Browsing by Subject "suojelualueet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 22
  • Hyvärinen, Marja; Timonen, Sami (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2009)
    PPOra 3/2009
    Ahmasjärvi on matala ja reheväkasvuinen, 385 hehtaarin kokoinen, valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin arvokas lintujärvi. Ahmasjärvi sijaitsee Utajärvellä keskellä Ahmaksen kylää, joten sen maisemallinen ja virkistyksellinen merkitys on suuri. Alue sijaitsee myös matkailun kannalta keskeisellä paikalla. Ahmasjärvellä esiintyy säännöllisesti useita lintudirektiivin liitteen I mainitsemia erityisesti suojeltavia lintulajeja, pesimälajisto on monipuolinen ja lisäksi järvi on merkittävä vesilintujen ja kahlaajien muutonaikainen levähdys- ja ruokailualue. Ahmasjärvi kuuluu lintuvesiensuojeluohjelmaan (LVO110262) ja se on suojeltu Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen päätöksellä vuonna 2004. Alue on liitetty Natura 2000 -verkostoon SPA-alueena (special protection area). Ahmasjärven Natura 2000 -alue (FI1106002) on kooltaan 417 ha rajauksen noudatellessa kosteikkoalueen rajoja. Ahmasjärven Natura 2000 -alueen suojelutavoitteet kohdistuvat erityisesti lintudirektiivin mukaisen lintulajiston säilyttämiseen. Lisäksi suojellaan aluetta kokonaisuutena, sen vesitaloutta, luonnontilaisuutta ja arvokkaita luontotyyppejä. Ahmasjärven hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnan perusteina ovat olleet Ahmasjärven alueellinen merkittävyys sekä merkittävät luonto-, kulttuuri- ja käyttöarvot. Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on esittää hoito- ja kunnostustoimenpiteet Natura 2000 -alueen luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelmassa pyritään osoittamaan hoidon tarpeessa oleva alueet ja niille sopivia hoitomenetelmiä sekä ohjaamaan ja kehittämään alueen virkistyskäyttöä siten, että luontoarvot tulevat huomioitua. Suunnitelluilla Ahmasjärven hoito- ja kunnostustoimilla pyritään parantamaan järven vedenlaatua, estämään rehevöitymistä sekä vähentämään järveen tulevaa ulkoista ravinnekuormitusta sekä parantaa maisemaa ja virkistyskäyttömahdollisuuksia suojeluarvoja heikentämättä.
  • Papunen, Saija (Helsingin yliopisto, 2022)
    Measuring the effectiveness of protected areas (PAs) is essential as they are key tools in tackling the ongoing biodiversity loss and there is substantial variation in their effectiveness (the estimated ability of protected areas to prevent unnatural disturbances). In forested PAs, the most common variable in effectiveness estimation is forest loss, but fire can also be used as a proxy for conversion. There is, however, a lack of robust comparisons between different data sets and proxies. This thesis aims to provide more insight into the issue by comparing three satellite-based data sets in protected area effectiveness assessment using Madagascar as a case study. The questions to be answered here are whether the data sets and variables derived from them produce similar PA effectiveness estimates and whether they could be used interchangeably in research and for practical management purposes. The hypotheses are as follows: H1: The three proxies produce similar results with the two fire proxies most likely having a stronger relationship. H2: The data sets can be used interchangeably both for science purposes and in practical management of PAs. The effectiveness of Malagasy protected areas established in or before 2005 (N=42) was examined from 2005 to 2017. Three binary response variables were compared: forest loss, fire incidence, and burned area. In addition, a continuous forest loss variable was examined. Forested areas and the full landscape were studied separately i.e. estimates were produced for both forested areas only and full landscape (forested areas + other areas). 1-kilometre parcels in a uniform grid were sampled using nearest neighbour Mahalanobis distance matching, controlling for the factors affecting conversion pressures with appropriate covariates: altitude, slope, distance to cities, distance to roads, distance to waterways, and rainfall for forested areas and full landscape, and in addition, distance to forest edge for forested areas. Relative effect, pooled relative effect, and network relative effect were calculated for the binary variables, mean effect for the continuous variable. The effects were calculated on country level, biome level (tropical and subtropical moist broadleaved forests, tropical and subtropical dry broadleaved forests, and deserts and xeric shrublands), and individual PA level. Protected areas appeared to be at least moderately effective, and all variables produced parallel, consistent results on the country and biome level, especially when using pooled relative effect. On average, PAs in tropical and subtropical moist broadleaf forests were most effective in avoiding land-use pressures, the ones in tropical and subtropical dry broadleaf forests slightly less, and the ones in deserts and xeric shrublands most ineffective. There was substantial variation between and inside individual PAs, and in approximately half of the PAs all variables indicate that the given area is significantly effective (α = 0,05). In a little over half of the PAs the effects were mixed, and in forested areas, no PA was indicated to be ineffective by all variables. In full landscape, this was the case for one PA. There were small differences between forested areas and the full landscape in all levels, but they were statistically significant only in a few cases. This study thus suggests that the data sets could be used interchangeably, at least on country and biome level, when conducting matching to assess PA effectiveness in a tropical setting. They could be utilised on individual PA level, too, with certain precautions and understanding of the nature and behaviour of the data. They are well suited for research; however, in practical management forest loss and fire incidence might be more feasible than burned area, due to its certain characteristics (it for example demands quite a lot of processing depending on the use purpose) and accessibility issues.
  • Juvonen, Sanna-Kaisa; Kuhmonen, Anna (Suomen ympäristökeskus, 2013)
    Reports of the Finnish Environment Institute 37/2013
    In this report, results of a regional evaluation on protected areas in the Barents Region are presented. The evaluation was made using the Programme of Work on Protected Areas (PoWPA) of the Convention on Biological Diversity as a framework. The Convention on Biological Diversity aims to halt the loss of biodiversity by 2020. The work was done as a part of the Barents Protected Area Network (BPAN) project by national and regional authorities, scientific institutes and nature conservation nongovernmental organisations from Norway, Sweden, Finland and northwest Russia. The aim of the project is to promote the establishment of a representative protected area network in the Barents Euro-Arctic Region to conserve biodiversity of boreal and arctic nature, particularly forests and wetlands. The PoWPA national reporting framework was modified and simplified to make it more suitable to be used as a tool for analysis of the protected area network in the Barents Region. It was used especially to see in which PoWPA goals and targets the Barents Region as a whole had made progress, and in which there was need for further work, and thus make recommendations for future actions in the Region. This enabled also the individual regions to assess in which goals and targets their region had made progress and in which there was need for further development. The reporting framework also provided a common language for interregional discussions and comparisons. A network of existing and planned protected areas is under development in the Barents Region. New protected areas have been established in recent years. However, strong efforts are still needed for strengthening the network of protected areas in order to reach the internationally agreed Aichi Biodiversity Targets.
  • Poikolainen, Laura; Pinto, Guilherme; Vihervaara, Petteri; Burkhard, Benjamin; Wolff, Franzeska; Hyytiäinen, Reima; Kumpula, Timo (Geographical Society of Finland, 2019)
    Fennia - International Journal of Geography, 197(2), 249–267
    Conservation and sustainable use of biodiversity, ecosystems and their services are key principles behind the establishment of “Biosphere Reserves”. Mapping of ecosystem services is one of the activities that is expected to increase the knowledge of sustainable land use planning. The Biosphere Reserves, established by the UNESCO Man and Biosphere Programme, aims to find the balance between nature conservation, use of natural resources, recreation and other culture-related activities. For this purpose, the ecosystem services approach is a promising tool for examining the relationships between people and nature in practice. This study applies the ecosystem services approach and examines which ecosystem services are perceived to be relevant in the North Karelia Biosphere Reserve in Eastern Finland. The results of a matrix method, with expert-based approach, showed that particularly old-growth forests and undrained open and forested mires have a broader potential to provide different ecosystem services. Water and urban areas are considered important for cultural services. However, these areas cover only a relatively small area altogether. The results of the ecosystem services assessment were compared to areas of high biodiversity, as defined by local biodiversity experts. The areas with high capacity for ecosystem services provision (from now on “high ecosystem services areas”) were found in areas with high biodiversity. In most cases, these areas are already under protection. The results also showed that ambiguity is an issue with the use of the ecosystem services concept in both stakeholder and expert evaluations.
  • Heinonen, Aura (Helsingfors universitet, 2013)
    Tutkielman aiheena on paikallisen ympäristösuhteen muutokset Kaakkois-Madagaskarilla Manombon erityissuojelualueen viereisissä Manombon ja Sahamahitsyn kylissä. Ympäristönsuojelualueen sisälle rajattu metsä on ollut ennen paikallisten toimeentulon lähde sekä osa yhteisöjen sosiaalista rakennetta. Olennaista työssä onkin, miten ympäristösuhde määrittyy nykyisin menetetyn paikan, metsän, kautta. Erityissuojelualueen vuoksi paikalliset ovat joutuneet luomaan uusia elinkeinon muotoja ja hankkimaan elannon ja rakennusmateriaalit muualta. Alueella toimii paljon ympäristönsuojelu- ja kehitysyhteistyöjärjestöjä, jotka auttavat paikallisia harjoittamaan uusia elinkeinoja sekä opettavat ympäristösuojelun tärkeydestä. Tutkielmassa esiin nousevia ympäristösuhdetta määrittäviä teemoja ovat ympäristön jäsentäminen toimeentulomuotojen, tabujen, esi-isien sekä menetetyn paikan kautta. Lisäksi ympäristösuhteen muutokseen vaikuttavat ympäristöön liittyvä hallinta sekä globaali ympäristöpolitiikka. Tutkielman aineisto koostuu vuonna 2011 kolmen kuukauden mittaisen kenttätyön aikana kerätystä materiaalista sekä antropologisesta kirjallisuudesta. Aineisto on kerätty haastattelemalla kylän asukkaita, tekemällä lyhyitä ryhmä-kyselyitä sekä havainnoimalla ja osallistumalla kyläläisten arkipäiväiseen elämään ja toimiin. Aineistoa on saatu myös haastattelemalla Madagascar National Parksin henkilökuntaa. Manombon ja Sahamahitsyn kylien asukkaat ymmärtävät ympäristösuojelun tärkeyden ja useat heistä työskentelevät kehitysyhteistyöjärjestöille. Paikalliset suhtautuvat epäillen Madagascar National Parksin ja armeijan toimesta tapahtuvaan suojelualueen vartiointiin ja sitä kautta tapahtuvaan ympäristön hallintaan. Kyläläiset pitävät kehitysyhteistyö- ja ympäristönsuojelujärjestöjen toiminnasta, sillä järjestöt pyrkivät auttamaan kyläläisiä. Vanhemmat ihmiset ovat nuorempia kiinnostuneempia ympäristösuojelusta, sillä he ovat nähneet ympäristössä tapahtuneet muutokset. Paikalliset eivät kuitenkaan näe erityissuojelualueella sijaitsevan metsän kuuluvan enää heille, eivätkä he koe sitä heille merkitykselliseksi paikaksi. Metsästä on tullut tabu. Kyläläiset kuitenkin määrittävät menetettyä metsää muistelemalla aikaa, jolloin metsässä sai liikkua vapaasti, ja jolloin heillä riitti ruokaa ja rakennusmateriaaleja. Muistojen kautta he ylläpitivät metsän merkityksiä. Tutkielma osoittaa ympäristösuojelutoimien muuttaneen paikallisten suhdetta metsään ja heidän ymmärrystään ympäristöstä ja sen suojelusta. Työssä esitetään, että nykyisin ympäristösuhde määrittyy kyläläisten keskuudessa menetetyn metsän kautta ja metsä saa merkityksensä tästä. Metsän suojelemisen myötä muuttuneet elinkeinot vaikuttavat kylän sosiaalisiin suhteisiin ja perheet ovat aikaisempaa hajonneempia. Paikallisten tietous ympäristönsuojelusta on osittain järjestöiltä matkittua, eivätkä he määritä metsää niinkään ympäristösuojelullisten näkökulmien kannalta. Kyläläiset haluavat kuitenkin suojella ympäristöä ja ymmärtävät sen olevan tärkeää tulevaisuuden turvaamiseksi, mutta metsä saa merkityksensä sen menetyksen kautta.
  • Nirhamo, Aleksi; Pykälä, Juha; Halme, Panu; Komonen, Atte (Wiley, 2021)
    Applied Vegetation Science 24: 2
    Questions: Aspen (Populus tremula) is declining in the old-growth forests of boreal Fennoscandia. This threatens the numerous taxa that are dependent on old aspens, including many epiphytic lichens. Potential methods to aid epiphytic lichens on aspen are centered around treatments which affect the density of Norway spruce (Picea abies). In this study, we investigated how epiphytic lichen communities on aspen are affected by the variation of spruce density in the immediate vicinity of the focal aspen. Location: Southern boreal forests in Finland. Methods: We recorded the occurrence of lichens from 120 aspens in 12 semi-natural forest sites. We used spruce basal area as the measure for spruce density. The selected aspens represented a gradient in spruce basal area in the vicinity of the aspen from 0 to 36 m2/ha. We also measured other tree- and stand-level variables that are known to influence lichen occurrence. Results: Lichen communities on aspen were affected by spruce density, stand age and bark pH. Both lichen species richness and the richness of red-listed species were highest at an intermediate spruce density, and both increased with stand age. Lichen species richness was higher when bark pH was lower. Additionally, community composition was influenced the most by spruce density, followed by bark pH. Conclusions: Our study highlights the detrimental effects of high spruce density on lichen diversity on aspens. This is caused by high spruce density resulting in low light availability. Lichen diversity on aspens was highest when spruce density was intermediate. Spruce thinning in aspen-rich old-growth forests can be helpful in ensuring the long-term persistence of old-growth lichens on aspen in protected forests.
  • Husa, Jukka; Teeriaho, Jari (Suomen ympäristökeskus, 2012)
    Suomen ympäristö 21/2012
    Tässä alueellisessa inventoinnissa on selvitetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti merkittävät kallioalueet Pohjois-Karjalassa. Tutkimusalueelta inventoitiin yhteensä 123 kallioaluetta. Valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltavia, arvoluokkiin 1–4 kuuluvia kallioalueita on Pohjois-Karjalassa yhteensä 63 kappaletta. Ne kuvataan karttarajauksineen raportissa lyhyesti. Paikallisesti ja vähemmän merkittävät kallioalueet esitetään luettelona. Inventoinnissa on käytetty luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiden kallioalueiden tutkimusmenetelmää ja arvoluokitusta, joka on tarkemmin kuvattu Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarjassa nro 351. Alueiden suojeluarvoa määritettäessä on arvioinnin päätekijöinä käytetty geologis-geomorfologista, ekologis-biologista ja maisemallista arvoa. Kallioalueeseen liittyviä muita arvoja ovat kulttuurihistorialliset ja arkeologiset arvot, monikäyttöarvot, lähiympäristön arvot ja alueen luonnontilaisuus. Tämä selvitys palvelee ennen muuta alueiden käytön suunnittelua ja maa-aineslain tarkoittamia lupaviranomaisia, mutta ylipäätään ympäristönsuojelun eri tahoja, luonnontieteellisiä museoita sekä luonnosta kiinnostuneita kansalaisia.
  • Suvantola, Leila; Pasanen, Anna-Mari; Pesonen, Lea (Ympäristöministeriö, 2006)
    Suomen ympäristö 9/2006
    Luonnonsuojelun toteutus Suomessa on monimuotoista ja siihen liittyvät korvauskysymykset vaihtelevat suojelumuodon mukaan. Tämä raportti antaa kokonaiskuvan suojelun eri toteutusmuodoista ja niihin liittyvistä korvaussäännöksistä. Lisäksi raportissa esitetään eri suojelumuotojen käyttö luonnonsuojelun toteutuksessa Suomessa vuosina 1997–2004. Lisäksi tarkastellaan korvauksiin liittyviä verotuskysymyksiä. Erityisesti raportissa tarkastellaan uusien luonnonsuojelumuotojen eli luontotyyppisuojelun ja erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikkojen suojelua ja niihin liittyviä taloudellisia vaikutuksia oikeudellisena kysymyksenä. Näiden suojelumuotojen osalta oikeus korvaukseen syntyy, mikäli maanomistajalle aiheutuu suojelupäätöksestä merkityksellistä haittaa. Korvaussäännöksen tulkintaa ja korvausjärjestelmän soveltamista havainnollistetaan raportissa vuoden 2004 loppuun mennessä suoritetuissa korvaustoimituksissa tehtyjen ratkaisujen avulla.
  • Mäkelä, Katariina; Salo, Pälvi (Suomen ympäristökeskus, 2021)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 47/2021
    Alueiden käytön suunnittelun ja luonnonvarojen kestävän käytön tueksi tarvitaan ajantasaista luontotietoa. Luonnonarvoja voidaan turvata vain, jos ne tunnetaan ja niihin kohdistuvat vaikutukset arvioidaan ennen hankkeiden ja suunnitelmien toteuttamista. Tämä opas on valmisteltu ympäristöministeriön ohjauksessa ja on luonteeltaan suositus hyviksi käytännöiksi. Se ohjaa luontoselvitysten tilaajia ja tekijöitä sekä viranomaisia ja muita aiheen parissa työskenteleviä luonnonarvojen riittävän laajaan, tarkkaan ja asiantuntevaan selvittämiseen sekä asianmukaiseen luontovaikutusten arviointiin. Luontoselvitys tarkoittaa tietyn alueen luonnonarvojen selvittämistä kaikkine vaiheineen, alkaen olemassa olevien tietojen kokoamisesta ja sisältäen niin maastotyöt, arvottamisen ja suositusten antamisen kuin tulosten raportoinnin. Opas ohjeistaa muun muassa luontoselvityksen tilaajaa luontoselvityksen tarjouspyynnön laadinnassa sekä tilattavan selvityksen sisällön ja riittävyyden arvioinnissa. Luontoselvitysten tekijöille annetaan ohjeita esimerkiksi tietojen keräämisestä maastossa. Uusina asioina oppaaseen on tuotu esimerkiksi uhanalaiset luontotyypit ja ennakoivaa suunnittelua tukeva luonnonarvojen yleisselvitys. Sillä tarkoitetaan luontoselvitystä, jonka ansiosta esimerkiksi kunnan luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät alueet ovat tiedossa jo hankkeen sijoituspaikkaa suunniteltaessa. Oppaassa esitellään myös valtakunnallisesti sovellettava arvottamisen luokitus ja kriteerit, joiden perusteella selvitysalueen eri osat asetetaan tärkeysjärjestykseen. Yhdessä arvottaminen ja luonnonarvojen huomioon ottamisesta annettavat suositukset tiivistävät luontoselvityksen keskeisen sisällön. Luontoselvitykseen pohjautuva luontovaikutusten arviointi sisältää vaikutusten tunnistamisen, vaikutusten merkittävyyden arvioinnin sekä mahdollisten lieventävien toimenpiteiden tarkastelun. Arvioinnin tueksi oppaassa esitellään sovellus vaikutusten merkittävyyttä sen osatekijöiden avulla järjestelmällisesti arvioivasta ARVI-lähestymistavasta. Kaavoitusmenettelyyn, YVA- ja SOVA-lainsäädäntöön sekä Natura-arviointiin liittyviä luontovaikutusten arvioinnin erityispiirteitä käsitellään oppaassa erikseen. Oppaassa esitellään myös lyhyesti kansainvälisiä sopimuksia ja kansallisia luontokatoa torjuvia toimenpiteitä sekä luontoselvitysten tekemistä ohjaavaa lainsäädäntöä. Oppaaseen kootut tietolähteet, muistilistat ja muut liitteet täydentävät oppaan tekstejä. Opas valmistuu tilanteessa, jossa luonnonsuojelulain ja maankäyttö- ja rakennuslain tulevien muutosten tiedetään aiheuttavat päivitystarpeita jo lähivuosien aikana. Osin tämän vuoksi opas julkaistaan ainoastaan sähköisessä muodossa.
  • Unknown author (Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 17/2008
    Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008–2016:n valmistelua tukeneen asiantuntijatyöryhmän raportissa tarkastellaan monimuotoisuuden turvaamiseen liittyviä luonnontieteellisiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä, metsäneuvontaa ja koulutusta, tutkimustarpeita ja toimintaohjelman seurantaa sekä esitetään arvio toimintaohjelman vaikutuksista. Raporttiin on koottu perusteet monimuotoisuuden turvaamistoimenpiteiden kohdentamiselle. Pääpaino on luonnontieteellisissä perusteissa, mutta niiden lisäksi tarkastellaan taloudellisia ja sosiaalisia näkökohtia. Raportissa on tunnistettu erilaisten elinympäristöjen ja elinympäristöjen rakennepiirteiden suojelutarpeet, joihin tulee kiinnittää huomiota, kun kehitetään suojelualueverkon edustavuutta sekä ennallistamista ja luonnonhoitoa suojelualueilla ja talousmetsissä. Seurannalla on suuri merkitys toimenpiteiden kehittämisessä.
  • METSOn valintaperustetyöryhmä (Ympäristöministeriö, 2008)
    Suomen ympäristö 26/2008
    Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman vuosille 2008–2016 tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen ja vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2016 mennessä. METSO-ohjelmassa turvataan monimuotoisuudelle merkittäviä elinympäristöjä maanomistajille vapaaehtoisin suojelukeinoin. Luonnontieteelliset valintaperusteet ovat apuna monimuotoisuuden kannalta merkittävien elinympäristöjen ja niiden ominaispiirteiden tunnistamisessa. Ne tukevat elinympäristöjen arviointia ja valintaa METSO-ohjelman kohteiksi. Raportissa esitellään työryhmän viimeistelemät METSO-ohjelmassa käytettävät luonnontieteelliset valintaperusteet sekä niitä täydentävät valintaperusteet. Lisäksi raportissa tarkastellaan eri elinympäristöjen alueellista esiintymistä.
  • Heikkilä, Raimo; Lindholm, Tapio; Tahvanainen, Teemu (Finnish Environment Institute, 2006)
    The Finnish Environment 28/2006
    This book presents a transect of Finnish mire nature from Forest Lapland in the north to the hemiboreal mires on the southern coast of Finland. It has been compiled in connection with the International Mire Conservation Group field symposium in Finland in July 2006, and it gives an overview of the biodiversity of Finnish mires on mire system, massif, site and species levels as well as about the ecology, utilization, conservation and restoration of Finnish mires. A special topic is the primary succession of mires on the land uplift coast of the Bothnian Bay, which is a globally unique phenomenon in the boreal zone. Most of the mires presented here are protected as national parks or mire reserves. Thus this book gives a positive view over Finnish mires. We must remember, however, that about 75 % of Finnish mires have been destroyed by forestry drainage, agriculture, peat mining or reservoir building. The aim of this book is to emphasize the great diversity and high conservation value of Finnish mires. During the compiling of this book it was revealed that despite a long mire research tradition and intensive inventories conducted in nature reserves recently, we know surprisingly little about our mires. This emphasizes the importance of mire research in Finland - land of mires.
  • METSO-arbetsgruppen för urvalskriterier (Miljöministeriet, 2008)
    Miljön i Finland 26sv/2008
    Syftet med handlingsprogrammet för åren 2008–2016 för att trygga mångfalden i skogarna i södra Finland är att förhindra tillbakagången för skogarnas naturtyper och arter, och att stabilisera en gynnsam utveckling för naturens mångfald före utgången av år 2016. Livsmiljöer som är betydelsefulla för mångfalden tryggas genom markägarnas frivilliga skyddsåtgärder inom ramen för METSO-handlingsplanen. De naturvårdsbiologiska urvalskriterierna underlättar identifieringen av de ur mångfaldssynpunkt viktiga livsmiljöerna och deras särdrag. De är till stöd när livsmiljöer bedöms och väljs ut till objekt som ska ingå i METSO-handlingsplanen. I rapporten presenteras de naturvårdsbiologiska urvalskriterierna för METSO som bearbetats av arbetsgruppen samt kompletterande urvalskriterier. Dessutom granskas den regionala förekomsten av olika livsmiljöer.
  • Kuhmonen, Anna; Mikkola, Jyri; Storrank, Bo; Lindholm, Tapio (Finnish Environment Institute, 2017)
    Reports of the Finnish Environment Institute 33/2017
    The project Barents Protected Area Network (BPAN) produced an overview of the characteristics and representativeness of the protected area network in the Barents Region in 2011-2014. A second phase was launched in 2015, and included studies on high conservation value forests (HCVFs) and coastal areas. The main aim of the project on forests was to produce new information on the distribution and protection status of HCVFs in a study area including the Barents Euro-Arctic regions of northwest Russia, Finland and Sweden. Furthermore, the aim of the project was to deliver updates on the protected area coverage in the study area, and to relate the progress of establishing protected areas to the Aichi Biodiversity Targets of the Convention on Biological Diversity, and especially Target 11. In this study, a project-specific concept of high conservation value forests was applied in order to identify, describe and visualize the distribution of forests that are especially important for biodiversity. In Sweden and Finland, HCVFs were identified on the basis of existing data gained in field inventories. Remote sensing data, data from national forest inventories as well as studies of aerial photographs provided additional information. In northwest Russia, due to the vast areas covered by forests, mainly remote sensing was used. Data on land cover, and in particular regarding HCVFs and protected areas, was analyzed and displayed on maps using geographical information systems. A total of close to 325 000 km² were identified as verified or potential HCVFs. In Sweden, HCVFs covered about one fourth of the forested area of the study area, whereas the share was a bit higher in Finland (29%) and considerably higher in Russia (37%). The biggest share of HCVFs was detected in spruce-dominated coniferous forests; about 60% of these forests were classified as HCVFs. By the end of 2015, the protected areas covered almost 200 000 km² or 12,7% of the study area. The protected area coverage as compared to the situation two years earlier has improved, but in this rather short period of time the progress has naturally been rather modest. The biggest change has occurred in Russia. In most of the administrative regions of the Barents Euro-Arctic Region the objective of protecting 17% of terrestrial areas and inland waters by 2020 - according to the Aichi Target 11 - has not yet been reached. A more thorough analysis of the protection level of the main types of forests of the Barents Region was carried out. The forests were divided into coniferous forests (pine-dominated coniferous forests on mineral land, pine-dominated coniferous forests on peatland, spruce-dominated forests), mixed forests and deciduous forests. Comprehensive maps and overviews of these forests were produced, presenting the distribution, total area, the proportional share of these types of forests as well as the level of protection. Statistics were produced for the whole study area, by country and region. In the whole Barents Region (excluding Norway) 11,7% of the forests were protected by the end of 2015. The project results and especially the data on high conservation value forests could be used in the development of the protected area systems of the region. The project has also highlighted the need to enhance the ecological connectivity between protected areas, and the data compiled by the project could provide a starting point for further development of connectivity analyses on different geographical scales. Furthermore, the project results could be used in order to facilitate an increased stakeholder dialogue regarding sustainable management of forest resources in the Barents Region.
  • Hyvärinen, Marja; Tuohimaa, Heikki (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2008)
    PPOra 3/2008
    Raahen saaristo on sekä maisemallisesti että luontoarvoiltaan arvokas kokonaisuus. Alueella on useita uhanalaisten eliölajien esiintymiä ja pääosa saarten pinta-alasta kuuluu arvokkaisiin Natura-luontotyyppeihin. Saaristo on myös suosittua virkistyskäyttöaluetta. Luontoarvojen ja alueelle kohdistuvan suuren virkistyskäyttöpaineen vuoksi hoito- ja käyttösuunnitelman tarve alueelle oli ilmeinen. Hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen saariston Natura 2000 -alueen suojeluarvot ja eri käyttömuodot. Suunnitelmassa on esitelty alueella esiintyvät merkittävät eliölajit, arvokkaat luontotyypit ja kulttuurihistorialliset arvot sekä tarvittavat toimenpiteet niiden suojeluun ja hoitoon. Suunnitelma tukee Raahen saariston ja kaupunginrannan virkistyskäytön kehittämissuunnitelman mukaisten hankkeiden toteuttamista ja antaa ohjeita alueen virkistyskäytön ja palveluvarustuksen kehittämiselle luonto- ja kulttuuriarvot ja alueen rauhoitusmääräykset huomioon ottaen. Lisäksi suunnitelma sisältää toimenpide-ehdotuksia alueen hoidon ja käytön vaikutusten arvioinnista ja seurannasta. Alueella tullaan toteuttamaan luonnonhoidollisina toimenpiteinä pensaikonraivausta tärkeimmillä lintuluodoilla. Tarpeen vaatiessa raivausta suositellaan lisäksi muilla avoimina säilytettävillä luontotyypeillä, kuten merenrantaniityillä, kuivilla ja tuoreilla niityillä, nummilla ja hiekkarannoilla. Myös saarten laidunnusta jatketaan. Hoitotoimenpiteillä ylläpidetään ja parannetaan tärkeiden luontotyyppien säilymistä ja lisätään lajiston monimuotoisuutta. Virkistyskäytön parantamiseksi saariston palveluvarustusta lisätään. Lisääntyvän virkistyskäytön alueen luonnolle mahdollisesti aiheuttavan kulutuksen ja häiriön estämiseksi virkistyskäyttö keskitetään Iso-Kraaselin, Taskun, Kallan, Ämmä-Äijän, Smitin ja Ulkopauhan saariin. Rakenteet, kuten laavut, kompostikäymälät, nuotiopaikat ja rantautumispaikkojen kevyet ponttonilaiturit, pyritään sijoittamaan mahdollisimman kulutuskestäville ja pääosin jo käytössä oleville paikoille uhanalaisten lajien esiintymiä ja arvokkaita luontotyyppejä suojellen.
  • Aapala, Kaisu; Akujärvi, Anu; Heikkinen, Risto; Pöyry, Juha; Virkkala, Raimo; Aalto, Juha; Forss, Sonja; Kartano, Linda; Kemppainen, Eija; Kuusela, Saija; Leikola, Niko; Mattsson, Tuija; Mikkonen, Ninni; Minunno, Francesco; Piirainen, Sirke; Punttila, Pekka; Pykälä, Juha; Rajasärkkä, Ari; Syrjänen, Kimmo; Turunen, Minna (Suomen ympäristökeskus, 2020)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2020
    Ilmastoviisaan luonnonsuojelusuunnittelun perustana on tieto siitä, millä alueilla ilmasto muuttuu voimakkaimmin, mitkä suojelualueet, lajit ja lajipopulaatiot sekä luontotyypit ovat kaikkein alttiimpia muutokselle ja miten muutokseen sopeudutaan. SUMI-hankkeessa selvitettiin lämpösumman, tammikuun keskilämpötilan ja vuosittaisen vesitaseen muutosnopeutta ja pienilmastollisia muutoksia Suomen Natura 2000 -verkostossa. Lämpösumman ja tammikuun lämpötilan ennustetuissa muutosnopeuksissa on merkittäviä alueellisia eroja ja Natura-alueiden pienilmasto tulee muuttumaan huomattavasti. Avainasemassa on turvata lajit, joiden populaatioiden menestyminen liittyy nopeimmin muuttuviin ilmastotekijöihin. Suojelualuesuunnittelussa tulee painottaa suojelu- ja hoitotoimien joustavaa suunnittelua sekä varautua mittaviin olosuhteiden muutoksiin. Ennallistaminen ja luonnonhoito ovat tärkeitä keinoja lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien tilan parantamiseksi muuttuvassa ilmastossa. Kohdentamalla ennallistamista ja luonnonhoitoa ilmastoviisaasti voidaan tukea lajien siirtymistä. Lajien ominaisuudet vaikuttavat niiden haavoittuvuuteen ilmastonmuutokselle; negatiiviset vaikutukset korostuvat pohjoisen viileisiin oloihin, kuten tunturi- ja suoelinympäristöihin, erikoistuneilla lajeilla, joiden leviämiskyky on rajoittunut. Eri eliöryhmillä nousi esille myös muita lajien haavoittuvuutta ilmastonmuutokselle heijastelevia ominaisuuksia, joita on tärkeää huomioida lajien hoito- ja suojelusuunnittelussa. Lajien ominaisuuksien perusteella tunnistettiin joukko ilmastonmuutokselle haavoittuvimpia lajeja, joihin suojelutoimia kannattaa kohdentaa. Luontodirektiivilajien - ja etenkin saman lajin populaatioiden - välillä oli selviä eroja lajien altistumisessa lämpösumman ja tammikuun lämpötilan muutosnopeuteen, sekä esiintymien ympäristön haitallisen maankäytön määrässä. SUMI-hankkeessa tarkasteltiin suojelualueverkoston merkitystä maalinnustolle sekä havaittujen että ennustettujen levinneisyysmuutosten osalta. Suojelullisesti arvokkaiden suo- ja tunturilajien lajimäärä pieneni sekä suojelualueilla että suojelemattomilla alueilla, kun taas kosteikkolajien määrä kasvoi koko maassa. Suojelualueet puskuroivat ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia suojelullisesti merkittäville lajeille, mutta vaikutukset ovat jo nähtävissä niilläkin. Linnuston monimuotoisuuden kannalta suojelualueverkosto on perustettu ilmastonmuutoksen näkökulmasta oikeansuuntaisesti, mutta Etelä- ja Keski-Suomessa metsien suojelualueverkosto on riittämätön turvaamaan lintulajiston monimuotoisuuden. Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontotyyppeihin ovat ensisijassa laadullisia. Herkimmiksi luontotyypeiksi on tunnistettu rannikon hauru- ja meriajokasvallit sekä primäärisukkessioon liittyvät luontotyypit, lumenviipymät, tunturikoivikot, tunturikankaat, virtavesien latvapurot, Tunturi-Lapin pienvedet, perinnebiotoopit, palsasuot, eteläiset aapasuot, lähteet ja lähdesuot sekä avoimet ja puoliavoimet kallioluontotyypit. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien luontaisten häiriöiden arvioidaan vaikuttavan positiivisesti metsien rakenteeseen lisäämällä kuolleen puun sekä runsaslahopuustoisten nuorten sukkessiovaiheiden ja lehtipuiden määrää. Monimuotoiset metsät ovat avainasemassa metsien ekosysteemipalveluiden ja sopeutumiskyvyn turvaamisessa. SUMI-hankkeessa kehitettiin laskentamenetelmää, jonka avulla voidaan arvioida metsän käsittelytapojen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsien hiilitaseeseen tarkalla resoluutiolla. Alustavien mallinnustulosten mukaan puuston ja metsämaan hiilivarasto kasvoi sekä suojelumetsä- että talousmetsäskenaariossa Evon alueella vuosina 2013–2099. Suojelumetsä sitoi hiiltä hitaammin kuin talousmetsä mutta säilyi hiilen nieluna koko tarkastelujakson ajan. Yhdistämällä hiilitasearviot luonnon monimuotoisuutta kuvaaviin paikkatietoaineistoihin voidaan suojelualuesuunnittelussa priorisoida sekä ilmastohyödyiltään että luontoarvoiltaan parhaita kohteita.
  • Lindberg, Henrik; Punttila, Pekka; Vanha-Majamaa, Ilkka (Springer, 2020)
    Ecological Processes 9, 4 (2020)
    Historically, wildfires have played an important role in forest dynamics in Fennoscandia. In Finland, the annually burned area has diminished in recent decades. This has led to a decline of fire-adapted habitat types and species, many of which have become red-listed. In Fennoscandia, there is a long tradition of silvicultural burnings to enhance tree regeneration. Recently, prescribed burnings have been modified for biodiversity goals following the recommendations that have emerged from ecological research. Prominent biodiversity gains can be obtained by combining sufficient retention levels with burnings. Consequently, burning and retention have been recommended by recent national red-list assessments, strategies, and forest-management guidelines, and they have been adopted in forest-certification standards in Finland. Contrary to these recommendations, the opposite development has taken place: (1) the ecological efficiency of the criterion concerning prescribed burning in the PEFC forest-certification standard has been impaired, (2) state funding to encourage private forest owners to apply prescribed burning was reduced significantly, and (3) prescribed burnings have been abandoned altogether in commercial state-owned forests. Traditional burnings with variable retention have also been partially replaced with burning of small retention-tree groups. This new method is less risky and cheaper, but its ecological benefits are questionable because small-sized fires produce much smaller areas of burned forest soil with less fire-affected wood than traditional silvicultural burnings. Generally, the widely accepted goal to increase burnings with retention appears difficult to achieve and would require stronger political will and economic support from the government. We identified several actions that could improve the weakened situation of fire-dependent biodiversity and recommend the following: (1) setting a clear goal and ensuring sufficient funding for the burnings—including restoration burnings in conservation areas—and targeting these to specific fire-continuum areas with sufficient retention to ensure the continuity of fire-affected habitats at landscape level; (2) renewing the current subsidizing policies to encourage private landowners to perform prescribed burnings in regeneration areas after final fellings, and to safeguard accidental forest-fire areas as set-asides; (3) renewing the current prescribed-burning criterion of the Finnish PEFC forest-certification standard with more ambitious ecological goals; and (4) re-introducing prescribed burnings in commercial state forests where management targets are under political steering.
  • Aksenov, Dmitry; Kuhmonen, Anna; Mikkola, Jyri; Sobolev, Nikolay (Finnish Environment Institute, 2015)
    Reports of the Finnish Environment Institute 29/2014
    This report presents the results of an analysis of the characteristics and representativeness of the protected area network in the Barents Region based on a large amount of GIS data. The report evaluates the current state of the protected area network in comparison with the global Aichi Biodiversity Targets of the Convention on Biological Diversity that aim to halt the loss of biodiversity by 2020 (2010, Nagoya, Japan). Target 11 states that by 2020 at least 17% of terrestrial and inland water areas are conserved through effectively and equitably managed, ecologically representative and well-connected systems of protected areas. This work was done as a part of the Barents Protected Area Network (BPAN) project by national and regional authorities, scientific institutes and nature conservation non-governmental organizations from Norway, Sweden, Finland and northwest Russia. The aim of the BPAN project is to promote the establishment of a representative protected area network in the Barents Euro-Arctic Region to conserve biodiversity of boreal and Arctic nature, particularly forests and wetlands. This report provides for the first time unified and harmonized information on protected areas across national and regional borders covering 13 administrative regions in the four countries, providing a common language to discuss different kinds of protected areas. The information is presented in comprehensive forms as thematic maps, tables and figures. This information is now available to be utilized in nature conservation planning in each participating country, taking into account the trans-boundary connectivity of protected areas. A network of existing and planned protected areas is under constant development in the Barents Region. In March 2013, protected areas covered 13,2% (231 600 km2) of the Barents Region, and national and regional nature conservation plans included establishing a further 59 400 km2 as protected areas, increasing the future level of protection to cover 16,6% of the terrestrial area. In developing protected area networks, the representativeness of forests and wetlands and the connectivity of the protected areas need special emphasis.
  • Rokkanen, Susanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Biodiversity is declining across the globe. The IUCN Red List, which is often used to measure species’ risk to go extinct, is showing alarming biodiversity declines both globally and within Finland. The most commonly used tool for biodiversity conservation is the establishment of protected areas. The Conference of Parties (COP) of the international treaty for biodiversity conservation (The Convention on Biological Diversity), has set a target to expand the international protected area network to cover 17% of the terrestrial area of the world. However, the designation of protected areas carries costs in terms of both land-use and money. Relatively little is known about what protected areas can achieve at the species level, and only limited evidence exists that links the establishment of protected areas to an improved conservation status of species. The lack of knowledge is because protected area establishment and its effects are often hard to study due to inadequate data. In this thesis, I created a framework to study the link between the increase in protected areas and protected area investment in relation to the conservation status change of one taxonomic group, the breeding birds in Finland. I first investigated the general trend in conservation status of Finnish birds using the Red List Index 2015. I then studied the effect of increasing the protected area on Finnish bird species’ range and the monetary investment on protected areas on bird species’ range in comparison to change in their IUCN Red List assessments. The timeframe of the study was 1996-2010 for protected area establishment and 2010-2015 for bird species’ conservation status change. My results show that the conservation status of birds in Finland is considerably worse than before, with Red List Index being 0.779. This is approximately 9.2% decline from the Red List Index in 2010. The species that gained more protected area on their range during 1996-2010 did not fare better in terms of conservation status than the birds that gained less protected area on their range on the same period. This is possibly because the threshold where the protected areas would cover the species’ range sufficiently to enable the conservation of the whole population is still not reached even for species with the higher protection levels. Also, the species that had higher estimated monetary investment on the protected areas on their range did not acquire better conservation status development than the species on whose range there was less estimated monetary investment. The expansion of the Finnish protected area network in 1996-2010 did not help to change the negative trend of Finnish birds in 2010-2015. The species that gained more protection in terms of land or monetary investment during this period, were not showing better results than the species that gained less protection. These results hint that the protected areas in Finland are not effective in terms of bird conservation. This does not mean, however, that we can claim that they are ineffective in all aspects, as we don’t know what would have been the situation if there were no protected areas established at all. There are also several other factors that affect the conservation status development of birds in Finland. These include degradation of matrix habitats, hunting and climate change, which might all overrun the possible positive effects of the protected areas and protected area investment.