Browsing by Subject "tanssiteokset"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 23
  • Ajan taju 
    Kourkia, Leila (2016)
    Kirjallinen opinnäytetyöni on raportti Ajan taju -esityksestä, joka oli taiteellinen opinnäytetyöni koreografin maisteriohjelmassa. Teos ensiesitettiin Taideyliopiston teatterikorkeakoulussa 11.2.2016. Esitys oli ruumiillis -akustinen äänitaideteos, joka käsitteli ajan kulun kokemista. Työryhmään kuuluivat itseni lisäksi oopperalaulaja Visa Kohva sekä esitystaiteilijat Anne Naukkarinen ja Laura Pietiläinen. Lavastajana ja, visuaalisen ilmeen suunnittelijana toimi kuvataiteilija Juho Hellsten ja äänisuunnittelun avustaja oli äänisuunnittelija Katri Puranen. Esityksen lähtökohtana oli Richard Sraussin säveltämän Morgen! -oopperalaulun kuuntelemisen kokemus, joka sai minut pohtimaan ajan kulun kokemusta ruumiissani. Koin laulua kuunnellessani suhteeni tulevaisuuteen jarruttavana. Kirjoituksessa tuon esille, millä tavalla lähtökohta ilmeni esityksessä ja miten työstin sitä esiintyjien kanssa harjoitusperiodin aikana. Esityksen komposition teemana oli laulaa Morgen! -laulua venyttämällä se koko esityksen pituiseksi. Laulamisen ohella tilassa liikuttiin aistimalla oman laulavan ruumiin liikettä. Liike pohjautui spiraalitehtävään, jossa aistimus kohdistettiin niveliin spiraalin muotoa seuraten. Esiintyjät olivat ajallisesti riippuvaisia toistensa tekemisestä. Heidän liikkumisensa ja laulamisensa eteni tilassa sen mukaan, missä kohtaa toiset esiintyjät olivat tilassa ja äänessä. He olivat ryhmä, jossa kolme eri ääntä ja liikkumisen tapaa sekä kolme vahvaa persoonaa yhdistivät laulun ja liikkeen omiksi subjektiivisiksi kokonaisuuksikseen, jotka rinnastuen keskenään toivat polyfonisen, jatkuvasti kehkeytyvän maailmankuvan näyttämölle. Kirjoituksessa käytän apuna eri taiteilijoiden ja kirjoittajien ajattelua ajallisuudesta, jota Ajan taju -esityksessä halusin koreografina ilmaista. Esittelen amerikkalaisen filosofin John Deweyn kokemuksen perusrakenteen, ja pohdin hänen teoriansa kautta mikä on koreografinen suhteeni esiintyjiin ja yleisöön. Pohdin millä tavalla voisin välittää esiintyjille ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa katsoa harjoituksia ulkopuolisin silmin ja muodostaa kokonaisuus siitä, mitä tekoja näyttämöllä näkee. Lopuksi totean Ajan taju -esityksen ajallisuuden pyrkineen jarruttamaan ruumiin liikkeen ja äänen pyrkimystä kohti päämäärää.
  • von Bagh, Jenni-Elina (2018)
    This written part of my final theses work focuses on my own choreographic work through a nomadic framing. I go through methodologies and principles in choreographing, that bring us closer to a question of non-identification, pre-individuality and nomadism. I am curious to consider the phase of my artistry as a transitional phase concerning my personal relationship to dance and choreographing but also considering a general atmosphere in philosophical discourses and art; a step from postmodern and poststructuralist discourses to the realm of new materialism and posthumanism. Through my writing and exemplification of my own artistic works, especially my artistic final work: a life -nomadic melodrama, I want to analyze how a co-resonance of specifically Gilles Deleuze’s philosophy influence and give support to artistic work and artistic thinking. In the first chapter I go through couple of general aspects in my choreographic working. I articulate three different perspectives that can be generalized as artistically valuable. These are such as translation as a choreographic method, semantic and somatic as compositional co-partners, and the question of body in the realm of becoming. In the second chapter I introduce theoretical backgrounds to my artistic working through philosophic concepts such as ”becoming”, ”assemblage”, ”nomadism” and ”a life” that specifically resonated in the way I approach my artistic work as non-essentialist. The third chapter is an investigation of my artistic final work a life -nomadic melodrama. First I elaborate some theoretical and artistic influences for the starting point of the process. Then I introduce some methodologies used in the process. I will also introduce the structure of the piece to exemplify how the before mentioned concepts concretize in this particular work. In the fourth chapter I go through certain nomadic principles that has affected especially the artistic process of a life - nomadic melodrama and my artistic thinking in general.
  • Gurevitsch, Sara (2018)
    This paper explores findings of connectivity and feeling relating to my latest artistic process Dry storm in Theateracademy of Helsinki. It sheds light on experiencing relative sensing of time and space through body’s structures of communication in a framing of choreography. I share experiences and observations of practicing choreography that reveal my interest towards processual being and embodied connectivity. I will highlight experience as a starting point for a choreographic process and ponder translation as a choreographic tool, to bring fourth transformability of a body and processual composition. In relation to feminist, philosopher Rosi Braidotti’s and mathematician, philosopher Alfred North Whitehead’s thinking I find support in articulating the creative realm of Dry storm. I will explore some of the interfaces and relativities that Whitehead’s speculative realism and choreography create and what they seemed to communicate. I will map out the thought and experience -processes leading towards somatic imagining and open more the physical practices that formulated Dry storm. Besides using Whitehead’s process ontological concepts and Braidotti’s thinking, this paper draws terminology and ideas from i.e. philosopher Elizabeth Grosz and dramaturge Jeroen Peeter’s. In this paper I attempt to leave endings open, return and cycle around, reflect ways to organize through relativity of feeling.
  • Järvinen, Hanna (2014)
    In 1916, during the American tours of the Ballets Russes company, Vaslav Nijinsky created a choreography to Richard Strauss's tone poem Till Eulenspiegels lustische Streiche, nach alter Schelmenweise, in Rondo Form (1894-1895). Only performed during the tour, the work was long deemed a failure or an indication of the choreographer's approaching insanity. Tracing the reviews and other contemporary materials, this article asks what can be known of a past performance and rehearsal practice - and what our interpretations of the past reveal of present-day concerns and assumptions about dance as an art form.
  • Järvinen, Hanna (2009)
    Following my article on Vaslav Nijinsky's L' Aprè s-midi d' un Faune (1912), I turn my attention to Jeux, the first of Nijinsky's two choreographies for the 1913 season of the Ballets Russes. Made to a commissioned score by Claude Debussy, Jeux (Games) dealt with the chance meeting of three sporty young people in a twilit garden or park. Based on contemporary responses and the choreographer's notations to Debussy's manuscript score, I discuss how Jeux addressed modern life and what in this disconcerted the audiences of the Ballets Russes. Although the work disappeared after only one season, I argue it brings to the fore questions of canonisity and success that are still relevant in our discourse of art, today.
  • Järvinen, Hanna (2009)
    Three-dimensional theatrical space is often taken for granted as a precondition of dance. Already in 1912, the choreographer Vaslav Nijinsky provoked much discussion with a work that seemingly turned the performance into a moving, two-dimensional picture. L’Après-midi d’un Faune has achieved notoriety because of the objections some contemporary critics raised against the ‘immoral’ behaviour of the principal character, but I argue the style of the work brought about an important shift in how dancing was conceptualised as something composed by a choreographic author.
  • Lehtinen, Laura (2014)
    Opinnäytteeni kirjallinen osio Esseistinä esityksen teossa käsittelee kirjoitusprosessien ja esitysprosessien eroja ja yhtäläisyyksiä ja erityisesti niiden esseemäisyyttä. Luku ”Esseestä asenteena” pyrkii näyttämään, mitä esseemäisyys tekijän asenteena voisi pitää sisällään ja millaisiin työskentelytapoihin se ohjaa. Tärkeimpinä innoittajina tähän ovat erilaiset esseen olemusta koskevat luennot sekä Johanna Venhon toimittama esseekokoelma Mitä essee tarkoittaa? (2012). Esseen olemukseen ja esseistin asenteeseen liittyvät rohkeus, avoimuus ja kysymisen taito. Esittelen esseistin tekijänä, joka uskaltaa mennä päin tuntematonta, ei-tiedettyä ja työnsä kautta näin hahmottelee uusia avauksia maailman ilmiöistä, ympäristöstään tai itsestään. Esseisti ei siis esitä pelkkiä valmiita väitteitä tai mielipiteitä vaan tarkastelee aiheitaan monelta suunnalta. Esseistin asenne liittyy läheisesti filosofi Jacques Rancièren kirjoituksiin poliittisen taiteen yhteydestä sekä koreografi Deborah Hayn havainnon harjoittamisen menetelmään. Kirjoitus- ja esitysprosesseja vertailevassa luvussa kuvaan merkittäviä teosprosessejani ja koetan niiden kautta näyttää ajattelussani maisteriopintojen aikana tapahtunutta muutosta. Tuo muutos koskee sitä, miten hahmotan teoksen ja tekijän suhdetta sekä vahvaa ruumiillisuuden esiin nousua tekijäidentiteetissäni. Se on siirtymistä teosprosesseissa ideoiden metaforisesta esittämisestä kohti materiaalisuuden puhetta, tapahtumista todella. Kirjoitan myös esiin havainnon siitä, että tekstien parissa kykenen pitämään tarpeellisen etäisyyden teokseeni mutta esityksen parissa olen vasta löytämässä tuota erillisyyttä. Erillisyyteen liittyy oivallukseni taiteilijasta työskentelevänä, työkalujaan käyttelevänä ja silti hetken kuuntelulle herkkänä pysyvänä toimijana. Taiteilijan työ ei siis ole mystistä neroutta vaan maailmaa kohti avautumista, materiaalien työstämistä ja lopulta työnsä esille, dialogiin asettamista. Kirjaan havaintojani siitä, miten minä koreografina en voi tehdä teoksia ilman ruumiillista työskentelyä, ilman nyt-hetkessä olemista enkä ilman rohkeutta olla myös tietämätön ja hapuileva. Ajattelu- ja toimintatavoissani tapahtunut muutos noudattelee muutosta, joka on ollut käynnissä laajemmin tanssin ja esittävien taiteiden kentällä viimeistään 1960-luvulta alkaen ja jota mm. Erika Fischer-Lichte sekä Ramsay Burt käsittelevät teksteissään. Viimeinen varsinainen luku ennen yhteenvetoa erittelee taiteellisen opinnäytteeni Corpus domesticus – jorataanks? -teoksen prosessia ja työryhmän työskentelyä siinä. Pohdin, miten työskentelyni onnistui olemaan esseististä ja miten se vaikutti muuhun työryhmään sekä lopputulokseen, itse teokseen. Liitän mukaan myös Corpus domesticuksen koreografisen käsikirjoituksen.
  • Näkki, Iiro (2018)
    This written thesis is an analysis of my artistic thesis work provide from 2017. The thesis outlines a multiplicity of frameworks included in the making of provide and situates those frameworks into wider discourses. In doing so, the thesis presents the analysis of one’s own artistic work as a form of self-reflection that both generates understanding and, simultaneously, re-structures the original artistic work. The oldest included parts of this thesis were written in May 2017, the most recent chapters being from March 2018. The structure of the thesis starts from the most recent, moving towards the oldest: the text proposes a return towards its initiative. However, this flow of time is not exact. Old chapters have been re-written and more recent chapters have been built on some of the very first texts. Through its structure, this thesis presents its own writing process as one of continuous re-writing, reflecting the artistic process of its analysis. Both this thesis and the artistic thesis work provide are then similar in that they both contain a possibility to pay attention to the complexity of time and to address the transformation from a place to another. They both try to contextualise their situation, and to understand the frameworks they operate in and through. These frameworks are presented as a fragmentary, yet creating coherence in their interconnections. In the first section Themes, Methods, Interests I open up two central interests of provide and this analysis: the process of artistic creation as building a place for choreographic work to appear in, and acts of re-enactment as a means to research ideological realms of text or performance. The first of these interests I discuss alongside texts of Edward S. Casey and Marc Augé. The latter I discuss through all the artistic creations realized during my MA studies in the programme of choreography. In the middle section I discuss provide concentrating on spatiality and score. I attempt to situate the piece in the genealogy of installation art and to depict the dramaturgical whole of the performance in relation to the spectator alongside texts of Claire Bishop, Kirsten Maar and Christian Teckert. I also decompose the work to present its segments one at a time. Towards the end of this thesis, I open the thought context of the work, building on William Forsythe and Hans-Georg Gadamer. The text is concluded with a “speculative preface” written before starting to work on provide.
  • Laukkanen, Pauliina (2015)
    Ihmisiä – kokemuksellisuuden näkyminen esityksen lähtökohtana on taiteellis-pedagogisen opinnäytetyöni kirjallinen osio kokemuksellisuuden havainnoimisesta esityksen valmistusprosessissa. Kokemuksellisuuden näkymistä tarkasteleva Ihmisiä oli esitys kuudelle 23-77 –vuotiaalle esiintyjälle. Osa esiintyjistä oli esittävän taiteen ammattilaisia, osa harrastajia. Esitys pohjautui tanssiin, mutta mukana oli myös muun muassa äänenkäyttöä, tekstiä ja visuaalisuutta. Esityksen valmistusprosessissa työryhmä keskittyi havainnoimaan työskentelyn aikana tapahtuvia kokemuksia ja tunteita. Työmetodeina käytettiin improvisaatiota, valmista liikemateriaalia, kokemuksellisuutta eli huomion keskittämistä omiin kokemuksiin, aistihavaintoja, keskustelua ja reflektiokirjoittamista. Myös esityksen ympäristönomaisuus eli yleisön ja esiintyjien sijaitseminen esitystilassa lähellä toisiaan, vailla selkeää katsomorajaa, vaikutti merkittävästi esityksen valmistamiseen ja mukanaolijoiden kokemukseen. Työn kirjallinen osuus tarkastelee sitä, millaista on työskennellä taiteellis-pedagogisessa prosessissa kokemuksellisuusnäkökulman kautta, millaisia kokemuksia siitä syntyy ja miten kokemuksellisuusnäkökulma vaikuttaa ohjaaja-opettajan työhön. Käyttämäni kirjallisuus perustuu lähteisiin, jotka käsittelevät erityisesti tunteiden ilmenemistä, ihmistä holistisena kokonaisuutena sekä luovan työskentelyn terapeuttisia näkökulmia.Ihmisiä -esityksen valmistusprosessissa oli tärkeää luottamuksellinen ilmapiiri, jokaisen osallistujan arvostaminen, vapaus, itseohjautuvuus, arvostelun puute ja prosessikeskeisyys. Kokemuksellisuuteen keskittyminen tuotti syvältä sisältäpäin kumpuavaa, itseohjautuvaa työskentelyä, jonka kautta tanssi ja muu ilmaisu löysi muotonsa luonnollisesti. Esitys sai mahdollisuuden muotoutua omalla rytmillään, kun työryhmäläiset pystyivät antamaan tunteilleen tilaa ja kestämään myös epävarmuuden hetkiä. Havaintojeni mukaan oman luovuuden tutkiminen ja löytäminen vaikutti osallistujiin kokonaisvaltaisesti ja lisäsi monen kohdalla itsetuntemusta, itseluottamusta ja riskinottokykyä. Työskentely laittoi esiintyjät kohtaamaan itsensä ja omat tunteensa osana taiteellista prosessia, ja joillekin sillä oli myös terapeuttisia vaikutuksia.Oma ohjaajuuteni kiinnittyi dialogiseen pedagogiikkaan, jonka ydintä on dialogi eli yhteinen toisia kunnioittava vuorovaikutus ja salliva asennoituminen. Kokemuksellisuuteen keskittyminen vaati minulta ohjaaja-opettajana ennen kaikkea tiedostamista. Oli tärkeää, että ohjaajana tiedostin oman vastuuni turvallisen työskentelyilmapiirin luomisessa ja osallistujien turvallisuudentunteen mahdollistamisessa. Hyväksyntä, leikillisyys, vuorovaikutus, aito kontakti omiin kokemuksiin ja kokemuksien tietoisiksi tuominen olivat tärkeitä työkaluja tämän päämäärän tavoittelussa. Kokemusten sanallistaminen keskustelujen ja kirjoittamisen kautta edisti sekä turvallisuudentunnetta työryhmässä että taiteellisen prosessin etenemistä. Kokemuksellisuuteen keskittyminen voi tuoda esiin pelkoja. Pelon kohtaaminen ja hyväksyminen voi vapauttaa sekä ohjaajaa että esiintyjää löytämään itsevarmuutta, rentoutta ja uusia ratkaisumalleja. Ohjaaja voi vahvistaa omaa pelonsietokykyään ennakkovalmistelulla ja taustatyöllä, jotka tuovat varmuutta kestää tuntematonta. Luottaminen prosessiin ja intuitio voivat kantaa työskentelyä yllättävän pitkälle. Taiteelliset sisällöt saavat tilaa tulla esiin, kun ohjaajalla on rentoutta ja luottamusta. Tätä edesauttavat maltti, prosessin tarkkaileminen, tarpeen mukaan sivussa pysyminen ja tilan antaminen toisille sekä armollisuus itseä ja muita kohtaan.
  • Lehtipuu, Evianna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman aiheena on sosiaalinen koreografia. Työssä selvitetään, mitä käsitteellä tarkoitetaan 2010-luvun Suomessa, kun aiempaa tutkimusta aiheesta ei juurikaan ole. Sosiaalista koreografiaa käsitellään työssä sekä käsitteenä että ilmiönä. Aihetta lähestytään laajasti tanssintutkimuksellisesta näkökulmasta, vaikka sosiaalisen koreografian ei välttämättä tarvitse olla tanssia. Aikalaistutkimuksena tutkimus maalaa kuvan siitä, minkälainen käsitys sosiaalisesta koreografiasta on tutkimuksen tekohetkellä. Tutkimus perustuu pitkälti primääriaineistojen hyödyntämiseen ja varta vasten kerättyyn aineistoon. Aihetta on lähestytty kahden esimerkkitapauksen kautta sekä valikoiduille tanssialan ammattilaisille suunnatulla kyselyllä, johon vastasi seitsemän vastaajaa eri puolilta Suomea. Esimerkkitapaukset ovat Favela Vera Ortizin Koreografin vastaanotto sekä Jenni Koistisen Minun nimeni on -projekti, joiden yhtymäkohtia muihin ilmiöihin analysoidaan ja sitä kautta hahmotetaan sosiaalisen koreografian piirteitä. Esimerkkitapausten pohjalta perusteella sosiaalinen koreografia on saanut vaikutteita koreografi Michael Klienin ja dramaturgi Steve Valkin ajatuksista, nykytanssiin vaikuttaneista ilmiöistä ja tekijöiltä, kuten paikkasidonnaisuus ja Judson Dance Theaterin koreografit, ja toisaalta yhteisötanssista ja soveltavasta taiteesta. Tutkimuksen perusteella sosiaalisen koreografian piirteisiin kuuluu laajentunut tekijyys ja demokraattisuus mutta myös ammattilaisuuden korostaminen. Tutkimuksessa tehdyn kyselyn perusteella käy selväksi, että sosiaalinen koreografia voidaan ymmärtää monella tavalla. Mikään yksittäinen toinen käsite ei kyselyn perusteella toimi synonyyminä sosiaaliselle koreografialle. Sosiaalista koreografiaa ei voi tunnistaa liikekielestä tai muusta ulkoisesta merkistä, vaan olennaiseksi nousevat tekijöiden intentio ja kysymyksen asettelu. Teoksiin ja projekteihin voi sisältyä ympäristön havainnointia tai ihmisten välisten suhteiden ja vuorovaikutuksen painottaminen. Sosiaalinen koreografia voidaankin hahmottaa paitsi suhteessa tanssin traditioon, myös laajemmin kehollisena ja liikkeellisenä yhteiskuntakritiikkinä.
  • Palmio, Arttu Kalle Joonatan (2014)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa kirjoitan tanssijan ja taiteilijan identiteeteistäni. Pohdin tanssijuuteeni vaikuttavia tekijöitä sekä määrittelen, mistä taiteellinen toimintani tanssijana koostuu. Henkilökohtainen ja asialähtöinen kirjoittamisen tapa neuvottelevat keskenään läpi opinnäytteeni kirjallisen osion. Kirjallinen opinnäytteeni alkaa prologilla, jossa pohdin lähtökohtiani tanssiaiheiselle kirjoittamiselle. Huomioksi nousee tanssijan roolin moninaisuus alati muuttuvalla tanssitaiteen kentällä sekä kokonaiskuvan hahmottamisen haasteellisuus. Prologia seuraa varsinainen teksti, joka jakaantuu kolmeen osaan: Kirjoituksen ensimmäisessä osiossa käsittelen teoksen tekemiseen liittyviä lähtökohtiani ja ennakkoluulojani. Pohdin aiheen valintaa ja käsittelyä, sekä mahdollista vaihtoehtoista lähestymistapaa näiden kahden rinnalle. Toisessa osiossa tarkastelen suhdettani tanssijan rooliin teoksen esittäjänä, esiintyjänä sekä tekijänä. Aloitan käsittelemällä tanssijan ja koreografin välistä suhdetta Jo Butterworthin artikkelin Too many cooks? A framework for dance making and devising (2009) esittelemän didaktis-demokraattisen mallin avulla. Etenen pohtimaan esiintyjyyttä laajemmin Annette Arlanderin artikkelin Tekijä esiintyjänä – esiintyjä tekijänä (2010) kautta. Lisäksi pohdin hieman omaa suhdettani esiintyjyyteen tanssijana Joona Halosen koreografiassa Straight (2013), jonka jälkeen päädyn kirjoittamaan laajemmin tekijyydestä ja suhteesta katsojaan Tuomas Laitisen kirjoituksen Katsoja esityksen tekijänä (201o) innostamana. Lopuksi esitän vielä itselleni kysymyksiä taiteilijuudesta Helena Sederströmin artikkelin Taiteilijuus murroksessa (2002) inspiroimana. Kolmannessa osiossa kirjoitan itsestäni tanssintekijänä. Aloitan tarkastelemalla omaa kasvuani esitysten tekijänä. Päädyn kirjoittamaan tarkemmin esityksestä Welcome (2014). Dokumentoin ja reflektoin esityksen luomis- ja harjoitusperiodeja sekä lopullista esitystä. Erityisesti kirjoitan tilasuunnittelusta, työskentelyn dramaturgiasta ja työskentelyn aikana heränneistä kysymyksistä suhteessa Susan Rethorstin kirjaan A Choreographic Mind: Autobodygraphical writings (2012). Kirjallinen opinnäytteeni päättyy epilogiin, jossa selitän lukijalle valitsemaani rakennetta sekä reflektoin lyhyesti kirjoitusprosessia kokonaisuudessaan.
  • Purhonen, Aino (2019)
    Kirjallinen opinnäytteeni ”Merkintöjä maailmoista” kiteytyy kysymyksiin, miten määritellä ja rajata teoksen maailmaa sekä millaisia työkaluja esiintyjä tarvitsee kyetäkseen toimimaan sen puitteissa. Pyrin avaamaan ja sanoittamaan tanssijan positiosta käsin sellaisia esiintyjäntyöllisiä strategioita, joiden kautta voin lähestyä työskentelyäni teoksen maailmaksi määritellyssä toimintaympäristössä. Kirjoittamiseni motivaationa toimii halu nostaa esiin esiintyjän toimijuuden potentiaalisuus teoksen ja teosmaailman rakentumisen prosessissa. Työ pohjautuu syventymisen kautta tapahtuvalle avautumiselle. Käsitteiden purkaminen ja uudelleen määrittely synnyttää ymmärrystä teosmaailman rajautumisesta, jonka pohjalta esiintyjälle avautuu mahdollisuus suhteutua maailmaan toimintaympäristönä. Suhtautumisen ja suhteutumisen laadun hahmottaminen taas tarjoaa paikan valita olosuhdetta kannattelevia ja rakentavia toimimisen tapoja ja muotoja. Toisaalta toimijuuden ja toiminnan kautta voidaan valita ja muodostaa maailmaan suhteutumisen laatuja, jotka osaltaan vahvistavat ja tuovat näkyväksi teoksen maailmaa. Syventyminen avautuu siis molempiin suuntiin. Opinnäytteeni muoto kulkee teoreettisesta käsitteen määrittelystä kohti praktiikkaa. Tutkailen maailman käsitettä peilaamalla ajatteluani toisaalta filosofi Martin Heideggerin ajatuksiin maailman ei-olevasta, vallitsevasta luonteesta ja toisaalta esteetikko-filosofi Mikel Dufrennen pohdintaan maailmasta subjektiivisena tunteen ja tunnun kokemuksena. Lisäksi hyödynnän pohdintani pintana suomen kielen maailma-sanan erilaisia määritelmiä. Näiden pohjalta saavutetaan käsitystä maailmasta rajausta pakenevana vuorovaikutussuhteiden verkostona, joka palautuu jatkuvasti toimijoidensa ja kokijoidensa subjektiiviseen olemiseen ja aistimiseen. Maailman rajautumista tai rajautumattomuutta hahmottelemalla lähestyn teosmaailman käsitettä, jonka voidaan havaita rakentuvan maailman elementeistä ja suhteestaan niihin. Työn toinen osio tuo esiin teosmaailman ja sen erilliseksi rajautumisen esityksen toimijoiden valintojen ja niiden keskinäisten suhteiden kautta. Teosmaailma ei muotoudu rajautuvaksi paikaksi tai objektiksi, jonka vuoksi tarjoan työssäni teosmaailmaa osuvammin kuvaavaksi termistöksi ilmapiiriä, olosuhdetta ja ilmastoa. Työn kolmannessa osiossa syvennyn taiteelliseen työskentelyyn tuomalla esiin konkreettisia esimerkkejä esiintyjän positiosta opinnäytteeni taiteellisessa osiossa, teoksessa ”Their Limbs Their Lungs Their Legs”. Niiden avulla avaan ja syvennän teoksen maailmaan asettumisen, virittymisen ja asuttamisen teemoja. Virittäytyminen muodostuu toiminnaksi, joka edeltää teoksen toimintaa, kun taas asettuminen ja asuttaminen näyttäytyvät teoksen olosuhteissa tapahtumisen erilaisina laatuina. Esimerkkien kautta havainnollistan, millaisena työkaluna tällainen määrittely voi esiintyjää palvella. Viimeisessä osiossa esittelen esiintyjän toimijuutta ohjaavia strategioita teosmaailman olosuhteissa työskentelylle. Merkittäväksi nousee kielelliset työkalut, niin esiintyjän oman toimijuuden rakentamisessa kuin yhteisen teosmaailman luomisessa ja hahmottamisessa. Teoksen toiminnasta nousevien assosiaatioiden ja esiintyjän kokemuksellisen tiedon arvon huomiointi ja tunnustaminen muodostavat perustaa dialogiselle prosessille, jossa koko työryhmän taiteellinen kapasiteetti nousee käytettäväksi täydessä potentiaalissaan.
  • Niiniketo, Viivi (2015)
    Kirjallisen opinnäytteen "Minä rajattuna ja avattuna" keskeinen kysymys on: "Mitä minuna oleminen on, kun esiinnyn?" Aihe avaa laajan pohdinnan olemisesta, minuudesta sekä esiintyjyydestä. Pyrkimys on avata niiden merkityksiä ja laajentaa ymmärrystä minuna ja esiintyjänä olemisesta. Kirjallisen työn rakenteessa hyödynnetään rajaamista ja avaamista, jotta kirjallinen työ, teokset, yksilö ja maailma hahmottuvat ja jäsentyvät. Rajaamisen taustalla on ajatus, että kaikki olemassa oleva luo yhden suuren kokonaisuuden, josta voi rajata pienempiä yksityiskohtia. Nämä rajat avaavat sisällensä aina uuden maailman, jota voi puolestaan tarkastella omana kokonaisuutenaan. Kaikki nämä eri kokonaisuudet ovat suhteessa toisiinsa muodostaen monimuotoisia ja eläviä verkostoja. Rajat avaavat mahdollisuuksia. Ensin rajataan "minä" maailmasta kääntäen huomio yksilön "sisäiseen maailmaan". Tässä omassa sisäisyydessä tarkastellaan kehomieltä ja tietoisuutta Timo Klemolan näkemysten pohjalta. Ontologisia kysymyksiä pohditaan Kirsi Monnin Heideggerin tulkinnan kautta. Ihminen on omaa olemistaan aina omasta situaatiostaan käsin. Hän on myös osallinen maailman olemisessa. Tietoisuus omasta sisäisyydestään avaa ymmärryksen maailmasta. Ymmärryksen kautta hän voi kommunikoida. Kommunikaatio puolestaan on osa esitystä. Esitysteorian pohjalta pohditaan sitä, miten "minä" on eri rooleissa. Lisäksi rajataan kaksi teosmaailmaa - teokset Titled - Tittelöity ja Human Resources, joiden rajoja kuvaillaan niiden sisäpuolelta esiintyjän näkökulmasta. Teoksien lähtökohdat ovat hyvin vastakohtaiset. Titled – Tittelöity rakentuu minimalistiseksi ja vähäeleiseksi, mutta tarkkaan liikemuotoon rajatuksi teokseksi. Siinä esiinnytään "minuna". Teoksessa Human Resources puolestaan esiinnytään mieshahmoina paradoksaalisten improvisaatiotehtävien maastossa. Rajattu "minä" sisäisyytensä kanssa asetetaan kahden rajatun teosmaailman sisään. Sieltä käsin pohditaan, miten teosten rajat ovat muodostuneet koreografien ja esiintyjien välisten dialogien kautta. Suureksi pohdinnan aiheeksi nousee ohjattu "vain oleminen". Sitä problematisoidaan, sillä olemme olemistamme koko ajan. Ehdotus on, että olemisen sijaan puhuttaisiin olemisen tavasta ja hyväksytään se jatkuvana muutoksena. Se ei ole koskaan ratkaistua ja se paljastaa jatkuvasti itsensä. Oman olemisen ihmettelyn myötä herää kysymys esiintyjän läsnäolosta, onnistumisesta ja epäonnistumisesta sekä esiintyjän koulutuksesta. Pohdinta jatkuu asettamalla olemisen ja esittämisen rinnakkain ja kysymällä onko olemassa "aitoa minää"? Olemme jatkuvasti eri rooleissa ja kaikki nämä roolit ovat osa meidän "minua". Ei ole vain yhtä "minua", vaan olemme "minä" monella tapaa. Työssä kirjoitetaan myös itsensä etäännyttämisestä, eli tietoisuuden siirtämisestä egosta kehoon. Teoksen sisältä avataan esiintyjän suhteita myös katsojiin ja siihen dialogiin, mitä käydään teoksen sisältä ulos ja ulkoa sisään. Katsoja ei vain katso vaan hän myös vastaa. Lopuksi tarkastellaan vielä sitä, miten rajaamalla asioita maailmasta voidaan taiteen avulla avata uusia maailmoja ihmeteltäväksi.
  • Simola, Sofia (2014)
    Opinnäytetyössäni kirjoitan tanssikokemuksistani ja tanssijuuteni rakentumisesta teostyöskentelyn kautta. Kirjoitan kokemuslähtöisesti ja kuvailen ajatuskulkujani ja elämääni teosten sisällä. Teoksia, joista kirjoitan ovat Jana Unmüßigin teos Colour, Colour ja Unmüßigin kanssa työskentely yleensä, Diego Gilin teos Outdoors sekä Satu Herralan koreografia Pyhä Vitus. Ryhtyessäni kirjoittamaan olin kiinnostunut ajassa olemisesta ja siitä, miten aiemmat kokemukseni ohjaavat suhtautumistani uuteen, sekä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta teostyöskentelyssä. Halusin ymmärtää, mitkä asiat kulkevat mukanani muovaten tanssijuuttani, ja tekevät tanssistani sen, mitä se tällä hetkellä on. Koreografi Jana Unmüßigin kanssa työskentelyllä on ollut tekemiseeni valtava vaikutus, joten aloitan hahmottelemalla sen merkitystä esimerkin kautta. Sen jälkeen jäsennän Unmüßigin työssä esille tulleita ja osittain siitä aiheutuneita kokemuksia raskaudesta ja hitaudesta kytkien ne hermoston toimintaan. Toisessa luvussa kirjoitan hieman affektista ja linkitän tanssikokemuksiani filosofi Brian Massumin artikkeliin Navigating Movements. Kuvailen potentiaalisuuden kokemista ja valintojen syntymistä Outdoors-teoksessa sekä hahmottamisen ja ymmärtämisen prosesseja tanssiessani Pyhässä Vituksessa. Kolmas luku käsittelee näkemistä ja nähdyksi tulemista harjoitteiden kuvailemisen ja teossuhteen pohdinnan kautta. Teoksessa olemista määrittää oman kokemuksen todistaminen ja sitä kautta syntyvä etäisyys omaan tekemiseen. Neljäs luku avaa lukijalle lopputyöni taiteellisen osion Pyhän Vituksen koreografian rakennetta ja tanssijoiden tehtäviä teoksen sisällä. Luvun lopussa kirjoitan siitä, miten Unmüßigin teokset ja Pyhä Vitus mielestäni käsittelevät havaitsemiseen liittyvää vajetta, sitä ettei koskaan voi nähdä tai havaita tarkastelemaansa objektia tai asiaa kokonaisuudessaan. Viimeinen luku on kokoelma kokemuksia ja ajatuksia, jotka olen kokenut merkittäviksi tanssijuuteni kehittymisen kannalta. Luku sisältää mm. objektisuhteen kuvailua demoesityksessä, katsojan asenteen etsimistä ja mietteitä siitä, mitä tanssi tekee tai miten se ”toimii” maailmassa. Lopuksi pohdin teossuhteeni kehitystä Pyhä Vitus ja Colour, Colour -teoksissa ja esitysten myötä kokemaani vapautumista, sekä kerron liikutetuksi tulemisesta esitystilanteessa. Viimeinen luku kokoaa yhteen ja reflektoi kirjoitusprosessin myötä syntyneitä oivalluksia.
  • Tuorila, Laura (2018)
    Kinesis
    Laura Tuorilan kirjassa Paikan baletti - kokemuksellinen liike rakennetussa ympäristössä tarkastellaan kehon liikkeen ja tilan välistä suhdetta. Liikettä tarkastellaan ensin havaitsemisen tasolla ja sitten laajemmin henkilökohtaista ja sosiaalista tilaa rakentavana toimintana. Mielenkiinnon kohteena on julkinen kaupunkiympäristö ja ihmisen arjen toiminnoissa tapahtuva liike. Rakennetussa ympäristössä liikkumista on usein tarkasteltu liikenteenä. Toinen toistuva tapa lähestyä asiaa on ollut romantisoitu matka. Kirjassa asetutaan näiden tarkastelutasojen välille ja tutkitaan arjen liikkeeseen liittyviä henkilökohtaisia tekijöitä. Esitellystä teoriasta johdetaan periaatteet kehon liikettä monipuolisesti huomioivalle julkisen kaupunkiympäristön suunnittelulle. Kirjoittaja Laura Tuorila on tilasuunnittelija ja tanssija. Kirjassa eritelty ja artikuloitu kehollinen tieto perustuu Tuorilan tanssijakokemukseen koreografi Willi Dornerin teoksessa Bodies in Urban Spaces.
  • Palmu, Kristian (2017)
    Käsittelen opinnäytetyöni kirjallisessa osiossa omaa näkökulmaani valosuunnitteluun. Näkökulmani pohjautuu runolliseen ilmaisuun. Esitän, millaiseksi valosuunnittelijan työ on minulle runollisuuden valossa muodostunut. Avaan aluksi henkilökohtaista historiaani suhteessa kieleen ja siihen liittyvään omakohtaiseen problematiikkaan, joka pohjustaa tarpeeni ilmaista itseäni runollisesti valosuunnittelun kautta. Ensimmäisessä luvussa pohjustan väitteet runollisen valollisen ilmaisun mahdollisuuksista ja siihen liittyvistä haasteista avaamalla omaa arvomaailmaani. Avaan kaipuuni henkilökohtaiseen hyvinvoinnin ja onnellisuuden tunteeseen. Käsittelen haaveilua ja kuvittelua voimavarana ja lähteenä, josta runollinen ilmaisuni ammentaa. Sukellan syvälle itseeni yrittäen tuoda pintaan sieltä löytyvän runokuvan itselleni ja lukijalle tutkittavaksi. Palaan pintaan puhumalla laajemmin runollisen havainnoinnin merkityksestä ja mahdollisuudesta tässä maailmassa. Puhun maailmassa olemisen runollisuudesta peilaamalla ajatuksiani lyhyesti filosofi Martin Heideggerin käsitykseen runollisesta olemisesta. Avattuani maailmankatsomustani esitän millä tavalla hahmotan runollisen uneksinnan itselleni luontevana ja ohjenuorana ja metodina valollisessa ilmaisussani. Käsittelen myös metodin potentiaalista yhdentekeväisyyttä suhteessa kokijaan pohtimalla kokijan oman havainnointikyvyn autonomisuutta. Toisessa luvussa avaan opinnäytteeni taiteellisen osion, tanssiteos MASS THING -teoksen syntyprosessia. Esittelen työskentelyäni ryhmässä prosessilähtöisessä produktiossa ja valo- ja videosuunnitelmani hidasta syntyä pala kerrallaan. Pyrin samalla antamaan konkreettisia esimerkkejä ensimmäisessä luvussa käsittelemälleni runolliseen ilmaisuun tähtäävälle työskentelymetodille. Avaan teoksen erilaisten valollisten elementtien syntyä pohtimalla niiden arvo- ja kokemusmaailmaani pohjautuvia alkuperiä. Luvun päätteeksi esitän teoksen kokonaisdramaturgiaa kommentoimalla koreografin kohtausesittelyä omilla, valo- ja videosuunnitelmani kokonaisuutta avaavilla mietteillä. Avaan lopuksi työryhmän suunnitelmaa viedä MASS THING -teosta uuteen suuntaan ja pohdin runollisen ilmaisuni ajatuspohjan toteutusta MASS THING -teoksen parissa ja pyrkimystäni syventyä kyseiseen ajatteluun. Liitteissä avaan MASS THING –teoksen valosuunnitelmaa tekniseltä kantilta valokartan muodossa.
  • Heikinheimo, Ismo-Pekka (2017)
    Kinesis