Browsing by Subject "suupatologia"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Huopainen, Piia (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla korrelaatioanalyysillä kielen levyepiteelikarsinoomakasvainten suurinta läpimittaa ja invaasiosyvyyttä magneettikuvantamisen ja histopatologian välillä. Lisäksi haluttiin vertailla potilaiden imusolmukestatusta magneettikuvantamisen ja histopatologian välillä. Korrelaatiotietoja voidaan käyttää kielisyöpäpotilaiden leikkaushoitoa suunniteltaessa. Aineisto kerättiin retrospektiivisesti Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) patologian ja radiologian osastojen tietokannoista koostuen kielen levyepiteelikarsinoomatapauksista vuosien 2002 ja 2018 välillä. Analyyseihin otettiin lopulta mukaan 45 kappaletta T1, T2 ja T3 luokiteltuja kielen levyepiteelikarsinoomatapauksia perustuen tarkkoihin valintakriteereihin. Rajausten jälkeen jäljelle jääneiden kielisyöpäkasvainten dimensiot mitattiin ja tarkastettiin uudelleen kokeneiden suuradiologin ja suupatologin toimesta. Asiantuntijat olivat mittaushetkellä sokkoutettuina. Kielen levyepiteelikarsinooman dimensioita verrattiin magneettikuvantamisen ja patologian välillä korrelaation selvittämiseksi. Imusolmukestatus kerättiin sekä magneettikuvista että patologian lausunnoista, jonka jälkeen suoritettiin korrelaatioanalyysi. Korrelaatioanalyyseissä käytettiin Pearsonin korrelaatiota. Sekä tuumorin suurin läpimitta että invaasiosyvyys korreloivat merkittävästi magneettikuvantamisen ja histopatologian välillä. Merkittävä korrelaatio saatiin tuumoreiden koon perusteella alaluokissa T2 ja T3, mutta ei pienten kasvainten luokassa T1. Magneettikuvantamisen herkkyys patologisesti positiivisten imusolmukkeiden havaitsemiseen oli 60% ja tarkkuus patologisesti negatiivisten imusolmukkeiden havaitsemiseen oli 83%. Imusolmukestatusten välillä löytyi kohtalainen korrelaatio, joten status voidaan kuvantamisella määrittää, mutta sitä ei tulisi käyttää ainoana kriteerinä kauladissektiopäätöksissä. Perustuen tehtyihin analyyseihin ja saatuihin tuloksiin magneettikuvantaminen toimii tarkkana työvälineenä kielen levyepiteelikarsinoomapotilaiden hoitoa suunniteltaessa.
  • Arpalahti, Annamari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Mukoepidermoidikarsinooma (MEC) on yksi yleisimmistä sylkirauhasten syövistä. Sen pahanlaatuisuusaste vaihtelee kolmella tasolla (matala - keskitasoinen - korkea), jotka määräytyvät WHO:n määrittämien kriteerien mukaisesti. WHO:n painottamien histopatologisten piirteiden tarkastelun tueksi on ehdotettu objektiivisia järjestelmiä, kuten geenifuusiot ja mikro-RNA-profiili. Ehdotukset perustuvat tutkimuksissa selvinneisiin havaintoihin, joissa on todettu tiettyjen geenifuusioiden liittyvän tuumorin pahanlaatuisuusasteeseen, ja mikro-RNA-molekyylien pitoisuuksien poikkeavan syöpäkudoksissa verrattuna normaalikudoksiin. Syövän pahanlaatuisuuden asteen määrittäminen vaikuttaa olennaisesti hoitovalintoihin ja potilaan selviytymiseen. Syövän pahanlaatuisuutta kuvaa muun muassa sen aggressiivisuus, mikä tarkoittaa syövän nopeaa kasvua ja levittäytymistä. Syövän levittäytymistä tyvikalvon läpi ja verenkierron kautta muihin kudoksiin kuvataan termillä invasiivisuus, jonka määrittämiseksi on kehitetty monenlaisia kokeellisia menetelmiä. Nämä menetelmät eroavat toisistaan olennaisimmin kasvualustojensa perusteella. Tämän syventävien opintojen tutkielman tarkoituksena on tarkastella mukoepidermoidikarsinooman (MEC) piirteitä, diagnosointia ja invasiivisuutta. Taustana kerrotaan lyhyesti sylkirauhasista sekä pään ja kaulan alueen syöpien tilastosta ja hoidoista. Lisäksi kerrotaan mikro-RNA-molekyyleistä, sekä esitellään CRISPR-menetelmä ja invasiivisuuden tutkimisessa käytettyjä menetelmiä. Kokeellisessa osuudessa pyrkimyksenämme on selvittää valittujen mikro-RNA- molekyylien (miR-22 ja miR-205) vaikutus MEC:n invasiivisuuteen kahdella eri invaasiokokeella, myooma- ja sferoidikokeilla. Sferoidikokeella saatiin selville, että miR-22- ja miR-205-molekyylien vaimentaminen MEC-soluista vähensi invaasiopinta-alaa. Tuloksemme ovat potentiaalisesti hyödyllisiä sylkirauhassyöpien diagnostiikassa sekä tarkennettujen syöpähoitojen kehityksessä.
  • Tuomainen, Katja (Helsingin yliopisto, 2021)
    Head and neck cancer (HNSCC) is the 8th most common cancer globally. Despite improved therapy, the 5-year survival rate has remained stagnant, at approximately 50%. Current preclinical in vitro anticancer compound testing features a low predictive value. Traditionally, in vitro cancer cell studies are conducted on a plastic surface or using animal–derived extracellular matrices, thereby overlooking the important interaction between cancer cells and the human tumor microenvironment. To overcome this problem, we have developed a human tumor leiomyoma–derived matrix Myogel. The aim of this PhD project was to develop reliable in vitro methods for anticancer drug testing by providing a human TME for HNSCC cells. The first approach was to investigate whether the use of a Myogel matrix could improve the reliability of drug screening compared to conventional plastic or the typically applied mouse sarcoma–derived matrix, Matrigel. We applied a high-throughput drug screening (HTS) to test 19 anticancer compounds, targeting EGFR, MEK, or PI3K/mTOR on 12 HNSCC cell lines under five different culturing conditions; cells on a plastic surface and on top of or embedded in Myogel or Matrigel. We found that cells cultured in Myogel were less sensitive to the EGFR and MEK inhibitors than cultured in Matrigel or on plastic. Additionally, Myogel cultured cells reflected better the response rates of EGFR inhibitor clinical trials compared to the other cultures. Therefore, we concluded that Myogel improves the predictability of in vitro anticancer drug testing compared to the plastic and Matrigel. Next, we performed a high-throughput drug screen to identify synergistic combinations using a compound library (n=396) and irradiation using HNSCC cell lines cultured on Myogel. The Bcl-2/Bcl-xL inhibitor navitoclax, which emerged as the most promising radiosensitizer, exhibited a synergy with irradiation in 13 HNSCC cell lines. Additionally, the navitoclax–irradiation combination halted the cell cycle and increased the irradiation-induced apoptosis. Overall, we demonstrated that the navitoclax–irradiation combination resulted in strong synergistic antitumor effects in HNSCC cell lines, and thereby it might possess therapeutic potential for HNSCC patients. The third, we manufactured a fully human in vitro microfluidic chip assay to test immunotherapeutic agents for personalized medicine purposes for HNSCC patients. First, the assay was run using the oral tongue cancer cell line (HSC-3) embedded in a Myogel–fibrin mixture and immune cells, isolated from healthy blood samples. After successful testing, the chip was applied for freshly isolated patent cells. Immune checkpoint inhibitors, IDO1 inhibitor (NLG-919) and a PD-L1 antibody were applied to chips and the immune cell migration and cancer cell proliferation were measured over three days. We found that the immune cell migration was associated with cancer cell density. The IDO1 inhibitor increased the immune cell migration towards cancer cells in HSC-3 and in two patient samples. In the future, this assay could possibly be utilized to predict an individual patient’s immunotherapy response against HNSCC.