Browsing by Subject "suomalaiset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-18 of 18
  • Myöhänen, Taija (2006)
    Tutkimuksessa selvitetään Pohjois-Savolaisen maalaiskylän ihmisten kipukäsityksiä ja kipukäyttäytymistä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä. Kipukäyttäytymisellä tarkoitetaan tässä kivun ilmaisua, kivun sietokykyä, kivun lievityskeinoja ja suhtautumista sekä omaan että toisten kipuun. Tutkimus selvittää sitä, että miten ja missä määrin ympäröivä kulttuuri ja yhteisö sekä sen arvot ja mallit sekä varhaislapsuuden kokemukset ja kasvatus vaikuttavat ihmisten kipukäsityksiin ja kipukäyttäytymiseen. Edellä mainittuja asioita tutkittiin ihmisten kokemusten, käsitysten ja asenteiden kautta teemahaastattelumenetelmällä. Tutkimusta varten haastateltiin 16 iältään 25 - 84-vuotiasta satunnaisesti valittua miestä ja naista, joista miehiä 7 ja naisia 9. Tässä tutkimuksessa kivulla ymmärretään lähestulkoon pelkästään fyysistä kipua, koska haastateltavat kyläläiset lähtivät puhumaan ja kuvailemaan pääsääntöisesti juuri fyysistä kipua. Tämä seikka on suoraan vaikuttanut tämän tutkimuksen painotukseen ja tutkimuksessa tarkastellaan kipua siis ainoastaan fyysisen kivun kautta. Tutkimuksessa ilmeni, että pääasiassa kipu voidaan nähdä positiivisena ilmiönä, ihmisen elämää hyödyttävänä kokemuksena. Kipu on merkki, joka kertoo, että nyt on jotain vialla omassa kehossa ja se kehottaa hakeutumaan hoitoon riittävän ajoissa. Kipu myöskin varoittaa meitä vahingoittamasta itseämme tai muita. Kipu voidaan nähdä myös kasvattavana kokemuksena. Kipukokemusten kautta ihmisen arveltiin osaavan paremmin arvostavan omaa elämäänsä ja priorisoida elämänarvojansa. Kaikesta tästä päätellen voidaan ehkä jopa sanoa, että elämä ilman kipuja nähtiin hankalana eikä suinkaan helppona. Yleensä omaa kivunsietokykyä kuvattiin korkeaksi ja siihen liittyen kipulääkitystä kerrottiin käytettävän hyvin vähän. Toisten ihmisten kipulääkkeiden käytöstä oltiin yleisesti kuitenkin sitä mieltä, että muut käyttävät lääkkeitä aivan liikaa. Kivun kanssa sinnitteleminen ilman lääkkeitä vaikuttaisi olevan suorastaan kunnia-asia ja herkästi kipulääkkeitä käyttäviä näytettäisiin jopa paheksuvan. Vaikuttaisikin siltä, että kipulääkkeiden käyttäjät jakaantuvat kahteen eri ryhmään: ilman kipulääkkeitä sinnitteleviin ja kipulääkkeiden liikakäyttäjiin. Tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että ihmiset kaiken kaikkiaan puhuvat kivusta ja omasta terveydentilastaan paljon keskenään. Kipu on tässä suhteessa rinnastettavissa säästä puhumiseen. Kun kivun ilmaisussa mennään kuulumisten vaihtoa syvällisemmälle tasolle, niin eroja kivun ilmaisussa alkaa ilmaantua niin sukupuolen kuin iänkin perusteella. Naiset näyttäisivät puhuvan kivusta paljon enemmän ja ilmaisevat kipua paljon herkemmin kuin miehet. Miehet taas näyttäisivät pitävänsä kivun itsellään ja hoitavansa kipuansa yksinäisyydessä ja jopa tietoisesti peittelevän sitä muilta. Syitä tähän nähtiin useita. Yhtenä merkittävänä syynä näyttäisi vaikuttavan miesten ja naisten saama erilainen kasvatus, missä miehiä on pienestä pitäen kehotettu olla ilmaisematta kipujaan tai muitakaan tunteitaan julkisesti ja olla näyttämättä pelkoaan, saati esimerkiksi itkevän julkisesti. Tässä mallioppimisille vaikuttaisi olleen myös merkittävä vaikutus. Useimmat muistelivat omien äitiensä näyttäneen kipuansa ja valittelevan ääneen, kun taas isien ei muistettu näyttäneen kipujaan tai tunteitaan julkisesti ollenkaan. Toisena syynä miesten kipujen ilmaisemattomuudelle näyttäisi olevan se, että miehille kivun ilmaisemiseen ei riitä pelkkä kipu, vaan vaivan tulee olla paljon näkyvämpi ulospäin, esimerkiksi kipsattu jalka. Kolmanneksi syyksi omien kipujensa peittelylle haastattelemani miehet itse näkivät sen, että he eivät halunneet kivuillansa huolestuttaa muita, lähinnä perhettään. Useimmat miehet tuntuivat jopa ahdistuvan siitä kaikesta huolesta, minkä heidän kipunsa aiheutti perheenjäsenissä ja siksi he pyrkivät kipunsa peittämään. Eri ikäryhmien erilainen suhtautuminen kipuun voidaan liittää yleisesti niihin ajan, kulttuurin ja yhteiskunnan muutoksiin, jotka heijastuvat myös terveys ja sairauskysymyksiin. Hoidon ja lääkkeiden saatavuuden helpottuminen on johtanut siihen, että ihmiset kaikissa ikäryhmissä hakeutuvat hoitoon ja lääkitsevät itseään pienemmistä vaivoista kuin aikaisemmin. Kuitenkin näyttäisi siltä, että vanhemmissa ikäryhmissä (tarkoitetaan tässä n. ennen vuotta 1950 syntyneitä) ei ilmaista kipua niin herkästi eikä hakeuduta niin helposti esim. lääkärille kuin taas nuoremmissa ikäryhmissä. Nuorempien ikäryhmien herkempään kivunilmaisuun näyttäisi vaikuttaneen myös yleisten elinolojen helpottuminen. Nähtiin, että nuorempi polvi ei ole tottunut hankalissa oloissa elämiseen ja vaivassa olemiseen siinä määrin kuin vanhempi polvi, esim. sota-ajalla eläneet. Vaikka kipuun suhtautumisessa näyttäisi olevan eroja sukupuolen ja iän mukaan, niin lopulta vaikuttaisi siltä, että suomalaiset yleensä kestävät koviakin kipuja valittelematta ja omia kipuja usein jopa vähätellään. Suomalaisten korkea työmoraali, ahkeruus ja pyrkimys pärjätä omillaan selittävät suomalaisten urheaa kivun kohtaamista. Muiden kansojen tai kulttuurien kipukäsityksistä tai kipukäyttäytymisestä haastateltavilla ei ollut juurikaan todellisia kokemuksia eivätkä siten osanneet verrata niitä suomalaisiin käsityksiin, mutta yleinen käsitys ja tuntuma asiasta kuitenkin näyttäisi olevan se, että suomalaiset ovat tavallista karaistuneempia eivätkä ainakaan turhista valittele.
  • Harjula, Janika (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu –tutkielmani aiheena ovat suomalaiset ja Suomen vähemmistöt lukion A-ruotsin oppikirjoissa. Tutkin miten lukion oppikirjat kuvailevat suomalaisia ja Suomen vähemmistöjä, sekä onko kirjojen välillä eroja. Keskityn tutkielmassani lukion pitkän ruotsin kolmanteen kurssiin ja kolmanteen kurssikirjaan. Valitsemani kirjasarjat ovat Varför inte! ja Inne, ja molemmat kirjat on kirjoitettu vuoden 2003 lukion opetussuunnitelman mukaan. Tässä tutkielmassa Suomen vähemmistöihin lasketaan suomenruotsalaiset, saamelaiset, romanit, juutalaiset, tataarit, vanhavenäläiset, karjalaiset ja maahanmuuttajat. Tutkimuksen menetelmä on aineistolähtöinen laadullinen sisällönanalyysi. Analysoin oppikirjojen kuvausten mukaan suomalaisia ja Suomen vähemmistöjä omissa alaluvuissaan, sekä luomieni kategorioiden pohjalta: alkuperä, historia, maantiede, kulttuuri, kieli, uskonto ja luonteenpiirteet. Varför inte! -kirjassa esitellään suomenruotsalaiset, maahanmuuttajat, saamelaiset, romanit, juutalaiset ja vanhavenäläiset. Inne -kirjassa puolestaan esiintyvät suomenruotsalaiset, maahanmuuttajat, saamelaiset, juutalaiset ja karjalaiset. Tataarit eivät esiinny kummassakaan oppikirjassa. Varför inte! esittelee suomenruotsalaiset monipuolisesti, mutta kirjassa esiintyy myös paljon stereotypioita. Inne puolestaan keskittyy suomenruotsalaisten oletettuihin luonteenpiirteisiin. Kummatkin oppikirjat nostavat saamelaisuudessa esiin kielen, ja Varför inte! korostaa sitä myös muissa vähemmistöissä. Kummatkin oppikirjat korostavat vähemmistöjen, erityisesti maahanmuuttajien, alkuperää. Molemmat oppikirjat kuvailevat Suomea ja suomalaisia monipuolisesti: kategoriat maantiede, historia, kulttuuri, ja kieli nousevat esille kummassakin oppikirjassa. Suomalaisten luonteenpiirteitä kuvataan myös kummassakin oppikirjassa, mutta enemmän ja positiivisemmin Inne -kirjassa. Suomenruotsalaisten luonteenpiirteitä kuvatessa ovat kirjojen adjektiivit lähes pelkästään positiivisia, kun taas suomalaisia kuvataan myös kielteisillä adjektiiveilla. Kirjoissa suomalaiset esitellään ennakkoluuloisina maahanmuuttajia kohtaan. Varför inte! -kirjan tehtävässä opiskelijoita pyydetään haastattelemaan luokan ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita heidän äidinkielestään ja kulttuuristaan. Inne-kirjan tehtävässä opiskelijat puolestaan esittävät pakolaisia. Maahanmuuttajat ja suomenruotsalaiset ovat joissain määrin integroitu kirjojen materiaaliin, mutta vähemmistöstatus nostetaan kirjoissa silti esiin. Kirjoissa korostetaan suomalaisia ja vähemmistöjä tarkastellaan enemmistön, eli suomalaisten, näkökulmasta.
  • Aronen, Jukka; Pakkasvirta, Jussi (1999)
  • Suurpää, Leena (2002)
    Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajia ja suomalaisia koskevia käsitystapoja sekä niiden muotoutumista 1990-luvun lopun yhteiskunnassa. Näitä käsitteellistyksiä lähestytään erilaisuuden, erojen ja eriarvoisuuden näkökulmien kautta. Tarkastelun tukena toimivat nuorten kanssa tehdyt ryhmähaastattelut ja poliittis-hallinnollisten tekstit. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu 13 haastattelusta, jotka on tehty 17-19-vuotiaiden helsinkiläisnuorten kanssa. Toisena aineistona on pääkaupunkiseudun kunnalliset maahanmuuttajien kotouttamisohjelmat. Väitöstyössä tutkitaan ryhmään kuulumisen ja erottautumisen jännitettä etenkin kun kyseessä ovat nuorten suhteet maahanmuuttajiin. Toiseksi tarkastellaan nuorten maahanmuuttajia, rasismia ja suvaitsevaisuutta koskevien käsitystapojen sisältöjä ja kerronnan muotoja. Käsitystavat kytketään myös suomalaisen yhteiskunnan oloihin ja pohditaan, mitä konkreettisia seurauksia käsitteiden saamilla merkityksillä on maahanmuuttajien elinolojen kannalta. Kolmanneksi tutkitaan, miltä suhteet maahanmuuttajiin näyttävät, kun niitä tarkastellaan laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta eli maahanmuuttajien kunnallisten kotouttamisohjelmien kautta. Solidaarisuuden ja suvaitsevaisuuden käsitteiden avulla pohditaan, millaiset ovat maahanmuuttajien kohtaamat yhteiskunnalliset jäsenyysehdot ja suomalaisen hyvinvointivaltion monikulttuurisuutta koskevat haasteet. Tutkimus koostuu viidestä artikkelista ja yhteenvetoluvusta. Tutkimukseen liittyvät, teoreettisia painotuksia ja aineiston analyysia koskevat menetelmälliset lähtökohdat voi tiivistää kolmen näkökulman varaan: tutkimuksessa korostetaan käsitystapojen tuottamisen vuorovaikutuksellista luonnetta, kokemuksellisuutta ja arvottavaa puolta. Väitöstyön teoreettisina ankkureina käytetään nuorisotutkimusta, sosiologista kulttuurintutkimusta ja sosiologisten klassikkokäsitteiden, ryhmän ja solidaarisuuden, kautta avautuvia näkökulmia. Tutkimuksessa arvioidaan kriittisesti myöhäismodernia käsitystä lisääntyvästä yksilön vapaudesta ja sosiaalisten siteiden haurastumisesta. Yksilöllisyyden eetos ja yhteisöllisyyden voima elävät käsi kädessä. Tämän vastinparin jännitteisyys nousee kiinnostavasti esiin nimenomaan maahanmuuttokysymyksen kautta. Tutkimuksen otsikko Erilaisuuden hierarkiat on myös tutkimuksen tulkintakehys. Erilaisuutta voi tulkita symbolina, joka voi merkitä sekä yksilön ja ryhmän voimaa että voimattomuutta: siihen liittyy joko myönteisiä tai kielteisiä merkityksiä riippuen siitä, keihin erilaisuudella viitataan. Kulttuuriset erot ja sosiaalinen epätasa-arvoisuus voivat maahanmuuttajien kohdalla kietoutua yhteen moniulotteiseksi erilaisuuden hierarkiaksi. Asetelma ei ole kuitenkaan yksinkertainen. Maahanmuuttajat eivät eroa suomalaisista yhdenmukaisella tavalla ja pysyvästi. Erojen ja samankaltaisuuksien kuten ei yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden ongelmaakaan voida lähestyä toisiaan poissulkevina asioina. Erilaisuuden hierarkiaa lähestytään myös asettamalla rasismi ja suvaitsevaisuus vuoropuheluun. Tutkimuksessa esitetään, kuinka rasistiset ja suvaitsevaiset käsitystavat voivat noudattaa samankaltaisia todellisuuden käsittämisen ja arvottamisen tapoja: jakoa "meihin" ja "muihin", erilaisiin ja samanlaisiin, ulkopuolisiin ja sisällä olijoihin.
  • Kohonen, Siria (Helsingfors universitet, 2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoin, miten esimodernissa suomalaisessa haavaparannusperinteessä ja siihen liittyvässä magiaperinteessä on havaittavissa ihmismielen kognitiivisten mekanismien vaikutus. Aiemmassa suomalaista esimodernia magiaperinnettä käsittelevässä tutkimuksessa on pyritty välttämään magian teoretisointia kulttuurirajat ylittävänä ilmiönä, sillä magian yleistävään teoretisointiin liitetään helposti pejoratiivisia merkityksiä, joita jo sir Edvard B. Tylor ja sir James Frazer esittivät 1800–1900-lukujen vaihteessa. Irtisanoudun kuitenkin magian teoretisoinnin arvottavista konnotaatioista teoreettisen lähtökohtani avulla. Sovellan työssäni mielen kaksoisprosessointiteoriaa, jonka mukaan ihmismielessä toimii sekä nopeaa intuitiivista että hidasta reflektiivistä ajattelua. Näiden yhteistoiminta on taustalla niin sanotussa maagisessa ajattelussa. Jo Tylor, Frazer sekä Marcel Mauss esittelivät maagisen ajattelun periaatteet, ja he pitivät näitä luonnonläheisten kansojen primitiivisinä ajattelutapoina. Yksi tällainen periaate on maagisen tarttumisen periaate. Psykologit Carol Nemeroff ja Paul Rozin ovat kuitenkin 1980-luvulta lähtien tehdyissä kokeissaan todenneet maagisen ajattelun periaatteiden olevan palautettavissa ihmismielen prosessointitapoihin kulttuurirajat ylittävällä tavalla, ja tällainen ajattelu aktivoituu esimerkiksi inhon ja vaaran tunteen vaikutuksesta myös moderneilla länsimaalaisilla ihmisillä. Tutkielmassa käyttämäni aineisto on 1700-luvulta lähtien 1900-luvun alkupuolelle saakka kerättyä kansanparannusperinteestä kertovaa arkistoaineistoa, joka on talletettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon. Aineisto jakautuu 390 loitsurunoon sekä 400 käytännön parannusohjeeseen. Analyysissä käyttämäni metodi on teoriasidonnaista laadullista analyysiä, joka jakautuu käsiteanalyysiin ja sisällönanalyysiin. Näiden avulla tarkastelen yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia teoreettisen viitekehyksen ja aineiston välillä. Analyysin perusteella tulen tulokseen, jonka mukaan suomalaisessa esimodernissa haavaparannuksessa on nähtävissä mielen mekanismeista kumpuavan maagisen tarttumisen ajatusmalli. Aineistossa tämä ilmenee useimmiten siten, että parannuksen tuntija uskoo, että haavaan on tarttunut sen aiheuttajasta tämän vihoiksi kutsuttu ominaisuus. Aineiston mukaan vihat voidaan poistaa haavasta useilla sellaisilla keinoilla, jotka myös noudattavat maagisen ajattelun periaatteita. Tulokseni mukaan maagisen ajattelun laukaisee haavaparannuksen yhteydessä erityisesti kielteinen suhtautuminen haavan aiheuttajaan sekä vaaran tunne. Lisäksi tulosteni mukaan vihoja on pidetty sellaisena vaivana, jolla on henkisiä merkityksiä, eikä niitä ole pidetty pelkästään fysiologisena vaivana. Tulokseni osoittavat, että myös magian kulttuurirajat ylittävän teoretisoinnin avulla voidaan saavuttaa syvempää tietämystä esimodernista suomalaisesta parannus- ja magiaperinteestä. Tällaiseen tiedonmuodostukseen ei tarvita Tylorin ja Frazerin mukaista arvottamista, jonka mukaan maaginen ajattelu olisi primitiivistä ja vain luonnonläheisten kansojen yhteydessä esiintyvää. Aineistoni ja teoreettisen lähtökohtani yhtymäkohdat osoittavat, että maaginen ajattelu on myös kulttuurirajat ylittävää esimodernin ja modernin välillä.
  • Haarakangas, Tanja (2000)
    Tutkimuksen kohteena on päivähoitohenkilökunnan maahanmuuttajapuhe. Varhaiskasvattajien haastattelupuhetta tarkastellaan suhteessa tämänhetkiseen suomalaiseen maahanmuuttajista, monikulttuurisuudesta ja ennakkoluuloisuudesta käytyyn keskusteluun. Maahanmuuttajien erilaisuuden kohtaaminen on osoittautunut ongelmalliseksi niin suomalaisen yhteiskunnan kuin viranomaistyönkin kannalta. Ratkaisua erilaisuuden kohtaamiseen on 1990-luvulla etsitty monikulttuurisuudesta tai pluralismista integraatiopoliittisena ideologiana, joka asettuu vastustamaan sekä kulttuurista assimilaatiota että vähemmistöryhmien syrjintää. Tutkimuksen kysymyksenasettelua rakennettaessa hyödynnetään sekä monikulttuurisuutta käsittelevää kirjallisuutta että sosiaalipsykologisen ennakkoluulotutkimuksen traditiota. Analyysin näkökulmana on diskurssianalyyttinen kielenkäytön tarkastelu. Aineisto koostuu kahdessa helsinkiläisessä päiväkodissa toteutetusta 16 työntekijän haastattelusta. Haastattelupuheen kohteina ovat maahanmuuttajataustaiset lapset ja perheet päivähoidon asiakkaina sekä maahanmuuttajat työtovereina. Aineistosta identifioidaan maahanmuuttajien erilaisuutta konstruoivia tulkintarepertuaareja eli merkityksellistämisen tapoja. Sekä monikulttuurinen ideologia että ennakkoluulojen vastainen normi osoittautuvat hallitseviksi kulttuurisiksi tulkintaresursseiksi, joihin nojaamalla konstruoidaan useita tilanteisia tulkintarepertuaareja. Ilman kulttuurisesti painavia arvoperusteluja ei monikulttuurisen ideologian vaatimuksia katsota voitavan jättää noudattamatta. Ajatuksellinen tila kulttuurin kunnioittamisen ja ennakkoluuloisuuden vastustamisen välissä osoittautuukin ahtaaksi. Tulkintarepertuaarien avulla puhuja paitsi merkityksellistää erilaisuutta myös rakentaa suhdettaan puheen kohteena oleviin maahanmuuttajiin. Tulkintarepertuaarien käyttöä tarkasteltaessa hyödynnetään kognitiivista ennakkoluulotutkimusta ja sen kritiikkiä. Repertuaarit nähdään puheen ja ajattelun strategioina, joiden avulla maahanmuuttajia on mahdollista joko yksilöidä tai kuvata etnisen tai kulttuurisen ryhmänsä edustajina. Monet aineistosta identifioiduista tulkintarepertuaareista osoittautuvat ennakkoluuloisuutta yksilöimisen avulla vastustaviksi strategioiksi. Aineiston kokonaisuus tulkitaan vastadiskurssiksi suomalaisten ja maahanmuuttajien ryhmäeroja sekä ennakkoluuloja uusintavalle puheelle. Tässä vastustamisessa piilee monikulttuurisuuden paradoksi: ryhmittymisen ja syrjinnän vastustaminen asettuu aineistossa monikulttuurisuuden toteuttamisen vaikeimmin ylitettäväksi esteeksi. Tärkeimmät lähteet: Matinheikki-Kokko (1997): Challenges of Working in a Cross-Cultural Environment; Potter & Wetherell (1987): Discourse and Social Psychology ja muut ko. henkilöiden tekstit; Jokinen, Juhila & Suoninen (1993): Diskurssianalyysin aakkoset ja etenkin Suonisen muut tekstit. Billig (1985): Prejudice, Categorization and Particularization; Billig (1987): Arguing and Thinking; Billig et al. (1988): Ideological Dilemmas; Vesala & Rantanen (1999): Pelkkä puhe ei riitä.
  • Snellman, Hanna (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007)
    Kalevalaseuran vuosikirja;86
    Analysoin 17 haastattelua, jotka Nordiska museetin tutkija Birger Grape teki Virsbossa touko-marraskuussa 1974. Lähtökohtana on ajatus siitä, että päätös muuttaa toiseen maahan on osoitus oman elämän ennakoimiseen liittyvästä elämänhallinnasta. (Anttonen 2006, 184.) Muuttopäätös on todennäköisesti sisältänyt tavalla tai toisella haaveen paremmasta elämästä, muutoksesta johonkin. Haastattelussa virsbonsuomalaiset ovat joutuneet tilanteeseen, jossa he ikään kuin ovat punninneet hyvän elämän aineksia. Vastasiko muutto odotuksia? Minkälaiseksi elämä Ruotsissa oli muotoutunut? Minkälaisena virsbonsuomalaisten menneisyys välittyi haastatteluissa ja valokuvissa?
  • Lyytimäki, Jari; Benighaus, Ludger; Gómez, Javier; Benighaus, Christina; Kauppi, Sari; Kotilainen, Juha M.; Mononen, Tuija; del Rio, Virginia (Springer Nature, 2021)
    Mining, Metallurgy & Exploration 38 (2021), 1831–1843
    The understanding of public debates over mineral exploration and mining largely originates from exceptional situations such as mining accidents of conflicts. Less is known about how mining is portrayed and understood under more conventional settings. What storylines dominate the local day-to-day public debate? This article presents results from a comparative case study focusing on newspaper coverage of mineral exploration and mining in three European countries representing different geological and socio-economic contexts. Newspaper articles from the Geyer-Erzgebirge region in Germany, the Andalusia region in Spain, and Northern Finland are studied. The sample looks into the period between September 2018 and February 2020 and shows that regional newspapers report about mining issues relatively intensively even in the absence of major accidents or other media events causing peaks of attention. The tone of the articles is generally neutral to positive towards mining activities, reflecting the specific local settings, historical experiences, and future expectations. Despite the different contexts of the three countries, there were considerable similarities to the topics highlighted, including common themes of mining revival, mining events and social interaction, history of mining, and damages related to mining. Past, present, and future employment opportunities related directly or indirectly to the mining sector are key storylines. Another recurrent underlying theme is the need to balance environment and safety risks and socio-economic prosperity, typically covered through ordinary disputes among the mining sector, public authorities, regional non-governmental organizations, and local initiatives.
  • Mankinen, Katariina (Helsingin yliopisto, 2020)
    This thesis explores social representations of nature and happiness in nature among Finnish youth. Even though the concepts of happiness and nature are common in daily exchanges, they remain difficult to define, and little is known of their usage among laypeople. Similarly, nature’s effects on well-being are well documented, but how happiness occurs in nature has not been examined through social representations. Finland is an interesting country to study these phenomena, as Finland is often portrayed through its unique nature, and has been ranked as the happiest country in the world for three consecutive years. The purpose of this thesis is to examine how Finnish youth discuss happiness in nature, and whether there are distinctive shared social representations. The study used Moscovici’s Social Representations Theory as a theoretical framework. The theory’s purpose is to explore laypeople’s conceptions of everyday phenomena, making it suitable for this research. The research was part of a bigger LUODE-project, funded by the European Social Fund. LUODE aims to develop multidisciplinary collaboration and service innovations for youth. University of Helsinki’s role was to better understand the everyday lives of the youth and this research contributes to the latter aim. The participants consisted of 15-16-year-old Lahti 9th graders (n=355). They first saw a marketing video of Finland aimed at foreign visitors, in which the main theme was the experience of happiness in nature. They were then asked to write their responses to a paper questionnaire, with questions like “What does the video say about happiness in your opinion? Discuss, whether nature makes you happy? Why yes? Why not?”. Responses varied in length from one word to lists, and from sarcastic comments to personal, even poetic, descriptions of happiness in nature. This research will focus on their personal accounts, and when combined, these created shared social representations. The research questions were: What are the shared ideas the youth have about nature, and of happiness in nature? How are these social representations objectified or anchored? Do the youth have shared social representations about nature, and more specifically about happiness in nature? As a result of the research questions, the analysis identified two main themes. First, nature was defined through shared lay perceptions, and nature in the societal context of Finland. It was clear that there was not just one simplistic definition of nature among the youth. Instead, their descriptions varied from common objectifications of nature, like cleanliness, forests, and summer cabins, to societal issues including the national welfare system, and global issues like climate change. Second, happiness in nature was experienced in a holistic manner: nature was a place for peace of mind, for activities, and for sensory engagement. These representations of happiness revealed holistic, and multisensory experiences of happiness when spending time in nature. The results show that Finnish youth go to nature to relax, be active, and be mindful and that their experiences in nature involve multisensory approaches, which all contributed to their experiences of happiness. Multisensory experiences as social representations may offer new insights for future research. These representations explicate how detailed and varying the everyday terms of happiness and nature are. Nature served as an important milieu for daily moments of happiness among the youth. Finnish youth also criticized the claims in the video and discussed the influence of the Finnish welfare system as well as climate change in their responses. The current study proposes that these holistic and multisensory methods to experience happiness in nature should be taken into account when planning well-being interventions, city planning, and nature preservation.
  • Ihatsu, Minna Marianne (2001)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten kulttuurienvälistä sopeutumista Malesiaan. Tutkimuksen näkökulma on viestinnällinen; tarkoituksena oli selvittää viestinnän roolia sopeutumisessa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Young Yun Kimin viestinnällistä kulttuurienvälisen sopeutumisen teoriaa. Kimin mukaan yksilön sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin toteutuu nimenomaan viestinnän kautta. Teoria sisältää sekä sopeutumisen prosessin että sen rakenteen mallin. Rakennemalli koostuu seuraavista osa-alueista: lähtöasetelma, kulttuurienvälinen viestintä, oman kulttuuriryhmän viestintä, kommunikatiivinen kompetenssi ja kulttuurienvälinen transformaatio. Sopeutumista indikoivat teoriassa yhtä lailla toimintakyky, psyykkinen hyvinvointi kuin monikulttuurinen identiteetti. Tutkimustehtävänä oli suorittaa (1) yleisluontoinen selvitys Malesiassa asuvista suomalaisista ja (2) tilastollinen analyysi viestinnän roolista sopeutumisessa. Tutkimus tehtiin kokonaistutkimuksena. Tutkimuksessa käytettiin sekä määrällisiä että laadullisia menetelmiä. Aineisto kerättiin kesällä 1999 Malesiassa. Määrällinen aineisto koostuu 91 kyselylomakkeesta, ja laadullinen aineisto 9 henkilökohtaisesta haastattelusta. Tutkimuksessa käytetyt mittarit tehtiin itse. Kimin teorian käsitteet operationalisoitiin laatimalla sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Tulokset osoittivat, että Malesiassa asuvat suomalaiset jakautuvat kuuteen ryhmään (lähtijätyyppiin): (1) malesialaisen kanssa avioituneet, (2) malesialaisessa yrityksessä työskentelevät, (3) kansainvälisessä organisaatiossa työskentelevät, (4) suomalaisessa organisaatiossa työskentelevät, (5) opiskelijat ja (6) puolison työn takia tulleet. Suomalaiset kokevat Malesian vastaanottavana ympäristönä, eivätkä he koe suurta yhdenmukaisuuden painetta ympäristön taholta. Suurimmalla osalla on malesialaisia ystäviä, mutta vain vähemmistöllä läheisiä ystäviä. Lähes kaikki ovat tekemisissä muiden suomalaisten kanssa. Suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä oloonsa Malesiassa. Regressioanalyysissä kävi ilmi, että suomalaisten psyykkiseen tyytyväisyyteen vaikutti eniten lähtömotivaatio, ja lisäksi vaikutusta oli ympäristön vastaanottavuudella, käytännön tason sokilla ja oman kulttuuriryhmän keskinäisviestinnällä. Kulttuurienvälisellä viestinnällä ei ollut yhteyttä tyytyväisyyteen, vaan ainoastaan toimintakykyyn, jota indikoi käytännön tason sokki. Faktorianalyysissä löytyi neljä sopeutumisen ulottuvuutta: psyykkinen tyytyväisyys, kulttuurisen identiteetin selkeys, käytännön tason kulttuurisokki ja sosiaalinen integraatio. Tutkimuksen päätulos on, että sopeutumisprosessissa on kaksi erillistä tietä: psyykkisen tyytyväisyyden ja sosiaalisen integraation tie. Suomalaiset jakautuvat viiteen sopeutujatyyppiin: (1) integroituneet, (2) häilyvät, (3) marginalisoituneet, (4) tyytymättömät eristäytyjät ja (5) tyytyväiset eristäytyjät. Yli puolet vastaajista kuuluu viimeiseen tyyppiin. Tärkeimmät taustateoreetikot: Kim Y. Y. , Berry J.W. ja Searle W. & Ward C.
  • Tienari, Janne; Vaara, Eero (Hanken School of Economics, 2012)
    Käsittelemme tässä artikkelissa suomalaisten ja ruotsalaisten kulttuurisia kohtaamisia yritysjärjestelyissä eli fuusioissa ja yritysostoissa. Perusajatuksemme on, että näitä kohtaamisia tulee yrittää johtaa, jotta voidaan vähentää pettymyksiä ja epäonnistumisia, joita yritysjärjestelyt usein aiheuttavat. Keskeistä on tiedostaa, että kulttuurit ovat olemassa vasta kun ne ”eletään todeksi” ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Kulttuurien johtaminen edellyttää tavoitteellista ja järjestelmällistä huomiota eri näkemysten ja toimintamallien yhteensovittamiseen eli sosio-kulttuuriseen integrointiin. Näin voidaan yrittää hallita väärinkäsityksiä ja ongelmia, jotka aiheutuvat yhtäältä ennakkokäsityksistä ja stereotypioista sekä toisaalta ”oikeista” (havaittavista) eroista suomalaisten ja ruotsalaisten tavoissa toimia. Integrointityön haasteet piilevät arkipäivän käytännöissä, joissa suomalaiset ja ruotsalaiset voivat antaa asioille erilaisia merkityksiä. Erot elävät pidempään kuin yritysjohtajat uskovat.
  • Kulonen-Hendricks, Raili (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta. Tarkastelun kohteena on Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen itärannikolla, sijaitseva Delawaren laakso. Tutkielma keskittyy suomalaisperäisiin paikannimiin alueella, jolla on vuosina 1638–1655 sijainnut Uuden Ruotsin siirtokunta, jonka asukkaista huomattava osa on ollut suomalaisia. Tarkasteltava alue sisältää entisen Uuden Ruotsin siirtokunnan lisäksi alueen merkittävimmän joen, Delawaren, varret ja sivujoet. Alue ulottuu Delawaren, Marylandin, New Jerseyn, New Yorkin ja Pennsylvanian osavaltioihin. Tutkielmassa selvitetään, löytyykö Delawaren laaksosta suomalaisperäisiä paikannimiä ja pohditaan, mitä näistä nimistä voidaan päätellä. Paikannimien luokittelussa käytetään nimistöntutkimukseen vakiintunutta luokitusjärjestelmää, jossa nimet jaetaan kahteen pääryhmään, kulttuurinimiin ja luontonimiin. Pääryhmät jakaantuvat edelleen omiin alaluokkiinsa. Aineistona on useita teoksia, joissa on käsitelty Uuden Ruotsin siirtokuntaa. Laajin teos on Peter Lindeströmin Geographia Americae (1925). Aineistona ovat myös Yhdysvaltain liittovaltion nimistöluettelot ja -tiedostot, kartat ja karttapalvelut sekä Nimiarkiston Uuden Ruotsin nimistö. Tutkielmassa osoitetaan, että Delawaren laaksossa esiintyy suomalaisperäisiä paikannimiä. Valtaosa tarkastellun alueen suomalaisperäisistä paikannimistä on kulttuurinimiin kuuluvia artefaktinnimiä. Luontonimien osuus on vähäinen. Luontonimiä edustavat esimerkiksi vesistönimet Mullica River ja Mullica Hill Pond. Suomalaisperäisten paikannimien määrä ei ole suuri, joten jokainen säilynyt suomalaisperäinen paikannimi on arvokas kulttuuriperintö.
  • Sillanpää, Miina (Kulutusosuuskuntien keskusliitto, 1931)
    Kuluttajain Lehti
  • Lehtonen, Josetta (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten naisten jaettuja käsityksiä onnellisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoria, joka mahdollistaa nuorten naisten keskenään jakamien arkikäsitysten ja mielikuvien selvittämisen. Aikaisempi onnellisuuden tutkimus on keskittynyt pitkälti tutkimaan sitä, mikä tekee ihmiset onnelliseksi, mutta ihmisten käsitykset onnellisuudesta ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Maallikkojen käsitysten onnellisuudesta voidaan kuitenkin uskoa muokkaavan sitä, miten ihmiset elävät, millaisia päätöksiä he tekevät ja mitä he tavoittelevat. Tavoitteena tutkielmassa oli selvittää, millaisia sana-assosiaatioita kaksi suomalaisten nuorten naisten ikäryhmää tuottavat, ja millaisia ulottuvuuksia nuorten naisten tuottamat sana-assosiaatiot muodostavat. Tutkielmassa selvitettiin myös, ovatko jotkut jaetut käsitykset onnellisuudesta yhteydessä korkeampaan tai matalampaan itsearvioituun onnellisuuteen. Lisäksi tutkielmassa pohdittiin teoreettisena kysymyksenä, muodostavatko suomalaisten nuorten naisten käsitykset ja mielikuvat onnellisuudesta sosiaalisen representaation. Aineisto koostui kahden ikäryhmän, 16-18-vuotiaiden teini-ikäisten naisten (N = 227) ja 29-34-vuotiaiden aikuisten naisten (N = 187), sana-assosiaatioista, jotka kerättiin kysymällä vastaajilta heidän ajatuksiaan, käsityksiään ja mielikuviaan onnellisuudesta. Sana-assosiaatioita annettiin yhteensä 2124 kappaletta. Vastaajan arvio omasta onnellisuudestaan saatiin pyytämällä vastaajaa arvioimaan, kuinka onnellinen hän on asteikolla 0-10. Analyysimenetelmänä käytettiin korrespondenssianalyysia, joka suoritettiin ensin teini-ikäisten ja aikuisten naisten aineistoille erikseen, ja tämän jälkeen näiden kahden ikäryhmän yhdistetylle aineistolle. Tulosten perusteella suomalaisten nuorten naisten käsityksissä onnellisuudesta keskiössä ovat perhe, ystävät, rakkaus, terveys, ilo sekä rauha. Teini-ikäisten ja aikuisten naisten tuottamat sana-assosiaatiot olivat hyvin samanlaisia ja molemmille aineistolle muodostui kaksi ulottuvuutta, joiden avulla sana-assosiaatiot olivat tulkittavissa: konkretia vs. tunteet sekä arkipäivän onnellisuus vs. elämästä nauttiminen. Kummaltakaan ikäryhmältä ei löydetty yhteyttä joidenkin tietyn tyyppisten jaettujen käsitysten ja korkeamman tai matalamman onnellisuuteen väliltä. Näin ollen näyttää siltä, että arkipäiväinen ymmärrys siitä, mitä onnellisuus on, on pysyvä ja samankaltainen nuorilla naisilla iästä ja itsearvioidusta onnellisuudesta riippumatta. Useampiin jaettuihin ryhmäjäsenyyksiin nojaavan teoreettisen tarkastelun perusteella voidaan myös todeta, että suomalaisten nuorten naisten käsitykset ja mielikuvat onnellisuudesta näyttäisivät muodostavan sosiaalisen representaation. Tulokset osoittavat etenkin ihmissuhteiden olevan keskeisessä asemassa suomalaisten nuorten naisten käsityksissä onnellisuudessa. Vaikka tulos ei aikaisempien tutkimusten valossa ole yllättävä, sen merkitystä ei sovi vähätellä. Näiden tulosten valossa voidaan pohtia sitä, kuinka nuorten naisten hyvinvointia voitaisiin edistää ihmissuhteiden ja perhe-elämän tukemisen kautta esimerkiksi suomalaisessa työelämässä. Tutkielman toivotaan muistuttavan ihmisiä yksilöinä, ryhminä ja yhteiskuntana sosiaalisten suhteiden olennaisuudesta, ja tarjoavan ymmärrystä ja inspiraatiota siihen, kuinka ihmisten onnellisuutta ja hyvinvointia voitaisiin edistää.
  • Rahikainen, Esko (Helsingin yliopisto, 2004)
    Verkkari 2004 (9)
  • Savolainen, Suvi (2003)
    Tutkielma käsittelee sitä, miten kehitysyhteistyöasioissa aktivoituminen kulki käsi kädessä Suomen muun ulkopolitiikan aktivoitumisen kanssa, mitkä tekijät ulkopolitiikassa liittyivät lähimpinä kehitysyhteistyöhön ja miten näillä ulkopoliittisilla syillä perusteltiin kehitysyhteistyötoimintaa 1960- ja 1970-luvuilla. Erityisenä tarkastelukohteena on vuonna 1974 hyväksytty hallituksen kansainvälisen kehitysyhteistyön periaateohjelma. Sen tekoprosessin ja vastaanoton kautta on myös selvitetty sitä, miten tärkeänä kehitysyhteistyötä pidettiin Suomen ulkopolitiikassa. Lähteinä tutkielmassa on käytetty ensisijaisesti kehitysyhteistyötä ja kehitysyhteistyöpolitiikkaa käsittelevää kirjallisuutta, artikkeleita ja komiteanmietintöjä. Lisäksi on käytetty Ulkoministeriön arkiston, Eduskunnan arkiston ja Työväen arkiston materiaalia. Periaateohjelma valmisteltiin keväällä 1974 ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla. Osaston tukena neuvoa-antavassa asemassa toimi kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta, joka oli nimetty poliittisin perustein ja vastasi siten eduskunnan voimasuhteita. YK:sta ja Pohjoismaista saatiin vaikutteita ohjelmaan, jonka esimerkkinä oli YK:n vuonna 1970 julkaisema kansainvälinen kehitysstrategia. Kehitysyhteistyön aktivoimista vastustettiin ensisijaisesti taloudellisilla perusteilla, kasvattamista taas kannattettiin ulkopoliittisilla syillä. Kannattajat olivat sitä mieltä, että Suomen asema YK:n jäsenenä, Pohjoismaana ja kehittyneenä maana vaati kehitysyhteistyötoiminnan aktivoimista. Tosipaikan tullessa vastustajien syyt painoivat vaakakupissa enemmän. Kovin vakavasti periaateohjelmaa ja kehitysyhteistyötä ei hallituksessa otettu. Myöskään presidentti Kekkosen tärkeysjärjestyksessä kehitysyhteistyö ei noussut korkealle. Suomen tekemä kehitysyhteistyö sai alkunsa YK:n ja pohjoismaisen yhteistyön kautta tulleista vaikutteista 1960-luvun alussa. Kehitysyhteistyöhön osallistumalla Suomi halusi tukea YK:ta poliittisesti ja saada siten vahvistusta ulkopolitiikalleen, jossa YK:lla oli tärkeä asema. YK:n kehitysmaapoliittisia linjauksia seurattiin Suomessa hyvin tarkasti, niistä poikettiin vain määrärahatavoitteen kohdalla. Suomi ei halunnut lyödä lukkoon YK:n asettaman 0,7 %:n bruttokansantuoteosuuden saavuttamisaikataulua. Tämä heikensi kuvaa Suomesta Pohjoismaana, koska muut pohjoismaat olivat määrärahoissa ja toiminnassa Suomea edellä. Kehitysyhteistyön kasvattamiseen vaikuttivat paljon Suomen ulkopolitiikassa ja YK:ssa 1960-luvulla tapahtuneet muutokset. YK sai uusia jäseniä ja muuttui toisen maailmansodan voittajavaltioiden järjestöstä yleismaailmallisemmaksi järjestöksi. Suomi alkoi 1960-luvun puolivälissä muuttaa passiivista, ulkopoliittisen kriisin torjumiseen tähdännyttä ulkopolitiikkaansa aktiivisemmaksi. Kehitysyhteistyöhön osallistumalla tuettiin Suomen ulkopoliittista kuvaa ja muita ulkopoliittisia tavoitteita aina aktiivisesta YK-poliitiikasta ETYK:iin. YK sai uusia jäseniä ja muuttui toisen maailmansodan voittajavaltioiden järjestöstä yleismaailmallisemmaksi järjestöksi. Suomi-kuvalla oli suuri merkitys kehitysyhteistyötä voimistettaessa. Kehitysyhteistyöllä haluttiin vahvistaa kuvaa Suomesta länsimaana ja Pohjoismaana, koska kailla ulkopolitiikan osa-alueilla sitä ei voitu avoimesti tehdä. Suomi halusi saada kehitysyhteistyön avulla myönteisen imagon, josta oli hyötyä Suomen muissa ulkopoliittisissa pyrkimyksissä. Kehitysyhteistyössä Suomella oli kylmän sodan aikana enemmän liikkumavaraa kuin muussa ulkopolitiikassa. Sen avulla voitiin osoittaa yhteenkuuluvuutta lännen kanssa, mitä ei muussa ulkopolitiikassa voitu tehdä.