Browsing by Subject "tanssipedagogiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Jämsén, Pippa (2016)
    Kuvaan opinnäytetyössäni tilallisuuden ulottuvuuksia taidepedagogiikan näkökulmasta ja pohdin, kuinka totuttua tilallisuutta voidaan taidepedagogisen toiminnan avulla muuttaa. Tärkeimpänä empiirisenä tutkimusaineistonani toimivat muistisairautta sairastavien vanhusten hoivakodissa pidetyt työpajat, joiden tavoitteena oli taidepedagogisin keinoin luovan välitilan luominen suljetun laitoksen ympäristöön. Kirjallisessa työssäni kysyn, millaista tilallisuutta taidetoiminta loi muistisairaiden hoivakodissa. Tämä kysymys johdattaa minut käsittelemään tilaa moniulotteisena ilmiönä ja pohtimaan oman taidepedagogiikkani tilallisuutta. Määrittelen tilan työssäni fyysiseksi, sosiaaliseksi ja mentaaliseksi. Erityisen tärkeänä pidän maantieteilijä Doreen Masseyn näkemystä tilasta sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen luomana, jatkuvasti uudelleen neuvoteltavissa olevana ilmiönä. Lisäksi käytän termiä luova välitila, jota pohjustan liminaalitilan käsitteen kautta. Sillä tarkoitan eräänlaista rajapintaa, kahden maailman väliin syntyvää ei-kenenkään-maata, jossa itselleni tärkeimmät taiteelliset ja pedagogiset oivallukset tuntuvat tapahtuvan. Työssäni olen rakenteiden välissä, taiteen ja hoivatyön välissä sekä taiteilijan ja pedagogin työkuvan välissä. Tilallisuutta on taide- ja spesifimmin tanssipedagogiikan alueella käsitelty tästä näkökulmasta vähän. Kyseenalaistamalla staattiset tai hyvin rajatut tilat voi totutun tilan nähdä toisella tavalla ja luoda näin uutta toimintaa. Se voi antaa mahdollisuuksia myös tanssipedagogiikan työympäristön laajenemiselle ja tanssipedagogisen toiminnan moniulotteisemmalle tarkastelulle. Suuntaa työlleni on antanut henkilökohtainen kokemukseni Teatterikorkeakoulun ja Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön yleisökontaktikurssilta. Kurssin aikana pidimme näyttelijä- ja dramaturgiopiskelijan kanssa työpajoja muistisairaiden hoivakodissa. Työpajojen aikana muutimme suljetun hoivalaitoksen tilallisuutta fyysisesti väreillä ja materiaaleilla, äänellä, tuoksuilla, tilasta poikkeavalla kehollisuudella ja sosiaalisella vuorovaikutuksella. Valmistimme kokemusten pohjalta Talviuni-esityksen ja kiersimme esiintymässä hoivakodin lisäksi myös muissa suljetuissa laitoksissa ja yhteisöissä. Tilallisen muutoksen elementit kiteytyivät työpajatyöskentelyn ja esitysten pohjalta fyysisen tilan muutokseen, sosiaalisen tilan muutokseen, aisteihin ja aikaan. Johtopäätöksenä esitän, että taidepedagogisella toiminnalla on monia erilaisia mahdollisuuksia muuttaa totuttua tilallisuutta ja vaikuttaa ihmisen kokemukseen tilasta. Erityisesti tanssipedagogiikalla on mahdollisuudet erilaisten fyysisten paikkojen aiheuttamien kehontilojen purkamiseen ja uudelleen järjestäytymiseen. Lopuksi esittelen näkemykseni tilasensitiivisestä taidepedagogiikasta ja omasta, välitilasta nousevasta työskentelytavastani.
  • Tuoresmäki, Heini (2020)
    Opinnäytetyössäni perehdyn kehomuistiin. Keskityn kehon muistamiseen, kehoon kerääntyneisiin kokemuksiin; niiden aktivoimiseen ja herättelyyn. Ensimmäiseksi työssäni pyritään käsitteellistämään lukijalle ihmisen muistia ja ymmärtämään kehollista tietoa teorian myötä. Käsitteiden ja määritteiden pohjalta sekä Efva Liljan koreografiseen työskentelyyn perehdyttyäni loin harjoituksia, joiden ajattelen herättelevän kehomuistia ja siirtävän keskittymisen kehollisuuden havainnointiin. Harjoitukset ja kiinnostus nähdä, miten kehomuistot kehollistuvat, johtivat opinnäytetyön taiteelliseen työskentelyyn, lyhytelokuvan valmistamiseen ”Waste of Mind”. Lyhytelokuva näyttää läheltä, miten muistot ja kokemukset näkyvät kehossa, ja miten ne pyrkivät ihmisestä ulos. Elokuvan kolme esiintyjää ilmentävät aihetta heidän kehollisuudestaan käsin. Lyhytelokuva paljastaa sen, että yksilö kantaa paljon itsessään; kokemuksia, huolia, jännitystä, väsymystä, toisten sanoja ja suhtautumista. Negatiiviset muistot nousivat helpommin kehosta esiin. Nimesin ne mielenjätteiksi. Mielenjätteet ovat niitä tunteita ja kokemuksia, jotka vuotavat kehostamme läpi. Kehomuistoja ei pääse pakoon, vaan ne vaikuttavat muun muassa siihen, miten vastaanotamme eri tilanteet elämässä ja miten toimimme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Taiteellisen työni innoittajana toimi ohjaaja Jerzy Grotowskin ajatukset kehomuistista taiteellisessa prosessissa. Kehomuisti aiheena on abstrakti ja piiloutunut ja koen, että aihe vaatii kirjoittamista, keskusteluja ja visuaalisia havaintoja, jotta se kirkastuisi ja konkretisoituisi. Opinnäytetyön kirjallisen työn lisäksi olen kirjoittanut teemasta lyhyitä tekstejä, jotka ovat konkretisoineet teemaa henkilökohtaisella tasolla. Olen sisällyttänyt niistä otteita kirjalliseen työhöni. Opinnäytetyön materiaali ja aineisto koostuu ajatuksistani ja päiväkirjamerkinnöistäni koko maisteriohjelman aikana, teksteistäni, havainnoistani sekä esiintyjien kokemuksista taiteellisen työn prosessissa. Kehomuisti vaikuttaa siihen, miten seisomme, kannamme kehomme ja miten liikumme. Haluan korostaa pedagogisessa työssä herkistymistä kehollisuudelle; opiskelijoiden keholliselle tiedolle ja heidän henkilökohtaisille kehohistorioilleen. Pyrkimykseni on nostaa esiin kehollisen tiedon arvo, ja tulla tietoiseksi siitä, että me olemme koko ajan, toimiessamme vuorovaikutuksessa, tuottamassa toisillemme kehomuisto-kokemuksia. Lähtökohtaisesti toivon niiden kokemusten olevan työssäni positiivisia. Positiiviset kehokokemukset määritin opinnäytetyöni pohjalta ihmisen tukipilareiksi, kehon ja mielen kannattajiksi, jotka mahdollistavat toimimisen muiden kanssa, itsensä hyväksymisen, innostumisen, uuden oppimisen ja negatiivisista kokemuksista ylipääsemisen
  • Ronkainen, Annu (2016)
    Tämä etnografinen opinnäyte perehtyy erään pääkaupunkiseudun yläkoulun oppilaiden kehollisuuteen. Päädyin tutkimaan tätä aihetta, sillä koen, että aikamme suhde kehollisuuteen on hukassa. Koen, että tänä päivänä kehoon suhtaudutaan enemmän muokattavana objektina kuin tuntevana ja aistivana inhimillisen olemisen perustana. Tästä huolestuneena halusin selvittää, miten tällainen yhteiskunnassa vallitseva asenne näkyy nuorissa ihmisenaluissa. Teini-iän herkässä vaiheessa olevat kehot kiinnostivat minua, sillä heidän identiteettinsä ja suhteensa maailmaan hakee vielä muotoaan - niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin tässä yhteydessä, sillä tarkastelun kohteena olivat juuri kehossa todentuvat ilmiöt ja vaikutelmat. Nuorten kehollisen olemisen mysteerin selvittämiseksi koulu tarjosi oivan kontekstin. Se on niin fyysinen paikka, jossa suurin osa nuorten keskenään viettämästä ajasta kuluu yhtä lailla kuin se on myös henkinen tila, joka sitoo jokaisen sukupolven samantapaisten kokemusten äärelle. Kouluympäristössä halusin keskittyä nimenomaan välitunneilla tapahtuvaan toimintaan, sillä halusin nähdä, mitä nuoret valitsevat tehdä, kun heillä ei ole ulkoapäin määrättyä tekemistä. Olisiko yhteinen ajankulu vain älypuhelimen näpräämistä vai jotakin muuta? Olisivatko kehot unohtuneet vain istumaan ja poseeraamaan selfieissä? Uteliaisuuteni ja huolestumiseni lisäksi tämän aiheen pariin minua innoittivat erilaiset fenomenologiseen näkemykseen perustuvat teoriat, joiden ydinajatuksena on, että ihmisen oleminen tässä maailmassa on ensisijaisesti kehollista. Keho on se, josta kaikki kokemuksemme kumpuavat ja johon ne palautuvat. Erityisesti minua inspiroivat Sandra Reeven ajatukset kehollisuudesta asenteidemme ja ajatustemme peilinä. Hänen mukaansa ihmisen tavasta liikkua voi lukea tämän suhtautumisesta maailmaan. Tämä ajatus edellä halusin syventää käsitystäni nuorten arkisesta olemisesta ja näin ollen parantaa valmiuksiani tanssinopettajana ymmärtää tanssisalissa kohtaamieni tulevien oppilaiden suhtautumista kehollisuuteen ja siten myös tanssiin. Kehollisuus sekä sen merkitys kiinnostivat minua ennen kaikkea laajana ilmiönä ja olin halukas perehtymään kehojen toimintaan myös tanssisalin ulkopuolella. Tämän opinnäyte kertoo siitä, mitä tapahtui, kun huhti-toukokuussa 2015 soluttauduin kahdeksi viikoksi tarkkailemaan nuorten olemista siinä sosiaalisten normien labyrintissa, jota kouluksi myös kutsutaan.
  • Heikkilä, Elsa (2019)
    Taiteellis-pedagoginen opinnäytteeni tarkastelee tanssityöläisen minuutta ja toimijuutta sekä siihen vaikuttavia tasoja. Lähestyn minuutta ja toimijuutta henkilökohtaisesta situaatiostani sekä historiastani käsin käyttäen aineistona omaa oppimispäiväkirjaani. Lisäksi käytän aineistona työryhmän sekä yleisön haastattelumateriaalia Sillä minä on katoava –esityksen osalta. Työni rakenteen lähtökohtana käytän Felix Guattarin Kolme ekologiaa –kirjaa ja sen esittelemien kolmen tason vaikutuksia minuuteen sekä toimijuuteen. Opinnäytteeni pohjautuu Guattarin ajatusten lisäksi feministiseen teoriaan, intersektionaalisuuteen, dialogisuusfilosofiaan ja holistiseen ihmiskäsitykseen. Praktiikassani intersektionaalisuuden huomioiminen ja feminististen pedagogiikan käytännöt tukevat ja täydentävät dialogisuusfilosofiaan nojaavia toimintatapoja. Sillä minä on katoava –esitys toteutettiin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa syksyllä 2018. Prosessin vetäjänä pyrin mahdollistamaan tasavertaisen toimijuuden kaikille työryhmän jäsenille sekä luomaan tilaa, jossa kaikenlaiset kokemukset ja tuntemukset saavat olla osa prosessia. Esitys tapahtui esiintyjien kanssa jaetussa tilassa, jossa yleisö sai liikkua vapaasti esityksen aikana. Ensimmäisessä luvussa kirjoitan mentaalisesta tasosta minuuden näkökulmasta. Avaan minuutta filosofisessa merkityksessä ja kirjoitan siitä, minkälaisista lähtökohdista lähestyimme minuutta Sillä minä on katoava -esityksen prosessissa. Toisessa luvussa lähestyn sosiaalista tasoa yhteiskuntaluokan, tanssijuuden sekä äitiyden näkökulmista. Pohdin tasavertaisen toimijuuden muodostumista ja sitä, minkälaisia kysymyksiä voisi huomioida sitä rakentaessaan. Kolmannessa luvussa pohdin ympäristöllistä tasoa ja moniaistisen työskentelyn yhteyksiä luontosuhteeseen. Kirjoitan siitä, miten taiteellisessa prosessissa toimintamme lähtökohtana voisi olla ei-inhimillisten ja inhimillisten toimijoiden kunnioittaminen. Lähestyn kysymystä kanssakulkijuuden näkökulmasta, jota avaan sekä taiteellisen prosessimme osalta että katsojapositiosta käsin. Lopuksi pohdin sitä, mitä olen oppinut opinnäyteprosessini aikana. Pohdin muutoksia etiikassani ja maailmankuvassani. Tämän prosessin jälkeen olen askeleen lähempänä sellaista toimijuutta, joka mahdollistaa tanssityöläisenä toimimiseni dialogissa yhteiskunnan kanssa. Toiveenani on tehdä työtä, joka on epämääräistä ja haurasta. Haluan löytää töitä, joissa minua ei sijoiteta kapean ammattinimikkeen toimijuuden mahdollistavaan maailmaan. Haluan tuntea vapauden kokemuksen tehdessäni työtäni. Sellaisen vapauden, joka saa minut unohtamaan, että tässä on kyse työn tekemisestä. Ehkä kyse onkin elämisestä ja siitä, että tuntee olevansa elossa. Taide ja elämä limittyvät, sotkeutuvat ja ympäröivät minua. Ymmärrykseni omasta situaatiostani ja sen vaikutuksista toimijuuteeni on vahvistunut maisteriopintojeni aikana. Olen oppinut hahmottamaan yhteiskunnallista ja sosiaalista rakennettamme paremmin ja hahmotan oman paikkani siinä selkeämmin. Opinnäytteeni tekee näkyväksi eriarvoisuutta, jota rakenteet kannattelevat. Praktiikkani ehdottaa, että rakenteita tulee ja voi huomioida konkreettisilla toimilla. Kysyminen, keskusteleminen, kuunteleminen, tilan antaminen ja kanssakulkijan roolin ottaminen ovat ehdotuksiani omalakisen toimijuuden vahvistamiseen. Tarkoituksena ei ole poistaa erilaisia lähtökohtia ja taustoja, mutta voimme toivottavasti tasoittaa tietä huomioimalla ne.
  • Kanninen, Inkeri (2012)
    Opinnäytetyöni on taidepedagoginen tutkielma tanssinopetuksesta puhetyönä. Etsin työssäni keinoja tanssinopettajien parempaan ja tarkoituksenmukaisempaan äänenkäyttöön ja pyrin antamaan välineitä, joilla opettajat voisivat huoltaa ääntään. Lisäksi etsin vastausta siihen, tulisiko tanssinopettajakoulutukseen liittää myös äänikoulutusta ja millaisesta koulutuksesta voisi olla tanssinopettajille hyötyä. Työ perustuu logopedian ja puheopin (vokologian) alan väitöstöihin sekä äänenkäyttöön ja äänenhuoltoon liittyvään kirjallisuuteen. Työn empiirisenä osana ovat kahden tanssinopettajan teemahaastattelut sekä vuonna 2012 valmistuneeseen seminaarityöhöni liittyvä kirjallinen kysely. Ensimmäisissä kappaleissa pohdin tanssinopetusta äänenkäytön näkökulmasta. Millaista käytännön työ puheen tuottamisen kannalta on ja millaisia haasteita työ asettaa opettajalle? Mitkä asiat tekevät tanssinopettajan työstä muusta opetustyöstä poikkeavaa? Seuraavaksi esittelen puheentuottoelimistön toimintaa ja puheäänen ominaisuuksia ja haen määritelmää laadukkaalle ja tarkoituksenmukaiselle äänelle. Kappaleissa viisi ja kuusi selvitän yleisimpiä äänihäiriöitä ja mahdollisuuksia niiden estämiseksi. Lisäksi kerron äänihäiriöiden vaikutuksista opetustyöhön. Työn empiirinen osio koostuu kahden tanssinopettajan haastatteluista, joissa haastateltavat pohtivat muun muassa äänenkäyttöä opetustyössä, ääniongelmia ja niiden ratkaisuja sekä puheäänikoulutusta. Haastattelujen lisäksi käytän aineiston osana seminaarityön yhteydessä tekemääni kyselyä, jossa kuusi tanssinopettajaa vastasi kahdeksaan äänenkäyttöön liittyvään kysymykseen. Haastattelut ja kysely ovat mukana vastausten pohdinnassa. Työn lopuksi esittelen yksinkertaisia ja helposti toteutettavia ääniharjoituksia, joiden avulla lukija voi päästä alkuun oman äänensä huoltamisessa ja äänenlaadun parantamisessa.
  • Nowack, Maia (2020)
    This is an art-pedagogical thesis that is a continuation of a process of artistic-pedagogical practice as inquiry grounded in my work in Winter 2019-2020 at a vocational special education training program in contemporary dance, where I co-taught with fellow Dance Pedagogy MA student Mercedes Balarezo. Through this process, I came to clarify that I was focusing on what reflections, perspectives, and/or questions emerged when I aimed to artistically-pedagogically explore states of presence in a way that enabled students to be as they are. I was and am not aiming to somehow describe or phenomenologically research the students' experiences or states of presence, but rather to see what reflections, challenges, possibilities, etc. came from a pedagogical process in which my intention was for the students to do that first-person exploration in a way that didn’t demand a certain way of being. I also do not want to generalize anything within this project to any sort of defined populations. My goal is rather to use the intertwining of mine and the students' reflections with existing discourse to open further conversation amongst dance pedagogues. I will discuss elements around exploration, the unknown, reflective practices, and visibility. I am working within a larger context of disability studies, neurodiversity, and mad studies, as well as existing developments and work around disability and/in dance, not in order to make any claims about disability (which is already something that escapes definition) and dance, but rather to bring to the surface questions or approaches that I believe are important to dance pedagogy in many contexts.