Browsing by Subject "spiritualiteetti"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 30
  • Yrjä, Hanna-Leena (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkielmassa selvitetään hengellisen musiikin vaikutusta ihmiseen. Tutkimuskysymyksiä ovat, mitä merkityksiä ihmiset musiikille antavat ja kuinka se vaikuttaa heidän spiritualiteettiinsa. Erityisesti huomioidaan musiikin kietoutuminen Ninian Smartin uskonnon ulottuvuuksiin. Lisäksi taustalla on Rudolf Otton teoria numinoosista. Tutkimus on toteutettu havainnoimalla, kyselylomakkeella ja haastattelemalla pääkaupunkiseudulla toimivan kansainvälisen tunnustuskuntiin sitoutumattoman seurakunnan kävijöitä. Musiikki toteutuu vapaaehtoisista koostuvan musiikkitiimin soitosta sekä laulusta, johon seurakunta yhtyy. Soittimina on useimmiten kitara ja basso sekä muita instrumentteja, riippuen soittajista. Musiikki on yleensä contemporary Christian music-tyylisuuntaan kuuluvaa. Aineiston pohjalta voidaan musiikilla nähdä olevan vaikutusta kolmeen suuntaan. Ensinnäkin musiikki nähdään Jumalan tarkoituksenmukaisena lahjana ihmiselle. Sen kautta voi kokea Pyhän Hengen läsnäoloa. Jumalan läheisyyden kokemus vaikuttaa jumalasuhdetta vahvistaen. Lisäksi laulut auttavat seurakuntalaisia keskittymään Jumalaan, ja muistelemaan hänen tekojaan ja suunnitelmaansa heidän elämässään. Informantit kertovat myös saaneensa rukousvastauksia laulujen välityksellä. Toiseksi, laulut ovat jumalasuhteelle merkittäviä myös ihmisestä Jumalaan suuntautuvan kanssakäymisen kannalta. Ne ovat rukousta, joiden kautta voi myös ilmaista itseään ja tunteitaan Jumalalle. Kolmas tapa, jolla hengellinen musiikki vaikuttaa, on seurakuntataso. Uskonnon rituaalinen ja sosiaalinen ulottuvuus yhdistyvät tällä tasolla. Yhteislaulu yhdistää seurakuntalaisia toisiinsa ja auttaa ihmisiä juurtumaan seurakuntaan. Laulut ovat informanttien mukaan heitä rohkaisevia, voimaannuttavia ja mielialaa nostattavia. Niiden mystinen taika perustuu aineiston mukaan sanomaan Kaikkivaltiaasta ja armollisesta Kristuksesta. Sanoitusten tulee olla teologisesti oikeita eli Raamattuun pohjaavia. Siinä tapauksessa ne voivat toimia seurakunnan yhteisen uskon ja opin tunnustuksena. Musiikki on spiritualiteetin sekä jumalasuhteen hoitamisen kannalta merkittävä väline. Se nähdään rakastavan Jumalan lahjana, joka on luotu ihmisten lohduksi ja iloksi.
  • Laurila, Riina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tiivistelmä Referat Tässä tutkielmassa tarkastellaan yhden Suomessa toimivan kristillisen hengellisen tanssin yhteisön jäsenten kokemuksia ja käsityksiä hengellisestä tanssista. Tutkimus analysoi tanssia transsendenssin viitekehyksessä sekä tanssia jumalanpalveluselämän muotona. Tutkimusaineisto koostui kahdeksasta teemahaastattelusta, jotka on tehty kevään 2020 aikana. Tutkimuksen analyysimetodina on ollut kvalitatiivinen sisällönanalyysi, joka on tehty litteroitujen haastattelujen tekstianalyysinä. Tutkimus keskittyi kristilliseen hengelliseen tanssiin, erityisesti ylistystanssiin ja kehorukoukseen, jolla tarkoitetaan kehollista rukousta liikkeen kautta tai improvisoitua rukoustanssia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että kristillinen hengellinen tanssi koettiin minäkuvaa eheyttävänä kokemuksena ja jumalasuhdetta vahvistavana kokemuksena. Tunteiden käsitteleminen tanssin avulla koettiin henkistä hyvinvointia vahvistavana kokemuksena, johon ylistys ja liikkeen kautta rukoileminen toi lisäulottuvuuden, johon ei pelkästään tanssimalla pääse. Kehon liike kuvattiin myös itseilmaisun välineenä, joka auttoi tunnistamaan omat tunteet ja kuvailemaan niitä. Tunteita voitiin ilmaista tanssin avulla toisille ihmisille, mutta myös tunteiden ilmaiseminen Jumalalle koettiin tärkeänä. Tanssin transsendentti ulottuvuus nousi keskeiselle sijalle hengellisen tanssin ilmaisun kokemuksessa. Tutkimuksessa nousivat esiin kolme kristillisen hengellisen tanssin ulottuvuutta: Hengellisen tanssin vaikutus jumalasuhteeseen, hengellisen tanssin vaikutus hyvinvointiin ja hengellisen tanssin sosiaalinen ulottuvuus. Jumalasuhde oli haastattelujen keskeisin teema. Hengellisen tanssin terapeuttisuus ja hyvinvointinäkökulma nousivat myös vahvasti esiin aineistosta. Sosiaalisesta näkökulmasta kristillinen hengellinen tanssi koettiin tärkeänä yhteisöllisenä harrastuksena, jossa tanssijat pystyivät jakamaan kokemuksiaan ja keskustelemaan itselleen tärkeistä asioista. Hengellisen tanssin avulla voitiin myös rukoilla toisten puolesta. Tärkeä sosiaalisuuteen liittyvä elementti oli myös se, että tanssijat halusivat esiintyä toisille ihmisille ja välittää tanssin kautta pyhän kokemuksen. Hengellisissä tilaisuuksissa esiintyminen koettiin tärkeänä hyvinvointia parantavana kokemuksena. Jos esitykseen lisättiin kokemus Jumalan läsnäolosta, saattoi esiintyjä tavoitella ajatusta siitä, että hän voisi toimia Jumalan välikappaleena. Tämä ”Jumalan sanasaattajan rooli” oli elämys, jota tanssijat tavoittelivat. Tämä tunne oli positiivinen ja uskonelämää vahvistava. Tutkimuksessa ilmeni, että kristillinen hengellinen tanssi koettiin tärkeänä uskonelämän muotona ja se nähtiin myös mahdollisena liturgian osana. Tutkimuksessa nousi kuitenkin esiin myös käsityksiä siitä, että tanssiminen ei olisi hyväksyttävää useiden kristillisten yhteisöjen piirissä. Siksi asennekulttuuri tanssia kohtaan voisi olla tärkeä teologinen tutkimuskohde tulevaisuudessa.
  • Rättyä, Lea (Helsingin yliopisto, 2016)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida diakoniatyöntekijöiden ja pappien käsityksiä spiritualiteetista. Tutkimuskysymysten avulla selvitettiin spiritualiteetin muotoutumiseen, sisältöön ja ammatilliseen identiteettiin liittyviä tekijöitä diakoniatyön kontekstissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kirjeiden avulla Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiltä ja papeilta. Aineisto koostui 30 kirjeestä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Spiritualiteetti on käsitteenä monimerkityksinen, ja sitä voidaan tarkastella useista erilaisista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa spiritualiteetti ymmärretään laaja-alaisesti, jolloin siihen sisältyvät yksilöllinen ja yhteisöllinen hengellinen elämä, sosiaaliset suhteet sekä ihmisen tapa elää ja etsiä elämän tarkoitusta. Diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteetin muotoutumisessa kodin perinnöllä, kasvulla evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, henkilökohtaisella uskolla ja hengellisellä yhteisöllä oli tärkeä merkitys. Ne muodostivat perustan yksilölliselle ja yhteisölliselle uskolle. Spirituaalinen aktiivisuus, joka muodostui spiritualiteetin hoitamisesta, spiritualiteetin merkityksestä ja uskosta elämisestä, oli tunnusomaista tutkimukseen osallistuneille. Spiritualiteetti ja ammatillinen identiteetti liittyivät diakoniatyön kontekstissa toisiinsa palvelevan uskon kautta. Palveleva usko muodostui alalle suuntautumisesta, spiritualiteetin sisällöstä, työn hengellisyydestä, työn omaleimaisuudesta ja työssä jaksamisesta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että diakoninen spiritualiteetti rakentuu yksilöllisestä ja yhteisöllisestä uskosta, spirituaalisesta aktiivisuudesta ja palvelevasta uskosta sekä näiden välisestä keskinäisestä yhteydestä. Tämä yhteys näyttäytyi tässä tutkimuksessa positiivisena, mutta aihepiiristä on tarpeen tehdä jatkotutkimusta isommalla aineistolla ja erilaisia aineistonkeruumenetelmiä yhdistämällä. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteettia, mutta ne antavat uutta tietoa spiritualiteetista ja sen yhteydestä diakoniaan. Tutkimusta voidaan hyödyntää diakonia-alan koulutuksessa ja seurakuntien työntekijöiden täydennyskoulutuksessa. Tulosten pohjalta voidaan kehittää diakoniatyötä ja vahvistaa seurakuntien työntekijöiden yksilöllistä ja yhteisöllistä spiritualiteettia sekä työhyvinvointia.
  • Kontro, Miia (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin kuolemanrajakokemuksen vaikutusta kokijan spiritualiteettiin narratiivisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia merkityksiä kokija on antanut omalle kuolemanrajakokemukselleen sekä miten kokijan kuolemanrajakokemukselleen antamat merkitykset ovat vaikuttaneet hänen spiritualiteettiinsa. Teoreettinen viitekehys muodostui kuolemanrajakokemusta ja spiritualiteettia koskevasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Lopulliseen aineistoon karsiutui 21 kuolemanrajakokemusta, jotka ylittivät syvyydeltään Greysonin NDE-asteikossa määritellyn raja-arvon. Näin aineistoon valikoituivat kokemukset, jotka olivat sisällöltään ja tulkinnaltaan monipuolisia. Aineisto analysoitiin Lieblichin ym. mukaan kategoris-sisällöllisen ja holistis-sisällöllisen analyysin avulla. Kategoris-sisällöllisessä analyysissa erottui kolme merkitysryhmää liittyen kuolemanrajakokemuksen henkilökohtaiseen merkityksenantoon: 1) kuolemanrajakokemus vahvistuksena uskomuksille, 2) kuolemanrajakokemus valmistuksena kuoleman kohtaamiseen sekä 3) kuolemanrajakokemus ei-hengellisenä kokemuksena. Holistis-sisällöllisessä analyysissa tarkasteltiin kokijan kertomusta kokonaisuudessaan ottaen huomioon kategoris-sisällöllisessä analyysissa nousseet merkitykset. Näin löytyi uusi tapa ryhmitellä kertomukset sen mukaan, miten kuolemanrajakokemus vaikutti kokijan spiritualiteettiin: 1) suuntautuminen kristinuskoon, 2) avarakatseisuus ja 3) ei muutosta. Kristinuskoon suuntautuneiden ryhmässä korostui tulkinta kristillisestä näkökulmasta ja lisääntynyt kiinnostus kristinuskoa ja kirkon toimintaa kohtaan. Avarakatseisuus-ryhmässä kuolemanrajakokemus vaikutti erityisesti suvaitsevaisuuteen muita uskontoja kohtaan. Molemmissa ryhmissä kuolemanrajakokemus koettiin joko vahvistuksena uskomuksille tai valmistuksena kuoleman kohtaamiseen. Ei muutosta -ryhmässä kuolemanrajakokemusta ei koettu hengellisenä kokemuksena, joten kokemuksella ei ollut vaikutusta spiritualiteettiin. Tämä ryhmä erottui selvästi kahdesta muusta ryhmästä, sillä samanlaista ristikkäisyyttä merkityksen ja vaikutuksen välillä ei esiintynyt kuten muissa ryhmissä. Tutkimus tarjoaa näkökulmia siitä, millaisia vaikutuksia kuolemanrajakokemuksella voi olla kokijalle. Tämä voi helpottaa eri alojen ammattilaisia kohtaamaan kuolemanrajakokemuksen kokenut sekä suhtautumaan kokemukseen ammatillisesti.
  • Terho, Toni (Helsingfors universitet, 2005)
    Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina.
  • Lauttamäki, Elina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa tutkin aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmällä, millaiselta ihmisen ja Jumalan välinen kontakti näyttää ihmisen näkökulmasta ET-lehden ”Jumalan etsintä”-verkkokeskustelussa. Tutkimustehtäväni on analysoida, millaista ihmisen ja Jumalan ja välinen kontakti on tutkimusaineiston perusteella katsottuna. Ihmisen ja Jumalan välisellä kontaktilla tarkoitan tämän tutkielman kehyksessä ihmisen ja Jumalan välistä yhteydenpitoa, kommunikaatiota ja vuorovaikutusta ihmisen kokemuksesta käsin katsottuna. Tässä tutkielmassa Jumala-sana viittaa juutalais-kristillisen uskontoperinteen Jumalaan, ellei toisin mainita. Luokittelen aineistoa laadullisen sisällönanalyysin avulla ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin määrän ja laadun mukaan ja kuvailen viesteissä näkyvää kontaktia sanallisesti. Tutkimusaineistoni on osa julkista verkkokeskustelua, johon kuka tahansa suomen kieltä osaava voi osallistua anonyymisti. Verkkokeskustelu alkoi joulun aikaan vuonna 2011 ja se jatkuu edelleen tutkielman kirjoittamisen aikaan syksyllä 2019. Aineistoni koostuu verkkokeskustelun alkuosasta ja olen rajannut aineistosta sisällöllisesti tutkimustehtävääni liittyvät viestit. Tutkielman teoreettinen viitekehys muotoutuu kolmesta osasta. Tutkielman alkuosassa kuvailen, miten uskonnollisuuden ja hengellisyyden toteutumista verkkoympäristössä on tutkittu ja tulkittu. Tämän jälkeen etenen esittelemällä aineistoni, tutkimusmenetelmäni sekä aineiston käsittelyn sisällönanalyysin menetelmällä. Ryhmittelen aineiston viestien sisältöjä sen mukaan, ilmeneekö teksteissä vähän vai paljon kontaktia ihmisen ja Jumalan välillä sekä sen mukaan, onko kontakti persoonallista vai ei-persoonallista. Näiden ryhmittelyn lisäksi mukana on ryhmiä niille viesteille, jotka eivät ole sijoitettavissa näihin ryhmiin. Kuvailtuani aineiston ryhmittelyn ja luokittelun tuloksia, eli ihmisen ja Jumalan välisen kontaktin laatua ja määrää aineistossa, esittelen muutaman uskonnonpsykologian alaan kuuluvan tavan jäsentää ihmisen ja Jumalan kontaktia. Tämän jälkeen siirryn kuvaamaan tieteellisiä keskusteluja ihmisen kokemuksen merkityksestä hengellisyyden ja uskonnollisuuden kentällä. ”Jumalan etsintä”-aineistossa ihmisen oma kokemus uskonasioista esitettyjen väitteiden ja näkemysten perustana on tärkeässä asemassa. Kokemuksellisuuden merkitystä korostetaan monessa yhteydessä hengellisyydestä keskusteltaessa. Tutkielmani loppupuolella esittelen muutaman erilaisen tavan ymmärtää ja jäsentää nykyajassa suositun vapaan hengellisyyden ja perinteisemmän uskonnollisuuden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Keskustelutan myös valitsemieni teoreettisia viitekehyksiä aineiston analyysissa saamieni tulosten kanssa. Tutkielmani tulokset koostuvat aineiston perusteella luomastani jaottelusta sekä aineiston analyysin tulosten liittämisestä laajempaan teologiseen keskusteluun. Kuvailen aineistossa näkyvää kuvaa ihmisen ja Jumalan kontaktista sekä erittelen, millä tavalla viesteissä puhutaan Jumalasta, uskomisesta Jumalaan sekä suhtautumisesta hengellisiin auktoriteetteihin. Tutkielman lopussa esittelen uskonnon ja hengellisyyden medioitumista koskevia keskusteluja. Medioituminen tarkoittaa median logiikan ulottumista yli median oman toimintakentän. Uskontojen ja hengellisyyden medioituminen tarkoittaa siis sitä, että uskonnot ja hengellisyyden alalla toimivat henkilöt ja instituutiot alkavat noudattaa omassa toiminnassaan medioiden toimintalogiikkaa.
  • Pylkkänen, Juuso (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelen, kuinka erään seurakunnan isoset ovat kokeneet hengellisyyden elämässään. Tutkin isosten hengellisyyttä erityisesti rippikoulun ja isostoiminnan ajalta. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineistoanalyysimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on kerätty teemahaastatteluin seitsemältä saman seurakunnan isoselta. Isoset ovat kolmesta eri ikäryhmästä ja heidän kokemuksensa isostehtävästä ovat vaihtelevat. Haastatteluvalinnoissa on myös huomioitu tasainen sukupuolijakauma. Peilaan isosten kokemuksia ja näkökulmia spiritualiteetin määritelmiin ja aiempaan tutkimukseen. Aiempaa tutkimusta isosten hengellisyydestä on kuitenkin varsin vähän, mutta vertailen tuloksia isostoimintaa yleisesti koskevaan tutkimukseen. Analyysin myötä aineistosta nousi esiin kaksi pääluokkaa: hengellinen kasvu ja yhteisöllisyys. Pääluokat liittyvät osittain toisiinsa, mutta muodostavat kuitenkin itsenäiset kokonaisuudet. Isosten vastauksissa korostuivat keskeisesti molemmat pääluokat. Tarkastelen pääluokkia isosten hengellisyyden määritelmien, sekä heidän kokemustensa kautta. Isoset jakautuivat uskonnollisten perhetaustojensa perusteella kolmeen ryhmään: vahvasti uskonnollisiin ja tapakristittyihin perheisiin, sekä perheisiin, joissa uskonnollisuus ei erityisemmin näy. Uskonnollisista taustoista tulevat isoset kuvaavat hengellisyyttä monisanaisemmin ja asettavat eri elämäntilanteille enemmän hengellisiä merkityksiä. Kolmatta ryhmää edustavat isoset kokevat hengellisyyden henkilökohtaisempana asiana ja liittävät siihen erilaisia tunteita, kuten rauha ja turva. Perhetaustasta riippumatta rippikoulu ja siitä seurannut isostoiminta osoittautuvat hengellisen kasvun ajaksi. Rippikoulu koettiin hengellisyyteen herättävänä kokemuksena, kun taas isoskoulutus vahvisti rippikoulussa opittuja asioita. Näitä kokemuksia pidettiin hengellisesti merkittävämpinä kuin itse isostehtävää. Isostehtävän hengellinen merkitys perustui erityisesti rippikoululaisten kokemuksien myötäelämiseen, sekä hartauselämään. Yhteisöllisyys on rippikoulun ja isoskoulutusajan läpileikkaava teema. Yhteisöllisyys korostuu sosiaalisena asiana, mutta myös hengellisenä näkökulmana. Seurakunta on tarjonnut isosille turvallisen yhteisön, jossa hengellisten asioiden pohtiminen on luontevaa. Hengellisyys koetaan myös yhteisöllisyyttä rakentavaksi tekijäksi.
  • Lintusalo, Sofia (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa aiheena ovat Tyhjän sylin messut. Tyhjän sylin messut ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämiä ehtoollisjumalanpalveluksia, jotka ovat suunnattu tahattomasti lapsettomille, lapsensa menettäneille ja abortin tehneille. Näkökulma Tyhjän sylin messuun on sielunhoito. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten messuja toimittaneet kirkon työntekijät näkevät messujen sielunhoidollisuuden. Sielunhoito käsitteenä pitää sisällään sekä yleisen että erityisen sielunhoidon. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus, jota varten on tehty yhdeksän Tyhjän sylin messun toimittajan haastattelua. Tyhjän sylin messuja on järjestetty ympäri Suomea 1990-luvulta lähtien ja tutkimuksen aikana niitä järjestettiin useita. Haastatellut ovat seurakunnissa ja kirkon toimielimissä työskenteleviä eri alojen ammattilaisia. Heidän joukossaan on esimerkiksi pappeja, kanttoreita ja lapsityönohjaajia. Haastattelut on analysoitu induktiivisen eli sisältölähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös osallistuvaa havainnointia. Aineisto on kerätty vuosina 2015–2016. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen tutkimuksen teoreettinen tausta luo pohjan aineiston käsittelylle. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan Tyhjän sylin messujen kohderyhmiä, erityisjumalanpalveluksia, jumalanpalvelusten sielunhoitoa sekä rituaalien ja surun suhdetta toisiinsa. Teoreettisen taustan jälkeen esitellään tutkimuksen toteuttaminen tutkimustehtävän ja aineistoanalyysin avulla. Tutkimustulokset Tyhjän sylin messujen sielunhoidollisuudesta on jaettu kolmeen lukuun: Tyhjän sylin messujen järjestämisen sielunhoidolliseen taustaan, yleiseen sielunhoitoon ehtoollismessussa ja erityiseen sielunhoitoon messun jälkeisessä iltapalahetkessä. Keskeinen tutkimustulos on se, että Tyhjän sylin messu on sielunhoidollinen kokonaisuus. Toimittajien käsitys sielunhoidosta voidaan tiivistää kolmella sanalla: kohtaaminen, läsnäolo ja kuuntelu. Nämä nousevat erityisesti siitä haastateltujen näkemyksestä, että sielunhoidossa keskiöön tulee nostaa seurakuntalaisen tarpeet. Sielunhoidollisuus näkyy niin messun suunnittelussa, toteutuksessa kuin iltapalahetkessä. Aineistossa nousee esiin erityisesti matalakirkollinen liturgia sekä rukouksen ja musiikin hoitava vaikutus. Tutkimustulokset ohjaavat ajattelemaan sielunhoidon ja jumalanpalveluksen suhdetta koko kirkon jumalanpalveluselämässä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että sielunhoito voidaan huomioida jokaisessa järjestettävässä jumalanpalveluksessa entistä paremmin.
  • Heinonen, Heikki (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan naisten selviytymistä keskenmenosta sekä toisaalta selviytymisen ja naisen spiritualiteetin kytkeytymistä toisiinsa. Spiritualiteettia lähestytään tässä yhteydessä kontekstin, identiteetin ja uskonnollisuuden näkökulmista. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdeksan naisen julkisista blogikirjoituksista. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Selviytymistä tarkastellaan Lazaruksen ja Folkmanin teorian pohjalta selvittäen, minkälaisia selviytymiskeinoja naiset käyttävät ja minkälaisia ovat heidän selviytymisvoimavaransa. Keskenmenon ajankohdalla todetaan olevan merkitystä selviytymisen kannalta. Muita merkityksellisiä tekijöitä ovat aiempien lasten puuttuminen, psykiatrinen sairaushistoria sekä aiemmat tai päällekkäiset suuret menetykset ja kriisit. Keskenmenosta selviytyminen on monien kohdalla vuosia kestävä prosessi, jonka aikana naiset käyvät läpi monenlaisia tunteita. Näistä aineistossa nousee erityisesti esiin pelon merkitys. Pelkoja ilmenee varsinkin seuraavissa raskauksissa, joiden aikana keskenmenon kokeneet naiset usein tarvitsevatkin lisätukea. Kuoleman konkretisoiminen keskenmenon jälkeen osoittautuu myös tärkeäksi. Tämä korostaa konkreettisten jäähyväisten merkitystä aina, kun niihin on mahdollisuus. Varsinkin alkuraskaudessa tarvitaan kuitenkin usein muutakin konkretisoimista. Myöhäisissä keskenmenoissa taas on tärkeää sikiön hautaaminen vanhempien toivomalla tavalla. Ammattilaisten antaman henkisen tuen merkitys korostuu heti keskenmenon tapahduttua, mutta usein siitä on hyötyä myöhemminkin. Selviytymisen ja spiritualiteetin välistä suhdetta tarkastellaan Ganzevoortin mukaisesti. Hänen teoriaansa sopien naisten selviytyminen keskenmenosta ja heidän uskonnollisuutensa vaikuttavat prosessinomaisesti toinen toisiinsa. Samanlainen vaikutus todetaan selviytymisen ja kontekstin sekä selviytymisen ja identiteetin välillä. Naiset kaipaavat itselleen rinnalla kulkijaa, joka useimmiten on oma puoliso. Myös perheen aiemmat lapset ja uusi raskaus helpottavat selviytymistä. Naiset korostavat ystäviltä saadun tuen merkitystä. Samalla heidän ystäväpiirissään tapahtuu kuitenkin muutoksia. Vertaistuen merkitys on monien selviytymiselle keskeistä. Keskenmenon vaikutukset naisten identiteettiin ovat sekä myönteisiä että kielteisiä. Entistä tärkeämmiltä tuntuvat läheisten kanssa vietetty aika ja tavallinen arki. Naisten uskonnollisuus saattaa syventyä tai pysyä ennallaan, mutta myös etääntymistä ja uskonkriisiin joutumista esiintyy. Erityisen selkeänä tulee tutkimuksessa esiin naisten usko kuolemanjälkeiseen elämään. Tähän liittyy kiinteästi toivo jälleennäkemisestä. Selviytymisprosessin kannalta merkityksellistä on myös se, että naiset kirjoittavat usein kuolleesta lapsestaan joko enkelinä tai enkelivauvana.
  • Hatakka, Heimo (Helsingin yliopisto, 2018)
    Juhani Rekola (1916-1986) oli merkittävä suomalainen teologi ja esseisti, jonka teologista ajattelua ei ole toistaiseksi juurikaan tutkittu. Keskityn pro gradussani kysymykseen, miten Juhani Rekolan elämän käännekohta eli herääminen pimeään voidaan ymmärtää. Tutkimukseni on teoriasidonnainen, ja ohjaavat teoriani ovat Matti Hyrckin suhteessaolon perusmielikuvien teoria sekä James W. Fowlerin teoria uskon kehitysvaiheista. Kartoitan tutkielman ensimmäisessä tulosluvussa, mitä Rekola itse ymmärsi heräämisellään pimeään ja millaisia teemoja, kysymyksiä ja käsitteitä hän liitti tähän prosessiin. Ensimmäinen tulosluku antaa osavastauksen tutkimuskysymykseeni sekä valaisee samalla Rekolan teologisen ajattelun keskeisiä teemoja. Toisessa ja kolmannessa tulosluvussa analysoitu tutkimusaineistoni keskustelee ohjaavien teorioitteni kanssa. Kysyn Matti Hyrckin psykoterapeuttiseen teoriaan nojautuen, voidaanko herääminen pimeään ymmärtää myöhäisen eli depressiivisen tilan myötä alkavana etäännyttämisen, nuhteettomuuden tai transformaation tienä. Rekola herää pimeään noin viisikymppisenä. Tästä saan aiheen elämänkaariteoriaan liittyvään kehityspsykologiseen kysymykseen, näytteleekö ikä ja ikääntyminen jonkinlaista roolia tässä kehityskriisissä. Koska Hyrckin teoria ei ole kehityspsykologiaa, tutkin kysymystä James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteorian ohjaamana. Fowlerin teorian mukaan uskon vaihesiirtymä, joka näyttäytyy usein hengellisenä kriisinä, on ideaalinen silloin, kun se osuu yksiin elämänkaaren kehityskriisin kanssa. Tällöin uskon kypsempi vaihe voi antaa ratkaisun avaimia myös ihmisen psykososiaaliseen kriisiin. Rekolan pimeään heräämisessä voi Fowlerin teorian avulla tunnistaa ikääntymiseen liittyvän kehityskriisin ratkaisuyrityksen. Sekä Hyrckin että Fowlerin teoriat auttavat hahmottamaan Rekolan heräämistä pimeään keski-ikään sijoittuvana psykososiaalisena ja uskonnollisena kriisinä, jossa Rekola taistelee itsenäisyydestään ja vapaudestaan ihmisenä, pappina ja teologina. Prosessiin liittyy myös paljon hengellistä roinanperkuuta tai ”lumppujen riisumista” kuten Rekola itse kuvaa fraasiutuneen uskonnollisuuden ja helppoihin vastauksiin nojautuvan ”kevyen uskon” vastaista taisteluaan. Tutkimustulosteni johtopäätöksissä peräänkuulutan elämänkaariteologista tutkimusta ja teoreettista keskustelua, sillä elämänkaaren kriisi tuntuu kytkeytyvän tutkimusaineistossani saumattomasti maailmankatsomukselliseen kriisiin. Otsikoin tähän viitaten tutkielmani ”Keski-iän kriisin teologiaksi”.
  • Sankari, Maija (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmani käsittelee suomalaisen hiljaisuuden liikkeen teologiaa kontemplaation ja toiminnan näkökulmasta. Aineistonani on Hiljaisuuden Ystävät -lehti vuosilta 1989–2016. Sen julkaisijayhteisö Hiljaisuuden ystävät ry on vuonna 1986 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on edistää ja tehdä tunnetuksi hiljaisuuden viljelyä ja retriittitoimintaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksen pohjalta. Hiljaisuuden liike on kasvanut Suomessa 1970-luvulta alkaen yhdeksi merkittävimmäksi kirkon sisällä vaikuttavaksi hengelliseksi liikkeeksi. Suomalaista hiljaisuuden liikettä ja retriittitoimintaa on toistaiseksi tutkittu pääasiassa yksityisen ihmisen retriittikokemuksen näkökulmasta. Sen sijaan hiljaisuuden liikkeen teologiaa on tutkittu vähemmän. Merkittävänä kirkon työntekijöiden taustayhteisönä tällaiselle tutkimukselle on olemassa selkeä tarve. Kontemplaation ja toiminnan suhde on ollut kautta vuosisatojen keskeinen kristillisen kirkon spiritualiteettiin liittyvä kysymys. Hengelliseen elämään keskittyminen (kontemplaatio) ja vaikuttaminen tässä maailmassa (toiminta) on nähty välillä kilpailevina, välillä toisiaan tukevina kristityn elämän puolina. Yleensä niiden on kuitenkin nähty liittyvän tavalla tai toisella yhteen. Käsittelen kontemplaatiota ja toimintaa Werner G. Jeanrondin kristityn rakkauden suhteiden mukaan, jolloin suhde Jumalaan ja itseen liittyvät kontemplaatioon ja suhde lähimmäiseen ja luomakuntaan liittyvät toimintaan. Kontemplaation ja toiminnan käsittelyssä näkyvät suomalaisen hiljaisuuden liikkeen syntyhistorian monipuoliset ekumeeniset vaikutteet. Erilaisten vaikutteiden mahdolliset jännitteet on ratkaistu sallimalla erilaisten näkemysten rinnakkain olo. Katolinen vaikutus näkyy vahvana erityisesti kontemplaatioon liittyvissä kirjoituksissa. Kontemplaatio esitetään 1900-luvulla tapahtuneen demokratisaation mukaisesti kaikille mahdollisena tapana olla yhteydessä Jumalan kanssa. Toimintaan liittyvät kirjoitukset perustuvat pääasiassa luterilaiseen perinteeseen. Niissä on nähtävissä myös modernin teologian vaikutteita, joissa kontemplaatio ja toiminta yhdistyvät. Huolimatta siitä, että toiminnan oikeudenmukaisuuden ja luomakunnan puolesta nähdään liittyvän vahvasti hiljaisuuden viljelyyn, se ei näy konkreettisina tekoina toisin kuin monissa ulkomaisissa liikkeissä, joissa aktiivinen rukouselämä ja toiminta on yhdistetty. Hiljaisuuden liikkeen nousu on liittynyt postmoderniin yksilöllistä ja hyvää elämää etsivään uskonnollisuuteen. Se liittyy siihen kokemuksellisuuden myötä, mutta on sille samalla vastavoima korostaessaan kristillisen mystiikan perinteen mukaisesti Jumalan suvereenia auktoriteettia ja yhteisöllisyyttä.
  • Koskinen, Kati (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan lapsen vammadiagnoosin vaikutuksia äidin tunteisiin ja spiritualiteettiin sekä heidän kokemuksia erilaisista tuenmuodoista. Tunteita ja spiritualiteettia tutkimuksessa tarkastellaan Cullbergin kriisiteorian pohjalta selvittäen, minkälaisena äitien kriisi näyttäytyi lapsen vammadiagnoosin selvittyä sekä vaikuttiko koettu kriisi heidän spiritualiteettinsa. Tuenteorioita hyödynnetään tarkasteltaessa äitien tarvitsemaa ja haluamaa tukea lähipiirin sekä yhteiskunnan taholta. Tutkimuksen aineisto kerättiin e-lomakkeella Leijonaemot ry:n sekä Jaatinen ry:n vertaistukiryhmiin kuuluvilta äideiltä. Aineiston analysointimenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Lapsen vammadiagnoosi on traumaattinen kokemus äidille. Kriisiteorian mukaan traumaattinenkriisi alkaa sokkivaiheella, jonka äitit kokivat jokainen eri tavalla ja eripituisena. Sokki ilmenee myös äitien elämässä hyvin erivaiheessa, koska osa heistä oli saanut tietää lapsen vammaisuudesta jo ennen tämän syntymää, mutta osalle tieto tuli hyvinkin yllätten lapsen synnyttyä. Sokkivaiheessa äidit kokevat tarvitsevansa lähipiiriltään henkistätukea, jota osan oli hyvin vaikea saada, koska lähipiiri käy samanaikaisesti omaa kriisiään läpi. Sokkivaiheen jälkeen siirtyminen reaktiovaiheeseen tarkoittaa asioiden kohtaamista, jolloin lapsen vammaisuus alkaa näyttäytymään osalla äideistä oman elämän menetyksenä ja liian suurena rasituksena jaksaa. Reaktiovaiheessa äidit olisivat kaivanneet tukea myös sairaalalta, mutta lähipiirin tuen merkitys kasvaa tässä kriisin vaiheessa hyvin suureksi. Kriisiteorian mukaan korjaamisvaiheessa asia on vielä tuore, mutta sen kanssa kyetään jo elämään. Tutkimukseni äideille tällainen eteenpäin meneminen on toisille pakon sanelemaa, mutta toisille se tarkoittaa tavalliseen perhe- elämään sulautumista, joka on maustettu uusilla haasteilla. Tuen tarve näyttäytyy hyvin vahvana myös korjaamisvaiheessa, mutta nyt korostuu erityisesti yhteiskunnan vastuu tukimuotojen järjestämisessä. Uudelleen suuntautumisen vaiheessa elämää eletään äitien mukaan normaaliin tapaan, vaikka toiset äidit joutuvat tekemään elämässään suuria muutoksia, jotta vammaisen lapsen hoito saatiin järjestymään. Tukea tarvitaan edelleen lähipiiriltä sekä yhteiskunnalta, jotta jaksetaan arjen pyöritystä. Spiritualiteetin osuus tässä työssä näyttäytyy vähäisenä, koska osa äideistä kokee, ettei spiritualiteetti liity heidän elämäänsä. Jumala, luonto ja tavat koetaan voimaa ja rauhaa antaviksi voimiksi, jotka auttavat arjessa eteenpäin. Tämän tutkimuksen valossa näyttää siltä, että Cullbergin kriisiteoria on edelleen toimiva ja paikkansa pitävä teoria. Kriisin etenemistä voisi tulevaisuudessa tutkia myös resilienssin, ihmisen sisäisen luontaisen kyvyn selvitä kriiseistä, avulla. Lisäksi henkisen kriisin ja spiritualiteetin yhteys tarjoaa mielenkiintoisen näköalan jatkotutkimukselle.
  • Suomi, Marianne (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lastenohjaajien näkemyksiä ja kokemuksia lapsen hengellisyydestä ja sen ilmenemisestä Suomen evankelis-luteriaisen kirkon päiväkerhoissa. Aineisto kerättiin Stimulated recall-metodilla, jossa kuutta lastenohjaajaa videoitiin kahtena päiväkerhokertana ja haastateltiin videoista valittuja tilanteita virikkeinä käyttäen kahdesti. Tutkimusaineisto koostui siten vuonna 2013 pidetyistä kahdestatoista haastattelusta, joissa katsottiin yhteensä noin 60 lyhyttä tutkimusaiheeseen liittyvää videotilannetta. Stimulated recall-metodin avulla lastenohjaajat pystyivät tarkastelemaan lapsen hengellisyyttä hyvin monipuolisesti ja laajasti. Tutkimuksen alkuperäinen tutkimustehtävä oli tutkia lastenohjaajien tapoja vaalia lasten hengellisyyttä päiväkerhoissa. Tämä rajattiin tutkimuksesta pois tutkimusprosessin loppupuolella, sillä tähän liittyi monia haasteita. Ennen kaikkea aineiston huomattiin olevan liian runsas alkuperäisellä tutkimussuunnitelmalla. Tutkimusaineisto oli tarpeeksi kattava kuitenkin antamaan luotettavan kuvan lastenohjaajien näkemyksistä ja kokemuksista lapsen hengellisyydestä päiväkerhoissa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Haastatteluissa virikkeinä katsottuja videotilanteita ei analysoitu, vaan ne olivat analyysissa selventämässä haastatteluja ja sitä, miten tutkimustuloksiin päästiin. Analyysia tukemassa ovat tutkimuksen viitekehys etenkin lapsen spiritualiteetista ja uskonnollisesta kehityksestä. Tutkimustuloksia peilattiin aikaisemman tutkimuksen lisäksi myös kirkon varhaiskasvatuksen asiakirjoihin. Lapsen hengellisyyden ytimeksi muodostui kokonaisvaltaisuus, koska hengellisyys nähtiin osaksi lapsen koko elämää. Tämä ydin rakentui lastenohjaajien yksityiskohtaisemmista näkemyksistä ja kokemuksista siitä, mitä lapsen hengellisyys on ja, miten se päiväkerhoissa ilmenee. Näistä taas muodostui kaksi isompaa aihealuetta, lapsen tapa toimia ja käyttäytyä sekä tunteet ja kokemukset. Lisäksi aineistosta tarkasteltiin, mitä lastenohjaajat katsoivat lapsen hengellisyyden olevan. Lapsen hengellisyyden ominaisuuksiksi nousivat aineisosta kokonaisvaltaisuus, yksilöllisyys, luonnollisuus, lapsenkaltaisuus ja salaperäisyys. Tutkimusprosessin vaikutusta lapsen hengellisyysnäkemyksiin nostettiin hyvin vähän esille. Kuitenkin tutkimusprosessin katsottiin nostaneen lapsen hengellisyyden keskeiseksi huomion ja pohdinnan aiheeksi sekä antaneen uusia näkemyksiä sen luonteesta. Lapsen hengellisyyttä tarkasteltiin niin spiritualiteetin inhimillisen ominaisuuden kuin kristillisen spiritualiteetin näkökulmista käsin. Aineistosta oli kuitenkin huomattavissa, että tutkittavien näkemyksiä ohjasi hyvin vahvasti kristillinen ajattelutapa. Tämä myös rajoitti tutkimusaiheen tarkastelua. Tutkimuksen tulokset olivat selkeässä linjassa niin aikaisemman tutkimuksen kuin kirkon asiakirjojen linjausten kanssa. Kuitenkin muutama merkittävä ero aikaisempaan tutkimukseen verrattaessa oli havaittavissa. Etenkin aineistosta jäi puuttumaan eksistentiaalisten kysymysten, monikulttuurisuuden ja kuoleman mysteerin merkitys osana lapsen hengellisyyttä. Lisäksi lapsen hengellisyyttä tarkasteltiin vain uskonnon etenkin kristinuskon yhteydessä. Tarkastelua ohjasi myös vahvasti myönteinen näkemys lapsen hengellisyydestä ja sen kehittymisestä. Lastenohjaajat kokivat tutkimuksen antaneen hyvän tilaisuuden lapsen hengellisyyden tarkasteluun ja pohtimiseen. Tämän katsottiin usein jäävän päiväkerhoarjessa vähälle. Tutkimuksen perusteella lapsen hengellisyys kuuluu merkittäväksi osaksi päiväkerhojen arkea. Lapsella on olemassa rikas hengellinen elämä, jolla on päiväkerhossa tilaa ja aikaa kasvaa, kehittyä ja tulla esille. Lapsi saa päiväkerhossa poimia luonnollisesti omalla painollaan kristillisiä eväitä omaan hengelliseen elämäänsä. Päiväkerhossa lapsen annetaan olla hengellinen kuitenkin vapaasti, luonnollisella omalla tavallaan.
  • Lindberg, Lasse (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen ehtoollisen metafysiikan ja ehtoollisspiritualiteetin välistä suhdetta läntisen kristinuskon kolmessa suuressa perinteessä: roomalaiskatolisessa, luterilaisessa ja reformoidussa perinteessä. Lähtökohdan tähän tutkimukseen antaa saksalaisen filosofin Erwin Metzken teos Jumala ja materia, jossa Metzke tarkastelee Lutherin ehtoollisteologiaa metafysiikan ja spiritualiteetin tasoilla. Tarkastelen sitä, miten Metzke näkee ehtoollisen metafysiikan ja spiritualiteetin suhteen Lutherin ehtoollisteologiassa ja vertaan hänen näkemyksiään kristinuskon kolmen eri perinteen näkemyksiin ehtoollisen metafysiikasta ja spiritualiteetista. Tarkastellessani ehtoollisen metafysiikkaa läntisessä kristikunnassa hyödynnän James Arcadin ehtoollisteologisia malleja, jossa hän jaottelee erilaiset ehtoolliskäsitykset sen perusteella, miten Kristuksen nähdään olevan läsnä ehtoollisessa. Arcadin jaottelun pohjalta läntinen kristikunta voidaan jakaa joko korporaaliseen tai pneumaattiseen ehtoollismalliin. Korporaalisessa mallissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisaineissa nähdään olevan ruumiillista, materiaalista. Pneumaattisessa mallissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisainessa nähdään olevan hengellistä. Korporaalisen mallin mukaista ehtoollisteologiaa nähdään roomalaiskatolisessa ja luterilaisessa perinteessä ja tämän mallin sisällä vaikuttaa erilaisia tulkintoja kuten transsubstantiaatio, konsubstantiaatio ja impanaatio. Pneumaattinen malli taas vaikuttaa erityisesti reformoiduissa perinteissä, joissa Kristuksen läsnäolo ehtoollisaineissa nähdään tapahtuvan symbolisesti, merkitysten tasoilla. Reformoitu kristillisyys on kuitenkin hyvin jakautunutta ehtoollisteologiassaan. Ehtoollisspiritualiteettia tarkastellessani hyödynnän laajasti spiritualiteetin teologian kirjallisuutta jokaisesta käsiteltävästä kristillisestä perinteestä. Roomalaiskatolisessa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus eukaristisesta uhrista, johon kirkko osallistuu. Luterilaisessa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus yhdistymisestä Kristukseen ehtoollisen kautta. Reformoidussa ehtoollisspiritualiteetissa korostuu ajatus ehtoollisesta Kristuksen ja hänen ristinkuolemansa muistoateriana, mutta reformoidussa perinteessä on useita ehtoollisspiritualiteetin painotuksia. Kaikki tarkastellut kristilliset perinteet näkevät jonkinlaisen yhteyden ehtoolliselle osallistumisen ja syntien anteeksi antamisen välillä. Metzken tekstistä nousevat ajatukset Jumalan läsnäolosta konkreettisessa todellisuudessa luovat siltaa ehtoollisen metafyysisen ja spirituaalisen tarkastelun välille. Erityisesti Metzken ajatukset Lutherin ubikviteettiopista tuovat esille näkökulmia, jossa Jumala voi olla kaikkialla läsnä, mutta ehtoollisessa hän on erityisesti läsnä ihmistä varten. Ehtoollisessa Jumala on yhteydessä ihmisiin ja lahjoittaa heille syntien anteeksi antamisen.
  • Moilanen, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2021)
    Elämän merkityksellisyyden kokemus on kasvava kiinnostuksen kohde yhteiskunnassa ja uskontopsykologisen tutkimuksen aiheena ja sen on todettu vaikuttavan kokonaisvaltaisesti ihmisen hyvinvointiin. Merkityksen etsintä näkyy esimerkiksi uudenlaisena henkisenä etsintänä ja self-help -kirjallisuudessa itsensä kehittämisenä. Tommy Hellsten (23.9.1951) on teologi, terapeutti, kirjailija ja kouluttaja, joka on tullut tunnetuksi etenkin läheisriippuvuutta käsittelevästä elämäntaitokirjallisuudesta. Hellstenin ajattelun keskiössä on merkityksen etsintä ja hengellis–psykologinen spiritualiteetti, mutta hänen ajattelustaan on tehty vain vähän teologista tutkimusta. Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisista spirituaalisista pyrkimyksistä elämän merkityksellisyyden kokemus Tommy Hellstenin ajattelussa muodostuu. Tutkimusaineistona käytän kahta Hellstenin kirjaa: Tähän olen tullut. Kirja merkityksen löytämisestä (2017) ja Ajan takaa: Kauemmas katsomisen taidosta (2012) sekä Hellstenin haastattelua ”Merkityksellistä elämää hakemassa”– Terveys Summit -nettitapahtumasta 30.1.2020. Tutkimusmenetelmäni on teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka ohjaavina teorioina käytän Viktor Franklin logoterapiaa ja Robert A. Emmonsin spirituaalisten pyrkimysten (spiritual strivings) teoriaa. Hellstenin ajattelussa spirituaaliset pyrkimykset ja elämän rajallisuuden hyväksyminen muodostavat eksistentiaalisiin kysymyksiin vastaavan kokemuksellisen elämäntavan. Spirituaaliset pyrkimykset ohjaavat yhteyteen Jumalan ja oman minuuden kanssa, oman menneisyyden, egon ja arvojen tiedostamiseen sekä kohtaamaan kärsimys merkityksellisellä tavalla. Viktor Franklin tarkoituksen antavat luovat, kokemukselliset ja asenteelliset arvot toteutuvat näissä pyrkimyksissä. Elämän merkityksellisyyden kokemus syntyy pyrkimysten sivutuotteena. Egolähtöiset pyrkimykset ja elämän rajallisuuden torjuminen johtavat puolestaan merkityksettömyyteen. Spirituaalisten pyrkimysten merkityksellisyys perustuu niiden tarjoamaan suuntaan elämässä. Hellstenin ajattelun yhteys logoterapiaan kaipaa lisää tutkimusta. Elämän merkityksellisyyden kokemuksen muodostumista Hellstenin kirjoja lukeneiden tai koulutuksissa käyneiden parissa voitaisiin selvittää laajemmin laadullisella haastattelututkimuksella. Näin voitaisiin selvittää, ovatko kirjallisuudesta nousevat spirituaaliset pyrkimykset näkyvissä myös hänen koulutuksissaan.
  • Goria, Gabrielle (2013)
    This work illustrates the research I have conducted throughout the two years of my Master's degree programme in Theatre Pedagogy at the Theatre Academy of Helsinki (TeaK) on the topic of “active” silence: a quiet dimension of being, calm but not passive, characterized by a high level of awareness, openness and concentration at the same time. In March 2012 I led a one-day workshop with the title “Living the Silence” in seven different environments (among them: a school, two monasteries and a Theatre Academy), where I explored many possible combinations of art and meditation, in order to understand how the participants experienced “active” silence. In November 2012 I further developed my previous research on “active” silence by leading a two week-workshop, “Moving the Silence”, attempting to understand how I could develop a dialogue between different disciplines related to the practice of active silence such as meditation, T'ai Chi Ch'üan (the Chinese “Supreme Polarity boxing”) and expressive movement, without use of speech. The workshop led spontaneously towards a performance with the same title “Moving the Silence”, where I have been exploring the boundaries between meditation and performance, questioning how meditation can be a performance and vice-versa. We performed in February 2013. Silence proved to be a fruitful ground for a dialogue between art and spirituality, becoming a generative platform for developing meditative ways of working in the field of art. This thesis provides a detailed description of this work and the development of my personal conceptions about teaching.
  • Kettunen, Jonna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään mitä hengellinen musiikki merkitsee tutkimuksen nuorille aikuisille. Tutkimuksen kohteena on Agricolan kirkon Tuomasmessu, joka on toiminut säännöllisesti sunnuntai-iltaisin jo vuodesta 1988 Helsingissä. Tuomasmessu on erikoisjumalanpalvelus, jossa on monipuolinen hengellinen musiikki. Tuomasmessussa peruskaava ja rakenne ovat säilyneet samanlaisena, vaikka musiikkityylejä kokeillaan ennakkoluulottomasti. Messun musiikista vastaa vaihtuva musiikkijohtaja, joka kokoaa muusikot ja laulajat sekä sovittaa musiikin messuun sopivaksi. Tuomasmessun musiikki on eläväistä ja eroaa päiväjumalanpalveluksen musiikista, messussa bändi, kuoro ja esilaulajat pitävät huolen yhteislaulun sujuvuudesta. Tutkimuksen kysely toteutettiin Agricolan kirkossa Tuomasmessun aikana sunnuntaina 20.1.2013 ja vastaajia oli 228, joista haastatteluun osallistui kymmenen vuosina 1982−1993 syntyneitä nuoria aikuisia. Tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelurunkoa, haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Tutkimuksen teoria on aineistolähtöinen. Tutkimuksen aineiston analyysi sisältää kymmenen nuoren aikuisen haastattelun lisäksi kyselytutkimukseen osallistuneiden vastauksia avoimeen kysymykseen: Miten kuvaisit Tuomasmessun musiikin merkitystä itsellesi? Aineiston haastatteluiden ja avoimen kysymyksen vastausten pohjalta Agricolan Tuomasmessussa musiikki on monipuolista ja laadukasta. Helsinkiläisten nuorten aikuisten sitoutuminen kirkkoon ei ole Case Kallio-tutkimuksen mukaan suurta ja kirkon olisikin syytä kiinnittää huomiota niihin nuoriin aikuisiin, jotka ovat löyhästi kiinnittyneinä kirkkoon. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että haastatteluun osallistuneista nuorista aikuisista kaikki ovat kristillisesti sitoutuneita. Kiinnostavaa on yhden haastateltavan kiinnittyminen messuun, vaikka hän pitää itseään ateistina. Tuomasmessu koetaan paikkana jonne voi tulla kuin lätkämatsiin omana itsenään, epäilevänä tai uskossaan vahvana. Tuomasmessuun osallistutaan yksin tai ennestään tutun ihmisen seurassa, uskonnollisuus on individuaalista. Vain yksi haastateltavista on tiiviisti kiinnittynyt Tuomasyhteisöön ja osallistuu messun lisäksi messukokouksiin sekä toimii vapaaehtoisena. Muilla seurakuntalaisilla ei haastateltaville ole tunnelman luomisen lisäksi suurempaa merkitystä. Tuomasmessussa tunnelma ja musiikki saavat yhä uudelleen käymään messussa.
  • Ojanen, Piia (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimukseni kuvaa hiljaisuuden viljelyä osana seurakuntatyötä seurakuntapapin näkökulmasta. Olen kiinnostunut siitä, kuinka hiljaisuuden viljelyä seurakunnissa toteutetaan. Tutkimukseni käsittelee sitä, miten seurakuntalaisia johdatetaan hiljaisuuteen ja pyhän äärelle ja kuinka pyhä kohdataan hiljaisuuden viljelyn eri muotojen kautta. Tutkimukseni antaa apuvälineitä hiljaisuuteen ja hiljaisuuden viljelyn toteuttamiseen käytännössä sekä laajentaa ajattelua hiljaisuuteen ja Pyhän äärelle ohjaamisesta. Tutkimusaineistoni koostuu hiljaisuuden viljelyn muotoja kartoittavasta kyselystä ja kymmenestä haastattelusta. Olen kerännyt aineistoni Mikkelin hiippakunnan alueelta. Mikkelin hiippakunta valikoitui tutkimusalueeksi käytännöllisten syiden takia. Kysely lähetettiin toukokuussa 2013 e-lomakkeena tuomiokapitulin kautta kaikkiin Mikkelin hiippakunnan 40 seurakuntaan. Määräaikaan mennessä sain 22 vastausta. Haastattelut puolestaan toteutettiin vuoden 2013 kevään ja kesän aikana. Valitsin haastateltavat pääosin lumipallo-menetelmää käyttäen. Yhden haastateltavan löysin kyselyn saatteena lähetetyn kirjeen avulla. Haastateltavista yhdeksän oli naisia ja yksi oli mies. Aineiston analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysia. Tutkimukseni osoitti, että hiljaisuudella oli vastaajille käytännöllinen ja hengellinen merkitys. Hiljaisuus koettiin tärkeänä osana omaa elämää ja oman hengellisyyden hoitamista. Se liitettiin Jumalan kohtaamiseen ja sitä pidettiin kokonaisvaltaisena kokemuksena. Monelle haastateltavista seurakuntapapeista hiljaisuus oli merkittävä voimavara omassa työssä jaksamiseen sekä oleellinen osa hartauselämää. Hengellisen elämän hoitaminen johtaa parhaimmillaan uskonnollisen identiteetin selkiytymiseen ja vahvistaa sitoutumista seurakuntaan. Tutkimukseni mukaan hiljaisuuden viljelyn esillä pitäminen ja puitteiden luominen hiljaisuudelle ovat keskeinen osa hiljaisuuden vaalimista osana seurakuntatyötä. Hiljaisuuden viljelyä toteutetaan käytännön seurakuntatyössä usein erilaisilla hiljaisuuden viljelyn muodoilla. Näitä ovat esimerkiksi hiljaisuuden retriitit, hiljaisuuden päivät, hiljaisuuden messut ja rukoushetket. Hiljaisuutta voidaan tehdä seurakuntalaisille tutuksi myös musiikin, rukoushelmien, ikonien ja symbolien avulla. Hiljaisuuden vaalimisen tehtävänä on auttaa ihmistä Jumalan sanan kokonaisvaltaiseen kuulemiseen ja sakramenttien vastaanottamiseen. Hiljaisuuden viljely on osa hengellisen elämän toteuttamista, jossa keskiöön nousevat ihmisen jumalasuhde ja Jumalan kuunteleminen. Hiljaisuuden viljely on tietoista toimintaa. Siinä keskitytään asioihin, jotka rauhoittavat ja johdattavat Jumalan sanan äärelle, rukoukseen sekä Jumalan äänen ja omien ajatusten kuulemiseen. Hiljaisuuden viljely palvelee ihmisen omaa hengellistä rukous- ja hartauselämää, oman elämän jäsentymistä, lepoa ja jumalayhteyttä. Keskeistä on olla Jumalan edessä yksin tai yhdessä sanaa lukien, kuunnellen ja rukoillen.
  • Helminen, Asko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksessani tarkastelen teologien ja oppineiden käsityksiä pappiskasvatuksesta Suomessa. Lähdeaineistona käytän teologien tiedekuntalehti Kyyhkysessä vuosina 1966—1973 aiheesta julkaistuja kirjoituksia, joista poimin kiinnostavimmat laadullista sisällönanalyysia varten. Tutkin, millaista keskustelua pappiskasvatus synnytti, millä perusteilla yliopiston pappiskasvatusta puolustettiin tai vastustettiin, mitä ongelmia tai hyviä puolia pappiskasvatuksessa nähtiin ja miten sitä haluttiin kehittää. Ajankohdan yhteiskunnallinen murros muovasi ihmisten maailmankuvaa ja ajattelua. Instituutiot, kuten kirkko, olivat kritiikin kohteina. Yliopistoelämä politisoitui opiskelijoiden pyrkiessä muuttamaan yliopistoa demokraattisemmaksi. Teologian ylioppilaat vaativat opintojensa uudistamista. Tutkimuksessani selvitän sitä, miten murros ja yliopistokriisi näkyivät pappiskasvatusta koskevassa kirjoittelussa. Seuraavat viisi teemaa nousivat kirjoituksissa korostetusti esille: pappiskoulutuksen järjestämisvastuu, koulutuksen mielekkyys ja tarkoituksenmukaisuus, teoria- ja käytännön opetuksen suhde, yliopistoteologian ja kirkon teologian suhde sekä papin identiteetin ja spiritualiteetin muodostuminen ja kehittyminen. Kirjoittajat pitivät pappiskasvatusta yhteiskunnan tehtävänä. Yliopistoteologian avulla papit saivat valmiudet tehdä tieteellistä tutkimusta ja omaa hengenelämää koskevaa itsereflektiota. He oppivat ymmärtämään uskonelämän eri ilmenemismuotoja ja tekemään itsenäisiä, persoonallisia kannanottoja. Yhteiskunta oli selvillä siitä, mitä uskonnollisessa elämässä tapahtui. Opetuksen siirtäminen kirkolle tai uskonnollisille yhdyskunnille olisi palvellut vain niiden omia tarpeita ja typistänyt teologista näkemystä. Jotkut tosin ajattelivat, että teologiaa oli tutkittava kirkossa, koska se oli syntynyt siellä. He edellyttivät, että teologia on tunnustuksellista ja edistää kirkon oppia ja agendaa. Heidän mukaansa spekuloiva ja tieteellistynyt akateeminen jumalatutkimus haastoi pappien vakaumusta ja sai heidät epätietoisiksi tehtävästään ja suhteestaan kirkkoon ja yhteiskuntaan. Monet näkivät tunnustuksellisuuden kuitenkin ennen kaikkea tarkoituksenmukaisuutena: opetuksessa huomioitiin opiskelijan tulevat tehtävät. Opiskelijan tausta, motiivit ja ennakko-odotukset vaikuttivat kokemuksiin opintojen mielekkyydestä. Vakaumuksellisten kristittyjen oli vaikea sovittaa uskonkäsitystään akateemiseen teologiaan, ja he pyrkivät jopa välttelemään sen omaksumista. Radikaaliteologeille vasta yhteiskunnallinen aktivoituminen toi kokemuksen opintojen mielekkyydestä. Heille tärkeintä oli maailman kärsimyksen ja hädän lievittäminen. Monet odottivat tiedekunnalta oman hengenelämän ohjausta ja tukea, mutta pettyivät, kun eivät sitä saaneet. Opintojen myötä tapahtunut elinympäristön ja elämäntavan muutos sekä uudet sosiaaliset suhteet ja vaikutteet vaativat opiskelijalta sopeutumista ja vaikuttivat osaltaan hänen kokemuksiinsa opintojen mielekkyydestä. Tulevan työelämän haasteet synnyttivät opiskelijoissa epävarmuutta. He tunsivat saaneensa tarvitsemansa teoriatiedon, mutta eivät riittävää ohjausta sen käytäntöön soveltamisessa. Omakohtaisen teologisen synteesin puute aiheutti pelkoa papin työhön menemisestä. Toisaalta epätietoisuus uudisti kirkkoa. Kun opiskelijalla ei ollut valmista papin muottia, hän pystyi muokkaamaan pappeudesta itsensä ja ympäröivän yhteiskunnan näköistä. Uudet ajatukset ja ideat siirtyivät pappien mukana kirkon käytänteisiin uudistaen niiden toimintaa. Mielekkäimpinä opintonsa kokivat niihin avoimin mielin suhtautuneet. Ennakko-odotusten puuttuessa he pystyivät kyseenalaistamaan ja muuttamaan ajatteluaan ja käsityksiään sekä löytämään opinnoilleen kiinnostavan sisällön. Kirjoituksissa tunnustettiin yliopisto- ja kirkon teologian riippuvuussuhde, mutta niiden yhteen sovittaminen koettiin hankalaksi. Näkemyserot liittyivät usein siihen, miten teologian tuli huomioida kirkon tarpeet ja odotukset. Ongelmana oli, että tiedekunnan oli yhtäältä harjoitettava vapaata ja riippumatonta tieteellistä tutkimusta, toisaalta koulutettava kirkolle sen oppia tunnustavia työntekijöitä. Vastakkainasettelu näkyi siten, että osa kirjoittajista piti tiedekuntaa pelkkänä pappienkoulutuslaitoksena, osa taas ammattikouluna, joka ei valmistanut mihinkään virkaan. Opiskelijoiden keskuudessa vallitsi lisäksi epätietoisuus siitä, täyttikö tiedekunnan opetus kaikkia niitä vaatimuksia, joita kirkko tulevilta sananjulistajiltaan edellytti. Papiksi kasvaminen ja spiritualiteetin kehittyminen oli teologin koko persoonaa koskettava ja muokkaava tiedollinen ja hengellinen prosessi. Siksi oli kirjoittajien mukaan kohtalokasta, että tiedekunta ja kirkko jättivät opiskelijan yksin pohtimaan omaa eksistenssiä, pappeutta ja spiritualiteettia koskevia kysymyksiä. Hengellisyyttään hoitaakseen opiskelijoiden oli hakeuduttava erilaisiin ryhmiin, jotka tarjosivat turvaa ja henkisen kodin, mutta saattoivat toisaalta painostaa ”oikeaan ajatteluun”. Kirjoittajien mielestä oli tiedekunnan ja kirkon tehtävä järjestää opiskelijoille sielunhoitoa sekä hengellistä tukea ja ohjausta.
  • Hannikainen, Pietari (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkimus käsittelee Yleisradion TV2:n Pikku Kakkonen-lastenohjelmassa ilmeneviä tapoja käsitellä spiritualiteettiin liittyviä aiheita, jotka ovat sukua uskonnollisille ilmiöille. Tutkimuksen teoriataustassa spiritualiteetin alue jäsennetään käsittämään institutionaalisen, humanistisen, ja yliluonnollisen spiritualiteetin, joista viimeksi mainittuun tämä tutkimus keskittyy. Tutkimuksen kohteena on Pikku Kakkosen sisältö vuosina 2013 ja 2014. Tarkastelussa olevista 58:sta Pikku Kakkosen ohjelmasarjasta tutkimuksen varsinaiseksi aineistoksi valikoitui 21 ohjelmasarjaan kuuluvia ohjelmia ja niiden lisäksi ohjelman juonto-osuuksia, jotka sisälsivät kannanottoja yliluonnollisen spiritualiteetin alueeseen. Aineisto jäsennettiin kolmeen kategoriaan: vuodenaikojen juhlaperinteet; kansanusko, magia ja noituus, sekä jumalasuhde. Näitä kategorioita alaluokkineen analysoitiin neljässä tutkimusluvussa sisällönanalyysin avulla. Tutkimus toi esille, että Pikku Kakkonen sisältää monenlaisia kannanottoja yliluonnollisen spirtualiteetin alueeseen. Ensinnäkin Pikku Kakkonen ylläpitää ja rakentaa sekulaareja vuodenaikojen juhlaperinteitä ja niihin liittyviä mytologioita, kuten myyttiä joulupukista. Toiseksi Pikku Kakkonen edistää suomalaisen ja eurooppalaisen kansanperinteen ja siihen liittyvän uskomusperinteen esittämistä lapsille. Tähän ja moderniin satufantasiaan liittyen Pikku Kakkosen useat ohjelmat toistavat satuperinteeseen liittyvää spirituaalisen initiaation kaavaa. Kolmanneksi Pikku Kakkosen ohjelmissa näytti esiintyvän jonkin verran transtekstuaalisia viittauksia populaarikulttuurissa suosittuihin uuspakanuutta käsitteleviin ohjelmiin ja niiden teemoihin, kuten noituuden esittämiseen naisellisen voimaantumisen lähteenä. Neljänneksi Lauran tähti -ohjelman todettiin käsittelevän lapsen jumalasuhdetta uususkonnollisuudelle tai –henkisyydelle tyypilliseen tapaan, erillään institutionaalisesta spiritualiteetista. Tulosten perusteella todettiin, että yliluonnollisen spiritualiteetin näkökulmasta Pikku Kakkosen suhde uskontoa lähellä oleviin ilmiöihin on jossain määrin problemaattinen. Ohjelman todettiin toistavan kulttuurisesti muotoutuneita tapoja suhtautua spirituaalisiin kysymyksiin. Niiden juuret palautuvat sellaisiin paradigmoihin lasten kognitiivisesta kehityksestä, joiden perusteluja voidaan perustellusti kyseenalaistaa uudempien tieteellisten tutkimusten valossa. Ohjelmassa esitetyt näkemykset elämän yliluonnollisesta dimensiosta ovat meko yksipuolisia ja painottuvat kansanuskoon ja animatistiseen spiritualiteettiin, vaikkakin monessa tapauksessa ilmeisen tahattomasti luoden samalla tilan länsimaisessa kultturissa voimistuneille uususkonnollisuuden vaikutteille.