Browsing by Subject "sosiaalinen toimintakyky"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Suutama, T; Ruoppila, I; Laukkanen, P; toim. (Kela, 1999)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 42
    Seuruututkimuksessa tarkasteltiin 1904-1923 syntyneiden (tutkimuksen alkaessa 65-84-vuotiaiden) kotona asuvien henkilöiden toimintakykyä, terveyttä ja elinoloja sekä niiden muutoksia kahdeksan vuoden kuluessa. Tuloksista näkyy terveyden ja toimintakyvyn vähittäinen heikkeneminen vanhenemisen myötä ryhmätasolla. Tulokset osoittavat kuitenkin myös suuren yksilöiden välisen vaihtelun eri toimintojen tasossa ja muuttumisessa tai säilymisessä iän myötä.
  • Heikkinen, E; Lampinen, P; Suutama, T; toim. (Kela, 1999)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 47
    Julkaisu koostuu erillisartikkeleista, joissa kuvataan perustulokset Ikivihreät-projektin 65-69-vuotiaiden miesten ja naisten kohorttivertailututkimuksesta. Tutkimuksen aineistot on koottu tutkittavien kotona vuosina 1988 ja 1996 tehdyin haastatteluin. Vuonna 1988 tutkittavien joukon muodostivat vuosina 1914-23 syntyneiden 800 henkilön satunnaisotoksen 65-69-vuotiaat (1919-23 syntyneet; n = 451). Heistä haastateltiin 362 henkilöä (80 % tavoitettavissa olleista). Vuonna 1996 perusjoukkona olivat vuosina 1927-31 syntyneet jyväskyläläiset, joista tutkimukseen valittiin 403 henkilön satunnaisotos. Heistä haastateltiin 320 henkilöä (79 %). Artikkeleissa tarkastellaan haastateltujen elinoloja ja terveyttä sekä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Yhteenvedossa kuvataan aihealueittain tutkimuksen tärkeimmät havainnot ja esitetään niihin liittyviä päätelmiä.
  • Harkko, Jaakko; Villa, Tiia; Korkeamäki, Johanna; Vaalasranta, Liisa; Poutiainen, Erja (Kela, 2019)
    Sosiaali- ja terveysturvan raportteja
    Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn toimenpidekokonaisuudessa on noussut tärkeäksi ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Kelan rahoittama OPI-kuntoutus on kuntoutusmuoto masennus- tai ahdistuneisuushäiriötä sairastaville 16–25-vuotiaille nuorille, jotka suorittavat ammatillista perustutkintoa ja joilla on havaittu opintojen pitkittymisen tai keskeytymisen uhka ja hankaluuksia sosiaalisissa tai oppimistilanteissa. Kuntoutuksen tavoitteena on turvata tai parantaa kuntoutujan opiskelu- ja toimintakykyä sekä lisätä kuntoutujan osallisuutta ja aktiivisuutta. Kuntoutusmallissa pyritään integroimaan mielenterveyskuntoutus osaksi nuorten ammatillisia opintoja. Kuvaamme tässä tutkimuksessa OPI-kuntoutuksen vakiinnuttamisvaiheen toteutusta ja hyötyjä monimenetelmälliseen ja -näkökulmaiseen tutkimusotteeseen perustuen. Määrällisiä ja laadullisia aineistoja kerättiin asiakkailta sekä palveluntuotantoon osallistuvilta toimijoilta oppilaitoksissa ja kuntoutuslaitoksissa ja analysoitiin rinnakkain. Tutkimusote perustui OPI-kuntoutuksen toteutuksen ja hyötyjen arviointiin, joka tapahtui kuntoutujan, oppilaitoksen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan näkökulmien kautta. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että OPI-kuntoutuksella kyettiin vaikuttamaan positiivisesti opiskelijoiden opiskelu- ja toimintakykyyn. Kuntoutukseen osallistuneet nuoret kokivat saaneensa tukea oppi- ja kuntoutuslaitosten ammattilaisilta, ja vertaistuen avulla he saivat positiivisia kokemuksia vuorovaikutuksesta ja osallisuudesta. Tutkimuksessa havaittiin, että kuntoutukseen ohjautumisen prosesseja tulee yhä sujuvoittaa, ja kuntoutuksen toteutusta tulisi mukauttaa vielä enemmän kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi kuntoutuksen jälkeistä tukea tulisi suunnitella moniammatillisesti enemmän jo kuntoutuksen aikana. Tutkimuksessa havaittiin, että nuorten opiskelu- ja toimintakykyä sekä kuntoutustarvetta tarkasteltaessa tulisi huomioida opinnoissa jaksaminen, opintojen hallinta sekä opiskeluihin osallistuminen.
  • Harju, Henna; Shinyella, Tuuli (Kela, 2020)
    Kuntoutusta kehittämässä
    NOVAK – Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa kuntoutuksessa -hankkeen tarkoituksena oli kehittää matalan kynnyksen sosiaalisen kuntoutuksen palvelu osaksi Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluita. Palvelu kohdennettiin alle 30-vuotiaille Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoille, jotka olivat joko keskeyttäneet tai vaarassa keskeyttää opintonsa, pudonneet ammatilliseen koulutukseen valmentavasta (VALMA) -koulutuksesta tai eivät toimintakyvyn ongelmiensa takia pystyneet osallistumaan työpajatoimintaan. NOVAK-kuntoutusta tarjottiin vuosina 2018–2019 noin 1 ½ vuoden ajan, ja siihen osallistui yhteensä 23 nuorta. Hanke tarjosi yksilöllisesti räätälöityvää yksilö- ja ryhmävalmennuksen yhdistelmää, jolla pyrittiin tukemaan nuorten sosiaalista toimintakykyä sekä paluuta opintoihin tai työelämään. Lisäksi tässä matalan kynnyksen kuntoutuksessa kehitettiin nuorten omien verkostojen yhteistoimintaa nuoren sosiaalisen toimintakyvyn sekä opintoihin ja työelämään kiinnittymisen vahvistamiseksi. Nuorten osallistuminen ryhmätoimintaan perustui vapaaehtoisuuteen, ja se sisälsi useita sitoutumista, voimaantumista, itsetuntemusta sekä arkirutiineja vahvistavia elementtejä. Valmentajien lähestymistavalla ja turvallisen ilmapiirin luomisella oli tärkeä merkitys toimintaan sitoutumisessa. Sekä yksilö- että ryhmätoiminnat perustuivat nuorten tavoitteisiin ja toiveisiin sekä valmentajien aiempiin kokemuksiin. Nuorten toimintakyvyn haasteisiin vastaaminen edellyttää moniammatillista osaamista ja yhteistyötä sekä riittäviä resursseja. NOVAK-hankkeessa näihin tarpeisiin pystyttiin vastaamaan valmentajien osaamisen sekä verkosto- ja oppilaitosyhteistyön avulla. Matalan kynnyksen yksilöllisesti räätälöityvä nuorten kuntoutus osoittautui sekä tarpeelliseksi että tulokselliseksi.
  • Mouhu, Nina (Helsingfors universitet, 2017)
    Keväällä 2015 voimaan tulleen uudistetun sosiaalihuoltolain yksi keskeinen painopistealue on sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen kehittäminen ja lisääminen erityisesti nuorten osallisuuden takaamiseksi. Nuorten sosiaalisella kuntoutuksella pyritään edistämään vuoden 2013 alussa voimaan tulleen nuorisotakuun toteutumista eli nuorten sijoittumista ja sitoutumista työhön, työkokeiluun, työpajatoimintaan, opiskeluun tai kuntoutukseen. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen tuottajina järjestöillä ja muilla kolmannen sektorin toimijoilla on merkittävä rooli. Tämän pro gradu -tutkielman aineisto on kerätty yhteistyössä kolmatta sektoria edustavan lukijärjestön kanssa, joka tuottaa uuden sosiaalihuoltolain määrittelyä vastaavia nuorten sosiaalisen kuntoutuksen palveluja erityisesti oppimisessaan ja opiskelussaan haasteita kohdanneille. Tutkimuksessa tarkastellaan itsenäistymisvaiheessa olevien nuorten erilaisten oppijoiden oppimisen haasteita sekä arjenhallintaa sosiaalisen toimintakyvyn ja sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksessä. Tutkimuksessa kysytään, mikä merkitys oppimiseen liittyvillä haasteilla on nuorten sosiaaliselle toimintakyvylle sekä millaista tukea he tarvitsevat ja miten sosiaalinen kuntoutus auttaa arjessa selviytymisessä. Tässä sosiaaliseen konstruktivismiin nojautuvassa kvalitatiivisessa tutkimuksessa haastateltiin kahdeksaa itsenäistymisvaiheessa olevaa erilaista oppijaa, jotka osallistuivat tutkimukseen täysi-ikäisinä omalla suostumuksellaan. Aineiston keruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Haastatteluaineistoa täydennettiin osallistuvan havainnoinnin keinoin kerätyllä aineistolla. Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Haastatteluaineiston analyysissa edettiin tiiviistä lukemisesta tietokoneavusteiseen koodaamiseen haastattelurungon teemojen ohjaamana. Alkuvaiheen koodauksen jälkeen aineistoa tiivistettiin ja koodeja yhdistettiin tutkimuksen viitekehyksen sekä tutkimuskysymysten ohjaamana. Jatkokäsittelyyn otettiin vain ne aineistokohdat, joissa puhuttiin tutkimustehtävän mukaisesti nuorten erilaisten oppijoiden yksilöllisistä tarpeista, tukemisesta ja arkielämän hallinnasta. Analyysin viimeisintä vaihetta ohjasi Abraham Maslowin (1970 [1954]) tarveteoria ja Sirpa Kannasojan (2013) määritelmä nuorten sosiaalisesta toimintakyvystä ja tarkemmin tätä määrittävät käsitteet suunnitelmallisuus, lojaalius ja itsevarmuus. Havainnointiaineiston analysoinnissa edettiin saman logiikan mukaan kuin litteroidun haastatteluaineiston kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta nuorten erilaisten oppijoiden oppimiseen liittyvien haasteiden näyttäytyvän arkielämän osa-alueilla yksilöllisesti painottuen ja sen vuoksi myös tuen tarpeet eri tarvetasoilla näyttäytyvät yksilöllisinä. Tiivistäen voidaan todeta, että arkielämän eri osa-alueilla vaadittavien taitojen vahvistumiseksi nuoret tarvitsevat itsenäistymisvaiheessa luonnolliseen ympäristöön jalkautunutta tukea yksilöllisesti painottaen. Tämän lisäksi erityisesti nuoret hyötyvät tuesta, joka auttaa itsetuntemuksen lisääntymisessä. Mitä tietoisempia nuoret ovat omista voimavaroistaan ja tuen tarpeistaan, sitä vahvempi on heidän sosiaalinen toimintakykynsä. Sosiaalisen kuntoutuksen keinoin voidaan tukea sekä konkreettisten arkielämässä tarvittavien taitojen omaksumista että itsetuntemuksen lisääntymistä siten, että nuorten sosiaalinen toimintakyky vahvistuu ja tätä kautta oman elämän ohjaaminen on aiempaa tietoisempaa. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa voidaan kuitenkin todeta, että tuki kohdennettuna yksilötasolle nykymuodossaan ei yksin riitä, jotta nuoret pääsisivät etenemään elämässään ja arjessaan suunnitelmallisesti. Voidaan siis esittää kysymys, miten muuttaa yhteiskunnallisia rakenteita ja palvelujärjestelmää siten, että nuorten erilaisten oppijoiden kohdalla mahdollisuuksien tasa-arvo ja tätä kautta koettu osallisuus voisi toteutua nykyistä paremmin.
  • Heinola, Virpi (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmani käsittelee helsinkiläisiä 17-21-vuotiaita jälkihuoltonuoria, joilla on jäänyt peruskoulu kesken oppivelvollisuus ikäisenä. Näillä nuorilla on taustallaan pitkä lastensuojelu- ja sijoitushistoria. Tutkimus on tehty Helsingin kaupungin lastensuojelun jälkihuollolle 12 nuoren haastattelututkimuksena. Tutkimuksella on kolme tavoitetta: 1) kerätä ja analysoida tietoa niistä merkityksistä, joita nuori peruskoulunkäymiselle antaa, 2) tutkia, miten nuori hahmottaa tulevaisuuttaan peruskoulupudokkuuden kautta ja miten hän on kokenut avuntarpeensa koulutukseen liittyen ja 3) tarkastella sitä, miten sosiaalinen toimintakyky näkyy nuorten peruskouluun ja sijaishuoltoon liittyvissä kokemuksissa. Tuon esiin nuorten omaa ääntä ja peruskoululle antamia merkityksiä ja peilaan niitä yhteiskunnalliseen koulupudokkuuden ongelmakenttään. Koulupudokkuutta on tarkasteltu yleensä tutkimuksessa lähinnä peruskoulun jälkeisenä ongelmana. Peruskoulusta putoamisen ongelma paikantuukin usein sijaishuollossa oleviin nuoriin. Tutkimukseni osoittaa, että peruskoulutuksen kesken jättäminen on monitasoinen prosessi, jossa nuori joutuu usein leimatuksi, kokee erilaisuutta ja häpeää. Sijoituksen ja huonon koulumenestyksen aiheuttamat luokan, koulun tai vertaisryhmän muutokset aiheuttavat nuorelle tilanteen, joka saattaa edesauttaa koulupudokkuutta. Nuorien taustalla on usein myös vaikeaa koulukiusaamista, laitoksista hatkailua, terveys- ja päihdeongelmia. Monet nuoret kokevat, että vanhempien tuki koulunkäymiselle on ollut riittämätön ja osasyy peruskoulupudokkuuteen. Peruskoulupudokkuus aiheuttaa näköalattomuutta, turhautumista, tulevaisuuden kaventumista ja epävarmuutta arjesta. Tutkielmani antaa viitteitä siitä, että lähes kaikki haastatellut nuoret kärsivät sosiaalisen toimintakyvyn heikentymisestä heidän kotonaan vallinneiden kasvatusolosuhteiden ja rikkonaisen taustansa takia. Sosiaalinen toimintakyky on voinut näillä nuorilla ensi sijassa ilmetä sopeutumisena sijoitukseen ja muuttuviin sosiaalisiin ympäristöihin. Sijaishuoltopaikoissa sosiaalinen toimintakyky voi näyttäytyä siinä, että sopeutuu joukkoon ja luo uusia ihmissuhteita. Sosiaalista toimintakyky näyttäytyy näiden nuorten kohdalla muussa muodossa kuin tavoitteellisuutena opiskelussa. Tärkein johtopäätökseni on, että jälkihuolto-oikeutta tulisi pidentää ja vahvistaa jälkihuollon käytäntöjä. Tutkimus herättää myös kysymyksen, onko sijoitus epäonnistunut, jos kaikkien lastensuojelun tukitoimien jälkeen lopputulos on nuori, joka on vailla jatko-opiskelumahdollisuutta, työtä ja mielekästä tekemistä täysi-ikäisenä? Nämä asiat kietoutuvat vahvasti keskusteluun sijaishuollon laadusta ja vaikuttavuudesta.
  • Sinkkonen, Tara (Helsingfors universitet, 2017)
    Psychotic symptoms are known to be associated with deficits in social functions. Previous research has shown that lower social functioning and less social support is associated with both psychotic disorders and subclinical psychotic symptoms. Social capital, however, has barely been studied in relation to psychotic symptoms. Also, few studies have investigated whether the associations of social factors differ between different psychotic symptoms and no study has examined social functioning, social support and social capital in the same study. The aim of the current study is to investigate whether social functioning, social support and social capital have differing associations to different psychotic symptoms and to the prevalence of a psychotic disorder. The data of this study was the Adult Psychiatric Morbidity Survey 2007, a representative community sample of over 16-year-olds living in private households in England (n = 7 403). Psychotic symptoms were assessed with the Psychosis Screening Questionnaire (PSQ) and consisted of hallucinations, paranoia, (hypo-)mania, thought interference and strange experience. Social functioning was assessed with the Social Functioning Questionnaire (SFQ). Assessment of social support consisted of two sections: social network size assessed with the Interview Measure of Social Relationships (IMRS) and perceived social support assessed with the Health and Lifestyle Survey. Social capital also consisted of two sections: social cohesion and trust, and social participation. The associations of the social variables to different psychotic symptoms and to a psychotic disorder were analyzed using logistic regression, entering social functioning, social support and social capital stepwise as predictors. Social functioning was independently associated with every psychotic symptom as well as with the prevalence of a psychotic disorder. For hallucinations, (hypo-)mania and thought interference lower social functioning was the only predictor. For social support only social network size was found to have associations: smaller social network was independently associated with psychotic disorder and paranoia. For social capital only social cohesion and trust was associated with two of the psychotic symptoms: lower levels on social cohesion and trust were independently associated with strange experience and paranoia. Paranoia was the only symptom to be independently associated with all the social variables. The results show that different psychotic symptoms and psychotic disorder differ in the social factors they are associated with. Further research should investigate how these differences develop, and what part do other factors, for example negative symptoms, social cognition and neurocognition, play in the association between social factors and psychotic symptoms.
  • Huotarinen, Nonna (Helsingin yliopisto, 2015)
    This Pro gradu -thesis studies social relations of individuals who have some of the non affective psychosis. How does experiences in social relations differ between groups of people where in one group are the individuals who have psychosis and in other group are people who don't have psychosis? In this thesis social relations were divided in three groups, spouse, kin and friend – relations. Hypothesis was, that those who had psychosis, have more negative experiences and less positive experiences in their relations than those who don't have a psychotic disease. NCS-1 survey was carried out in the early 1990s with a household sample of over 8,000 respondents. Non affective psychosis disorder was diagnosed with 66 respondents. Based on previous evidence that survey nonrespondents have higher rates of psychiatric disorder than respondents, a supplemental nonresponse survey was carried out in parallel with the main survey. In this supplemental survey, a random sample of initial nonrespondents were offered a financial incentive to complete a short form of the diagnostic interview. Elevated rates of both lifetime and current psychiatric disorders were found among these initial nonrespondents. A nonresponse adjustment weight was constructed for the main survey data to compensate for this systematic nonresponse. Respondents experiences in their relations with spouses, kin and friends were mapped with twelve questions, six questions comprising positive experiences and six questions comprising negative experiences. In this thesis positive and negative experiences were formulated into two sumvariables for each spouse, kin and friends. Then variables where standardized, after which parameter estimates, confidence intervals and p-value were estimated by One Way Analysis Of Variance. According to the hypothesis those who had a psychotic disorder had less intimate relationships than those who didn't. Individuals with psychotic disorder had more negative experiences and less positive experiences in their intimate relationships than those who had no psychotic disorder. Difference was statistically significant. Outcome was similar with relations to kin. Difference in meeting frequency was not statistically significant with these two groups in relations to kin. In relations to friends statistically significant difference was found in positive experiences, individuals with psychotic disorders had fewer positive experiences. Individuals with psychotic disorders and those close to them need support in their social relations.
  • Turunen, Jari; Juvonen, Tarja; Seppä, Sari; Satomaa, Anna; Siitonen, Ville (Kela, 2020)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Saku-kehittämishankkeessa (2018–2020) kehitettiin työ- ja opiskeluelämän ulkopuolella olevien 16–29-vuotiaiden nuorten kuntoutusmallia. Sosiaalista ja ammatillista kuntoutusta joustavasti yhdistämään pyrkivässä ja laajasti muuhun palvelujärjestelmään verkostoituvassa Saku-hankkeessa tavoitteeksi asetettiin yksilö- ja ryhmämuotoisen kuntoutuksen sekä niihin kytkeytyvän etäkuntoutuksen (eSaku) kehittäminen syrjäytyneille ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Kohderyhmän nuoret eivät olleet peruskoulun tai toisen asteen opintojen jälkeen kiinnittyneet työelämään tai jatko-opintoihin tai heidän opiskelunsa olivat keskeytyneet. Nuoret ohjautuivat Saku-hankkeeseen etsivän nuorisotyön ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen ohjaamina. Nuoret pääsivät hankkeeseen joustavasti ilman erillisiä diagnostisia selvittelyä ja hakuprosesseja. Hankkeeseen ohjautuvilla nuorilla oletettiin olevan vaikeuksia löytää omia tarpeita, taitoja tai kykyjä vastaava ammatillinen polku. Kaikki halukkaat ikäkriteerit täyttävät nuoret otettiin hankkeeseen mukaan. Hankkeessa oli tavoitteena kehittää lisäksi nuorten kanssa toimivien tahojen paikallinen (Turku ja Oulu) yhteistyömalli hankkeen ajalle ja jatkokäyttöön nuorten tavoittamiseksi ja auttamiseksi. Ennen mahdollisia Kelan ammatillisen kuntoutuksen toimia osa nuorista tarvitsee tavoitteellista tukea elämänhallintansa kohentamiseen, arjen taitojen opetteluun sekä uskalluksensa ja osaamisensa vahvistamiseen. Näitä taitoja tarvitaan, jotta päästään asteittain kohti ammatillisia päämääriä. Tämän takia ammattiin ja työelämään tähtääviä toimenpiteitä ei voida toteuttaa irrallaan sosiaalisen toimintakyvyn kehittämisestä vaan tarvitaan joustavia nuoren ammatillisia päämääriä vahvistavia polkuja, jotka ovat yksilöllisestä tarpeesta käsin modulaarisesti rakentuvia ja vaiheittain eteneviä. Saku-hankkeessa yhdistettiin sosiaalinen- ja ammatillinen kuntoutus yksilöllisesti kunkin nuoren kohdalla. Saku-hankkeessa nuorilla oli myös mahdollisuus osallistua työhön tutustumisjaksoille.