Browsing by Subject "talvi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Rufelt, Henry; Wiese, Björn (Suomen metsätieteellinen seura, 1981)
  • Unknown author (Miljöministeriet, 2008)
    Miljöförvaltningens anvisningar 3sv/2006
    I anvisningen granskas bekämpningen av is- och stöpisproppar i arbetets olika skeden. Vid bekämpning av is- och stöpisproppar är man tvungen att röra sig på is och vatten, utföra sprängningsarbeten och använda maskiner och anordningar i situationer som ofta avviker från normala arbetsförhållanden. Anvisningen fäster särskild uppmärksamhet på förhandsåtgärder och utrustning som arbetarskyddet kräver. Verksamhet tillsammans med samarbetsmyndigheter samt information har ansetts vara en viktig del av anvisningen.
  • Kokkonen, P. (Suomen metsätieteellinen seura, 1942)
  • Virtanen, Tarmo; Neuvonen, Seppo; Nikula, Ari; Varama, Martti; Niemelä, Pekka (The Finnish Society of Forest Science and The Finnish Forest Research Institute, 1996)
    The European Pine Sawfly (Neodiprion sertifer) is one of the most serious defoliators of Scots pine in northern Europe. We studied the pattern in the regional occurrence of the outbreaks of N. sertifer in Finland in years 1961–90, and made predictions about the outbreak pattern to the year 2050 after predicted winter warming. We tested whether minimum winter temperatures and forest type and soil properties could explain the observed outbreak pattern. We analysed outbreak patterns at two different spatial levels: forest board- and municipal-level. The proportion of coniferous forests on damage susceptible soils (dry and infertile sites) explained a significant part of the variation in outbreak frequency at small spatial scale (municipalities) but not at large spatial scale (forest boards). At the forest board level the incidence of minimum temperatures below –36 °C (= the critical value for egg mortality) explains 33% of the variation in the outbreak pattern, and at the municipal level the incidence of cold winters was also the most significant explaining variable in northern Finland. Egg mortality due to cold winters seems to be the most parsimonious factor explaining why there have been so few N. sertifer outbreaks in northern and northeastern Finland. We predict that climate change (increased winter temperatures) may increase the frequency of outbreaks in eastern and northern Finland in the future.
  • Hänninen, Heikki; Kellomäki, Seppo; Laitinen, Kaisa; Pajari, Brita; Repo, Tapani (Suomen metsätieteellinen seura, 1993)
  • Solantie, Reijo (The Finnish Society of Forest Science and The Finnish Forest Research Institute, 1994)
    Snow damage to forests in Southern Finland in November 1991 is examined in relation to meteorological conditions. The combined effect of different factors proved to be necessary for severe damage. First, the snow load, in terms of precipitation, should exceed a certain limit. The limit can be set for weak or moderate damage at about 40 mm and for very severe damage at about 60 mm. Secondly, temperature at the time of precipitation should be above 0 °C, so that snow on twigs becomes slightly wet in order that it should attach to twigs during the subsequent period with temperature below 0 °C. On the other hand, temperatures exceeding 0.6 °C prohibit damage by permitting the snow load to fall. Wind speeds exceeding 9 ms–1, as observed 15 m above ground, were strong enough to dislodge the snow which is not attached, and thus reduce the damage. There are few statistics either of snow damage or of the relation between the snow damage and precipitation. However, there is a causal connection between snow damage and heavy snowfalls. Therefore, the regions with a high frequency of heavy snowfalls, as indicated by orographical features and occurrence of thick snow cover, were investigated.
  • Paakkanen, Elias (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tässä työssä on tutkittu Euroopan ja Pohjois-Atlantin talvi-ilmaston muuttumista 30-vuotisjaksojen 1961–1990 ja 1991–2020 välillä. Aineistona on käytetty Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) kehittämää ERA5-uusanalyysidataa, jossa on assimiloitu havaintoja sääennustusmallin tuottamaan alkuarvauskenttään. Karttakuvat on piirretty niin ikään ECMWF:n kehittämällä ohjelmistolla, Metviewillä. Lämpötilan muutoksen pystyleikkauskuvan piirtämiseen on puolestaan käytetty Pythonin numpy- ja matplotlib.pyplot -kirjastoja. Työssä on tarkasteltu ilmanpaineessa, suihkuvirtauksessa, lämpötilassa, pystyliikkeissä, kosteudessa ja sademäärässä tapahtuneita muutoksia. Ennen varsinaisia tuloksia tutkielmassa on selitetty meteorologisiin suureisiin liittyvää fysikaalista teoriaa: miten paine, lämpötila ja tiheys ovat riippuvaisia toisistaan, kuinka geostrofinen tuuli syntyy sekä mitkä tekijät vaikuttavat sateen syntyyn. Kaikissa tarkasteltavissa suureissa on havaittu muutoksia. Lämpötilat ovat nousseet lähes koko Euroopan ja Pohjois-Atlantin alueella: eniten Pohjois-Euroopassa ja Pohjoisella jäämerellä sekä vähemmän Etelä-Euroopassa. Ilmanpaine on noussut Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Atlantin pohjoisosassa sekä laskenut Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Atlantin eteläosassa. 250 hPa:n painepinnan Pohjois-Atlantin keskimääräinen suihkuvirtausmaksimi on voimistunut ja liikahtanut hieman pohjoisemmaksi. Sademäärät ja ilman sisältämän vesihöyryn määrä ovat kasvaneet Pohjois-Euroopassa ja pienentyneet Etelä-Euroopassa. Nousu- ja laskuliikkeet ovat monin paikoin voimistuneet. Muutosten tilastollisen merkitsevyyden tutkimiseen on käytetty Studentin kaksisuuntaista t-testiä. Alatroposfäärin lämpötilan muutos on eniten tilastollisesti merkitsevä, mutta muidenkin suureiden muutoksissa tilastollista merkitsevyyttä havaittiin laajalti. Tämä on loogista, sillä lämpötilan muutokset ovat kytköksissä myös muiden suureiden muutoksiin. Aiheesta on tehty myös aiemmin tutkimuksia, joiden tulokset ovat pääosin yhteensopivia tämän työn tulosten kanssa. Ainoastaan 500 hPa:n painepinnan geopotentiaalikorkeuden trendissä oli pientä eroavaisuutta. Tässä tutkielmassa muutosten tilastollinen merkitsevyys oli suurempaa kuin aiemmissa tutkimuksissa.
  • Scholz, F. (Suomen metsätieteellinen seura, 1981)
  • Jamalainen, E. A. (Suomen metsätieteellinen seura, 1961)
  • Pulliainen, Erkki; Loisa, Kalevi; Pohjalainen, Tauno (Suomen metsätieteellinen seura, 1968)
  • Sainio, Pekka (Suomen metsätieteellinen seura, 1955)
  • Havas, Paavo (Suomen metsätieteellinen seura, 1971)
  • Laaksonen, Reino (Vesihallitus, 1972)
    Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 4
    Engl. summary: Observations on lake deeps by the water authority in March 1965-1970
  • Eerola, Emmi (Helsingin yliopisto, 2021)
    Kaikkien lauhkealla vyöhykkeellä elävien eliöiden täytyy sopeutua ympäristöolosuhteiden suureen vaihteluun vuodenaikojen mukaan. Vuodenaikaan liittyviin muutoksiin kuuluvat muun muassa lämpötilan ja valoisuuden vaihtelut, jotka ovat selkeitä myös järvissä veden alla. Lämpötilan, ravinteiden ja valon määrät vaikuttavat järven tuottavuuteen ja siten moniin muihin tekijöihin, myös kalojen ravinnon määrään. Eri kalalajit ovat sopeutuneet erilaisiin olosuhteisiin, joissa ne pärjäävät parhaiten, ja jokaisella lajilla on oma optimilämpötilansa. Kalat ovat aktiivisimmillaan niille sopivien olosuhteiden aikaan, mikä useimmilla lajeilla on kesä, jolloin ravintoakin on saatavilla enemmän. Suurin osa kalatutkimuksista tehdään yleensä kesällä avoveden aikaan, koska se on helpompaa ja talvella kalojen ei ajatella olevan tutkimuksen arvoisia. Suuri osa maailman järvistä kuitenkin on jääpeitteen alla osan vuodesta ja talvi on iso osa kalojen elämää, minkä vuoksi niiden tutkiminen vuoden ympäri on tärkeää. Tämän tutkimuksen neljä pääkysymystä olivat: 1. Millä tavalla eri kalalajien, lahkojen, sekä lämpötila- ja ravintokiltojen osuudet saaliista muuttuvat eri vuodenaikoina? 2. Kuinka paljon yksikkösaalis muuttuu vuoden aikana? 3. Miten kalojen koko ja kuntokerroin muuttuvat vuoden aikana? 4. Mitkä eri ympäristö- ja biologiset tekijät selittävät yksikkösaaliin muutoksia? Koekalastusta tehtiin vuosina 2020-2021 vuoden ajan koekalastusverkkosarjalla kolmessa habitaatissa: litoraalissa, profundaalissa ja pelagiaalissa. Joka kuukausi kalastettiin vähintään kolmen päivän ajan. Jokaiselle saadulle kalalle määritettiin laji, pituus, paino ja kuntokerroin ja jokaiselle yksittäiselle pyyntikerralle laskettiin yksikkösaalis. Kalastuksen lisäksi Pääjärvestä otettiin joka kuukausi fysikaaliskemiallisia mittauksia. Koekalastuksen tulosten mukaan selvästi runsain kala Pääjärvessä oli särki, toiseksi runsain kala oli kappalemääränä ahven ja biomassana kuha. Talvea kohti särjen ja ahvenen määrät laskivat, kun taas kuhan, kiisken ja mateen osuudet saaliista nousivat. Selvästi runsain kalalahko vuoden kokonaissaaliissa oli karppikalat, vaikka ahvenkalat olikin runsain lahko loppukesällä ja lopputalvella. Lämpimänveden kaloja oli muita lämpötilakiltoja enemmän koko vuoden saaliissa, vain helmikuussa viileänveden kaloja oli enemmän, kun kiiski oli kuukauden runsain kala. Petokalojen kappalemääräosuus saaliista oli jokaisena kuukautena muita ravintokiltoja pienempi, mutta talvella petokalojen biomassaosuus saaliista oli suurin. Yksikkösaalis oli alhaisimmillaan jääpeitteisinä kuukausina ja suurimmillaan kesällä. Kalojen keskikoko oli talvella kesää suurempi ja kuntokerroin alhaisempi. Kappaleyksikkösaaliin muutoksia eniten selittivät kuntokerroin, lämpötila, typpipitoisuus ja pH, kun taas biomassayksikkösaaliin muutoksia eniten selittivät kuntokerroin, lumensyvyys, lämpötila ja kokonaishiili. Pääjärven kalayhteisön rakenteessa tapahtui muutoksia vuodenaikojen välillä. Selkein muutos oli yksikkösaaliin muutos kesän ja talven välillä. Pääjärven lisäksi ympärivuotista kalatutkimusta pitäisi tehdä morfologisilta ja fysikaaliskemiallisilta piirteiltään erilaisissa järvissä, jotta saataisiin tietoa, miten kalayhteisö reagoi eri vuodenaikoihin eri olosuhteissa.
  • Lehto, Valtteri (Helsingin yliopisto, 2019)
    Ilmaston lämpeneminen ja elinympäristöjen häviäminen ovat maailmanlaajuisesti vakavimpia uhkia luonnon monimuotoisuudelle. Elinympäristöjen häviäminen on aiheuttanut monimuotoisuudelle jo pitkään laaja-alaista tuhoa, kun taas ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioidaan ilmenevän todellisessa mittakaavassaan vasta tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Jo nyt ilmastonmuutoksen on havaittu vaikuttavan muun muassa eliölajien levinneisyyksiin, runsauksiin ja fenologiaan. Elinympäristöjen häviämisen tiedetään puolestaan aiheuttavan lajiston yksipuolistumista, kun elinympäristöjensä suhteen vaativat spesialistilajit taantuvat ja sopeutumiskykyisemmät generalistilajit runsastuvat. Linnut ovat paljon tutkittu eläinryhmä, minkä takia lintujen käyttäminen elinympäristöjen tilaa ilmentävinä bioindikaattoreina on mielekästä. Lintujen on havaittu reagoivan ilmastonmuutokseen muun muassa aikaistamalla kevätmuuttoa ja munintaa sekä levittäytymällä kohti korkeampia leveysasteita. Elinympäristöjen tuhoutumisen ja pirstoutumisen tiedetään yksipuolistavan lintuyhteisöjen lajikoostumuksia ja esimerkiksi Suomessa metsien häviämisen on havaittu aiheuttavan monien metsälintujen kantojen voimakasta taantumista. Pohjois-Euroopassa pitkä ja kylmä talvi on linnuille raskas ajanjakso, jolloin talvehtivien lintujen kuolleisuus voi kasvaa korkeaksi. On havaittu, että ilmastonmuutoksen myötä lämpenevät talvet saattavat parantaa joidenkin lintujen hengissä säilymistä talven aikana, mikä saattaa aiheuttaa muutoksia lajien levinneisyyksiin ja runsauksiin. Lisäksi on todettu, että laadukas elinympäristö voi parantaa esimerkiksi metsätiaisten selviytymistä talvesta. Tutkielmassani kuvaan, miten talvien lämpötila ja elinympäristöjen laatu vaikuttavat Suomessa talvehtivien lintujen hengissä säilymiseen. Aineistoinani käytän Luonnontieteellisen keskusmuseon koordinoimia talvilintulaskenta-aineistoja, Ilmatieteen laitoksen lämpötila-aineistoja sekä Luonnonvarakeskuksen Valtakunnan metsien inventointi -aineistoja. Esimerkkilajeinani käytän neljää Suomessa yleisenä talvehtivaa metsälintua: puukiipijää (Certhia familiaris), töyhtötiaista (Lophophanes cristatus), hömötiaista (Poecile montanus) ja hippiäistä (Regulus regulus). Havaitsin, että kaikki tutkimani lintulajit selviytyivät talvesta paremmin laadukkaissa, tutkimukseni tapauksessa metsäisissä, elinympäristöissä. Elinympäristön metsäisyyden vaikutus hengissä säilymisen parantumiseen selittyy todennäköisesti lintujen talvenaikaisella ravinnolla sekä ravinnonhankintatavoilla. Ilmiö saattaa myös kuvastaa lajien paikkauskollisuutta ja parvien sisäisiä hierarkioita. Havaitsin myös, että vain osa tutkimistani lajeista hyötyi lämpimämmistä talvista: hippiäisen ja puukiipijän selviytyminen parantui talvilämpötilojen noustessa, kun taas töyhtö- ja hömötiaisen selviytymiseen talvien lämpötilalla ei ollut vaikutusta. Ilmiö saattaa selittyä lajien levinneisyyksillä, sillä lajit, jotka hyötyivät korkeammista lämpötiloista, selviytyivät paremmin etelässä. Vastaavasti lajit, joiden selviytyminen ei parantunut talvilämpötilojen noustessa, selviytyivät paremmin pohjoisessa. Hippiäinen ja puukiipijä saattavat olla ilmastonmuutoksesta ainakin aluksi hyötyviä lajeja, joiden voidaan mahdollisesti odottaa levittäytyvän kohti pohjoista tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Sen sijaan töyhtö- ja hömötiainen ovat taantuneet voimakkaasti viimeisen 15–20 vuoden aikana. Suurin yksittäinen syy lajien taantumiselle on metsien häviäminen. Jos taantuminen halutaan pysäyttää, tarvitaan nopeita ja tehokkaita toimia Suomen metsäluonnon tilan kohentamiseksi.
  • Silvennoinen, Unto; Haarlaa, Rihko (Suomen metsätieteellinen seura, 1971)
  • Rankinen, Katri; Turtola, Eila; Lemola, Riitta; Futter, Martyn; Cano Bernal, José Enrique (Molecular Diversity Preservation International (MDPI), 2021)
    Water 2021, 13(4), 450
    Increased nutrient loading causes deterioration of receiving surface waters in areas of intensive agriculture. While nitrate and particulate phosphorus load can be efficiently controlled by reducing tillage frequency and increasing vegetation cover, many field studies have shown simultaneously increased loading of bioavailable phosphorus. In the latest phase of the Rural Programme of EU agri-environmental measures, the highest potential to reduce the nutrient loading to receiving waters were the maximum limits for fertilization of arable crops and retaining plant cover on fields with, e.g., no-till methods and uncultivated nature management fields. Due to the latter two measures, the area of vegetation cover has increased since 1995, suggesting clear effects on nutrient loading in the catchment scale as well. We modeled the effectiveness of agri-environmental measures to reduce phosphorus and nitrogen loads to waters and additionally tested the performance of the dynamic, process-based INCA-P (Integrated Nutrients in Catchments—Phosphorus) model to simulate P dynamics in an agricultural catchment. We concluded that INCA-P was able to simulate both fast (immediate) and slow (non-immediate) processes that influence P loading from catchments. Based on our model simulations, it was also evident that no-till methods had increased bioavailable P load to receiving waters, even though total P and total N loading were reduced.
  • Hannelius, Simo (Suomen metsätieteellinen seura, 1975)
  • Pitkänen, Heikki (Vesihallitus, 1979)
    Vesihallitus. Tiedotus 175