Browsing by Subject "tarveharkinta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Latvala, Minna (Kela, 2008)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 97
    Tutkimuksen kohteena on tarveharkinta puolison tulojen perusteella Suomen työttömyysturvassa. Tarveharkintaisia työttömyysetuuksia ovat työmarkkinatuki ja kotoutumistuki, joita saa noin puolet työttömyysturvan saajista. Toinen puoli työttömistä saa työttömyyspäivärahaa, johon puolison tulot eivät vaikuta. Tutkimusaineistona ovat ne työttömät, joille työmarkkinatuki tai kotoutumistuki maksettiin vuonna 2005 puolison tulojen takia vähennettynä tai joille tukea ei puolison tulojen takia myönnetty lainkaan. Tällaisia henkilöitä oli kaikkiaan 25 000. Työttömyysturvan tarveharkinta on poikkeuksellinen ilmiö Suomen muuten yksilöllisessä sosiaaliturvassa. Missään muussa elämän riskitilanteessa kansalaisella ei ole vaaraa jäädä kokonaan ilman sosiaaliturvaa puolison tulojen takia. Tilanteen ongelmallisuutta lisää avioliittolaki, jonka mukaan vain aviopuolisot ovat velvollisia elättämään toisiaan. Tarveharkinnan kohteeksi joutuneista työttömistä kuitenkin lähes puolet on avoliitossa eikä näin ollen voi vaatia elatusta puolisoltaan. Valtaosa tarveharkinnan kohteeksi joutuneista on naisia, vaikka työmarkkinatuen saajista heitä on alle puolet. Naiset ovat eri-ikäisiä ja heidän elämäntilanteensa vaihtelevat. Osa on nuoria, jotka eivät löydä työpaikkaa heti opintojen päätyttyä tai kotona lapsen kanssa vietettyjen vuosien jälkeen. Osa on pitkäaikaistyöttömiä, jotka ovat menettäneet oikeutensa työttömyyspäivärahaan. Oma erityisryhmänsä ovat maahanmuuttajapuolisot. Tarveharkinta kohdentuu sekä lapsiperheisiin että lapsettomiin pariskuntiin. Tarveharkinnan tulorajat ovat niin matalat, että suuri osa tarveharkinnan kohteeksi joutuneista on alle keskituloisia perheitä ja pariskuntia. Tarveharkinta aiheuttaa työttömille myös kannustin- ja yksinäisyysloukkuja, jotka lisäävät houkutusta sosiaaliturvan väärinkäytöksiin.
  • Hämäläinen, Hans-Mikael (2007)
    Tutkielma käsittelee toimeentulotuen kotitalouskohtaista tarveharkintaa ja sen seurauksia avustusta saavien tai sitä hakevien henkilöiden kannalta. Toimeentulotuessa tarveharkinta kohdistetaan perheeseen, jolla tarkoitetaan avioliittoa, rekisteröityä parisuhdetta tai avioliitonomaisissa suhteissa asuvaa miestä ja naista sekä heidän huolettavinaan olevia lapsia. Käytännön perustava oletus on, että perhe muodostaa yhteistalouden, jossa kotitalouden varat ovat tasapuolisesti kaikkien sen jäsenten käytettävissä. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen, että Suomessa elatusvelvollisuus koskettaa vain virallisia parisuhteita, mutta toimeentulotuessa tarveharkinta toteutetaan käytännössä aina perhekohtaisena myös avoliittojen kohdalla. Lisäksi sosiologisessa kirjallisuudessa on kyseenalaistettu perheen ja yhteistalouden lähtökohtainen oletus sekä osoitettu, että perheiden varojen hallinta voi rakentua yhteistaloudellisten järjestelyiden ohella myös erillistaloudellisille käytännöille. Tutkimuskohteenani ovat toisen henkilön kanssa samassa asunnossa asuvat toimeentulotuen hakijat tai saajat. Keräsin 20 henkilön toimeentulotukikertomuksesta koostuvan aineiston levittämällä tutkimusilmoituksia internetiin, sähköpostilistoille ja lehtien yleisönosastopalstoille sekä sosiaalitoimistojen ilmoitustauluille. Aineiston keräämisen ajatuksena oli antaa vastaajien kertoa mahdollisimman vapaasti kohtaamistaan ongelmista ja vasta heidän kertomuksen saatuani esitin heille tarkempia kysymyksiä sähköpostitse, puhelimitse ja internetin välityksellä. Aineiston analyysin periaatteena puolestaan oli lähestyä kertomuksia kriittisesti sillä oletuksella, että vastaajat kuvailevat toimeentulotuen todellisuutta sellaisena kuin he ovat sen itse kokeneet. Toimeentulotukijärjestelmä tarveharkintakäytäntöineen on se päärakenne, jota vasten avustusta hakeneiden tai saaneiden henkilöiden kokemukset muodostuvat. Analyysini kohdistuu juuri rakenteen ja kokemuksien leikkauspisteeseen. Toimeentulotuen luonteesta johtuen tarkastelu on sidoksissa myös käsityksiin köyhyydestä ja välttämättömistä tarpeista sekä näkemyksiin perheen ja yhteistalouden välisestä yhteydestä. Näin ollen toimeentulotuen muodostama rakenne ja aiempien tutkimuksien tarjoamat teoreettiset viitekehykset köyhyyteen, tarveharkintaan sekä perheiden varojen hallintaan muodostavat ne kontekstit, joiden yhteydessä analysoin keräämääni aineistoa. Analyysissä jäsensin aineiston neljään erilliseen teemaan. Teemaluvut etenevät esitysjärjestyksessään yleisestä erityiseen siten, että aluksi esitän kotitalouskohtaisen tarveharkinnan perusongelmia ja siirryn erityisongelmiin tai -tilanteisiin. Perhekohtaisen tarveharkinnan ongelmat ja niiden seuraukset ovat moninaisia ja vakavia. Aineiston perusteella käytäntö aiheuttaa henkilöiden ja perheiden taloudellista turvattomuutta, vakavaa puutetta ja muodostaa tulo- tai köyhyysloukkuja. Kotitalouskohtainen tarveharkinta lisää myös väärien päätöksien todennäköisyyttä ja aiheuttaa avustusten viiveitä. Lisäksi perhekohtainen tarveharkinta synnyttää sukupuolten, yksilöiden ja perheiden välistä epätasa-arvoisuutta sekä muodostaa hakukäytäntöihin liittyviä tietosuoja- ja tiedonanto-ongelmia.