearse their self-made videos among other media material. The incomprehension of children and young people was exploited financially in the discourse of being relieved from responsibility. They were expected to know how to take a quick loan by phone, illicitly without their parents knowing, but not to count the real interest rate for twelve months. In this discourse, children were lured to have cash easily. The discourse of being relieved from responsibility also included discarding a sense of shame regarding crimes. Moreover, taboos surrounding the role of victims of sexual abuse require open discussion. ne of the main principles of social work is normality. According to it, society takes a risk of stigma when reacting to children and young people's minor offences. Stigmatisation may be attached to assuming a deviant identity. There should be nationwide norms for children and young people's minor offences because of the significant decrease of social tolerance in local projects concerning them. Social workers should be more involved in discussions concerning children and young people both in the real world and virtually. Instead of making children and young people harmless, we could bring into focus the voice and position of the socially excluded so that they could be seen as subjects of their lives and responsible citizens.
  • Hassinen, Taneli (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen maisterintutkielmassani emootioita vuoden 2010 tuhkapilvikriisin journalismissa. Islannissa purkautunut tulivuori syöksi tuhkapilven, joka levittäytyi laajalti Euroopan ylle ja pysäytti suurimman osan lentoliikenteestä. Aineistona on Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien aihetta käsittelevä materiaali 16.4.–30.9.2010. Jakson ensimmäiset kaksi viikkoa olivat kriisin intensiivisin jakso, mikä näkyi myös tarjolla olevan aineiston runsautena. Tuhkapilvikriisissä keskeiset toimijat olivat lentoyhtiöt edunvalvontaorganisaatioineen, ilmailu- ja kuluttajaviranomaiset sekä matkustajat. Ilmailuviranomaiset olivat keskeisiä tehtäessä päätöksiä ilmatilan ja lentokenttien sulkemisista ja avaamisista. Kuluttajaviranomaiset valvoivat matkustajien oikeuksia huolenpitoon ja korvauksiin poikkeustilanteessa. Medialla oli kriisin toimijoiden keskinäisten jännitteiden käsittelyssä keskeinen rooli. Tutkielmani teoriakehyksenä on medioidun todellisuuden rakentumisen teoria, joka nousee sosiaalisen konstruktivismin perinteestä. Aiheesta on saatavilla kirjallisuutta, kuten Nick Couldryn ja Andreas Heppin joulukuussa 2016 ilmestynyt teos The Mediated Construction of Reality, joka kokoaa aiempaa tutkimustietoa kattavasti. Lisäksi hyödynnän kollektiivisen emootion ja moraalipaniikin sekä kuviteltujen yhteisöjen käsitteitä sosiaalisesti jaetun todellisuuden ymmärtämiseksi syvällisemmin. Median rooli jaetun todellisuuden rakentumisessa luo keskeisen dynamiikan ajan ja paikan kokemukselle yksilötasolla. Mediateknologia mahdollistaa sisältöjen nopean jakamisen, mikä edesauttaa kuviteltujen yhteisöjen muodostumista toisistaan etäällä olevien ja toisiaan tuntemattomien ihmisten kesken. Kollektiivisista emootioista syntynyt teoreettinen ja empiirinen tutkimustieto perustelee sen, että sosiaalisesti jaetut emootiot toimivat sidoksina yksilöiden välillä. Aineiston analysoinnin olen toteuttanut kehysanalyysin metodeilla. Media-aineiston alustavan tarkastelun perusteella päädyin tutkimaan kummankin median aineistoa neljällä kehyksellä: operatiivinen kehys, matkustajakehys, lentoturvallisuuskehys ja talouden kehys. Näiden avulla pystyin tunnistamaan eri genreistä tulevien medioiden tapaa painottaa sisältöjä. Erityinen tarkastelukulma oli emotionaalisuuden esiintyminen eri kehysten aineistoissa. Tutkielmassa ilmeni, että käytetyt kehykset ovat osin sisäkkäisiä ja niiden välillä vallitsee myös keskinäistä riippuvuutta. Johtopäätöksenäni esitän, että aineistojen lähteinä olleet mediat painottavat kehyksiä eri tavoin. Helsingin Sanomissa kehykset ovat suurimmalta osin tasapainossa. Lehti korostaa tapahtumien kronologista etenemistä sekä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Ilta-Sanomien aineistossa puolestaan korostuu lentoturvallisuuskehys. Lehdessä käytetty retoriikka, tilankäyttö ja grafiikka viittaavat siihen, että kehyksen korostamisen perusteena ovat siihen liittyvät voimakkaat emootiot, kuten lento- ja kuolemanpelko. Toisaalta analyysi osoittaa, että Ilta-Sanomilla olisi ollut mahdollista rakentaa vielä voimakkaampaa moraalipaniikkia korostamalla lentoturvallisuuspäätösten riskiulottuvuutta. Molempien medioiden kolumnit ottivat analyyttisesti kantaa poikkeuksellisen luonnonilmiön ja lentoliikenteen pysähtymisen vaikutuksiin yhteiskuntaan sekä instituutioiden ja yksilöiden vastuuseen.