Browsing by Subject "symbolismi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-8 of 8
  • Labbas, Antti-Veikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan William Butler Yeatsin (1865–1939) runoudessa esiintyvää Cuchulain-hahmoa, joka on alun perin irlantilaisen mytologian sankarihahmo. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen, millaisin keinoin Yeats kuvaa ja muuntelee tätä hahmoa alkuperäislähteistä poikkeavaksi versioksi. Samalla pyrin tutkimaan niitä taustoja, joita runojen tekijällä on ollut luodessaan ikään kuin uudestaan Cuchulainin kaltaista myyttistä hahmoa yleisölleen. Yeatsin runotuotannossa on kaksi Cuchulainia käsittelevää runoa ja muutamia yksittäisiä esimerkkejä, joissa hahmo on osa muuta myyttistä kuvastoa. Tutkielmassa analysoidaan hahmon kehitystä myytintutkimuksen sekä intertekstuaalisuuden ja lyriikan teorian näkökulmista. Esille nousevat kirjaimelliset poikkeamat alkuperäisen myytin ja runojen eri versioiden välillä sekä tietysti Yeatsin tausta modernismin aikakauden aktiivisena toimijana ja romantiikasta ja symbolismista vaikutteita ottaneena runoilijana. Tutkielmassa nostetaan esille myös runojen kuvallisuus sekä runojen puhujan rooli. Tutkielmassa todetaan, että Yeats tekee Cuchulainista hyvin poikkeuksellisen hahmon kansallisten myyttien kategoriassa. Runouden lajityypille ominaisia tehokeinoja hyödyntäen sankarimyytistä muotoutuu huomattavasti traagisempi hahmo, joka poikkeaa selkeästi alkuperäisen myytin versiosta ja suoraviivaisempien tulkitsijoiden näkemyksistä. Yeatsin oma ääni näkyy toisinaan runoissa, mutta tarinallisissa kokonaisuuksissa ainakin taustamotiivit jäävät sivuun. Yeatsin versio Cuchulainista osoittautuu monisyisemmäksi kuin yhden nimittävän tekijän määrittämäksi kansalliseksi myytiksi.
  • Iltanen, Annika (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä psykobiografis-taidehistoriallisessa tutkielmassa kohtaan Suomen rakastetuimpiin ja kuuluisimpiin kuuluvan taideteoksen Haavoittunut enkeli vuodelta 1903 sekä sen tekijän, kuvataiteilija Hugo Gerhard Simbergin (1873–1917) uutta etsivällä mielellä löytöretkeillen hänen omaleimaisen taiteilijuutensa ja tematiikkansa alkulähteille. Fokusoidun teoksen kiehtovan originelliin, mysteerinomaiseksi miellettyyn enkeliyteen ja sen jäljittämiseen detaljeja myöten nostaen analyysiin Simbergin varhaistuotannon merkittävät teokset, Haavoittuneen enkelin esiäidiksi osoittautuvat vuoden 1895 pienoisakvarelli Satu I sekä vuoden 1897 pienoisakvarelli Tuuli puhaltaa. Näin tavoitteenani on avartaa Simberg-tutkimuksen näköalaa siitä, miten vuonna 1903 valmistuneen Haavoittuneen enkelin tematiikan merkittävät, toistuvat jäljet detaljeineen yltävät pitkälle jo Simbergin varhaistaiteilijuuteen, hänen elämänsä käännekohtaan vuoteen 1895 Ruoveden ensimmäisen kauteen luonnon lumossa Axel Gallénin yksityisopissa, alkajaisiin Simbergin omaleimaiselle taiteilijantielle symbolismiin. Arkistotyön tuloksena paljastuu jopa symbolisesti sanoen aivan konkreettinen Simbergin omaleimaisen taiteilijuuden alkulähde paikkakunnalta, Haavoittuneen enkelin esiäidin Sadun I todellisen maiseman lähtökohta Ruovedellä sijaitsevalta Runebergin lähteeltä. Tuolla alkaneen omaleimaisen taiteilijatien huipentumana Haavoittunut enkeli ilmestyy alkuperäisaineiston valossa vahvasti itsekriittisen, mutta toivorikkaan Simbergin omana mieliteoksena, jonka tematiikka enkeliyden merkityksineen kehittyi lähes vuosikymmenen kohti täydellisempää, mielekästä lopputulemaa. Tässä fokus on kehityksen alkulähteillä elämäkerrallisesti Simbergin merkittävissä, käänteentekevissä vuosissa 1895 ja 1897 Ruoveden aikakaudella näin psykobiografisin ääriviivoin hahmottaen. Temaattisesti sanoen fokus on tämän ajan varhaistuotannon enkelitematiikan käännepisteistä soljuen itse Haavoittuneen enkelin detaljisessa teosanalyysissa enkeliyden johdattamana niin taidehistorian, psykologian kuin teologiankin kohtaamispisteessä. Tämä on alustus oppia tuntemaan Simbergin luoma enkeliys kokonaisvaltaisemmin. Kiteyttävästi kysyen, miten Simbergin omaleimainen Haavoittunut enkeli on kehittynyt saaden ensimmäisiä jälkiään, tematiikkansa esiäitejä, jo vuosilta 1895 ja 1897 varhaistaiteilijuudessa Ruovedellä? Mihin jäljittyy detaljeja myöten merkityksineen tämän pitkään kehittyneen Simbergin mielimaalauksen omaleimainen mysteerinen enkeliys – yhdessä poikien kanssa matkaa tekevä siipeensä saanut näyttävä ilmestys? Arkistolähtöisesti korostuu teosten rinnalle mittavasti jäljelle jääneiden alkuperäislähteiden, Simbergin ja hänen lähipiirinsä kirjeenvaihdon, muistiinpanojen, lukuisten luonnosten ja valokuvien kirjo Kansallisgallerian kokoelmista yksityisarkistoihin avaten ensisijaisesti Haavoittuneen enkelin tekijän elämää ja mentaliteettia. Punon kokonaisuutta aiemmasta Simberg-tutkimuksesta laajempaan taidehistorialliseen kehykseen etenkin varhaisrenessanssin enkeliyden merkkiteoksiin Leonardo da Vincilta Francesco Botticiniin teoretisoiden teologian rinnastuvia enkelimerkityksiä. Keskeisesti Suomen kaksi tunnetuimpaa enkeliä, toistensa aikalaiset, kohtaavat ensi kertaa. Immi Hellénin Enkeli taluttaa (”Maan korwessa kulkewi – –”) alun perin kristillisenä runona vuodelta 1884 ja suosittuna hymninä jo vuonna 1901 näyttää alkuperäiskuvalöytöineen omaleimaista tietä Simbergin kummalle enkelille nimenomaan Simbergin aikalaisena. Simbergin enkelin vahvimmat jäljet johtavat näin oikukkaasti, mutta moni-ilmeisesti suojelusenkeliyden apokryfisille alkujuurille sekä arkkienkeliyteen Rafaelin, Gabrielin, Mikaelin ja Luciferin jäljille. Näin Haavoittunut enkeli ilmestyy Simbergin pitkäaikaisen, sisukkaan toivontäyteisen työn tuloksena: omaleimaisesti ympäröivästä elämästä, kulttuuriperinnön jäljistä mielikuvituksen kautta yllätyksellisin kääntein se johdattuu harmoniseksi, yliluonnollisen ja luonnollisen atmosfäärissä väreileväksi, taiteelliseksi kiteymäksi. Simbergin mystifioitu haavoittunut enkeli-ilmestys osoittautuu paradoksisesti vahvaksi, moninaiseksi enkeliydeltään, jonka kautta tämä kansainvälisestikin kiehtova, mutta samaten Simbergille niin henkilökohtainen teos kiteytyy monitulkintaisuuden suovaksi symboliksi elämänmatkasta toivon siivittämänä yhä eteenpäin.
  • Kiviniemi, Saija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa pohditaan, miten koirasta tulee perheenjäsen, millä keinoin siitä tehdään yhteiskuntakelpoinen, ja mikä on sen asema luonnon ja kulttuurin välissä. Koiran yhteinen historia ihmisen kanssa on pitkä, ja se on olennainen osa ihmisen kulttuuria. Koira ja ihminen yhdessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa luovat yhteiskunnallista monimuotoisuutta. Etenkin ihmisen tehtävä on oppia lukemaan ja tulkitsemaan koiraa, koska koira luonnostaan on herkempi ihmisen signaaleille. Rodunjalostuksen kautta on luotu joitain hyvin sairaitakin koirarotuja, alunperin on lähdetty liikkeelle koiran käyttötarkoituksesta. Eläinsuojelulailla on haluttu turvata elinvoimaisten ja terveiden jälkeläisten tuottaminen. Ongelmana on usein ollut toisilleen sukua olevien koirien käyttäminen jalostuksessa. Koirat ovat lemmikeinä omistajilleen rakkaita, ja toisinaan koiria inhimillistetään liikaa; kuvitellaan, että ne toimivat kuin ihmiset. Koirakysymys kuuluu laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja eettisiin ja moraalisiin ongelmiin. Donna Harawayn (2003) mukaan lemmikki on ihmiselle “merkityksellinen toinen”: yritämme jatkuvasti ratkaista, miten tulisimme toimeen toislajisen olennon kanssa. Harawayn tutkimus keskittyy etenkin koirankouluttamiseen (agility). Eräs lähestymistapa on arvottaa lemmikkieläimiä sen mukaan, miten lähellä ne meitä ovat kielellisellä tasolla. Edmund Leach (1989) toteaa, että nimenomaan seuraeläimet ovat lähimpänä, tuotanto- ja villieläimet kauempana. Tutkielmassa käytetään aineistona Koiramme -lehtiä kolmelta eri vuosikymmeneltä (2000-2020). Huomio keskittyy tiettyihin olennaisiin artikkeleihin, joissa arvioidaan koiran asemaa mm.koulutukselliselta kannalta, eräänlaisena lapsena perheessä sekä yhteiskuntakelpoiseksi tekemisen keinoja.
  • Andersson, John (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten evankelis-luterilaisten kirkkojen 1800- ja 1900-lukujen vaihteen epätyypillisiä ja aikakauden kuva-aiheiden valtavirrasta erottuvia alttarimaalauksia. Alttarimaalauksissa selkeästi käytetyin kuva-aihe on perinteisesti ollut Kristus joka on esitetty jossakin raamatuntekstien kuvailemassa tilanteessa. Marginaalisena ryhmänä alttarimaalauksissa esiintyy kuitenkin myös muitakin kuva-aiheita. Tästä harvinaisemmasta aineistosta käsin tutkimuksessa pyritään selvittämään indikoivatko löydetyt kuva-aiheet tai niiden toteutustapa varsinaisesti vasta 1920-luvulta eteenpäin alkanutta kristillisen taiteen modernisoitumista. Aineistona tutkimuksessa toimii Jyväskylän yliopiston kirkkotaiteen ja –arkkitehtuurin tutkimusinstituutin ylläpitämä kirkkotaiteen rekisteri ja sen tiedot vuosien 1890 ja 1919 välisenä aikana valmistuneista alttarimaalauksista. Tutkimusote on kontekstualisoiva ja tutkimusmenetelmänä toimii Erwin Panofskyn 1930-luvulla kehittämä kuva-aiheiden vertaileva tutkimus eli ikonografinen analyysi sekä tätä syventävä ikonologinen analyysi. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia Kristusta kuvaavasta valtavirrasta erottuvia kuva-aiheita ja toteutustapoja suomalaisesta 1800- ja 1900-luvun vaihteen alttarimaalaustraditiosta on löydettävissä? Millä tavoin näissä aikakauden epätyypillisissä aihevalinnoissa näkyy vuosisadan vaihteen laajempi taiteen murros kohti modernismia sekä uusia näkökulmia ja toteutustapoja? Tutkimusajanjakson aikana Suomessa valmistui tietokannan mukaan kaikkiaan 173 alttarimaalausta. Näistä tutkimuksen kohteeksi valikoitui 13 maalausta sekä yksi tietokannan ulkopuolinen teos. Kuva-aiheista yhdeksän on ristiaiheisia ja viisi muuta aihetta esittäviä figuurimaalauksia. Ristiaiheisista maalauksista suurin osa edustaa vielä vuosisadan vaihteen aikaan melko runsaasti käytössä ollutta käsityöläismaalariperinnettä eikä niiden toteutus ja symboliikka ole yhtä hienostunutta kuin koulutettujen ammattimaalareiden teoksissa. Joitakin moderneja ominaispiirteitä on mahdollista löytää mutta niiden tarkoituksellisuudesta ei aina ole varmuutta. Maalausten hankinnassa ja toteutuksessa heijastuvat monessa tapauksessa esimerkiksi seurakunnan rajalliset taloudelliset toimintamahdollisuudet sekä maalausten väliaikaisratkaisuksi koettu luonne. Figuurimaalausten ryhmässä suurin osa teoksista on koulutettujen kuvataiteilijoiden maalaamia ja niiden toteutus on selkeästi harkitumpi ja viimeistellympi kuin suurimmassa osassa ristiaiheisia teoksia. Raamatunkertomuksiin perustuvat kuva-aiheet ovat kristillisessä ikonografiassa käytettyjä jo jopa 300-400-luvuilta lähtien. Viimeiseen tuomioon liittyvää aihetta lukuunottamatta kuva-aiheet ovat kuitenkin oman aikakautensa ulkopuolellakin erittäin harvoin suomalaisissa alttarimaalauksissa käytettyjä. Toteutusten osalta hajonta on maalauksissa suuri. Tutkimusaineiston suppeus näiden teosten osalta vaikeuttaa muuta aikakauden alttarimaalausaineistoa koskevien yleistysten tekoa.
  • Kilpeläinen, Patricia (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa syvennyn 1800- ja 1900-lukujen vaihteen symbolistisen maalaustaiteen monisyiseen ja omintakeiseen merkki- ja merkitysmaailmaan tutkimalla taiteilija Beda Stjernschantzin symbolistista maalausta Pastoraali (Primavera, 1897). Taidehistoriallista ja semioottista tutkimusnäkökulmaa yhdistäen tarkastelen sitä, millaisista merkityksistä Pastoraali rakentuu ja miten nämä merkitykset muodostuvat sen monitahoisessa merkkikokonaisuudessa. Tavoitteenani on täten tarjota tästä tutkimuksellisesti hieman marginaaliin jääneestä kotimaisen symbolismin mestariteoksesta aiempaa kattavampi ja syväluotaavampi kuva sekä kristallisoida sen symbolistista taidekäsitystä henkivä olemus. Pureutuessani Pastoraalin monitasoisesti symbolistisesta ideologiasta ammentavaan luonteeseen, pyrin samanaikaisesti tekemään havaintoja teoksessa hyödynnetyistä, symbolismille ominaisista keinoista tuottaa merkityksiä. Pastoraali toimii täten tutkielmassani symbolistisen maalaustaiteen tyyppiesimerkkinä, jota tutkimalla voidaan nostaa esiin myös laajempia huomioita symbolistien kehittelemiin, innovatiivisiin ja omintakeisiin merkityksellistämisen tapoihin liittyen. Merkityksen muodostumista tutkivan näkökulmansa johdosta tutkielmani tarjoaa myös tuoreen perspektiivin vuosisadanvaihteen symbolismin tutkimukselle. Tutkielman teoriatausta ja metodologia perustuvat Erwin Panofskyn ikonologiaan, joka saa vaikutteita ja lisäsyvyyttä sekä Charles S. Peircen pragmatistisen semiotiikan merkkiteoriasta että intertekstuaalisuuden käsitteestä. Yhdessä näistä teorioista rakentuu juuri symbolistisen maalaustaiteen, sen merkityssisällön ja merkityksen muodostumisen prosessien tarkasteluun soveltuva, monitasoiseen ja yksityiskohtaiseen lähilukemiseen perustuva tutkimusnäkökulma, joka kontekstualisoivasti huomioi niin taiteilijan ja tulkitsijan kuin myös teoksen syntyajankohtaan liittyvän kulttuurisen kontekstin ja sen keskeisimmät aatevirtaukset. Näin ollen tutkimuksessa hyödynnetään esim. taiteilijan biografisia tietoja ja kirjallista jäämistöä, tutkielman aihepiirin kannalta tärkeitä aikalaislähteitä, kuten keskeisimpien symbolistiteoreetikoiden tekstejä kuin myös tuoreempaa, symbolistista taideliikettä käsittelevää kirjallisuutta ja muuta lähdemateriaalia. Tutkielmani kautta Pastoraali näyttäytyy varsin moniulotteisena, eri tulkinnan tasoilla operoivana teoksena, jossa kiteytyy symbolismille ominainen, prosessimaisen asteittain avautuva, arvoituksellisuutta ja monimerkityksisyyttä tavoitteleva luonne. Viitteellisyydessään, assosiatiivisuudessaan, vyyhtimäisen tiheässä intertekstuaalisuudessaan ja kerroksisen vertauskuvallisessa tematiikassaan siinä myös toteutuu eräs symbolismin ydinprinsiipeistä: ilmennettävää merkitystä ei kuvata sellaisenaan, vaan teoksen monitulkintainen merkityssisältö avautuu vain siihen syventymällä, ja tällöinkin asteittain. Voidaan jopa puhua merkityksen osittaisesta salaan jäämisestä, sillä Pastoraalin tapaan symbolistisessa taiteessa ilmaisuaan hakee usein myös jokin sellainen, joka ei edes suoranaisesti ole kuvattavissa tai käänny käsitteiksi. Juuri tällainen pyrkimys ilmentää yliaistillista todellisuutta sai myös symbolistit kehittelemään uudenlaisia merkityksellistämisen keinoja. Tutkielmani mukaan tässä keskeisiä tekijöitä ovat mm. muiden taidelajien ilmaisun imitointi, synestesian, kerroksisen symboliikan, intertekstuaalisuuden ja analogisuuden tavoittelu, narratiivisuuden redusointi sekä mimeettisyydestä irtautuvan syntetistisen tyylin soveltaminen. Erityisen innovatiivista on se, että symbolistien käsittelyssä monimielisesti mielikuvia luovien aiheiden lisäksi, myös teoksen plastiset elementit, kuten viiva, väri, muoto ja sommitelma, muuntuvat merkityksiä muodostaviksi, ekspressiivisiksi tekijöiksi. Kuten tutkielma osoittaa, tämä uusi taidekäsitys tarjosi paitsi vapautta taiteilijalle ja ilmaisulle, antoi se myös katsojalle aktiivisen roolin teoksen merkityksen muodostumisen prosessissa. Merkityksen lisäksi, myös siis merkityksen muodostuminen nostettiin symbolismissa taiteen keskiöön.
  • Nikkola, Sarianna (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkielmassa pyritään tuomaan esille Pierot-runoilijoiden tuotannon keskeisiä piirteitä. Tarkoituksena on havainnollistaa sitä, miten symbolisti-runoilija ja Pierot-runoilija eroavat toisistaan tuotantonsa osalta. Jokainen Pierot on samalla myös symbolisti, mutta jokainen symbolisti ei ole Pierot. Tarkoituksena on samalla osoittaa, että Pierot-runoilija on aivan oma, ainutlaatuinen ”rotunsa”, omintakeinen joukko runoilijoita. Tutkielma lähtee liikkeelle Pierot-hahmon alkuperästä. Työssä käydään läpi Pierrot- eli suomeksi Narri -nimisen hahmon taustaa sekä alkuvaiheita Italian Commedia dell’Arten yhtenä merkittävimmistä rooli-hahmoista. Teatterin osuus on merkittävä Pierot-hahmon juurien syvemmän ymmärtämisen kannalta. Työssä käydäänkin siksi läpi Commedia dell’Arteen liittyviä hahmoja sekä käytäntöjä. Seuraavaksi selvitetään Pierotin matkaa teatterista kirjallisuuden ja muiden taiteiden maailmaan. Erityinen vaikutus Pierot-hahmolla oli nimenomaan runouteen. Työssä verrataan Pierot-runoilijan tuotantoa symbolistien tuotantoon, ja siksi käydään lyhyesti läpi myös symbolismin käsite sekä siihen tiiviisti liittyvää kaksi nimeä: Jean Moreas ja Charles Baudelaire. Seuraavaksi esitellään työssä tarkasteltavana olevat kymmenen kreikkalaista runoilijaa. Runoilijat sijoittuvat noin sadan vuoden aikajanalle siten, että varhaisimman syntymävuosi on 1863 (Konstantinos Kavafis) ja viimeksi syntyneen 1940 (Katerina Gogou). Yksi runoilijoista elää edelleen Kreikan Thessalonikissa (Dinos Christianopoulos). Itse kunkin runoilijan elämästä kertova pieni tiivistelmä pyrkii avaamaan kyseistä runoilijaa lukijalle, tuomaan tämän lähemmäs ja tutummaksi. Analyysi-osassa käydään läpi otteita itse kunkin tuotannosta ja tutkitaan sitä, miten pierot-laatu heistä kullakin ilmenee. Todetaan, miten osalla runoilijoista kyseinen ns. pierot-laatu on hyvinkin voimakkaasti läsnä, kun taas toisten tuotannossa sitä on selkeästi vähemmän ja joissakin tapauksissa, hyvin vähän jos ollenkaan. Loppupäätelmissä voidaankin todeta, että Pierot-runoilija tosiaan näyttää olevan oma ryhmänsä runoilijoiden joukossa. Samoin näyttäisi siltä, että ilmiö ei rajoitu ainoastaan tiettyyn ajankohtaan kirjallisuuden historiassa, vaan on aikaan sitoutumaton, itsenäinen ilmiö.
  • Saarinen, Noora (Helsingin yliopisto, 2018)
    Sergei Djagilev tunnetaan Ballets Russes -balettiseurueen perustajana, joka teki venäläistä kulttuuria ja erityisesti venäläistä balettia tunnetuksi lännessä 1900-luvun alussa. Tutkielma pyrkii muodostamaan kuvan siitä, miksi Djagilevia pidetään aikansa merkittävimpänä venäläistä taidetta länteen vieneenä henkilönä, sillä hän ei suinkaan ollut ensimmäinen lajissaan. Djagilev ei kuitenkaan pelkästään vienyt venäläistä taidetta maailmalle, vaan halusi taiteen avulla esitellä venäläisyyden syvintä olemusta rakentamalla systemaattisesti Venäjän imagoa. Voi sanoa, että Djagilev teki Venäjästä ja venäläisyydestä brändin, vientituotteen. Djagilev myös hyödynsi venäläisyyden ja venäläisen baletin markkina-arvoa kaupallisiin tarkoituksiin. Tutkielma esittelee elementtejä, teoksia, joita Djagilev käytti luodessaan venäläisyyden kuvaa ja pyrkii löytämään selityksen, miksi juuri nämä teokset edustivat hänelle venäläisyyttä. Ajallisesti tarkastellaan erityisesti vuosia 1906–1910 Pariisissa eli ajanjaksoa, josta alkoi Djagilevin ja hänen kollektiivinsa lännessä järjestämät venäläisen taiteen tapahtumat ja jolloin syntyi yli 20 vuotta kestänyt Ballet Russes’n tarina. Samalla tutkielma tarkastelee vaiheita, jotka johtivat näihin systemaattisesti, vuosittain Pariisissa ja myöhemmin myös muualla Euroopassa organisoituihin venäläisen taiteen tapahtumiin (Saisons Russes, Russkie sezony) ja lopulta Ballets Russes -seurueen perustamiseen. Siihen, millaiseksi Djagilevin luoma venäläisyyden kuva muodostui, vaikuttivat monet tekijät, joita tutkielmassa esitellään. Tutkielmassa tullaan siihen tulokseen, että Djagilevin perhetausta ja Permin maakunnassa vietetty lapsuus muodostivat perustan, jolle hän rakensi käsitystään venäläisyydestä ja korkeatasoisesta taiteesta. Häneen vaikutti suuresti aikansa taidesuuntauksista symbolismi ja merkittävät taiteen nimet, kuten Wagner, jolta Djagilev omaksui työhönsä ihanteen kokonaistaideteoksesta (Gesamtkunstwerk). Todennäköisesti yksi suurimmista vaikuttavista tekijöistä oli Djagilevin johdolla perustettu Mir iskusstva -ryhmittymä, joka julkaisi samannimistä lehteä ja järjesti vuosittaisia näyttelyitä symbolismin hengessä. Mir iskusstva muodosti pohjan Djagilevin ja tulevan Ballets Russes’n taiteellisille ja esteettisille ihanteille sekä toimi monin tavoin Ballets Russes’n edeltäjänä. Tätä taustaa Djagilev hyödynsi venäläisen taiteen produktioissaan. Kuten tutkielmassa todetaan, Djagilev oli kuitenkin ennen kaikkea liikemies, joka osasi käyttää hyväkseen ajan trendejä ja myös luoda niitä, mikä vaikutti suuresti myös Ballets Russes’n ohjelmistoon ja näin ollen Djagilevin luomaan venäläisyyden kuvaan. Tässä korostui erityisesti 1900-luvun alussa vallitsevana suuntauksena vaikuttanut symbolismi, johon liittyi kiinnostus eksotiikkaan ja primitivismiin. Djagilev hyödynsi symbolismin vaikutuksia, mikä näkyi Ballets Russes’n repertuaariin ammennetuista eksoottisista aiheista ja kansanperinteen hyödyntämisestä. Tutkielmassa esitellään myös Djagilevin produktioiden ja Ballets Russes’n vastaanottoa sekä laajempaa vaikutusta yhteiskuntaan ja taiteen, niin baletin kuin muiden taidemuotojen, kehitykseen. Yhtä Ballets Russes’n teosta, balettia Tulilintu (Žar-ptica), tarkastellaan lähemmin venäläisyyden kontekstissa. Tutkielman tekoon on käytetty laajasti sekä venäjänkielistä että länsimaista lähdekirjallisuutta, mukaan lukien niin aikalaislähteitä, kuten alkuperäisiä sanomalehtiartikkeleita ja kirjeitä, kuin viimeaikaista tutkimuskirjallisuutta ja -artikkeleita.
  • Schneider, Oxana (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman aiheena on taidegraafikkona ja propagandaposliinin suunnittelijana maineensa luonut venäläinen taiteilija Sergej Čehonin. Tutkielman pääasiallisena tehtävänä on tutkia Čehoninin elämäkertaa ennen vallankumousta ja vallankumouksen aikana ja käsitellä hänen tunnetuimman eli posliinituotantonsa suosion johdosta vähemmälle huomiolle jääneitä muita taideteoksia, joissa näkyy sekä pietarilaisen Mir Iskusstva (Taiteen maailma) -liikkeen filosofiaa että vallankumoustematiikkaa ja uuden taiteen, avantgarden, vaikutusta. Tämän lisäksi tutkielmassa pohditaan, miksi Čehoninin tuotanto jää jopa tänäkin päivänä vaille huomiota. Tutkielmassa analysoidaan vuosina 1918–1919 ilmestyneen Sirena-kirjallisuuslehden kansikuvia, joita Čehonin teki päätoimittaja ja akmeistirunoilija Vladimir Narbutin pyynnöstä. Čehoninin biografian avulla pyritään ymmärtämään taiteilijan suhdetta tähän tuotantoonsa. Čehoninin elämäkerran kuvauksessa on käytetty apuna aikalaismuistelmia, uudempaa tutkimuskirjallisuutta, taidekriitikoiden kirjoituksia sekä monografiaa, joka ilmestyi jo Čehoninin elinaikana. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Čehonin oli aktiivinen Mir Iskusstvan modernistisen liikkeen toisen sukupolven jäsen, jolla oli vahvoja yhteyksiä ryhmän ensimmäisen sukupolven taiteilijoihin. Samalla tutkimus osoittaa, että Čehonin kuului Mamontovin Abramcevon taidepiiriin, joka selvästi vaikutti hänen taidetyylinsä muotoutumiseen. Vallankumouksen aikana hän liittyi futuristiseen liikkeeseen, mikä myös heijastui hänen tuotannossaan. Tutkielman tulokset osoittavat, että Sirena-lehden ilmestymisvuonna Venäjän kulttuuripolitiikka suhtautui kriittisesti aikaisempaan kulttuuriperintöön, mutta Sirena peräänkuulutti kulttuuriperinnön säilyttämistä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että aika, jolloin Sirena-lehti ilmestyi, oli myös käännekohta Čehoninin uralla. Sirenassa Čehonin kokeili uusia ilmaisutapoja ja tyylejä, hänen työssään näkyi avantgarden ominaispiirteitä. Samalla hän hyödynsi taiteessaan Mir Iskusstvan keskeisiä periaatteita kuten eklektisyyttä, symbolismia, intertekstuaalisuutta ja polysemiaa. Lopputuloksena voidaan sanoa, että Čehonin oli niitä taiteilijoita, jotka halusivat säilyttää kahden aikakauden välisen yhteyden.