Browsing by Subject "sotilaat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Grönlund, Nina (2005)
    Genast efter vinterkrigets slut började det spridas rykten om att genombrottet på Lähde-avsnittet vid Summa år 1940 skulle ha berott på de finlandssvenska soldaternas dåliga stridsförmåga eller rentav feghet. I vissa kretsar påstods det att de finlandssvenska soldaterna, inte bara vid Lähde utan även annorstädes, skulle ha varit sämre än de övriga. Dylika anklagelser mot de svenskspråkiga soldaternas insats i vinter- och fortsättningskriget har förekommit på olika håll sedan dess. Syftet med detta arbete är att belysa dessa anklagelser, att undersöka om de har någon grund, samt att testa hypotesen att de bottnar i schismer mellan vårt lands finsk- och svenskspråkiga befolkning genom att undersöka förhållandet mellan dessa språkgrupper. Som källor fungerar främst intervjuer, huvudsakligen med finsk- och svenskspråkiga krigsveteraner. Även Internet och litteratur har utnyttjats. Även om det än idag är förhållandevis lätt att på Internet hitta kritik mot de finlandssvenska soldaternas krigsinsats, visade min undersökning att det är en rätt liten grupp fanatiker som står bakom denna kritik. Att anklagelserna inte är så utbredda visade även de intervjuer jag utförde med krigsveteraner. Största delen av veteranerna var nämligen lyckligt omedvetna om existensen av dylika anklagelser. Min granskning av de mest kritiserade aspekterna i den finlandssvenska krigsinsatsen antyder att största delen av anklagelserna är ogrundade. De svenskspråkiga soldaterna tycks ha varit precis lika dugliga som sina finskspråkiga vapenbröder. Detta bekräftades också av veteranerna; den överväldigande majoriteten av dem ansåg att de finlandssvenska soldaterna var minst lika bra som alla andra. Utredningen av förhållandet mellan de finsk- och svenskspråkiga finländarna ger belägg för antagandet att anklagelserna mot de finlandssvenska soldaterna beror på de finskspråkigas motvilja mot den finlandssvenska minoriteten. Förhållandet har aldrig varit oproblematiskt; vår historia har sett två större språkstrider, och slagsmål mellan de olika språkgruppernas representanter har förekommit rätt allmänt. Idag är situationen måhända bättre, men ännu finns det en minoritet bland de finskspråkiga som förhåller sig negativt till finlandssvenskarna. Min övertygelse är att det är denna negativa inställning som förklarar anklagelserna mot de finlandssvenska soldaterna nu och tidigare.
  • Kantanen, Reeta-Kaisa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielmassani tarkastelen Helsinkiin sijoitetun venäläisen sotaväen julkaisemia ja toimittamia sanomalehtiä 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeisenä aikana. Helmikuun vallankumous oli Venäjän historian murroskohta, joka toi mukanaan uusia mahdollisuuksia ja poliittisia muutoksia, joiden vaikutukset yltivät yhteiskunnan jokaiselle tasolle. Helsinkiin sijoitetun sotaväen keskuudessa nämä vaikutukset näkyivät erityisen hyvin Pietarin läheisyyden, sekä Suomen sodasta hiukan erillään olevan aseman takia. Venäläinen sotaväki oli olennainen osa helsinkiläistä katuvaa ensimmäisen maailmansodan aikana ja neuvostoja perustettaessa vuonna 1917 heidän poliittinen merkityksensä ja läsnäolonsa kasvoivat huomattavasti. Venäläissotilaiden arki ei kuitenkaan ollut ainoastaan politiikkaa, vaan heidän elämäänsä värittivät Helsingin viihdetarjonta ja koulutusmahdollisuudet, jotka nähtiin keinona parantaa ihmisten elintasoa. Tutkin sanomalehtien sisällön perusteella, miten eri lehdet käsittelivät Venäjän ja Suomen poliittisia tapahtumia ja ilmapiiriä vuonna 1917, sekä tarkastelen Helsingin venäläisten sotilaiden arkea. Lähdeaineistonani toimivat Helsingissä julkaistut Helsingin sotilas- ja työläisneuvoston virallinen lehti Izvestija, sekä viisi paikallista puoluelehteä, jotka edustivat poliittiselta suuntaukseltaan Venäjän sosiaalidemokraattisen työväen puolueen kahta suuntausta, menševikkejä ja bolševikkeja, sekä sosialistivallankumouksellista ja vasemmistososialistivallankumouksellista puoluetta. Käyn läpi näiden lehtien vaiheita ja tuon esille niiden sisällön keskeisiä piirteitä, vertaillen niitä samalla keskenään. Helsingin venäjänkieliset sanomalehdet toimivat poliittisena massamediana, joilla pyrittiin sekä välittämään tietoa, että rakentamaan mielikuvia ja muokkaamaan mielipiteitä. Samaan aikaan ne kuvasivat vuoden 1917 vallankumouksien venäläisille mukanaan tuomia poliittisia ja arkisia mahdollisuuksia.
  • Santalo, Janetta (2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan lapsisotilasilmiötä osana sodankäynnin evoluutiota. Pyrkimyksenä on selvittää, mikä rooli konfliktin luonteen muutoksella ja valtion asemalla on lapsisotilasilmiön selittämisessä. Tavoitteena on päästä syvempään ymmärrykseen ajankohtaisesta reaalielämän ilmiöstä sijoittamalla se tieteelliseen konfliktintutkimuksen kontekstiin ja osallistua siten myös yleiseen valtion roolia punnitsevaan globalisaatiokeskusteluun. Yhtä paljon kuin sodasta ja siihen liittyvän lapsisotilasilmiön ymmärtämisestä, on tässä tutkimuksessa kyse valtion luonteen pohtimisesta. Lähes globaalisti hyväksytyllä YK:n yleissopimuksella lasten oikeuksista valtiot lupaavat estää lapsisotilaiden käytön alueellaan. Tänä päivänä maailmassa lasketaan kuitenkin olevan noin 300 000 lapsisotilasta osallisena aseellisissa konflikteissa. Tutkielma lähtee selvittämään dilemmaa lapsisotilaiden todellisuuden ja kansainvälisen sopimustason välisestä kuilusta. Hypoteesina on, että valtion auktoriteettiaseman heikentyminen on olennainen tekijä selittämään lapsisotilaiden käyttöä. Tämä hypoteesi nojaa nk. uuden sodan teoriaan, jonka pääolettamuksen mukaan sodan kuva on olennaisesti muuttunut kylmän sodan jälkeen. Nykyaikaisissa sodissa vastakkain eivät ole kaksi valtiota vaan sotia käyvät valtion sisäiset ja ylikansalliset ryhmät joko toisiaan tai hallituksia vastaan. Lapsisotilaat ovat keskeinen osa uusien sotien työnjakoa. Olennaisinta uudessa sodan kuvassa on lopulta se, että alatasojen ottaessa väkivallan omiin käsiinsä, valtio on menettänyt väkivallan monopolin hallinnan alueellaan. Valtion heikkous on sekä syy että seuraus uusien sotien syttymiselle. Tutkimus rakentuu esittelemällä olennaisia käsityksiä valtiosta ja konflikteista sekä sodan luonteen muuttumisesta kansainvälisen politiikan tutkimusperinteessä: von Clausewitzin konfliktiajattelun perusteista Kaldorin uuden sodan teoriaan. Muita lähteitä ovat esim. Morgenthau, Holsti, van Creveld ja Rotberg. Empiirinen osuus toteutetaan tarkastelemalla konfliktitaustoja Global Child Soldiers -raportin nimeämässä 27 maassa, joissa vuosina 2001–2004 on todettu esiintyvän systemaattista lapsisotilaiden käyttöä. Konfliktitaustoja peilataan valtio- ja konfliktikirjallisuuden tarjoamiin teoreettisiin työkaluihin valtion epävakauden elementeistä, minkä perusteella voidaan päätellä, kytkeytyykö lapsisotilasilmiö valtion heikentyneeseen auktoriteettiasemaan. Kaikissa lapsisotilasvaltioissa on löydettävissä selviä piirteitä valtion kyvyttömyydestä toimia turvallisuusauktoriteettina alueellaan. Lapsisotilaita esiintyy heikoissa, epäonnistuneissa ja romahtaneissa valtioissa. Lapsisotilaiden käyttö selittyy täten paljon valtion heikkoudella, mutta valtion heikkous ei johda automaattisesti lapsisotilaiden käyttöön edes konfliktitilanteessa. Valtion auktoriteettikriisi ja muuttunut sodan kuva ovat merkittävä ulottuvuus lapsisotilasongelmavyyhdin selittämisessä, mutta eivät kuitenkaan ainoa – esim. kulttuurisille ja sosiaalisille tekijöille on jätettävä selitysarvoa. Köyhyys liittyy erottamattomana osana lapsisotilasilmiöön.
  • Kemppainen, Ilona (2006)
    Kuolemaa isänmaan puolesta on monesti pidetty parhaana ja kunniakkaimpana kuolemana. Sotaa käyvissä maissa ajatellaan näin erityisen usein. Toisen maailmansodan aikainen Suomi ei ollut poikkeus: sotilaan kuolemaa rintamalla sanottiin sankarikuolemaksi. Sotilaan kuolemaan liitettiin niin uskonnollisia kuin nationalistisiakin käsityksiä. Sodassa kuoleminen oli ensisijaisesti miehinen asia, kuoleman sureminen taas naisten; erityisesti sankaripojan ja hänen äitinsä suhde nostettiin esille ihanteellisena sankarikuoleman kuvana. Isänmaan uhrit-teoksessa keskeisiä lähteitä ovat sota-ajan kirjeet, sanomalehdissä julkaistut kuolinilmoitukset ja sotavuosien suomalainen kaunokirjallisuus. Lisäksi viranomaisten toiminta ja sankarihautajaiset ovat tärkeä osa tutkimusta. Keskeistä ei ole vain se, miten viralliset tahot ja julkinen sana kuvasivat sotilaan kuolemaa, vaan myös se, miten yksityiset ihmiset kokivat läheisensä menetyksen. Sankarikuolema ei ollut vain hetkellinen tapahtuma, vaan sen vaikutukset ulottuivat laajalle, niin sosiaalisesti kuin kulttuurisestikin. Suomalaiset kaatuneet pyrittiin kaikki evakuoimaan kotiseuduilleen sankarihautoihin haudattaviksi. Talvisodan alussa puolustusvoimien piirissäpidettiin kenttähautausta taistelupaikkojen läheisyyteen todennäköisimpänä vaihtoehtona, mutta niin armeijan sisäinen kuin kotirintamankin kanta teki epävirallisena toimintana alkaneesta kaatuneiden evakuoinnista virallisen käytännön, josta ei pääosin luovuttu myöhemminkään. Suomalaisten sotilaiden haudat sijaitsevatkin yleensä tavallisten hautausmaiden yhteydessä, mikä on kansainvälisesti katsoen poikkeuksellista. Syitä kaatuneiden kotiseudulle evakuoimiseen voidaan etsiä, paitsi siitä, että se hyvien liikenneyhteyksien vuoksi yleensä oli mahdollista, myös siitä, että se koettiin kulttuurisesti tärkeäksi. Sotilaan kuolemaa määriteltiin monessa yhteydessä. Sotilaspastorien,upseerien, asetoverien ja mahdollisesti sairaalahenkilökunnan kirjeet kertoivat omaisille vainajan viimeisistä hetkistä. Omaiset myös kirjoittivat itse kertoakseen läheisensä kuolemasta, ja vastaanottivat surunvalittelukirjeitä. Laajempi yhteisö sai tiedon kaatumisesta kuolinilmoituksesta. Kotiseudulla vietetyt sankarihautajaiset yhdistivät ihmisiä ja olivat osa yhteisöllistä ja henkilökohtaista suremista, mutta niissä myös määritettiin surua, sotaa ja kansakuntaa voimakkaasti. Sankarikuolemaa ylistettiin, samoin suomalaisia sotilaita, ja sotilaan kaatuminen nähtiin myös hänen omaistensa uhrina. Omaisten tulkinnat sotilaan kuolemasta sisälsivät harvoin yhtä isänmaallisen viestin. Erityisesti jatkosodan aikana suuntauduttiin yhä enemmän kunkin surijan omiin tunteisiin, vaikka itse sota kyseenalaistettiin edelleen harvoin. Kaunokirjallisuuden sotakuoleman kuvauksissa painottuu vuosi 1940, eli mieluiten käsiteltiin talvisodan kansakuntaa yhdistänyttä, melko ongelmatonta aikaa. Jatkosodan kuluessa sen hetkistä sotaa käsittelevien romaanien määrä väheni voimakkaasti, eikä sotilaan kuolemastakaan enää mielellään kirjoitettu. Tämä ei tarkoittanut, että sotilaiden kaatuminen olisi täysin menettänyt merkityksensä; sodan oloissa oli kuitenkin niukasti mahdollisuuksia uusien ilmaisutapojen löytämiseen.
  • Suhonen, Sanni (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmani käsittelee Isä Gereon Goldmannin OFM autobiografiaa, jossa Goldmann kuvaa omia kokemuksiaan toisen maailmansodan aikana Saksan armeijassa niin Werchmachtin joukoissa kuin Waffen-SS:n riveissä. Goldmann oli fransiskaanisääntökunnan jäsen ja opiskeli pappisseminaarissa ennen sodan syttymistä. Tutkielmassani perehdyn siihen, kuinka Goldmannin oma vakaumus näkyi tämän toiminnassa rintamalla sodan aikana. Goldmannin vakaumus teki hänestä erikoisen sotilaan, hän näki asiat monesti eri tavoin kuin tavallinen rintamasotilas ja keskittyi monesti eri asioihin kuin muut sotilaat. Goldmannin toimintaa ohjasivat hänen hengellisyytensä, vakaumuksensa kristittynä sekä hänen uskonnolliseen kontekstiin sijoitettu moraalinsa.
  • Vesterinen, Emil (Suomen metsätieteellinen seura, 1934)
  • Rantanen, Henri (Helsingin yliopisto, 2018)
    Pro gradu tutkielman tavoitteena oli selvittää suomalaisten vapaaehtoisten lähtömotiiveja Viron vapaussotaan vuosina 1918–1920. Aihetta on tutkittu aikaisemmin mutta aikaisempi tutkimus on kaivannut lisäselvitystä. Kysymystä lähestyttiin aikaisempaa laajemmassa viitekehyksessä ja tämä tutkimus osallistuu osaltaan kansainväliseen keskusteluun ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä väkivallasta Euroopassa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja sen pääasiallisena lähdeaineistona toimi sotaan lähteneiden tuottama kirjallinen aineisto kuten kirjeet, päiväkirjat ja muistelmat. Aikaisemman tutkimuksen väittämät toimivat tämän tutkimuksen olettamina ja tarkentavina tutkimuskysymyksinä. Aineistoa on tarkasteltu lähdekriittisesti ja tutkimuskysymykset on esitetty historiallisessa kontekstissa. Tutkimussuuntauksena on uusi sotahistoria ja näkökulmana yksilön kokemus ulkomaille sotimaan lähdöstä. Tämä tutkimus tuo esiin, kuinka vapaaehtoisista koostuvat joukot muodostettiin ja millaista värväystoimintaa harjoitettiin. Toiminta oli tehokasta ja halukkaita ilmoittautui ennakoitua enemmän. Monet lähtijöistä olivat huomattavan nuoria ja heihin kohdistui aatteellista valistustoimintaa. Tutkimuksesta käy lisäksi ilmi, että Viron vapaussotaan osallistui Suomessa värvätyiden lisäksi 1300 suomalaista Neuvosto-Venäjän punaisen armeijan mukana. Heidän osuuttaan on tutkittu vähän ja tämä tutkimus osoittaa tutkimuksen lisätarpeen heidän osaltaan. Viroon lähteneiden motiivit vaihtelivat ja lähtöpäätökseen vaikuttivat monet tekijät. Yleisin lähtömotiivi oli halu auttaa. Virolaiset koettiin veljeskansana jota pelätty bolshevismi uhkasi. Tästä tutkimuksesta käy lisäksi ilmi, että taloudelliset syyt olivat aikaisemmin oletettua yleisempiä. Venäläisiin kohdistunut viha ei ollut lähtöpäätöstä tehdessä niin merkittävä syy, kuin aikaisemmin on oletettu. Seikkailunhaluisuutta esiintyi runsaasti ja tulos vahvistaa aikaisemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia. Tutkimus esittää uuden hypoteesin jatkotutkimusta varten: Autotelinen toiminta saattaa selittää joidenkin useisiin sotiin vapaaehtoisesti lähteneiden vaikuttimia. Tutkimus voi toimia tapaustutkimuksena tutkittaessa laajemmin suomalaisten lähtömotiiveja ulkomaalaisiin konflikteihin ja/tai tutkittaessa ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Euroopan väkivaltaisuuksia.