Browsing by Subject "taloushistoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Tolvi, Jorma (Helsingin yliopisto, 2018)
    Lammaistenlahden kulttuurimaisema on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Kokemäenjoen rannalla Nakkilan ja Harjavallan rajalla. Siihen kuuluu alueita keskiajalla syntyneistä Lammaisten, Pirilän ja Torttilan kylistä. Tämä kulttuuriympäristö koostuu Harjavallan voimalaitoksesta sekä näiden kolmen kylän vanhojen talonpoikaisten kantatilojen rakennuksista. Pitkästä historiastaan ja aiemmasta keskeisestä asemastaan huolimatta näistä kantatiloista, niiden talonhaltijoista ja ympäristön kehityksestä on ollut vain hajanaisia tietoja, vaikka selvää yleistä mielenkiintoa niitä kohtaan on. Tutkimuksessa kertynyt tarkempi tieto tukee myös alueen kulttuuriperinnön säilyttämistä ja rikastuttaa kirjallisuudessa esitettyjä yleisiä käsityksiä tutkituista ilmiöistä. Tutkimuksessa selvitettiin ja selitettiin näiden kylien tilarakenteen ja niiden kantatilojen kokonais- ja viljelyalojen kehitystä 1750-luvulta 1980-luvulle sekä niiden torppien kehitystä. Lisäksi selvitettiin näitä kantatiloja isännöineet talonhaltijat sekä analysoitiin sukulaisuuksien vaikutuksia kantatilojen suvussa säilymiseen. Kuuden eri kylissä keskeisesti vaikuttaneen talonhaltijan toimintaa tutkittiin muita tarkemmin. Ympäristön osalta tarkasteltiin maankäytön kehittymistä kylien koko alueella ja rakennuskannan kehitystä kulttuurimaiseman alueen osalta. Erityisen tarkasti selvitettiin vanhinta 1800-luvulta olevaa rakennusperintöä. Kehitystä verrattiin, jos mahdollista, koko Suomen, mutta joskus myös lähialueen tai Ruotsin kehitykseen. Eri kylien ja kantatilojen kehityksistä tehtiin kokonaisarviot sekä konstruoitiin juuri tämän tutkimuskohteen kehitystä selittävä viitekehys. Lisäksi arvioitiin joidenkin yleisten teorioiden ja viitekehysten selitysvoimaa tässä tapauksessa. Valmiin tutkimusaineiston puuttuessa se koottiin alkuperäisistä tai niihin rinnastettavista lähteistä. Näitä olivat mm. maarekisterikirjan otteet, henkikirjat, eräät osittaiset talonhaltijaluettelot, vuoden 1901 ruokakuntakyselyjen vastaukset, laajojen maanmittaustoimitusten asiakirjat ja kartat, valokuvat eri ajoilta, jotkut kantatilojen edustajien haastattelut, itse tehdyt havainnot sekä sukukirjat ja muu kirjallisuus. Vertailutietoja löytyi talous- ja maataloushistorioista sekä pitäjänhistorioista. Kantatiloja oli vuonna 1750 yhdeksän ja enimmillään halkomisten jälkeen 1800-luvun alussa 14, mutta 1980-luvulla jälleen yhdeksän. Kantatiloilla säilyivät niille isojaossa jaetut maat 1800-luvun loppuun asti. Sen jälkeen ne menettivät 1980-lukuun mennessä maistaan ulkopuolisille keskimäärin 2/3. Eniten menetyksiä oli vuosina 1940–1960 johtuen pääosin sotatila- ja maanhankintalakien ym. nojalla tehdyistä pakkoluovutuksina, mutta osin myös vapaaehtoisista kaupoista ja perinnönjaoista. Vertailutietoja tälle pitkäaikaiskehitykselle ei Suomen maataloushistoriasta löytynyt. Alueen torppien määrä oli suurimmillaan jo 1860-luvulla, josta se pieneni viidesosaan 1910-luvulle mennessä eli paljon koko maan kehitystä aikaisemmin ja sitä alemmalle tasolle. Torpparien hallussa oli v. 1901 viljelymaista 6–25 % kylästä riippuen. Torpparien sosiaalisesta noususta 1900-luvun vaihteessa oli useita esimerkkejä ja välit talollisten kanssa näyttivät sopuisilta ainakin tarkemmin tutkitussa Torttilassa, jossa kehitys ei aivan vastannut tutkimus- ja muusta kirjallisuudesta syntynyttä yleiskuvaa. Kantatiloilla oli tutkimuskaudella 156 talonhaltijaa, joista 2/3 oli kaudella I (1750–1869) ja 1/3 kaudella II (1870–1989). Talonhallinnan keskikesto piteni näiden välillä 16 vuodesta 25 vuoteen, mikä johtui keskieliniän pitenemisestä. Lähisuvusta saatu sukutila pysyi suvussa todennäköisemmin kuin ulkopuolelta hankittu ostotila, vaikka näiden ero pienenikin kaudella II. 1930-luvulla yhä toimineista kantatiloista oli samassa suvussa pysynyt 100–150 vuoden ajan suhteellisesti useampi kuin vertailukohtana käytetyssä laajassa ruotsalaisessa tutkimuksessa. Vain Torttilassa ryhmäkylä hajosi ja viljelymaan määrä kasvoi siten, kuin ympäristöhistoriassa yleensä esitetään. Lammaisissa ryhmäkylästä katosivat talot, kunnes jäljellä oli vain yksi. Pirilässä ryhmäkylässä on yhä kolme taloa entisillä paikoillaan. Kaikkien kylien maankäyttöön vaikuttivat suurten laitosten kuten Satalinnan parantolan, Harjavallan voimalaitoksen ja Torttilan teollisuusalueen rakentamiset myöhempine laajennuksineen ja uusine asuinalueineen. Pääosa kaikkien kolmen kylän alueista on kuitenkin säilynyt maaseutumaisena. Vanhimmasta 1800-luvun rakennusperinnöstä on yhä jäljellä yhteensä 21 rakennusta viidellä eri kantatilalla. Niistä 1/3 on asuinrakennuksia, 1/3 talousrakennuksia ja 1/3 pienempiä rakennuksia kuten aittoja. Vanhimmat asuinrakennukset ovat nykyisten tietojen mukaan 1800-luvun alusta. Tutkimuksessa kootun viitekehyksen mukaan tämän tutkimuskohteen kehitystä selittävät kulloisetkin instituutiot, talonhaltijoiden oma toiminta, suuret laitokset, kantatilojen ja niiden hallinnan tilanteet, yhteiskunnan ja maatalouden yleinen kehitys ja tilanne sekä sattumat. Hyvin yleisistä teorioista tutkimuskohteen kehitystä selitti parhaiten Giddensin strukturaatioteoria täydennettynä MacRaildin ja Taylorin esittämällä tavalla mm. mentaalisilla rakenteilla kuten asenteilla.
  • Kouvalainen, Marja Liisa (Helsingin yliopisto, 1980)
  • Liljenstrand, Axel Wilhelm ([Helsingfors] : [Axel Wilhelm Liljenstrand], 1856)
  • Arola, Mika (Suomen Pankki, Valtiokonttori, 2007)
    The main objective of the study is to evaluate the Finnish central government s foreign borrowing between the years 1862 and 1938. Most of this period was characterised by deep capital market integration that bears resemblance to the liberal world financial order at the turn of the millennium. The main aim is to analyse the credit risk associated with the state and its determination by evaluating the world financial market centres perception of Finland. By doing this, the study is also expected to provide an additional dimension to Finland s political and economic history by incorporating into the research the assessments of international capital markets regarding Finland during a period that witnessed profound political and economic changes in Finnish society. The evaluation of the credit risk mainly relies on exchange-rate risk free time series of the state s foreign bonds. They have been collected from quotations in the stock exchanges in Helsinki, Hamburg, Paris and London. In addition, it investigates Finland s exposure to short-term debt and Moody s credit ratings assigned to Finland. The study emphasises the importance of the political risk. It suggests that the hey-day of the state s reliance on foreign capital markets took place during last few decades of the 19th century when Finland enjoyed a wide autonomy in the Russian Empire and prudently managed its economy, highlighted in Finland s adherence to the international gold standard. Political confrontations in Finland and, in particular, in Russia and the turbulence of the world financial system prevented the return of this beneficial position again. Through its issuance of foreign bonds the state was able to import substantial amounts of foreign capital, which was sorely needed to foster economic development in Finland. Moreover, the study argues that the state s presence in the western capital markets not only had economic benefits, but it also increased the international awareness of Finland s distinct and separate status in the Russian Empire and later underlined its position as an independent republic.
  • Elovirta, Pertti (Suomen metsätieteellinen seura, 1979)
  • Fagerholm, Nooa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin arvopaperipörssin käyttäytymistä 1930-luvun laman aikana. Tutkimuksessa tullaan kuvailemaan Helsingin arvopaperipörssin yleisindeksin kehittymistä tutkimusajanjakson aikana. Pörssistä saatavan datan ja siinä olleiden yritysten taloudellisten tietojen avulla lasketaan erilaisia arvostuskertoimia osakkeille. Arvostuskertoimien avulla pyritään selvittämään, miten osakkeet olivat arvostettu ajanjaksolla ja mitä ne kertoivat sijoittajien suhtautumisesta lamaan. Tutkimusajanjaksoksi on valittu vuodet 1926–1938, jotta arvopaperipörssin käyttäytymisestä laman aikana saisi kokonaisvaltaisemman kuvan. Näin ollen tutkimusajanjakso käsittää 1920-luvun lopun nousukauden, lama-ajan laskusuhdanteen sekä sen jälkeisen elpymisen. Pääasiallisena lähteenä käytetään osakkeiden hintadataa. Tutkimukseen on kerätty myös Helsingin arvopaperipörssin listattujen yhtiöiden tulokset vuosilta 1926–1939 Firmor i Finland- vuosijulkaisuista. Näiden avulla on pystytty laskemaan pörssihinnoittelua kuvaava P/E- luku. Kyseistä lukua ei ole tiettävästi ennen laskettu tutkimuksen ajanjaksolta. Tutkimuksessa käytetään muina arvostuskertoimina kuvailemaan pörssin hinnoittelua: efektiivistä osinkotuottoa, P/NV- lukua, P/S- lukua ja tuottoa suhteessa nimelliseen kirjanpitoarvoon. Arvostuskertoimien avulla on mahdollista muun muassa selvittää edelsikö lamaa esimerkiksi jonkinlainen räikeä yliarvostustilanne pörssissä, vai oliko laman aikana nähtävissä selkeitä aliarvostustilanteita. Tutkimuksen metodina käytetään deskriptiivistä lähestymistapaa yhdessä yrityksistä saatavan tilastollisen datan kanssa. Tutkimuksessa rakennetaan narratiivi Helsingin arvopaperipörssin kehityksestä käyttäen hyväksi arvopaperipörssistä ja siinä olevista yrityksistä saatavaa taloudellista dataa. Narratiivia syvennetään pörssin historiikeista saatavilla aikalaiskuvauksilla sekä sen ajan Kauppalehden uutisoinnilla. Tutkimuksen lopputulemana voidaan todeta, ettei Helsingin arvopaperipörssi ollut ennen lamaa yliarvostetussa tilassa, eikä siinä ollut havaittavissa spekulatiivista kuplaa. Sijoittajat näyttivät ennakoivan laman alkamisen kohtuullisen hyvin, sillä mitään äkillisiä isoja kurssilaskuja ei esiintynyt. Lamasta elpymisen myötä arvopaperipörssi nousi rajusti tutkimusajankohdan loppuun asti. Elpyminen alkoi hiljalleen jo kultakannasta irrottautumisen jälkeen, jolloin sijoittajat alkoivat hinnoitella tuloskasvua yrityksille. Sijoittajat näyttivät olevan hyvinkin valveutuneita Suomen ja maailman taloudellisista muutoksista ja niiden vaikutuksista kotimaan pörssiin. Vuonna 1937 pörssi vaikutti hetkellisesti olevan yliarvostetussa tilassa, mutta muutoin arvostus on pysynyt laman aikana kohtuullisena — jopa hieman aliarvostettuna. Toimialakohtaisesti mitattuna pankkiosakkeet ovat olleet yliarvostettuja laman jälkipuoliskolla, kun taas teollisuusosakkeiden kurssikehitys näyttää vuotta 1937 lukuun ottamatta seuranneen niiden vahvaa tuloskasvua. Tutkimuksen ajanjaksolla arvopaperipörssi on tuonut noin 12 % kumulatiivisen tuoton reaalisesti mitattuna, mitä voidaan pitää poikkeuksellisen tuottoisana jaksona.
  • Jokiniemi, Eeva-Maija (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee varhaislapsuuden kasvueroja Helsingissä vuosina 1934-1937 syntyneiden poikien välillä. Selitettävänä muuttujana on varhaislapsuuden painoindeksin kehitys ikävuosina 0–2. Tutkimusaineistona on otos Helsingin syntymäkohorttiaineistosta. Tutkielma selvittää tilastollisin menetelmin, miten kotitalouden tulot ja vanhempien ammatti näkyvät lasten kasvukehityksessä. Lisäksi pyritään hahmottamaan, löytyykö kasvussa alueellisia eroja. Työssä havaitaan tulojen voimakas yhteys kasvuun. Lisäksi havaitaan, että avioliiton aikaisella ammatissa toimimisella on positiivinen yhteys kasvuun keskiluokkaisissa ammateissa toimivien äitien lapsilla, ja negatiivinen yhteys työväenluokkaisten äitien lapsilla. Näitä yhteyksiä selitetään kotitalouden resursseilla – työläisäideillä työssäkäynti on liittynyt voimakkaampaan taloudelliseen pakkoon ja vaihtoehdottomuuteen kuin toimihenkilöäideillä. Lisäksi tutkimuksessa havaitaan huonompien kasvutulemien kasauma Toukolan ja Kumpulan alueella, minkä epäillään johtuvan huonommista asumisolosuhteista ja taloudellisiin syihin perustuvasta väestön alueellisesta valikoitumisesta.
  • Houni, Topi (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan kilpailukyvyn käsitteen historiaa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 1967 rahaston (Sitra) perustamisvaiheessa 1966–1967. Sitran alkuperäinen tavoite oli markan arvon vakauttaminen, taloudellisen kasvun nopeuttaminen ja Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen. Tutkielma tuo 1960-luvun ja Sitran esimerkkitapauksen muodossa historiallista perspektiiviä ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa Suomen taloudellisia ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja rakennettaan kilpailukyky-käsitteen ympärille. Keskustelua kilpailukyvystä Sitran perustamisvaiheessa lähestytään käsitehistoriallisen tutkimusotteen avulla. Erityisesti Quentin Skinnerin menetelmällisiä painotuksia hyödyntäen tarkastellaan, millaista kamppailua käytiin kilpailukyky-käsitteen määritelmistä ja arvottamisesta. Tavoitteena on selvittää, minkälaiseksi käsitteeksi Sitran perustamisessa mukana olleet henkilöt mielsivät kilpailukyvyn, ja erosiko rahaston perustamiseen liittyvä keskustelu kilpailukyvyn luonteesta aikakauden laajemmasta talouspoliittisesta keskustelusta. Sitran perustamisprosessin keskeisiä henkilöitä olivat Suomen Pankin pääjohtaja Klaus Waris, Suomen Pankin ylin virkamiehistö sekä rahaston lainsäädännölliseen valmisteluun osallistuneet poliitikot. Sitran perustamisprosessiin liittyvät asiakirjat, muistiot ja puheet muodostavat tärkeimmän lähdeaineiston. Aikakauden laajempaa talouspoliittista keskustelua tarkastellaan sanoma- ja aikakausilehtiaineiston ja hallitusohjelmien avulla. Sekundaarilähteenä hyödynnetään käsitehistoriaa ja aikakauden talous-, kauppa- ja integraatiopolitiikkaa käsittelevää aikalais- ja tutkimuskirjallisuutta. Keskeisinä tutkimustuloksina esitetään, että kilpailukykyä määriteltiin ja arvotettiin Sitran perustamisvaiheessa sen mukaan, miten käsitteen katsottiin palvelevan erilaisten intressiryhmien poliittisia tavoitteita. Käsitteen määrittämistavoissa esiintyi kaksi yleistettävissä olevaa merkityskerrostumaa. Kilpailukyvyn pitkäaikainen ja voimakas pohjakerrostuma oli kustannuksia ja hintoja korostanut ajattelutapa, jonka rinnalle nousi 1960-luvun mittaan ja Euroopan talousintegraation seurauksena innovaatioita ja teknologiaa korostanut kasvukilpailukykyajattelu. Sitran perustamisen ja laajemman keskustelun yhteydessä esiintyivät kummatkin merkityskerrostumat. Sitra ei siis ollut uudenlaisen kasvukilpailukykyajattelun ensimmäinen ilmentymä, mutta symbolisesti merkittävä ja konkreettinen instituutio, jolle aikalaiset antoivat suuren merkityksen. Tutkimustuloksena esitetään myös, että kilpailukyky oli kansallisen tai kansantaloudellisen yhteishyvän tärkein legitimaatiokäsite 1960-luvulla. Kilpailukyky käsitettiin myönteisenä tavoitetilana ja välttämättömänä keinona turvata yhteiskunnan hyvinvointi. Kilpailukyvyn keskeisestä asemasta kertoo se, että ainoastaan kommunistien muodostama vähemmistö suhtautui kilpailukyvyn välttämättömyyteen ja käsitteen läntiseen talousintegraatioon liittyneeseen odotushorisonttiin nuivasti. Tutkielman perusteella esitetään, että kilpailukyvyn keskeisen aseman haastaminen oli Suomessa 1960-luvulla – kuten nykyään – vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.
  • Rainisto, Sami (2004)
    Tässä pro gradu –tutkielmassa on tutkittu seitsemän suuren suomalaisen yrityksen tekemiä yrityskauppoja 1980-luvun lopulta vuoteen 2000. Tutkitut yritykset ovat Kesko, UPM-Kymmene, Stora Enso, Outokumpu, Kone, Partek ja Rautaruukki. Tutkimuksen tarkoitus on ollut kartoittaa, millainen rooli yritysten tekemillä yrityskaupoilla on ollut niiden strategian rakentamisessa ja miten yrityskaupat ovat muuttaneet yhtiön rakennetta, niin liiketoiminnallisesti kuin maantieteellisesti. Teoreettisena pohjana on käytetty alan kirjallisuutta. Teoreettisen kehikon pohjana on käytetty erityisesti Virtasen, Koivistoisen ja Kykkäsen aiempaa tutkimusta. Tiedot yritysten tekemistä yrityskaupoista on koottu Talouselämä-lehden kokoamista yrityskauppataulukoista. Mukaan on valittu vain kyseisten yritysten tekemät strategisesti merkittävät kaupat, ja tällaiseksi on katsottu kauppa, jossa ostettavan tai myytävän liiketoiminnan liikevaihto ylittää 50 miljoonaa markkaa. Yrityskaupat voivat olla yleensä joko horisontaalisesti tai vertikaalisesti integroivia yritysostoja, tai kokonaan uudelle liiketoiminta-alueelle laajentavia diversifioivia yritysostoja tai jostain liiketoiminnasta luopuvia divestointeja. Tutkittavissa yrityksissä yleisin yritysostotyyppi oli horisontaalisesti integroiva kauppa, jossa yritys pyrkii laajentamaan markkina-asemaansa nykyisellä toimialallaan. Toisaalta yritykset tekivät paljon divestointeja, joilla ne pyrkivät keskittymään kohti yhtä tai vain muutamaa päätoimialaa. Yritysten välillä on eroja yrityskauppastrategian selvyydessä. Joissakin tapauksissa yritys saattoi myydä pois toiminnan, jonka se oli ostanut vain muutamaa vuotta aiemmin. Toisaalta jotkut yritykset pyrkivät hyvin suoraviivaisesti käyttämään yrityskauppoja strategiansa toteutusvälineenä. Siinä missä 1970-luvulla monet yritykset pyrkivät olemaan mahdollisimman monialaisia, 1980-luvulla tuli yleiseksi pyrkiä keskittymään vain yhdelle tai muutamalle toisiaan lähellä olevalle toimialalle. Tämän tavoitteen saavuttamisessa yrityskaupat ovat yrityksille hyvä strateginen väline. Näyttää siltä, että ainakin tutkitut yritykset ovatkin käyttäneet yrityskauppoja keinona kasvattaa itseään valitsemillaan ydintoimialoilla ja toisaalta pyrkineet pois yritysmyynneillä ylimääräisiltä toimialoiltaan. Yrityskaupat ovat olleet tärkeä keino muuttaa monialayritys tiukasti fokusoituneeksi yritykseksi. Yrityskauppojen maantieteellistä jakaumaa tutkimalla ilmenee myös, että 1990-luvun loppua kohden yrityskaupat suuntautuivat entistä useammin ulkomaille – aluksi Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, aivan viime vuosina myös Aasiaan. Yrityksille yrityskaupat ovat olleet tärkeä kansainvälisen laajentumisen väline.
  • Mannermaa, Kauko (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, 2007)
    The study examines the contents, changes and the causes of changes of the growth and structural policy exercised by Finnish governments in 1962-1999. The policy is evaluated e.g. on the basis of government programmes. It is divided in the study into three phases: the phase of guided economy 1962-77, the transition period 1977-91 and the phase of competitive economy 1991-99. The opening of the economy has been the central factor influencing the contents of the growth and structural policy. When dividing the policy into ten sectors, it was found that the sectors losing weight during the study period are agricultural and forest policies and welfare policy and the sectors increasing weight are labour policy and environmental policy. Though impacts of the changes in the general line of the growth and structural policy could be seen in sector policies, the breaks in sector policies did not necessarily coincide with the breaks in the general line of the policy. In the study, in particular, the impacts of the factors affecting growth and structural policy thinking (political changes, foreign influences and changes in economics) are evaluated. The policy was influenced more by the prevailing ideological climate ("the spirit of time") than by political changes. Until the 1970s foreign influences mainly came from those individual Western European countries, where the role of government planning was important and where the economic development was favourable. Some impacts from socialist countries could be seen at the end of the 1960s and at the beginning of the 1970s. Since the 1980s the role of international organisations became emphasised. Also the impacts of the changes in economics could be seen in the changes in the general line of the growth and structural policy.
  • Siitonen, Anni Kreetta-Stiina (2006)
    Tutkielman aiheena on Suomen ulkomaankauppa. Tutkielma kohdistuu yleisesti ulkomaankaupan vaihtosuhteeseen ja erityisesti sitä kuvaavassa indeksissä vuosina 1946–1956 tapahtuneeseen nopeaan nousuun. Vaihtosuhdetta kuvaavan indeksin nousua tutkitaan analysoimalla sen muodostavien tekijöiden muutoksia. Aineiston muodostavat Tilastollisen päätoimiston ulkomaankaupan hintaindeksit. Vaihtosuhteen keskimääräinen taso nousi vuosina 1946-1956 noin 30 prosenttia eikä ole laskenut enää aiemmalle tasolle. Vaihtosuhteen pysyvä nousu on harvinainen ilmiö. Tutkimielmassa vastataan kysymykseen mikä aiheutti vaihtosuhteen nopean nousun. Ulkomaankaupan vaihtosuhde on vienti- ja tuontihintojen suhde. Vaihtosuhdetta kuvataan yleensä indeksinä. Tässä tutkitaan vienti- ja tuontihintaindekseistä laskettua vaihtosuhdetta. Koska tutkimuskohteena on tiettyjen hintaindeksien suhde, selvitetään miten indeksejä ja erityisesti hintaindeksejä on laskettu. Tämän yleisemmän indeksiosuuden jälkeen keskitytään ulkomaankaupan hintaindekseihin ja niiden laskentatapoihin sekä erityisesti eri tahojen laskemiin ulkomaankaupan hintaindekseihin. Vuosina 1946-1948 sekä vienti- että tuontihintaindeksit nousevat. Vientihintaindeksille on vain kaksi alaindeksiä Paperivanuke, pahvi ja paperi sekä puutavarat. Nämä muodostavatkin 86 % vientihintaindeksistä ja vastaavat myös hyvin 1940-luvun loppupuolen viennin jakaumaa. Vuosina 1946–1948 erityisesti paperivanukkeen, pahvin sekä paperin hinnat nousevat, mutta ne myös laskevat vuonna 1949. Kaiken kaikkiaan vienti- ja tuontihinnat nousivat yhtä paljon vuosina 1946–1949. Vuoden 1949 alusta seuraavan vuoden keskivaiheille tuontihinnat nousevat jopa vientihintoja nopeammin, mutta syksyllä 1950 ja erityisesti seuraavana vuonna vientihinnat nousevat hurjasti, nostaen myös vaihtosuhteen lähes 50 % korkeammalle kuin vuonna 1949. Tämä nopea nousu oli ns. Korean suhdanteen aiheuttamaa. Suhdanteen päätyttyä hinnat myös laskivat rajusti vuoden 1952 alkupuolella. Vaihtosuhde jää vuosiksi 1952–1956 noin 20 % korkeammalle verrattuna vuoteen 1949. Vaihtosuhteen nopean nousun vuosina 1946–1956 aiheutti Suomen perinteisten vientituotteiden eli puutavaran ja paperivanukkeen suotuisa hintakehitys maailmanmarkkinoilla.
  • Grotenfelt, Arvi; Gylling, Edvard; Hytönen, Viljo; Kilpi, Volter; Koskelainen, Yrjö; Liakka, Niilo; Malinen, V.; Voionmaa, Väinö (Kansanvalistusseura, 1911)
    Kansanvalistusseuran toimituksia : 158
    Valtiolliset vaiheet / V. Malinen - Väestö / Edv. Gylling - Taloudellisia ajatussuuntia / Viljo Hytönen - Yhteiskunnalliset liikkeet - Väinö Voionmaa . Kansanopetus / Niilo Liakka - Kirjallisuus / Yrjö Koskelainen - Taide / Volter Kilpi - Tieteellinen elämä / Arvi Grotenfelt
  • Ahvenainen, Jorma (Suomen metsätieteellinen seura, 1976)
  • Jekunen, Lasse (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämä tutkielma käsittelee taloudellista neuvottelukuntaa vuosina 1928–1932. Tutkielman tarkoitus on selittää neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa erilaisten talousteorioiden ja taloudellisten ajatusmallien kautta. Tutkielman lähestymistapa on taloushistoriallinen ja tutkimusmetodi teorialähtöinen sisällönanalyysi. Tutkielman aihe sidotaan laajempaan 1930-luvun lamaa koskevaan taloushistorialliseen tutkimukseen. Tutkielmasta tekee mielenkiintoisen se, ettei neuvottelukunnan tuotantoa ole aiemmin systemaattisesti analysoitu. Neuvottelukuntaa on kuitenkin pidetty merkittävänä talouspolitiikkaa muotoilevana instituutiona. Tämän tutkielman lähdeaineistona käytetään neuvottelukunnan julkaisuja vuosien 1929 ja 1932 välisenä aikana. Painettuja julkaisuja täydentää arkistomateriaali, joka avaa julkaisujen taustalla käytyä keskustelua. Taloudellisesta neuvottelukunnasta tekee merkittävän sen jäsenet, joihin kuului arvovaltaisia poliitikkoja, virkamiehiä ja elinkeinoelämän edustajia. Kaikki Suomen merkittävät puolueet olivat edustettuina. Tuotannonaloista teollisuus oli muita aloja voimakkaammin edustettuna. Neuvottelukunnan keskeisiä hahmoja olivat esimerkiksi, Risto Ryti, J. K. Paasikivi, Väinö Tanner ja neuvottelukunnan yleissihteeri Bruno Suviranta. Taloudellisen neuvottelukunnan mielestä lamaan oli johtanut pääoman epätasainen jakautuminen taloudenalojen kesken. Kotimarkkinateollisuus oli vienyt voimavaroja vientiteollisuuden kehitysmahdollisuuksilta. Tähän oli osaksi syynä julkisentalouden kasvanut kulutus ja valtion avokätinen rahapolitiikka. Yli varojen eläminen ja tuhlaaminen oli heikentänyt vientiteollisuuden kilpailukykyä ja saattanut Suomen maksutaseen miinusmerkkiseksi. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittista ohjelmaa sävytti periaatteen tasolla vahvasti uusklassinen taloustiede ja liberaali talouspolitiikka. Talouslamat koettiin normaaleiksi suhdannevaihteluiksi, joihin ei pystytty talouspolitiikalla juuri vaikuttamaan. Talouslamoilla nähtiin olevan taloutta puhdistava vaikutus. Talouslamoilla oli siten oma kansantaloudellinen tehtävänsä puhdistaa talouden heikkoja rakenteita. Valtion rooli taloudessa nähtiin toisarvoiseksi, enemmänkin talouden esteitä purkavaksi kuin aktiivisen talouspolitiikan harjoittajaksi. Lama-aikoina tuli ottaa opiksi virheistä. Taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset olivat kapea-alaiset. Merkittävin talouspoliittinen uudistusehdotus oli verotuksen keventäminen erityisesti vientiteollisuuden eduksi. Julkisentalouden tuli samalla sopeutua pienentyneeseen kassavirtaan. Talouspolitiikan suunnittelu oli keskitettävä poliittisen järjestelmän ulkopuoliseen instituutioon. Talouspoliittinen päätöksenteko tuli perustaa tutkimustietoon, joka perustui vahvasti käytännönläheiseen lähestymistapaan. Talousteorioihin ei nojattu perusteellisesti, vaan ainoastaan viitteenomaisesti silloin, kun se sopi omien tarkoitusperien kanssa yhteen. Taloustieteen uudet suuntaukset torjuttiin vähäsanaisesti vääräoppisina. Olisi siis anakronistista väittää, että Ruotsissa tutkimusajankohtana keskustelua herättänyt uusi ekspansiivinen suhdannepolitiikka olisi neuvottelukunnassa koettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Yleinen mielipideympäristö Suomessa tuki vahvasti talouden omaehtoisuutta, jolloin aktiivista suhdannepolitiikkaa ei voitu pitää käytännön vaihtoehtona. Käytännössä taloudellisen neuvottelukunnan talouspoliittiset parannusehdotukset eivät olleet klassisen taloustieteen koulukirjaesimerkkejä, vaan niitä voidaan kuvailla pragmaattisiksi. Teollisuuden ja erityisesti vientiteollisuuden edut menivät poikkeuksetta muiden päämäärien edelle. Tosin, uusklassisesta talousteoriasta poiketen, neuvottelukunta myönsi työttömyysongelman ja sen haittavaikutuksen kansantaloudelle. Neuvottelukunnan talouspoliittisessa ohjelmassa ei juuri ollut tilaa sosiaalipolitiikalle tai lama-ajan sosiaalisten kokemusten lieventämiselle. Valtion kassarajoitteen korostaminen vei pohjan sosiaalipolitiikan hyviltä tarkoitusperiltä. Tutkimuksen tulokset antavat kuvan, että talouspoliittinen ohjelma muotoiltiin pienen sisäpiirin ajatusmaailman mukaiseksi. Väitettä ei kuitenkaan voida aukottomasti todistaa tämän tutkielman lähdeaineiston valossa, vaan se kaipaa lisäselvitystä.
  • Kaila, E. E. (Suomen metsätieteellinen seura, 1932)
  • Kokki, Eeva (2005)
    Arvopaperikaupankäyntiä koskeva tieto välitetään Suomessa keskitetysti Helsingin pörssin järjestelmien kautta erilaisille pörssitiedon jälleenjakelijoille, kuten pankkiiriliikkeille, analyytikoille, uutistoimistoille ja medialle. Kaupankäyntitietojen lisäksi myös listattujen yhtiöiden julkaisemat pörssitiedotteet välitetään nykyään näiden järjestelmien kautta arvopaperimarkkinoille. Teknologian voimakas kehittyminen 1980-luvulta lähtien on muuttanut sekä Helsingin pörssin että pörssin välittämän arvopaperimarkkinoita koskevan tiedon jälleenjakelijoiden toimintaa. Teknologia on muuttanut myös tämän tiedon saatavuutta: aiemmin hyvin rajalliselle joukolle tarjottu tieto on internetin kautta käytettävissä kelloon katsomatta Verkkovälitteiseen tiedon jakamiseen liittyvät olennaisina myös kansainvälisyys ja erilaisten tietojärjestelmien integraatio. Myös media ja uutistoimistot kytkeytyvät markkinatiedon ketjuun toisaalta arvopaperimarkkinoiden tapahtumien, yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen esiin nostajana, toisaalta yhtiötiedottamisen kohteena ja pörssitiedon aktiivisena vastaanottajana, arvioijana, muokkaajana ja julkaisijana. Medialla on ollut vaikutuksensa myös arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön kehittymiseen. Tässä tutkielmassani tarkastelen suomalaisen verkkovälitteisen pörssitiedon historiaa Helsingin pörssin näkökulmasta. Tutkimukseni tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva verkkovälitteisen pörssitiedon kehitysvaiheista ja samalla jatkaa pörssin historian kuvaamista teknisten järjestelmien näkökulmasta siitä, mihin aiemmin julkaistut historiikit ovat päättyneet.
  • Ilomäki, Miia (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassani tutkin yksityisyrittäjien järjestäytymisen alkuvaihetta vuosina 1929-1938. Tutkin aihetta ilmiön ympärille perustettujen järjestöjen, vuonna 1929 perustetun Taloudellisen Valistuskeskuksen ja sen jatkoksi vuonna 1934 perustetun Yksityisyrittäjäin Liiton, kautta. Tutkimuskysymykseni ovat, miksi yksityisyrittäjät järjestäytyivät, miten he järjestäytyivät ja mitä he tekivät? Näihin kysymyksiin vastatakseni tutkin myös keitä yksityisyrittäjät olivat ja tarkastelen yksityisyrittäjien järjestäytymisen taustalla vaikuttanutta yksityisyritteliäisyyden ideologiaa. Tutkimusajanjaksoni alkaa Taloudellisen Valistuskeskuksen perustamisesta vuonna 1929 ja päättyy vuoteen 1938, eli ennen sota-ajan alkua Suomessa. Näkökulmani tutkimusaiheeseen on yrityshistoriallinen. Tutkielmani keskeisen lähdeaineiston muodostavat Suomen Yrittäjien arkistosta löytyvät Taloudellisen Valistuskeskuksen ja Yksityisyrittäjäin Liiton arkistomateriaalit, jotka pääasiassa käsittävät pöytäkirjoja hallitusten ja työvaliokuntien kokouksista sekä järjestöjen vuosikertomuksia. Lähdeaineistonani käytän myös Taloudellisen Valistuskeskuksen ja myöhemmin Yksityisyrittäjäin Liiton julkaisemaa suurelle yleisölle tarkoitettua Talous ja Koti -lehteä. Tutkimusmetodini on kvalitatiivinen sisällönanalyysi sekä ilmiön kontekstuaalinen selittäminen. Yksityisyrittäjien järjestäytyminen alkoi kaupan alan eri piirien perustaessa Taloudellisen Valistuskeskuksen vuonna 1929. Valistuskeskuksen perustajajäsenet Suomen Tukkukauppiaiden Liitto ja Suomen Vähittäiskauppiasliitto kuitenkin riitaantuivat jo vuonna 1933, joka johti Vähittäiskauppiasliiton eroon toiminnasta. Eron seurauksena Valistuskeskukseen jääneet piirit lakkauttivat Valistuskeskuksen ja perustivat vuoden 1934 alusta sen työtä jatkamaan Yksityisyrittäjäin Liiton. Yksityisyrittäjäin Liitto oli tutkimusajanjaksollani tavoitteissaan menestyksekäs ja pystyi johdonmukaisesti laajentamaan toimintaansa. Tutkimuksessani osoitan, että yksityisyrittäjien päävastustaja oli osuustoimintaliike, niin taloudellisesti kuin aatteelliseksi. Se oli myös tärkein syy yksityisyrittäjien järjestäytymiseen. Tässä työssä osoitan, että Taloudellisen Valistuskeskuksen ja Yksityisyrittäjäin Liiton järjestäytyminen oli uudenlainen ilmiö järjestökentässä, sillä sen tavoitteena oli yhdistää yksityisyrittäjien joukko, jonka järjestäytyminen oli siihen mennessä edennyt ammattiryhmäkohtaisesti. Yksityisyrittäjien joukkoa yhdisti yksityisyritteliäisyyden ideologia. Osoitan myös, että yksityisyrittäjien järjestäytyminen oli aatteellista. Tärkeimpiä toimintamuotoja olivat yksityisyritteliäisyyttä puolustavien kirjoitusten tekeminen sanomalehtiin, omien lehtien Talous ja Kodin sekä Yksityisyrittäjän julkaiseminen sekä yksityisyrittäjien järjestämät tapahtumat Yksityisyritteliäisyyden Viikot sekä yleiset yksityisyrittäjien kesäkokoukset. Yksityisyrittäjien järjestäytymisen ilmiön merkitys on ennen kaikkea siinä, että sillä on ollut kauaskantoisia seurauksia suomalaisessa elinkeinoelämän järjestökentässä. Yksityisyrittäjien järjestäytyminen aloitti kehityksen, joka johtaa Suomen Yrittäjiin asti.
  • Kononen, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma tarkastelee aluepolitiikan ja yrittäjyyden suhdetta Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnan kautta vuosina 1971–1987. Kehitysaluerahasto Oy oli valtion omistama osakeyhtiö, joka rahoitti kehitysalueiden elinkeinoelämää lainoilla, takauksilla ja avustuksilla. Aluksi sen tavoitteena oli kehitysalueiden teollistaminen ja työpaikkojen luominen, mutta myöhemmin keskeiseksi tavoitteeksi muodostui työllisyyden lisääminen uusien yritysten perustamiseen rohkaisemalla. Sen perustaminen kytkeytyi 1970-luvun alun poliittiseen tilanteeseen, jossa kehitysaluepolitiikkaa haluttiin tehostaa. Kehitysaluerahasto Oy:ta on käsitelty aiemmassa aluepolitiikan tutkimuksessa jonkin verran, minkä lisäksi siitä on tehty kaksi yrityshistoriikkia. Tästä huolimatta sen toimintaa ei ole tutkittu kovin syvällisesti ainakaan laadullisin menetelmin. Myös aluepolitiikan ja yrittäjyyden suhde on jäänyt aiemmassa tutkimuksessa hyvin vähälle huomiolle. Tämän tutkielman tarkoitus on paikata tätä tutkimuksellista aukkoa ja arvioida Kehitysaluerahasto Oy:n toimintaa ja aluepolitiikkaa uudesta näkökulmasta. Tutkimuskysymykset keskittyvät Kehitysaluerahaston johtajien perusteluihin aluepolitiikan tarpeellisuudelle ja heidän näkemyksiinsä yrittäjyydestä. Tutkielmassa hyödynnetään myös kehitysvaltion ja yrittäjähenkisen valtion käsitteitä, ja pohditaan niiden soveltuvuutta Kehitysaluerahasto Oy:n historialliseen kontekstiin. Tätä kautta pohditaan myös valtion ja yritysten suhdetta innovaatiopolitiikassa, josta on käyty runsaasti tieteellistä vuoropuhelua. Aineistona tutkielmassa käytetään Kehitysaluerahasto Oy:n kolmen ensimmäisen toimitusjohtajan sekä heidän kanssaan samaan aikaan koko tutkimusajankohdan toimineen varatoimitusjohtajan tekstimuodossa olevia julkisia puheita, esitelmiä ja kirjoituksia sekä vähäisessä määrin myös muita asiakirjoja. Aineisto on kerätty Kehitysaluerahasto Oy:n seuraajaorganisaatio Finnvera Oy:n arkistosta. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi teemoittelun ja tyypittelyn avulla. Aineiston luonteen vuoksi tutkielman johtopäätökset jäävät melko yleiselle tasolle, sillä puheita ja julkisia esiintymisiä ei voida pitää objektiivisina kuvauksina. Niistä voidaan kuitenkin päätellä aatemaailmoja, tavoitteita ja päämääriä. Tulokset siis kuvastavat Kehitysaluerahasto Oy:n johtajien puheissa ilmenevää todellisuutta, joka täytyy ottaa huomioon niitä arvioitaessa. Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnassa aluepolitiikka ja yrittäjyyden edistäminen kytkeytyvät toisiinsa sekä yhteisenä että erillisinä tavoitteina. Keskeisiä tuloksia tutkielmassa ovat Kehitysaluerahasto Oy:n innovaatiopoliittisen toiminnan ja kehitysalueiden yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin edistämisen aiempia käsityksiä suurempi merkitys. Molemmat näistä havainnoista on huomioitu aiemmissa tutkimuksissa, mutta tämän tutkielman analyysin perusteella niillä saattaa olla aiemmin luultua suurempi painoarvo. Koska molempia näistä on varsin vaikea mitata, täytyy tämän tutkielman aineiston analyysin perusteellakin tyytyä vain arvioiden esittämiseen. Kolmas keskeinen havainto on 1970-luvun loppupuolen hahmottaminen yhteiskunnallisena käännekohtana. Aiemmin korostetut alueellisen tasa-arvon ja työllisyyden lisäämisen tavoitteet alkoivat menettää merkitystään noin vuodesta 1978 lähtien, ja kilpailukyvyn parantamisen ja innovaatioiden edistämisen tavoitteet korvasivat ne Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnan keskeisinä päämäärinä. Samalla aluepolitiikka jäi 1980-luvun aikana taustalle, kun yrittäjyyden merkitys korostui Kehitysaluerahasto Oy:n toiminnassa entistä enemmän. Valtiomuutos suunnitteluvaltiosta kilpailukyky-yhteiskuntaan 1980-luvulta lähtien välittyy aineistosta joiltakin osin, mutta esimerkiksi uusliberalistiset vaikutteet jäivät melko vähäisiksi Kehitysaluerahasto Oy:n johtajien puheissa.