Browsing by Subject "teatteri"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 109
  • Thuring, Anna; Miettinen, Jukka O.; Rosenberg, Veli (2018)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    "Ikkunat auki itään!" - 100 vuotta Aasiaa Suomen näyttämöillä kattaa yli sata vuotta suomalaista teatterihistoriaa. 1920-luvulla suomalaiset modernistit, Tulenkantajat etujoukkonaan, vaativat korpikulttuuriin loppua ja ikkunoiden avaamista sykkivään Eurooppaan, missä kiinnostus myös idän kulttuureja kohtaan oli voimakasta. Aasia pujahti Suomen suuriruhtinaskunnan ja sittemmin nuoren tasavallan näyttämöille eurooppalaisten ikkunoiden kautta. Tuli kansainvälistä orientalististista ohjelmistoa, mukaeltuja käännöksiä näytelmäteksteistä ja jopa aasialaisia vierailijoita. "Ikkunat auki itään!" luo katsauksen sekä 1900-luvun alun vierailuihin että Aasian tanssi- ja teatteritaiteen ymmärryksen ja arvostuksen kasvuun Suomessa. Ennen toista maailmansotaa Suomessa vieraili yksittäisten impressaarioiden tuomia aasialaisia esityksiä, joita nähtiin muuallakin Euroopassa. Idän ikkunat avattiin omin voimin sodan jälkeen, kun taiteilijamme alkoivat matkustaa Aasian maihin tutustumaan niiden näyttämötaiteisiin. Matkat laajenivat vähitellen opintomatkoiksi ja tieto lisääntyi. Virallisten vierailujen lisäksi ystävyysseurat ja yksittäisetkin toimijat ryhtyivät tuomaan aasialaisia esityksiä Suomeen. "Ikkunat auki itään!" kertoo näistä hullunrohkeista, innostusta ja asiantuntemusta vaatineista hankkeista, joista pitkäkestoisin oli Aasia Helsingissä -festivaali. "Ikkunat auki itään!" sisältää myös kymmenen haastattelua, joissa tanssi- ja teatteritaiteilijat kertovat omasta Aasia-suhteestaan. Teoksen loppuun on koottu luetteloa Suomessa esitetyistä aasialaisista teoksista ja Suomeen tehdyistä aasialaisista vierailuista. Kirjan tekijät, jotka ovat perehtyneet Aasian esittäviin taiteisiin vuosikymmenien ajan, ovat itsekin yllättyneitä siitä, millaisiin uusiin tutkimusmatkoihin houkuttava aarrearkku työn kuluessa avautui!
  • Valo, Annukka (2015)
    Tämä on taiteellis-pedagoginen opinnäytetyö, joka avaa ja purkaa Persona non grata- teatteriesitykseen johtaneen prosessin aikana nousseita ilmiöitä ja merkityksiä. Opinnäytetyöni taiteellinen osio oli ryhmälähtöisesti työstetty esitys Persona non grata Hämeenlinnan vankilassa, joka toteutettiin aikavälillä tammikuu- maaliskuu 2014. Työryhmään kuului sekä vankeja että Hämeenlinnan vankilan henkilökuntaa. Esityksen ensi-ilta oli maaliskuussa 2015 vankiosastolla. Vastaavanlaista ryhmälähtöistä esitysproduktiota, jonka työryhmässä on sekä vankeja että henkilökuntaa, ei ole aikaisemmin Suomessa toteutettu. Tällaisen uuden kokeilun tuominen vankilaan ja edelleen pohdinnan alle kirjallisessa opinnäytetyössä oli yhtenä työskentelyni lähtökohtana. Tämän opinnäytetyön lähtökohtana oli kiinnostukseni tutkia dialogisuuden tapahtumaa ja tekijyyden jakaantumista henkilökunnan, vankien ja ohjaajan välillä ryhmälähtöisessä prosessissa vankilassa. Opinnäytetyön kirjallisessa osiossa tarkastelen Persona non grata projektista nousseita keskeisiä ilmiötä ja merkityksiä ja pyrin yhdistelemään niitä laajempiin yhteyksiin. Puran prosessia muun muassa työryhmän tekijyyden jakaantumisen ja dialogisuuden sekä ammatillisen kasvuni ja kehitysalueideni kannalta. Peilaan kokemuksiani ja ajatuksiani dialogisuudesta kirjoitettuun teoriaan, kuten pedagogi ja dialogisen kasvatuksen edistäjä Paolo Freiren (1921-1997) dialogiseen kasvatusteoriaan sekä dialogifilosofi Martin Buberin (1878-1965) dialogiseen filosofiaan. Käyn keskustelua myös filosofi, historioitsija ja aktivisti Michael Foucaultin (1926-1984) kanssa. Lähdemateriaalina on myös työpäiväkirjani, jota pidin koko prosessin ajan. Aineistona on haastatteluja, jotka toteutin kaikille Persona non grata-työryhmän jäsenille sekä Hämeenlinnan vankilan johtajalle Samuli Laulumaalle. Tämän kirjallisen työn tavoitteena on Persona non grata- projektia avaamalla eritellä ja tuoda esille, kuinka taiteellista toimintaa voi toteuttaa vankilakontekstissa siten, että työskentelyssä yhdistyy sekä taiteellinen että pedagoginen työskentelykulma. Kirjallinen pohtii myös kysymyksiä siitä, mikä on taiteen paikka vankilassa? Kuinka taide asettuu hierarkiseen laitokseen? Voivatko työskentelyn eri osapuolet olla tasa-arvoisina havainnoitsijoina, keskustelijoina ja tekijöinä ryhmälähtöisessä teatteriprosessissa? Mitä tämä tarkoittaa filosofian, teorian ja käytännön tasolla? Mitä laajempia ja kauaskantoisempia merkityksiä tällaisella projektilla voi olla vankilaympäristössä?
  • Paavolainen, Pentti (2016)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
  • Humalisto, Tomi; Karjunen, Kimmo; Kilpeläinen, Raisa (2017)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    Valosuunnittelun koulutus aloitettiin Teatterikorkeakoulussa vuonna 1986. Siitä asti teatteritaiteen maisterin tutkintoon johtavan koulutusohjelman opetus on ollut sekä taiteelliseen että tekniseen osaamiseen keskittyvää ja opiskelijoiden taiteilijaidentiteettiä tukevaa. Aikansa rohkea avaus vaikutti syvästi suomalaiseen esittävien taiteiden kenttään; taiteelliset työryhmät ovat saaneet uudenlaisia osaajia - taiteilijoita, ajattelijoita, suunnittelijoita ja toteuttajia, jotka osallistuvat kokonaistaideteosten luomiseen. Kirjoituskokoelma Avauskulmia – Kirjoituksia valosuunnittelusta valottaa valosuunnittelun tai sen koulutuksen historiaa sekä valosuunnittelijoiden työskentelyä, identiteettiä ja siihen liittyviä tekijyyden määrittelyitä. Lisäksi pureudutaan visuaalisen havainnon, läpinäkyvyyden käsitteen ja teknologiasuhteen kysymyksiin. Kirjoituskokoelma juhlistaa osaltaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutuksen 30-vuotista taivalta.
  • Ala-Krekola, Wilhelmina (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän pro-gradu tutkielman tarkastelun keskiössä on ”2.5D teatterina” tunnettu japanilaisen populaarikulttuurin ilmiö. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä ilmiön historiaa ja pääpiirteitä sekä avata lukijalle sen asemaa japanilaisen populaarikulttuurin piirissä nykypäivänä. Aiheen esittelyn lisäksi tässä pro-gradussa toteutettu tutkimus keskittyy pohtimaan millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia ilmiöllä on kahden muun japanilaisen populaarikulttuuri-ilmiön, mangan ja animen, ilmaisukeinojen kanssa. Tutkielma käsittelee kysymystä siitä miksi yleisö haluaa kokea samat tarinat yhä uudelleen ja uudelleen erilaisten adaptaatioiden muodossa, sekä pyrkii selvittämän miten kyseiset narratiivit tunnetiloineen ilmaistaan kolmessa hyvin erilaisen taiteenlajin muodossa. Näitä kysymyksiä lähestytään tutkielmassa ristianalysoimalla kaksi alkuperäisessä Kuroshitsuji-mangassa nähtyä keskeistä kohtausta kolmessa eri medialajissa printistä animaatioon ja teatteritaiteeseen. Pro-gradussa käytetty aineisto koostuu vuosien 2015–2016 aikana kenttätyöskentelyn avulla kerrytetystä materiaalista sisältäen muun muassa osallistuvaa havainnointia sekä haastatteluja 2.5D teatterin alan ammattilasten kanssa. Analyysiaineistoon puolestaan sisältyy manga-pokkareita, anime-jaksoja sekä filmatisoitu teatteriesitys. Kenttätyöskentely on toteutettu japaniksi ja kaikki analyysiaineisto on myös koostettu alkuperäiskielisestä materiaalista. Tutkielmaa tukevana lähdeaineistona käytetään japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvää kirjallisuutta. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään mangan, animen ja teatterin yksilöllisiä ilmaisullisia konventioita joiden avulla kukin taiteenlaji toteuttaa oman versionsa samasta perustavanlaatuisesta tekstistä. Näiden keinojen avulla gradussa toteutetaan poikkimediaalinen analyysi jonka tarkoituksena on demonstroida eri taiteenlajien ilmaisullisia eroavaisuuksia. Media-analyysin pohjalta saatujen tulosten pohjalta käy ilmi, että printissä, animaatiossa ja esittävän taiteen muodossa ilmaistuna samaan narratiiviin pohjautuva teos toteutetaan pitkälti kunkin taiteenlajin omin keinoin alkuperäistekstiä vaihtelevassa määrin kunnioittavasti muovaten. Mangassa keskeisenä ilmaisun keinona toimii taiteilijan piirrosjälki ja kyky hyödyntää taiteenlajille ominaisia visuaalisen kerronnan tyylejä kuten erilaisia ikoneja, paneeleja sekä kuvakulmia. Animaatiossa puolestaan ilmaisun keskiöön sijoittuu teknisten keinojen lisäksi myös ääni- ja musiikkisuunnittelu. Teatterissa sen sijaan pääasiallinen narratiivinen ja emotionaalinen ilmaisu painottuu teknisten ratkaisujen ohella näyttelijäsuorituksiin, sekä yleisön ja esiintyjän välillä vallitsevaan yhtäläisyyden ja läsnäolon tunteeseen. Yhteistä kaikille formaateille on tavoite pyrkiä vuorovaikutukseen lukijan, katsojan tai yleisön kanssa muodostamalla kognitiivisesti palkitseva yllätyksellisyyttä ja tuttuuden tunnetta yhdistävä kokemus.
  • Tuhkanen, Petri (2016)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa käsittelen omaa työtäni teatterin visuaalisena suunnittelijana. Minua on aina kiinnostanut ihmisten väliset kommunikaation tasot, etenkin kun työskentelen sosiaalisessa ammatissa, jota suunnittelijuus minulle edustaa. Työskentelyyn teatterissa väistämättä kuuluu kysymykset johtajuudesta ja eri osa-alueiden hierarkiasuhteista. Mikä on minun roolini työympäristössä tai mikä haluaisin sen olevan? Näitä hierarkioita ja kysymyksiä olen pyrkinyt purkamaan tässä opinnäytteeni kirjallisessa osiossa valosuunnittelijan näkökulmasta. Ensimmäisessä luvussa avaan henkilökohtaista matkaani teatterin parissa ja pyrin selkiyttämään motiiveja, joihin perustan työskentelyni teatterin visuaalisena suunnittelijana. Pyrin myös avaamaan henkilökohtaista tapaani ajatella suunnittelutyöstä ja taiteilijuudesta yleensä. Toisessa luvussa pohdin tarkemmin suunnittelijan roolia työryhmätyöskentelyssä ja etenkin hänen suhdettaan suunnittelijana ohjaajaan, joka perinteisesti on koettu työryhmän selkeäksi johtajaksi. Esittelen tässä yhteydessä teorian jaetusta johtajuudesta. Lisäksi pohdin kysymystä, mikä minulle on ideaali työryhmä. Kolmannessa luvussa pyrin analysoimaan jaetun johtajuuden teorian valossa omaa työskentelyäni työryhmässä. Esimerkkinä omasta työskentelystäni käytän Jalostamo-kollektiivin tuottamaa Rechnitz (Tuhon enkeli) -näytelmää. Jalostamo-kollektiivi on teatterin vapaalla kentällä toimiva ammattilaisista koostuva ryhmä, jota olen ollut perustamassa vuonna 2012. Kolmannessa luvussa esittelen myös Rechnitz (Tuhon enkeli) produktion taiteellisia ratkaisuita valokuvien kautta. Keskityn opinnäytetyössäni nimenomaan kirjoittamaan työskentelystä ryhmässä. Lopputulos eli taideteos – tässä tapauksessa teatteriesitys puhukoon puolestaan niille, jotka sen kokivat. En pyri tarjoamaan vastauksia, vaan enemmänkin kysymään ja herättämään lukijassa kysymyksiä. Uskon, että vain kysymysten kautta todellinen oppiminen on mahdollista.
  • Nyman, Amanda (2016)
    I mitt examensarbete har jag undersökt kreativiteten och viljan att skapa. Eftersom jag studerar skådespelarkonst har jag för det mesta använt mig av exempel från teaterns värld. Jag anser ändå att kreativiteten finns överallt och att allt handlande i någon mån är kreativt. Därför har det också känts naturligt att låta mig gå in på vardagliga sysslor och annat handlande utanför skådespelararbetet. Under mitt skrivande har jag fördjupat mig i frågor som: Vad händer när man inspireras? Vad ingår i en kreativ process? Vad är det som får oss att skapa i ett flöde där tid och rum glöms bort? Vad är kreativitet i skådespelarkonsten? Varför skådespelar jag? "Den skapande inspirationen" var till en början bara ett arbetsnamn, men ju längre jag kom i mitt skrivande desto mer insåg jag att det kanske var just det jag skrev om. Jag skulle säga att denna tidvis väldigt bildliga och naiva skrift handlar om både personlig utveckling, inspirationens kraft, skådespelarkonsten som ett lekfullt arbete, men också livslusten och viljan att utvecklas. I stort sett kan man se att jag behandlat fyra huvudrubriker: 1. Musan. Jag börjar med inspirationens källa. Det är funderingar om varifrån vi fångar våra ideer och hur inspirationens källa genom tiderna gestaltats och sett ut. 2. Inspirationen. I detta kapitel vill jag hylla de intuitiva ideernas flöde, improvisationen och den magiska känslan av skaparlust. 3. Det kreativa skapandet. Ett kapitel om själva arbetet. Om skapandeprocessers för- och nackdelar. Det kreativa skapandet är både lekfullt och improvisatoriskt men den kreativa arbetsprocessen rymmer också tider av inspirationsstopp och pressen av att åstadkomma något. 4. Flowläget Här försöker jag klargöra vilka komponenter som är nödvändiga för att en upplevelse eller en uppgift skulle kunna leda till ett flödelikt tillstånd. Den optimala upplevelsen. Det magiska tillståndet som nås någonstans mellan en perfekt balans av utmanings -och färdighetsgrad. Ett tillstånd man bara kan nå om uppgiften är utmanande och kräver total koncentration.
  • Grudemo El Hayek, Emil (2016)
    Jag har med denna essä velat bredda, och fördjupa mig i, mina ideer om att påverka. Det jag har kommit att intressera mig för handlar om ett utforskande och letande i att förstå hur människors kroppar kan uppleva och reagera. Med vilka verktyg går det att bjuda på upplevelser för något större och mer än bara intellektet? Med hjälp av litteratur, som i direkt mening kanske inte har med teater att göra, letar jag mig vidare i mina möjligheter att påverka. Går det att hitta någon form av "påknapp" till reaktioner? Genom att läsa mer om Pavlov och hans forskning kring betingade (inlärda) reflexer förstår jag mig bättre på mina egna tidigare erfarenheter och reaktioner på detta. Till exempel hur synen av ett rakat huvud har lett till den inlärda "fight or flight" responsen. Vetenskapliga och populärvetenskapliga källor har gett en större insikt i hur färger, dofter, ordval och bilder kan komma att starta kroppsliga reaktioner som kan leda till allt från adrenalinpåslag till empati. Radiosändningar och litteratur om "priming" lyfter att information som vi tar in finns kvar i minnet och påverkar kommande känslor, tankar och beteende. Med hjälp av teaterexempel som jag har sett eller själv varit delaktig i lyfter jag exempel på vad jag tycker är intressant i relation till påverkan med hjälp av olika signaler. I en pjäs tog doften av pannkakor mig raka vägen till min barndom i värme och trygghet hos mina morföräldrar, i en annan kom mina tårar i samma stund som de dansande skådespelarna höjde en öppen hand till en örfil men fortsatte sen dansa. Det handlar om signaler, dofter, erfarenheter, ljud, syn, triggare, ankare, minnen, Pavlov, Henrik Fexeus, epigenitik och mycket mera.
  • Maunuksela, Klaus (2018)
    Ekologisen surun poetiikkaa käsittelee sitä, miten ekologinen kriisi vaikuttaa näytelmien kirjoittamiseen, katsomiseen ja lukemiseen. Se lähestyy ekologista kriisiä ajattelun ja taiteen tekemisen kriisinä, joka tuo esiin kaikkien asioiden yhteenkytkeytyneisyyden. Siksi tekstin pyrkimyksenä on kyseenalaistaa kirjoittamisen, katsomisen ja ajattelun tottumuksia ja hyökätä hyötyyn pohjaavaa välineellisyyttä vastaan. Sen sijaan teksti puolustaa kokemusten yhteismitatonta arvoa sekä kielen ja ajattelun monimielisyyttä. Esseen lähtökohtana toimii ekologisen surun kokemus. Teksti pyrkii tuomaan suruun uuden näkökulman purkamalla yksilösubjektin ylivaltaa. Pyrkimyksenä on ymmärtää dramaturgian kysymyksiä ekologisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa ja lähestyä olemassaoloa ja yhteiskunnallista nykytodellisuutta näytelmän kirjoittamisen kysymysten läpi. Lähtökohtana toimii ajatus että ekologinen kriisi koskee kaikkea nykyään tehtävää taidetta, riippumatta siitä onko teoksen intentiona tuoda esiin ekologisia kysymyksiä vai ei. Tyyliltään Ekologisen surun poetiikkaa on filosofinen, mutta se ei myöskään kaihda kaunokirjallisia keinoja. Systemaattisen ja argumentoivan lähestymistavan sijaan se pyrkii lähestymään aiheitaan mielenliikkeiden, assosiaatioiden, sitaattien ja rinnastusten avulla. Viittaamalla kirjallisiin ja filosofisiin kirjoituksiin ja blogimerkintöihin teksti pyrkii kehittämään itsessään tekstienvälisyyttä yhtenä ekologian muotona. Essee rakentuu kahdeksasta luvusta ja niiden alaluvuista, minkä lisäksi liitteenä on näytelmä Maanalainen päiväkirja. Johdanto-osuus käsittelee ekologisen surun kokemusta. Siinä keskeinen löydös on ekologisen sensibiliteetin käsite, joka on olennaisesti poeettinen, kirjoittamista koskeva ja siitä ammentava ilmaisu kuvaamaan ei-tuhoavaa suhdetta asioiden välillä. Ensimmäisessä luvussa pohdin kielen roolia nykykapitalismissa, jossa subjektiivisuuden tuotanto on keskeinen työn ja lisäarvon tuottamisen muoto. Toisessa käsittelen draaman asemaa Peter Szondin modernin draaman teorian valossa. Kolmas luku on kirjoitus kirjoittamisesta. Siinä ajatusta kirjoittamisen tekniikasta lähestytään subjektin kritiikin näkökulmasta. Neljäs luku on poikkeus kieltä ja kirjoitusta koskeviin alkulukuihin, ja siinä aiheeksi nousee dramaturginen katse. Luvussa esitetään muutamia ajatuksia esityksen ja katsojan välisestä suhteesta sekä esityksestä kirjoittamisesta. Viidennen luvun aiheena on näytelmän lukeminen pinnallisesti. Kuudes luku käsittelee kielen, näyttämön ja todellisuuden välisiä suhteita. Siinä lähestytään kysymystä näytelmien ja tekstiteatterin tekemisestä ekologisen kriisin aikakaudella. Viimeinen luku kysyy taiteen tekemisen edellytyksiä vallitsevassa todellisuudessa. Samalla se tulee esittäneeksi hypoteesin rakkaudesta.
  • Koponen, Jenni-Maarit (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkin työssäni Pentti Haanpään romaanin Taivalvaaran näyttelijän (1938) taiteilijan Arvon suhdetta yhteiskuntaan. Tositapahtumista inspiroituneessa romaanissa hyljeksitty ja erilainen lapsi kasvaa mieheksi, joka lähtee maailmalle esiintymään kadonneiden ja kuolleiden rooleissa. Arvo pitää itseään elämäntaiteilijana ja näyttelijänä, mutta monet muut käsittävät hänet huijariksi ja rikolliseksi. Lopulta hänet tuomitaan vankilaan. Romaanin tärkeiksi teemoiksi nousevat taiteilijan vapaus ja suhde muihin ihmisiin ja instituutioihin. Tulkitsen romaanin moderniksi taiteilijaromaaniksi, joka käsittelee taiteilijan roolia ja identiteettiä. Arvo on sekä taiteilija että huijari. Romaani tarkastelee taiteilijan ja huijarin välistä yhteyttä ja toden ja fiktion suhdetta. Tutkimukseni teoriapohjana toimii taiteilijaromaanin laji, joka kertoo taiteilijan kehityksestä. Roberta Seretin Voyage Into Creativity: The Modern Künstlerroman avaa lajipiirteitä ja matkan teemaa. Maantieteellinen matka kuvaa päähenkilön sisäistä maailmaa. Maurice Beeben Ivory Towers and Sacret Founts – The Artist as Hero in Fiction from Goethe to Joyce -teoksen avulla suhteutan romaanin taitelijaromaaniperinteeseen. Pakeneva keskipiste -artikkelikokoelman kautta tarkastelen suomalaisia lajipiirteitä. Tulkitsen taiteilijan myös rikolliseksi veijariksi teatterikehyksessä teorianani Harold Scheubin Trickster and Hero: Two Characters in the Oral and Written Traditions of the World. Käytän työssäni läpeensä Haanpää-tutkimusta. Arvo hylkää taiteilijamatkallaan perheen, avioliiton, työn ja uskonnon. Teos viittaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten pula-aikaan ja kirkon asemaan. Tulkitsen Haanpään käsittelevän myös taiteilijan kohtaamaa kritiikkiä. Jaottelen Arvon roolit neljään päärooliin, joissa hän kokeilee erilaisia asemia yhteiskunnassa. Tarinan voi jakaa näytöksiin ja kohtauksiin. Taivalvaaran näyttelijä käsittelee maailmaa teatterina ja elämää näytelmänä. Analysoin Arvon hölmömpiään huijaavaksi veijariksi, joka eroaa Haanpään teosten monista muista taiteilijoista. Pohdin kysymyksiä taiteen rajoista ja todellisuuden jäljittelystä.
  • Lehtonen, Jussi (2015)
    Acta Scenica
  • Hyvärinen, Mari-Helen (2017)
    I mitt arbete reflekterar jag kring giftig och icke-giftig kommunikation inom kollektiva, konstnärliga processer. Jag skriver om mina erfarenheter inom teatern, främst skådespelarutbildningen vid Konstuniversitetets Teaterhögskola i Helsingfors och försöker sätta ord på mina upplevelser, för att spegla dem med litteratur av olika slag. Jag försöker se vilka kommunikationsmodeller som förmedlats via utbildningen, och därigenom få syn på vad som påverkar mig i min kommunikation i kollektiva, konstnärliga processer. Jag hoppas att det här hjälper mig att bättre kunna välja vad jag vill ta med mig och tänka kring hur jag vill jobba i framtiden. Jag funderar kring användande av makt i kommunikation och vad det kan ha för konsekvenser. Som inspiration och modell för nya kommunikationsstrategier presenterar jag Thomas Gordons metoder: aktivt-lyssnande, jag-meddelanden och båda vinner-metoden. Jag undrar hur det skulle vara möjligt att skapa en miljö där de olika individuella behoven tas i beaktande och skapandet får utgå från dessa omständigheter. Jag gör ett första försök att skriva om min dröm, där trygghet står som grund för en miljö där gruppens kreativa ideer och kunnande tas tillvara, där den som belyser ett problem inte blir problemet. Slutligen presenterar jag icke-giftiga strategier att använda i giftiga miljöer, d.v.s. hur det går att främja kommunikation, som inte baserar sig på maktbruk, i en miljö där maktbruk förekommer. Jag låter poetiska inslag utgöra det undermedvetna, en andra röst i mitt arbete, som diskuterar med den mer noggrant formulerade texten.
  • Auvinen, Suvi (2011)
    "Eroottinen opettaja - erotiikka osana teatteriopettajan työtä" on katsaus teatteriopettajan työn vaietumpaan puoleen. Teksti käsittelee opettajan ja täysi-­ikäisen opiskelijan välisiä suhteita ja erotiikkaa monilla eri tasoilla ihastumisesta aina seksisuhteisiin. Työn tarkoituksena on nostaa aihetta ammatilliseen keskusteluun ja herättää ajatuksia. Työn pyrkimyksenä on myös esitellä aihetta arvottamatta sitä automaattisesti hyväksi tai pahaksi, sekä pohdiskella aihetta niin opettajan kuin opiskelijankin näkökulmasta. Aineistona opinnäytetyössä käytetään opettajien ja opiskelijoiden haastatteluita, muutamaa alan teosta sekä kirjoittajan omia kokemuksia. Opinnäytetyö toteaa, ettei aiheesta vaikeneminen auta, ja vaatii avointa keskustelua aiheesta niin opettajakoulutuksessa kuin työpaikoillakin.
  • Kokkonen, Tuija (2017)
    Acta Scenica
    Mikä on esitystaiteen merkitys, ja mitkä ovat sen mahdollisuudet ekokriisien aikakaudella? Mitä merkitsee esitykselle ja subjektiviteetille, jos laajennamme esityksen toimijuuden ja sosiaalisen alueen ihmisen ulkopuolelle? Väitöstutkimuksessaan Tuija Kokkonen tutkii suhdettamme ei-inhimilliseen esitystapahtumassa. Vajavainen kykymme ymmärtää toimintamme ajallisia seurauksia on synnyttänyt uuden aikakauden, jossa ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolla vertautuvat geologiseen voimaan. Kokkonen tutkii, miten esityksessä voi laajentaa aikaperspektiiviä ja keston kokemusta ei-inhimillisten toimijoiden ja niiden kestojen kautta. Väitöstutkimuksen perusta on esityssarja Muistioita ajasta - esityksiä ei-ihmisten kanssa ja ei-ihmisille (2006–), jossa Kokkonen on työskennellyt eläinten, kasvien ja sään kanssa kehittäen lajienvälisen esityksen käytäntöä ja teoriaa. Kokkonen esittää ajatuksen (ihmisten) heikosta toiminnasta, joka mahdollistaa ei-ihmisten toimijuuden ja määrittää uudelleen esityksen tekijyyden, esittäjyyden ja katsojuuden. Esitys käsitetään lajienvälisenä kokoontumisena, jossa heikkojen toimijoiden ja ei-inhimillisten toimijoiden kanssakäyminen sekä vieraanvaraisuuden etiikka mahdollistavat uudenlaisen poliksen synnyn.
  • Arlander, Annette (1998)
    Acta Scenica
  • Paavolainen, Pentti; Boehm, Jukka von; Makkonen, Anne (2016)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
  • Saari, Jonas (2015)
    Minua kiinnostaa tutkia ja pohtia kirjallisessa opinnäytteessäni näyttelijäntyötäni ennen kaikkea omien havaintojeni ja oppimiskokemusteni valossa. Tukeudun kuitenkin myös ajatuksiani mielestäni olennaisesti tukevaan teoreettiseen lähdekirjallisuuteen, etenkin Kristiina Revon uudelleen suomentamaan, Konstantin Stanislavskin uraauurtavaan Näyttelijän työ -teokseen sekä Riku Korhosen lisensiaattityöhön "Fokus. Näyttelijöiden kokemuksia keskittymisestä, sen kadottamisesta ja löytämisestä". Nimeän oman näyttelijäntyöni työskentelyvaiheet ja työvalmiuden saavuttamisen käsitteillä "fokus", "fiilis" ja "flow". Keskittymisen ja fyysisten, psyykkisten tai emotionaalisten tuntemusten kautta pääsen kanssanäyttelijöiden mukana toivottavasti yhteiseen, inspiroituneeseen, intuitiiviseen virtaavuuden tilaan. Eritoten tutkittavana teemana minua kiinnostaa liiallisen ja tarkkailevan itsetietoisuuden, sellaisen läsnäoloa haittaavan, kontrolloivan yliälyllistämisen ja toisaalta taas oikeanlaisen aukiolevan läsnäolemisen välinen herkkä suhde: onko mahdollista olla jollain tasolla älyllistämättä tekemäänsä tehdessään? Jos on, millaisia keinoja tähän olen itse löytänyt? Johdannossa selvennän, mitä näyttelijäntyö minulle on, kuinka nyt katson kiitollisena kouluvuosiani ja miten taitoaineiden opiskelu on koulussa ollut itseisarvoisen tärkeää. Fokus-luvussa mietin, millainen älyllistäjä olen, mitä älyllistämisellä, fokuksella, kontaktilla tai impulsseilla ylipäänsä näyttelijäntyöstä puhuttaessa tarkoitetaan ja miten nämä termit itse miellän. Muistelen, millainen älyllistäjä olen ennen Teatterikorkeakouluun pääsyä ollut erityisesti näyttelijäntyön pääsykokeissa ja miten liiallinen älyllistämiseni on näkynyt ja tuntunut haitallisesti sekä koulussa opiskellessa että esiintyessäni lavalla. Fiilis-luvussa analysoin ryhmässä ja hetkessä olemisen taitoa ja erittelen sekä pohdin, miten liiallisesta älyllistämisestä voisi optimaalisesti päästä irti lavalla tai kameran edessä ollessaan hakeutumalla niin kutsuttuun tietoiseen, luovaan ja spontaaniin flow-tilaan. Kertaan, miten opiskelun eri aikoina on ollut joko helppoa tai vaikeaa päästä tuohon luovaan tilaan ja miksi. Havainnoin, että erityisesti tanssi-improvisaatiossa ja lavaimprovisaatiossa olen saavuttanut huikeimmat virtaavuuden kokemukseni. Kerron anekdoottien ja kokemusten kautta maisteritason mestarikursseistani, joilla viimeisenä vuotenani olen saanut olla mukana ja niistä ajatuksista, joita minulla on herännyt kursseilla ollessani. Flow-luvussa puran tarkemmin syksyn 2013 työharjoitteluni ja taiteellisen opinnäytetyöni prosessia Tampereen Teatterin Les Miserables -musikaalissa; harjoituksia, esiintyjien erilaisia lähtökohtia, understudy-tehtäviäni ja varanäyttelijänä ensi-iltaan hyppäämistä. Luvussa "Fronesis" käyn ensin läpi palautteita näyttelijäntyöstäni, joita olen saanut kouluni ohjaavilta opettajilta sekä muilta pedagogeilta ja pohdin palautteiden kautta, millainen tekijä minusta on muiden silmissä muodostumassa. Analysoin itse omia vahvuuksiani, epävarmuuksiani, pelkojani ja kehittymisalueitani näyttelijänä. Sitten kirjoitan oman tunnustukseni teatterista ja taiteesta listaten niitä asioita, mihin uskon, mitä toivon ja mitä rakastan. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia asioita, joita kantaa mukanaan ja joiden puolesta tulisi joka päivä näytellä kuin viimeistä päivää. Edeltäkäsin menneiden esikuvieni kautta peilaan omaa alkavaa matkaani teatteritaiteen parissa. Pyrin antamaan tämänhetkisen näkemykseni kysymykseen, miksi näyttelen. Futuuri-kappaleessa suuntaan katseen kohti tulevaisuutta.
  • Kirves, Marja-Liisa (2019)
    Estonia and Finland have a unique relationship sharing economic interests, Finno-Ugrian roots and cultural connections of tens of years. In this thesis I ask, how is this relationship portrayed in the cultural cooperation occurring between the nations today. My operational setting are arts organizations, and more specifically the theatre festival fields in both countries. I have conducted a mixed method desk research by gathering and analysing both qualitative and quantitative data from 15 Finnish and 13 Estonian theatre festivals. The theory section presents the concepts of Cultural Policy and Cultural Diplomacy to offer a more governmental viewpoint, and Cultural Cooperation and Strategic Management, to present the organizational aims of the theatre festival field. The first chapter presents the introduction and background to the subject. The second chapter presents the theory and the third discusses on the research methods and design. The fourth chapter presents the analysis and findings of the desk research as well as the analysis of the cultural policies of Finland and Estonia. The fifth chapter presents conclusions derived from the findings and the sixth discusses the conducted study and further research. The Estonian and Finnish theatre festival pools have similarities but are different in their international actions, funding schemes and in the booking of their programme. The Estonian festivals are highly international in their booking, and the cultural policy of Estonia as well as the offered funding schemes support international actions. The Finnish theatre festival field is more focused on domestic programming, which can also be reflected from their funding schemes. The Estonian festival pool books more, and more versatile Finnish programme compared to the Finnish festivals that do not focus on Estonian offering in general. The festival organizations between the two pools had not conducted cooperation, and other traces of a special connection between Finland and Estonia were also not found from the chosen sample. From the results, the performing arts groups have conducted the most cultural collaboration and would be an interesting target group for further research.