The research goal was to find out how regional needs result in projects funded by the structural fund. The scope was in Finland's Objective 2 programs and the projects based on them in 1995-1999. Objective 2 areas are regions affected by industrial decline. In 1995-1999 there were Objective 2 programs in eight regions in Finland. The research analysed Objective 2 programs, regional development programs, project lists from Fimos database, TEKES and Ministry of Trade, and evaluation reports of the Objective programs. The persons responsible for Objective 2 programs answered a questionnaire about the groundwork for program process, the regional emphasis and the participation of citizens in the program preparation work. Two implemented projects (Hamina bastion and Lahti harbour) were studied by interviewing actors related to the project financing. Hoppe's (1993) model was used when analysing the interviews. The needs end up as financed projects by a combined effect of two processes: Needs affect strategy programs and the project selection criteria. Needs also arouse applications to finance projects. A project is financed if there is a match between the objectives of the strategy program, the needs of the project owner, and the criteria valued by the financing authority. This is especially influenced by the ability of the regional strategy program to reflect true regional needs. The nature of the strategy formation process affects the strategy that in turn guides the project funding through the project selection criteria. It was essential how the decision-making authorities interpreted the implementation of programs and EU principles in their own region. The Objective Programs might have implemented sectoral objectives of the ministries rather than regional needs. Getting the regional needs on the agenda depends on the national competence in the program work. Proceeding with a projects demands interest consolidation between the EU objectives, the national goals of the regional policy, and the regional needs, both vertically trough these levels and horizontally within them. The success of the case projects to get EU funding was a result of a practical model where local, regional needs where combined with central government's targets.

Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida omaishoidettavan vanhuksen tarpeita. Tutkimuksen kohteena olivat yli 75-vuotiaat geriatriset potilaat. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla kahdeksaa geriatrisen potilaan omaista. Potilaat valittiin keväällä ja syksyllä 2009 Marian ja Haartmanin sairaaloiden osastoilla hoidossa olleiden potilaiden joukosta siten, että kaikilla heillä oli omaishoidon lisäksi kaupungin kotihoidon palveluja. Tarkastelun kohteena tutkimuksessa olivat vanhuksen palvelut, kotihoito, sosiaalipalvelut ja sairaalahoito sekä niiden toimivuus vanhuksen tarpeisiin nähden. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelua. Tutkimustuloksista keskeisin vanhuksen tarpeiden osalta oli turvallisuuden tarve. Tarpeen toteutumattomuuteen liittyi yksinäisyys, jätetyksi tulemisen pelko ja pelko yleensä sekä masennus. Geriatrisen potilaan kaikki turvattomuutta luovat tekijät olivat yhteydessä sairastamiseen ja sairauksien mukanaan tuomiin aistitoimintojen vajeisiin ja liikkumisen rajoitteisiin. Kotona vanhuksen turvallisuus riippui omaishoitajan ja kotihoidon antamasta avusta. Pelko jätetyksi tulemisesta yhdistyi vanhuksen avuttomuuden kokemukseen, tietoon pärjäämättömyydestä. Yksinäisyyteen vaikuttivat kotiin sidottuna oleminen ja toisten avusta riippuvuus. Vanhuksen kotiin saamien palvelujen osalta turvallisuuden toteutumista haittasivat kotihoidon kiire, työntekijöiden vaihtuminen, palvelujen kohdentumattomuus sekä joustamattomuus palveluajoissa. Sosiaalipalveluissa oli havaittavissa etäisyys omaishoitajaan ja vanhukseen. Vanhuksen kotona hoitamisen tueksi odotettiin enemmän sosiaalityöntekijän osallistumista. Sairaalahoitojakso oli geriatriselle potilaalle pelkoa ja turvattomuutta aiheuttava tekijä. Kyseiset kokemukset liittyivät sairaalahenkilökunnan kiireeseen, potilaan kohtaamattomuuteen ja avuttomuuden kokemiseen. Sairaalahoidon itsessään nähtiin toteutuvan lääketieteellisen hoidon osalta hyvin. Vanhuksen masennukseen vaikuttivat osaltaan sairauksien tuomat haitat. Tutkimustulokset osoittavat yhteiskunnan palvelujärjestelmien puutteet geriatrisen potilaan tarpeisiin vastaamisessa. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen suunnitelmat vanhan ihmisen hoitamiseen vaatisivat eettistä pohdintaa eri palveluyksiköiden sisällä ja välillä potilaan turvallisuus-kokemuksen parantamiseksi.

Tutkimuksessa selvitettiin Kelan myöntämän harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen kohderyhmiä sekä kuntoutujien ja ammattilaisten näkemyksiä kuntoutuksen tarpeesta, tavoitteista ja vaikutuksista. Kelan harkinnanvaraista neuropsykologista kuntoutusta 1/2015–6/2016 saaneille postitettiin kysely, ja kuntoutujilta pyydettiin lisäksi lupa käyttää kuntoutusdokumentteja Kelan asiakastietojärjestelmästä. Ammattilaisten eli kuntoutussuosituksia tekevien neuropsykologien ja psykologien, kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien sekä Kelan asiantuntijoiden kyselyt kerättiin sähköisesti. Lisäksi tutkimuksen yhteydessä järjestettiin työpaja, jossa koostettiin kysely- ja asiakirja-aineiston tuloksia. Aineisto koostuu 32 kuntoutujan kyselyvastauksista, Kelan asiakastietojärjestelmästä kerätystä kuntoutujien asiakirja-aineistosta, 34:n kuntoutusta toteuttaneen ja 69:n sitä suositelleen psykologin tai neuropsykologin ja 30 Kelan asiantuntijan vastauksista. Kuntoutujien ja kuntoutusta toteuttavien neuropsykologien mukaan Kelan harkinnanvarainen neuropsykologinen kuntoutus kohentaa kuntoutujien työ- ja opiskeluedellytyksiä. Kuntoutujat ja ammattilaiset katsoivat kuntoutuksen olevan hyödyllisintä kuntoutujien oman tilanteen ymmärtämisen ja hyväksymisen, opiskelutaitojen, arjen hallinnan sekä yleisen elämänlaadun kannalta. Ammattilaiset katsoivat kuntoutusmuodon soveltuvan erityisesti nuorille, joilla on kehityksellisiä neuropsykologisia vaikeuksia. Toisaalta erityisesti asiakirja-aineisto osoitti, että kuntoutusmuotoa käytetään osana monenlaisia kuntoutuspolkuja. Tutkimuksen perusteella kuntoutusmuodon kehittämiskohteiksi nousivat erityisesti kuntoutukseen hakeutumisen käytännöt sekä kuntoutuksen raportointikäytännöt. Lisäksi moni taho nosti esiin kuntoutusmuodon taloudellisen tuen matalan tason, jonka katsottiin heikentävän kuntoutuksen tasa-arvoista saatavuutta. Sekä kyselytutkimuksen että hankkeen yhteydessä järjestetyn työpajan myötä nousi vahvasti esiin tarve parantaa Kelan harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen saatavuutta koko maassa.

Soran Reader (1963-2012) oli moraalifilosofiaan perehtynyt filosofi. Tutkielmassa esitellään Readerin tarpeiden normatiiviseen perustavanlaatuisuuteen perustuva tarve-eettinen teoria ohitettuna feministisen etiikan teoriana. Readerin tarve-etiikka asettaa kohdellun näkökulman moraalisen ongelmanratkaisun keskiöön. Tarpeen ja kohdellun näkökulman korostamisesta huolimatta Readerin tarve-etiikka ei ole uhriutuvaa tai poliittisesti passivoivaa, paternalistista moraalifilosofiaa, eikä myöskään hoivaa tai hyvinvointia ylikorostavaa filosofiaa. Tarvitseminen on tila, joka ontologisesti määrittää kaikkea olevaa. Tarve viittaa yksinkertaisesti siihen tosiasiaan, että maailma on yhteenkietoutuneiden relaatioiden dynaaminen verkosto – kaikki täällä tarvitsevat toisiaan. Tässä tutkielmassa esitetään Readerin tarve-eettisen teorian peruskäsitteet: tarve, kohdeltu ja uutena selventävänä käsitteenä teoriaan esitetty avuntarve. Lisäksi tutkielmassa esitetään tarve-etiikan perusprinsiipit ja puolustetaan Readerin ei-ihmiskeskeistä näkemystä tarpeen perustavanlaatuisuudesta. Esitän, millaisiin perusteisiin Readerin näkemys tarpeesta normatiivisesti perustavanlaatuisena käsitteenä nojaa, sekä mitä seurauksia tällä normatiivisella perustalla on Readerin näkemykselle etiikasta käytännöllisenä toimintana eli praktiikkana. Lisäksi tutkielmassa vertaillaan Readerin tarve-eettistä teoriaa feministisenä tarveteoriana feministisiin hoivaetiikoihin, joissa tarpeeseen vastaaminen on myös keskiössä. Tutkielmassa esitetään, että Readerin tarve-etiikkaa ei voida pitää ominaispiirteiltään hoivaeettisenä teoriana. Tutkielman päälähde on Soran Readerin pääteos “Needs and Moral Necessity” vuodelta 2007. Tutkielmassa tulkitaan myös muuta Readerin tuotantoa suhteessa tarve-etiikkaan. Muina merkittävinä lähteinä tutkielmassa käytetään keskeisiä tarve-teorioita, sekä keskeisiä hoivaeettisiä teorioita. Tutkielmassa avuntarpeen käsite esitetään Readerin tarve-etiikkaa selkeyttävänä käsitteellisenä lisäyksenä. Erona välttämättömään tarpeeseen avuntarpeen käsite alleviivaa moraalitoimijan ja välttämättömän tarpeen välistä vuorovaikutussuhteita avuntarpeita ja vastuuta konstituoivana seikkana: Ilman moraalisesti vastuuttavaa vuorovaikutussuhdetta ei ole myöskään avuntarpeita. Siinä missä välttämätön tarve ja kohdeltu ovat ontologisia käsitteitä ja voivat ilmetä myös sellaisissa vuorovaikutussuhteissa, joissa ei ole mukana yhtäkään moraalitoimijaa, avuntarve on olemuksellisesti moraalipraktinen käsite, joka pitää sisällään erityisen moraalisen tietotaidon näkökulman. Avuntarve määräytyy moraalitoimijan moraalipraktisen tietotaidon ja tarvitsijan vuorovaikutuksessa ja luo vuorovaikutussuhteesta moraalisesti kiitettävä-moitittava -skaaloilla arvioitavissa olevan asiantilan. Tutkielmassa esitetään, että tarpeen normatiivinen perustavanlaatuisuus perustuu ensisijaisesti siihen, että nimenomaan tarve antaa moraalitoimijalle mahdollisuuden erotella toisistaan normatiivisesti vastuuttavat avuntarpeet normatiivisesti neutraaleista asiantiloista. Tarve on siis tarve-etiikan näkökulmasta käsite ja asiantila, joka perustavalla tavalla rajaa moraalin alan. Tarve-eettisesti moraalin ala rajoittuu avuntarpeiden tunnistamisen ja avuntarpeisiin vastaamisen käytännöllisiin toimintoihin. Hyvän elämän kysymykset eivät ole tarve-eettisesti normatiivisesti merkittäviä. Lisäksi tutkielmassa esitetään, että Readerin tarve-etiikkaa ei voi tulkita ominaispiirteiltään hoivaeettiseksi teoriaksi, mutta teoria on mahdollista tulkita feministiseksi teoriaksi huolimatta siitä, että sukupuolenkysymykset eivät ole tarve-etiikassa merkityksellisiä.

Suomessa alle kouluikäisistä lapsista 12 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2020 lopussa. Maahanmuuttaneet henkilöt käyttävät mielenterveys- ja kuntoutuspalveluja Suomessa harvemmin kuin muu väestö. Kuntoutuspalveluiden vähäisempään käyttöön voivat vaikuttaa esimerkiksi kielivaikeudet, kulttuurierot tai palvelujärjestelmään liittyvät tekijät. Tämän tutkimuksen tavoite oli tuottaa tietoa siitä, millaiseen Kelan järjestämään kuntoutukseen maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret ovat osallistuneet sekä millaisia haasteita ja kehittämistarpeita kuntoutuksen toteutumisessa on ollut, kun asiakkaat ovat olleet maahanmuuttajataustaisia lapsia, nuoria ja perheitä. Tutkimuksen aineistot koostuivat kyselyistä, haastatteluista ja Kelan rekisteritiedoista. Tutkimuksen tiedontuottajia olivat Kelan kuntoutuksen palveluntuottajat sekä kuntoutukseen lähettävillä tahoilla ja järjestöissä työskentelevät ammattilaiset. Kyselyt oli suunnattu kuntoutuksen palveluntuottajille. Tutkimukseen haastateltiin seitsemää kuntoutuksen palveluntuottajaa sekä kahta lähettävillä tahoilla ja kahta järjestöissä työskentelevää ammattilaista. Tutkimuksen tilasi Kelan etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksikön kuntoutusryhmä. Vuosina 2019‒2021 iältään 0‒17-vuotiaiden maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten saama kuntoutus on useimmiten ollut lakiperusteeltaan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöterapiat ovat toteutuneet lapsille ja nuorille pääasiassa samalla tavoin kuin lapsille ja nuorille muussa väestössä. Haasteet kuntoutuksen toteutumisessa ovat liittyneet kuntoutuksen valmisteluun, kuntoutusprosessin sujuvuuteen ja tulkkaukseen liittyviin kysymyksiin. Ennen kuntoutusta haasteita on ollut kuntoutukseen ohjautumisessa, kuntoutuksen hakemisessa, terapeutin etsimisessä ja ensimmäisen käyntikerran sopimisessa. Lasten kuntoutukseen ohjautuminen on voinut viivästynyt, kun heidän tuen tarpeensa ovat liittyneet esimerkiksi kielen kehityksen ongelmiin. Kuntoutuksen aikana haasteita on ollut tavoitteiden asettamisessa, terapiasuhteen rakentamisessa, kuntoutuksen kiinnittymisessä arkeen ja kuntoutusprosessin hallinnassa. Tavoitteiden asettaminen ja terapiasuhteen rakentaminen ovat vieneet tavanomaista enemmän aikaa. Vaikeudet kotikäyntien järjestämisessä ovat vaikeuttaneet kuntoutuksen kiinnittymistä arkeen. Pienten kielten tulkkeja on ollut vaikea löytää ja tulkkivälitteinen työskentely on vienyt aikaa terapiatyöskentelyltä. Mielenterveyskuntoutuksen saajina maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret voivat olla väliinputoajia. Tutkimuksen perusteella maahanmuuttajataustaisille perheille olisi hyvä antaa nykyistä enemmän tietoa Kelan järjestämästä kuntoutuksesta ennen kuntoutuksen aloittamista sekä tukea kuntoutusasioiden hoitamiseen. Palvelujärjestelmässä tarvitaan toimijoiden välistä yhteistyötä, jotta lasten ja nuorten kuntoutustarpeet tunnistetaan nykyistä paremmin ja jotta perheet voivat saada nykyistä enemmän tukea muihin kuin kuntoutukseen liittyviin tuen tarpeisiin.