Browsing by Subject "talletuspako"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Huhtaniska, Maria (2003)
    Pankkikriisejä esiintyi viime vuosisadalla lähes kaikissa maanosissa. Etelä-Amerikassa pankkeja likvidoitiin 1980-luvulla tiheään tahtiin ja pohjoismaissakin keskuspankin oli 1990-luvulla pelastettava liikepankkeja. Pankkikriiseistä selviäminen aiheuttaa aina kustannuksia. Pahimmassa tapauksessa kriiseillä on pitkäkestoisia vaikutuksia koko talouteen. Erityisen huolissaan viranomaiset ovat järjestelmäriskistä, jossa pankkien ongelmien pelätään leviävän koko pankkijärjestelmään. Kansainvälistyneillä ja integroituneilla rahoitusmarkkinoilla huoli onkin aiheellinen. Tässä työssä näytetään Diamondin ja Dybvigin malliin nojautuen, miten pankit rahoituksenvälittäjinä voivat parantaa kilpailullisten markkinoiden tasapainoa tarjoamalla käteistalletussopimuksia, mahdollistaen samalla ei-toivotun talletuspakotasapainon. Varojen nostoa rajoittamalla ja talletusvakuutuksella talletuspaon syntymistä voidaan ehkäistä. Edellisen mallin oletusta tallettajien koordinointiongelmista tukee Freixasin, Parigin ja Rochetin malli pankkien välisistä markkinoista. Järjestelmäriskin leviämistä yhden pankin maksukyvyttömyyden seurauksena analysoidaan kolmella erityyppisellä esimerkillä tallettajien liikkeistä. Rahoitusvirtojen rakenteen todetaan vaikuttavan pankkijärjestelmän stabiilisuuteen. Keskuspankin roolina on pankkien välisten luottorajojen takaaminen. Pankkisääntelyllä ja valvonnalla pyritään takaamaan pankkien vakavaraisuus ja rajoittamaan järjestelmäriskin syntymistä. Tämän tavoitteen toteutumisen varmistaakseen useat valtiot ovat siirtyneet reaaliaikaisiin bruttomaksujärjestelmiin.
  • Raappana, Antti (2005)
    Tämä tutkielma tarkastelee talletuspaon syntymistä kuluttajan hyötyä maksimoivan talletussopimuksen näkökulmasta ja sitä, miten talletuspaon mahdollisuus vaikuttaa pankin optimaaliseen lainarakenteeseen ja lainan hintaan. Analyysissä käytetään kolmeperiodimallia julkaisujen Diamond ja Dybvig (1983) ja Cooper ja Ross (1998) mukaisesti. Talletuspaon osoitetaan olevan yksi mahdollinen kuluttajien rationaalisesta käyttäytymistä johtuva tasapainoratkaisu silloin kun investointien tekijänä on pankki kuluttajien yhteenliittymänä ja talletusten nostoja ei ole rajoittu. Tallettajat kohtaavat ennakoimattomia kulutustarpeita, mutta kokonaisuutena jokaisen periodin kulutustarpeet tiedetään. Tallettajat ja pankki ovat riskinkarttajia. Koska mallissa pankin investointitoiminnan tuotot jaetaan tallettajien kesken kulutusta tasaavasti, pankki on altis likviditeettiongelmille ja tallettajille voi muodostua kannustin talletuspakoon. Talletuspakotasapainon olemassaoloon vaikuttavat toisaalta sovittu talletuskorvaus, eli kulutuksen tasoittamisesta saatava hyöty, investointien keskeyttämisestä koituvat kustannukset sekä riskille altistumisen mahdollistama lisätuotto. Optimaalisen lainarakenteen ja lainan hinnan käsittely perustuu Changin ja Velascon (2000) malliin, jossa talletuspako on mahdollista ja valinta paon ja ei-pakoa tilanteen välillä on satunnaista, mutta sen todennäköisyys tiedetään. Ulkopuoliset lainoittajat ovat riskineutraaleja. Tutkielmassa vertaillaan kahta tilannetta: (i) pankin on mahdollista lainata vain pitkäaikaisesti, ja (ii) pankin on mahdollista lainata sekä lyhyt- ja pitkäaikaisesti. Lyhytaikainen lainaaminen on pankille edullisempaa, mutta samalla se pienentää kuluttajien todennäköisyyttä saada talletuksensa paon tapahtuessa. Pitkäaikainen laina on pankin kannalta turvallisempaa, mutta myös kalliimpaa, koska lainoittajat vaativat ottamastaan riskistä suuremman korvauksen. Samalla lainojen kustannus, korko, määräytyy mallissa endogeenisesti. Tutkielmassa osoitetaan, millä edellytyksin lainarakenne muodostuu joko kokonaan pitkäaikaiseksi, kokonaan lyhytaikaiseksi tai osittain pitkäaikaiseksi ja osittain lyhytaikaiseksi.
  • Järvitalo, Jarkko (2004)
    Talletuspaolla tarkoitetaan tilannetta, jossa pankkiin rahansa tallettaneet asiakkaat nostavat talletuksiaan paniikinomaisesti ilman varsinaista kulutustarvetta. Talletuspaon laukaisee pelko pankin ajautumisesta konkurssiin. Mikäli pankki ei pysty maksamaan kaikkia kuluttajien talletuksia, pankki ajautuu rahoituskriisiin. Talletuspaot ovat olleet pankkien kiusana jo vuosisatojen ajan, eivätkä ne ole rahoitusmarkkinoiden voimakkaasta kehityksestä huolimatta vielä täysin poistuneet. Tässä lopputyössä tarkastellaan talletuspakoja kuluttajien ja pankin välisenä ekstensiivisenä pelinä, jossa kuluttajat tekevät kulutuspäätöksen epätäydellisen informaation vallitessa. Pankki voi sijoittaa kuluttajien talletuksia vain joko riskittömästi tai riskipitoisesti, ja tämä sijoituspäätös tehdään ennen kuin kuluttajat ilmoittavat kulutustarpeistaan. Teoreettinen tarkastelu perustuu pääosin seuraaviin artikkeleihin: ALLEN, F. – GALE, D. (1998): Optimal Financial Crisis. The Journal of Finance Vol. 53, Nr. 4, 1245-1284. ALLEN, F. – GALE, D. (2000): Financial Contagion. The Journal of Politi-cal Economy Vol. 108, Nr. 1, 1-33. Teoreettinen tarkastelu aloitetaan perustapauksesta ja sitä laajennetaan lopputyön kuluessa. Tämä perustapaus ei sellaisenaan riitä kuvaamaan talletuspakoja missään olosuhteissa, mutta teorian rakentaminen osissa on välttämätöntä lukijan ymmärtämisen kannalta. Tutkimuksessa päädytään lopputulokseen, että talletuspakojen estäminen esimerkiksi keskuspankin avulla ei ole järkevää, vaan tietyissä tilanteissa talletuspakoriskin olemassaolo takaa kansantalouden hyvinvoinnin kannalta Pareto-optimaalisen allokaation. Lisäksi huomioidaan tilanne, jossa pankit voivat myydä riskipitoisia sijoituksiaan pankkien välisillä rahamarkkinoilla ja täten saada rahoitusta äkillisissä likviditeettikriiseissä. Edelleen tarkastellaan yksittäisen pankin rahoituskriisin leviämistä rahoitusmarkkinoilla sekä erilaisten rahamarkkinarakenteiden kykyä selvitä paikallisista likviditeettikriiseistä. Pankit jakavat riskiä tallettamalla kuluttajien talletuksia edelleen muihin pankkeihin. Erilaiset markkinarakenteet eroavat toisistaan näiden talletusten lukumäärien perusteella. Huomataan, että vajaasti verkostoituneet rahoitusmarkkinat eivät selviä kriisistä yhtä hyvin kuin täydellisesti verkostoituneet rahoitusmarkkinat, joilla riski on jaettu tasan pankkien kesken. Lopuksi tarkastellaan tämän hetken rahoitusmarkkinoiden keinoja rahoituskriisien estämiseksi tai toteutuessaan niiden jälkihoitamiseksi.