Käsittelen tutkimuksessa kielen ja murttiin rajanvettuu koskovvoo kysymystä ja tämän rajanveun vaikutosta uhanalasen kieljmuuvon maholissuutteen säillyy elinvoimasena. Osotan usseihen erj kielliin tutkimuskirjalissuutta verttailemala, jotta viimmo vuosjkymmeninä on ylleistynä ilimijö, jonka myötä aijemmin valtijolissiin valtakielliin murtteina pietyitä kieljmuotoloita on alettu tunnustoo ihtenäisiks kieliks ja monen vielä tunnustosta vaila olovannii kieljmuuvon puhujayhteisössä essiinttyy luajahkuu aktivismii tunnustoksen suamiseks. Tätä voijaan pittee ylleismualimalisena tahe ainnai -eurrooppalaisena kehitössuntana, ja ilimijö on tuttu niin ikkään suomen lähsukukielistä, kuten karjalan kielen, meän kielen, kainun (kveenin) kielen ja võron (eteläviron) kielen aseman kehitös osottaa. Pyrin antammaan ylleiskuvan siitä, mimmonen rosessi ”murttiista kieleks” on. Yks keskeisimistä juohtopiätöksistänj on, jotta kielelisen monjmuotossuuven suojelun näkökulumasta kieljmuuvon uhanalassuutta pitäs pittee yhtenä perusteena miäritelä kieljmuoto murttiin sijjaan kieleks, jos tämmönen miärittely maholistaa yhteiskunnan institutijonaalisen tuven kieljmuuvon voimmauttamisrosessilen. Nostan tutkimuksessa essiin niin ikkään kysymyksen siitä, pitäskö tällä hetkelä suomen kielen murtteina pietyitä kieljmuotoloita pittee uhanalasina. Tarkastelen murtteihen muutosta aihheesta olemassaolovan aikasemman tutkimuksen valossa, ja tarkastelunj perusteela vaikuttaa selevältä, jotta suomen murtteissa on käynässä jo pitkälen ehtinä kehitöskuluku, jonka myötä perintteiset murttiit mänettäät suuriman osan vanahosta iäne- ja muoto-opilisista piirtteistään suhteelisen pienessä ajassa. Näin murttiit surkastuut kieljmuotoloiks, jotka ovat hyvin lähelä ns. ylleispuhekieltä, ja niihen jiäp perintteisistä, huohmattavasti enemmän ylleiskielestä eronneista murtteista korkkeinttaan muitammii harvoja piirtteitä rippeinä antammaan hieman paikalisvärrii puhekielleen. Oun kirjuttana tutkimuksen kokonaissuuvessaan Pohjos-Karjalan muakunnan eteläosassa huastetula savolaismurtteihen alassuutteen laskettavala kieljmuuvola. Jatkan näin saman kieljmuuvon käyttämistä, jolla oun aijemmin kirjuttana suomalais-ukrilaisen kielentutkimuksen oppiainneessa kantitaatintutkiilman. Pien oman tutkimusettiikkanj kannalta välttämättömänä käyttee tutkimuksen kielenä uhanalasta kieljmuottuu, sillä uattelen, jotta kielentutkijoila on morraalinen velevolissuus osalistuu tutkimmiisa uhanalassiin kieljmuotoloihen yhteiskunnalisen aseman vakkiinuttamisseen ja näihen kieljmuotoloihen käyttöalan luajentamisseen. Pien ihestäänselevänä osana tätä rosessii sitä, jotta uhanalaset kieljmuuvot nostettaan pelekästä tutkimuksen kohtiin asemasta kieljmuotoloiks, joita voijaan käyttee kokonaissiin tutkimuksiin matriisikielinä.

Tämä työ tarkastelee suomen kielen rajageminaation eli loppukahdennuksen aiheuttavien sanojen käyttäytymistä vokaalialkuisten sanojen edellä. Tietyt sananmuodot, kuten herne ja tule, aiheuttavat seuraavan sanan alkukonsonantin pidentymisen: hernekeitto lausutaan ”hernekkeitto” ja tule tänne lausutaan ”tulet tänne”. Vokaalialkuisen sanan edellä (esim. ei aloiteta alusta) tilanne on monimutkaisempi. Työssä kuuntelin ensiksi osia Murteenseuruukorpuksen äänitteistä ja luokittelin mainitun kaltaiset vokaalinetiset tapaukset, joissa konsonanttialkuisen sanan edellä odottaisi konsonantin kahdentumista, neljään eri luokkaan sen mukaan, onko tilanteessa äännetty pitkä glottaalisegmentti, lyhyt glottaaliklusiili, lyhyt narina vai täyskato. Lopputulos oli, että Murteenseuruukorpuksen paikkakunnilta kotoisin olevat 1980-luvulla syntyneet puhujat, Pälkänettä lukuun ottamatta, äänsivät nuo tilanteet nykyäänkin suunnilleen samoin kuin paikkakunnilla äännettiin vanhastaan Lauri Kettusen murrekartan mukaan. Länsi- ja kaakkoismurteissa esiintyi lähes yksinomaan täyttä katoa, savolaismurteissa esiintyi enemmän vaihtelua. Savolaismurteissa oli tilastollisesti merkitsevää se, että glottaaliklusiili jäi todennäköisemmin pois ennen että-sanaa kuin muualla. Analysoin työssä myös itse äänitettyä lukupuhuntaa akustisesti. Sotkamolainen ja pääkaupunkiseutulainen informantti lukivat ääneen tekstin, josta otettujen esimerkkien spektrogrammeja nähdään työssä. Molempien informanttien luennassa oli tyypillistä, että vokaalialkuisen ja vokaaliloppuisen sanan väliin jäi jonkin mittainen perustaajuudeton osuus, joko glottaaliklusiili tai narinaa. Perustaajuudettoman osuuden kesto rajageminaatiollisissa tapauksissa oli kummallakin informantilla sama (ei tilastollisesti merkitsevää eroa), mutta sotkamolaisella perustaajuudettomat osuudet rajageminaatiottomissa tapauksissa olivat keskimäärin lyhyempiä kuin pääkaupunkiseutulaisella puhujalla.