Browsing by Subject "standardit"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Maack, Gerd; Äystö, Lauri; Carere, Mario; Clausen, Henning; James, Alice; Junghans, Marion; Junttila, Ville; Hollender, Juliane; Marinov, Dimitar; Stroomberg, Gerard; Triebskorn, Rita; Verbruggen, Eric; Lettieri, Teresa (Springer Science and Business Media LLC, 2022)
    Environmental Sciences Europe
    Leverett et al. commented on the Environmental quality standard (EQS) for diclofenac derived under the European Water Framework Directive [Leverett et al. (2021) Environ Sci Eur 33: 133 https://doi.org/10.1186/s12302-021-00574-z]. They postulated that the derivation of the EQS value for diclofenac is not conducted according to the EQS Technical Guidance, but rather using data of poor reliability and relevance. Consequently, the authors suggested using their alternative derived value instead. It is to be noted that the process for the EQS derivation for diclofenac is still ongoing and not finalized, and that as a consequence, any critical analysis is very premature. In general, within the current European Commission process, EQS values proposals are derived by expert groups led by the Joint Research Centre. In the specific case for diclofenac, Leverett et al. have also been actively involved as experts. This response to Leverett et al. (2021) aims to clarify the reasoning behind the proposal from a scientific point of view and to express our concern for the lack of transparency of their position in the statement of competing interests. Indeed, the authors did not disclose their participation in the expert group for deriving the diclofenac EQS value, nor that they have direct and indirect ties to a company that markets diclofenac in Europe, Glaxo Smith & Kline plc (GSK). This amounts to a significant conflict of interest and leads to disinformation to the reader.
  • Kahrola, Ari; Reinikainen, Tapio; Johansson, Annika; Finel, Nufar (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 40/2021
    Selvityksessä tarkastellaan teknologioita ja ratkaisuja, joiden avulla ammattikeittiöiden ilmastoystävällisyyttä voidaan parantaa. Muutoksen peruselementtejä ovat energiatehokkuusparannukset ja matalan ilmastonlämmityspotentiaalin (GWP) kylmäaineisiin siirtyminen. Energiatehokkuusparannukset kohdistuvat sekä valittaviin laitteisiin että koko talotekniikkaan liittyvään suunnitteluun ja toteutukseen. Luonnollisia kylmäaineita, kuten hiilivetyjä, ammoniakkia ja hiilidioksidia tulisi suosia aina kun mahdollista. Työssä laadittiin katsaukset liittyen: i) kylmäaineita ja energiatehokkuutta koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin, kotimaiseen ja EU-lainsäädäntöön sekä standardeihin, ii) energiatehokkuusmurrosta tukeviin teknologioihin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin ja haasteisiin, ja iii) uusien teknologioiden integroimiseen talotekniseen suunnitteluun. Lisäksi haastateltiin asiantuntijoita kolmesta suurimmasta Suomessa toimivasta talotekniikkayrityksestä. Haastattelujen tarkoituksena oli selvittää lämmöntalteenoton (LTO) ja hyödyntämisen mahdollisuuksia tyypillisissä ammattikeittiöissä. Haastatteluissa käytiin läpi sitä, miten lämmöntalteenottoa ja hukkalämmön hyödyntämistä toteutetaan tällä hetkellä uudiskohteissa ja toisaalta myös saneerauskohteissa. Samalla kerättiin palautetta nykyisten ratkaisujen toimivuudesta ja etsittiin ideoita lämmön talteenoton tehostamiseksi. Suosituksissa tärkeimmiksi nousivat i) kokonaisvaltainen energiatekniikan suunnittelu ammattikeittiökohteissa, ii) ammattikeittiösuunnittelun integroiminen talotekniikan suunnitteluun ja käyttöön, iii) oleellisena osana kokonaisratkaisua waterloop-, eli nestelauhdutteinen järjestelmä, joka tekee mahdolliseksi ammattikylmälaitteiden tuottaman lämmön kierrättämisen kiinteistön tarpeisiin, ja iv) luonnollisten kylmäaineiden käyttö niissä kohteissa, joihin markkinoilta löytyy sopivia laitteistoja. Lisätietoa tarvitaan ehdotettujen ratkaisujen ja teknologioiden energiansäästö- ja ilmastohyötyjen suuruudesta, ja varsinkin lisähyödyistä niissä ratkaisuissa, joissa matalan GWPn kylmäaineilla toimivat kylmälaitteet liitetään vesikiertoiseen lämmöntalteenottojärjestelmään ja hukkalämpö otetaan talteen koko kiinteistön hyödyksi. Erityisesti ratkaisujen ja teknologioiden integroiminen taloteknisiin suunnitteluratkaisuihin sekä uudiskohteissa että vanhojen kiinteistöjen kunnostushankkeissa vaatii lisätietoa. Sitä saisi parhaiten pilottihankkeilla, joissa kohteina olisivat hyvin mittaroidut uudiskohteet ja kunnostuskohteet.
  • Laitinen, Markku (Helsingin yliopisto, 2009)
    Verkkari 2009 (3)
  • Vaajoensuu, Emilia (2007)
    Tutkimuksessani lähestyn sijoittajaviestintää läpinäkyvyyden näkökulmasta. Käsittelen työssäni talousraportoinnin International Financial Reporting Standards -standardeja sekä Market Abuse-, Transparency- ja Prospectus-direktiivejä. Uusilla standardeilla ja direktiiveillä pyritään lainsäädännön harmonisointiin Euroopassa sekä parantamaan yhtiöiden läpinäkyvyyttä. Edelleen, tavoitteena on edistää Euroopan unionin yhteisten pääomamarkkinoiden kasvua ja kaupankäynnin vilkastumista. Tarkastelen pörssiyhtiöiden sijoittajaviestinnän muuttumista näiden uusien standardien ja direktiivien myötä sekä niiden vaikutusta sijoittajaviestinnän läpinäkyvyyteen. Keskeisimmät tutkimuskysymykseni ovat: - Miten uudet direktiivit ja standardit edistävät sijoittajaviestinnän läpinäkyvyyttä? - Mitä haasteita uudet standardit ja direktiivit asettavat pörssiyhtiöiden sijoittajaviestinnälle? - Millaisia ongelmia läpinäkyvyydestä mahdollisesti aiheutuu? Tutkimusaiheeni ajankohtaisuudesta johtuen nojaudun tutkimuksessani paljolti asiantuntijalähteisiin. Haen vastauksia tutkimuskysymyksiin sekä aiemman tutkimuskirjallisuuden että teemahaastattelujen pohjalta. Keskeisimpiä lähteitäni ovat sijoittajaviestinnän osalta Poikolainen (1996), Mars, Virtanen & Virtanen (2000) ja Kariola, Niemelä & Angervuo (2004) ja läpinäkyvyyden osalta Tapscott & Ticoll (2003) ja Oliver (2004). Painetut sekä sähköiset artikkelit muodostavat merkittävän osan lähteistä. Keskeisimpiä näistä ovat PricewaterhouseCoopers (2004) ja InvestorSight: The Global Investor Relations Benchmark Study (2005). Haastateltavat olen valinnut kolmelta eri osa-alueelta: haastattelen sijoittajaviestinnän ammattilaisia, sijoitusanalyytikkoja ja osakesäästäjiä. Sijoittajaviestinnän ammattilaiset olen valinnut neljästä suomalaisesta pörssiyhtiöstä nelikentän avulla, muuttujina yhtiön koko ja kansainvälisyys / kotimaisuus. Sijoitusanalyytikot olen puolestaan valinnut valitsemiani yhtiöitä seuraavista analyytikoista. Lähtökohtaisesti direktiivien ja standardien tarkoituksena on lisätä läpinäkyvyyttä. Haastateltavien mukaan yhtiöt tuottivat jo valmiiksi paljon tietoa taloudellisesta tilastaan. Suomalaista sijoittajaviestintää pidettiin jo melko läpinäkyvänä, ja erityisesti direktiiveillä ei nähty olevan suurta vaikutusta suomalaisen sijoittajaviestinnän läpinäkyvyyteen. Sen sijaan niiden koettiin lisäävän läpinäkyvyyttä esimerkiksi Keski-Euroopan maissa. Sijoitusanalyytikot ja sijoittajat olivat sääntelyn kannalla, kun taas sijoittajaviestinnästä vastaavat esittivät myös vaihtoehtoja muodolliselle sääntelylle. Sääntelyn arvioitiin kuitenkin lisääntyvän tulevaisuudessa. Standardien ja direktiivien käyttöönotosta aiheutuvia keskeisimpiä haasteita sijoittajaviestinnästä vastaaville olivat lisääntynyt työmäärä sekä ammatin vaatimustason kasvu. Myös sijoitusanalyytikoiden työmäärä kasvoi, eikä lisääntyneeseen tietomäärään ehditty kunnolla perehtyä. Sijoittajat puolestaan arvioivat viestien ymmärrettävyyden vaikeutuvan. Läpinäkyvyydestä aiheutuvat ongelmat keskittyivät haastatteluaineiston perusteella huoleen siitä, että listautuneiden yhtiöiden on julkaistava tietoa, josta listautumattomat, kilpailevat yhtiöt voisivat hyötyä. Sääntelyn ja läpinäkyvyyden sinänsä ei nähty juuri aiheuttavan ongelmia, vaan sillä nähdään päinvastoin voivan olla myönteinen vaikutus yhtiöiden toimintaan.
  • Holmsten, Anja (Suomen ympäristökeskus, 2009)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 19/2009
  • Mäkilä, P; Luona-Helminen, R; Kuusisto, H (Kela, 2017)
    Työpapereita 131
    Tausta: Väestön fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan vähäisyys aiheuttaa haasteita suomalaiselle yhteiskunnalle. Liikkumaton elämäntapa lisää monia kansansairauksia ja kansantalouden kustannuksia ja on yhteydessä väestöryhmien välisiin terveys- ja hyvinvointieroihin. Neurologista sairautta sairastaville kuntoutujille arjen fyysinen aktiivisuus ja liikunnan harrastaminen saattaa olla ongelmallista. Kun fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan toteuttamisen edellytykset ovat kunnossa, edistetään terveyttä ja hyvinvointia, vähennetään eriarvoisuutta sekä tuetaan ihmisten vastuuta omasta terveydentilasta ja elämäntavoista. Tutkimuksessa Liikunta kuntoutuksen tukena selvitettiin Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiaa saavien kuntoutujien liikunnan harrastamista edistäviä ja rajoittavia tekijöitä sekä Kelan avoterapiastandardin sisältämää liikuntakokeilumahdollisuuden käyttöä. Menetelmät: Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiaa saavat neurologista sairautta sairastavat suomen- ja ruotsinkieliset kuntoutujat Varsinais-Suomen alueella (N = 564), Kelan järjestämän fysioterapian palveluntuottajat, joilla on vaikeavammaisia neurologisia kuntoutujia (Loimaa, Paimio, Turku ja Uusikaupunki) (n = 59) sekä näiden kuntien erityisliikunnasta vastaavat työntekijät (n = 4). Kuntoutujien aineisto poimittiin Kelan rekisteristä. Tutkimukseen vastasi 219 kuntoutujaa (38,8 %), 22 fysioterapeuttia (37,2 %) ja 2 kahden kunnan erityisliikunnasta vastaavaa työntekijää. Tutkimus toteutettiin kyselynä kuntoutujille sekä puhelinhaastatteluna ja sähköpostikyselynä fysioterapeuteille ja kunnan liikuntatoimen työntekijöille. Tulokset: Kyselyyn vastanneet kuntoutujat harrastivat eniten kävelyä tai juoksua, uintia tai vesijuoksua, luonnossa liikkumista ja kuntosaliharjoittelua. Luonnossa liikkumista, uintia tai vesijuoksua, kuntosaliharjoittelua ja tanssia sekä keilailua ja ratsastusta halusivat harrastaa myös ne kuntoutujat, jotka eivät aikaisemmin olleet harrastaneet näitä lajeja. Avoterapiastandardiin kuuluvaa liikuntakokeilumahdollisuutta oli hyödynnetty 58 vastaajan (26,7 %) fysioterapiassa. Nykyistä liikunnan harrastamista kohtalaisesti edistivät vastaajan tietämys liikunnan ja terveyden välisistä yhteyksistä sekä perheenjäsenten asenteet ja rajoitti merkittävästi neurologinen oire. Liikunnan harrastamista lievästi edistävät oma motivaatio liikkua ja oma asenne, avustaja, asiantuntijoiden ohjaus, kuljetusjärjestelyt ja liikuntakaveri. Lievästi nykyistä liikunnan harrastamista rajoittivat vastaajan liikunnalliset taidot sekä taloudellinen tilanne. Fysioterapeutit ja liikuntatoimi halusivat kehittää neurologista sairautta sairastavien kuntoutujien liikuntamahdollisuuksia ja toivoivat lisää tiedottamista kunnan liikuntapalveluista ja Kelan avoterapiastandardin käytöstä. Johtopäätökset: Neurologista sairautta sairastavat kuntoutujat, fysioterapeutit ja kunnan erityisliikunnan työntekijät kannattivat avoterapiastandardin liikuntakokeilumahdollisuuden käyttöä, mikäli liikuntatoiminnan edellytykset ovat kunnossa. Hyvin toteutettuna liikunta tukee kuntoutumista.
  • Hautamäki, Lotta; Ramadan, Farid; Vilhunen, Tuuli (Kela, 2021)
    Kuntoutusta kehittämässä
    Tämä käsikirja on tarkoitettu eläinavusteisista menetelmistä kiinnostuneille tai niitä jo toteuttaville ihmisille. Käsikirjan tärkein tehtävä on välittää toimintaan osallistuvien ihmisten ja eläinten kannalta eettisiä toimintatapoja, tutkittua tietoa ja hyviä käytäntöjä. Käsikirja tarjoaa runsaasti tietoa siitä, millainen on tutkimusten ja kokemusten mukaan hyvä, laadukas ja turvallinen eläinavusteinen interventio ammattilaisen tai vapaaehtoisen toteuttamana. Tutkittua tietoa eläinavusteisuudesta tarjotaan tiiviissä muodossa ja kuvaillaan esimerkkitapauksien avulla eläinavusteisuuden konkreettista toteuttamista eri yhteyksissä. Käsikirja haastaa erilaisten tehtävien avulla pohtimaan oman toiminnan kohdalla millainen on hyvä eläinavusteinen interventio. Käsikirja kannustaa ja ohjeistaa oman toiminnan arvioimiseen sekä interventioiden tarkempaan suunnitteluun ja itsearviointiin. Lisäksi käsikirja ohjaa lisätiedon ja täydennyskoulutuksen äärelle. Käsikirja on koottu Kuntoutussäätiön tutkijoiden toimesta osana Kelan rahoittamaa kehittämishanketta, mutta se on syntynyt yhteiskehittämisen tuloksena yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Käsikirjan lähdeaineistona ovat kansainvälisten ja kotimaisten järjestöjen tuottamat standardit, laatutyö ja ohjeistukset sekä tutkimustieto.
  • Pentikäinen, Marja (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielma käsittelee projektijohtamisen malleja osana julkishallinnon projektifikaatiota. Projektifikaatiolla kuvataan projektien määrän ja merkityksen merkittävää kasvua eri sektoreilla. Tarkemmin tutkielmassa käsitellään yhtä projektifikaation osa-aluetta: projektijohtamisen malleja, niiden taustoja ja kokemista Suomen keskusvaltionhallinnossa. Tutkittavan ilmiön laajuuden vuoksi rajaus on ollut välttämätön. Tutkielman tavoite on laajentaa vielä suhteellisen vähäistä ymmärrystä projektijohtamisen malleista ja laajemmin julkishallinnon projektifikaatiosta. Aihe on perusteltu paitsi projektifikaation julkishallintoa muokkaavan luonteen takia, myös projektijohtamisen mallien ja niiden taustalla vaikuttavien tekijöiden ymmärtämisen vuoksi. Etenkin julkishallinnon kontekstissa on epäselvää, mitä projektijohtamisen malleja on käytössä, mitä niiden taustalla on, sopivatko ne julkishallintoon ja mitä vaikutuksia niillä mahdollisesti on. Aihetta lähestyttiin tutkielmassa projektifikaation tutkimuksen sekä John W. Meyerin mukaisen sosiologisen uusinstitutionalismin näkökulmasta. Projektifikaation tutkimuksen kasvusta huolimatta projektifikaatio ei muodosta omaa teoriaansa, vaan projektifikaation tutkimusta on tehty eri lähestymistapoja käyttäen. Sosiologisen uusinstitutionalismin hyödyntäminen on tutkielmassa ollut perusteltua, sillä se auttaa käsittämään projektijohtamisen mallien leviämistä ja mallien taustalla vaikuttavia tekijöitä. Vastaavanlaisen tutkimuksen vähyyden vuoksi tutkielmassa hyödynnettiin myös laajemmin projektijohtamisen ja sen standardien tutkimusta. Tutkielma toteutettiin laadullisena monitapaustutkimuksena. Tapausorganisaatioiksi valittiin toisistaan eriäviä, projektijohtamisen mallia käyttäviä sekä muutoin aihealueen kannalta mielekkäitä keskusvaltionhallinnon organisaatioita. Tapausorganisaatiot olivat valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja Väestörekisterikeskus. Tutkielman aineistona toimi tapausorganisaatioissa tehdyt teemahaastattelut, tapausorganisaatioiden projektijohtamisen mallit sekä näitä täydentävä asiakirja-aineisto. Aineiston analyysissä hyödynnettiin teorialähtöistä teemoittelua, joka mahdollistaa aineiston sitouttamisen aiempaan tutkimukseen. Projektijohtamisen malleihin Suomen keskusvaltionhallinnossa vaikuttavat tutkielman perusteella kolme kokonaisuutta: organisaation sisäiset tekijät, valtionhallinto ja sen käytänteet sekä erilaiset institutionalisoituneet käytänteet. Jälkimmäiseen voi nähdä kuuluvaksi paitsi projektijohtamisen standardit myös muut kansainväliset standardit sekä laajalle levinneet projektikäytännöt. Nämä kolme kokonaisuutta sekä vaikuttavat projektijohtamisen malleihin että ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Projektijohtamisen mallien käyttöönottoon on niin ikään vaikuttanut useita eri tekijöitä. Voimakkaimmin tapausorganisaatioissa näkyy projektifikaation suora vaikutus. Etenkin projektien suuren määrän vuoksi organisaatioiden sisällä koetaan tarvetta projektijohtamisen mallille. Mallin avulla pyritään esimerkiksi edistämään yhteisiä projektikäytänteitä organisaatiossa, koordinoimaan ja valvomaan projektien muodostamaa kokonaisuutta sekä edistämään projektien onnistunutta läpivientiä. Tutkielman perusteella tavoitteissa onnistuminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvää, ja projektijohtamisen mallin käytössä voi organisaation sisällä olla suuriakin eroja. Lisäksi projektijohtamisen mallien käyttöönottoon on vaikuttanut epäsuorasti erilaiset valtionhallinnon tekijät, kuten tulosohjaus ja hallituksen tavoitteet. Keskusvaltionhallinnon organisaatioissa esimerkiksi koetaan, että projektijohtamisen malli on yksi keino edistää rationaalista projektitoimintaa ja vaadittua tehokkuutta. Projektijohtamisen mallit koetaan tapausorganisaatioissa kokonaisuudessaan hyödyllisinä, vaikka mallien avulla ei olisi saavutettu kaikkia haluttuja tavoitteita. Projektijohtamisen mallien kokemisessa korostuu, että malleilla on eri käyttäjäryhmiä, jotka voivat kokea mallin eri tavoin. Lisäksi malli saattaa onnistua osassa ja epäonnistua osassa tavoitteistaan. Projektijohtamisen käytänteiden institutionalisoituneesta luonteesta kertoo, että kokeneet projektipäälliköt kokevat toimivansa riittävästi mallin mukaisesti, vaikka hyödyntäisivät pääasiassa aiempaa kokemustaan. Lisäksi on huomattavaa, että projektijohtamisen mallien koetaan tarvitsevan organisaatiokohtaista muokkaamista ja malleihin kohdistuu myös ongelmia, jotka eivät välttämättä ole ratkaistavissa. Monitapaustutkimuksen ansiosta tutkielman tulokset ovat laajemmin yleistettävissä verrattuna yhden tapauksen tapaustutkimuksiin. Erityisesti on mahdollista, että vastaavia tutkimustuloksia olisi mahdollista saada, jos tutkittaisiin muita Suomen keskusvaltionhallinnon organisaatioita. Tästä huolimatta monitapaustutkimuksella on rajoitteensa, minkä vuoksi tutkielman tuloksia ei tule yleistää liikaa. Tämän sekä aihealueen melko vähäisen tutkimuksen vuoksi myös jatkotutkimukset ovat toivottavia.
  • Turunen, Terttu (Helsingin yliopisto, 2002)
    Verkkari 2002 (5)
  • Kuoppala, Minna; Hellsten, Seppo; Kanninen, Antti (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 36/2008
    Vesistöseurannat olivat ennen EY:n vesipolitiikan puitedirektiivin voimaantuloa painottuneet veden fysikaalis-kemialliseen laatuun, ja biologisten laatutekijöiden seuranta oli jäänyt kasviplanktonia lukuun ottamatta vähäiselle huomiolle. Etenkin vesikasvitutkimukset ovat olleet harvalukuisia ja menetelmiltään vaihtelevia. Tässä hankkeessa Eurooppalaisille tutkimuslaitoksille tehdyn kyselyn perusteella vesikasvillisuuden seurantamenetelmien kehitystoiminta on vilkasta. Laadunvarmistuksen menettelytavat ja ohjeisto puuttuvat kuitenkin miltei täysin lukuun ottamatta jokitutkimuksiin kehitettyä MTR-ohjeistoa. Kyselyn perusteella voidaan todeta CEN-standardeja tulkitun melko väljästi ja menetelmien olevan erittäin kirjavia. Käsillä olevassa kehityshankkeessa käydään läpi yksityiskohtaisesti vesikasvitutkimukseen liittyvät CEN-standardit ja niiden antamat suuntaviivat menetelmien kehittämiselle Suomessa. Suomessa järvien vesikasvitutkimusten menetelmäkehitys on ennen Life-Vuoksi (v. 2001-2004) projektia ollut vähäistä lukuun ottamatta biologitoimisto Jari Venetvaaran kehittämää Najas-ohjelmistoa ja siihen liittyvää linjamenetelmää. Life-Vuoksi hankkeessa suositeltu ns. päävyöhykelinjamenetelmä noudattaa hyvin CEN-standardia ja muodostaa siten perustan myös laadunvarmistuksen kehittämiselle. Jokien osalta ei vastaavaa menetelmäkehittelyä ole tehty eikä sen suhteen voida antaa suosituksia. Raportissa kuvataan yksityiskohtaisesti järvissä tehtävä vesikasvitutkimus vaiheineen ja laaditaan suuntaviivat laadunvarmistukselle. Kansallinen ohjeisto perustuu SYKEn toimimiseen vastuullisena koordinoijana, kun taas varsinainen kehitystoiminta voi keskittyä edelleen alueellisiin ympäristökeskuksiin. Laadunvarmistuksen kehittämisessä tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden ja viranomaisten kesken sekä selkeää työnjakoa ja resurssien yhteistä suuntaamista. Raportti on suurelta osin kirjoitettu viranomaisten tekemän perusseurannan tarpeita varten, mutta soveltuu suoraan myös toiminnallista seurantaa tekevien konsulttien käyttöön. Ehdotettu laadunvarmistuksen menettelytapa käy myös tutkinnallisen seurannan tarpeisiin.
  • Tulkki, Leena (Helsingin yliopisto, 2018)
    Nykyisin tutkimusta etenkin monilla luonnontieteellisillä aloilla voidaan luonnehtia teknotieteelliseksi. Tällä viitataan dynamiikkaan, jossa erilaiset teknologiat ovat tärkeässä roolissa tutkimuksen mahdollistajina ja toisaalta näin saatu tutkimustieto ruokkii uusien teknologioiden kehitystä. Toinen, monesti teknotieteellisiin aloihin linkittyvä, nykytieteen jo pidempään jatkunut kehityssuunta on tutkimuksessa kerätyn datan merkityksen korostuminen. Laajoihin tietokantoihin kertyvää dataa yhdistellään, muokataan ja analysoidaan irrallaan siitä kontekstista, jossa se on alun perin kerätty. Tieteellisen tiedonmuodostuksen kollektiivinen luonne on datakeskeisessä teknotieteessä erityisen selvä asia. Tutkijoiden ja tutkimusryhmien välinen yhteistyö on edellytys sille, että laajoja tietokantoja voidaan muodostaa. Toisaalta tämän kollektiivisen yhteistyön koordinointi on sitä haastavampaa, mitä moninaisempia teknologisia ratkaisuja tutkimustyössä käytetään ja mitä erikoistuneempia tutkimusasetelmat ovat. Jotta tutkimustuloksia voidaan vertailla toisiinsa ja jotta niistä voidaan muodostaa laajempia kokonaisuuksia, niiden on oltava jollain tavalla vertailukelpoisia ja yhteen sovitettavissa. Tieteenfilosofisessa kirjallisuudessa tämän kaltaista yhdenmukaisuutta on kutsuttu yhteismitallisuudeksi. Yhteismitallisuutta tarvitaan niin tutkimuksen käsitteellisellä tasolla kuin sen materiaalisissa käytännöissäkin. Tietynasteinen yhteismitallisuus on edellytys sille, että tutkimusyhteisön jäsenet ylipäätään voivat kriittisesti arvioida toistensa tuloksia. Interaktiivisen objektiivisuuskäsityksen valossa tutkimusyhteisön kollektiivinen kritiikki on avainasemassa tieteellisen tiedon luotettavuuden saavuttamisessa. Tässä työssä esitetään, että standardeilla on keskeinen rooli yhteismitallisuuden tuottamisessa ja sitä kautta myös tutkimustulosten kriittisen tarkastelun mahdollistamisessa. Standardit ovat tyypillisesti teknisiä dokumentteja, joissa määritellään esimerkiksi tutkimuksessa käytettävien instrumenttien tai materiaalien ominaisuuksia sekä erilaisten kokeellisten työprosessien kulkua. Tärkeä seuraus standardien käyttöönotosta on se, että niiden myötä alkaa rakentua monenlaisia materiaalisia ja tiedollisia infrastruktuureita, kuten materiaalipankkeja ja tietokantoja. Tällaiset infrastruktuurit toimivat alustana tieteelliselle tiedonmuodostukselle: niiden puitteissa voidaan tutkia tietynlaisia kysymyksiä, mutta samalla toisenlaisia tutkimusteemoja rajautuu pois. Näin standardeilla on yhtäältä tutkimustyötä mahdollistava ja toisaalta sitä rajoittava vaikutus. Tässä työssä standardien roolia teknotieteellisessä tutkimuksessa on tutkittu konkreettisen esimerkin avulla. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan synteettisen biologian alan merkittävintä kansainvälistä opiskelijakilpailua (iGem-kilpailu). Sen puitteissa on testattu tietynlaisia standardoinnin malleja ja kehitetty niitä edelleen. Kilpailu rakentuu niin sanotun osaperustaisen biologisen insinöörityön idealle, jossa etenkin elektroniikan alalta otettu malli standardoiduista komponenteista pyritään ottamaan käyttöön myös geeniteknologisessa tutkimuksessa. Koska synteettinen biologia, toisin kuin elektroniikka, operoi elollisen materiaalin puitteissa, ja vieläpä sellaisten ilmiöiden parissa, joita tunnetaan vielä melko huonosti, on geneettisten komponenttien standardointi osoittautunut kuitenkin varsin haastavaksi. Tapaustutkimuksen valossa näyttääkin siltä, että varsinkin aloilla, joiden tutkimus on melko varhaisessa vaiheessa, voi olla vaikeaa hahmottaa, millaisia asioita kannattaisi säädellä standardien avulla ja miten nämä standardit kannattaisi muotoilla. Edelleen, mikäli alan tutkimukseen liittyvä teknologinen kehitys on nopeaa, tulee standardien kehittämisestä haastavaa, sillä standardit eivät pysy relevantteina kovin kauaa. Standardeja kuitenkin tarvitaan, ja niiden kehittäminen ja niihin liittyvien infrastruktuurien ylläpitäminen on olennaisessa roolissa teknotieteellisen tutkimuksen mahdollistajana. Koska standardeilla ja standardoinnilla on merkittäviä tiedollisia seurauksia, ne ovat tärkeä ja mielenkiintoinen tutkimuskohde sosiaalisen epistemologian ja tieteenfilosofian näkökulmasta.