Maisterintutkielman aiheena on lastenkirjallisuuden sukupuolikuva ja stereotyypit. Tutkimukseen valikoitui kolme lastenkirjaa: yksi saksalainen (Rico, Oskar und die Tieferschatten), yksi amerikkalainen (Neropatin päiväkirjat, Lunta tupaan) ja yksi suomalainen (Tatu ja Patu: Tapaus Puolittaja) lastenkirja. Kaksi viimei- sintä kirjaa on suosituimpien lainattujen lastenkirjojen joukossa Helsingin ja pääkaupunkiseudun alueen kirjastoissa, joten kirjat ovat suosittuja ja niillä on aktiivinen lukijakunta. Tutkielman tavoitteena on ollut tutkia ja analysoida kirjojen henkilöiden antamaa sukupuolikuvaa ja sitä, millaisia mahdollisia stereotypioita kirjoissa esiintyy sukupuoleen, identiteettiin ja toisaalta kulttuuriin liit- tyen. Näitä seikkoja analysoimalla on pyritty tutkimaan myös sitä, millaisia vaikutuksia näillä on lukijan ja yhteiskunnan kannalta. Tutkielma hyödyntää teema-analyysia, sisältäen sisällön- ja tekstianalyysin kei- noja metodina ja tutkimusmenetelmänä. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä lastenkirjallisuudessa esiintyvät stereotypiat ja henkilöhahmot ovat nousseet esille viime vuosien aikana. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kirjojen hahmojen välillä on vaih- televuutta, kuten teemoissakin, mutta perinteiset poikakuvaan liittyvät asetelmat ovat silti selkeästi nähtä- vissä, kuten se, että kirjojen päähenkilöille, eli pojille, on tyypillistä huumorintaju, seikkailunhalu sekä itse- varma olemus. Näitä on kuitenkin myös pyritty myös tuomaan esille ja rikkomaan tietynlaisilla tietoisilla valinnoilla esimerkiksi vaatetuksen tai avoimen tunteiden näyttämisen suhteen.

Tässä pro gradu -tutkielmassa keskityn tutkimaan Spokane -heimoon kuuluvan Sherman Alexien romaania Indian Killer. Analysoin sitä, miten Alexie kuvailee kulttuuri-identiteettiä sekä sen menettämistä Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvien yksilöiden näkökulmasta. Tulkitsen romaanin sisältämää kritiikkiä tarkkaavaisen ja tekstiä läheisesti tutkivan lukijan roolissa. Tavoitteeni on osoittaa se, miten Alexie kritisoi valtakulttuuriin kuuluvien yksilöiden oikeutta lainata, muokata sekä määritellä Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureihin liittyviä ideoita yhteiskunnan rakenteiden suojaamana. Tarkastelen myös sitä, miten “autenttinen” kulttuuri-identiteetti ihanteena kuvataan romaanissa ongelmallisena tavoitteena. Analysoin romaanissa esiintyvää kolmea päähahmoa tarkastelemalla kyseisten hahmojen narratiiveja sekä funktioita Alexien romaanin postkolonialistisessa kontekstissa. Näiden hahmojen voi sanoa kytkeytyvän toisiinsa monella eri tasolla; tärkein yhteys hahmojen välillä kuitenkin liittyy tekstin sisältämään kritiikkiin kulttuuri-identiteettien varastamisen oikeutuksesta. Työni näkökulma keskittyy kulttuurisen lainaamisen, omimisen tai varastamisen (engl. ’cultural appropriation’) käsitteeseen sekä kulttuurisiin stereotypioihin. Otan analyysissani huomioon ennen kaikkea stereotypioiden pitkäkestoisen vaikutuksen Amerikan intiaanien esittämiseen ja käsittämiseen valtakulttuurissa. Stereotypioiden toisintamisen Amerikan alkuperäiskansoja esitettäessä ja määriteltäessä voi katsoa olevan olennainen kritiikin kohde kulttuurisesta lainaamisesta keskusteltaessa. Aineistonani käytän Indian Killer -romaanin lisäksi kyseiseen tekstiin liittyvää aiempaa kritiikkiä jonka koen tukevan omaa argumentointiani. Esittelen taustalukemisenani lyhyesti myös kirjallisuutta, joka valottaa tutkimuksessani tarkasteltavia isompia kokonaisuuksia: taustoitan analyysiani esittelemällä Amerikan kolonialistisen historian, kulttuuristen stereotypioiden sekä kulttuurisen lainaamisen kontekstit. Tutkielmani loppupäätelmänä voi sanoa, että Indian Killer argumentoi vahvasti kulttuurisen lainaamisen eettisen tarkastelun puolesta. Romaani osoittaa kulttuurisen lainaamisen kytkeytyvän epätasa-arvoisiin sekä Amerikan alkuperäiskansoja toiseuttaviin valtarakenteisiin. Lukijalle jää tilaa myös pohtia ”autenttisen” kulttuuri-identiteetin käsitettä ja niitä ongelmia, joita tiukasti rajatut määritelmät saattavat aiheuttaa myös alkuperäiskansoihin kuuluville yksilöille. Alexie punoo monimutkaisen narratiivin vaikean ja tärkeän aiheen ympärille. Romaanissa esiintyvä kritiikki sekä eri hahmojen identiteettiongelmat muodostavat ajatuksia herättelevän kokonaisuuden.

Denna magistersavhandling studerar om det finns könsstereotyper bland de kandidater som ställde upp i riksdagsvalet i Finland år 2019. Med stereotyper menas i detta fall en generalisering av karaktärsdrag av en grupp, som inte tar i beaktande de individuella skillnaderna inom gruppen. Stereotyper är en kognitiv struktur som påverkar hur vi tar in och använder oss av information. Stereotyper hänger på det sättet ihop med diskriminering samt att stereotyper kan användas för att rättfärdiga diskriminering. Könsstereotyper kan leda till ojämlik representation och ojämlikt deltagande i politiken. Denna forskning är baserad på Riksdagskandidatundersökningen 2019. Forskningsfrågan som studeras är ”Finns det könsstereotyper bland politikerna i Finland? Vilka faktorer påverkar dessa antaganden?”. Utöver denna forskningsfråga studeras fem följande hypoteser: H1: Äldre personer har mera stereotyper än yngre. H2: Kandidater från högerpartier har mera stereotyper än kandidater från vänsterpartier. H3: Män har mera könsstereotyper än kvinnor. H4: Högutbildade har mindre stereotyper än lågutbildade. H5: Invalda i riksdagen har mindre stereotyper än icke invalda kandidater. Resultaten visar i likhet med teorin kring stereotyper och könsstereotyper samt tidigare forskningsresultat att det finns könsstereotyper bland riksdagskandidaterna i Finland och därmed i politiken. Det finns dock skillnader mellan könsstereotyper om policyområden samt karaktärsdrag. Resultaten för när vi studerar policyområde visade att tre av fem hypoteser är sanna. Det vill säga bland riksdagskandidaterna i Finlands riksdagsval år 2019 visade det sig att äldre har mera stereotyper än yngre samt att män har mera stereotyper än kvinnor. Utbildningsnivån bland kandidaterna är även det en påverkningsfaktor som tyder på att kandidater med högskoleutbildning har mindre stereotyper än de med lägre utbildningsnivå. Resultaten visar att kandidaterna från partierna Sannfinländarna, Centern och de små partierna som inte är representerade i riksdagen har mera stereotyper än de andra partiernas kandidater. Däremot är det anmärkningsvärt att ingen av de fem hypoteserna kunde konstateras signifikanta för karaktärsdrag.

Syyriassa Al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset ovat yksi viime vuonna eniten mediaa ja kansalaisia kuohuttaneista aiheista, eikä heidän kohtaloaan ole vielä tätä tutkielmaa kirjoittaessa täysin ratkaistu. Isis-taistelijoiden vaimojen ja lasten auttaminen on ollut poliittisesti ja moraalisesti vaikea sekä mielipiteitä jakava asia, jossa on vedottu isoihin periaatteisiin, kuten turvallisuus ja lapsen oikeudet. Tutkielmassa selvitettiin, millaisia representaatioita media tuotti al-Holin suomalaisnaista ja lapsista. Tutkielman aineistona on käytetty Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia käsitteleviä uutisartikkeleita, jotka on julkaistu maaliskuun ja joulukuun 2019 välisenä aikana. Juttuja on 86 kappaletta. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin eli todellisuuden sosiaaliseen rakentumiseen, ja tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat representaatio, stereotyyppi ja toiseus. Medialla on merkittävä rooli sosiaalisen maailman rakentamisessa. Helsingin Sanomat rakensi al-Holin asukkaista kertovilla artikkeleilla kuvaa siitä, miten leirin suomalaiset pitäisi nähdä ja ohjasi yleisön suhtautumista heihin. Tutkielman menetelmänä on käytetty laadullista kehysanalyysia. Kehystäminen on median keino rajata tuotetun todellisuuden merkityksiä ja representaatioita. Artikkeleista on etsitty tapoja, joilla al-Holin leirin naisten ja lasten kuvausta on kehystetty. Tässä käytettiin hyväksi aineistosta esiin nousevia stereotyyppejä ja toiseuden ilmauksia. Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia koskevista jutuista löytyi neljä pääkehystä: turvallisuuden, oikeudellinen, myötätunnon ja poliittisen kamppailun kehys. Al-Holin leirillä olevat naiset ja lapset näyttäytyivät Helsingin Sanomien representaatioissa ulkopuolisena ryhmänä. Lasten tuomista Suomeen kannattavat halusivat kehystää kotiuttamisen lapsen oikeuksilla ja kansainvälisten sopimusten noudattamisella ja sillä, että he ovat suomalaisia lapsia, joita pitää auttaa. Äitien asema oli lapsiin nähden toissijainen. Kotiuttamisen vastustajat taas kehystivät leirillä olevat naiset ja lapset ääri-islamilaisen kultin kannattajiksi, joiden tulo vaarantaisi oleellisesti suomalaisten turvallisuuden. Samassa artikkelissa saattoi olla toistensa kanssa ristiriidassa olevia kehyksiä. Lapset esimerkiksi esitettiin syyttöminä uhreina, mutta myös mahdollisina tulevaisuuden uhkina suomalaisille. Tuotettuja kehyksiä tukivat patriarkaalisen naiskuvan ja viattoman lapsen stereotyypit, toiseuden ilmauksista Isis-etuliitteen käyttö ja naisten jaottelu kantasuomalaisiin ja ulkomailla juuria omaaviin sekä puhuminen Suomen kansalaisista, ei suomalaisista. Aineiston perusteella Al-Holin naisista ja lapsista piirtyi kuva suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolisena ryhmänä ja turvallisuusuhkana suomalaisille. Aineistossa näkyi vahvasti naisten ja lasten esittäminen epätoivottuina ja epäilyttävinä. Tätä vahvisti heistä tuotetut kielteiset representaatiot ja heidän auttamisensa perustelu erilaisilla pakoilla ja velvollisuuksilla. Päätöksen tekeminen al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta kehystettiin myös ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Tällä tavoin leirillä olijoiden auttaminen tuli kehystetyksi mielipidekysymyksenä lakien ja kansainvälisten sopimusten noudattamisen sijaan.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten suomalaisissa Kiinaa käsittelevissä liiketoiminta- ja kulttuurioppaissa kuvataan Kiinaa, kiinalaisia, kiinalaista kulttuuria ja kiinalaista yhteiskuntaa. Erityishuomio kohdistuu kiinalaisten sosiaalisten suhteiden, joita kutsutaan guanxiksi, kuvauksiin sekä näiden kuvausten avulla tehtyihin erotteluihin länsimaisten ja kiinalaisten toimintatapojen välillä. Tutkielman tarkoituksena on tuoda esiin miten suomalaisissa Kiinaa käsittelevissä liiketoiminta- ja kulttuurioppaissa kuvataan usein Kiinaan liittyviä asioita länsimaalaisille vaikeaselkoisiksi, oudoiksi ja jopa mahdottomiksi tai ainakin vaikeiksi ymmärtää ja käsittää. Guanxin määritelmien, aiemman guanxia koskevan tutkimuksen sekä Marcel Maussin ja Pierre Bourdieun teorioiden esittelyn kautta huomataan kuitenkin, että todellisen eron olemassaolo on varsin kyseenalainen. Edellä mainitun arvolatautuneen tai jopa rasistisen tavan kuvata kiinalaisia ilmiöitä tulkitaankin ilmentävän erontekoa länsimaisen ja kiinalaisen toimintatavan välillä, ja eronteon ilmentymiä havainnollistetaan Jeffrey C. Alexanderin niin sanottuja spatiaalisia erotteluja käsittelevän teorian avulla. Tutkielman alussa esitellyn kiinalaissosiologi Fei Xiaotongin klassisen kuvauksen kiinalaisesta yhteiskunnasta sisältämät ”teesit” kiinalaisista erityispiirteistä (hierarkiat, ympäröivän ryhmän tärkeys ja kasvojen säilyttämiseen tähtäävät erityiset moraaliperiaatteet) nousevat selkeästi esille aineistossa. Mielenkiintoisen poikkeuksen Fein teoriaan tekee koko aineiston läpäisevä, enemmän tai vähemmän itsestään selvänä pidetty näkemys siitä, että kiinalaiset ovat ryhmäorientoituneita. Ryhmäorientoituneisuuden ja siitä pitkälti johtuvan sosiaalisten suhteiden tärkeyden korostamisen syyksi tulkitaan se, että siten saadaan luotua kuva kahdesta voimakkaasti toisistaan eroavasta sosiaalisiin suhteisiin liittyvästä toimintatavasta. Kiina, kiinalainen kulttuuri, kiinalainen yhteiskunta, kiinalaiset ihmiset sekä tässä tapauksessa erityisesti guanxi toimivat siten eräänlaisena peilinä: kuvana siitä, mitä länsimainen ihminen ei ainakaan ole, joskin tämän peilikuvan "voimakkuus" toki vaihtelee. Vastaavasti myös kiinalaisten sosiaalisten suhteiden kutsuminen guanxiksi johtuu loppujen lopuksi (ainakin useimmissa tapauksissa ei-tietoisesta) halusta naamioida se, että kiinalainen tapa hoitaa sosiaalisia suhteita on tuttua myös meille länsimaalaisille. Samanaikaisesti erottelun avulla myös oikeutetaan omia toimia Kiinassa, sillä kuvaukset kahdesta täysin erilaisesta toimintakulttuurista oikeuttavat – ja monessa tapauksessa jopa velvoittavat – toimimaan "maassa maan tavalla". Joissain tapauksissa tämä voi tarkoittaa jopa sitä, että oman moraalitajun vastaisesti toimiminen onkin syvällistä vieraan kulttuurin ymmärtämistä. Tässä kohtaa pitää kuitenkin erikseen painottaa sitä, ettei kyse ole kyynisestä ja tietoisesta valheesta, eikä tutkielmassa siten väitetä suomalaisten liikemiesten ja oppaita kirjoittavien henkilöiden valehtelevan, toimivan tietoisesti väärin tai jopa lainvastaisesti tai olevan muuten absoluuttisesti väärässä tai moraalittomia. Tutkielmassa esitetään vain yksi tulkinta siitä, miksi mainitun kaltaisia oppaita on olemassa, mitä ne kertovat suomalaisesta liikemiehestä, ja miksi niissä usein "sorrutaan" niin karkeisiin yleistyksiin Kiinasta ja kiinalaisista.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin 17-27-vuotiaiden (N = 149) autokoululaisten käsityksiä siitä, mitkä liikenneteot, ajotyylit ja ominaisuudet ovat feminiinisiä, yleisinhimillisiä tai maskuliinisia. Opinnäytetyöni aineiston olen kerännyt lomakekyselynä Helsingin ja Tampereen alueen autokoulujen asiakkailta. Luokittelutehtävää suunnitellessani sovelsin Sandra L. Bemin (1974) BSRI-mittaria (Bems Sex Role Inventory). Itsearvioinnin sijaan tehtävänä oli autoilijoiden, liikennetekojen ja ominaisuuksien arvioiminen. Pro gradu -tutkielmassani keskityn sukupuolistereotypioiden sisällön tutkimiseen. Kuten mittarin kehittäjä Sandra L. Bem (1993, 119-125) on todennut, kuvastavat alkuperäisessä BSRI-mittarissa olevat ominaisuudet läntisissä teollisuusmaissa vallalla olevia näkemyksiä feminiinisyyksistä ja maskuliinisuuksista. Näistä näkemyksistä koostuvat myös autoilijoihin liitettävät sukupuolistereotypiat. Sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa on osoitettu stereotypioiden olevan usein tilannesidonnaista tai tilanteen raamittamaa (Operario & Fiske, 2001). Näistä syistä johtuen yhdistin BSRI-mittarista johdettuihin osioihin liikenneviitekehyksen. Tutkielmani teoreettinen viitekehys kumpuaa stereotypiatutkimuksesta. Sosiaalisen identiteetin ja itsekategorisaation teorioiden lisäksi viittaan kriittisen sukupuolitutkimuksen teorioihin ja tutkimuksen piirissä käytyihin teoreettisiin keskusteluihin. Tutkimuskysymykseni nousevat tästä teoriataustasta: tutkielmassani mielenkiintoni kohdistuu siihen, miten naisten ja miesten luokittelut eroavat toisistaan ja missä suhteessa yhtenevät, onko luokitteluista muodostettavissa kokonaisuuksia, toistavatko luokittelut alkuperäisen BSRI-mittarin luokitteluja ja voidaanko luokittelujen perusteella tehdä johtopäätöksiä sisäryhmän suosimisesta? Opinnäytetyöni aineiston analyysin tuloksista kävi ilmi, että ne teot ja ominaisuudet, joiden suhteen vastaajien enemmistössä vallitsi jaettu käsitys (eli konsensus-muuttujat), olivat pääasiassa joko maskuliinisia (12 osiota) tai yleisinhimillisiä (13 osiota). Feminiinisiksi luokitteli yli 50 % sekä miehistä että naisista vain kuusi osiota. Vastausten enemmistön feminiinisyys ja maskuliinisuus -luokitteluissa oli BSRI-mittarista johdettuja ja alkuperäistä luokittelua toistavia osioita yhteensä seitsemän kappaletta. Naisten ja miesten vastausjakaumat erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi lukuisten osioiden suhteen. Erot korostuivat feminiinisyyden ja maskuliinisuuden luokittelussa. Tulosten perusteella on mahdollista väittää, että sekä miehillä että naisilla esiintyy sisäryhmän suosimista. Vastausjakaumien suhteellisten osuuksien hajonta viittaa myös erottautumisen tarpeeseen liittämällä sisäryhmään niin negatiivisia kuin positiivisia ominaisuuksia.

Pro Gradu-tutkimuksessani tarkastelen sosiaalityöntekijämiehiä. Tutkimukseni on pitkälti keskittynyt tarkastelemaan miessosiaalityöntekijyyteen liittyvää ongelmallisuutta. Uskon, että näiden ongelmakohtien esiintuomisen ja niiden tiedostamisen kautta saamme tärkeitä vihjeitä siitä, mitä meidän tulisi tehdä korjataksemme tilannetta ja helpottaaksemme miesten tietä sosiaalityöntekijöiksi. sosiaalityö kaipaa lisää tutkimusta miehistä sen toteuttajina. Uskon, että miesten määrän lisääntyminen sosiaalityössä auttaisi kohtaamaan paremmin asiakkaiden tarpeet. Tutkielmani toivon selkeyttävän sitä, millaisena miessosiaalityöntekijä kokee oman sukupuoliroolinsa ja miten hän kokee muiden suhtautuvan häneen liittyen hänen ammatinvalintaansa ja sukupuolirooliinsa. Lisäksi tuon esille sitä, millaisena miessosiaalityöntekijä kokee sosiaalityön käytännöt, toimintamallit ja naisvaltaisen työyhteisön. Sosiaalityö on naisvaltainen ala, mutta onko se naistenala? Näiden kysymysten läpikäymisen kautta pyrin saamaan kuvaa siitä, millaiselta miessosiaalityöntekijöiden tulevaisuus näyttää ja mitä sille mahdollisesti tulisi tehdä? Aineisto koostuu yhdeksästä sosiaalityöntekijänä toimivan miehen teemahaastattelusta. Miehet olivat ikähaarukaltaan 30–60- vuotta. Sosiaalityöntekijöinä heistä kaksi oli toiminut 5-10 vuotta ja seitsemän 15–30-vuotta. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin. Tutkimukseni analyysia kuvaisin laajasti ilmaistuna laadulliseksi sisällön analyysiksi. Laadullista sisällön analyysia käyttäessäni pyrin kuvaamaan tutkimusaihettani mahdollisimman tiiviissä ja yleisessä muodossa. Aineiston työstämisessä käytin apuna teemoittelua. Teoreettisena viitekehyksenä toimii erityisesti sukupuolta, sukupuolirooleja ja sukupuolijärjestelmää käsittelevä kirjallisuus sekä muutamat aihetta sivuavat aiemmat tutkimukset. Haastattelemani miehet, yhtä lukuun ottamatta, kokivat sukupuoliroolinsa selkeästi maskuliinisena, naiseudesta eroavana. Julkisessa keskustelussa ja kirjallisuudessa heitä määrittämään luotua androgyynisyyden käsitettä ei kukaan heistä allekirjoittanut omaa sukupuolirooliaan kuvaavana käsitteenä. Miehet olivat itsevarmoja oman sukupuoliroolinsa suhteen ja osaa ärsyttikin se, miten siitä on tehty niin iso asia. He kun eivät itse kokeneet sitä kyseenalaisena millään tavalla. Työpaikalla koettiin usein, että etenkin uran alussa oli jouduttu sopeuttamaan omaa sukupuoliroolia naisvaltaiseen työyhteisöön, jossa usein oletettiin miehillä olevan vain perinteisesti miehisiksi luokiteltuja ominaisuuksia. Tällä hetkellä miehet kuitenkin kokivat voivansa tehdä työtä omana itsenään. Yhteiskunnan tasolla miessosiaalityöntekijöiden hämmästely kohdistui paitsi miehisyyden kyseenalaistamiseen, niin myös heidän epätavalliseen ammatinvalintaansa ja valinnan perusteluihin. Huolimatta esiintyvistä ongelmista miehet kokivat heidän ja naistyöntekijöiden välisen suhteen hyväksi. Vaikka miehet kokivat, että he eivät aina voineet tulla esiin oman persoonansa mukaisina sosiaalityöntekijöinä, niin silti koettiin, että heille ainokaisina annettiin myös erityisvapauksia työn toteuttamisessa. Ainokaisuudesta työssä koettiin myös helposti hyötyvän uralla etenemisessä, jonka miehet katsoivat heillä olevan helpompaa kuin naisilla ja usein taitoihin ja kykyihin perustumatonta. Haittapuolena ainokaisuudessa koettiin työn kuormittavuus, kun hankalat ja väkivaltaiset asiakkaat kerääntyivät vain yhdelle miehelle. Työn käytäntöihin ja toimintamalleihin liittyvät miesten toiveet kohdistuivat toiminnallisempiin toimintamalleihin, ratkaisukeskeisyyteen ja työn tehostamiseen. Muita miessosiaalityöntekijöitä kaivattiin tuomaan kotoisuutta, jämäkkyyttä, vapautuneisuutta ja hyväksyttävyyttä työpaikan ilmapiiriin. Miehet kokivat, että kun työpaikalla oli yksikin mies heidän lisäkseen, saa sukupuolen sijaan persoonat enemmän tilaa. Syinä miesten vähyyteen sosiaalityössä miehet korostivat selkeästi kolmea tekijää: palkkaa, sosiaalityön imagoa ja ihmisten vääristyneitä mielikuvia. Työstä maksettavan palkan ei katsottu olevan tasapainossa työn vaativuuden ja koulutusvaatimusten kanssa. Miehille palkan nähtiin olevan tärkeä, sen ilmaiseman yhteiskunnallisen arvostuksen kautta.Tärkeänä tekijänä miesten saamiseksi sosiaalityöhön pidettiin sosiaalityön imagon kohotusta. Sosiaalityön tämän hetkisessä imagossa pidettiin suurimpana ongelmana ihmisten tietämättömyyttä alasta, joka mahdollistaa hedelmällisen maaperän vääristyneiden mielikuvien syntymiselle, sekä työstä että työntekijöistä. Vääristyneitä mielikuvia katsottiin olevan työn tekemisen malleista, työn vaikuttavuudesta ja työntekijöiden persoonista.

The aim of this thesis was to research whether diversity can be seen in the learning environments of schools and early childhood education, and if so, in what ways. The purpose was also to find out how teachers of the teaching facilities talk about the diversity of their learning environments. In this thesis, diversity means how different learners have been taken into account and how diversity is represented in the illustrations chosen in the classrooms. Very few studies have examined diverse representation in learning environments. The data was collected between March and May 2022. The data consisted of photographs and was collected by photographing the learning environments of four elementary schools and three early childhood education units. In addition, the teachers of the seven educational facilities mentioned above were interviewed thematically. The data was analyzed using discourse analysis. The teachers had mostly taken diversity into account by utilizing different pedagogical support tools. The differences were taken into account, for example, by varying seating solutions or in the educational illustrations selected for the learning environment. A lot of the illustrations featured a human or animal figure. I classified the illustrations using concepts of diversity: sexuality, gender, (dis)ability, and ethnicity and race. Diversity was barely visible in the illustrations. The imagery maintained the supremacy of the white, non-disabled straight person. In addition, linguistic diversity was not visible in the learning environments, and the most visible languages were Finnish and English. The children's other languages, which were numerous, were almost invisible. The results of this study provide up-to-date information on the representation of diversity in the teaching field. Teacher training does not provide the necessary skills to consider the materials used in learning environments from the perspective of diversity.