Browsing by Subject "suomi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 23
  • Hotakainen, Kirmo (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksessa pyritään selvittämään, millä kielellä tai kielimuodolla amerikansuomalaiset eli Suomesta Amerikkaan muuttaneet ratkaisevat puheessaan esiintyviä ongelmia. Tyypillisesti ongelmat koskevat suomenkielisen sanan tai ilmaisun löytämistä. Näissä tilanteissa haastateltavat tekevät itsekorjauksia ja sanahakuja. Kielen valinnan lisäksi selvitetään sitä, millainen rooli näissä tilanteissa on puhujalla itsellään, haastattelijalla ja tilanteen muilla mahdollisilla osallistujilla. Tarkastelussa on esillä kolme kieltä tai kielimuotoa: suomi, englanti ja amerikansuomi. Näiden keskinäistä vaihtelua ongelmakohdissa tarkastellaan koodinvaihdon näkökulmasta. Tutkimuksessa käytetään keskustelunanalyyttistä metodia, jota sovelletaan tallennekatkelmista tehtyjen litteraattien analyysiin. Aineistona tutkimuksessa on käytetty noin 8 tuntia amerikansuomalaisten haastatteluja, jotka ovat peräisin Kotimaisten kielten keskuksen nauhoitearkistosta. Kyseiset äänitallenteet ovat eri vuosikymmeniltä; varhaisin 1960-luvulta ja tuorein 2000-luvulta. Niissä esiintyvät haastateltavat edustavat eri amerikansuomen puhujapolvia ja erilaisia ikäryhmiä. Siirtolaisista ensimmäisen polven puhujat ovat kohdemaahan muuttaneita ja seuraavat polvet ovat kohdemaassa syntyneitä muuttajien jälkeläisiä. Tutkimuksessa esiintyvät haastatellut ovat ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven puhujia. Tulokset osoittavat, että amerikansuomalaiset ratkaisevat itsekorjaukset ja sanahaut yleisimmin englanniksi. Tämä on tyypillistä etenkin nuoremmille puhujille. Englanninkieliset ilmaukset voivat olla suomalaisia tutumpia, ja niillä paikataankin pääasiassa sanastollisia aukkoja. Amerikansuomen sanat ja ilmaukset sen sijaan näyttäytyvät lähinnä vanhempien, ensimmäisen ja toisen polven puhujien ratkaisukeinoina. Amerikansuomessa englannin kielen sanat ja ilmaukset ovat usein mukautuneet suomen kielen äänneasuun ja varhaisemmilla puhujapolvilla kieli onkin näkyvimmin sopeutunut uuden maan oloihin. Kokonaan suomeksi tehdyt ratkaisut ovat aineistossa harvinaisempia. Suomi on kuitenkin mukana yhtenä resurssina kahdella kielellä tai kielimuodolla tehdyissä ratkaisuissa. Kahdella kielellä tehdyissä ratkaisuissa kyse voi olla esimerkiksi tarkentamisesta tai pyrkimyksestä käyttää keskustelun tavoitekieltä, suomea. Haastateltava voi pyytää apua puheessa ilmenneeseen ongelmaan haastateltavalta suoralla kysymyksellä, johon haastattelija reagoi tarjoamalla ratkaisun. Kysymys voi olla hakukysymys, jolla pääasiassa selvitetään jotakin sanaa, vaihtoehtokysymys, jolla voidaan varmistaa olemassa olevia käsityksiä, tai retorinen kysymys, joka jää vaille vastausta. Haastattelijan ja taustahenkilön tarjotessa ratkaisua sanahakutilanteeseen ratkaisukieli on pääsääntöisesti suomi, ellei haastateltava erikseen kysy englanninkielistä sanaa. Taustahenkilön ehdottama ratkaisu voidaan ottaa suoraan käyttöön, se voi toimia ehdotuksena, jonka haastateltava vahvistaa, tai jäädä huomiotta. Kun haastattelijalle tai taustahenkilölle ei esitetä eksplisiittistä avunpyyntöä, avustamisen käynnistää usein haastateltavan eriasteinen epäröinti. Tutkimuksen perusteella amerikansuomalaiset siis käyttävät kieliresursseinaan olevia suomea, englantia ja amerikansuomea moninaisesti ratkaistessaan itsekorjauksiaan ja sanahakujaan. Koska keskustelun tavoitekieli on suomi, on ymmärrettävää, että muun kuin haastateltavan suorittamat ratkaisut tapahtuvat suomeksi, ellei muuta kieltä erikseen pyydetä. Kaikkiaan haastatteluista ilmenee, että heikostikin suomea osaavat haastateltavat pyrkivät pysyttäytymään suomen kielessä ja orientoituvat näin normiin, että haastattelun kieli on suomi.
  • Rainio, Riitta Johanna (Suomen muinaistaideseura, 2008)
    Tiivistelmä: Suomen rautakautiset kulkuset, kellot ja kellonmuotoiset riipukset - äänimaiseman arkeologiaa
  • Pyykkö, Katariina (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä sosiolingvistisessä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomen kielen adjektiivia "jees". Tutkielman tavoite on kartoittaa englannin sanasta "yes" juontuvan adjektiivin syntaktisia, semanttisia ja indeksikaalisia ominaisuuksia. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: pidetäänkö adjektiivia "jees" taipumattomana, mikä sanan denotaatio on ja millaisia indeksikaalisia merkityksiä sanaan liitetään. Tutkielman kantavana ajatuksena on tutkia, millaisia muutoksia lainasanaan on kohdistunut lainautumisen jälkeen ja miten se on integroitunut suomen kieleen. Tutkielman taustaosiossa käsitellään englannin kielen asemaa Suomessa, kielikontakteja ja lainautumista sekä sanan "jees" kehitystä suomen kielessä. Aineisto kerättiin verkkopohjaisella Google Forms -kyselyllä, johon kutsuttiin osallistujia keskustelufoorumeilta, Facebookista ja opiskelijasähköpostilistoilta. Kyselyyn vastasi 265 osallistujaa, joista 58,5 % oli miehiä ja 38,5 % naisia. Suurin osa vastaajista oli 16–30-vuotiaita, ja yli puolet kaikista vastaajista oli opiskelijoita. Kyselylomake oli suomenkielinen ja muodostui viidestä osiosta. Adjektiivin "jees" taipumista tutkittiin esimerkkilauseilla, joiden kieliopillista hyväksyttävyyttä osallistujat arvioivat. Adjektiivin denotaatiota selvitettiin avoimella kysymyksellä ja sanan indeksikaalisia merkityksiä tutkittiin useiden osioiden, kuten semanttisen differentiaalin avulla. Viimeisessä osiossa kerättiin vastaajien taustatiedot. Kysely tuotti sekä määrällistä että laadullista aineistoa kieliasenteista valinta-, monivalinta-, positio- ja avoimilla kysymyksillä. Kieliopillisen hyväksyttävyyden testilauseet osoittavat, että valtaosa vastaajista pitää adjektiivia "jees" taipumattomana useimmissa syntaktisissa konteksteissa paitsi predikatiiviadverbiaalina. Osallistujien määritelmät sanalle ovat pääosin yhteneväiset sanakirjojen määritelmien kanssa. Vastaajien mukaan sanaa "jees" käytetään erityisesti epämuodollisessa puhutussa ja kirjoitetussa kielessä. Adjektiivin liitettävistä indeksikaalisista merkityksistä erityisesti positiivisuus, rahvaanomaisuus ja epämuodollisuus korostuvat tuloksissa. Adjektiivia pidetään myös urbaanina, nuorekkaana ja sukupuolineutraalina. Monet indeksikaaliset merkitykset ovat yhdenmukaisia aiemman tutkimuksen kanssa, mutta osa vastaajista yhdistää sanaan myös maskuliinisuuden. Negatiiviset asenteet sanaa kohtaan näkyvät korostetusti aineistossa. Tutkielma on ensimmäinen lainasanaan "jees" keskittyvä tutkimus, ja se tarjoaa hyvät lähtökohdat jatkotutkimukselle. "Jees" on esimerkki lainasanasta, jolle on kehittynyt lainautumisen jälkeen uusia käyttötarkoituksia ja merkityksiä. Tulokset kuvaavat kuitenkin vain kielenkäyttäjien käsityksiä adjektiivin "jees" käytöstä, eivät sen varsinaista käyttöä. Esimerkiksi korpustutkimus tai muu spontaaniin kielenkäyttöön perustuva tutkimus olisi luonteva jatko tälle tutkielmalle. Tämän lisäksi voidaan tutkia lainasanan muita kieliopillisia funktioita eli partikkelia, interjektiota ja adverbia suomen kielessä.
  • Pihanurmi, Seila (Helsingfors universitet, 2014)
    Goals. The purpose of this study was to examine, whether the dynamicity of pitch has an effect on duration perception in synthetic auditory stimuli and if the effect, if observed, is dependent on first language. Furthermore, it was of interest to see, if mother tongue has an effect to the way static auditory stimuli are perceived. The effect of dynamic pitch on duration perception is a topic little researched and the results obtained are contradictory which is why this thesis is relevant. The duration discrimination abilities of Finnish and Chinese people have not been compared to each other before, so this thesis has some new information to offer about the perception of duration. Method. The research consisted of different kinds of behavioral tests, which measured the ability to discriminate the differences between two auditory stimuli. Two alternative forced choice method was used in all the experiments. In the first experiment the discrimination ability was measured in stimuli which only differed in duration. In the second experiment the stimuli were dynamic and in the third experiment the stimuli only differed in pitch. There were altogether 30 subjects, 15 of which Finnish and 15 Mandarin Chinese speakers. The answers of the subjects were analyzed with logistic linear regression models fit for multiple variables. Results and conclusions. According to the results mother tongue does have an effect to the answers given and the dynamicity of pitch does lengthen the perceived duration. The effect of language background was also apparent in static stimuli although the significance was marginal. It is nevertheless possible to conclude from the results that the perception of duration between Finnish and Mandarin Chinese speakers does differ from each other. The research on the effect of dynamic pitch on duration perception needs to be continued. Further research is especially needed over the conventions of perceiving natural auditory stimuli and the perception of pitch when tied to a linguistic context.
  • Salo, Mirkka (2020)
    Tarkastelen tässä tutkimuksessa kymmenen nimimerkin kielenkäyttöä suomenkielisellä internetin keskustelupalstalla suomi24.fi-romano. Metodina on yksilömurteita vertaileva variaationtutkimus. Olen kerännyt tutkimukseen kymmenen nimimerkin kaikki viestit ajalta 22.2.2003–18.7.2013. suomi24.fi-romano on tämän tutkimuksen valmistumisen aikana ainoa erityisesti Suomen romaneille tarkoitettu keskustelupalsta internetissä. Keskustelupalsta on suunnattu romanien väliseen keskusteluun. Keskustelufoorumin pääkieli on suomi, mutta monet keskustelijat käyttävät suomen varieteettia, joka sisältää romanikielisiä tai romanikieleen pohjautuvia sanoja, romanikielisiä rakenteita tai lauseita. Tutkin tällaisia viestejä. Tarkasteltavana ovat kunkin nimimerkin käyttämät romanikieliset elementit (lekseemit ja rakenteet), niiden määrä, sanaluokat, morfologia ja taivutus sekä käyttötehtävät. Osa nimimerkeistä käyttää vain substantiiveja, osa laajemmin eri sanaluokkiin kuuluvia lekseemejä. Yhteinen piirre kirjoittajilla on romanikielisen elementin käyttö romani-identiteetin tai Suomen romanikulttuuriin liittyvän asian ilmaisemisessa. Kirjoittajien väliset erot romanikielen taivutuksessa ja kirjoitusasuissa voivat johtua taivutetun romanikielen käytön harvinaistumisesta. Nimimerkit eivät korjaa toistensa romanikielen taivutusrakenteita tai kirjoitusasuja. Kirjoittajien yksilömurteet eroavat eniten romanikielisen sanaston määrässä, mutta eroa on myös kieliopillisten rakenteiden määrässä ja monipuolisuudessa.Avainsanat: etnolekti, idiolekti, romani, suomi, variaatio, verkkokeskustelu
  • Halonen, Markus Ari Antero (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkimuksen teemana on peruskoulun ja peruskouluun rinnastettavien koululaitosten kielen opetusasetukset ja lait vuosien 1970 ja 1985 välillä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään eri kielten asemaa toisiinsa nähden, kuinka Suomen virallisten kielten, suomen ja ruotsin, asema erosi lainsäädännössä ja eduskunnassa ilmenneissä asenteissa peruskoulussa opetettavista vieraista kielistä, englannista, saksasta, ranskasta ja venäjästä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös vieraiden kielten välisiä eroja niin lainsäädännössä kuin eduskunnassa ilmenneissä asenteissa. Tutkimuksessa myös selvitetään Suomen vähemmistökielten, saamen ja romanikielen asemaa peruskoulussa sekä lainsäädännön että eduskunnassa ilmenneiden asenteiden kautta. Näiden tutkimuskysymysten avulla pyritään selvittämään, tapahtuiko tutkittujen kielten asemassa ja opetuksessa kehitystä mihinkään suuntaan tutkittavana aikana. Tutkimuksessa käytetään Suomen valtiopäivien pöytäkirjoja, asiakirjoja ja liitteitä, sekä Suomen asetus- ja säädöskokoelmia, ja komiteanmietintöjä. Puolue- ja hallitusohjelmilla selvitetään tutkittuna aikana eduskunnassa vaikuttaneiden puolueiden asenteita peruskouluun ja kielten opetukseen. Aikaisempien tutkimusten avulla selvitetään asiatietoja ja lähestymiskulma tälle tutkimukselle. Peruskoulu ja kielten opetus mainitaan aina säännöllisesti eri puolueiden ohjelmissa mutta keskustelun paino oli enemmän opetuksessa kuin eri kielten välisessä hierarkiassa. Vuosien 1970 ja 1985 aikaisten hallitusten ohjelmissa peruskoulu ja kielten opetus mainitaan harvemmin. Painopiste on ollut enemmän itse koulujärjestelmän kehittämisessä ja epäkohtien korjaamisessa. Peruskouluun liittyviä säädöksiä muutettiin tutkittavana aikana jatkuvasti. Peruskoulun opetusta eriarvoistavista tasoryhmistä luovuttiin, vieraiden kielten opetuksen järjestämistä helpotettiin merkittävästi ja Suomen kielivähemmistöjen asema koululainsäädännössä kehittyi myös huomattavasti. Kansanedustajien aloitteissa ja kysymyksissä nousivat useimmiten esille opetusryhmien koosta ja tasoryhmittelystä seuranneet ongelmat, sekä monipuolisen kielitaidon merkitys Suomessa. Äidinkielen asema nousi peruskoulussa harvemmin esille vieraisiin kieliin verrattuna, mikä saattoi johtua vieraiden kielten, toisen kotimaisen kielen ja vähemmistökielten viemästä huomiosta vastikään uudistetussa koulujärjestelmässä. Peruskoulussa ruotsin kielen asema oli toisena kotimaisena kielenä turvattu sen ollessa yksi yhteisistä oppiaineista, eikä sen asemaa yksikään tutkitun ajan hallitus pyrkinyt muuttamaan. Esille nousivatkin juuri ruotsinkielisen opetuksen toteuttamisen käytännön ongelmat. Ruotsinkielisten oppilaiden asemasta tai opetuksesta huolestuneet kansanedustajat eivät olleet mistään yksittäisestä puolueesta, mikä osoittaa toisen kotimaisen kielen turvatun aseman olleen vielä tutkittuna aikana varsin itsestään selvänä pidetty asia. Suomessa oli tutkittavana aikana neljä vieraskielistä koulua: Englantilainen koulu, Helsingin Saksalainen koulu, Helsingin ranskalais-suomalainen koulu ja Suomalais-venäläinen koulu. Koska vuoden 1968 laki koulujärjestelmän perusteista ja vuoden 1970 peruskouluasetus nostivat kotimaiset kielet ja englannin kielen ”tärkeimmiksi” kieliksi peruskoulussa, jäivät muut vieraat kielet luonnollisesti lainsäädännössä heikompaan asemaan. Englannin kielen suosio johtui paljon myös sekä oppilaiden että vanhempien asenteista. Saksan kielellä oli suhteellisen vankka suosio mutta englantiin verrattuna sitäkin opiskeltiin varsin vähän. Historiallisista syistä Suomessa ei itsenäisyyden aikana opiskeltu paljon venäjän kieltä ennen kuin kiinnostus kielen opiskeluun heräsi 1960-luvulla. Tutkittuna aikana venäjän kielen asema parani peruskoulussa ja sitä opiskelevien määrä kasvoi huomattavasti. Ranskan kieli oli vastaavassa asemassa kuin venäjän kieli, ja senkin asemaa pyrittiin yhtä lailla parantamaan koululaitoksessa. Vaikka ranskan kielen katsottiinkin virallisissa selvityksissä olevan maailmanlaajuisesti tärkeämpi kieli suomalaisille kuin venäjän kieli, ranskan kieli ei saanut lähellekään saman verran huomiota eduskunnassa. Suomessa luotiin sekä ranskan että venäjän kielten opetukselle eräänlaiset turvasatamat ja opetuksen kehittämisen keskukset takaamalla lainsäädännöllä Suomalais-venäläiselle ja Helsingin ranskalais-suomalaiselle koululle mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset. Saamen kieli kärsi samoista käytännön ongelmista kuin muutkin peruskoulussa opetettavat kielet, minkä lisäksi sillä oli omat ongelmansa vähemmistökielenä. Saamelaisten ja saamen kielen aseman selvittämiseksi tehtiin tutkittavana aikana paljon työtä ja saamen kielen opetuksessa tapahtui merkittävää edistystä sekä lainsäädännössä että toteutuksessa. Kuitenkaan kaikki edistys ei aina suoraan parantanut saamen kielen asemaa. Romanikieli ja romanit eivät tutkittavana aikana saaneet osakseen lähellekään saman verran huomiota kuin saamen kieli ja saamelaiset. Voidaan vain pohtia, vaikuttivatko tähän enemmän resurssien ja ajan puute, vai oliko ”mustalaisiin” koetuilla asenteilla myös vaikutusta asiaan. Toivottavaa on, että yhden kielivähemmistön aseman parantaminen auttaa lopulta muitakin vähemmistöjä.
  • Gutowski, Joanna Mária (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma on tapaustutkimus, jossa käsitellään erään suomalais-unkarilaisen pariskunnan kahdenkeskistä kielenkäyttöä ja siinä esiintyvää koodinvaihtoa keskustelunanalyysin menetelmää hyödyntäen. Tutkimus valottaa unkarin ja suomen käyttöä vuorovaikutuksessa, jossa tutkittavat taitavat toistensa äidinkieltä. Tarkasteltavana on, milloin ja millä tavoin kielet vaihtuvat, mitä vuorovaikutuksellisia funktioita koodinvaihtokohdissa voi ilmetä, ja millä tavoin koodinvaihtovuoro vaikuttaa koodinvaihtovuoron vastaanottajan kielivalintaan. Tutkimusaineistona on viisi tuntia äänitallennetta. Tutkimusmetodina on keskustelunanalyysi: aineistoa tarkastellaan vuorottelun näkökulmasta. Lisäksi analyysissa hyödynnetään aiempia koodinvaihtotutkimuksia ja pyritään havainnoimaan, milloin koodinvaihto toimii kontekstivihjeenä ja milloin se on pikemminkin tutkittavien kiteytynyttä kielenkäyttöä. Analyysissa keskitytään havainnoimaan tutkittavien kielenkäytössä esiintyviä ilmiöitä ilman ennalta määrättyjä luokitteluja. Ensin tarkastellaan unkarinkielistä ilmausta izé ’t(u)ota’, joka on vakiintunut toisen puhujan suomeen, ja havainnollistetaan, kuinka monipuolisesti ilmaus toimii muuten suomenkielisessä puheessa. Toisessa analyysiluvussa käsitellään korjausjaksoja, joissa esiintyy koodinvaihtoa: ensin tarkastellaan unkarin kysymyssanaa mi ’mikä, mitä’ korjausaloitteena, ja sen jälkeen käsitellään ymmärtämisen ongelmallisuutta viestiviä korjausaloitteita. Korjausjaksoissa esiintyvistä koodinvaihtotapauksista osa näyttää olevan tyypillinen käytänne tutkittavien kielen-käytössä. Esimerkiksi mi-korjausaloite osoittautuu kiteytyneeltä ilmaisulta, eikä se automaattisesti synnytä kielenvaihtoa korjausvuoroissa. Lisäksi esimerkeistä näkyy, että mi-korjausaloite osin toimii merkitystä kantavana koodinvaihtona. Seuraavaksi käsitellään koodinvaihtokohtia, jotka toimivat kontekstivihjeenä. Ensin tarkastellaan koodinvaihtokohtia, jotka esiintyvät siirtymäkohdissa, kuten esimerkiksi uutta topiikkia aloitettaessa ja uuteen toimintaan siirryttäessä, jolloin koodinvaihdon funktioksi osoittautuu vastaanottajan huomion ohjaaminen kontekstissa tapahtuviin muutoksiin. Toisena tarkastelun kohteena ovat huudahduskäytänteissä ja tunneilmaisuissa esiintyvät koodinvaihtokohdat, joiden merkitys on toimia asennonvaihdoksen merkkinä. Viimeiseksi tarkastellaan koodinvaihtotapauksia, jotka liittyvät jollain tavalla tutkittavien kulttuuriin, kuten esimerkiksi henkilökohtaiseen historiaan tai kulttuurihistoriaan, jolloin koodinvaihdon funktioksi voi katsoa puhujan näkökulman muuttumisen merkitseminen. Tutkielman tulokset nostavat esiin jatkotutkimusaiheita. Osa koodinvaihtotapauksista, kuten esimerkiksi izén ja mi-kysymyssanan käyttö korjausaloitteena, osoittautuvat olevan vakiintuneita tutkittavien kielenkäytössä. Silti esimerkiksi avointen korjausaloitteiden tapauksessa olisi syytä lisätutkimuksiin: viestivätkö erikieliset korjausaloitteet esimerkiksi siitä, liittyykö ongelma kuulemiseen vai ymmärtämiseen. Aineiston muutamat tapaukset antavat viitteitä siitä, että mi-korjausaloite on lyhyt kiteymä ja se viestii mekaanisesti kuulemisongelmasta, kun taas mitä-korjausaloite vihjaa paitsi kuulemis- myös ymmärtämisongelmasta.
  • Kauraniemi, Sari (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tämä tutkielma käsittelee suomen ja ranskan kielen kiipeilyn erikoiskieltä ja sen termien muodostustapoja kiipeilytekniikoista käytettävien termien osalta. Kiipeily on kansainvälinen harrastuslaji, joka kasvattaa jatkuvasti suosiotaan. Harrastajamäärän kasvun ja kansainvälisyyden myötä lisääntyy myös lajin harrastajien keskinäinen monikielinen viestintä, jossa käytetään kiipeilyn erikoiskieltä. Suomen kiipeilyn erikoiskielen termistö koostuu pitkälti englannin kiipeilyn erikoiskielestä peräisin olevista lainasanoista, minkä vuoksi lajiin perehtymättömän voi olla vaikea tai lähes mahdotonta ymmärtää kiipeilijöiden käyttämää kieltä. Tutkimuksessa pohditaankin, ovatko myös ranskan kielen kiipeilytermit muodostuneet englannin kielen pohjalta vai oman kielen aineksista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia terminmuodostustapoja suomen- ja ranskankielisten kiipeilytermien muodostamiseen on käytetty. Analysoimalla termien muodostustapoja pyritään selvittämään termien koto- tai vierasperäisyys. Lisäksi selvitetään, ovatko suomen- ja ranskankieliset termit muodostuneet samoilla terminmuodostustavoilla. Lähtöoletuksena on, että suomenkieliset termit on muodostettu vieraannuttavilla terminmuodostustavoilla ja ranskankieliset termit kotouttavilla tavoilla. Suomen ja ranskan kiipeilytermien tarkastelussa hyödynnetään terminologian teoriaa sekä kotouttamisen ja vieraannuttamisen periaatteita terminmuodostuksessa. Tutkielmassa tarkastellaan kiipeilyn erikoiskieltä deskriptiivisestä näkökulmasta eli pyritään kuvaamaan todellista kielenkäyttöä. Tutkimusaineisto koostuu suomen- ja ranskankielisistä kiipeilyoppaista, kiipeilyseurojen ja harrastajien laatimista verkkosanastoista sekä alan lehdissä ilmestyneistä ja harrastajien kirjoittamista verkkoartikkeleista. Tutkittavat termit on valittu aineistosta käsiteanalyysilla, jonka jälkeen käsite- ja termianalyysin avulla on tutkittu käsitteiden suhteita ja terminmuodostustapoja sekä muodostettu käsitteiden nimityksistä termijärjestelmät. Suomen ja ranskan kiipeilytermien terminmuodostustapoja on vertailtu tarkastelemalla eri tavoin muodostettujen suomen- ja ranskankielisten termien määriä. Analyysissa kävi ilmi, että suomessa ja ranskassa kiipeilytermit ovat muodostuneet selkeästi eri tavoin. Ranskan kielessä kiipeilytermejä on muodostettu enimmäkseen kotouttavilla muodostustavoilla termittämällä ja yhdistämällä kun taas suomessa kiipeilytermejä on muodostettu yksinomaan vieraannuttavilla tavoilla lainaamalla englannin kiipeilyn erikoiskielestä. Suomenkieliset termit ja ranskankieliset vastineet on koottu määritelmäehdotuksineen termitietueisiin, jotka muodostavat suomi−ranska-sanaston kiipeilytekniikan termeistä.
  • Loikkanen, Katri (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee suomalaisten Instagram-käyttäjien kielivalintoja englannin ja suomen välillä Helsingin Senaatintorilta kerätyssä aineistossa. Tutkielma selvittää, miten erilaiset tekijät kuten julkaisuajankohta ja viestin sisältö vaikuttavat käyttäjien kielivalintoihin. Tutkielman aineisto koostuu lähes 120 000 Instagram-julkaisusta. Julkaisut on ladattu palveluun ja paikkaleimattu Senaatintorin lähistölle vuosina 2013-2018. Käyttäjille määriteltiin todennäköisin kotimaa sen perusteella, missä he olivat olleet pisimpään aktiivisia Instagram-julkaisujen perusteella. Päivitysten kieli määriteltiin automaattisen kielentunnistuksen avulla. Koska tavoitteena oli tutkia suomalaisten käyttäjien kielivalintoja englannin ja suomen välillä, lopulliseen aineistoon sisältyivät ainoastaan suomalaisten käyttäjien tekemät päivitykset, joiden kieli oli joko englanti tai suomi. Lopullisen aineiston koko oli 16 987 päivitystä. Tutkimuksen pääasiallinen menetelmä on logistinen regressio, joka on määrällinen tilastollinen metodi, jolla voidaan mallintaa kaksiarvoisen muuttujan todennäköisyyksiä usean riippumattoman muuttujan avulla. Regressioanalyysin tulokset ilmaistaan ns. riskeinä (engl. ‘odds’). Tässä tutkimuksessa riippuva, kaksiarvoinen muuttuja oli valinta englannin ja suomen välillä. Riippumattomat muuttujat, joiden avulla riskit määriteltiin, liittyivät päivitysten julkaisuajankohtaan ja siihen, sisältyikö päivitykseen maininta sijainnista tai tietyistä tapahtumista. Logistinen regressio toteutettiin Python-ohjelmointikielen avulla. Tieto jokaisen päivityksen julkaisuajankohdasta oli valmiiksi kirjattuna aineistoon, ja aikaan liittyvät muuttujat luotiin näiden tietojen perusteella. Päivitysten sisältöön liittyvät muuttujat taas määriteltiin sisältöanalyysin avulla. Analysoin ensin AntConc-sovelluksen avulla aineistossa useimmin esiintyviä sanoja. Seuraavaksi otin aineistosta kaksi satunnaisotosta ja analysoin näiden otosten sisältöä laadullisesti. Analyysi paljasti kaksi aineistossa usein toistuvaa aihetta: julkaisun sijainti (Senaatintori, Helsinki tai Suomi) sekä Senaatintorilla järjestettävät tapahtumat ja juhlat (esim. Lux Helsinki ja joulu). Näistä teemoista tehtiin muuttujia tarkistamalla, esiintyykö julkaisuissa tiettyjä näihin aiheisiin liittyviä avainsanoja. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Suomen mainitseminen Instagram-julkaisussa kasvattaa riskiä valita kieleksi englanti huomattavasti. Yksi selitys tälle yllättävälle tulokselle saattaa olla se, että kansainväliselle yleisölle suunnatussa julkaisussa tarvitaan todennäköisemmin erillinen maininta Suomesta. Myös Helsingin mainitseminen kasvattaa riskiä valita englanti jonkin verran. Sen sijaan tapahtumien tai juhlien mainitseminen kasvattaa riskiä valita suomi. Nämä tapahtumat saatetaan kokea erityisen paikallisina tai suomalaisina. Julkaisuajankohdalla sen sijaan ei näyttäisi olevan mitään vaikutusta kielivalintaan. Hypoteesini oli, että englantia käytetään enemmän iltaisin, viikonloppuisin ja kesäisin, mutta tulokset eivät tue tätä. Vaihtoehtoinen regressiomalli, joka ei sisältänyt ajallisia muuttujia, ei muuttanut sisältöön liittyvien muuttujien tuloksia. Tulos tukee sitä, että julkaisuajankohta ei vaikuta kielivalintaan. Tutkielma osoittaa, että logistisen regression kaltaiset tilastolliset menetelmät soveltuvat erinomaisesti kielivalintojen tutkimiseen. Regressioanalyysin ja laadullisten menetelmien yhdistelmä tuo uusia näkökulmia kielivalintoihin vaikuttaviin tekijöihin. Tutkimassani aineistossa viestin sisältö vaikuttaa kielivalintoihin huomattavasti enemmän kuin julkaisuajankohta. Tuloksia tulkitessa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että aineisto sijoittuu maantieteellisesti tarkasti rajatulle alueelle, joten tuloksia ei välttämättä voi yleistää. Tarvitaan siis lisää vastaavanlaisia tutkimuksia muista aineistoista selvittämään, pätevätkö tutkimuksen tulokset yleisesti.
  • Matikainen, Toni (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielma tarkastelee Helsingin vastaanottokeskuksen Punavuoren ja Kaarlenkadun toimipisteisiin majoittuneiden arabian- ja venäjänkielisten turvapaikanhakijoiden sekä kyseisten vastaanottokeskuksien neuvonnassa työskentelevien ohjaajien näkemyksiä englannin kielen asemasta lingua franca –kielenä vastaanottokeskuksen kommunikaatioympäristössä. Erityisesti englannin kielen vaikutusta viestintätilanteisiin tarkastellaan kriittisesti: onko englanti parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi suomen kielen tai tulkkauksen käyttäminen? Kokevatko turvapaikanhakijat englannin kielen valta-aseman kyseenalaisena? Millaista englantia turvapaikanhakijat ovat oppineet vastaanottokeskuksessa? Tukeeko tällainen englanti turvapaikanhakijoiden asemaa? Koska englannin kielen käyttäminen lingua franca –kielenä liittyy vastaanottokeskuksen sisäisiin valta-asetelmiin, on tutkielman teoreettiseksi lähtökohdaksi valittu Stewart Cleggin ”circuits of power” (suom. ”vallan virtapiirit”) –teoria, jonka mukaan valtasuhteiden luonne ja vaikutus niihin toimijoihin, joita kohtaan valtaa käytetään, voidaan ymmärtää tarkastelemalla vuorovaikutussuhteita kolmen eri aspektin (engl. ”circuit”) näkökulmasta. Ylemmällä eli makrotasolla olevat kaksi aspektia koskevat ensimmäiseksi vallankäytön oikeuttavia sosiaalisia rakenteita ja toiseksi vallankäytön fyysisiä ilmentymiä, kun taas näiden kahden ylemmän aspektin vaikutuksen alla oleva alemman eli mikrotason aspekti koostuu sellaisista vallankäytön tilanteista, joissa toimijoiden kohdatessa (eli kommunikoidessa) valtasuhteet toteutuvat. Valtaa käyttävän toimijan (tai vallankäytön mahdollistavan toimijan) voisi suomentaa ”portinvartijana” (engl. ”obligatory passage point”), johon kaikkien muiden toimijoiden on vedottava pystyäkseen käyttämään makrotasolla koodattua valtaa. Portinvartijan identiteetti ei rajoitu ainoastaan henkilöiksi miellettäviin toimijoihin, vaan se voi myös olla jotain abstraktia. Tämä tutkielma käsittelee englannin kieltä portinvartijana, sillä ilman sen käyttöä mikrotasolla ei makrotason vallankäyttö ole mahdollista vastaanottokeskuksessa. Toimijoiden puutteellisen kielitaidon vuoksi englanti on kuitenkin hyvin ongelmallinen portinvartija, eikä valtaa pystytä käyttämään sen kautta yhtä tehokkaasti, kuin jos vallan välineenä olisi jokin toinen kieli (kuten turvapaikanhakijan äidinkieli) tai viestimisen moodi, kuten tulkkaus. Englanti on kuitenkin ainoa turvapaikanhakijat yhdistävä kieli, eikä vastaanottopalveluiden esiasteisen luonteen vuoksi suomea voida käyttää. Lisäksi tulkkauksen laajemmassa käytössä tulevat vastaan taloudelliset ja muut käytännön esteet. Tutkielma toteutettiin kyselylomakkeiden avulla, jotka jaettiin turvapaikanhakijoille (eli ”asiakkaille”) ja ohjaajille loppukeväästä 2017. Tulokset analysoitiin kvalitatiivisesti kokoamalla ne eri teemojen alle. Selvisi, että asiakkaat suosisivat mieluiten joko suomen kielen suurempaa roolia viestinnässä tai omankielisten tulkkien käyttöä. Englanti koettiin yleisesti joko neutraalina työkalukielenä tai esteenä suomen kielen laajemmalle käytölle; lisäksi jotkut kokivat, että ohjaajat tapaavat käyttää juuri englantia oletusarvoisena kielenä. Toisia asiakkaita käytetään usein tulkkeina tilanteissa, joissa tulkattava asiakas ei osaa englantia, mutta toimivinta näyttäisi asiakkaiden mielestä olevan, jos paikalla neuvonnassa olisi aina ammattimainen tulkki. Ohjaajat kertoivat käyttävänsä mieluiten englantia suullisessa viestinnässä ja antoivat esimerkkejä usein asiakkaille toistettavista englanninkielisistä sanoista, joista monet ovat yksinkertaistuksia monimutkaisemmista käsitteistä tai ilmauksista. Ohjaajat ilmaisivat tiedostavansa, että suomen kielen käyttäminen voisi olla hyödyllisempää asiakkaiden kannalta, mutta käytännön syihin vedoten moni silti koki englannin kielen tärkeämpänä. Tutkielman tulosten perusteella olisi suositeltavaa, että suomen kielen asemaa painotettaisiin enemmän vastaanottokeskuksen neuvonnassa. Etenkin englantia ennestään osaamattomille asiakkaille voisi opettaa yksinkertaisen englannin sijaan yksinkertaista suomea, jotta puutteellisena portinvartijana toimiva lingua franca –englanti vaihtuisi asiakkaiden kannalta hyödyllisempään kieleen. Suomen kielen kurssien roolia asiakkaiden sekä lyhyt- että pitkäaikaisen hyvinvoinnin takaajina ei voi myöskään korostaa liikaa ja olisi hyvä, jos kursseille pääsemistä helpotettaisiin ja kurssien saatavuutta parannettaisiin. Lisäksi vastaanottokeskustyöhön palkattavien ihmisten laajempaa kielitaitoa voisi korostaa.
  • Louko, Tiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani aiheena ovat ranskan- ja suomenkielisten lukio-opiskelijoiden tekemät virheet espanjan kielen persoonapronomineissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia virheitä espanjaa vieraana kielenä opiskelevat opiskelijat tekevät koskien espanjan persoonapronomineja, ja miten ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden virheet eroavat toisistaan. Teen tutkimuksen seuraten Corderin (1981) virheanalyysin vaiheita: 1. Aineiston keräys, 2. Virheiden tunnistaminen kontekstissaan, 3. Virheiden luokittelu ja kuvailu, 4. Virheiden selitys ja 5. Virheiden vakavuuden arviointi. Luokittelen virheet käyttäen Vázquezin (1999) kielitieteellisen kriteerin mukaista luokittelutapaa, jossa virhekategoriat ovat lisääminen, pois jättäminen, virheellinen paikka, väärä valinta ja virheellinen rinnastus. Muutan luokittelutapaa hieman vastaamaan tämän tutkimuksen tarpeita lisäämällä kokeen ensimmäisessä osassa mukaan oikeinkirjoitusvirheet. Kokeen toisessa osassa käyttämäni virhekategoriat ovat väärän pronominin valinta, oikeinkirjoitusvirheet, kokonaan puuttuva vastaus ja virheet, joissa vastaus ei ole pronomini. Aineistoni koostuu kahdestakymmenestä kirjallisesta koevastauksesta, joista kymmenen on ranskankielisiltä ja kymmenen suomenkielisiltä opiskelijoilta. Opiskelijoiden taitotaso espanjan kielessä on suunnilleen eurooppalaisen viitekehyksen taso A2. Kokeeseen kuuluu kaksi osaa. Ensimmäisen osan tehtävät ovat vapaan tuottamisen tehtäviä, joissa opiskelijat täydentävät sarjakuvan puhekuplat ja kuvailevat kahta piirrosta espanjaksi. Lisäksi yhdessä tehtävässä opiskelijat muodostavat virkkeitä annetuista sanoista. Kokeen toinen osa koostuu kahdesta aukkotehtävästä, joiden virkkeitä opiskelijat täydentävät persoonapronomineilla. Ranskan- ja suomenkielisten opiskelijoiden tulokset eivät poikkea toisistaan suuresti, mutta suomenkieliset opiskelijat tekevät hieman vähemmän virheitä kuin ranskankieliset. Molempien kieliryhmien opiskelijat tekevät samantapaisia virheitä. Tavallisin virhe kokeen molemmissa osissa on väärän persoonapronominin valinta ja kokeen ensimmäisessä osassa lisäksi persoonapronominin puuttuminen. Eniten virheitä tehdään verbien kanssa, jotka vaativat datiivipronominin käyttöä, kuten esimerkiksi verbi gustar. Kieliryhmien välisiä eroja tarkasteltaessa esiin nousevat virheet oikeinkirjoituksessa, joita suomenkieliset opiskelijat tekevät enemmän, ja virheellinen persoonapronominin suvun valinta, jota esiintyy enemmän ranskankielisten opiskelijoiden keskuudessa. Työn tulokset kertovat, millaisia virheitä ranskan- ja suomenkieliset A2-tason opiskelijat tekevät espanjan persoonapronomineissa. Tämä täydentää kuvaa kielitaidosta ja virheistä, joihin vaikuttavat lisäksi esimerkiksi kielenoppijan osaamat muut kielet, huolellisuus ja motivaatio.
  • Björklöf, Sofia (2018)
    Viron murteisiin ja puhekieleen on lainautunut ja yleiskieleen on tietoisesti lainattu paljon sanastoa suomesta. Onko suomessa kuitenkaan virosta lainattuja sanoja?
  • Fagerlund, Iina (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, onnistuvatko elokuvan tekstitykset antamaan käännöksen vastaanottajalle samanlaisen katseluelämyksen kuin lähtötekstin vastaanottajalle. Kyseessä on vastaanottotutkimus, jonka metodina käytettiin ryhmäkeskustelua. Keskusteluihin osallistui kaksi ryhmää: toinen koostui suomea äidinkielenään puhuvista, jotka eivät osanneet lainkaan saksaa, ja toinen saksaa äidinkielenään puhuvista. Molemmat ryhmät katsoivat saksankielisen koulumaailmaan sijoittuvan komedian Fack ju Göhte (2013), suomenkieliset suomeksi tekstitettynä, saksankieliset ilman tekstityksiä. Keskusteluissa oli tarkoituksena selvittää, mitä mieltä he ovat elokuvasta, millainen kuva heille siitä tuli ja millaisia asioita heidän mieleensä nousi elokuvasta. Näiden lisäksi tarkasteltiin, oliko tekstityksillä vaikutusta suomenkielisten vastaanottoon. Tutkielman teoriaosiossa käsitellään tekstittämistä kääntämisen lajina, esitellään käännöstieteen vastaanottotutkimuksia audiovisuaalisen kääntämisen alalta, kuten esimerkiksi Tiina Tuomisen väitöskirjaa (2012), sekä elokuvatutkimuksen alalta David Bordwellin (1988) vastaanottoteorioita, jotka käsittelevät skeemoja ja hypoteesien tekemistä. Keskustelujen perusteella voi sanoa, että ryhmillä oli osittain samanlainen katseluelämys. Juonesta ja elokuvassa käytettävästä kielestä osallistujilla oli samankaltaisia mielipiteitä. Eroavaisuuksiakin löytyi. Saksankieliset osallistujat keskustelivat paljon koulujärjestelmästä ja vertailivat elokuvan ja todellisuuden välisiä yhtäläisyyksiä. Suomenkieliset puhuivat puolestaan tekstityksestä, elokuvan sisäisestä maailmasta ja muista elokuvista. Suomenkieliset vertasivat elokuvan tapahtumia myös todellisuuteen, mutta kriittisempään sävyyn kuin saksankieliset. Erot johtunevat siitä, että tekstitykset eivät pysty aina välittämään elementtejä, joiden tulkintaan vaikuttaa kulttuurinen tietoa tai katsojan omat ennakkotiedot ja kokemukset. Lähtötekstin vastaanottajilla on paljon tietoa lähtökulttuurista toisin kuin käännöksen vastaanottajilla. Saksankielisillä oli elokuvan maailmasta omakohtaisia kokemuksia, joita he hyödynsivät elokuvan katselussa. Suomenkielisille maailma oli vieras, joten he käsittelivät elokuvaa enemmän pelkkänä fiktiona.
  • Tuttavainen, Niina (Helsingfors universitet, 2017)
    Erottamaton omistus on usein suomalaisille portugalin opiskelijoille suhteellisen tuntematon käsite, eikä siihen juurikaan kiinnitetä huomiota kielten opetuksessa. Teemana erottamaton omistus ei kuitenkaan ole mikään marginaalinen ilmiö, vaan sen piiriin kuuluvat objektit ovat osa arkipäiväistä sanastoa eikä erottamattoman omistuksen ilmaisua näin ollen voi välttää. Tässä tutkielmassa erottamatonta omistusta lähestytään kontrastiivisen kielitieteen näkökulmasta. Työn tavoitteena on listata selkeästi ja kattavasti kaikki portugalissa erottamattoman omistuksen ilmaisemiseen käytetyt kieliopilliset rakenteet, vertailla suomen ja portugalin rakenteita keskenään sekä löytää säännönmukaisuuksia eri rakenteiden käytölle. Työn alussa tutustutaan kontrastiivisen kielitieteen keskeisimpiin käsitteisiin ja teorioihin, minkä jälkeen perehdytään erottamattoman omistuksen kohteisiin yleisellä tasolla sekä kummankin tutkitun kielen näkökulmasta. Tämän jälkeen alkaa tutkielman laajin osuus, jossa tutustaan erottamattoman omistuksen ilmaisussa käytettyihin rakenteisiin sekä portugalissa että suomessa. Rakenteiden esittelyn jälkeen niiden eroavaisuuksia analysoidaan ja etsitään säännönmukaisuuksia rakenteiden käytön välillä. Tulosten pohjalta työn lopussa esitellään vinkkejä ja ajatuksia siitä, miten erottamattoman omistuksen opetusta voisi kehittää suomalaisia portugalin opiskelijoita silmällä pitäen. Aineistona portugalin osalta työssä on käytetty pääsääntöisesti portugalinkielisiä kielioppikirjoja ja kielitieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia. Suomenkielisiä lähteitä portugalin osalta ei ole voitu käyttää, sillä suomalaisissa portugalin materiaaleissa erottamatonta omistusta ei juurikaan käsitellä. Suomen kielen osalta aineistona on käytetty pääasiassa ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille suunnattuja suomen kielen oppikirjoja mutta myös kielitieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia. Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että suomen ja portugalin rakenteet erottamattoman omistuksen ilmaisussa eroavat suuresti toisistaan, ja että portugalissa erottamattoman omistuksen ilmaisuun käytetään suhteellisen vähän suomalaisesta näkökulmasta ilmeisintä omistusrakennetta: possessiivipronominia. Joissakin tapauksissa possessiivipronominin käyttö portugalissa voi johtaa kieliopillisesti tai semanttisesti virheellisiin lauseisiin. Virhemahdollisuudesta johtuen erottamattoman omistuksen opetukseen tulisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, ja selkeyden vuoksi aihetta voisi käsitellä opetuksessa omana, erillisenä kokonaisuutenaan.
  • Mölsä, Salla-Maria (Helsingfors universitet, 2016)
    Käännöstieteessä japanin kieli on rikas tutkimusalue erityisesti kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisen kannalta, sillä kyseessä on monille eurooppalaisille vielä melko vieras ja kaukainen kulttuuri. Japani on ollut kohteliaisuustutkijoiden keskuudessakin hyvin suosittu aihe, sillä japanilainen kohteliaisuuskulttuuri eroaa hyvin paljon eurooppalaisesta. Tässä tutkielmassa yhdistyy sekä kohteliaisuus- että käännöstutkimus: tutkielma käsittelee japanin puhuttelutapojen kääntämistä suomeen ja englantiin. Tapaustutkimuksessa analysoitiin, millaisia käännösratkaisuja japanilaisten puhuttelutapojen kohdalla on käytetty suomen- ja englanninkielisissä käännöksissä. Erityisesti tarkastelussa oli se, onko kunnioittavien ja tuttavallisten puhuttelutapojen variaatiota säilytetty vai häivytetty kohdeteksteissä ja mitä keinoja tähän on käytetty. Teoreettisena taustana tutkielmassa on käytetty Brownin ja Levinsonin (1987) kohteliaisuusteoriaa. Teoriaosuudessa pureudutaan myös tarkemmin kunkin kielen puhuttelustrategioiden erityispiirteisiin. Käännösteorian osalta käännösanalyysin pohjana toimii Venutin (1995) teoria kotouttamisesta ja vieraannuttamisesta. Lisäksi analyysissä hyödynnetään Ramos Pinton (2009) mallia kielellisen variaation kääntämisestä. Tapaustutkimuksen aineistona oli japanilaisen kirjailija Haruki Murakamin teos Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi (2013) sekä teoksen suomen- ja englanninkieliset käännökset. Aineistosta valittiin esimerkkiotteita erilaisista puhuttelutilanteista. Niitä analysoimalla selvitettiin, mitä käännösratkaisuja puhuttelutapojen esittämisessä on käytetty ja miten alkutekstin puhuttelutapojen variaatio säilyy kohdeteksteissä. Analyysistä selvisi, että puhuttelutapojen variaatio on suppeampaa molemmissa kohdeteksteissä. Puhuttelua kotoutettiin kohdekielten puhuttelunormeihin sopiviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välinen ero on säilytetty kohdeteksteissä niissä tapauksissa, joissa puhuttelu on symmetristä, mutta epäsymmetrisyys koettiin paikoin vieraaksi. Japanin puhuttelussa esiintyvä epäsymmetrinen puhuttelu oli muutettu symmetriseksi, jos epäsymmetrisen puhuttelun tilannekonteksti rikkoi kohdekielten puhuttelunormeja. Suomennoksessa ero tuttavallisen ja kunnioittavan puhuttelun välillä on tehty sinuttelun ja teitittelyn avulla sekä kunnioittavia puhuttelusanoja käyttäen. Lisäksi erittäin epämuodollisen puhuttelutavan esittämiseksi on käytetty suomen puhekielen keinoja. Englanninkielisessä käännöksessä puhuttelutapojen ero on luotu siten, että kunnioittavassa puhuttelussa käytetään kunnioittavia puhuttelusanoja, joita tuttavallisessa puhuttelussa sitä vastoin ei käytetä. Aineiston perusteella vaikuttaisi siltä, että puhuttelustrategioihin pyritään löytämään vastine siitä sanaluokasta, jossa se rakenteellisesti esiintyy myös alkutekstissä. Jos vastaavaa rakennetta puhuttelutyylin esittämiseen ei löydy kohdekielestä, turvaudutaan häivyttämiseen. Tämä johtaa väistämättä siihen, että puhuttelutapojen variaatio vähenee käännöksessä.
  • Barseghyan, Armine (Helsingin yliopisto, 2019)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen tekemääni suomen kielen armeniankielistä oppikirjaa. Teos on suomen yleiskielen deskriptiivis-normatiivista kielioppia, jonka kohderyhmät ovat aikuisoppija (esim. korkeakouluopiskelija), opettaja ja kielitypologi. Tutkielma on kantaaottava ja pohdiskeleva. Ensin tulee katsaus mm. siihen, miksi päädyin oppikirjantekijäksi. Samassa luvussa luon vertailevan katsauksen suomen ja armenian kieleen sekä esittelen tutkielman aineiston ja tehtävät. Seuraavissa luvuissa 2– 4 käsittelen tutkielman tehtäviä. Toisessa luvussa valaisen sitä, miksi oppikirja on kielioppivetoinen. Kolmannessa luvussa suhteutan teokseni suomen kielen muunkielisille laadittuihin oppikirjoihin. Keskeisimmäksi vertailukohteeksi nousee kaksi kielioppiteosta: Whiten Suomen kielioppia ulkomaalaisille ja Karlssonin Finnish. A comprehensive grammar. Neljännessä luvussa tutkin kriittisesti kohdekielen sanaston esittämistapoja oppikirjassani. Neljäs luku on lisäksi omistettu suomen kielen lehtorien näkemyksille sanaston opettamisesta suomen vieraana kielenä opetuksessa. Hyödynnän esiin otettuja näkemyksiä oppikirjassani. Tärkeäksi osoittautuu oppijan varhainen johdatus esimerkiksi johto-oppiin. Kielioppiteosten tarkemmassa vertailussa on esillä morfologisia ilmiöitä: verbin vartalo ja taivutukseen tiiviisti liittyvä astevaihtelu. Kaikkia kolmea kielioppiteosta yhdistää se, että verbin taivutuksessa lähdetään infinitiivistä. White ja Karlsson käyttävät infinitiivi- ja taivutusvartalo -käsitteitä ja korostavat yks. 1. persoonan ja yks. tai mon. 3. persoonan vartaloa. Omassa kieliopissani käytän vokaali- ja konsonanttivartalo -käsitteitä sekä esitän kutakin modusta ja verbiryhmää käsitellessäni kokoavan katsauksen astevaihteluun.
  • Björklöf, Sofia (Suomalais-Ugrilainen Seura, 2018)
    Uralica Helsingiensia
    Viron koillisrannikkomurteiden sanasto heijastaa virolaisten ja suomalaisten välisiä historiallisia kontakteja yli Suomenlahden. Tämän artikkelin keskiössä ovat viron koillisrannikkomurteiden rantamurteen länsiryhmän uudet lainaetymologiat. Artikkeli pohjautuu viron murresanakirjaa varten koottuun materiaaliin. Tutkittu sana-aineisto koostuu 225 sanasta, jotka esiintyvät rantamurteen länsiryhmän kaikissa kolmessa pitäjänmurteessa tai niistä kahdessa (Jõelähtme, Kuusalu, Haljala). Puolet sanoista on Suomenlahden ympäristön naapurikielistä uudella ajalla aina 1900-luvun alkuvuosikymmeniin asti saatuja lainasanoja. Huomattava määrä, noin 38 % tutkituista sanoista, on suomalaista alkuperää. Tutkitussa murteessa esiintyy kielikontaktien tuloksena sananalkuisia konsonanttiyhtymiä, jotka ovat itämerensuomalaisille kielille epätyypillinen piirre, ja joitakin uusia suffikseja. Tässä artikkelissa esitetään aineiston kaikki uudet etymologiat: yhteensä 40 täysin uutta etymologiaa ja 19 parannettua etymologiaa. Lähes kaikki suomalaiset lainaoriginaalit ovat tunnettuja Kaakkois-Suomen Kymenlaaksossa ja Karjalan kannaksella; neljännes niistä on esiintynyt suomen murteissa vain molemmilla näistä alueista tai toisella niistä. Jotkin ruotsalaisista lainaoriginaaleista ovat esiintyneet vain Suomessa Itä-Uudenmaan murteissa Kymenlaakson alueella. Tulokset osoittavat, että virolaisten kontaktit ovat suuntautuneet enimmäkseen mainituille alueille, ja ne tukevat käsitystä virolaisten läheisistä kontakteista niin suomen- kuin ruotsinkielistenkin suomalaisten kanssa. Kontaktit suomenpuhujien kanssa ovat tulosten perusteella kuitenkin olleet kaikkein intensiivisimmät: lainasanat ovat enimmäkseen suomalaista alkuperää ja niiden merkityskentät ovat yhtä moninaiset kuin tutkitun aineiston virolaisen sanaston. Ruotsalaiset, (ala)saksalaiset ja venäläiset lainat ovat puolestaan lähes yksinomaan meren semanttiseen kenttään liittyviä substantiiveja. Suomalaislainoja on lisäksi kaikissa sanaluokissa, mikä kertoo suhteiden läheisyydestä. Geneettisesti läheistä sukua olevien viron ja suomen osittainen keskinäinen ymmärrettävyys ja kontakteissa käytetty reseptiivinen monikielisyys ovat tukeneet sekä lainausprosessia yleisemmin että useiden ekspressiivisanojen lainaamista. Abstract also in English
  • Inkinen, Marianne (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa perehdytään uudelleenkääntämiseen ja tarkastellaan uudelleenkääntämishypoteesia kahden 1800-luvulla ilmestyneen saksankielisen novellin ja niiden yhteensä viiden suomennoksen avulla. Paul Bensimonin ja Antoine Bermanin vuonna 1990 muotoileman uudelleenkääntämishypoteesin mukaan kaunokirjallisen teoksen ensimmäinen käännös on tyypillisesti kotouttava ja myöhemmät vieraannuttavia. Kotouttava käännös tarkoittaa käännöstä, jossa vieraan kulttuurin ja kielen elementtejä muokataan kohdekieliselle lukijalle ymmärrettävämmiksi ja äärimmillään käännös pyrkii luomaan illuusion siitä, että teos on alun perin kirjoitettu kohdekieliselle lukijalle. Vieraannuttava käännös puolestaan pitäytyy lähellä lähdekielistä tekstiä ja kulttuuria, tiukimmassa muodossaan jopa ymmärrettävyyden kustannuksella. Uudelleenkäännöshypoteesin paikkansa pitävyyttä pohditaan aiemman tutkimusmateriaalin pohjalta. Teoriaosuudessa luodaan silmäys suomen kielen oikeinkirjoituksen ja sanaston tilanteeseen käännösten julkaisuajankohtien aikoihin. Vaikka mm. Outi Paloposki ja Kaisa Koskinen ovat kyseenalaistaneet uudelleenkääntämishypoteesin paikkansa pitävyyttä ja erityisesti sen selittävyyden yleispitävyyttä, tutkielman lähtökohtana on silti ollut se, että ensimmäisessä käännöksessä on enemmän kotouttavia piirteitä kuin myöhemmissä. Lisäksi hypoteesin mahdollisen vahvistamisen oletettiin voivan johtua myös käännösten ajan kielitilanteen mukaisista odotuksista eikä niinkään käännösten järjestysnumerosta. Tutkimusmateriaalina on Joseph von Eichendorffin "Aus dem Leben eines Taugenichts" -novelli vuodelta 1826 ja sen molemmat suomennokset vuosilta 1908 ja 1950 sekä Adelbert von Chamisson "Peter Schlemihls wundersame Geschichte" -novelli vuodelta 1814 ja sen kaikki kolme suomenkielistä käännöstä vuosilta 1902, 1904 ja 1945. Alkuteksteistä ja käännöksistä on etsitty piirteitä, joita voisi tarkastella kotouttamis–vieraannuttamis-näkökulmasta. Piirteitä on etsitty sekä etukäteen määritellyistä luokista, kuten erisnimistä, että myös materiaaliin perehtymisen pohjalta tarkemman tutkimisen arvoisilta vaikuttavista aiheista, kuten alkuteoksen ranskan-, italian- ja latinankielisistä tekstinosista. Käännöksissä käytettyjen kotouttamisen ja vieraannuttamisen eri tyyppejä on analysoitu Michael Schreiberin vuonna 1993 väitöskirjaansa tekemän käännösten luokittelumäärittelyn perusteella. Tutkittaville käännöksille ominaisia piirteitä arvioidaan muun analyysin tueksi. Käännöksistä analysoidaan jaottelua lukuihin ja kappaleisiin, paratekstejä eli varsinaisen tekstin välittömässä läheisyydessä olevia tekstejä, kuten alaviitteitä, kielioppia, henkilön-, paikan- ja kadunnimiä, internationalismeja eli monille kielille yhteisiä lainasanoja, vieraskielisiä tekstiosuuksia sekä myyttisiä käsitteitä. Tutkittaville käännöksille ominaisista piirteistä kuvataan mm. poistoja, lisäyksiä, vanhentuneita ja runollisia sanamuotoja. Analyysin perusteella Eichendorffin novellin käännökset sopivat uudelleenkäännöshypoteesin oletuksiin, mutta Chamisson novellin kolmas käännös ei ole kahta parin vuoden välein ilmestynyttä edeltäjäänsä vieraannuttavampi, eikä näin ollen vahvista hypoteesia. Uudelleenkäännöshypoteesi ei ole tämän tutkielman perusteella yleispätevä selitys samasta teoksesta eri aikaan tehtyjen käännösten kotouttaville ja vieraannuttaville piirteille, vaan käännösvalintojen syyt ovat moninaisemmat. Tiettyyn aikaan on voitu suosia joko kotouttavia tai vieraannuttavia käännöksiä ja nämä lajityypit ovat voineet kilpailla keskenään kielitieteilijöiden ja kääntäjien suosiosta samoihin aikoihinkin: Chamisson novellin ensimmäinen ja toinen käännös osoittavat, että suunnilleen samaan aikaan voi kääntää hyvin eri tavalla. Uudelleenkäännöshypoteesi on suoraviivaisuudessaan houkutteleva, mutta tämän tutkielman perusteella kotouttaville ja vieraannuttaville käännöksille on tarpeen etsiä muita syitä.
  • Pakarinen, Essi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkin pro gradu-tutkielmassani espanjan kielen aikuisopiskelijoiden soinnillisten ja soinnittomien klusiilien tunnistamista suunnittelemassani kuuntelukokeessa. Äänteiden oikea tunnistaminen on lähtökohta sanojen tunnistamiselle ja erottamiselle toisistaan. Aikaisempien tutkimuksien perusteella oletan, että erityisesti soinnillisten klusiilien tunnistus, jotka eivät lähtökohtaisesti kuulu suomen kieleen, tuottavat vaikeuksia. Teoreettinen viitekehykseni koostuu puheen havaitsemisen mallien esittelystä sekä kontrastiivisesta espanjan ja suomen kielen klusiilien tarkastelusta. Pohjaan tutkimukseni Carcedo Gonzálezin väitöskirjaan, jonka yhtenä osana on vastaavanlainen äänteidentunnistamistesti. Kuuntelukoe koostuu kolmesta erilaisesta klusiilien tunnistamista mittaavista osioista sekä taustatietolomakkeesta. Tarkastelen vastaajien tekemien virheiden määriä eri äänteiden suhteen, jaottelemalla virheet eri kategorioihin sekä vertaamalla kunkin vastaajan virheiden määrää taustatietolomakkeesta saamiini tietoihin. Kokeeni tulokset osoittavat, että klusiilien tunnistuksessa on ongelmia. Suurin osa tunnistusvirheistä liittyy äänteiden soinnillisuuteen. Oppilaat tekevät virheitä sekä soinnillisten, että soinnittomien klusiilien tunnistuksessa. Monet klusiilit jäävät myös kokonaan havaitsematta. Ongelmia tuottavat erityisesti ne oppositiot, joita suomen kielessä ei esiinny. Espanjan kielen aproksimantit tulkitaan usein väärin. Vertaillessa koehenkilöitä keskenään voidaan havaita, että pidempään espanjaa opiskelleet eivät pärjää testissä yhtään paremmin kuin alkeisopiskelijat. Kuitenkin muita kieliä hyvin osaavat ja äidinkielenään ruotsia puhuvat tunnistavat äänteitä paremmin, mikä voidaan selittää kluusili-inventarion samankaltaisuudella espanjan kielen kanssa. On havaittavissa myös eroja eri-ikäisten vastaajien välillä.
  • Easton, Robin (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman tavoitteena on kartoittaa venäjän kielen käyttöyhteyksiä inkeriläisen Järvisaaren seurakunnan suomalaisten keskuudessa vuosina 1702–1943. Sosiolingvistiikassa tätä tutkimuskohdetta kutsutaan kielen käyttöalueeksi. Kielen käytön lisäksi tutkitaan syitä, jotka vaikuttivat kaksikielisyyden syntyyn ja kehittymiseen. Tutkielman teoreettisena materiaalina on käytetty sosiolingvistisiä tutkimuksia ja sosiolingvistiikan oppikirjoja. Tutkielman tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat 10 järvisaarelaisen haastattelut, muistelmateokset ja inkeriläiset sanomalehdet. Historiallista taustatietoa on löydetty suomalaisesta ja venäläisestä kirjallisuudesta. Pääasiallisina syinä kaksikielisyyden kehittymiselle Inkerissä voidaan pitää venäläisasutuksen syntymistä 1700-luvulla ja etenkin Pietarin kaupungin perustamisen aiheuttamaa muutosta talonpoikaisväestön elinkeinorakenteeseen. Haastatteluista selviää, että Järvisaarella venäjän kielen käyttö oli kaikkein aktiivisinta kaksikielisissä kylissä. Seurakunnan suomalaisista valtaosa asui kuitenkin suomenkielisissä kylissä ja joutui tekemisiin venäläisten kanssa vain kotikylänsä ulkopuolella. Varhaisimmat kielikontaktit syntyivät järvisaarelaisten kaupungeissa harjoittaman kaupankäynnin ja kausiluonteisen työskentelyn kautta. Lisäksi maaorjuuden aiheuttamat velvoitteet edellyttivät työntekoa kotikylän ulkopuolella. Järvisaaren suomalaiset osallistuivat aktiivisesti poliittiseen toimintaan, jossa he joutuivat tekemisiin venäläisten kanssa. Käytännön tilanteissa ei kuitenkaan vaadittu kielen erinomaista osaamista. Vasta koulutuksen ansiosta järvisaarelaisten kielitaito alkoi kehittyä korkeammalle tasolle. 1800-luvun lopulta alkaen alettiin perustaa kansakouluja, joissa lähes kaikki opetus tapahtui venäjän kielellä. Jo neuvostoajan alussa joidenkin järvisaarelaisten venäjän taito oli niin hyvä, että he saattoivat opiskella Leningradin yliopistoissa ja toimia korkeissakin viroissa. Hyvät koulutusmahdollisuudet paransivat järvisaarelaisten mahdollisuuksia saada töitä maatalouden ulkopuolelta ja muuttaa työn perässä venäjänkielisiin asutuskeskuksiin. Nopeasti kehittyvästä kaksikielisyydestä huolimatta Järvisaaren suomalaisten kotikielenä säilyi suomi eikä käytettyjen lähteiden perusteella kielenvaihtoa venäjään esiintynyt. Venäjän kielellä oli tietyt käytännölliset funktionsa. Suomen kielen korkeaan statukseen vaikuttivat maantieteellinen eristyneisyys venäläisistä, oma uskonto ja luterilaisen kirkon harjoittama sivistystyö.