Browsing by Subject "suru"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 25
  • Salmiovirta, Kukka (Helsingfors universitet, 2017)
    Daavid itkee, Jaakob itkee, Maria itkee ja moni muu itkee. Raamatun teksteistä löytyy joitakin kuvauksia kuollutta itkevistä ja surevista henkilöhahmoista. Nämä tekstit ovat olleet antiikin ajalla käytössä ja ihmisten kuultavissa. Kuolemaan liittyvää surua ja itkua on performoitu antiikissa myös fyysisesti hautajaisrituaaleissa. Tutkin tässä työssä surun ja itkun merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin ajan kontekstissa – sekä Raamatun tekstien että ajan hautausrituaalien kautta. Raamatun teksteissä miehet ja naiset itkevät kuolleita läheisiään. Surua kuvataan näissä teksteissä kuitenkin hyvin eri tavoin. Selvitän löytyykö tekstien surijakuvauksista erilaisia sukupuolisia piirteitä ja miten sururituaalien sukupuolisuus mahdollisesti vaikutti yhteisöönsä. Tarkastelen tekstien sururituaalia ja itkun merkitystä antiikin kontekstissa, jolloin vertaan sitä antiikin hautajaisrituaalien suruun ja itkuun. Antiikissa sururituaalien ja itkemisen on pitänyt tapahtua yhteisön kannalta hyvin säädellysti noudattaen rituaalista oletusarvoa. Selvitän sururituaalien merkitystä ja sukupuolisuutta antiikin yhteisölle ja vertaan sitä teksteistä saamaani käsitykseen surun merkityksestä ja sukupuolisuudesta. Erityisesti mielenkiintoa herättää naisten mahdollinen vahva vaikutus yhteisöönsä sururituaalien sukupuolisuuden kautta, sillä Kathleen Corley ja Nicola Denzey argumentoivat naisten surun vaikutuksesta varhaiskristillisyyden muotoutumisessa. Tekstejä käsittelen sellaisinaan narraatiokritiikin keinoin. Surun ja itkun ilmiötä teksteissä ja antiikin kontekstissa lähestyn rituaalitutkimuksen-, sosiaalisen identiteetin- ja sukupuolisuuden näkökulmista unohtamatta siirtymäriittiteoriaa, joka on aina vahvasti esillä tutkittaessa hautajaisrituaaleja. Tutkimuksen lopulla totean surun ja itkun olleen sukupuolista, feminiinistä tai maskuliinista. Tällä ei aina ollut yhteyttä surijan biologiseen sukupuoleen. Suru ja itku oli rituaalista ja tarkoin määriteltyä ja sitä kautta antoi mahdollisuuden performoijalleen nousta yhteisössä vahvaan asemaan mutta samalla rajoitti performoijaa. Surun ja itkun rituaaleilla ja niiden performoijalla on voinut olla merkitystä yhteisön kultin muotoutumisessa. Surulla ja itkulla oli merkitystä yhteisön sosiaalisen identiteetin vahvistumisessa ja yhteisön uudelleen muotoutumisessa vainajan siirryttyä yhteisöstä tuonpuoleiseen.
  • Jurvelin, Hilla (Helsingin yliopisto, 2017)
    Mediatisaation vaikutus lisääntyy yhteiskunnassa ja uskonnoissa. Sosiaalinen media muodostaa foorumin, jota käytetään yhteydenpitoon ja verkostoitumiseen. Aikaisemmin yksityinen suru on tullut julkisemmaksi surublogien myötä ja ovat luomassa omalta osaltaan uutta kuolemankulttuuria. Tässä pro gradu -työssäni tutkin, miten nuorten leskien suru näyttäytyy blogeissa. Tutkimusaineisona on vuoden tekstit eli postaukset viiden 21–36 vuotiaan naislesken blogeista, sen kirjoittamisen aloittamisesta tai puolison kuolemasta. Blogit ovat julkisesti luettavissa internetissä.Taustateorioina ovat perinteinen Elisabeth Kübler-Rossin suruteoria ja Mari Pulkkisen analyysimalli surusta kokonaisvaltaisena kokemuksena sekä Kenneth I. Pargamentin uskonnollinen coping -teoria. Laadullinen tutkimukseni metodi on narratiivinen, jossa olen tehnyt aineistosta sekä kategoris-sisällöllisen että holistis-sisällöllisen analyysin. Tiivistin blogeista minikertomukset, tein exceliin jokaisesta blogista aikajanat, joihin sijoitin toimintaa, tunteita ja uskonnollisuutta kuvaavat ilmaisut. Aikajanan avulla piirsin kuvaajat tunneilmaisuista. Tutkimuskysymykseni ohjaamana poimin blogeista sitaatteja, jotka muodostivat kolme ryhmää, joiden alle jakautuivat blogeista esiin nousseet suruun vaikuttavat tekijät. Nämä teemat ovat tutkimukseni tulosluvut: Tunteiden vuoristorata, Leskeyden ”varjot ja hunnut” ja Apua, voimaa, turvaa. Lesket kirjoittavat värikkäästi suruun liittyvistä tunteista ja tuntemuksista. Blogeissa suru ei näyttäyty vaiheteorian mukaisena vaan ”vuoristoratana”, jossa ”romahduksen” aiheuttaa esimerkiksi tuoksu, mielikuva, merkkipäivä. Koko vuoden ajan ja vielä vuosipäivänä toivotaan puolison paluuta. Lesket käsittelevät kirjoituksissaan surun vaikutusta elämänsä kaikilla alueilla, joista nousevat leskeyteen liittyvät haasteet. Neljässä blogissa pohditaan kuoleman jälkeiseen elämään ja iäisyyteen liittyviä teemoja ja Jumalalta pyydetään vastauksia. Yliluonnolliset kokemukset puolison läsnäolosta ja todentuntuiset unet ovat voimavarana leskillä. Blogeissa tulevat esille sosiaalinen kontrolli ja sosiaalinen väistäminen, ihmissuhteiden katkeaminen ja jopa kiusaaminen. Näitä vastaan lesket puolustautuvat blogeissa. Lapset, läheiset ja ystävät ovat tärkeitä auttavia tekijöitä surusta selviämisessä. Elämänvoima ajaa heitä eteenpäin tekemään rohkeita muutoksia elämässä ja kolme solmiikin uuden parisuhteen. Blogi on osa leskien surumatkaa. Se on heille terapiana, muistina ja mittarina toipumisesta ja toiveena olla apuna vastaavassa elämäntilanteessa oleville. Tutkimuksessani olen analysoinut blogiin kirjoitettua surua, mutta leskien henkilökohtainen ja koettu suru voi olla jotain enemmän, mitä blogiin ei ole kirjoitettu. Tutkimukseni avaa kokonaisvaltaisesti menetyksen jälkeisen vuoden todellisuutta leskien elämässä.
  • Korkalainen, Milla (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan läheisensä menettäneiden lasten suhdetta menetettyyn sururyhmän kontekstissa. Tutkielman tehtävänä on ymmärtää, miten lasten suhde ja side menetettyyn rakkaaseen tulee esiin heidän piirustuksissaan ja kertomuksissaan, ja toisaalta, mikä rooli sururyhmällä on lasten surussa. Lapsen ja kuolleen läheisen suhdetta tutkielmassa tarkastellaan jatkuvan tunnesiteen paradigmaa soveltaen. Tunnesiteen katsotaan jatkuvan kuoleman jälkeen läheisen menettäneen ja kuolleen välillä. Suhde läheisen menettäneen ja kuolleen läheisen välillä kuitenkin muuttuu elämän mittaan, sillä surun ajatellaan olevan elämänmittainen kokemus. Tutkielman aineisto koostuu neljästä eri materiaalista: visuaalisesta (piirustukset), kirjoitetusta (lasten taustatiedot), puhutusta (haastattelut) ja osallistuvasta havainnoinnista sururyhmässä. Tutkimusaihetta lähestytään sekä visuaalis-narrativiisella otteella viiden latenssi-ikäisen (9−11 vuotiaan) lapsen piirustuksien ja kertomusten kautta sekä temaattisnarratiivisella näkökulmalla sururyhmän ohjaajien haastattelun perusteella. Visuaalis-narratiivisen analyysin pohjalta nousee esiin kolme erilaista suhdetta ja sidettä menetettyyn: erottamaton side, muuttuva side ja tunnusteleva side. Nämä erilaiset tunnesiteet vaikuttavat olevan jatkuvan neuvottelun alla. Ne voivat muuttua ajan mittaan lapsen kasvaessa ja kehittyessä, ja ovat sidoksissa elämän sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiin latenssi-ikäisen lapsen tunnustellessa omaa rooliaan yhteiskunnassa. Temaattis-narratiivisesta analyysistä nousevien teemojen perusteella sururyhmässä menetetyt läheiset tulevat muistelun kautta näkyviksi ja muistelun pohjalta rakentuu side menetettyyn, vaikkakaan tuonpuoleisuuden ajatukset eivät ryhmässä nouse esiin. Sururyhmä antaa apukeinoja ja voimavaroja erityisesti ryhmän tarjoaman vertaistuen kautta surun kohtaamiseen, joka saattaa olla monelle ammattilaiselle haasteellista. Lopulta, surun sanoittaminen ja surun kokonaisvaltaisuuden käsittäminen sekä tulevaisuuden näkeminen merkityksellisenä tarjoavat surun kanssa eläville lapsille voimavaroja tulevaan. Näin ollen tutkielman tulokset osoittavat sururyhmän olevan tarpeellinen surun käsittelyssä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että jatkotutkimuksena olisi hyödyllistä yhdistää kriisikeskusten ja seurakunnan lasten sururyhmätoiminta sekä tehdä pitkittäistutkimusta, sillä se mahdollistaisi suhteen ja tunnesiteen tarkastelun pidemmällä aikavälillä.
  • Lintusalo, Sofia (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa aiheena ovat Tyhjän sylin messut. Tyhjän sylin messut ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämiä ehtoollisjumalanpalveluksia, jotka ovat suunnattu tahattomasti lapsettomille, lapsensa menettäneille ja abortin tehneille. Näkökulma Tyhjän sylin messuun on sielunhoito. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten messuja toimittaneet kirkon työntekijät näkevät messujen sielunhoidollisuuden. Sielunhoito käsitteenä pitää sisällään sekä yleisen että erityisen sielunhoidon. Tämä pro gradu on aineistolähtöinen laadullinen tutkimus, jota varten on tehty yhdeksän Tyhjän sylin messun toimittajan haastattelua. Tyhjän sylin messuja on järjestetty ympäri Suomea 1990-luvulta lähtien ja tutkimuksen aikana niitä järjestettiin useita. Haastatellut ovat seurakunnissa ja kirkon toimielimissä työskenteleviä eri alojen ammattilaisia. Heidän joukossaan on esimerkiksi pappeja, kanttoreita ja lapsityönohjaajia. Haastattelut on analysoitu induktiivisen eli sisältölähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös osallistuvaa havainnointia. Aineisto on kerätty vuosina 2015–2016. Tutkimus rakentuu siten, että johdannon jälkeen tutkimuksen teoreettinen tausta luo pohjan aineiston käsittelylle. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan Tyhjän sylin messujen kohderyhmiä, erityisjumalanpalveluksia, jumalanpalvelusten sielunhoitoa sekä rituaalien ja surun suhdetta toisiinsa. Teoreettisen taustan jälkeen esitellään tutkimuksen toteuttaminen tutkimustehtävän ja aineistoanalyysin avulla. Tutkimustulokset Tyhjän sylin messujen sielunhoidollisuudesta on jaettu kolmeen lukuun: Tyhjän sylin messujen järjestämisen sielunhoidolliseen taustaan, yleiseen sielunhoitoon ehtoollismessussa ja erityiseen sielunhoitoon messun jälkeisessä iltapalahetkessä. Keskeinen tutkimustulos on se, että Tyhjän sylin messu on sielunhoidollinen kokonaisuus. Toimittajien käsitys sielunhoidosta voidaan tiivistää kolmella sanalla: kohtaaminen, läsnäolo ja kuuntelu. Nämä nousevat erityisesti siitä haastateltujen näkemyksestä, että sielunhoidossa keskiöön tulee nostaa seurakuntalaisen tarpeet. Sielunhoidollisuus näkyy niin messun suunnittelussa, toteutuksessa kuin iltapalahetkessä. Aineistossa nousee esiin erityisesti matalakirkollinen liturgia sekä rukouksen ja musiikin hoitava vaikutus. Tutkimustulokset ohjaavat ajattelemaan sielunhoidon ja jumalanpalveluksen suhdetta koko kirkon jumalanpalveluselämässä. Aineiston pohjalta voidaan sanoa, että sielunhoito voidaan huomioida jokaisessa järjestettävässä jumalanpalveluksessa entistä paremmin.
  • Aholainen, Elina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani näytelmässä Tuntemattoman eläimen jäljet ja Annantalon Into-teatteriryhmän esitysversiossa esitettyjä nuoren henkilöhahmon tunteita. Tutkimuksessani kysyn, mitä tunteet tekevät näytelmässä ja esityksessä ja miten ne vaikuttavat nuoren henkilöhahmon toimintaan. Nuorten teatteria ei ole kovin paljon tutkittu taiteellisista lähtökohdista käsin. Se aiheuttaa käsityksen, jossa lasten ja nuorten kehittäminen ja opettaminen on taiteen kokemusta tärkeämpää. Kysynkin tutkimuksessani myös, miten tunteet vaikuttavat nuorten teatterissa olevaan taiteelliseen valtasuhteeseen aikuisen ja nuoren välillä. Tuntemattoman eläimen jäljet kertoo nuoresta tytöstä, joka kohtaa ensimmäistä kertaa kuoleman, kun hänen Saara-tätinsä sairastuu ja menehtyy. Tapahtumat herättävät tytössä erilaisia tunteita ja saavat tytön pohtimaan suuria kysymyksiä elämästä ja itsestään. Apuna näiden vaikeidenkin kysymysten pohtimiseen tyttö saa ystäviltään ja perheeltään. Tarkastelen esitystä ja näytelmää Sara Ahmedin tunnekäsityksen mukaan, jossa tunteet eivät ole omistusmuotoisia, vaan tapahtuvat ikään kuin asioiden välillä kosketuksen yhteydessä. Kosketuksen ansiosta tunteet ovat sosiaalisia ja määrittävät henkilöiden ja asioiden välisiä suhteita. Tutkimukseni analyysi perustuu tarkastelemani näytelmän lukemiseen, sekä siitä tehtyyn esitysversioon. Pohdin tunteiden itsensä sijaan sitä mitä ne valitsemissani kohtauksissa tekevät ja miten ne vaikuttavat henkilön ja maailman rajoihin. Häpeä toimii esityksessä monella tavalla. Kun tyttö käy sairaalassa katsomassa Saara-tätiä, häpeä saa aikaan tytön vetäytymään kauemmas niin sairaasta ruumiistaan, kuin omasta ruumiistaankin. Häpeään sekoittuu epämukavuutta, inhoa ja pelkoa. Tytön ystävän häpeäkokemus puolestaan saa aikaan turhautumista, mikä lähentää ystävysten joukkoa, jotka tunnistavat saman turhautuneen häpeän omassa kokemuksessaan. Pelko on niin esityksessä kuin näytelmässä voimakkaasti läsnä oleva tunne. Se on myös ajassamme hallitseva tunne terrorismin uhan, ilmastokatastrofin ja nopeasti muuttuvan maailman myötä. Pelko ajautuu ahdistukseen, kun pelon kohteita kerääntyy liikaa, eikä yksikään niistä vaikuta selkeältä. Näin ollen pelko kutistaa maailmaa ruumista vasten ja rajoittaa vapauden tunnetta. Surua voidaan ajatella voimakkaana tunteena, johon liittyy mystiikkaa. Näin on ainakin kuolemansurun kohdalla, joka on läsnä näytelmässä ja esityksessä koko teemassa. Suru kokemuksena muokkaa identiteettiä ja toisinaan luo käännekohdan elämälle. Toisaalta surua tunteena pidetään usein heikkouden merkkinä, mistä syystä tyttökin yrittää näyttää, ettei suru vaikuta häneen. Rakkaus avaa tytön kokemusta positiivisempaan suuntaan. Rakkaus perhettään kohtaan saa aikaan turvallisuuden tunteen. Rakkaus myös yhdistää ystävysten joukkoa, jotka rakkauden myötä uskaltautuvat avaamaan ruumiitaan maailmalle ja nauttimaan. Näytelmän ja esityksen filosofiassa rakkaus on kokonaisvaltainen tunne jaetusta todellisuudesta ja ”olemassaolon nautinnosta”. Erilaiset tunteet toimivat eri tavoin nuorten teatterissa. Tutkimuksessa esitän, että viha ja rajuus toimivat normeina nuorten teatterissa luoden yksipuolisen kuvan nuoruuden kokemuksesta. Vaikka vihalla on myös mahdollisuuksia toimia valtasuhteiden purkamisen välineenä, se yleensä palautetaan itseensä esimerkiksi vihaisen kapinoivan nuoruusnormin myötä. Vihan sijaan näytelmässä ja esityksessä Tuntemattoman eläimen jäljet mahdollisuuden luo ihmetys. Teatterissa, jossa tapahtumat tapahtuvat aina ikään kuin ensimmäistä kertaa, on ihmetys luonteva keino avata erilaisia mahdollisia nuoruuden kokemuksia.
  • Hoikkala, Heini (Helsingin yliopisto, 2021)
    Maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, miten lapsen kuolemasta johtuvaa suruprosessia ja siihen liittyviä tunteita käsitellään Anna Elina Isoaron runokokoelmassa Tämänilmaiset (2019). Erittelen tarkkaa lähilukua hyödyntäen sekä teoksen aihetta ja sisältöä että surun tunnetta rakentavia runokeinoja. Keskityn tutkielmassa surun tunteeseen, koska hypoteesini on, että se nousee kaikista teoksen tunteista voimakkaimmin esiin. Tutkielman keskeinen kysymys on, miten teoksen aihe ja siihen valitut runokeinot kommunikoivat keskenään: tukevatko ne toisiaan vai asettuvatko ne ristiriitaiseen suhteeseen toisiinsa nähden. Tutkielma esittää, miten nämä kaksi osa-aluetta pääsevät yhdistymään teoskokonaisuudeksi, jonka eri osat osallistuvat suruprosessin rakentumiseen. Tutkielma asettuu sekä kirjallisuudentutkimuksen että tunteidentutkimuksen piiriin. Lisäksi tutkielmassa tukeudutaan teoskokonaisuuden poetiikkaa käsittelevään teoriataustaan. Näitä yhdistelemällä tutkielmaan luodaan mahdollisimman todenmukainen käsitys siitä, minkälaisia emootioita, affekteja ja tunteita teoksesta nousee esiin ja miten teoskokonaisuus, eri osastot ja teoksen vaihtuva puhuja-asema vaikuttavat suruprosessin ja surun tunteen ilmenemiseen. Tutkielma osoittaa, että teokseen valituilla runokeinoilla on merkityksensä surun tunteen rakentumisessa. Erilaisilla runokeinoilla luodaan ero tilallisten affektien ja kerronnallisten emootioiden välille. Puhuja-aseman muuttuvat näkökulmat tuovat suruprosessiin useita kokijoita, ja teoksen metalyyrinen puhuja osoittaa, miten haastavaa surun tunnetta on sanallistaa rehellisesti. Typografisella asettelulla, rytmillä, vertailulla, motiiveilla ja muilla runokeinoilla nostetaan esiin surun muotoja ja kerrotaan, miltä suru sen kokijasta todella tuntuu. Teoksen intertekstuaalinen aines tekee yksityisestä surukokemuksesta yleisemmän. Kuolemasta kirjoittamisen perinne näyttäytyy teoksessa elinvoimaisena ja monipuolisesti käytetyt intertekstit syventävät tulkintoja lapsen menetyksestä johtuvasta surusta.
  • Raninen, Miia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään vanhempien kokemuksia papin kohtaamisesta ja käytännöllisestä tuesta oman lapsen hautajaisprosessin eri vaiheissa. Selvitän millainen sielunhoidollinen kohtaamisen ulottuvuus toimituskeskustelussa ja hautaan siunaamisessa vallitsee. Lapsen kuolemaa kuvataan tässä tutkimuksessa kuolleena syntyneen, synnytyksessä tai eletyn elämän jälkeen kuolleen vanhemman kokemuksen näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla alkuvuodesta 2019. Kysely julkaistiin lapsikuolemaperheiden Käpy Ry:n netti- ja Facebook sivuilla. Kävyn lisäksi linkki kyselylomakkeeseen julkaistiin Lapsensa menettäneiden Facebook-sivuilla sekä Lapsensa itsemurhan kautta menettäneiden vanhempien ja isien ryhmissä. Määräaikaan mennessä kyselyyn vastasi 191 vastaajaa, joista 177 oli naisia. Kyselylomake sisältää kokemuksia, mielipiteitä ja toimintatapoja mittaavia suljettuja- ja avoimia kysymyksiä. Tutkimuksessa perehdytään toimituskeskusteluun, hautaan siunaamiseen ja vanhempien kokemuksiin papin ammatillisesta toiminnasta sekä tukemisesta hautajaisten yhteydessä. Avoimella kysymyksellä selvitetään hautajaisten rituaalista ja yksilöllistä luonnetta. Aineisto analysoidaan käyttäen tilastollisia menetelmiä ja laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen pohjalta voidaan sanoa, että pappien suurin haaste on auttaa vanhempia puhumaan heidän kielteisistä tuntemuksistaan. Lapsen menetys vaikuttaa vanhempien tunteiden hallintaan ja niiden ilmaiseminen surun alkumetreillä on haasteellista. Vanhemmat kokevat käytännöllisen ja konkreettisen tukemisen puutteita. Henkisesti ja fyysisesti raskaassa elämäntilanteessa pienet konkreettiset teot nousevat tärkeiksi arjessa selviytymisessä. Pappien neuvottomuus lapsen menetyksen kohdanneiden vanhempien kohtaamisessa nousee esiin. Kaikissa kohtaamisissa ei toteudu kunnioittava tapaaminen. Henkirikoksen uhrien vanhemmista kukaan ei saanut tukea seurakunnasta. Itsemurhan kautta menetyksen kokeneet vanhemmat jäivät mielestään ilman yhteyskunnan kriisiapua. Rituaalista luonnetta tarkastellessa, selkeästi pääpaino liittyy hautajaisten musiikkivalintoihin, erityisesti menetetyn lapsen lempikappaleisiin. Vanhempien toiveet, itse soitetut ja lauletut sekä yksittäiset tietyt kappaleet ovat merkityksellisiä. Arkun kantaminen ja valinta koetaan myös tärkeiksi. Onnistuneesti toteutettu viimeinen juhla rakkaalle lapselle auttaa vanhempia elämässä ja surussa eteenpäin.
  • Tarmo, Eero (Helsingfors universitet, 2014)
    Objectives. Death of a close relative is personal and challenging experience that everyone has to encounter at some point in life. Coaching to face grief and loss is generally seen as one of the basic tasks of children's literature. The objective of this study was to unravel the ways of describing and dealing with death in four Finnish children's books of my research material. According to previous studies the ways of describing and dealing with death in children's literature have been variated from 1600s to the 21st century. Today's models and grievances associated with grieving child and adult's role in research material are made visible in this study. Research methods. My Master's Thesis was a qualitative study and content analysis was used as research method. I examined the children's books of my research material by specifying and finding narrative solutions, similarities and differences between books related to ways of dealing with death. Due to the abstract nature of death as a phenomenon of human life, I took a data-driven, inductive approach to the ways of dealing with death in books I have chosen as my research material. In the end I presented my perceptions connected with previous studies. Results and conclusions. Subjectively experienced meanings were seen as key point of my study. Complexity of the grieving process got highlighted and on the basis of research material, the ways of dealing with death seemed to be clearly connected with development in childhood. The results of my study show that adults should learn how to become sensitive to child's non-verbal signals, recognize grief and individual ways of grieving as well as respect and strive to support child in grief caused by death of a close relative.
  • Suomalainen, Riikka (Helsingfors universitet, 2015)
    Tarkastelen tutkimuksessani lapsille suunnattujen kuolemaa ja surua käsittelevien kuvakirjojen välittämää kuvaa leikki-ikäisen lapsen kuolemakäsityksestä ja surusta hänen menettäessään läheisen ihmisen. Läheisellä ihmisellä tarkoitan tutkimuksessani lapsen omaa vanhempaa, sisarusta tai isovanhempaa. Tutkimusaineistoni koostuu yhdeksästä lasten kuvakirjasta. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, millainen kuva lapsen kuolemakäsityksestä annetaan aihetta käsittelevissä lastenkirjoissa. Toisen tutkimuskysymykseni avulla selvitän, millainen kuva lapsen surusta ja sen ilmenemismuodoista annetaan aineistossa. Tutkimuksen taustaosiossa käsittelen muun muassa nykyistä kuolemakäsitystä, lapsen kuolemakäsityksiä ja surureaktioita. Kerron myös kuolema-aiheesta lastenkirjallisuudessa. Tutkimukseni on laadullinen ja aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Olen luonut analyysiosioon kaksi osiota, toisen kuolemasta ja toisen surusta. Tutkimustulokseni osoittavat, että analysoimissani lasten surukirjoissa kuvataan niitä piirteitä lasten kuolemakäsityksestä ja surusta, joita tutkimukseni taustaluvuissa käsitellään.
  • Vikman, Lotta-Riina (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä pro gradu -tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus, joka perustuu kahdeksaan (8) haastatteluun. Haastattelut on nauhoitettu ja äänitysmateriaali on litteroitu sekä analysoitu. Analysoimisessa on käytetty sisällönanalyysiä. Tämän tutkimuksen toimijoina ovat omaiset – miespuoliset – jotka ovat osallistuneet sekä arkun kantamiseen että haudan täyttämiseen lapioimalla arkun hautaamisen yhteydessä. Tutkimuksessani on kyse erään hautausrituaalin tutkimisesta – arkkuhaudan täyttö lapioimalla. Tarkemmin siitä mitä merkityksiä omaiset antavat tälle tapahtumalle. Alku hypoteesini oli, että yksi vahvimmista merkityksistä olisi paikkakunta sidonnaisuus sekä se, että kyseessä on vain tapa, josta ei osata luopua. Pro gradu -tutkielmani mukaan ei kuitenkaan välttämättä ole kyse tiettyjen paikkakuntien toiminta tavasta, vaan pikemminkin tapa peittää hauta lapioimalla omaisten voimin liittyisi sukuihin ja vielä tarkemmin jopa yksilöihin sukujen sisällä. Eli ikään kuin jollain suvuilla on ollut tapana toimia näin, mutta koko suku ei niin enää toimi vaan tietyt henkilöt kannattelevat tätä tapaa ja vievät sen mukanaan sinne missä asuvat. Haastattelin neljä (4) henkilöä Lapissa ja neljä (4) pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkilaiset ovat myös alun perin kotoisin Lapista. Toinen erittäin merkittävä syy osallistua haudan täyttöön lapioimalla oli viimeinen hyvästijättö tai palvelus. Kolmas syy on asian konkretisoituminen – kuolema konkretisoituu. Asia ei jää kesken eikä sitä voi enää perua. Kunniatehtävästä oli myös kyse joidenkin haastateltavien kohdalla sillä he kokivat, että tehtävään osallistuminen on pääsemistä osalliseksi tätä tehtävää. Velvollisuus nousi esille mitä läheisemmästä vainajasta oli kyse, varsinkin jos vainajana olivat omat vanhemmat ja lapset. Myös surutyön merkitys on mainittava, kun annetaan merkityksiä arkkuhaudan täytölle lapioimalla omaisten voimin. Surutyön merkitys on suuri. Tämä tapa on joillekin omaisista erittäin merkittävä. Ja niin kuin useampi haasteltava kertoi, että heidän mielestään tämä tapa pitäisi olla aina mahdollinen, mikäli omaiset sitä haluavat. Se on pieni asia seurakunnalle, mutta saattaa olla todella merkittävä asia omaisille. Jokainen hautaus tulisikin hoitaa aina tapauskohtaisesti sekä kuunnellen ja kunnioittaen vainajan ja hänen läheistensä toiveita. Kuolema on kuitenkin jokaisen elämän konkreettinen loppu, josta seuraa ainutkertainen asia – vainajan hautaaminen, viimeinen matka. Ja tällä matkalla omaiset ja heidän toiveensa ovat merkittävässä roolissa.
  • Erkkilä, Tiina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen päihdekuolemaa läheisten näkökulmasta. Päihdekuolema koskettaa välillisesti monia, mutta siitä huolimatta suomalainen tutkimus päihteisiin kuolleiden läheisistä on hyvin vähäistä. Tutkimuksen kohteena on läheisten reflektiiviset kokemukset menetyksestä ja surusta. Tutkielmassani kysyn, mitä läheiset kertovat menetyksestään ja millaisia merkityksiä menetys saa, sekä mitkä tekijät helpottavat surussa elämistä. Tutkielma on laadullinen narratiivinen tutkimus. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän läheisen kertomuksesta, joista yksi on sisaren ja loput äidin näkökulmasta kerrottuja. Kertomuksista yksi on kirjoitus ja muut narratiivisesti tai episodisesti toteutettuja yksilöhaastatteluja. Myös aineiston analyysissa on sovellettu narratiivista tutkimusotetta. Analyysissa kiinnostus kohdistuu kertomusten sisältöön ja teemoihin osana kertomuksen ajallista etenemistä. Kertomusten temaattinen analyysi on siis tapahtunut suhteessa kerronnassa ilmeneviin aikakehyksiin. Aikakehykset olen jakanut aikaan ennen perheenjäsenen kuolemaa, kuoleman jälkeisiin ensihetkiin ja ensihetkien jälkeiseen aikaan ulottuen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen saakka. Kertomuksissa monet läheiset kokivat menettäneensä perheenjäsenensä osittain jo ennen kuolemaa päihteidenkäytön vuoksi. Kertomuksissa kuoleman pelko ja kuolemaan valmistautuminen saivat vastaparikseen toivon paremmasta. Elämä päihteidenkäyttäjän läheisenä kuvautui uuvuttavana, mutta hyvät välit perheenjäseneen koettiin surua helpottavana tekijänä kuoleman jälkeen. Suruviestin saaminen ilmeni kertomuksissa herkkänä tilanteena, joka vaatii sen tuojalta sensitiivisyyttä ja stigman vastustamista. Reaktiot suruviestiin vaihtelivat, mutta yhteistä kertomuksissa oli epäuskon tunne, kuolema ei heti tuntunut todelta. Vainajan näkeminen ja koskettaminen sekä suruviestin sosiaalinen jakaminen tekivät kuolemaa vähitellen todemmaksi. Mielekäs tekeminen koettiin helpottavana. Toisaalta tekeminen sai myös pakottavia merkityksiä ja esimerkiksi liiallinen työnteko saattoi myöhemmin ilmetä surukokemuksen tukahduttamisena. Ensihetkien jälkeen puhuminen, erityisesti vertaisten ja ystävien kanssa, mainittiin tärkeimpänä helpottavana tekijänä surussa elämiseen. Ristiriitaisena tunteena mainittiin helpotuksen tunne, että perheenjäsen on nyt turvassa, eikä hänen enää tarvitse kärsiä. Läheisten kertomuksissa kuolemalle etsittiin merkityksiä ja tarkoituksia esimerkiksi siitä, että omalla kokemuksellaan voisi auttaa muita samassa tilanteessa olevia tai voisi säästää jonkun toisen päihteidenkäyttäjän kuolemalta. Toisaalta pitkään kestäneelle perheenjäsenen kärsimykselle voi olla mahdotonta löytää tarkoitusta. Kertomuksista ilmenee, että alkuvaiheiden tuska on vähentynyt, mutta suru ei tule häviämään koskaan. Suru ja menetys ulottuvat tulevaan aikaan myös siten, että yhteinen tulevaisuus yhteisine kokemuksineen on menetetty. Tutkielman tulosten perusteella voi päätellä, että päihteisiin kuolleiden läheisillä oli halu kertoa perheenjäsenestään kokonainen kertomus, minkä narratiivinen tutkimusote myös mahdollisti. Tulokset kyseenalaistavat elämän ja kuoleman kysymysten dikotomisen erottelun. Kuolema ja menetys ovat osa päihteidenkäyttäjän läheisten elämää jo paljon ennen varsinaista kuolemaa. Suhde kuolleeseen ei myöskään automaattisesti pääty kuolemaan, vaan siteen voidaan ajatella jatkuvan. Tulokset myös vahvistavat käsitystä siitä, että surulle ei voida asettaa vaiheita tai aikarajoja, vaan menetyskokemus on yksilöllinen ja ajaton.
  • Meriläinen, Heidi (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, minkälaista tukea läheisensä menettäneet ovat saaneet tai olisivat kaivanneet seurakunnalta hautajaisten jälkeen. Lisäksi tarkasteltiin mitkä syyt edistivät tai haastoivat tuen saatavuutta ja saavutettavuutta. Tutkielman tavoitteena on tarjota seurakunnille tietoa seurakuntalaisten kokemuksista, joiden avulla hautajaisten jälkeistä surutukea voitaisiin kehittää. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä yhdeksän teemahaastattelua. Haastateltavat olivat 29–79-vuotiaita, viimeisen 5,5 vuoden aikana menetyksen kokeneita omaisia. Yhteistyöseurakuntanani toimi Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, johon jokainen haastateltava linkittyy joko henkilökohtaisen tai edesmenneen läheisen suhteen kautta. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla omaisten kokemukset tulivat selkeästi esiin. Analyysin tuloksena löytyi kolme hyväksi koettua ja kaivattua surutuen tapaa, jotka olivat keskustelun tarve, kohdatuksi tulemisen tarve ja konkreettisen surutuen tarve. Surutuen saatavuutta ja saavutettavuutta edistivät seurakunnan, sen työntekijöiden ja toiminnan tuntemus ja haastoivat niiden tuntemattomuus. Tutkielma osoittaa, että teologien sielunhoidolliseen osaamiseen olisi syytä kiinnittää enemmän huomioita, koska menetys loi omaisille tarpeen syvällisempään ja sensitiivisempään kohtaamiseen ja keskusteluun. Seurakuntien tulisi parantaa näkyvyyttään ja saavutettavuuttaan, jotta vanhanaikaset asenteet ja tietämättömyys toiminnasta eivät jatkossa estäisi hakemasta tukea seurakunnista. Tutkimustuloksista nousi, että esimerkiksi digitaalisten alustoiden hyödyntäminen voisi lisätä tuen saatavuutta sekä rikkoa ennakkoluuloja. Lisäksi käytössä olevan Hautausoppaan muokkaaminen Suruoppaaksi, joka vastaisi kokonaisvaltaisesti surevan tarpeisiin, olisi hyödyksi kuoleman kohdanneille omaisille.
  • Rosnell, Mervi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa tarkastellaan iäkkään äidin saattohoitoa ja kuolemaa aikuisten lasten kirjoittamien kirjeiden avulla. Kirjoituspyynnön keskiössä on saattohoidossa tapahtunut rukous tai rukoukset. Tutkimustehtävänä on selvittää laadullisen teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla, mikä merkitys rukouksella on iäkkään äidin saattohoidossa ja kuolemassa. Teoreettinen viitekehys muodostuu Mari Pulkkisen väitöskirjan aiheesta suru kokonaisvaltaisena kokemuksena sekä Christine Valentinen tutkimuksesta, jonka mukaan tunneside jatkuu yli kuoleman. Aineisto kerättiin mielipidepalstoilla julkaistujen lehti-ilmoituksien avulla. Lopulliseen aineistoon rajattiin 16 kirjettä iäkkään äidin saattohoidosta. Teoriasidonnaisen narratiivis-temaattisen analyysin avulla aineistosta nousee esiin rukouksen rooli ja merkitys saattohoidossa ja kuolemassa. Rukous erottuu kolmena erilaisena kertomustyyppinä: 1. rukous yhteisenä muistona eli tunnesiteenä sukupolvien välillä, 2. rukous kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman sekä 3. rukous keinona tuoda omat huolet ja murheet Jumalalle. Näin siis muodostuu kolme kertomustyyppiä: muistokertomukset, voimakertomukset sekä huolikertomukset. Muistokertomuksissa yksittäinen rukous muodostaa merkittävän muiston äidin ja lapsen välille. Voimakertomuksissa rukous toimii kantavana voimana koko saattohoidon ajan ja yli kuoleman. Huolikertomuksissa rukouksessa tuodaan esiin voimakasta huolestuneisuutta tai jokin yksittäinen huolenaihe. Nämä kolme kertomustyyppiä muodostavat tulosluvut. Niitä lähestyn teoriasidonnaisesti, teoreettista viitekehystä käyttäen. Erityisesti tarkastelen saatua aineistoa tunteiden, tekojen, ilmaisun ja jatkuvan tunnesiteen näkökulmasta. Tarkastelen aineistossa esiin nousevia tunteita. Sitten etsin eri ilmaisumuotoja rukouksista, eli sitä missä muodossa rukous on ilmaistu. Lopuksi tarkastelen rukoukseen liittyviä tekoja ja niiden merkitystä. Tutkimus valottaa iäkkään äidin kuolemaa sekä aikuisen lapsen ja äidin välistä suhdetta. Kirjeet osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside on vahva. Vaikka useassa tapauksessa äidin kuolemasta on jo aikaa, halutaan silti vielä kirjoittaa ja kuvata äidin viimeiset hetket. Lisäksi ollaan valmiita jakamaan kokemus muiden ihmisten kanssa. Kertomukset osoittavat, että äidin ja lapsen tunneside säilyy vielä kuolemankin jälkeen. Tämän aineiston rukouksilla on ollut merkittävä rooli lohduntuojana sekä äidille että lapselle. Rukousten ilmaisumuodot ovat olleet hyvin vaihtelevat.
  • Hölsä, Terhi (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkasteltiin aikuisen sisaruksen menettämisen surua. Tutkielmassa tuotiin esille miten sisaruksen kuolema vaikuttaa elossa olevaan sisarukseen sekä selvitettiin miten sureva sisarus jatkaa suhdetta edesmenneeseen rituaalien avulla. Lähtökohtana tutkielmassa oli nk. uusi surukäsitys, jonka mukaan surevan ei tarvitse katkaista kiintymyssuhdetta läheiseen ihmiseen kuoleman jälkeen. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineisto kerättiin kirjoituspyynnöillä, jotka julkaistiin Helsingin ja Tampereen seurakuntayhtymien lehdissä sekä Facebookin Sisaruksen suru -ryhmässä syksyllä 2019. Kirjoituspyynnössä pyydettiin sisaruksensa aikuisiällä menettäneitä kirjoittamaan vapaasti omasta surustaan. Kirjoituspyynnössä oli muutama esimerkki kysymyksistä, joihin kirjoittaja sai halutessaan vastata. Aineisto koostui 41 kirjoituksesta, joista 37 oli naisten ja 4 miesten kirjoittamia. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Tutkielmasta käy ilmi, että sisaruksen menetys aikuisiällä voi aiheuttaa suuren ja pitkäkestoisen surun, joka ei välttämättä koskaan pääty. Menetys vaikuttaa surevan sisaruksen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin, identiteettiin, työhön ja harrastuksiin. Sisaruksen menettäminen aikuisiällä saattaa aiheuttaa ristiriidan, sillä vaikka se on suuri suru asianomaiselle, se ei aina saa ymmärrystä ympäristöltä. Sisaruksen suru jääkin usein näkymättömäksi ja aiheuttaa yksinäisyyden kokemusta. Tutkielmani perusteella aikuisena sisaruksen menettänyt ei koe tarvetta katkaista kiintymyssuhdetta, vaan sen jatkaminen tuntuu hänestä luonnolliselta. Sisaruksen menettänyt voi ylläpitää suhdetta sekä perinteisten että itse kehittämiensä rituaalien avulla. Surevan omat rituaalit ovat hyvin henkilökohtaisia eivätkä ne välttämättä ole muiden nähtävissä. Rituaalit auttavat surevaa ymmärtämään tapahtuneen paremmin, muistelemaan mennyttä yhteistä aikaa, jatkamaan muuttunutta suhdetta, mutta niiden avulla sureva myös muuttaa kiintymyssuhdetta uudenlaiseksi. Vaikka sureva ei halua katkaista kiintymyssuhdetta sisarukseensa, hän voi kokea tarvetta päästä irti itseään hallitsevasta surusta. Rituaalit ovat keino käsitellä tunteita ja ajatusprosesseja konkreettisesti, jolloin kahlitsevasta surusta on helpompi päästä irti. Liian raskaasta surusta irti päästyään sisarus kehittää uusia tapoja, joilla hän kuljettaa kuollutta sisarustaan muistona niin elämänsä arjessa kuin juhlassakin.
  • Eskola, Vesa (Helsingin yliopisto, 2021)
    Mediateknologioiden kehittyessä voimme osallistua aktiivisesti erilaisiin elämän kulkuun liittyviin tapahtumiin sosiaalisessa mediassa - myös suremiseen. Digitalisaatio on muokannut 2000-luvun alusta lähtien suremiseen liittyviä rituaaleja sosiaalisessa mediassa. Samaan aikaan ovat uudemmat suruteoriat korostaneet kuoleman jälkeisten rituaalien auttavan surijaa jatkamaan kiintymyssuhdettaan vainajaan. Sosiaalisessa mediassa kiintymyssuhteen ylläpitäminen on mahdollista esimerkiksi päivittämällä vainajan sivustoja. Tässä kvantitatiivisessa tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten suremista sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen aineisto oli kerätty tutkielmaa varten laaditulla sähköisellä kyselylomakkeella. Tutkimukseen saivat osallistua täysi-ikäiset henkilöt. Ilmoitukset tutkimuksesta julkaistiin Facebookin Lohtuhuivien lähettiläät - ja Sytytä kynttilä -sivustoilla sekä Kirkko ja Kaupunki -lehdessä. Tutkimukseen saatiin 102 vastausta. Tutkimuksen vastaajat surivat ja tekivät ahkerasti päivityksiä sosiaalisessa mediassa. Valtaosa tutkimukseen osallistuvista olivat ainakin joskus surreet verkossa. Keski-ikäiset ja naiset olivat aktiivisimpia surijoita ja suremista pidettiin sekä arkisena että julkisena. Päivityksissä muisteltiin ja kunnioitettiin vainajia, ja muiden surijoiden päivitykset koettiin useimmiten positiivisina. Vastaajat pitivät tunteiden osoittamista helppona ja kokivat saavansa tukea suruunsa. Kiintymyssuhdettaan vainajaan jatkavat vastaajat osallistuivat aktiivisemmin suremiseen hyödyntämällä monipuolisesti verkon tarjoamia keinoja. Tutkielman tulosten perusteella yksilö, joka arjessaan käyttää sosiaalista mediaa, surun kohdatessa myös suree verkossa. Löydökset myötäilivät tutkimuksen teoreettista viitekehystä, sillä suomalaisten suremisessa oli todettavissa piirteitä jatkuvasta kiintymyssuhteesta. Samalla voidaan ajatella perinteisen, modernin ja postmodernin kuoleman tapojen ja rituaalien käytännössä kietoutuvan toisiinsa, kun ihmiset surevat sekä virtuaalisesti että perinteisesti.
  • Vuorenniemi-Raappana, Tiina (Helsingfors universitet, 2017)
    Miten ikääntynyt leski kuvailee surumatkaansa puolisonsa kuoleman jälkeen? Tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa selvitetään sururyhmään osallistuneen ikääntyneen lesken kokemusta surusta, sururyhmän ja hengellisyyden tuesta. Tutkimustehtävään on lähdetty etsimään ratkaisua ”salapoliisityön” tavoin ikääntyneen kokemusta kartoittaen ja etnografistyyppistä tutkimusmetodia hyödyntäen. Aineisto on kerätty havainnoimalla kaksi evankelisluterilaisen seurakunnan sururyhmää syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Molemmat, pieni maalaisseurakunta ja isohko kaupunkiseurakunta, sijaitsevat Etelä-Suomen alueella. Sururyhmään osallistui muitakin surevia kuin puolisonsa menettäneitä, mutta tämän tutkimuksen huomio oli ikääntyneissä leskissä. Kerronnallisia piirteitä sisältäneeseen teemahaastatteluun osallistui kahdeksan leskeä tammi-helmikuun 2016 aikana. Leskistä puolet olivat naisia ja puolet miehiä. Tutkimusprosessi eteni aineistolähtöistä, induktiivista polkua pitkin. Kenttäpäiväkirjamerkintöjen ja litteroitujen haastattelujen analysoiminen tapahtui sisällönanalyysin avulla. Aineistolöytöjä peilattiin teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimuskysymykset suuntasivat etsimään teemoja, joita ryhmittelemällä päädyttiin seuraaviin tuloksiin. 1)Surun matkassa.Ikääntyneet lesket sanoittivat suruaan kuvailemalla yksinäisyyden kokemustaan. Useimmille heistä suru näyttäytyi myös muita menetyksiä tuovana luopumisten sarjana. Osa leskistä sanoitti suruaan myös arjen pulmallisuuden kautta, tutun ja turvallisen elämänpiirin muutoksena. Surun muotoon vaikutti myös se oliko puolison kuolema äkillinen vai ennakoitavissa. Lasten tuki oli ollut ikääntyneille tärkeänä apuna. 2)Surumatkatoverit.Kohtalotovereiden löytyminen sururyhmästä oli tärkeää. Osalla leskistä sosiaalinen verkosto oli harvenemassa, joten tuki oli merkityksellistä. Ryhmän kautta surevat saivat myös käytännön arkeen vinkkejä ja neuvoja niin ohjaajien kuin ryhmäläistenkin taholta. 3)Taivasmatkalla.Hengellistä tukea oli sururyhmän hartausosioissa ja sielunhoidollisena kohtaamisena. Ikääntyneet lesket olivat kokeneet kokonaisuudessaan seurakunnan tuen riittäväksi ja heidän suhtautuminen hengellisyyteen oli painottuneesti myönteistä. Puolison kuolema vaikutti lähentävän ikääntyneen lesken suhdetta hengelliseen todellisuuteen. Surun matkakertomus on deskriptiivisesti painottunut tutkimus ikääntyneen suremisesta ja tuen saamisesta silloin kun hän on menettänyt vuosikymmenten aikaisen matkakumppaninsa.
  • Tarkoma, Tiia Lilli Katariina (2004)
    Tutkielmassa tarkasteltiin erään verkossa toimivan keskustelupalstan aktiivisimpien osallistujien viestejä tarinallista lähestymistapaa käyttäen. Keskustelupalstan teema oli läheisen henkilön kuolema, ja osallistujat itse läheisensä menettäneitä. Tutkimuksen kohteena olivat siten surusta ja menetyksestä kerrotut tarinat. Aineistoon valittiin kahdeksan aktiivisimman osallistujan viestit vuoden ajalta. Tavoitteena oli tarkastella ensisijaisesti surua ja menetystä koskevaa puhetta, mutta kiinnostuksen kohteena oli myös itse keskustelupalsta, ja sen funktio surevien elämässä. Tarinoiden avulla pyrittiin selvittämään, millaisia merkityksiä surevat antoivat läheisensä kuolemalle ja omalle surulleen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui narratiivisesta lähestymistavasta ja suruun liittyvästä aiemmasta tutkimuksesta. Myös tutkimuksen kontekstiin, verkkokeskusteluun, otettiin kantaa sekä teorian kautta että analyysissa. Aineiston analyysissa hyödynnettiin sekä narratiivista menetelmää että laadullista sisällönanalyysia. Verkkokeskustelun todettiin antavan sureville tukea, ja osallistujat kokivat palstalle kirjoittavien toisten surevien tuntuvan läheisiltä. Keskustelupalstalla myös todettiin olevan tietynlaista yhtenäisyyttä puheenaiheiden valinnassa ja ajatusmalleissa. Tätä selitettiin osaksi sosiaalisen vertailun teorian avulla. Osallistujien todettiin kertovan neljä eri tarinaa, erilliset tarinat surusta, vainajasta ja kuolemasta sekä muusta elämästä. Viimeistä tarinaa ei käsitelty tässä tutkimuksessa sen tarkemmin. Tarinoiden sisältämien rakennepiirteiden todettiin olevan paljolti samoja kuin vastaavissa aiemmissa tutkimuksissa. Keskeisenä johtopäätöksenä olivat löytyneiden tarinoiden tulkinnan lisäksi surevien antamat merkitykset omalle surulleen ja läheisensä kuolemalle. Tärkeimmät selitykset liittyivät kohtaloon ja uskontoon, vainajan elämään sekä omaan kasvamiseen. Selittämättä jättämisen tulkittiin kertovan keskeneräisestä suruprosessista. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet olivat narratiivisen lähestymistavan osalta Vilma Hännisen (2000) väitöskirja Sisäinen tarina, elämä ja muutos, ja surututkimuksen osalta narratiivista näkökulmaa suruun yhdistänyt Robert A. Neimeyerin toimittama teos Meaning Reconstruction & the Experience of Loss sekä Paul C. Rosenblattin (2000) tutkimus Parent Grief, jossa tarkasteltiin lapsensa menettäneiden vanhempien narratiiveja.
  • Pantti, Mervi; Sumiala, Johanna (2009)
    Recently within media research, there has been an intensified discussion on the notion of ritual and the relationship between ritual and the mass media. This article offers a comparative historical perspective to this debate. We look at events that have been publicly signalled as 'national tragedies' within movie newsreels and public broadcaster's news from the 1950s to the 2000s, to see how media reporting of mourning rituals has changed. We ask how have the mourning rituals reported in the media been involved in 'joining us together' and what kind of 'sacred centres of society' have been constructed through the reporting of mourning rituals? Our study suggests that the media constructs mourning rituals, whether religious, civic or national, as inclusive and affirmative, constituting the church and the state as well as itself as key centres of society.
  • Lohi, Jooseppi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan kohtukuoleman kokeneiden äitien muistoesineitä. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia tehtäviä muistoesineillä on kohtukuoleman kokeneiden äitien ja kuolleen lapsen välisessä kiintymyssuhteessa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on jatkuvan kiintymyssuhteen paradigma, jonka mukaan surevan ei tarvitse katkaista kiintymyssuhdetta kuolleeseen läheiseensä. Tämän laadullisen tutkielman aineisto kerättiin tutkimuspyynnöllä, jossa pyydettiin kohtukuoleman kokeneita vanhempia lähettämään valokuvan tärkeästä muistoesineestään ja kirjoittamaan esineen tarinan. Kutsu tutkimukseen julkaistiin Facebookissa Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n tiedotuspalstalla ja vertaistukiryhmässä sekä toisessa lapsensa menettäneiden vertaistukiryhmässä. Kutsuun vastanneille lähetettiin sähköpostilla tarkempi tutkimuspyyntö. Tutkimuspyynnössä esitettiin muutamia kysymyksiä kirjoittamisen tueksi. Vaikka sukupuolta ei ollut rajattu, kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat äitejä. Aineisto koostui 11 äidin kertomuksesta ja 14 valokuvasta Kertomuksia ja esineitä analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineistolähtöisyyden vuoksi esineitä ei analysoitu erikseen, vaan kertomukset ohjasivat niiden tulkintaa. Tutkielmassa selvisi, että muistoesineillä on paljon erilaisia tärkeitä tehtäviä äidin ja lapsen välisen kiintymyssuhteen muotoutumisessa lapsen kuoleman jälkeen. Analyysissa hahmottui kolme esineiden päätehtävää, jotka olivat lapsi läsnäolevana perheenjäsenenä, muisto lapsesta ja menetyksen todentaja. Muistoesineiden avulla äidit ylläpitivät suhdetta lapseen ja osoittivat lapselle rakkauttaan muun muassa hoivaamalla ja halaamalla esineitä ja puhumalla niille. Esineiden avulla äidit kokivat lapsen läsnäoloa, toteuttivat vanhemmuuttaan ja rakensivat perheidentiteettiään. Esineisiin tallentui tärkeitä muistoja lapsesta, ja siten ne toimivat muistelun tukena ja keskeisinä elementteinä muistelun tilan ja rituaalien luomisessa. Esineet mahdollistivat surun sosiaalista jakamista ja toimivat näkyvinä todisteina äitien kamppailussa lapsen olemassaolon tunnustamisesta. Esineet auttoivat äitejä myös kohtaamaan lapsen kuoleman lopullisuuden ja menetyksen tuskan. Esineet myös heijastivat vanhempien uskoa ja jumalakuvaa sekä ylläpitivät toivoa lapsen olemassaolon jatkumisesta ja jälleennäkemisestä. Äitien kiintymyssuhde kuolleeseen lapseensa ilmeni jatkuvana, mutta muuttuvana suhteena. Esineet ilmensivät suhteen jatkuvuutta ja muutosta. Tutkielma kiteyttää ymmärrystä esineiden merkityksestä kiintymyssuhteessa. Tutkielman tulokset myös osoittavat, että suru on hyvin kokonaisvaltainen kokemus, jota on vaikeaa luokitella teoreettisesti.
  • Tötterström, Tuulia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tahattomasta lapsettomuudesta puhutaan silloin, kun lasta haluava ei syystä tai toisesta ole kykenevä saamaan lasta. Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia tahattoman lapsettomuuden aiheuttamaa surua seuraavien tutkimukselle asetettujen kysymysten kautta: millaisena lapsettomuuden suru koetaan (1), miten tämä suru vaikuttaa identiteettiin (2) ja minkälaisia vaikutuksia sillä on käyttäytymiseen (3). Tutkimusaineisto kerättiin kirjoitelmapyyntöinä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n avustamana. Kirjoitelmapyyntö oli vapaamuotoinen, joka sai sisältää myös mahdollisia aiempia päiväkirjamerkintöjä. Vastaajille esitettiin toiveena, että kirjoitelmassa käsiteltäisiin lapsettomuuteen liittyviä tunteita ja surua sekä lapsettomuuden kriisiä suhteessa mahdollisiin elämässä aiemmin sattuneisiin kriiseihin. Lisäksi pyydettiin kertomaan niistä tekijöistä, jotka antavat lapsettomuuden kriisin keskellä voimavaroja. Tutkimusaineisto koostuu 20 naisen kirjeistä. Tutkimus on otteeltaan laadullinen, ja menetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimusongelmaa lähestyttiin aineistolähtöisesti. Saatua aineistoa peilattiin aiempiin surukokemuksista tehtyihin tutkimuksiin ja suruun liittyvään kirjallisuuteen, sekä tahatonta lapsettomuutta käsitteleviin tutkimuksiin ja kirjallisuuteen. Tutkimuksessa havaittiin tahattoman lapsettomuuden kriisin olevan paitsi naisen identiteettiä voimakkaasti muuttava kriisi, niin myös ympäristöön vaikuttava sosiaalinen kriisi. Häpeä, viha, kateus, epäreiluus ja ulkopuolisuuden kokeminen, sekä toivon ja epätoivon jatkuva vaihtelu, nousivat vastaajien keskuudessa voimakkaina tunteina esille. Tutkimustulokset osoittavat lapsettomuuden surun olevan pitkäkestoinen ilmiö, jonka kohteettomuus tuo sille oman erityisyytensä. Lapsettomuuden surun ajallista kestoa on lähes mahdoton määritellä. Uuden surukäsityksen mukainen näkemys surusta läpi elämän mukana kulkevana matkakumppanina, näyttää liittyvän lapsettomuuden suruun tutkimuksen mukaan oleellisesti. Tutkimuksen otsikossa oleva kysymys “Voisiko sen koteloida?” nousi esille erään tutkimukseen osallistuneen kirjeestä.