Varis, Olli
(2008)
Olen tarkastellut työssäni, minkälaisia Suomi-diskursseja Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, Avussa ja Seurassa on esiintynyt Hanoi Rocksin ja HIMin maailmanvalloituksesta kirjoitettaessa vuosina 1981, 1985, 2000 ja 2005. Tarkemmin ottaen olen tutkinut kriittisen diskurssianalyysin avulla niitä kielellisiä vaikutuskeinoja, joilla suomalaisuutta on mediateksteissä tuotettu ja normitettu. Diskurssianalyysi toimii myös tutkimukseni teoreettis-metodologisena viitekehyksenä. Keskeinen tutkimustulokseni on, että suomalaisuutta on tuotettu ja normitettu mediateksteissä neljän eri Suomi-diskurssin avulla, joita kutsun tutkimuksessa käsitteillä vähättelydiskurssi, eksoottisuusdiskurssi, meidän pojat maailmalla -diskurssi sekä vientituotediskurssi. Vähättelydiskurssia esiintyy erityisesti 1980-luvun Hanoi Rocks -artikkeleissa, ja sille on tyypillistä korostetun kielteinen suomalaisuuspuhe. Myös meidän pojat maailmalla -diskurssia esiintyy pääasiassa Hanoi Rocks -artikkeleissa: siinä keskeistä on uudenlaisen suomalaisen sankaruuden sekä yhteisöllisyyden tuottaminen me-puheen avulla. Eksoottisuusdiskurssia esiintyy lähinnä 2000-luvun HIM-artikkeleissa: sille leimallista on suomalaisten erityispiirteiden näkeminen kansallista identiteettiä vahvistavina ominaisuuksina. Myös vientituotediskurssi sijoittuu lähes pelkästään 2000-luvulle; vientituotediskurssissa kansainvälisesti menestyvät suomalaisyhtyeet representoidaan kansallisen projektin toteuttajiksi – suomalaisiksi vientituotteiksi, joilla nähdään olevan kansantaloudellistakin merkitystä. Katson, että suomalaislehtien rockkirjoittelussa tapahtui diskursiivinen muutos 2000-luvun alussa, mikä johtui paitsi suomalaisen populaarimusiikin kansainvälisestä läpimurrosta, myös erityisesti ekonomisaation puhetapojen murtautumisesta suomalaisuuspuheeseen. Suomalaisuuden tuottamisen ja normittamisen kannalta puhetapojen muutos tarkoittaa (kansan)taloudellisten argumenttien korostumista ja (hyvän) kansalaisuuden käsittämistä yhä enemmän tuottavuusnäkökohdista käsin. Katson myös, että Suomi-diskurssit kuvaavat kahta erilaista yhteiskunnallista kontekstia ja siten kahta erilaista Suomea: vähättelydiskurssi sekä meidän pojat maailmalla -diskurssi heijastavat 1980-luvun YYA-Suomea, joka oli epävarma identiteetistään ja ihannoi kaikkea läntiseen ja anglosaksiseen kulttuuripiiriin kuuluvaa, kun eksoottisuusdiskurssi ja vientituotediskurssi kuvastavat 2000-luvun EU-Suomea, jonka kansallinen itsetunto on parantunut, ja joka yhtäältä on kansainvälisempi ja urbaanimpi kuin koskaan historiansa aikana, mutta jossa kuitenkin elää vahvasti käsitys Suomen omaleimaisuudesta sekä agraarisista ja traditionaalisista erityispiirteistä. Identiteettipohdintojen osalta tutkimustulokseni tukevat Mikko Lehtosen (2004, 123; ks. myös esim. Sanna Valtonen 2000, 63-64) väitettä, jonka mukaan meillä ei niinkaan ole identiteettejä, vaan me pikemminkin kaiken aikaa tuotamme niitä ajatuksilla ja teoillamme. Inka Moringin (2000), Lehtosen ja Valtosen tapaan katson, ettei suomalaisuutta voi vangita mihinkään tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, vaan suomalaisuus elää ja muuttuu jatkuvasti. Tärkeimmät lähdeteokseni ovat: Suomi toisin sanoen (Mikko Lehtonen, Olli Löytty ja Petri Ruuska 2004), Toinen tasavalta: Suomi 1946-1994 (Pertti Alasuutari 1996), Markkinakuri ja managerivalta (Anu Kantola 2002).