Browsing by Subject "suvaitsevaisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Suurpää, Leena (2002)
    Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajia ja suomalaisia koskevia käsitystapoja sekä niiden muotoutumista 1990-luvun lopun yhteiskunnassa. Näitä käsitteellistyksiä lähestytään erilaisuuden, erojen ja eriarvoisuuden näkökulmien kautta. Tarkastelun tukena toimivat nuorten kanssa tehdyt ryhmähaastattelut ja poliittis-hallinnollisten tekstit. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu 13 haastattelusta, jotka on tehty 17-19-vuotiaiden helsinkiläisnuorten kanssa. Toisena aineistona on pääkaupunkiseudun kunnalliset maahanmuuttajien kotouttamisohjelmat. Väitöstyössä tutkitaan ryhmään kuulumisen ja erottautumisen jännitettä etenkin kun kyseessä ovat nuorten suhteet maahanmuuttajiin. Toiseksi tarkastellaan nuorten maahanmuuttajia, rasismia ja suvaitsevaisuutta koskevien käsitystapojen sisältöjä ja kerronnan muotoja. Käsitystavat kytketään myös suomalaisen yhteiskunnan oloihin ja pohditaan, mitä konkreettisia seurauksia käsitteiden saamilla merkityksillä on maahanmuuttajien elinolojen kannalta. Kolmanneksi tutkitaan, miltä suhteet maahanmuuttajiin näyttävät, kun niitä tarkastellaan laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta eli maahanmuuttajien kunnallisten kotouttamisohjelmien kautta. Solidaarisuuden ja suvaitsevaisuuden käsitteiden avulla pohditaan, millaiset ovat maahanmuuttajien kohtaamat yhteiskunnalliset jäsenyysehdot ja suomalaisen hyvinvointivaltion monikulttuurisuutta koskevat haasteet. Tutkimus koostuu viidestä artikkelista ja yhteenvetoluvusta. Tutkimukseen liittyvät, teoreettisia painotuksia ja aineiston analyysia koskevat menetelmälliset lähtökohdat voi tiivistää kolmen näkökulman varaan: tutkimuksessa korostetaan käsitystapojen tuottamisen vuorovaikutuksellista luonnetta, kokemuksellisuutta ja arvottavaa puolta. Väitöstyön teoreettisina ankkureina käytetään nuorisotutkimusta, sosiologista kulttuurintutkimusta ja sosiologisten klassikkokäsitteiden, ryhmän ja solidaarisuuden, kautta avautuvia näkökulmia. Tutkimuksessa arvioidaan kriittisesti myöhäismodernia käsitystä lisääntyvästä yksilön vapaudesta ja sosiaalisten siteiden haurastumisesta. Yksilöllisyyden eetos ja yhteisöllisyyden voima elävät käsi kädessä. Tämän vastinparin jännitteisyys nousee kiinnostavasti esiin nimenomaan maahanmuuttokysymyksen kautta. Tutkimuksen otsikko Erilaisuuden hierarkiat on myös tutkimuksen tulkintakehys. Erilaisuutta voi tulkita symbolina, joka voi merkitä sekä yksilön ja ryhmän voimaa että voimattomuutta: siihen liittyy joko myönteisiä tai kielteisiä merkityksiä riippuen siitä, keihin erilaisuudella viitataan. Kulttuuriset erot ja sosiaalinen epätasa-arvoisuus voivat maahanmuuttajien kohdalla kietoutua yhteen moniulotteiseksi erilaisuuden hierarkiaksi. Asetelma ei ole kuitenkaan yksinkertainen. Maahanmuuttajat eivät eroa suomalaisista yhdenmukaisella tavalla ja pysyvästi. Erojen ja samankaltaisuuksien kuten ei yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden ongelmaakaan voida lähestyä toisiaan poissulkevina asioina. Erilaisuuden hierarkiaa lähestytään myös asettamalla rasismi ja suvaitsevaisuus vuoropuheluun. Tutkimuksessa esitetään, kuinka rasistiset ja suvaitsevaiset käsitystavat voivat noudattaa samankaltaisia todellisuuden käsittämisen ja arvottamisen tapoja: jakoa "meihin" ja "muihin", erilaisiin ja samanlaisiin, ulkopuolisiin ja sisällä olijoihin.
  • Markku, Essi-Eveliina (2008)
    Tutkimuskohteena on eurooppalainen identiteetti. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella eurooppalaisen identiteetin ja ksenofobian sekä suvaitsevaisuuden välistä suhdetta. Tavoitteena on tuoda ilmi mahdollinen yhteys unionin kansalaisten identiteettien eurooppalaistumisen sekä ksenofobian ja suvaitsevaisuuden välillä ja tehdä sitä kautta mahdollisia yleisiä päätelmiä eurooppalaisen identiteetin edellytyksistä toimia tienä suvaitsevaisempaan Eurooppaan. Teoreettis-käsitteellinen viitekehys jakautuu kahteen osaan: ensin tarkastellaan identiteettiä käsitteenä sekä eurooppalaista ja kosmopoliittista identiteettiä, jonka jälkeen avataan toisiinsa linkittyneitä muukalaisuuden, toiseuden, ksenofobian, rasismin, syrjinnän, suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden käsitteitä. Analyysi suoritetaan kahden hypoteesin – identiteetti- ja ksenofobiahypoteesin – avulla. Tutkimus on vertailevaa tutkimusta. Identiteettihypoteesia tarkastellaan ajallisen ulottuvuuden avulla unionin tasolla, eri maaryhmien kautta kuin myös maakohtaisesti. Ksenofobiahypoteesia tarkastellaan vain unionin tasolla ja yhdessä mittauspisteessä yleisen ksenofobisuuden sekä unionin sisäisten ja ulkoisten maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden avulla. Empiirisenä tutkimusaineistona ovat Eurobarometrit 37.0, 53 ja 67.1. Identiteettihypoteesia tarkastellaan näiden kaikkien avulla, mutta ksenofobiahypoteesin kohdalla aineistona käytetään vain Eurobarometriä 53. Päätutkimusmenetelmänä tässä työssä käytetään ristiintaulukointia. Lisäksi yleistä kenofobisuutta mittaavan summamuuttujan muodostamisessa on käytetty apuna faktorianalyysia. Tutkimustulokset perusteella voidaan löytää yhteys eurooppalaisen identiteetin ja ksenofobian väliltä – identiteetin eurooppalaistuminen lisää suvaitsevaisuutta. Analyysin valossa myös hypoteesit ovat päteviä, vaikkakin ksenofobiahypoteesin kohdalla joudutaan tekemään tarkennusta: vahvin eurooppalainen identiteetti ei ole suvaitsevaisin, vaan eurooppalaisen identiteetin vahvistuminen kansallisen identiteetin rinnalla lisää suvaitsevaisuutta muukalaisia kohtaan. Kaikkein suvaitsevaisimpia ovat ne, joilla eurooppalainen identiteetti on ohittanut kansallisen identiteetin, mutta pudottamatta sitä pois. Unionin kansalaisten identiteettikehityksessä löytää kaksi yhtäaikaista prosessia: ensimmäinen muokkaa jo osittain eurooppalaistuneita identiteettejä eurooppalaisemmiksi, toisen lisätessä ainoastaan kansallisen ulottuvuuden kautta identifioituvia. Tulosten perusteella voidaan todeta, että eurooppalaisella identiteetillä on edellytyksiä toimia tienä suvaitsevampaan ja näin ollen myös tasapainoisempaan Eurooppaan, kunhan identifioitumista tapahtuu eurooppalaisen ulottuvuuden rinnalla myös kansallisen identiteetin kautta.
  • Tuovinen, Minna-Liisa (Helsingfors universitet, 2015)
    Tämä tutkielma pyrkii selvittämään Joseph Ratzingerin/paavi Benedictus XVI:n (16.4.1927 – ) käsityksiä kristinuskon ja kulttuurien suhteista relativismin, sekularismin ja suvaitsevaisuuden näkökulmista. Tutkimuskysymyksenä on: Säilyykö kristinusko eripuraisten kulttuurien keskellä? Tutkimukseni ensimmäinen lähde on Joseph Ratzingerin Without Roots The West, Relativism, Christianity, Islam (2004). Kirja koostuu Joseph Ratzingerin ja Marcello Peran kirjeenvaihdosta. Molemmat ovat huolissaan lännen spirituaalisesta, kulttuurisesta ja poliittisesta huonovointisuudesta. Kirjan tendenssinä on saada ihmiset ymmärtämään, millainen olisi tulevaisuuden kulttuuri, joka on hylännyt moraalinsa ja kulttuurihistoriansa. Kirjoittajat toivovat, että länsi ottaisi vastaan mieluummin spirituaalisen kuin poliittisen uudistumisen. Toinen lähde on Joseph Ratzingerin Truth and Tolerance Christian World Religions Belief and World Religions (2004). Ratzinger pohtii kirjassaan kristinuskon suhdetta maailmanuskontoihin. Hän haluaa vastata kysymykseen: Onko kristinusko suvaitsematon kun se väittää, että pelastus on mahdollista vain Kristuksen kautta? Kolmas lähde tässä tutkielmassa on Joseph Ratzingerin Introduction to Christianity (2000). Hän tuo kirjassaan esiin katolisen kirkon modernin tulkinnan kristinuskon perusteista. Tukimusmetodina on systemaattinen analyysi. Keskeiset käsitteet selvitetään termi- ja argumentatioanalyysillä. Argumentaatioanalyysin väitteet ovat eksplisiittisiä ja implisiittisiä ja ne kumpuavat Raamatusta, traditiosta, kokemuksesta ja järjestä. Tässä tutkielmassa pyritään myös selvittämään, muodostavatko kyseiset väitteet johdonmukaisen kokonaisuuden. Edellytysten analyysi on kuin kulmakivi, koska katolisen kirkon dogmit määrittelevät voimakkaasti Ratzingerin teologisia ja filosofisia pohdintoja. Johdannon jälkeen toinen pääluku käsittelee kulttuurirelativismia, joka on Ratzingerin mielestä nykyään kristinuskon keskeinen ongelma. Luvussa käsitellään esimerkiksi Euroopan arvopohjan murenemista, relativismin eri muotoja, kulttuurien suhdetta kristinuskoon ja ihmisarvon merkitystä. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan sekularismin käsitettä. Ratzinger toteaa, että sekularismin voittokulku musertaa pyhän ihanteen elämästä. Kansalaisuskonto ja ei-kristityt uskonnot ovat tarkastelun kohteina. Luvussa pohditaan Euroopan protestanttisten maiden suhtautumista sekularismiin. Lopuksi mietitään, miksi kristinuskoa voidaan sanoa jopa hampaattomaksi? Neljännessä pääluvussa aiheena on suvaitsevaisuus, joka nivoutuu tiiviisti aiempiin päälukuihin. Aluksi pohditaan kristillistä suvaitsevaisuutta, joka edellyttää kykyä ja halua aitoon ja tasapuoliseen dialogiin. Luvussa käsitellään myös Ratzingerin Regensburgin puhetta, joka tulkittiin suvaitsemattomaksi ja aiheutti laajoja väkivaltaisuuksia. Luvussa esitellään myös eksklusivismia, inklusivismia ja pluralismia, joiden ansiosta voidaan analysoida uskontojen uskontoteologista ajattelua. Tutkimustulokseksi kiteytyy, että klassinen kristinusko voi säilyä Ratzingerin mielestä eripuraisten kulttuurien keskellä käytännönviisaiden, edistyksellisten ja nöyrien ihmisten ansiosta, jotka jaksavat uskoa rakkauteen. Ratzingerin pohdintojen mukaan kristityn tulee kypsyä aikuisessa uskossa ja ohjata Kristuksen laumaa kohti katolista kirkkoa.
  • Lehtinen, Martti (2000)
    Tutkielman lähtökohtana on anglosaksisessa filosofiassa viime vuosikymmenen aikana ilmennyt kiinnostus Michel de Montaignen ajatteluun. Descartes'ista alkanut rationaalisuuden nousu yhteiskunnassa ja tieteissä johti modernin filosofian syntyyn ja kehitykseen. Se on joutunut kriisiin, jota ovat pahentaneet tiedot nykyisistä maailmanpoliittisista levottomuuksista ja sodista, joille on ollut kuvaavaa häikäilemätön julmuus, väkivalta, uskonkiistat, rotuviha ja jopa kansanmurhat. On pahoiteltu sitä , että renessanssin humanismin suvaitsevaisuus ja avoimuus ovat jääneet sivuun. Michel de Montaignen ajattelu sisältyy hänen laajaan trilogiaansa Esseitä, joka lasketaan maailman kirjallisuuden merkittäviin proosateoksiin. Kirja on vapaasti ja asioista toiseen hyppelevästi ja epämuodollisesti kirjoitettu teos, jossa kuvastuu tekijän antiikin tuntemus, Italian renesanssin humanismi ja suvaitsevaisuuden henki. Kirjoittamisen ajallisella taustana oli tekijän kotimaassa riehuneet kahdeksan katolisten ja protestanttien välistä kansalaissotaa. Kirjaan sisältyy runsaasti filosofista ajattelua, jossa korostuvat poliittiset, yhteiskunnalliset ja sosiaaliset elementit. Kirjan syntymisajan olosuhteet toisinajattelijoiden vaimoineen pakottivat tekijän verhoamaan rohkeampia ajatuksiaan. Suomessa Montaigne tunnetaan lähinnä kirjallisuushistorian piirissä. Tutkimuksessa on selvitetty, kuinka ranskalaisesta maalaisaatelismiehestä tuli huomattava antiikin tuntija, kirjailija ja ajattelija. Sitten on pyritty perehtymään hänen ajattelunsa poliittisiin teemoihin. Ensisijaisena tutkimuskohteena ovat olleet hänen kirjansa tekstit. Niissä on runsaasti kuvausta tekijästä, hänen elämänpiiristään ja aikakaudestaan. Yksityiskohtaisesti on tarkasteltu neljä teoksen lukua. Niistä kaksi, Kannibaalit ja Vaunut sisältävät ankaraa arvostelua Amerikan valloittajien intiaaneihin kohdistuneesta sorrosta. Keskeisistä poliittisista teemoista on tutkittu hyödyn ja kunniallisuuden ristiriitoja politiikassa, laskien säilyttämisen tai muuttamisen mahdollisuuksia, lakien ja oikeuden käyttöä, kansanvaltaa ja tasa-arvoa sekä vapautta ja riippumattomuutta. Montaigne näyttää poliittisessa ajattelussa aikalaisiaan edellä olevalta ja huomattavan modernilta. Häntä pidetään yhtenä poliittiseen liberalismiin johtaneista filosofeista. Hänessä on Sokrateelle ominaista itsetuntemukseen ja hyvään elämään johdattavaa viisautta. Tutkimuksessa ovat olleet tärkeänä lähteenä ranskalaisen J.-F. Revelin ja yhdysvaltalaisen D.L. Schaeferin Montaigne-käsitykset.
  • Tupala, Tiia (Helsingfors universitet, 2015)
    Aim of the study. Society has become more diverse during the last decade. Tolerance is the key to today's society. Knowing cultural heritage helps to construct cultural identity. Understanding cultural heritage and cultural identity helps to understand other cultures better. Museums have an important role in cultural heritage education. Museums can offer visitors things they can relate to and identify with. In this way museums can help to construct cultural identity. The aim of this study is to find out how different cultures are taken into account in museums according to professionals. The aim is also to find out how museums can help to construct cultural identity. Methods. This study is a qualitative case study. The data was collected from two professionals in museum field. The research data was collected by individual interviews using theme interviews. Data from the interviews was analysed by qualitative content-based analysis. The data was analysed by themes utilizing the themes from the interviews. Results and conclusions. The results show that the aim in museums is to have an interactive relationship with the museums visitors. Museums have also tried to get more diverse spectrum of visitors. The professionals consider multiculturalism as an important topic. Multiculturalism and the increasing diversity of society create new challenges for museums. Multiculturalism also brings new possibilities and new perspectives. Museums have an important role in the society as an advocate of tolerance. The professionals are worried that tolerance education is not appreciated enough in the society though. Museums can increase tolerance by providing information about different cultures. It is important to provide culture for the minorities also. Professionals see that museums can support the process of constructing cultural identity. It is important that museums highlight the issues visitors can identify with.
  • af Heurlin, Heidi Margaretha (2006)
    Syftet med denna pro gradu-avhandling är att diskutera och problematisera den toleransbefrämjande tidningsrapporteringen i finländska dagstidningar. Genom en fallstudie där elva stycken artiklar av muslimska invandrarkvinnor inom denna genre i en finlandssvensk dagstidning, Hufvudstadsbladet (Hbl), analyseras, strävar detta arbete efter att klargöra vad som kännetecknar toleransbefrämjande dagstidningsjournalistik och hur den muslimska invandrarkvinnan positioneras inom denna genre. Min huvudsakliga frågeställning handlar därmed om hur den muslimska invandrarkvinnan representeras i toleransbefrämjande tidningsjournalistik. Som stöd för den empiriska ansatsen använder jag mig av mer generella teorier kring kön, genus och etnicitet. Jag har gjort min analys med hjälp av diskursanalys, för detta ändamål har den holländska dískursanalytikern Teun A. van Dijks verk varit betydelsefulla. För min teoretiska referensram har min största inspirationskälla varit den svenska massmedieforskaren Ylva Brunes produktion. Även den palestinska författaren Edward Saids verk ”Orientalism (1978)” har varit en central källa för min studie. Pro gradu-avhandlingens resultat bekräftar till stora delar tidigare forskning som gjorts om bilden av invandrarkvinnor i media (se exempelvis Ylva Brune, Elisabeth Eide och Tine Ustad-Figenshou). Jag syftar här bland annat på fenomenet att representera invandrarkvinnan som så "lik" oss som möjligt, det vill säga hon ofarliggörs. Överraskande resultat var den starkt förmyndaraktiga diskurs som fanns närvarande i många av artiklarna samt den "tystnad" kring problemorienterade faktorer som man ofta kopplar till diskursen kring muslimska invandrare. Jag syftar här på kvinnlig omskärelse, hedersmord, ojämlikhet mellan könen och diskussion om beslöjning. Det vill säga det är förståeligt att den problemorienterade diskursen inte finns närvarande i samma utsträckning i toleransbefrämjande journalistik som i ”vanlig” journalistik. Men den absoluta tystnaden förvånade mig.
  • Paakkola, Tiina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkimuksessa tarkastelen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opiskelijoiden uskontodialogiin kohdistuvia käsityksiä. Tutkimuskysymyksen, onko uskonnolla väliä, johdattelemana haluan tutkimuksellani selvittää, esiintyykö suomalaisten, uskonnollisten opiskelijoiden keskuudessa uskonnollista ennakkoluuloisuutta ja jos esiintyy, ketä kohtaan ja miksi. Tutkimusluvuissa käsittelen opiskelijoiden suomalaiskristillisiksi määriteltyjä käsityksiä suhteessa seitsemään tunnetuimpaan maailmanuskontoon. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimivat Magdalena Jaakkolan suomalaisten ulkomaalaisasenteita käsittelevien työvoimapoliittisten tutkimusten lisäksi Gordon Allportin kontaktiteoria sekä Tajfelin ja Tunerin asenteita ja ryhmäkäyttäytymistä selittävä sosiaalisen identiteetin teoria. Lisäksi käsittelen tutkimuksesta nousevia tuloksia suhteessa Kimmo Ketolan esittämiin vuoden 2008 ISSP -tutkimusohjelman suomalaisten uskonnollisia ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta ja syrjiviä asenteita käsitteleviin tutkimustuloksiin teoksessa Uskonto suomalaisten elämässä. Tutkimuksessa analysoitavan aineiston olen kerännyt Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opiskelijoilta verkkolomakkeella vuoden 2012 huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana. Aineisto koostuu 101 verkkolomakkeelle tallennetusta vastauksesta, minkä analysoinnissa käytän määrällisiä menetelmiä. Yleisten vastausjakaumien lisäksi esitän aineistosta muuttujien välisiä riippuvuussuhteita. Tutkimukseni osoittaa, kuinka uskontoihin liitettävät myönteiset käsitykset ja onnistunut uskontodialogi ovat käytännössä monen muuttujan summa. Kontaktiteorian mukaisesti tutkimus osoittaa, kuinka kokemuksen määrän ja tiedon vaikutus uskontoihin kohdistuviin käsityksiin on myönteinen. Käsitysten muuttamiseksi kokemus ja tieto eivät kuitenkaan riitä. Kysyttäessä, onko uskonnolla väliä, kokemusta ja tietoa paremmaksi suvaitsevaisuutta selittäväksi ja ennustavaksi tekijäksi tutkimuksessa ilmenee uskonnollinen identiteetti sekä siihen liitettävät käsitykset ryhmän samankaltaisuudesta ja kiinteydestä.
  • Hurri, Sauli Matias (2008)
    Tutkielmassa etsitään fundamentalistisen islamin käsitystä suvaitsevaisuudesta. Käsitteellisen analyysin kohteena on egyptiläisen vaikutusvaltaisen imaami Yusuf al-Qaradawin tuotanto. Työllä on kaksi tarkoitusta. Ensimmäiseksi se tutkii Qaradawin suvaitsevaisuuden rakennetta. Qaradawin ajattelu vaikuttaa epäjohdonmukaiselta, koska hän yhtäältä vaatii uskonnollista suvaitsevaisuutta eurooppalaisessa vähemmistöpolitiikassa mutta toisaalta rikkoo samaista periaatetta kannattaessaan jyrkkää tulkintaa shari'an laista. Toisena tarkoituksena on tutkia yleistä suvaitsevaisuuden käsitettä. Qaradawin erityisen suvaitsevaisuuden ominaisuuksia sekä näiden ominaisuuksien vastakohtia esittelemällä työ etsii uusia näkökulmia teoriaan suvaitsevaisuudesta. Suvaitsevaisuus paheksuttavan hyväksymisenä on tutkimuksen teoreettinen lähtökohta. Qaradawin tuotannosta etsitään systemaattisesti tämän määritelmän mukaista suvaitsevaisuutta. Samalla Qaradawin poliittiset ja teologiset periaatteet esitellään ja analysoidaan. Qaradawi on fundamentaalia islamia kannattava poliittinen imaami, joka kannattaa shari'an lain toimeenpanemista, mutta samalla keskustelee suvaitsevaisuuden merkityksestä monikulttuurisissa yhteisöissä. Hänen käsityksensä suvaitsevaisuudesta on kuitenkin hyvin rajoitettua. Se liittyy aina uskontojen välisiin suhteisiin. Tällainen suvaitsevaisuus ei kosketa yksittäisiä henkilöitä tai tekoja, vaan saattaa uskonnon sisällä olla erilaisuuden suhteen hyvinkin jyrkkä. Qaradawin suvaitsevaisuuden objekti on aina islamin yhteisön ulkopuolinen toinen yhteisö. Hänen käsityksensä suvaitsevaisuudesta ei koskaan käsittele yksittäisten tekojen hyväksyttävyyttä. Tutkimus esittelee näiden ominaisuuksien perusteella uuden tavan jaotella yleistä suvaitsevaisuuden käsitettä. Yksittäisten tekojen määrittely hyväksyttäväksi paheelliseksi muuttaa suvaitsevaisuuden käsitteen koskettamaan myös yhteisön sisäisiä suhteita. Tämä muuttaa käsitteen luonnetta niin merkittävästi, että eri tavalla suvaitsevaisuuden objektista ajattelevat pitävät toisiaan suvaitsemattomina. Yhtäältä suvaitsevaisuus voi koskettaa yhteisön jäseniä, toisaalta yhteisön ulkopuolista maailmaa. Nämä kaksi käsitystä suvaitsevaisuudesta eivät toimi samanaikaisesti. Esimerkiksi uskonnollinen suvaitsevaisuus voi joko koskettaa yksilöitä ja heidän oikeuksiaan tai toisaalta normatiivisen yhteisön ulkopuolisten ryhmien sisäistä vallankäyttöä. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat Yusuf al-Qaradawin kirjat "The Lawful and the Prohibited in Islam" sekä "Fiqh of Muslim Minorities".
  • Tiainen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielma käsittelee maahanmuuttajadiskurssiin kätkeytyviä merkityssisältöjä Suomessa vuonna 2015. Vuosi 2015 oli Suomen lähihistoriassa poikkeuksellinen vuosi maahanmuuton näkökulmasta aiempiin vuosiin nähden moninkertaisen turvapaikanhakijamäärän vuoksi. Turvapaikkatilanne heijastui koko yhteiskuntaan ja siinä käytävään maahanmuuttokeskusteluun. Tämän johdosta vuosi 2015 luo mielenkiintoisen kontekstin tarkastella maahanmuuttodiskursseja. Tutkimuksen keskeinen asiakirja-aineisto koostuu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategiasta, joka on maahanmuuttopolitiikan pitkän aikavälin strategia-asiakirja sekä pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisesta ohjelmasta. Tutkielmassa analysoidaan näissä asiakirjoissa käytettyjä maahanmuuttajadiskursseja sekä verrataan niitä laajemmin maahanmuuttopolitiikassa esiintyviin diskursseihin. Tutkielman tavoitteena on tiedostaa maahanmuuttopolitiikan kätkettyjä valtarakenteita. Tutkielma liittyy kehitysmaatutkimukseen siinä mielessä, että kansallinen maahanmuuttokeskustelu saattaa peilata myös globaalin vastuunkannon asenteita. Tutkielman metodina sovelletaan diskurssianalyysiä. Sen avulla pyritään purkamaan maahanmuuttodiskurssiin kätkettyjä merkityssisältöjä ja tekemään näkyviksi siihen sisäänrakennettuja valtarakenteita sekä vallan toisintamista maahanmuuttodiskurssissa. Maahanmuuttokeskustelun käsitteet ovat latautuneita ja niihin liittyy sekä tiedostettuja että tiedostamattomia mielikuvia ja ennakko-oletuksia. Niin ikään merkityssisältö vaihtelee eri asiayhteyksissä ja keskustelijoiden välillä, jolloin voidaan puhua samasta asiasta ymmärtämättä keskustelukumppania. Tutkielma pyrkii merkityssisältöjä avaamalla luomaan keskusteluyhteyden, jossa maahanmuutosta puhuttaisiin eri näkökulmienkin välillä samalla kielellä. Toiseus ja toiseuttaminen diskurssissa on tutkielman keskeinen kiinnostuksen kohde. Tutkielmassa haetaan vastausta kysymykseen, millaista toiseuttamista maahanmuuttokeskustelussa tapahtuu, kenen ääni siinä kuuluu ja kenellä on valta päättää maahanmuuttokeskustelun käsitteiden merkityssisällöstä. Tutkimuksessa esiintyviä keskeisiä monimerkityksellisiä käsitteitä ovat esimerkiksi: toiseus, maahanmuuttaja, monikulttuurisuus, suvaitsevaisuus ja rasismi. Tutkielman tutkimusosio on jaoteltu Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -strategian suuntaviivojen mukaisiin osioihin: ”Suomi on turvallisesti avoin”, ”Jokainen löytää paikkansa” ja ”Moninaisuus on arkea”. Ensimmäinen suuntaviiva käsittää liikkuvuuden Suomelle tuomat mahdollisuudet, valmiudet vastata liikkuvuuden tuomiin haasteisiin, kansainvälisen vastuun kantamisen sekä toimivan maahanmuuttohallinnon. Työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto on periaatteen tasolla kannustettavaa kansantaloudellisten näkökulmien johdosta, mutta käytännön tasolla sitä rajoitetaan monin tavoin, mikä tutkielmassa nähdään kuvastavan myös toiseuden pelon diskurssia. Liikkuvuuden tuomista haasteista puhutaan tutkielmassa joko uhriutuvan maahanmuuttajan (esim. ihmiskaupanuhrin) näkökuomasta tai turvallisuus- ja taloudellisina uhkina suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Kansainvälisen vastuun kantaminen näyttäytyy tutkimuksen mukaan ristiriitaisena diskurssina: yhtäältä korostetaan ihmisoikeuksien ja heikomman suojelun ihannetta toisaalta heikomman auttamiseen ei haluta antaa voimavaroja yhtään muita EU-maita enempää. Diskurssiteoriassa puhutaan kelluvasta merkitsijästä eli käsitteestä, joka voidaan määritellä kontekstista riippuen useasta eri näkökulmasta. Joustavampi maahanmuuttohallinto ja toimivammat menettelyt on tästä malliesimerkki: sillä voidaan viitata yhtäältä nopeaan ja toimivaan maahantuloprosessiin että tehokkaaseen maastapoistamisprosessiin. Toinen suuntaviiva kattaa kotoutumisen näkökulmat niin yksilön kuin suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Tutkielman mukaan vastaanottavaan yhteisöön assimiloituneen maahanmuuttajan ihanne näyttäytyy kyseenalaistamattomana, hegemonisena kotoutumisdiskurssina. Vaikka maahanmuuttajien tuomasta kansainvälisyydestä puhutaan, vuoden 2015 keskustelussa on tutkielman mukaan vallinnut diskurssi maahanmuuttajista kustannuseränä. Myös kotoutumispalvelut kohdistuvat niin sanotuille ongelmaryhmille sen sijaan, että kansainvälisiä huippuosaajia kannustettaisiin jäämään Suomeen. Kolmannessa suuntaviivassa käsitellään yhteiskunnallista keskustelukulttuuria sekä yhdenvertaisuuden toteumista. Yhtäläisten mahdollisuuksien toteutumisen keskeinen edellytys on syrjinnän ja syrjivien rakenteiden tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen. Keskusteluilmapiiri luo pohjan moninaisuuden hyväksymiselle. Tutkimuksen kohde, vuosi 2015, on tästä näkökulmasta kiinnostava, sillä tutkimuksen mukaan vuoden aikana oli havaittavissa keskusteluilmapiirin polarisoitumista. Tutkielman loppupäätelminä todetaan, että vuoden 2015 tapahtumat jättivät jälkensä maahanmuuttodiskurssiin. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että maahanmuuttoon liittyvät aiemmin merkityssisällöltään vakiintuneet käsitteet kuten suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet tulivat haastetuiksi ja diskurssiteorian kelluviksi merkitsijöiksi. Tutkielmassa toiseutta lähestytään Leena Suurpään maa- hanmuuttajan roolien nelikentän kautta. Näitä maahanmuuttajan rooleja ovat ”hiljainen uhri”, ”harmiton kaveri”, ”vaativa vieras” ja ”uhkaava sivullinen”. Tutkielman keskeisenä lopputulemana todetaan ”vaativan vieraan” -roolin korostuneen ulkomaalaisen toiseudessa. Tulevaisuuden näkymänä tutkielmassa arvioidaan, että mikäli ”vaativan vieraan” vaatimuksiin maahanmuuttajien toiseuden uudelleen määrittelystä ja globaalista solidaarisuudesta ei nyt reagoida, ”uhkaavan sivullisen” -toiseus saattaa tulla tulevaisuudessa korostumaan.
  • Salminen, Iiro (Helsingfors universitet, 2015)
    Pro gradu -tutkielmassani analysoin suvaitsemista toimintana, vaikuttamisena ja osana vastavuoroista tunnustamista. Tutkimuksen tavoitteena on antaa perusteltu vastaus kahteen kysymykseen: minkälaista toimintaa suvaitseminen on sekä mihin suvaitsemista tarvitaan. Tutkimuskysymyksen muotoilun taustalla on tarve selkeyttää suvaitsemisen käsitettä aikana, jona suvaitsemisesta puhuminen on trendikästä. Suvaitsemisen trendikkyys on johtanut käsitteen käytön monitulkintaisuuteen ja epäselvyyteen. Tutkimuksen metodi on käsiteanalyysi. Käsiteanalyysin avulla voidaan tarkastella käsitteiden merkityksiä ja niiden välisiä suhteita. Tässä tutkimuksessa olen tarkastellut suvaitsemisen ehtoja, sen perusteita toimintana ja vaikuttamisena sekä suvaitsemisen suhdetta muutamiin sitä lähellä oleviin käsitteisiin käsiteanalyysin avulla. Yhtenä osana työtäni käsittelen suvaitsemista osana vastavuoroista tunnustamista. Tunnustaminen on persoonan ominaisuuksien ja kykyjen positiivista vahvistamista. Käsittelen tunnustamisen teoriaa siltä osin, mikä on relevanttia tutkimuskysymysten suhteen. Suvaitsemisen käsitteen vertaaminen vastavuoroisuuden sekä tunnustamisen käsitteisiin paljastaa oleellisia huomioita suvaitsemisen heikkouksista ja vahvuuksista toimintana. Johdannon jälkeisessä luvussa tarkastelen suvaitsemisen ehtoja ja suvaitsemista toimintana. Toiminnan analyysi perustuu Jaana Hallamaan vielä julkaisemattomaan teokseen Yhteistoiminnan etiikka. Yhteistoiminnan etiikka tarjoaa kattavan käsitteellisen välineistön toiminnan, yhteistoiminnan ja vaikuttamisen tarkastelemiselle. Yhteistoiminnan etiikan tarjoamia työkaluja hyödyntäen analysoin tutkimuskirjallisuuteen perustuvaa suvaitsemisen määritelmää, puran sen osiin ja kokoan jälleen yhteen. Kolmas luku keskittyy suvaitsemisen tarkastelemiseen vaikuttamisena ja yhteistoimintana. Yhteistoiminnan etiikan vallan ja vaikuttamisen analyysi mahdollistaa suvaitsemisen ymmärtämisen vastavuoroiseksi yhteistoiminnaksi. Tämä on peruste käsittää suvaitseminen osaksi vastavuoroista tunnustamista, jota analysoin neljännessä luvussa. Tutkimuksen neljäs luku perustuu pääosin Axel Honnethin tunnustamisen teoriaan. Suvaitseminen osana vastavuoroista tunnustamista on toimintana merkityksellistä. Suvaitseminen ei ole itseisarvoista toimintaa, mutta se voi mahdollistaa tunnustamisen erimielisyyksistä huolimatta. Lisäksi vastavuoroinen tunnustaminen on eettinen periaate, jonka pohjalta suvaitsemista ja suvaitsemattomuutta voidaan arvioida.
  • Nurmi, Marko (2018)
    Minä olen Marko Nurmi ja tämä on minun opinnäytteeni. Se kertoo näyttelijäntaiteen kehollisuudesta, treenaamisesta ja tavoitteista kohti parempaa näyttelijää. Näyttelijäntaide on yksilöllinen, ainainen ja muuttuva matka. Tämä opinnäyte on tutkimusmatka tämän hetkisiin ajatuksiini ja mielipiteisiini näyttelijäntyöstä. Opinnäyte pohtii näyttelijän ammatinkuvaa tässä ajassa. Ajatukset voivat olla alati muuttuvassa tilassa, joten opinnäytteeni on kuin isomman teoksen 35 sivua, jostain sieltä kirjan alkupäästä. Opinnäytteeni kulkee ajatuksen kulkua, etsien sitä punaista lankaa, joka mahdollisesti voisi yhdistää opinnäytteen kokonaiseksi teemaksi. Valitsin opinnäytteeni otsikoksi Vauhtia ja Voimaa jo vuodesta 1990, koska kehollisuus on opinnäytteeni pohdinnoissa vahvasti läsnä. Olen myös syntynyt vuonna 1990, joten tässä viitataan Marko Nurmeen, eli minuun ja minun pohdintoihini versus, että puhuttaisiin yleisesti näyttelijäntyöstä. Opinnäyte sisältää paljon sekä kansanopistoissa että teatterikorkeakoulussa tekemiäni havaintoja näyttelijäntyöstä. Opinnäytteeni on osoitus siitä, että Marko Nurmi on valmis kohtaamaan ammattikentän ja hallitsee sen vaatimat näyttelijäntaidot. Marko Nurmi on kuitenkin ihminen ja hän korostaakin opinnäytetyössään näyttelijäntyön olevan humaania yhteisöllistä puuhaa, yksilöiden kehoilla. Opinnäytteeni on ylistys teatterille, yksilön heikkouksien voittamiselle, yhteisöllisyydelle ja kehollisuudelle. Opinnäyte käsittelee flow-tilaa ja sen saavuttamista, vapautta, luovuutta, itsensä ylittämistä sekä teknologian, että itsensä avulla, näistä koituvaa euforiaa, sekä tämänhetkistä kilpailuhenkistä euforianhakuista yhteiskuntaa. Opinnäytteessä pohditaan myös teknisesti näyttelijäntaidetta. Tästä esimerkkinä kappale ”Pienesti ja suuresti näytteleminen sekä etäisyydet lavalla”. Opinnäytteeni on siirtymäriitti opiskelijaelämästä kohti työelämää. Se on osoitus itselleni, että olen valmis haastamaan itseni työelämässä - teatterikorkeakoulussa oppimillani taidoilla.
  • Tikka, Sarahanna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin suvaitsevaisuudesta puhuttiin suomalaisessa mediassa vuoden 2016 aikana eli minkälaisia suvaitsevaisuuden diskurssit ovat. Lisäksi tarkastellaan kyseiselle käsitteelle annettuja merkityksiä. Tutkimuksen aineistona toimivat Helsingin Sanomien verkkopalvelusta haetut lehtijutut sekä blogit-fi -blogialustalta haetut kirjoitukset aikaväliltä 1.1.2016–31.12.2016, jotka löytyivät hakusanoilla suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus. Lisäaineistona toimivat muun muassa erilaiset uutiset ja raportit. Tutkielman metodina käytetään aineiston luokittelussa sisällönanalyysiä ja tarkemmassa analyysissä aineistoa tarkastellaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Näiden metodologisten välineiden avulla aineistoa eritellään siitä esille nouseviin kategorioihin ja analysoidaan suhteessa aikaisempaan tutkimukseen. Suvaitsevaisuuden tutkimus on tämän tutkielman keskeisin teoreettinen viitekehys, mutta tutkielmassa ammennetaan myös esimerkiksi sosiologian ja sosiaalipsykologian tutkimuksista. Tutkielmassa pohditaan myös piileviä valtarakennelmia, joita suvaitsevaisuuden diskursseihin ja niiden käyttöön voi liittyä. Tutkimusaineiston perusteella voidaan nähdä kahden dominoivan suvaitsevaisuusdiskurssin määrittävän suomalaista keskustelua suvaitsevaisuudesta. Ensinnäkin suvaitsevaisuudesta puhutaan yhteiskunnallisella tasolla, jossa se esitetään oleellisena osana yhteiskuntaa sekä yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäjänä. Yhteiskunnan sisältämien erojen hallitsemiseksi suvaitsevaisuus näyttäytyy tarvittavana periaatteena ja demokraattisessa yhteiskunnassa suvaitsevaisuus nähdään välttämättömänä. Lisäksi suvaitsevaisuuden edistämistä voi nähdä yhteiskunnallisella tasolla sivistyksen, koulutuksen ja kasvatuksen tahoilla. Huomattavaa on, että suvaitsevaisuus liitetään tutkielman aineistossa monesti keskusteluun monikulttuurisuudesta, mutta se ei pelkisty vain etnisiin ja kulttuurisiin seikkoihin. Toinen dominoiva suvaitsevaisuusdiskurssi on sen ymmärtäminen yksilötasolla henkilön luonteenpiirteenä, asenteena, maailmankatsomuksena tai jopa osana ihmisen identiteettiä. Yksilöihin liitetyt ilmaisut 'suvakki' ja 'suvakkihuora' ovat paljon esillä sekä julkisessa keskustelussa että tämän tutkielman tutkimusaineistossa, ja ne liittyvät myös keskusteluun suomalaisen yhteiskunnan potentiaalisesta jakautuneisuudesta ja suvaitsevaisuuden rajoista. Lisäksi tutkielma tuo esiin ihmisten halun esittää itsensä useammin suvaitsevaisuuden subjekteina kuin objekteina. Nähtävissä on myös ihmisten pyrkimys näyttäytyä muille suvaitsevaisena, mutta samaten vältetään leimautumista liian suvaitsevaiseksi. Suvaitsevaisuus myös pääasiassa esitetään lähtökohtaisesti positiivisena asiana ja piirteenä. Suvaitsevaisuuden positiivisuutta kyseenalaistetaan vain paikoitellen ilmaisujen 'suvakki' ja 'suvakkihuora' yhteydessä, mutta näitäkin käsitteitä käytetään usein positiivisessa mielessä
  • Lietzén, Leleéna (2004)
    Tutkimuskohteenani ovat sokeiden ja heikkonäköisten kaupunkitilan ja sen sosiaalisten käytäntöjen haltuunottaminen. Miten fyysinen kaupunkitila ja epäpersoonalliset sosiaaliset kontaktit edistävät tai estävät näkövammaisen vapaata osallistumista? Tarkasteltavana ovat sosiospatiaalisten käytäntöjen virallisten ja epävirallisten normistojen vaikutus näkövammaisten osallistumiseen. Esitutkimuksena tein etnografista havainnointia kävelykierroksilla Helsingin ydinkeskustassa. Varsinainen tutkimusaineisto koostuu 11 teemahaastattelusta. Tutkimuksessa käytettiin menetelmänä kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Erving Goffmanin (1963; 1972) mukaan epäpersoonallisten sosiaalisten kontaktien vuorovaikutusta ohjaa sosiaalinen normisto, etiketti, joka yhtäältä takaa yhteistyöhaluisen liikkumisen. Toisaalta kohteliaisuuskäytännöt ovat riittejä, joilla osoitetaan toimijoiden yhdenvertaisuus. Tarkasteltavana on, määrittyvätkö näkövammaiset sosiaalisissa kontakteissa tasavertaisiksi eli osallisiksi vai holhottaviksi tai poissuljettaviksi. Sosiaalisena pääomana luottamus ja luottavaisuus pohjautuvat vuorovaikutustilanteiden solidaarisuuteen (Seligamin 2000). Sosiaalinen tuki, kuten vertaistuki, vahvistaa sosiaalisen identiteetin ja luottamuksen rakentumista. Näkövammaisten kokemuksia itsenäisyydestään ja mahdollisuuksistaan tarkastellaan Anthony Giddensin (1991) emansipatorisen politiikan ja elämänpolitiikan avulla. Poissulkemisesta ja marginaalista vapautuminen kertoo emansipatorisesta riippumattomuudesta. Riippumattomuuden strategia oli kaikkien tutkimukseen osallistuneiden kaupunkitilojen käyttöön osallistumisen päämääränä. Haastateltavista osa tavoitteli riippumattomuutta taktiikkoinaan palvelut, kuten oppaat ja taksit, mutta suurin osa pyrki liikkumisen itsenäisyyteen opettelemalla reitit ja kysymällä satunnaisilta vastaantulijoilta neuvoja. Tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia ovat näkövammaisten positiivinen asennoituminen kaupunkiympäristöön ja sen sosiaalisiin kontakteihin. Kaupunkiympäristössä on tarpeeksi moniaistisestikin havaittavia piirteitä, kuten kadunkulmia ja porttikongeja, jotta näkövammaiset pystyivät tekemään käyttämistään tiloista opettelemalla tuttuja vaikutusympäristöjä. Fyysistä tilaa tärkeämpänä erottui kaupunkilainen asennoituminen erilaisuuteen. Näkövammaiset esittivät, että kaupungeissa heihin ei suhtauduttu avoimina henkilöinä, poikkeavina, kun taas maaseudulla tunnepitoinen tarkkailun kokemukset olivat vallitsevia. Erilaisuuden vapaus näyttää edelleen olevan urbaaniin liittyvä ilmiö (vrt. Simmel 1967). Julkisissa kaupunkitiloissa epäpersoonallisissa sosiaalisissa kontakteissa näkövammaisia kohdeltiin yhdenvertaisina eli yleisten kohteliaisuusnormistojen mukaisesti. Näkövammaisten rohkea sosiospatiaalinen osallistuminen liittyy yhtäältä vammaisten ihmisten emansipoitumiseen, sekä toisaalta nykyisin vallitsevaan erialaisuuden suvaitsemiseen ja pluralistisiin arvoihin. Nykyisin vähemmistöjen, kuten näkövammaisten, osallistumisoikeudet otetaan aikaisempaa kattavammin huomioon mm. maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL 132/1999). Esimerkiksi kaupunkitilojen esteettömyydellä ja palveluilla voidaan lisätä näkövammaisten mahdollisuuksia osallistua julkiseen ja siten vaikuttaa näkövammaisten hyvinvointiin ja osallisuuteen.