Browsing by Subject "sovittelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-9 of 9
  • Pietilä, Sara (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää asianajajan roolia ja velvollisuuksia sovinnollisen riidanratkaisun edistäjänä. Sovinnollisella ratkaisulla voidaan saavuttaa useita hyötyjä verrattuna täysimittaiseen oikeusprosessiin. Tästä syystä onkin tärkeää, että asianajajat konfliktinratkaisun ammattilaisina edistävät osaltaan riita-asioiden sovinnollista ratkaisua. Asianajajien toimintaa sääntelee asianajajalain lisäksi asianajajakunnan eettinen normisto eli hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet (”tapaohjeet”), jotka sisältävät asianajajille tarkempia velvollisuuksia esimerkiksi asiakastaan, vastapuolta ja viranomaisia kohtaan. Tapaohjeet velvoittavat asianajajaa myös selvittämään sovinnollisen riidanratkaisun mahdollisuutta. Tapaohjeiden 5.6 kohta velvoittaa asianajajaa arvioimaan toimeksiannon kuluessa, onko asiassa mahdollisuutta sovinnolliseen ratkaisuun tai vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien käyttöön. Tämä velvollisuus korostaa asianajajan aktiivista koko toimeksiannon läpi kestävää velvollisuutta kartoittaa sovinnon mahdollisuuksia. Tapaohjeiden 7.1 kohta asettaa asianajajalle velvollisuuden ilmoittaa vastapuolelle asiakkaansa vaatimuksista ja varata vastapuolelle kohtuullinen harkinta-aika ja tilaisuus asian sovinnolliseen selvittämiseen. Tämä velvollisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että asianajaja ei esimerkiksi saa saattaa kannetta vireille ennen kuin on varannut vastapuolelle tilaisuuden asian sovinnolliseen ratkaisuun, mikä usein tapahtuu lähettämällä vastapuolelle vaatimuskirje. Sovintoa edistäessään asianajajan on noudatettava asiakkaaseen kohdistuvaa lojaalisuusvelvollisuutta, joka saattaa olla ristiriidassa asianajajan muiden velvollisuuksien kanssa. Tärkeimpänä asianajajan tehtävänä on kuitenkin asiakkaan edun ja oikeuden ajaminen. Aina asiat eivät ratkea osapuolten välisissä neuvotteluissa, vaikka asianajajat avustaisivat asiakkaitaan niissä. Asianajajan velvollisuuksiin kuuluu myös selvittää, voitaisiinko asia ratkaista muissa vaihtoehtoisissa konfliktinratkaisumenettelyissä, esimerkiksi sovittelussa. Sovittelussa ulkopuolinen sovittelija ohjaa keskustelua ja tarkoituksena on löytää kummankin osapuolen intressejä tyydyttävä ratkaisu. Vaikka asianajaja ei sovittelussa toimi sovittelijan roolissa, on hänellä kuitenkin merkittävä rooli asiakkaansa valmistamisessa sovitteluun sekä asiakkaan tukena sovittelun aikana.
  • Henttonen, Riikka (Helsingfors universitet, 2012)
    Opinnäytetyö tarkastelee parisuhdeväkivallan sovittelua. Tutkimus selvittää, miten parisuhdeväkivallan erityispiirteet huomioidaan sovittelussa ja miten sovittelun taustalla olevaan restoratiivisen oikeuden teoriaan kuuluvat ihanteet ja sovittelulle asetetut tavoitteet toteutuvat käytännössä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sovittelun väkivaltakäsityksen merkitystä rikoksen uhrin kannalta. Restoratiivisen oikeuden teoriassa ja sovittelua koskevassa kirjallisuudessa käsitetään parisuhdeväkivalta ensisijaisesti konfliktiksi tai seuraukseksi vuorovaikutusongelmista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksissa parisuhdeväkivallan luonne ymmärretään vallankäyttönä ja huomiota kiinnitetään väkivallan erilaisiin seurauksiin miehille ja naisille. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten sovittelu rikosoikeusjärjestelmää korvaavana tai täydentävänä menettelynä kykenee vastaamaan parisuhdeväkivallan erityshaasteisiin, kun huomioidaan, ettei sovittelussa mielletä vallankäyttöä keskeiseksi osaksi parisuhdeväkivaltaa. Opinnäytetyö ottaa samalla osaa laajalti käytävään keskusteluun miesten ja naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta sekä sukupuolten erilaisista asemista parisuhdeväkivallan uhreina. Sovittelua on tutkittu vain vähän sukupuolen ja vallan näkökulmasta, ja tutkimus on pääosin ollut sovittelutoiminnassa mukana olevien tekemää. Sovittelun kentän ulkopuolisen tekemä opinnäytetyö tarjoaa siksi uudenlaisen näkökulman parisuhdeväkivallan sovitteluun niin poliittisille päätöksentekijöille, viranomaisille kuin asiasta kiinnostuneille kansalaisillekin. Tutkimuksessa käytetään ensisijaisena aineistona parisuhdeväkivaltaa kokeneen miehen ja naisen haastattelua. Toissijaisena aineistona ovat kolme sovittelua käsittelevää keskustelutilaisuutta ja yksi aikaisempi sovittelututkimus. Käytetty metodi on lähiluku. Teoreettinen viitekehys rakentuu suomalaisista perhe- ja parisuhdeväkivaltaa käsittelevistä tutkimuksista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksessa parisuhdeväkivallan erityispiirteiksi on havaittu väkivallan luonne vallankäyttönä, väkivallan toistuvuus ja eskaloitumisen, uhrin vaikeus saattaa tekijä vastuuseen, ja se, että tekijä oikeuttaa väkivallan käyttöä. Kaikki nämä piirteet tulevat aineistossani esille, mutta kun sovittelutoimistossa tehtiin päätös tapausten ottamisesta sovitteluun, niitä ei joko huomioitu tai niitä ei koettu esteeksi sovittelun aloittamiselle. Tutkimus osoittaa, että sovittelulain (9.12.2005/1015) lähtökohtainen edellytys, että sovittelun osapuolet ymmärtävät sovittelun merkityksen, jäi toteutumatta. Tutkimuksessa tuli esille, että toistuvaa väkivaltaa sovitellaan vastoin lakivaliokunnan mietintöä (LaVM 13/2005 vp). Haastattelemani naisen kohdalla väkivalta oli ollut vakavaa ja sen toistuvuus oli tullut sovittelutoimistossa esille, mutta se ei ollut este sovittelun aloittamiselle. Myös miehen kokema väkivalta oli ollut toistuvaa, mutta hän oli sovittelussa ennen sovittelulain voimaantuloa. Aineisto osoittaa myös, että suuri osa sovittelun yleisistä tavoitteista jäi toteutumatta. Miehen kohdalla sovittelun merkitykseksi määrittyi oikeudenkäynnin välttäminen. Hän ei kokenut, että väkivallan tekijän kanssa olisi syntynyt kohtaamista, vaan hän koki sovittelun jatkona väkivallalle ja julkisena tilaisuutena hänen nolaamisekseen. Sovittelu ei ollut hänelle silloin myöskään tukea. Hän ei saanut korvauksia joihin hän olisi ollut oikeutettu. Haastateltu nainen koki sovittelun tukena sitä vastoin. Kummassakaan tapauksessa ei toteutunut sovittelun tavoite moraalisesta oppimisesta ja tekijän vastuunkannosta.Tutkimus osoittaa, ettei sovittelun konfliktiteorettinen ymmärrys väkivallasta tavoita väkivallan haavoittavuutta. Kotona tapahtuva väkivalta on pitkään mielletty perheiden yksityiseksi asiaksi, ja tilastojen mukaan suurin osa tästä väkivallasta kohdistuu naisiin ja seuraukset naisille ovat vakavammat. Tutkimus haastaakin pohtimaan, miten valta ja yhteiskunnalliset rakenteet näkyvät siinä, miten sovittelua käytetään juuri kotona tapahtuneen ja etupäässä naisiin kohdistuneen väkivallan sovitteluun.
  • Cederström, Susanne (2005)
    Kamratmedling kan används i grundskolor som en ny, alternativ konfliktlösningsmodell till kvarsittning. Denna pro gradu-avhandling har som syfte att granska på vilket sätt kamratmedling kan ses som en metod för alternativt socialt arbete, närmare bestämt empowerment-inriktat socialt arbete. Utgångspunkten är att se vad som händer då man ser på barn och ungdomar som aktiva aktörer istället för passiva objekt. Huvudfrågeställningarna i denna undersökning handlar om vad kamratmedling är, vad eleverna själva tycker om kamrtamedling, hur kamratmedling förhåller sig till skolkuratorns verksamhetsområde samt på vilket sätt kamratmedling kan ses som en metod för empowerment i socialt arbete. Sakinnehållet består av redogörelse för teorier, värderingar och den bakgrund som finns bakom kamratmedlingsverksamheten i Finland. Vidare redogörs för skolkuratorns verksamhetsområde. Den teoretiska referensramen för denna pro gradu-avhandling är empowerment och empowerment-inriktat socialt arbete. Temaintervjuer har använts som metod för att i en utvald skola undersöka vad tio elever som själva har deltagit i verksamheten antingen som part eller kamratmedlare tycker om kamratmedling. Tolkningarna görs med hjälp av en näranalys av svaren i den dialog som föds mellan intervjuaren och eleverna. De viktigaste resultaten för undersökningen är att kamratmedling väl passar in i skolkuratorns verksamhetsområde. Som en alternativ konfliktlösningsmetod får den sin koppling till socialt arbete genom de fostrande och de preventiva effekter den har. Kamratmedling kan ses som en metod för empowerment-inriktat socialt arbete enligt de värderingar som finns i teori om kamratmedling samt via de värderingar eleverna själva lyfter fram som viktiga. I undersökning lyfter eleverna fram begrepp som förtroende och samhörighet, vilket tyder på att metoden verkligen fungerar i förhållandet till den valda synpunkten. Huvudkällorna för detta arbete har varit teorin om kamratmedling enligt Eleonore Lind samt de handböcker som Finlands Röda Kors har producerat.
  • Häyrinen, Tuula (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa tuon esille sovitteluun osallistuvien asiakkaiden - sekä uhrien että tekijöiden - kokemuksia väkivallan sovittelusta. Sovittelupalvelu tarjoaa rikoksen uhrille ja tekijälle luottamuksellisen ja puolueettoman areenan vapaaehtoisten sovittelijoiden välityksellä. Sovittelun taustateorian muodostaa restoratiivinen oikeus, jonka mukaan sovittelun tavoitteena on korjata vääryys ja vähentää osapuolille aiheutunutta mielipahaa. Tutkimukseeni osallistuivat täysi-ikäiset sovittelun osapuolet niissä tapauksissa, joissa soviteltavana on väkivaltarikos eli rikosnimike on lievä pahoinpitely, pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely. Tutkimusaineistoni pääosan muodostavat väkivallan sovitteluun osallistuvien täysi-ikäisten henkilöiden lomakekyselyn vastaukset (N=52). Lähemmin tarkasteltavia tutkimuskysymyksiä ovat: Miten restoratiiviset arvot toteutuvat sovittelupalvelun käytännöissä? Millaisia ovat sovittelupalveluun osallistuneiden sovittelukokemukset? Tutkimukseeni vastanneiden asiakkaiden kokemukset osoittivat, että sovittelun keskeiset arvot kuten osapuolten vapaaehtoisuus sovittelumenettelyyn osallistumiselle, asianosaisten vallan käyttö omassa asiassaan, osapuolten kunnioittava vuoropuhelu, sovittelumenettelyn puolueettomuus ja asianosaisten tyytyväisyys sovittelupalveluun toteutuivat suurimmassa osassa sovitteluja. Kuitenkin restoratiivisten arvojen toteutumisesta sovittelupalvelun käytännöissä jää osittain myös pohdittavaa. Rikoksen aiheuttamia henkisiä asioita kuten pelkoa käsitellään suurimmassa osassa sovitteluneuvotteluja, mutta keskittyminen korvauksen käsittelyyn nostaa esille ristiriitaisia asianosaisten kokemuksia. Vastaajien kokemukset sovittelumenettelystä olivat pääasiassa myönteisiä. Asianosaiset näkivät asioiden sopimisen hyvänä asiana, vaikkakin taustalla näyttäytyi toive välttää oikeudenkäynti. Asianosaiset eivät osanneet selkeästi määritellä sovittelun odotuksia etukäteen. Vapaaehtoisten sovittelijoiden perehtyneisyyttä asian käsittelyyn arvostettiin ja puhuttiin pätevistä sovittelijoista. Väkivallasta puhuminen eri sovitteluissa erosi vastaajien vastauksissa syvällisen keskustelun tason ja moraalisen käsittelyn suhteen. Tutkielmani toi vahvistusta sille, että suomalainen sovittelu on moniulotteinen ja vääryyden kokemusta vähentävä palvelumuoto asiakaskokemusten perusteella arvioituna. Sovittelupalvelu näyttäytyy näin asianosaisten kohtaamisen mahdollisuutena.
  • Sevón, Roope (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millä seikoilla voidaan nähdä olevan merkitystä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929, ”OikTL”) 36 §:n mukaisen yleisen sovitteluharkinnan yhteydessä liikesopimusten vastuunrajoituslausekkeiden osalta. Lisäksi tarkastellaan sitä, mikä on oikeustila vastuunrajoituslausekkeiden sitovuuden kannalta kvalifioidusti tuottamuksellisten sopimusrikkomustilanteiden yhteydessä, ja arvioidaan tulisiko näitä tilanteita lähestyä OikTL 36 §:n mukaisen yleisen kohtuullistamisharkinnan kautta. Liike-elämässä sopimussitovuuteen nojaudutaan vahvemmin, mutta toisaalta vastuunrajoitusehdot on nähty kohtuuttomiksi muodostumiselle varsin alttiina ehtoluokkana. Vaikka sovittelu on korostuneen tapauskohtaista sekä tosiseikastosidonnaista, ja huomioon tulee OikTL 36 §:n muotoilun nojalla ottaa kaikki arviointiin vaikuttavat seikat, on suuntaa antavilla painotuksilla ja argumentaatiomalleilla keskeinen merkitys OikTL 36 §:ää sovellettaessa. Tutkielmassa pyritäänkin paikantamaan juridisesta aineistosta kohtuullistamisargumentaation suuntaviivoja. Vastuunrajoitusehdon sovittelu edellyttää sitä enemmän perusteita, mitä vähemmän sillä tahdonvaltaisesta lähtökohdasta on poikettu. Tutkielmassa käydään läpi OikTL 36 §:n 1 momentin rakennetta seuraten kohtuuttomuusarvioinnissa huomioon otettavia seikkoja lopulta päätyen siihen, että kohtuullistamispunninta palaa aina tilanteen arviointiin in casu, mutta apuna voidaan harkinnassa käyttää ainakin tutkielmassa esiin nostettuja argumentteja. Tosiseikastosidonnaisuudesta johtuen ei yleisiä lopputuloksia tulisikaan voida esittää. Osapuolten aseman merkitys kuitenkin korostuu, ja tasavertaisten liikekumppanien välisten sopimusten kohtuullistaminen alkuperäisen kohtuuttomuuden perusteella vaikuttaa olevan harvinaista verrattuna jälkiperäisestä kohtuuttomuudesta kumpuavaan sovitteluun. Myös liike-elämän osapuolien välillä voi kuitenkin olla merkittävä aseman epäsuhta. Kvalifioidusti tuottamuksellisten sopimusrikkomusten osalta voidaan tietyllä tapaa epäselvyyden nähdä vallitsevan sen suhteen, minkä opin kautta vastuunrajoituksen sitovuutta tai syrjäytymistä tulisi tarkastella. Vaihtoehdoiksi on esitetty syrjäytymistä yleisen lakiin kirjaamattoman periaatteen nojalla, tyyppikohtuuttomuutta sekä OikTL 36 §:n nojalla toteutettavaa yleistä kohtuullistamisharkintaa. Ruotsissa on päädytty tuoreessa oikeuskäytännössä yleisen kohtuullistamisharkinnan kannalle. Virallislähteet Suomessa muodostavat risteäviä tulkintoja, ja oikeuskirjallisuudessakin näkemyksiä on esitetty kunkin vaihtoehdon puolesta. Tutkielmassa päädytään siihen, että oikeuslähteet vaikuttaisivat kuitenkin osoittavan tietyllä tapaa vahvemmin kategorisen syrjäytymisen suuntaan. Argumentteja voidaan de lege ferenda -tarkastelun pohjalta tunnistaa niin kategorisen syrjäytymisen kuin yleisen kohtuullistamisharkinnankin puolesta. Täyden selvyyden saamisen tilanteeseen katsotaan kuitenkin edellyttävän lainsoveltajan kannanottoa.
  • Säisänen, Eija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan perheneuvolan työntekijöiden kertomuksia kokemuksistaan eroperheille tarjottavista palveluista, sovittelun kaltaisista käytänteistä, osaamisestaan perheiden kanssa työskentelyssä ja perheneuvolan eropalvelujen sijoittumisesta alueellisesti tarjolla oleviin eropalveluihin. Tutkimuksellani pyrin saamaan tietoa siitä, minkälaista osaamista eroperheiden kanssa perheneuvolassa työskentelevät kertovat tarvitsevansa, minkälaiset tekijät määrittävät perheneuvolan erotyötä sekä sitä, millä tavalla palvelua olisi tarkoituksenmukaista kehittää, jotta palvelu mahdollisimman hyvin ja oikea-aikaisesti vastaisi eroperheiden tuen tarpeita. Aihe on tärkeä, sillä eroperheille tarjottavan tuen määrä ja laatu vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa merkittävästi siihen, kuinka tasapainoisen kasvuympäristön vanhemmat kykenevät lapsilleen eron jälkeen luomaan. Erilaisten lapsiin liittyvien asioiden sopimisen lisäksi eroperheen kanssa työskentelyn tavoitteena on huomioida lapsen etu vanhemmuutta tukemalla. Maisterintutkielmani aineisto koostuu viiden Etelä-Suomessa sijaitsevan kunnan perheneuvolan työntekijän haastatteluista. Kaikki työntekijät työskentelevät saman kunnan perheneuvolassa, jossa heidän työnkuvaansa kuuluu koulutuksesta ja aiemmasta työkokemuksesta riippumatta eroperheiden kanssa sosiaalihuoltolain (1301/2014) 26 §:n mukainen kasvatukseen ja perheneuvontaan liittyvä työskentely. Haastattelumenetelmänä on käytetty puolistrukturoitua teemahaastattelua ja tutkimuksen analyysimenetelmänä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustulosten mukaan perheneuvolan eroperheille tarjolla olevat palvelut muodostuvat yksittäisten työntekijöiden aiemman työkokemuksen ja koulutuksen mukaisesti. Haastatteluissa työntekijät kertovat erityisesti itsellään olevista valmiuksista varmistaa lapsen edun toteutuminen työskentelyssä. Perheneuvolassa käytössä olevia työmenetelmiä ei tutkimuksen tulosten mukaan ole mallinnettu, minkä lisäksi työntekijät kertovat kokevansa epätietoisuutta muiden eropalveluja alueella tuottavien tahojen työn sisällöistä ja yhteistyön mahdollisuuksista. Tutkimuksen mukaan perheneuvolan työntekijät tiedostavat palvelujen, yhteistyön ja työskentelyssä käytettävien menetelmien kehittämisen tarpeen, mutta puutteet osin sekä tiedollisessa, taidollisessa, lainsäädännöllisessä että ammattieettisessä erityisosaamisessa ja organisaation kehittämisen rakenteissa eivät tue eropalvelujen saattamista paremmin eroperheiden tuen tarpeiden mukaisiksi. Tutkimustulokset ovat yhteneväisiä aiemmin tehtyjen tutkimusten osalta eropalvelujen pirstaloituneisuudesta ja perhesovitteluun kehitetyn yhtenäisen mallin hyödyntämättä jättämisestä kansallisella tasolla, eikä kokonaisvastuuta alueellisten eropalvelujen tuottamisesta tai kehittämisestä ole määritelty minkään yksikön vastuulle.
  • Erkko, Nelli (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tutkielman aiheena on mediation-arbitration-menettely (Med-Arb-menettely), jossa nimensä mukaisesti yhdistyvät sovittelu (mediation) ja välimiesmenettely (arbitration). Menettelyn perinteisessä muodossa sama henkilö eli neutraali toimii sekä sovittelijana että välimiehenä. Oikeustieteellisessä diskurssissa neutraalin kaksoisrooli on säilynyt pitkään kiistanalaisena kysymyksenä. Prosessikombinaatiota on pidetty myös yleisemmin ongelmallisena sovittelun ja välimiesmenettelyn perusperiaatteiden toteutumisen kannalta. Tutkielmassa Med-Arb-menettelyä tarkastellaan prosessiekonomian ja osapuolten oikeusturvan näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään, millä tavoin proses-sikombinaatio edistää prosessiekonomian periaatteen toteutumista, mitä oikeusturvavaatimuksia menettelylle voidaan asettaa ja miten nämä vaatimukset käytännössä toteutuvat. Hypoteesin mukaan prosessien yhteensovittamisesta ja neutraalin kaksoisroolista aiheutuu riskejä oikeusturvalle, joten tutkielmassa kartoitetaan myös vaihtoehtoja oikeusturvan tehostamiseksi. Tutkielmassa hyödynnetään lainopin metodia, jota täydentävät oikeusvertailevat näkökohdat ja de lege ferenda –luontoiset kannanotot. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan Med-Arb-menettelyn prosessiekonomiset hyödyt voidaan perustaa yhtäältä menettelyvaiheiden ominaispiirteisiin ja keskinäiseen vuorovaikutukseen ja toisaalta riidanratkaisijan hybridimalliin. Sekä sovittelussa että välimiesmenette-lyssä voidaan tunnistaa ominaisuuksia, jotka edistävät riitaisuuksien ratkaisemista resurssitehokkaasti suhteessa perinteiseen oikeuden-käyntimenettelyyn. Kun menettelyt yhdistetään Med-Arb-menettelyssä yhdeksi prosessiksi, nämä ominaisuudet täydentävät toisiaan. Sovitteluun ja välimiesmenettelyyn liitetään tyypillisenä piirteenä menettelyn nopeus, mutta sovitteluvaiheen ansiosta Med-Arb-menettelyssä pystytään säästämään tehokkaasti myös muitakin resursseja kuin aikaa. Välimiesmenettelyvaihe vaikuttaisi tehostavan tätä vaikutusta, minkä lisäksi se takaa asiassa ulosottokelpoisen täytäntöönpanoperusteen. Neutraalin kaksoisrooli sekä nopeuttaa menettelyä että hillitsee kustannusten syntymistä. Lisäksi kaksoisroolilla vaikuttaisi olevan merkitystä sovittelun tehokkuuden kannalta. Prosessin kestävyyden kannalta resurssien säästön ohella merkitystä on kuitenkin myös sillä, että menettely järjestetään loukkaamatta oikeusturvaa. Sovittelussa keskeisiksi oikeudenmukaisen menettelyn takeiksi määritellään osapuolten itsemääräämisen periaate sekä prosessuaalinen ja aineellinen oikeudenmukaisuus. Välimiesmenettelyssä asianosaisten oikeusturvaa takaavat puolestaan nk. due process -periaatteet, joita ovat kuulemisen periaate, tasapuolisen kohtelun periaate sekä välimiehen esteettömyys. Menettelyvaiheiden oikeusturva-takeiden yhteensovittaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta Med-Arb-menettelyssä. Prosessien yhdistäminen yhdeksi menettelyksi heikentää osapuolten itsemääräämisperiaatetta ja prosessuaalista oikeudenmukaisuutta. Kuulemisen periaate ja siihen kytkeytynyt tasa-puolisuuden periaate eivät myöskään voi toteutua täysimääräisesti. Näiden oikeusturvaongelmien ratkaisemiseksi tutkielmassa ehdotetaan luottamuksellisen tiedon eliminointia tai neutralisointia, sovittelun tehokkuuden turvaamista prosessuaalisin rajoituksin sekä sovittelumallin ja käsiteltävän riita-asian laadun huomioimista. Myös prosessia ja Med-Arb-menettelyä koskevaa normiohjausta kehittämällä Med-Arb-menettelyn oikeusturvariskejä voidaan ehkäistä ja lievittää. Oikeudellisesti kestävä ja hyväksyttävä menettely voi edellyttää, että riidanratkaisun taustalla olevista ideoista ja arvoista joudutaan osin luopumaan. Myös Med-Arb-menettelyssä prosessin resurssitehokkuudesta joudutaan tinkimään oikeusturvan nimissä. Kuten moni muukin kysymys oikeustieteessä, viime kädessä Med-Arb-menettelyn käyttökelpoisuus riippuu tapauskohtaisesta arvioinnista ja rajanvedosta tarkoituksenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Tietynlaisessa tilanteessa Med-Arb voi tarjota riidan osapuolille juuri heidän tarpeitaan ja intressejään palvelevan menettelyn. Kun riittävistä varotoimenpiteistä huolehditaan, Med-Arb voi parhaimmillaan olla riidan-ratkaisumekanismi, joka ei ole vain tehokas ja joustava vaan myös oikeudenmukainen ja reilu.
  • Järvensivu, Mira (Helsingfors universitet, 2016)
    Oikeudenkäynnin kytkökset sovitteluun ovat kasvamassa. Tämä tutkimus keskittyy pohtimaan institutionalisoituneen sovittelun suhdetta oikeudenkäyntiin ja antamaan vastauksia tästä lähtökohdasta nouseviin spesifisiin tutkimuskysymyksiin. Tarkoituksenani on tutkia ja tarkastella tutkijan omasta näkökulmasta katsottuna tyypillisimpiä tilanteita, joissa sovittelun ja oikeudenkäynnin välisiä yhteyksiä ja linkityksiä esiintyy. Toisinaan kyse on ongelmakohdista, jotka ovat seurausta sovittelun ja oikeudenkäynnin erilaisuudesta. Joskus tilanteet aiheutuvat siitä, että sovittelu ja oikeudenkäynti ovat keskenään törmäyskurssilla. Tutkimuskysymyksenäni on sovintomenettelyn vaikutus oikeudenkäyntiin. Alatutkimuskysymyksiä on neljä: 1. tehokas sovittelulauseke ja sovintomenettelyyn pakottaminen 2. estävän vaikutuksen ja Access to Justice- periaatteen välinen jännite, 3. sovintosopimusten vahvistaminen tuomioistuimessa ja jälkiriidat sekä 4. sovittelun luottamuksellisuuden periaatteen ja tuomioistuimen todistelusääntöjen välinen linkitys. Sovittelulausekkeiden kohdalla on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, velvoittaako lauseke osapuolia harkitsemaan sovittelua (ei-sitova velvoite) vai käymään sovintomenettelyn ennen riidan viemistä tuomioistuimeen (sitova velvoite). Jos soveltamisalasta halutaan mahdollisimman laaja, kannattaa lausekkeeseen sisällyttää muotoilu, jossa kaikki perussopimuksesta vastaisuudessa aiheutuvat tai siihen liittyvät riidat ratkaistaan ensin sovittelulla. Lisäksi aikarajan asettaminen sovittelulle on tärkeää. Sovitteluinstituutit- ja organisaatiot säätävät estävästä vaikutuksesta mallisäännöissään. Estävä vaikutus ei kuitenkaan ole pääsääntö, vaan siitä täytyy sopia aina erikseen. Estovaikutuksen rajat ja raamit seuraavat perus- ja ihmisoikeuksista. Oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa tai ilman aiheetonta viivytystä seuraa, että estovaikutuksen voidaan katsoa olevan korkeintaan muutama kuukausi. Estävän vaikutuksen kohdalla erityisesti Access to Justice- periaate asettaa kehikon, minkä sisällä sovintomenettelyä voidaan käydä. Tutkiessani sovintosopimuksen vahvistamista tuomioistuimessa selvisi, että sovittelulain kriteerit kaupallisten riitojen sovittelusopimusten vahvistamiselle täyttyvät helposti institutionaalisessa sovittelussa. Ongelmalliseksi sen sijaan tulee sovittelulaissa määritellyt esteet vahvistamiselle, erityisesti kriteerit lain vastaisuudesta ja kohtuuttomuudesta. Ehdotin ja argumentoin, että sana ”kohtuullisuus” tulisi korvata sanalla tarkoituksenmukainen ja lain vastaisuus ”selvästi lainvastaisella”. Luottamuksellisuuden periaatetta voidaan pitää keskeisenä osana sovittelun yleisiä oppeja. Kansallinen laki on huomioinut kehityskulun, mutta sen sisältämä säännös vetoamiskiellosta jää kuitenkin valitettavan kapea-alaiseksi. Vaikka UNICITRAL- mallilain sisältämä lista kielletystä todistelusta sisältää joitakin puitteita, voisi vastaavanlaisten todistuskieltojen sisällyttäminen kansalliseen lakiin olla tarpeellista.
  • Mattsson, Teppo (Helsingin yliopisto, 2019)
    The mediation of intimate partner violence (IPV) has been statutorily regulated in Finland since year 2006. Earlier IPV was mediated around Finland to different extents. The mediation of IPV has been very controversial from the very beginning. Status of victims has been considered bad, there have been doubts about her/his voluntariness and it has been seen that the suspect is too slightly affected. On the other hand there has been a lot good experiences of mediation and the parties have been instructed to further services. This thesis studies perceived justice and voluntariness in the mediation of IPV and perceived mediation procedures of mediation parties and mediators. As a control group in the study there were mediation parties and mediators of cases with other violence than IPV. The study was cross-sectional and the survey aimed to cover all parties and mediators of IPV and non-IPV violence mediation cases managed by three service providers in Finland during 12 months period. Measure of perceived justice was based on results by Colquitt (2001) and Gramatikov et al (2009), measure of voluntariness was based on self-regulation questionnaires of self-determination theory and measure of mediation procedure was based on the metamodel of Alexander (2008). The survey was tested by employees of mediation service providers and by voluntary mediators. After a short period it was found that the response rate is very low. As a corrective action the survey was truncated but despite survey simplification response rate did not achieve target level. Data (n = 169) was analysed with R software using illustrative figures, factor analysis, non-parametric test, linear regression analysis and logistic regression analysis. Based on study data mediation parties perceive mediation as more fair than mediators. Parties also perceive that mediators control more the process than mediators assess but parties are more satisfied with the mediation than mediators assess. There are no differences of perceived voluntariness and justice between IPV mediation and other violence than IPV mediation. Facilitative mediation style is in positive relation with perceived justice in IPV cases but in control group no relation was seen between the constructs. Almost all mediation parties are very satisfied with the mediation and their perceived justice is very positive. Even the parties see that they are voluntarily in mediation, they might feel guilty if they were not aiming to reconciliation, or they might think that their refusal to participate mediation could upset the other party. Study data supports that it’s reasonable to continue IPV mediation but attention should be drawn to the genuine desire and capacity of the parties to participate mediation. In the thesis there are some recommendations how to develop mediation activities. Further studies are needed to understand better IPV mediation effectiveness and how the parties and mediators perceive the mediation. In the thesis a study design is presented to get valid and reliable data for continuous development of IPV mediation activities.