Browsing by Subject "sosiaaliset vaikutukset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Lampinen, Seppo (2003)
    Tutkimuksessa käsitellään Tiehallinnon tulkintoja tienpidon sosiaalisista vaikutuksista sellaisena kuin ne ilmenevät Tiehallinnon omista strategista suunnitelmista. Tutkimuksen näkökulma tienpidon strategisiin suunnitelmiin on perustelemisen ja vakuuttamisen näkökulma. Strategisia suunnitelmia on tarkasteltu konstruktioina, joiden tarkoitus on vakuuttaa yleisönsä siitä, että suunnitelmissa esitetyt kannanotot, toiminnan strategiset linjaukset, ovat oikeita, perusteltuja ja myös välttämättömiä. Tutkimuksen viitekehys sijoittuu pragmaattiseen sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan toimintaan vaikuttavat myös todelliset fysikaaliset ilmiöt. Niiden arviointi on kuitenkin aina subjektiivisesti välittynyttä. Strategisten suunnitelmien vaikutusten arvioinnissa ei ole kyse todellisista, suunnitelman pohjalta toteutuvista ympäristövaikutuksista, vaan käsityksistä siitä, minkälaisia vaikutuksia esitetty strategia tuottaisi. Aineiston muodostaa Tiehallinnon neljää viimeisintä strategista suunnitelmaa, joista vanhin on vuodelta 1987, uusin vuodelta 2000. Niiden analysoinnissa on käytetty hyväksi myös eräitä niiden taustalla vaikuttaneita suunnitelmia, joista keskeisimpiä ovat liikenne- ja viestintäministeriön koko liikennejärjestelmää koskevat strategiat. Tutkimusmenetelmänä on Perelmanin argumentaatioteoria. Sen mukaan argumentaatiossa seuraamuksia ei pyritä johtamaan premisseistä, vaan hankkimaan tai vahvistamaan yleisön hyväksyntää tai kannatusta esitetyille väitteille. Argumentaation tarkoituksena on usein toiminta tai toiminta-alttiuden luominen, joka on tienpidon strategisten suunnitelmien yhtenä keskeisenä tarkoituksena, tavoitteista riippuen joko Tiehallinnon omassa organisaatiossa tai sen rahoituksesta päättävässä organisaatiossa. Tienpidon strategisista suunnitelmista ilmenee selvästi sosiaalisia vaikutuksia koskevan käsittelyn laajentuminen ja käsityksen syventyminenkin. Vuoden 1987 suunnitelman liikenneturvallisuusvaikutuksista on edetty meluhaittojen lähtien tienpidon vaikutusten kattavampaan tunnistamiseen aina tasa-arvonäkökulmaan saakka. Vaikutusten arviointiin liittyvät epävarmuudet ovat nousseet esiin viimeisimmässä suunnitelmassa. Sosiaalisia vaikutuksia koskevien tavoitteiden määrittelyssä on kyse suunnittelujärjestelmän sisällä tapahtuvista jatkuvista määrittelykamppailuista. Tienpito on kiinteässä yhteydessä talouskasvun ideologiaan. Tienpidon tavoitteissa ja perusteluissa on aina esiintynyt ensisijaisena taloudellisen kasvun ja tehokkuuden näkökulma. Sen vuoksi suunnitelmissa toistuu suunnitelmien perusteluina ”yhteiskunnan odotukset”, ”tienkäyttäjien odotukset”, ”yhteiskunnallisten tavoitteiden toteuttaminen” jne. Tutkimuksessa on tunnistettu suunnitelmissa esiintyviä retorisia teemoja, keskeisimpinä yhteiskunnan tarpeet, tienkäyttäjien/yhteiskunnan odotukset, tieverkon kunto ja ruuhkautuminen ja viime vaiheissa myös kestävä kehitys. Yhteiskunnan tarpeet on liitetty lähinnä yritysten kansainväliseen kilpailukykyyn tai yleisesti yritysten toimintaedellytyksiin. Tienkäyttäjien odotukset ovat voineet toimia lähes minkä tahansa liikenteen palvelutasoa kohottavan toimenpiteen perusteluna. Suunnitelmien perustelut ovat muuttuneet selkeän kvantitatiivisista kvalitatiivisiksi. Tienpidon strategisissa suunnitelmissa esiintyvät argumentit ovat luonteeltaan Perelmanin mukaan todellisuuden rakenteeseen perustuvia. Tarkastelluissa suunnitelmissa tällaisia argumentteja ovat olleet toistuvasti liikenneturvallisuuden parantuminen ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantuminen, kahdessa viimeisessä suunnitelmassa myös kestävä kehitys, jonka voi tulkita myös retoriseksi teemaksi.
  • Järveläinen, Veli-Pekka; Riihinen, Päiviö (Suomen metsätieteellinen seura, 1979)
  • Rantala, Kati; Alasuutari, Noora; Järvikangas, Inka; Saarenpää, Karolina (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2019)
    Tutkimuksia 5/2019
  • Koskela, Inkeri (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan niin sanottujen kehitysmaiden turismia osana niin kutsuttujen kehittyneiden maiden kehitysmaihin suorittamaa kehitysinterventiota. Turismista tuli yksi kehitysavun muodoista 1960-luvulla, jolloin muun muassa YK ja Maailmanpankki alkoivat edistää turismin kehittymistä osana kehitysmaiden kehitystä. Tällä hetkellä kansainvälinen turismi vaikuttaa merkittävästi lähes kaikkien kehitysmaiden taloudelliseen, kulttuuriseen, sosiaaliseen ja poliittiseen kehitykseen sekä elinympäristöön. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä teoreettisia perusteita kansainvälisen turismin edistäminen kehitysmaihin niitä "kehittävänä" toimintana voi saada eri kehitysteorioista. Teoreettinen tarkastelu tapahtuu neljän, kehitysmaatutkimuksen piirissä keskeisinä vaikuttavien kehitysteorioiden kautta. Nämä teoriat ovat modernisaatioteoria, riippuvuusteoriat, uusliberalistinen teoria ja vaihtoehtoisen kehityksen teoria. Tarkastelun tuloksena työssä todetaan, että teoriat voidaan jakaa kahteen sen perusteella, miten ne suhtautuvat kansainväliseen vientiteollisuuteen osana kehitystä. Modernisaatioteorian ja uusliberalistisen teorian kannalta kansainvälinen vientisuuntautunut teollisuus edistää kehitystä. Tämä on keskeisin tekijä niistä löytyville perusteille turismin "kehittävyydestä". Työssä todetaan näistä teorioista löytyvän myös useita muita perusteita turismin pitämiselle "kehittävänä". Riippuvuusteorioiden ja vaihtoehtoisen kehityksen kannalta kansainvälinen vienti voi sen sijaan estää kehityksen tapahtumista, koska vienti perustuu usein kehitysmaiden ja kehittyneiden maiden välillä olevaan epätasa-arvoiseen keskus-periferia-suhteeseen. Turismin voidaan nähdä ylläpitävän tätä kehitysmaiden kehitystä estävää suhdetta. Tätä pidetään työssä yhtenä merkittävimpänä tekijänä sille, miksi kansainvälisen turismin "kehittävyydelle" löytyy vain vähän perusteita em. teorioista. Työssä todetaan em. teorioista löytyvän myös useita muita syitä turismin "kehittävyyden" kyseenalaistamiseksi. Työssä myös kyseenalaistetaan "vaihtoehtoisen turismin" tavoitteiden rinnastaminen vaihtoehtoisen kehityksen tavoitteisiin, vaikka niiden nimellisesti todetaankin työssä vastaavan pitkälti toisiaan. Työssä esitellään lisäksi sekä turismin "kehittävyyteen" liittyvää historiaa että myös niitä keinoja, joilla turismin "kehittävyyttä" kehitysmaille on turismintutkimuksessa perinteisesti arvioitu. Työn tärkeimmät lähteet ovat sekä laajasti turismia koskeva kirjallisuus että työhön valittujen eri kehitysteorioiden kannalta keskeiset lähteet. Turismia koskevassa kirjallisuudessa on keskitytty pääasiallisesti kehitysmaiden turismia koskevaan kirjallisuuteen ja erityisesti turismin kehitysmaille aiheuttamista vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin ja siitä käytyyn keskusteluun.
  • Kingo, Henri (2000)
    Matkapuhelimet ovat 1990-luvulta lähtien tulleet osaksi yhä useampien ihmisten elämää ja samalla muovanneet voimakkaasti suomalaista yhteiskuntaa. Erityisesti nuoret ovat luoneet omaa matkapuhelinkulttuuriaan ja omaksuneet kännykät erottamattomaksi osaksi arkeaan. Teknisen kehityksen myötä matkapuhelimilla voidaan nykyään tehdä muutakin kuin puhua ja niiden avulla käytettäviä palveluja kutsutaan lisäarvopalveluiksi. Näitä palveluja voidaan käyttää GSM- ja WAP-puhelimilla (Wireless Application Protocol) sekä Internetin kautta. Tämän tutkimuksen oletuksena on, että tietoyhteiskunnan kehitys ja matkaviestinnän lisääntynyt käyttö ovat johtaneet nuorten elämäntavan muutokseen. Tästä muutoksesta käytetään tässä käsitettä mobiili elämäntapa. Tutkimuksen kohteena ovat lisäarvopalvelut, niitä käyttävät nuoret ja heidän elämäntapansa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää ja kuvata, miten nuorten elämäntavan mobiilisuus ilmenee lisäarvopalvelujen käytössä. Tätä kysymystä tarkastellaan kahdelta suunnalta: miten lisäarvopalveluja käytetään ja kuinka mobiileja palveluja käyttävät nuoret ovat elämäntavaltaan. Elämäntavan mobiilisuutta tarkastellaan nuorten kulutuksen, ajan- , paikan- ja tilankäytön sekä liikkuvuuden suhteen. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan niitä tarpeita, joita nuoret palvelujen avulla tyydyttävät: käytetäänkö palveluja viihtymiseen, tiedonhakuun, elämän helpottamiseksi vai sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen. Tutkimus on toimeksianto Sonera Oy:ltä ja Small Planet Ltd:ltä ja se suoritettiin Internet-surveynä Sonera Zed -Internet-sivuilla kesäkuussa 2000. Tutkimuksessa testattiin samalla Internetin käyttöä yhteiskuntatieteellisenä tutkimusvälineenä. Tutkimusaineisto koostui yli 300:n palvelua käyttäneen nuoren vastauksista. Aineistoa käsiteltiin tilastollisin menetelmin SPSS-ohjelmalla ja avoimia vastauksia analysoitiin laadullisesti. Matkaviestinpalvelujen käyttöä ei ole yhteiskuntieteissä vielä paljoa tutkittu. Tässä tutkimuksessa tärkeimpinä lähteinä käytettiin kuitenkin seuraavia teoksia: Hyvönen, K., Hallman, H., Kilpiö, E. & Laaksonen, P. (1998) Sähköistyvä arki. Kuluttajat ja sähköisten markkinoiden mahdollisuudet. Helsinki, Sitra. Kopomaa, T. (2000) Kännykkäyhteiskunnan synty. Tihentyvä arki, tiivistyvä kaupunki. Helsinki, Gaudeamus. Mäenpää, P. (2000) Digitaalisen arjen ituja. Kännykkä ja urbaani elämä. Teoksessa Hoikkala, T. & Roos, J. P. (toim.) 2000-luvun elämä. Sosiologisia teorioita vuosituhannen vaihteesta. Helsinki, Gaudeamus. Puirava, M. (toim.) (1997) Kuluttajat ja multimediapalvelut. Digitaalisen median raportti 1/97. Helsinki, Tekes.
  • Sironen, Susanna; Mäenpää, Ilmo; Myllyviita, Tanja; Leskinen, Pekka; Seppälä, Jyri (Suomen ympäristökeskus, 2015)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 30/2015
    Alueellisten materiaalivirtojen kartoittaminen ja resurssitehokkuuden määrittely on välttämätön lähtökohta ennen kuin voidaan muodostaa käytännön toimenpiteitä ja resurssitehokkuutta palvelevia toimintoja. Resurssitehokkuuden keinot ja toimenpiteet voidaan tiivistää 3 samanaikaiseen tavoitteeseen; vähennetään luonnonvarojen käyttöä, vähennetään muita ympäristövaikutuksia ja lisätään tuotteiden arvoa. Hankkeessa selvitettiin Pohjois-Karjalan talouden tuotos, resurssivirrat ja ympäristönäkökohdat. Tuotannosta ja kulutuksesta luodun kokonaiskuvan avulla pyrittiin tunnistamaan kriittisimmät resurssivirrat maakunnan tasolla sekä toimialoittain. Keinoina olivat panos-tuotosanalyysi sekä materiaalivirta-analyysi. Resurssitehokkuuden mittaamiseen käytettyjen materiaalivirtaindikaattoreiden lisäksi otettiin huomioon ympäristövaikutuksia kuvaavia ja hyvinvointia määritteleviä sosiaalis-kulttuurisia indikaattoreita. Pohjois-Karjalan raaka-aineiden käytön intensiteetit olivat koko maan keskimääräisiä intensiteettejä suuremmat jokaisessa loppukäytön ryhmässä. Ero oli suurin erityisesti investoinneissa. Pohjois-Karjalassa kaikissa loppukäytön ryhmissä euroa kohden kulutettiin enemmän raaka-aineita kuin koko maassa keskimäärin. Pohjois-Karjalan raaka-aineiden käytön intensiteetin voidaankin siten sanoa olevan korkeampaa kuin koko maassa keskimäärin. Suurimmat toimialat raaka-aineiden käytöltään olivat maa- ja vesirakentaminen, metsänhoito, muu kaivostoiminta ja louhinta sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistus. Oman raaka-aineoton osuus oli suuri rakennusmineraalien sekä puun osalta. Tuonnin käytetty otto muodostui metallien sekä fossiilisten polttoaineiden tuonnista. Asukaslukuun suhteutettuna raaka-ainekäyttö oli noin 7 % koko Suomen keskimääräistä tuotantolähtöistä raaka-ainekäyttöä suurempi. Kulutuslähtöinen raaka-ainekäyttö oli Pohjois-Karjalassa asukaslukuun suhteutettuna 20 % suurempi kuin koko maassa. Pohjois-Karjalassa nousi erittäin tärkeäksi kiertotalous ja uudistuvan jätehuollon hierarkia etenkin maa-ainesten, tuotannon sivutuotteiden ja rakennus- ja purkujätteen hyödyntäminen. P-K:n KHK-päästöt ovat jo nyt asukaslukuun suhteutettuna noin puolet koko maan keskimääräisistä päästöistä. Maatalous ja energianhuolto tuottivat suurimmat suorat KHK-päästöt. Alueen omat loppukäytön KHK-päästöt olivat 63% ja viennistä johtuvat 37%. Hankkeessa testattiin alustavasti ns. resurssientehostamispolkua. Tämä osoitti, että raaka-aineiden kulutusta pienentämällä, käyttämällä uudelleen sekä korvaamalla vähemmän ympäristölle haitallisilla voidaan saada tuotosta paranemaan, raaka-aineiden käyttöä vähenemään sekä KHK-päästöjä pienenemään. Käytännön toteuttaminen vaatii kuitenkin eri toimijatasojen ratkaisuja lainsäädännön ja yhteiskunnan tuen lisäksi muun muassa kunnilta.
  • Kämppi, Jenni Johanna (2007)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin Peluurin, rahapeliongelmaisille ja heidän läheisilleen tarkoitetun auttavan puhelimen, puhelinraporttitietokannan kirjauksia. Peluurin kokeiluvaiheen alkujaksolta 1.9-31.12.2004 tarkasteluuun valittuja kirjauksia oli 81 kappaletta. Tutkimuksen tavoitteena oli työstää aineistosta kokonaisuus, joka tiivistää yhteen aineiston sisältämät kategoriat. Muodostettavan kokonaisuuden kautta pyrittiin hahmottelemaan rahapeliongelmaan olennaisesti liittyviä piirteitä ja luomaan näkymys siitä, miten Peluuriin soittaneet rahapelaajat ja heidän läheisensä pyrkivät ymmärtämään rahapeliongelmaa arkielämäänsä, ihmissuhteisiinsa, talouteensa ja ihmisyyteensä vaikuttavana tekijänä ja ottamaan haltuun elämänsä eri puolia, jotka rahapeliongelma on saattanut epäjärjestykseen. Kirjauksia tarkasteltiin aineistolähtöisellä Grounded Theory -menetelmällä. Tutkimuksessa analysoitiin ja koodattiin aineistoa systemaattisesti ja intensiivisesti. Avoimen koodauksen tuloksena syntyneet koodit tiivistettiin selektiivisen koodauksen vaiheessa jäsennellyiksi kokonaisuuksiksi. Koodausprosessin kautta hahmottui keskeinen aineiston ydinkategoria, joka integroi analyysiprosessissa tuotetun teorian ja selitti suurimman osan aineistosta muotoillun ilmiötä koskevan käyttäytymismallin vaihtelusta. Ydinkategorian teoreettinen integraatio tuotti substantiaalisen teorian aineistosta löytyneistä käyttäytymismalleista. Ensimmäisessä tutkimusprosessin vaiheessa kysyin 1) Minkälaisia syitä tai taustaoletuksia rahapelaamiselle soittajat ovat antaneet?; 2) Minkälaisia seurauksia rahapelaamisesta on soittajille ollut? ja 3) Minkälaisia selviytymiskeinoja soittajat ottavat esiin? Havaintojeni mukaan soittajat etsivät pelaamisensa syitä ensisijaisesti sosiaalisesta, psyykkisestä ja fyysisestä todellisuudesta ja pyrkivät ulkoistamaan pelaamiseen liittyvän problematiikan. Soittajien kertomasta välittyi etenkin talouteen, arjen sujumiseen ja omaan ihmisyyteen liittyviä ongelmallisen rahapelaamisen seurauksia ja vaikutuksia. Soittajien esiin ottamista selviytymiskeinoista hahmottui kolme soittajan käyttämää toimintamallia; passiivinen ja poissulkeva; avun hakemiseen aktivoitumassa oleva ja aktiivisesti apua hakeva. Toisessa tutkimusprosessin vaiheessa kysyin edellisten kokonaisuuksien pohjalta 1) mistä syiden, seurausten ja selviytymiskeinojen pohtiminen kertoo ja 2) mitä Peluuriin soittava tavoittelee ja haluaa. Vastaukseksi näihin kysymyksiin hioutui edellä esiteltyjä kategoriakokonaisuuksia vertaillen ja niiden keskinäisiä suhteita tutkien ydinkategoria Rahapeliongelman ymmärtäminen ja oman elämän haltuunotto. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on substantiivinen malli, joka tiivistää ja kietoo yhteen peliongelmaisen hahmottamat syyt ja seuraukset sekä hänen käyttämänsä selviytymiskeinot. Peluuriin soittava tavoittelee pelaamisensa syitä ja sen seurauksia pohtiessaan ymmärrystä peliongelmansa luonteesta. Muodostamansa ymmärryksen kautta hän pyrkii hallitsemaan pelaamisen sekasortoon saattamaa elämäänsä. Tämä oman elämän haltuunotto eli pelaajan mieltämät mahdollisuudet ohjata omaa elämäänsä vaikuttavat hänen valitsemiinsa selviytymiskeinoihin. Keskeisiä lähteitä olivat taustan ja tulosten näkökulmasta Murto & Niemelä (1993), Poteri & Tourunen (1995) ja Mielonen & Tiittanen (1999) ja valitun menetelmän näkökulmasta Siitonen (1999), Strauss & Corbin (1998) ja Glaser (1978).
  • Saravia, Fernando (Suomen metsätieteellinen seura, 1979)
  • Merimaa, Maija (2006)
    Pro gradu tutkielma "Teknologiatupa ostoskeskuksessa - kulttuuritoiminta asuinaluetyönä" käsittelee Kontulan ostoskeskukselle Euroopan Unionin Urban II kaupunkiohjelman tuella perustettua avointa Internetpistettä, Kontupistettä. Pisteen suunnittelusta ja toteuttamisesta on vastannut Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus. Ilmaisen Internetyhteyden lisäksi pisteen toiminnassa on panostettu sähköisten kulttuurisisältöjen tekemiseen. Tutkimus liittyy länsimaisissa kaupungeissa yleistyneeseen kaupunkialueiden kohentamiseen kulttuuritoiminnalla. Kulttuuritoiminnan sosiaalisista vaikutuksista on toistaiseksi hyvin vähän kriittisen tarkastelun kestävää näyttöä. Tämän tutkielman tarkoitus on ollut tarjota yksi vastaus alueellisen kulttuuritoiminnan sosiaaliseen merkitykseen. Tutkielman toinen keskeinen teema on suomalainen tietoyhteiskunta ja Internetin merkitys kulttuuritoiminnan areenana. Kulttuuritoiminnan sosiaalisten vaikutusten mittaamiseen ei ole olemassa indikaattoreita. Tässä tutkimuksessa sosiaalista merkitystä on tarkasteltu kolmen alakysymyksen kautta, jotka ovat: miten Kontulan sosioekonominen eriytyminen vaikuttaa Kontulaan toiminnallisena ympäristönä, tukeeko alueellinen kulttuuritoiminta aktiivista osallisuutta ja keiden kannalta, sekä mikä on kulttuuritoiminnan vaikutus tilaan liittyviin mielikuviin. Keskeisiä teoreettisia lähteitä tutkielmassa ovat olleet Pierre Bourdieu, Manuel Castells, Rob Shields ja Sharon Zukin. Tutkielman aineistona on käytetty asiantuntijahaastatteluita, Kontupisteeseen liittyviä asiakirjoja, Kontupisteen Internetsivustoa sekä havainnointia Kontupisteessä. Aineistoon on suhtauduttu faktanäkökulman mukaisesti kuvauksina todellisista tapahtumista. Aineisto on analysoitu abduktivistisen vihjepäättelymetodin mukaisesti suhtautumalla havaintoihin vihjeinä niiden ulkopuolisista ilmiöistä. Työn keskeisinä tuloksina ilmeni seuraavaa: huono-osaisena pidettyä ja sosioekonomisesti jossain määrin eriytynyttä Kontulaa ei voi Kontupisteen saavuttaman vastaanoton perusteella pitää kokonaisuudessa syrjäytyneenä alueena, mutta alueella on havaittavissa merkkejä, jotka viittaavat kehkeytyvään marginalisaatioon. Kulttuuritoiminnan toivotaan ehkäisevän marginalisaatiokehitystä vaikuttamalla alueen imagoon. Tämän tutkielman perusteella ei kuitenkaan vaikuta perustellulta pitää yksittäisen kulttuurihankkeen vaikutusta alueen imagoon kovin merkittävänä. Kulttuurisen kohentamisen voikin osittain nähdä länsimaisen kulttuuripolitiikan suuntausten seuraamisena. Tämä ei kuitenkaan tee kulttuuritoiminnasta merkityksetöntä asuinalueiden sosiaalisessa kohentamisessa. Kulttuurihankkeiden keskeisen merkitys vaikuttaa olevan siinä, että se vaikuttaa tukevan asukkaiden osallistumista heidän henkilökohtaisesti merkityksellisiksi kokemissa prosesseihin. Tämän lisäksi kulttuuriharrastuspisteen perustaminen lähiöostoskeskukselle voi nähdä edustavan asuinympäristön kohennusta ja uutta tapaa ajatella ostoskeskuksia lähiötiloina.
  • Kouki, Jari; Tikkanen, Olli-Pekka (Ympäristöministeriö, 2007)
    Suomen ympäristö 24/2007
    Suomessa uhanalaisiin ja silmälläpidettäviin lajeihin sisältyy satoja metsien lajeja. Näistä suuri osa on riippuvaisia lahopuiden esiintymisestä, mutta lajien yksityiskohtaiset elinympäristöt vaihtelevat. Lajeille sopivia elinympäristöjä voi olla sekä suojelualueilla että talousmetsissä, jos niissä vain on lajin edellyttämää lahopuuta riittävästi tarjolla. Lajien esiintymismahdollisuuksien säilyttäminen on haasteellista mm. sen vuoksi, että metsien sukkession myötä sopivien elinympäristöjen määrä voi nopeastikin muuttua. Tutkimuksessa selvitetään, miten paljon suojelualueet ja niitä ympäröivät talousmetsät tarjoavat eri lahopuulajeille sopivaa elinympäristöä nyt ja pitkällä aikavälillä (60 vuotta) tulevaisuudessa. Erityisesti selvitetään, miten aluetason metsien käytössä voidaan suojelualueiden verkosto ja talousmetsien käsittelytavat yhdistämällä toteuttaa lahopuusta riippuvaisen uhanalaisen metsälajiston suojelu kustannustehokkaasti. Tutkimus sisältää ekologisten, taloudellisten ja sosiaaliseten vaikutusten arviontia. Mallialueena on 120 km2 alue Lieksan valtionmailla Pohjois-Karjalassa. Seutukunta on viime vuosikymmeninä joutunut voimakkaan taloudellisen ja sosiaalisen rakennemuutoksen kohteeksi. Metsätalouden työllistävä merkitys seudulla on vähentynyt ja metsän muiden käyttömuotojen kuten virkistyskäytön ja luonnonsuojelun merkitys on kasvamassa.
  • Antikainen, Riina; Lähtinen, Katja; Leppänen, Maija; Furman, Eeva (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 1/2013
    Vihreä talous -käsite on yleisesti käytössä julkisessa keskustelussa. Käsitteen sisällöstä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä näkemystä. Tämän selvityksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä vihreän talouden käsitteestä ja niistä muutoksista, joita vihreään talouteen siirtyminen edellyttäisi. Selvitys on osa Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) vuonna 2012 toteutetun ja ympäristöministeriön rahoittaman ”Vihreä talous – käsitteen jäsennys ja seuraukset eri toimijoille” -hanketta. Tutkimusaineistona käytettiin kirjallisuutta, internet-taustakyselyä, monitieteisen tutkijatyöpajan ja toimijatyöpajan tuloksia, työpajojen alustuksia sekä työpajoissa esitettyjä asiantuntijanäkemyksiä ja hankkeen ohjausryhmässä käytyjä keskusteluja. Vihreän talouden elementtejä ovat muun muassa resurssi-, eli energia- ja materiaalitehokkuus, resurssien käytön vähentäminen, tehostaminen ja kierrättäminen, siirtyminen aineellisesta aineettomaan arvonluontiin ja yritysten liiketoimintamallien uudistaminen kuten teollisen symbioosin mallit ja palveluistuminen. Muutoksessa olennaisia ovat tuotannon ja yhdyskuntien uudet toimintamallit, luontopääoman säilyttäminen ja globaalin toimintaympäristön asettamien haasteiden huomioon ottaminen sekä kestävyysperiaatteiden toteutuminen. Vihreä talous nähdään kotimaisen hyvinvoinnin, työllisyyden ja talouden edellytysten luojana, mutta toisaalta yritysten kansainvälistymisen ja kansainvälisen liiketoiminnan mahdollistajana. Suomen vahvuuksia löytyy muun muassa biotalouden, cleantechin, veteen ja vesihuoltoon sekä kierrätykseen liittyvästä osaamisesta. Vahvuutena ovat myös eri toimijoiden perinteisesti läheiset yhteistyösuhteet. Uudistumista hidastavasta siiloajattelua tulisi kuitenkin vielä entisestään pyrkiä vähentämään ja tukea toimija- ja politiikkatason yhteistyöaloitteita ja kokeiluja. Jatkossa olisi tarpeen ymmärtää, miten paikallisten innovaatioiden ja järjestelmämuutosten toimii vihreän talouden muutosta tukevana toimijoiden vuorovaikutteisena prosessina ja miten systeemiset vuorovaikutukset vaikuttavat innovaatioiden syntyyn, käyttöönottoon ja leviämiseen.
  • Hyyrynen, Matti (Ympäristöministeriö, 2013)
    Ympäristöministeriön raportteja 13/2013
    Selvityksessä on tarkasteltu laajasti Suomen tukijärjestelmiä ympäristönäkökulmasta. Tuki määritellään toimeksi, joka vähentää kuluttajien tai tuottajien kustannuksia. Ympäristön kannalta haitalliseksi tuki luokitellaan OECD:n (2005) määritelmän mukaan mikäli ”kaikkien muiden tekijöiden pysyessä ennallaan, tuki kohottaa tuotannon tasoa tai luonnonvarojen käyttöä ja siten kohottaa jätteen, saasteen ja luonnon hyväksikäytön tasoa”. Tämän kaltaisia tukia on Suomessa lähinnä energia-, liikenne ja maataloussektorilla. Tarkasteltujen potentiaalisesti ympäristön kannalta haitallisten tukien yhteenlaskettu summa on välillä 3-4 mrd. euroa. Suurin osa näistä on verotukia. Vuonna 2011 energiateollisuuden, teollisuuden ja rakentamisen sekä teollisuusprosessien yhteenlaskettujen kasvihuonekaasupäästöjen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä oli noin 59 %. Tarkastellut energiasektorin ympäristörasitusta lisäävät tuet ovat verotukia. Näistä suurimmat ovat teollisuuden ja kasvihuoneiden alempi sähköverokanta (400 milj. euroa), turpeen alempi verokanta (129 milj. euroa) ja energiaintensiivisen teollisuuden veroleikkuri (120 milj. euroa). Potentiaalisesti ympäristön kannalta haitallisten energiasektorin tukien yhteissumma on noin 717 milj. euroa. Liikenteen osuus on yli puolet direktiiveillä säännellyistä ilmapäästöistä ja noin viidennes kasvihuonekaasupäästöistä. Liikennesektorin tuista merkittävimmät ovat dieselpolttoaineen normia alempi verokanta (505 milj. euroa),työkoneissa käytetyn kevyen polttoaineen normia alempi verokanta (409 milj. euroa), kilometrikorvaus (ylikompensoiva osuus) (170 milj. euroa) ja työmatkakuluvähennys (630 milj. euroa). Tarkasteltujen potentiaalisesti ympäristön kannalta haitallisten tukien kokonaisarvo on noin 1,8 mrd euroa. Lisäksi autoetu ja pysäköintietu ovat merkittäviä yksityisautoilun kannustimia (hallinnollisia tukia). Autoedun on arvioitu olevan jopa 500-1600 milj. euroa. Suomessa maatalous on suurin yksittäinen vesistöjen ravinnekuormittaja. Noin 55 % vesistöjen typpikuormituksesta ja 65 % fosforikuormituksesta on maataloudesta peräisin. Lisäksi maataloudella on vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Maataloussektorilla ympäristörasitusta lisäävien tukien suuruus on yli 1,1 mrd. euroa. Näistä merkittävimmät ovat maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (559 milj. euroa), luonnonhaittakorvaus (LFA-tuki) (422 milj. euroa) ja maatalouden rakennetuet (96 milj. euroa). Metsätalouden tuet eivät osoittautuneet merkittävästi ympäristövaikutuksia lisääviksi. Lisäksi arvioitiin laaja joukko yritystukia, joista suurinta osaa ei ole sisällytetty raporttiin. Vain muutamalla yritystuella vaikuttaisi olevan suoria ympäristövaikutuksia. Tarkasteltujen potentiaalisesti ympäristön kannalta haitallisten yritystukien suuruus on yhteensä 133 milj. euroa. Haitallisten ympäristövaikutusten ohella myös tuen sosiaaliset ja taloudelliset hyödyt tulee ottaa huomioon muutosvaihtoehtoja pohdittaessa. Mikäli tuen poistamisesta aiheutuvat haitat ovat suuremmat kuin saavutettavat ympäristöhyödyt, ei tukea kannata poistaa. Mikäli tuen poistamisesta seuraavat hyödyt ylittävät siitä aiheutuvat haitat, on muutos perusteltu. Vaikka hyödyt ja haitat tunnettaisiin, on niiden yhteismitallistaminen vaikeaa. Useiden, erityisesti energiasektorin, tukien karsimisessa olisi tehokkainta edetä myös EU:n ja globaalilla tasolla ympäristöhyötyjen varmistamiseksi. Liikennesektorilla, jonka toiminta on kotimaahan sidottua, tukien kansalliseen leikkaamiseen on enemmän mahdollisuuksia. Maataloustuet puolestaan perustuvat pitkälti EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tukien uudelleensuuntaaminen asteittain sekä kompensaatiot tulonmenetyksistä alentaisivat talouden ja sen toimijoiden sopeutumiskustannuksia. Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelmassa ympäristölle haitallisten tukien uudelleen suuntaaminen tukee osaltaan laajempaa tavoitetta edistää ekologisesti kestävää kasvua ja työllisyyttä. Haitallisten tukien karsiminen kannustaa investoimaan vähäpäästöisiin, resurssitehokkaisiin tuotantomenetelmiin ja liikkumismuotoihin sekä edistää yhteiskunnan rakennemuutosta.