Browsing by Subject "tekstintutkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 20
  • Soininen, Maria (Helsingin yliopisto, 2020)
    Sananvapauden rajoja ja määritelmiä arvioidaan yhteiskunnassa jatkuvasti – ja hyvä niin, sillä se on samalla sananvapauden toteutumisen ydintä. Siinä missä sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta, on se toisaalta myös vahvasti yksilön näkemyksistä riippuvainen aihe. Tässä tutkielmassa tarkastelen kymmentä eri kolumnia, jotka käsittelevät sananvapautta. Tutkimuskysymykseni ovat: Millaisia argumentointistrategioita sananvapauskolumneissa käytetään? Miten eri tavoin sananvapauteen asennoidutaan? Millaisissa argumentatiivisissa yhteyksissä tietyt kielelliset ilmaukset korostuvat? Tutkimukseni teoreettinen lähtökohta on diskurssianalyysissa ja kriittisessä lingvistiikassa. Keskeistä on ajatus kielen ideologisuudesta. Argumentaatioteoriaan ammennan uuden retoriikan ajatuksia Perelmanin (1996) mukaisesti. Hyödynnän myös Kakkuri-Knuuttilan (1998) näkemyksiä argumentoinnista sekä Mäntysen ja Sääskilahden ajatuksia uuden retoriikan ja genretutkimuksen yhdistämisestä. Lisäksi teoriataustaa tukee Martinin ja Whiten (2005) suhtautumisen teoria. Tuloksista erottuu seitsemän erilaista argumentointistrategiaa. Vastakkainasetteluissa (1) hyödynnetään myönnyttelyrakennetta ja aikajaottelua, lisäksi oma sisäryhmä arvotetaan positiivisesti ja “muiden” muodostama ulkoryhmä negatiivisesti. Ryhmien kategorisointiin käytetään myös nimeämisen (2) eri resursseja. Lisäksi molemmilla strategioilla luodaan jännite poliittisesti erilaisten ryhmien välille: tällöin sananvapaus ja vihapuheeseen liittyvä keskustelu koetaan uhkana omaa puoluetta kohtaan. Uhkakuvien ja yksioikoisuuden (3) tuntua luodaan esimerkiksi passiivilla, teonnimillä ja predikatiivilauseilla. Sananvapauskolumnien moniäänisyys (4) on lähinnä kiistämiseen pohjautuvaa dialogista supistamista. Kiisto toimii myös vastakohtaistavana keinona. Lainausmerkeillä paitsi referoidaan myös irtisanoudutaan väitteestä, jolloin esimerkiksi vihapuhe tai sananvastuu arvottuu negatiivisesti. Auktoriteettiin vedotaan (5) niin henkilöiden kuin yleisten uskomusten tai ajankohtaisuuden nojalla. Inhimillisen toiminnan arvottaminen (6) linkittyy muihin strategioihin, ja sen avulla tuodaan esiin etenkin sananvapauden moraaliargumentoinnin aspektia. Ajallista jaottelua (7) esiintyy kolumneissa kattavasti ja sen avulla perustellaan lukijalle, miksi sananvapauden määrittely on nykyisin vaikeaa. Tutkielma osoittaa, että sananvapauden määrittely on monimutkaista, sillä aihe määrittyy suhteessa yksilön arvoihin, ideologiaan ja kokemuksiin. Samalla nuo elementit heijastuvat sananvapauden tosiasiallisen toteutumisen tasoon eli siihen, millainen sananvapausnäkemys sen hetken yhteiskunnallisessa ilmapiirissä vallitsee.
  • Tikkanen, Riikka (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan kysymysmuotoisiin tehtävänantoihin vastaavia ylioppilasesseitä. Aineistona on käytetty kolmeen kysymysmuotoiseen tehtävänantoon vastaavia ylioppilasesseitä tutkintokerroilta syksy 2011, kevät 2012 ja syksy 2012. Tutkimuskysymyksenä on selvittää, millaisia aloituksia kysymysmuotoisiin tehtävänantoihin vastaavissa esseissä on, ja miten esseissä vastataan otsikossa esitettyyn kysymykseen. Tutkimuksessa hyödynnetään tekstintutkimuksen tapaa tarkastella ja tutkia tekstin ominaisuuksia ja piirteitä. Vielä tarkemmin rajattuna tutkimus hyödyntää tekstilajitutkimuksen metodeita. Aloituskappaleita käsitellään käyttäen retorisen rakenteen teoriaa, kysymistä ja vastaamista taas keskustelunanalyysin avulla. Työssä jaotellaan ylioppilasesseiden aloitukset subjektiivisiin, objektiivisiin ja me-retoriikkaa hyödyntäviin. Subjektiiviset aloitukset kertovat jotain henkilökohtaista kirjoittajasta itsestään, kun taas objektiivisten aloitusten suhtautumistyyli on neutraali ja ulkopuolinen. Me-retoriikkaa hyödyntävissä aloituksissa pyritään vaikuttamaan lukijaan monikon 1. persoonan muotoja käyttämällä. Tutkimuksessa eritellään piirteitä ja ominaisuuksia, joiden mukaan luokittelu on tehty, sekä tarkastellaan kysymykseen vastaamista luokkien valossa. Työssä osoitetaan, että subjektiivisesti alkavista esseistä löytyy esseen lopusta yleensä erillinen kappale, jossa vastaus tiivistetään. Objektiivisista ja me-retoriikkaa hyödyntävistä aloituksista ei samanlaista vastauskappaletta yleensä löydy, vaan vastausta eritellään ja tarkennetaan pitkin esseetä. Lisäksi me-retoriikkaa hyödyntävissä, tehtävänannon Miten terrorismin uhka vaikuttaa elämäämme? esseissä vastaus annetaan usein jo aloitusvirkkeessä. Tutkimuksen perusteella subjektiivisella aloituskappaleella saattaa olla vaikutusta arvosanaan, sillä näiden aloitusten pistemäärien keskiarvo oli aineistoni korkein. Huomionarvoista on, että aineiston korkeimmat pisteet on saanut essee, jossa ei oikeastaan suoraan vastata otsikon kysymykseen, vaan kysymystä itseään tarkastellaan analyyttisesti ja arvioiden. Tutkimus antaa tuoretta tietoa ylioppilasesseiden aloituksista, mutta ennen kaikkea se valottaa kysymysmuotoiseen tehtävänantoon vastaamista, mitä ei ole aikaisemmin yhtä kattavasti tutkittu.
  • Koponen, Alli (Helsingin yliopisto, 2019)
    Työn tarkoituksena on selvittää, millaisilla kielellisillä keinoilla tähtitiedettä yleistajuistavien tietokirjojen kirjoittajat havainnollistavat ja selittävät vieraita ilmiöitä lukijalle. Havainnollistaminen ja selittäminen ovat tieteen yleistajuistamisen keskeisiä elementtejä, ja työ liittyy siten yleistajuistamisen tutkimukseen. Työ edustaa lingvististä tekstintutkimusta ja perustuu funktionaalisen kielentutkimuksen ajatukselle, että kielenkäyttö on sosiaalista ja vuorovaikutteista toimintaa. Tiedettä yleistajuistavissa tietokirjoissa vuorovaikutus näkyy muun muassa niin, että kirjoittaja pyrkii ottamaan huomioon oletetun lukijan tietotaustan ja muokkaamaan ilmaisuaan sen pohjalta. Havainnollistaminen ja selittäminen nähdään työssä tämän vuorovaikutuksen osana, sillä niissä on kyse pyrkimyksestä esittää asiat lukijalle mielekkäällä tavalla. Analyysin pohjana toimivat aiemmat, erikielisillä aineistoilla tehdyt havainnollistamiskeinoja kartoittavat tutkimukset, ja aineistosta etsitään niissä esiinnousseita keinoja. Lisäksi kiinnitetään huomiota muihin kohtiin, joissa kirjoittaja ottaa käyttöön jonkin leksikaalisen, syntaktisen tai tekstuaalisen keinon, jolla on tekstiyhteydessä tehtävänä havainnollistaa tai selittää vieraita ilmiöitä. Niiden pohjalta havainnollistamisen kategorioita luodaan myös itse. Aineistona ovat otokset neljästä teoksesta, jotka on julkaistu vuosina 1899, 1948, 1981 ja 2014. Kokonaissanamäärä on 5 659. Työssä osoitetaan, että havainnollistamisen ja selittämisen keinojen kirjo tähtitiedettä yleistajuistavissa tietokirjoissa on laaja. Aineistossa esiinnousseita keinoja ovat erilaiset vertailut, parafraasit, esimerkit, selittävät tekstijaksot ja päätelmät, ajatuskokeet sekä määritysyhdyssanat ja appositiorakenteet. Lisäksi havainnollisuutta rakennetaan aineistossa asteikkopartikkeleilla ja intensiteettisanoilla, erilaisilla selittävillä huomautuksilla ja konkretisoinneilla sekä suomennoksilla. Kaikkein merkittävin keino kaikissa otoksissa ovat vertailut. Vaikka otosten välillä on pieniä eroja havainnollistamiskeinojen käytössä, niissä toistuvat pääasiassa samat keinot. Tämä voi viitata siihen, että tähtitiedettä yleistajuistaviin tietokirjoihin on vakiintunut tiettyjä havainnollistamisen ja selittämisen perinteitä, vaikka yleistyksiä ei voidakaan aineiston suhteellisen pienen koon vuoksi tehdä. Havainto avaa kuitenkin polkuja jatkotutkimuksille. Havainnollistamisen ja selittämisen keinoille näyttää myös olevan tyypillistä, että ne lomittuvat tekstissä, ja samaa asiaa saatetaan havainnollistaa useilla eri keinoilla. Lisäksi näyttää siltä, että keinoilla on ymmärrettävämmäksi tekemisen lisäksi myös muita tehtäviä: niillä esimerkiksi tuodaan tekstiin kiinnostavuutta ja elämyksellisyyttä. Havainto vahvistaa nykyistä käsitystä, että yleistajuistamisessa ei ole kyse tiedon yksinkertaistamisesta tai kääntämisestä vaan rekontekstualisoinnista.
  • Kortesuo, Katleena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus käsittelee presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheiden virkerakenteita, verbejä ja modaalisuutta vuosilta 2016–2020. Tarkemmin tutkimuksessa analysoidaan erityisesti verbien passiivisuutta, nollapersoonaisuutta ja velvoittavaa modaalisuutta. Aineisto käsittää viisi uudenvuodenpuhetta, joissa on yhteensä 490 virkettä. Aineisto on saatavilla presidentin kanslian verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen ja morfosyntaktinen, ja tutkimus kuuluu semantiikan, morfologian ja syntaksin alaan. Keinoina on hyödynnetty myös modaalisuuden analyysiä sekä retorista analyysiä. Tutkimusongelmia on kolme: Miten Niinistön käyttämät virkerakenteet ovat muuttuneet vuosien aikana? Millaisia verbejä Niinistö käyttää lauseidensa predikaatteina? Millaisia modaalisia lausetyyppejä Niinistö käyttää? Tutkimuksen tuloksena näkee Niinistön puheiden kehittymisen: virkerakenteet ovat yksinkertaistuneet niin, että neli- ja viisilauseisia virkkeitä ei enää ole lainkaan tutkimusaineiston kahdessa tuoreimmassa puheessa. Lisäksi lauseiden määrä per virke on vähentynyt yli 30 %. Verbeissä passiivin ja nollapersoonan käyttö on vähentynyt jonkin verran. Myös monikon ensimmäinen persoona on määrällisesti ohittanut yksikön ensimmäisen persoonan. Niinistö käyttää modaalisuutta hallitusti. Hän rakentaa tyypillisesti velvoittavat rakenteensa joko nollapersoonaisiksi tai monikon ensimmäisen persoonan muotoon, jolloin velvoittavuus on pehmeää ja epätarkkaa tai me-muodon myötä kaikki mukaan ottavaa. Niinistön käyttämät kysymyslauseet ovat pitkälti retorisia, pohdiskelevia ja kohdistamattomia.
  • Eronen, Henna-Riikka (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkin tässä pro gradu -työssä hyväntekeväisyysjärjestöjen varainhankintakirjeiden tekstuaalista rakennetta. Tarkoituksenani on selvittää, millaisista funktionaalista osista varainhankintakirje koostuu, mitkä noista osista on välttämättömiä ja mitkä valinnaisia sekä miten eri osat toteutetaan kielellisesti. Varsinainen aineisto koostuu 27 yksityishenkilöille vuoden 2014 aikana lähetetystä varainhankintakirjeestä, jotka ovat peräisin kuudelta eri hyväntekeväisyysjärjestöltä: Amnesty Internationalilta, Kirkon Ulkomaanavulta, Kuurojen Liitolta, Suomen luonnonsuojeluliitolta, Suomen Punaiselta Ristiltä ja Unicefiltä. Lisäksi analysoin yhteensä viittä varainhankintakirjeen erityistapausta: kahta hätäapukirjettä, kahta arpajaiskirjettä ja yhtä testamenttilahjoituskirjettä. Tutkielma edustaa genreanalyyttistä tekstintutkimusta. Tekstilajin määrittelyssä painotan kommunikatiivista päämäärää mutta myös kokonaisrakennetta. Analyysimetodina käytän John Swalesin kehittämää vaiheanalyysiä, jossa teksti jaetaan funktionaalisiin vaiheisiin ja niiden alaisiin askeliin. Rakenneanalyysin perusteella varainhankintakirje koostuu seitsemästä funktionaalisesta vaiheesta, jotka ovat 1) muodollisuudet, 2) avuntarpeen luominen, 3) järjestön työhön tutustuttaminen, 4) lahjoittamaan kannustaminen, 5) lopetus, 6) lahjoittamisen mahdollistaminen ja 7) taustatiedot. Kukin näistä vaiheista puolestaan koostuu 1-4 askeleesta, joista ainakin yksi on välttämätön. Lisäksi varainhankintakirje sisältää logoja ja kuvia. Analyysin perusteella varainhankintakirje on varsin vakaa tekstilaji, jonka edustajien välillä on melko vähän rakenteellista vaihtelua. Varainhankintakirjeen erityistapauksetkaan eivät eroa tavallisista varainhankintakirjeistä kovin paljoa, vaan niissä toteutuvat testamenttilahjoituskirjeestä puuttuvaa lahjoittamisen mahdollistamista lukuun ottamatta kaikki samat vaiheet kuin tavallisissa varainhankintakirjeissä. Fennistiikassa ei ole aiemmin tutkittu hyväntekeväisyysjärjestöjen varainhankintakirjeitä, joten tämä tutkielma on uusi tutkimuksellinen avaus. Jatkossa voisi tutkia esimerkiksi eri aikoina laadittuja varainhankintakirjeitä, sähköpostitse lähetettyjä varainhankintakirjeitä, varainhankintakirjeen tekoprosessia, varainhankintakirjeissä olevia kuvia tai muita varainhankintaan liittyviä tekstejä.
  • Kojola, Pasi (Helsingfors universitet, 2017)
    Käsittelen tässä tutkielmassa kirjoitetun kielen vuorovaikutusta tekstilajissa, jota kutsun verkkokurssiksi. Tarkastelen kirjoittajan ja lukijan välistä vuorovaikutusta metadiskurssikäsitteen avulla, jolla tarkoitetaan kirjoittajan oman tekstin kommentointia. Kommentointi on kuitenkin suunnattu lukijalle, joten oletukseni on, että tämän kielellisen ilmiön avulla on mahdollista tarkastella kirjoitettuun kieleen kirjoittuvaa kahden osallistujan, kirjoittajan ja lukijan, välistä vuorovaikutusta. Tavoitteenani on tutkia sitä, miten metadiskurssi yhtenä kielen keinoista auttaa kirjoittajaa ohjaamaan lukijan läpi verkkokurssin vuorovaikutteisesti ja tavoitteellisesti. Tutkimuskysymykseni ovat: • Millainen on verkkokurssin vuorovaikutus? • Miten se rakennetaan kurssin eri osissa? Tutkielmani aineistona on terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu Vanhusten lääkehoito -verkkokurssi, joka on osa Kustannus Oy Duodecimin www.oppiportti.fi-portaalia. Verkkokurssi koostuu 52 esitysdiasta, jotka jakaantuvat jaksoanalyysin perusteella neljään pääjaksoon: houkutus, herättelykysymys, aiheen käsittely ja loppukertaus. Koska verkkokurssi on tarkoitettu luettavaksi alusta loppuun annetussa järjestyksessä, on mielekästä tutkia vuorovaikutuksen syntyä ajallisena jatkumona verkkokurssin etenemisen myötä. Verkkokurssia tarkastellaan ajassa etenevänä kokonaisuutena, eli työssä asetutaan lukijan asemaan, ja analyysissa seurataan verkkokurssin etenemistä jakso jaksolta. Tavoitteenani on selvittää vuorovaikutuksen luonne verkkokurssin aloittamisesta sen päättämiseen. Toisin sanoen vuorovaikutusta halutaan katsoa sosiaalisen tapahtuman kaarena, joka sisältää alun ja lopun. Perustelen verkkokurssin rakenteen mukaista käsittelyä myös sillä, että tämä on se konkreettinen konteksti, jossa lukija kohtaa tekstin, ja suorittaessaan verkkokurssia hän rakentaa vuorovaikutusta tekstin eli kirjoittajan kanssa sitä mukaa kun etenee verkkokurssin tekstiä lukiessaan. Työni teoreettisena kehyksenä on metadiskurssin malli (Luukka 1992), jossa erotetaan interpersoonainen ja tekstuaalinen metadiskurssi. Mallia täydennetään Ken Hylandin (2005) kuvauksella. Tämän työn perusteella metadiskurssikäsite on osoittautunut käyttökelpoiseksi työkaluksi, jonka avulla olen päässyt pohtimaan vuorovaikutusta nimenomaan kirjoitetussa kielessä. Metadiskurssikäsitteen tukena käytetään Michael Hoyen (2001) kysymys–vastaus-mallia, joka havainnollistaa kirjoittajan tapaa tuoda lukija tekstiin ennakoimalla hänen esittämiään kysymyksiä. Mallissa on keskeistä odotuksen käsite, joka kuvaa lukijan mieleen nousevia kysymyksiä ja odotustiloja tulossa olevasta informaatiosta. Metadiskurssin avulla voidaan pureutua lausetason kielenpiirteisiin, kun taas kysymys–vastaus-mallilla tulkitaan metadiskurssin merkitystä osana laajempaa vuorovaikutustilannetta. Tutkielman keskeinen havainto on, että verkkokurssitekstissä käytetään lähes pelkästään interpersoonaista metadiskurssia. Sisällön kommentointi antaa kuitenkin kirjoittajalle paljon mahdollisuuksia lukijan epäsuoraankin ohjailuun ilman, että käytetään kielen varsinaisia direktiivejä. Tekstuaalinen metadiskurssi rajoittuu pääasiassa tiettyihin tapauksiin, kuten lisäinformaation antamiseen ja satunnaisiin viitteisiin tekstin muihin osiin. Verkkokurssin ominainen piirre on myös hypertekstuaalisuus, joka on tapa viitata paitsi tekstiin itseensä mutta myös muihin teksteihin. Tällöin verkkokurssin lukija on vuorovaikutuksessa tekstin kanssa hiiren osoittimen avulla. Tosin aineistona olevassa verkkokurssissa lukijalle annetaan vähän mahdollisuuksia tällaiseen vuorovaikutukseen, mikä tuntuu yllättävältä; pääasiassa lukija voi edetä kurssilla vain eteen- ja taaksepäin kuten painetun oppikirjan sivuilla. Vaikuttaa siltä, että kirjoittaja nousee luonnollisista syistä vuorovaikutuksen näkyvimmäksi osapuoleksi, ja lukijan rooli jää epäselvemmäksi. Saman kaltaisia tuloksia ovat saaneet muutkin tutkijat. Lukijan asemaa voitaisiin tulevaisuudessa tutkia tarkemmin etnografisella tutkimusotteella, esimerkiksi haastatteluin. Verkkokurssien vuorovaikutuksen luonnetta olisi myös mielekästä tutkia multimodaalisuuden eli muiden semioottisten järjestelmien (kuva, ääni) näkökulmasta.
  • Rousku, Emilia (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan selkeän virkakielen toteutumista Ruotsissa ja Suomessa julkaistuissa viranomaisteksteissä vertailevasta näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto koostuu ulkomaille muuttamisesta ja työskentelystä tiedottavista ruotsinruotsalaisista ja suomenruotsalaisista verkkoteksteistä, jotka on julkaissut Ruotsin Verovirasto (ruots. Skatteverket) ja Vakuutuskassa (ruots. Försäkringskassan) sekä Suomen Verovirasto (ruots. Skatteförvaltningen) ja Kansaneläkelaitos eli Kela (ruots. Folkpensionsanstalten eli FPA). Aineistoni koostuu kokonaisuudessaan 16:sta eri tekstistä, jotka on kerätty viranomaisten verkkosivuilta tammikuussa 2020. Tutkimukseni tavoitteena on saada selville, kuinka tutkittavat tekstit noudattavat selkeän virkakielen periaatteita sekä tutkia, millaisia yhtäläisyyksiä ja eroja tutkittavien tekstien välillä esiintyy. Analyyseissä olen keskittynyt muun muassa siihen, millaisia sanoja viranomaiset käyttävät teksteissään, miten tekstien virkkeet ovat rakentuneet, kuinka tekstit ovat jäsennelty sisällöllisesti, miten tekstien eri osat ovat sidoksissa toisiinsa sekä millaisia havainnollistavia keinoja käytetään helpottamaan ymmärrettävyyttä tutkittavissa teksteissä. Tämän lisäksi tutkin, miten lukijaa puhutellaan sekä miten viranomaiset puhuttelevat itseään tutkittavissa teksteissä. Tutkimukseni teoriapohjana on Sommardahlin (2012) teoksesta työstetty selkeän kielen analyysi (ruots. klarspråksanalys), jota käytän selkeän virkakielen toteutumisen arviointiin tutkittavissa teksteissä. Tämän lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään myös muuta selkeään virkakieleen keskittynyttä kirjallisuutta analyysin tukena, joista mainittakoon Westman (1974), Hellspong & Ledin (1997), Hedlund (2006), Lagerholm (2008), Nord (2011) sekä Nyström Höög (2012). Tutkimukseni on sekä määrällistä että laadullista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että selkeän virkakielen periaatteiden toteutumisessa esiintyy sekä viranomaisten välistä että tekstien välistä vaihtelevuutta. Tässä suhteessa viranomaisella ja viranomaisen edustamalla instituutiolla sekä sen kirjoitusnormeilla vaikuttaa olevan suurempi vaikutus teksteihin kuin maalla, jossa tekstit ovat tuotettu. Tässä suhteessa Ruotsin Vakuutuskassa noudattaa paremmin selkeän virkakielen periaatteita, kuin Ruotsin Veroviraston, Suomen Veroviraston sekä Kansaneläkelaitoksen tekstit. Tekstitasolla tämä ilmenee muun muassa siinä, että Ruotsin Vakuutuskassan teksteissä käytetään vähemmän ammattisanoja, aktiivisempaa kieltä sekä selkeämpää lukijan puhuttelua yksikön toisen persoonan muodoilla. Myös viranomainen puhuttelee itseään useammin monikon ensimmäisen persoonan muodoilla varsinaisen instituutionimen sijaan. Tässä suhteessa vaikuttaa siltä, että Ruotsin Vakuutuskassa ottaa selkeän virkakielen oppaissaan yksityiskohtaisemmin kantaa siihen, millaisilta tekstien tulisi näyttää. Tällä on posiitiivinen vaikutus tutkittaviin teksteihin. Kaikki tutkittavat tekstit osoittavat kuitenkin puutteita erityisesti virketasolla. Tutkittavien tekstien virkkeet ovat vastoin selkeän virkakielen suosituksia suhteellisen pitkiä ja monimutkaisia, johon suurimpana syynä voidaan nähdä sivulauseiden runsas käyttö. Suurin osa virkkeistä sisältää vähintään yhden sivulauseen, mutta teksteissä esiintyy myös virkkeitä, jotka koostuvat kahdesta tai jopa useammasta sivulauseesta. Pitkien ja monimutkaisten virkkeiden käytöstä huolimatta ovat tutkitut tekstit sisällöllisesti hyvin jäsenneltyjä niin tekstin tarkoituksen, kappalejaon kuin sidosteisuuden suhteen. Havainnollistavien keinojen, kuten otsikoiden ja väliotsikoiden, metatekstin sekä luetelmien käyttö auttaa lukijaa omaksumaan tekstin sisältöä ja hankkimaan tarvittaessa lisätietoa. Tekstien graafiseen muotoiluun on täten kiinnitetty erityistä huomiota tekstintuotannossa. Kuitenkin joissakin teksteissä sisällön määrään olisi voitu kiinnittää enemmän huomiota. Huolimatta siitä, että instituutiolla sekä sen asettamilla kirjoitusnormeilla vaikuttaa olevan suurempi vaikutus teksteihin, kuin maalla, jossa tekstit ovat tuotettu, esiintyy teksteissä myös maiden välisiä eroja. Tämä käy ilmi muun muassa siinä, että viranomainen puhuttelee itseään ainoastaan instituutionimellä Suomen Veroviraston ja Suomen Kansaneläkelaitoksen teksteissä, kun taas monikon ensimmäisen persoonan muotoja käytetään Ruotsin Veroviraston ja Ruotsin Vakuutuskassan teksteissä instituutionimen rinnalla. Viranomaisella on tältä osin hieman muodollisempi rooli suomenruotsalaisessa viranomaiskielessä, kun taas epävirallisempi sävy on tyypillisempää ruotsinruotsalaiselle viranomaiskielelle.
  • Pöysti, Anni (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma käsittelee viittausta ranskankielisessä tieteellisessä tekstissä demonstratiivisen anaforan kautta. Tällainen anafora koostuu ranskankielisestä demonstratiivipronominista ja substantiivista, jota ensin mainittu pronomini määrittää. Kirjoittaja viittaa tällaisella anaforalla johonkin tekstissä jo mainittuun asiaan; viittauksen kohteena voi olla yksittäinen sana, lause tai kokonainen kappale. Demonstratiivipronominin osoittavan funktion ansiosta anaforan leksikaalinen muoto voi vaihdella enemmän kuin esimerkiksi määräisen artikkelin määrittämässä anaforassa. Täten kirjoittaja voi demonstratiivianaforan avulla mm. luokitella, kuvailla tai muuten määrittää korrelaattia hyvin vaihtelevin ilmaisuin. Tämä tekee siitä mielenkiintoisen tarkasteltavan tieteellisessä tekstissä. Tutkielman aineistona on kymmenen kielitieteellistä artikkelia, jotka löytyvät verkkopohjaisesta Scientext-tekstikorpuksesta. Tätä tekstikorpusta on mahdollista analysoida verkossa korpukseen sisällytettyjen hakutoimintojen avulla. Tutkielmassa korpuksesta haetaan kaikki demonstratiivipronominin määrittämät substantiivit, joita löytyy 404 kappaletta. Nämä osumat ja niiden korrelaatit ovat analyysin kohde. Tutkielman teoriatausta puolestaan koostuu tekstintutkimuksen teoreetikoiden (mm. Adam, Apothéloz, Jeandillou) käsitteistä, ja tekstin sosiaalista ulottuvuutta tarkasteltaessa nojaudutaan Bronckartin teoriaan. Analyysissä selviää anaforien jakauma kolmen anaforatyypin kesken: suurin osa anaforista on tyyppiä résomptive, joka tiivistää lauseen tai jopa kappaleen yhteen sanaan. Tämä tyyppi luo uuden kiintopisteen sallien kirjoittajan jatkaa tekstiä luontevasti. Toisella sijalla ovat fidèle-tyypin anaforat, jotka viittaavat korrelaattiin samalla sanalla. Tätä tyyppiä hyödynnetään erityisesti teknisten termien kanssa, joilla on vähän tai ei ollenkaan synonyymejä. Vähiten korpuksesta löytyi infidèle-tyypin anaforia. Näissä anaforissa korrelaattiin viitataan eri sanalla; tällainen anafora mahdollistaa siis hyvin leksikaalisen vaihtelun. Tällaiset anaforat ovat aineiston perusteella tavanomaisia, usein epätieteellisiä termejä, joilla on monia lähisynonyymejä.
  • Tiilikainen, Selja (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan erään lehtiartikkelin syntyä intertekstuaalisena ketjuna, jota kutsutaan työssä toimitusprosessiksi. Tutkielmassa selvitetään, millaisia muutoksia lehtiartikkelin syntyä edeltävät versiot kohtaavat toimitusprosessin aikana, millaisia ääniä tekstiversioihin tehdyt muutokset kantavat ja millaisia funktionaalisia rooleja toimitusprosessiin osallistuvilla toimijoilla tekstin kohtaamien muutosten perusteella on. Tutkielman teoreettinen perusta nojaa ensisijaisesti medialingvistiikkaan ja diskurssintutkimukseen. Medialingvistiikka on soveltavan kielitieteen tutkimussuunta, joka yhdistää lingvistisiin teorioihin journalistisia kysymyksenasetteluja. Menetelmällisesti tämä pro gradu -tutkielma kytkeytyy tekstintutkimukseen ja versioanalyysiin, jossa jäljitetään tekstin muutoksia versioita vertaamalla. Työssä on sovellettu myös keskustelunanalyyttistä litterointia. Aineisto koostuu tutkimuksen kohteena olevan lehtiartikkelin materiaaleista. Kaiken kaikkiaan aineistona on kaksi noin tunnin mittaista haastattelunauhoittetta, sähköpostiviestejä, kahksi artikkelin käsikirjoitusluonnosta, käsikirjoitusten väliversioita sekä taitettu, lopullinen artikkeli. Osaa aineistosta hyödynnetään analyysin taustalla, ja tarkemmin työn analyysissä tarkastellaan kymmentä tekstiversiota esimerkkien avulla. Tutkielma avaa uusia näkökulmia kirjoittamisen prosessin tutkimiseen. Työ pyrkii tuomaan kirjoittamisen prosessien ja tekstiketjujen tutkimuksen joukkoon uuden aineiston journalistiikan alalta ja tuomaan medialingvistisen versioanalyysin menetelmää aiempaa vahvemmin esiin fennistisen tutkimuksen alalle. Toimitusprosessin tuloksena syntyy teksti, jossa niin osallistujien kuin muidenkin lähteiden äänet rakentavat moniäänistä kokonaisuutta. Työssä osoitetaan, että eri äänet ja vaikutteet kerrostuvat prosessina syntyvään tekstiin tavalla, joka ei tulisi esiin pelkästään tekstin lopullista versiota analysoimalla. Prosessiin osallistuvilla toimijoilla on paitsi institutionaalinen rooli osana lehteä toimittavaa organisaatiota, myös funktionaalinen rooli suhteessa toimitusprosessiin ja siihen osallistuviin, toisiin toimijoihin.
  • Herneaho, Irina (2018)
    Artikkeli tarkastelee, millaisin kielellisin keinoin maahanmuuttoa kuvataan kevään 2015 eduskuntavaalimateriaaleissa. Tutkimus pohjautuu kriittisen diskurssintutkimuksen viitekehykseen, jossa kiinnostus kohdistuu erityisesti diskurssin rooliin eriarvoisuuden ja dominoivien valtasuhteiden tuottamisessa ja haastamisessa. Aineisto koostuu eduskuntapuolueiden vuoden 2015 vaaliohjelmien maahanmuuttoa käsittelevistä osista sekä perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta. Artikkelissa analysoidaan, millaisia maahanmuuttoon liittyviä diskursseja aineistosta on tulkittavissa ja millaisin kielellisin keinoin diskursseja rakennetaan. Analyysin perusteella aineistosta on tulkittavissa neljä eri maahanmuuttodiskurssia, jotka ovat yleisyysjärjestyksessä talous-, ihmisoikeus- ja turvallisuusdiskurssi sekä nationalistinen diskurssi. Näistä hierarkkisia valtasuhteita vastustamaan asettuu ihmisoikeusdiskurssi, jossa maahanmuuttoa tarkastellaan sekä maahanmuuttajien oikeuksien että Suomen velvollisuuksien näkökulmasta. Talousdiskurssi puolestaan edustaa hegemonista merkityksellistämisen tapaa, sillä jokainen puolue käsittelee maahanmuuttoa taloudellisena kysymyksenä. Diskurssin sisällä on kuitenkin variaatiota siinä, esitetäänkö maahanmuutto kansantalouden kannalta hyödyllisenä vai haitallisena ilmiönä. Taloudellisilla argumenteilla perustellaan sekä maahanmuuton helpottamista että sen rajoittamista. Maahanmuutosta luodaan uhkaavaa kuvaa myös turvallisuusdiskurssissa sekä nationalistisessa diskurssissa, joista molempia käytetään legitimoimaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Turvallisuusdiskurssissa konstruoidut uhat ovat konkreettisia, kuten rikollisuutta ja terrorismia. Nationalistisessa diskurssissa kyse on symbolisesta uhasta, jonka esitetään juontuvan maahanmuuttajien oletetusta erilaisuudesta ja sopeutumattomuudesta suomalaiseen yhteiskuntaan.
  • Korhonen, Maija (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielmassa selvitetään, miten rodun ja sukupuolen käsitteitä purkavissa teksteissä käytetään rotuun ja sukupuoleen liittyviä ilmauksia. Työssä tarkastellaan myös, millaisin keinoin aineistossa pyritään välttämään rodun ja sukupuolen ilmauksiin liittyvien syrjivien merkitysten vahvistamista. Tavoitteena on lisäksi selvittää, miten teksteissä tuotetaan uusia aihepiireihin liittyviä ilmauksia ja muokataan kieltä vastaamaan kokemuksia todellisuudesta. Tutkielman aineistona on otokset kolmesta Suomessa 2010-luvulla julkaistusta tietokirjasta, jotka käsittelevät rodun ja sukupuolen kysymyksiä purkavalla otteella. Tutkielman ensimmäisenä teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan kokemuksemme todellisuudesta on osaltaan sosiaalisesti ja kielellisesti rakentunutta. Kielitieteellisenä viitekehyksenä on ensimmäiseen viitekehykseen perustuva diskurssianalyysi, jonka piirissä tutkitaan, miten kieli tuottaa ja uusintaa kulttuurisesti ja sosiaalisesti jaettuja käsityksiä maailmasta. Tutkielmassa koetetaan vastata positiivisen diskurssianalyysin haasteeseen ja tutkia, millaista kieltä käytetään silloin, kun tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tutkielma nojaa myös moniäänisyyden tutkimuksen teoriaan. Tutkimusmetodina hyödynnetään systeemis-funktionaalisen kielentutkimuksen menetelmiä. Aineistosta on poimittu rotuun ja sukupuoleen liittyviä ilmauksia, ja niitä tutkitaan kielen eri tasoilla. Työssä tarkastellaan, millaisia typografisia ratkaisuja, sananmuodostuksen välineitä, eriasteisiin tarkoitteisiin viittaavia lausekkeita ja niiden merkitystä muokkaavia syntaktisia keinoja aineistossa käytetään. Lisäksi tutkitaan, mitä aineistossa tapahtuu tekstin tasolla rodusta ja sukupuolesta puhuttaessa. Rotuun ja sukupuoleen liittyvien ilmausten syrjivistä merkityksistä otetaan aineistossa etäisyyttä typografisin keinoin lainausmerkkien, epäkonventionaalisten isojen alkukirjainten ja eufemistisen lyhentämisen avulla. Tekstin tasolla syrjiviä merkityksiä käsitellään moniäänisesti puheen ja ajatusten referoinnin, kieltojen ja kannanottojen sekä metakielen avulla. Rotuun ja sukupuoleen liittyviä kokemuksia nimetään uudelleen johdoksilla, yhdyssanoilla ja lainasanoilla. Kieltä muokataan myös tuomalla tekstiin ensimmäisen asteen tarkoitteisiin viittaavia lausekkeita ja täsmentämällä niiden merkitystä määritteillä sekä esittämällä ne erilaisissa semanttisissa rooleissa. Lisäksi tekstiin tuodaan toisen asteen tarkoitteisiin viittaavia lausekkeita, joiden avulla voidaan puhua rodun ja sukupuolen ilmiöistä abstrakteina ominaisuuksina ja tekoina, sekä kolmannen asteen tarkoitteisiin viittaavia lausekkeita, jotka esittävät rodun ja sukupuolen keskustelunalaisina ilmiöinä. Analyysistä voidaan päätellä, että aineistossa käytetään rinnakkain kielen eri tasojen keinoja rotua ja sukupuolta koskevan puheen uudistamiseksi. Toisaalta vaikka aineiston teksteissä pyritään purkamaan rodun ja sukupuolen käsitteitä ja niihin liittyviä syrjiviä merkityksiä, niissä käytetään näihin käsitteisiin viittaavia ilmauksia myös kiertelemättä ja käsitteellistetään maailmaa niiden kautta.
  • Harju, Juhana (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tietokirjallisuuden tutkimukseen kuuluvassa pro gradu -tutkielmassani referoinnin ja moniäänistämisen keinojen käyttöä ja tarkoitusta suomenkielisissä tietokirjoissa. Menetelmänäni käytän lingvististä tekstianalyysiä, jota tuen kirjallisuustieteen ja diskurssintutkimuksen näkökulmilla. Kieliopin osalta nojaan Ison suomen kieliopin käsitteistykseen. Tutkielmani edustaa laadullista tutkimusta. Aineistoni koostuu kolmesta 2010-luvulla julkaistusta tietokirjasta: Sari Näreen historiateoksesta Sota ja seksi (Tammi 2016), Kristiina Koivusen politiikan alan teoksesta Suomen nuoret jihadistit (Into 2016) ja Hippo Taatilan rockhistoriikista YUP (Like 2017). Teoksista Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit eivät ole kertomusmuotoisia, kun taas YUP on. Kaikki kolme teosta voidaan luokitella yleiseksi tietokirjallisuudeksi erotuksena esimerkiksi oppi- ja tutkimuskirjallisuudesta. Analysoin aineistosta valitsemani 24 tekstiesimerkkiä, joissa esiintyy referoinnin ja moniäänisyyden ilmiöitä. Tutkimukseni tuloksena on, että kaikissa kolmessa teoksessa käytetään suoran ja epäsuoran esityksen keinoja. Teoksissa Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit referoinnilla tuodaan tekstiin ääniä, jotka edistävät kertojan ajamaa argumenttia tai tarjoavat lukijalle aiheeseen liittyvää kontekstia. YUP:ssä referointi on keino kuljettaa tarinaa eteenpäin eri haastateltavien subjektiivisten näkökulmien kautta. Siteerauksia esiintyy kaikissa teoksissa, ja niillä pyritään luomaan vaikutelma referoinnin autenttisuudesta. Vapaata suoraa esitystä esiintyy teoksissa Sota ja seksi sekä YUP, mutta ei teoksessa Suomen nuoret jihadistit. Vapaata epäsuoraa esitystä ei esiinny yhdessäkään teoksista. Ironiaa käytetään moniäänisyyden keinona kaikissa teoksissa. Teoksissa Sota ja seksi sekä Suomen nuoret jihadistit kertoja ilmaisee ironialla ottavansa etäisyyttä käyttämänsä termiin, kun taas YUP:ssä ironia on keino tuottaa yhteisöllisyyden vaikutelmaa lukijan ja tekstin välille. Kaikissa teoksissa referoidut äänet esitetään erillisinä teoksen kertojan äänestä, mikä selittää näkökulmia limittävän vapaan epäsuoran esityksen poissaolon aineistossa. Tietolähteiden läpinäkyvä referointi toimii keinona tuottaa luotettavuuden vaikutelmaa. Tutkimus antaa viitteitä siihen, että referoinnin ja moniäänisyyden käytöllä voidaan joko lisätä tekstin fiktionaalisuuden astetta tai vähentää sitä. Tavoiteltava fiktionaalisuuden aste on kytköksissä tietokirjatekstin genreen. Teoksissa Suomen nuoret jihadistit ja Sota ja seksi referointia käytetään minimoimaan fiktionaalisuuden määrä, kun taas kertomusmuotoisessa teoksessa YUP fiktionaalisuus toimii viihdyttämistarkoituksessa ja paikallisesti käytettynä tarinankerronnan keinona. Tietokirjatekstissä käytetty paikallinen fiktionaalisuus ei kuitenkaan välttämättä aseta kyseenalaiseksi teoksen yleistä luotettavuutta tietokirjana.
  • Liipo, Marja-Leena (Helsingin yliopisto, 2020)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee empatiaa ja näkökulmanvaihtoa lemmikkieläinblogien ja Facebookin eläinsivujen kerronnassa. Blogeissa ja Facebook-sivuilla kerrotaan eläinten päivittäisestä elämästä usein kuvien kera. Kertojana teksteissä voi olla eläimen omistaja tai eläin itse. Kutsun tutkimuksessani tätä eläimistä ja niiden tekemisistä kertomista eläinkerronnaksi. Tavoitteenani on selvittää eläinkerronnassa toistuvat kerrontaan, moniäänisyyteen ja näkökulmanvaihtoon liittyvät kielelliset keinot, jotka kutsuvat lukijaa kokemaan empatiaa eläintä kohtaan. Tutkimukseni on lingvististä tekstintutkimusta, ja se pohjaa systeemis-funktionaaliseen teoriaan. Tutkin tekstejä sosiaalisena ilmiönä, jonka merkitykset nousevat tekstistä yksittäisten kielellisten valintojen kautta. Hyödynnän tutkimuksessani myös erityisesti fokalisointiin, näkökulmanvaihtoon ja kerrontaan liittyviä teorioita sekä fenomenologista tutkimusta ihmisen kokemasta empatiasta eläimiä kohtaan. Sen mukaan ihminen voi ymmärtää eläimen kehollisen samankaltaisuuden ja hetkellisesti samastua eläimen kokemukselliseen tilaan. Eläinkerronnassa käytetään myös paljon kuvia. Esitän tutkimuksessani, että kuva ja teksti tulee lukea toistensa vaikutusalassa. Kuva voi toimia kuvituksena kertomukselle, jolloin se on tekstin vaikutusalassa. Toisaalta kuva voi olla olennaisen tärkeä tekstin ymmärtämisen kannalta. Tämä toteutuu erityisesti eläimen näkökulmasta kerrotuissa minä-muotoisissa teksteissä. Kuvien tehtävä on näissä toimia tekstiosan johtoilmauksena, jolloin niihin liittyvä teksti puolestaan on referaattiosana. Teksti on silloin kuvan vaikutusalassa. Määrittelen ensin eläinkerronnalle kolme kerrontatyyppiä sen mukaan, kuka on tekstien pääasiallinen kertoja. Sen jälkeen tutkin jokaisessa ryhmässä esille nousevia kielellisiä valintoja, jotka mahdollistavat empaattisen eläytymisen. Kerrontamuoto itsessään on jo eläytymistä kutsuva kielellinen valinta. Ensimmäisessä ryhmässä on ulkoinen kertoja ja toisessa ja kolmannessa ryhmässä minä-kertoja. Jälkimmäiset ryhmät eroavat siinä, että toisessa ryhmässä kertojana on ihminen ja kolmannessa eläin. Näiden kolmen kerrontatyypin lisäksi tarkastelen muutamia eläinkerronnassa yleisesti käytettyjä kielellisiä keinoja, joilla luodaan tekstiin empaattisen eläytymisen mahdollisuuksia. Osoitan tutkimuksessani, että eläinkerronnan fokalisaatio siirtyy usein eläimen näkökulmaan, mikä mahdollistaa lukijan empaattisen eläytymisen eläimen osaan. Tutkimuksestani selviää, että eläinkerronta sisältää runsaasti erilaisia keinoja, joilla empatiaa osoitetaan tai kutsutaan.
  • Airaksinen, Ella (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa vertaillaan selkokielisen oppaan ja sen alkuperäisen yleiskielisen version puhuttelukeinoja ja niiden kohteliaisuutta. Tutkielman aineistona on maahanmuuttajille suunnattu selkokielinen opas Selko-opas yrittäjyyteen ja sen yleiskielinen versio Perustamisopas alkavalle yrittäjälle 2018. Selkokielisen oppaan puhuttelujen perusteella rakennetaan kohteliaan selkokielisen puhuttelun periaatteet. Puhuttelujen kohteliaisuutta tutkitaan Brownin ja Levinsonin kohteliaisuusteorian ja kasvojen käsitteen avulla. Tarkoitus on selvittää, mitkä puhuttelut uhkaavat lukijan negatiivisia ja positiivisia kasvoja ja mitkä taas suojelevat tai vahvistavat niitä etä- ja lähikohteliaisuuden keinoin. Tutkielmassa hyödynnetään myös uudempaa kohteliaisuuden tutkimusta, joka korostaa kohteliaisuuden tilannesidonnaisuutta. Kohteliaisuusteoriaa tukee Hallidayn systeemis-funktionaalinen teoria, jonka mukaan kirjoittajan tai puhujan valinnat rakentavat tekstin merkityksiä. Siten tarkastellaan sitä, miten kirjoittajan tekemät puhutteluvalinnat vaikuttavat selko-oppaan merkityksiin. Tutkielman analyysissa havaittiin, että lukijaa puhutellaan suoraan yksikön toisen persoonan persoonapäätteellä, imperatiivilla, genetiivisubjektilla, sinä-pronominin taivutusmuodoilla ja possessiivisuffiksilla. Epäsuorassa puhuttelussa hyödynnetään NP-lausekkeita, nollapersoonaa, passiivia ja nominaalistuksia. Selkokielisessä oppaassa lukijan suoraa puhuttelua on runsaasti enemmän kuin alkuperäisessä versiossaan. Siten myös suoraa kohteliaisuusstrategiaa on hyödynnetty enemmän. Suoraan puhutteluun yhdistetään usein positiivisia tai neutraaleja merkityksiä. Yllättävää kuitenkin on se, että selko-oppaassa on satoja epäsuorasti lukijaa puhuttelevia ilmauksia, vaikka esimerkiksi passiivin lukijaan viittaavaa käyttöä selkokielen ohjeistukset eivät hyväksy. Oppaassa on joitakin ilmauksia, jotka eivät tunnu yhdistyvän kohteliaisuuteen lainkaan. Nämä ilmaukset herättävät lukijan huomion suoralla puhuttelulla erittelevässä tekstityypissä, mahdollistavat tiiviin ja yksinkertaisen ilmaisun, ovat tekstilajille tyypillistä neuvomista tai luovat tekstiin geneeristä sävyä. Kasvoja uhkaavia ilmauksia on vain vähän, mutta monia kasvoja suojelevia ja vahvistavia kohteliaisuusstrategioita on käytössä. Tämä on mielenkiintoista, koska selkokieli pyrkii yksitulkintaisuuteen ja selkeyteen. Etenkin impersonaaliset etäkohteliaisuuden keinot olisivat voineet aiheuttaa yhteentörmäyksiä selkokielen periaatteiden kanssa. Lukijan kasvot joutuvat uhatuiksi, jos velvoittavuus on tarpeettoman vahvaa, kieltä ei ole kohdennettu riittävästi lukijalle ja lukijaa puhutellaan suoraan arkaluonteisten puheenaiheiden yhteydessä. Lukijan negatiivisia kasvoja puolestaan suojelevat velvoittavuuden vähentäminen ja kohdentaminen. Positiiviset kasvot saavat vahvistusta, kun lukija esitetään hyötyjänä, pehmennetään arkaluonteisia puheenaiheita ja perustellaan velvoittavuutta. Tutkielman avulla saatiin tietoa selko-oppaan puhuttelukeinojen kohteliaisuudesta sekä kirjoittajan ja lukijan välisestä vuorovaikutuksesta. Tutkimustulosten perusteella rakennettiin kohteliaan puhuttelun suositukset, jotka voivat auttaa kirjoittajia luomaan sopivaa sävyä selkokielisiin oppaisiin.
  • Rusama, Heli (2006)
    Tutkimukseni tavoitteena on tutkia, miten lastensuojelulain ideaalia kuvataan huostaanottopäätöksissä. Kiinnostukseni kohdistuu siihen, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät argumentoivat päätösteksteissä suomalaisen lapsioikeuden ja käytännön lastensuojelutyön keskeisiä periaatteita kuten lapsen etua, lastensuojelutyön lapsilähtöisyyttä ja sosiaalityöntekijän roolia lapsen edun ja oikeuksien ylimpänä valvojana. Tutkimuksen perusjoukkona olivat 2000-luvulla kahden eri vuoden aikana lastensuojelulain 16 §:n mukaisesti eräässä suuressa eteläsuomalaisessa kaupungissa huostaanotetut lapset. Tästä 410 lapsen perusjoukosta valitsin satunnaisotantaa käyttämällä tutkimusaineistokseni yhteensä 41 lapsen asiakirjat. Tutkimusnäkökulmani on juridis-hallinnollinen, jolloin keskityn lastensuojelun huostaanottopäätöksiin nimenomaan juridisina asiakirjoina. Tutkimusmenetelmänä käytän pääasiassa kriittistä tekstintutkimusta, mutta myös laintulkinnan teoriaa. Keskeisimpinä lähteinä tutkimuksessani ovat tutkimusnäkökulmani mukaisesti sekä lapsen edun että huostaanoton kannalta keskeiset, kotimaiset laintasoiset säädökset sekä Suomessa ratifioidut kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Myös vasta valmisteluvaiheessa olevasta lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta laaditulla muistiolla on tutkimuksessani keskeinen merkitys. Kriittisen tekstintutkimuksen osalta olen taas tukeutunut lähinnä Vesa Heikkisen (1999) ja Norman Fairclough´in (1997) kirjoituksiin. Laintulkinnan teoriaa olen taas tarkastellut Aulis Aarnion (1982) teoksen perusteella. Tutkimukseni tulosten mukaan kaikissa aineistoni perusteluteksteissä otettiin jollain tavalla kantaa lastensuojelulain 16 §:ssä säädettyihin kolmeen edellytykseen eli lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin vakavaan vaarantumiseen, avohuollon tukitoimiin sekä lapsen etuun. Kuitenkin lakitekstin asettamiin edellytyksiin ja vaatimuksiin nähden huostaanottopäätösten perusteluteksteistä puuttui paikoitellen sosiaalityöntekijän ammatillinen arvio sekä esimerkiksi työhön liittyvien prosessien osalta että myös lapsen tulevaisuuden arvioinnin kannalta. Lukijan oman päättelyn varaan jää erityisesti erilaisten syy-seuraussuhteiden hahmottaminen ja arviointi. Huolimatta lapsen edun keskeisyydestä suomalaisessa lapsioikeudessa, ei aineistostani juuri löydy lapsen ääntä tai kokemuksia. Lastensuojelulaissa säädetty velvollisuus on painunut voimakkaasti sosiaalityöntekijöiden mieliin, sillä aineistossani lapsen ääni oli painottunut lähes kokonaan 12-vuotiaisiin tai sitä vanhempiin lapsiin. Lähiyhteisön puheeksi kirjattuja lausumia, jotka painottuivat erityisesti lasten äitien ääneen, löytyi huomattavasti enemmän. Lastensuojelun asiakasperheet ovat yleensä useiden erityispalvelujen käyttäjiä. Kuitenkin huostaanottopäätösten perusteluteksteissä vedottaessa jonkin tietyn erityisalan, kuten esimerkiksi psykiatrian, päiväkodin tai koulun tuottamaan tietoon, jää tietolähde lukijalle epäselväksi.
  • Vainio, Juuso (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma on kvantitatiivis-kvalitatiivinen katsaus radiossa lähetettävien sähkeuutisten rakenteeseen ja teemankuljetukseen. Se perustuu lingvistiseen tekstianalyysiin ja erityisesti informaatiorakenteen tutkimukseen. Aineistona on 51 lyhyttä sähkeuutislähetystä, jotka esitettiin Yle Radio Suomessa tammi–helmikuussa 2020. Lähetykset sisältävät 158 sähkettä, jotka yleensä koostuvat 3–5 virkkeestä. Ohjelmat esitettiin radiossa suorina lähetyksinä ja myöhemmin tallenteena verkossa. Tutkielmaa varten ne on litteroitu. Aineistoa tarkastellaan ensinnäkin tekstinä hallidaylaisen systeemis-funktionaalisen kieliteorian ja ylipäätään tekstintutkimuksen näkökulmasta. Radion sähkeuutisten todetaan muistuttavan eniten narratiivista tekstityyppiä ja muodostavan todennäköisesti oman genrensä – tutkielma ei tosin tee kaikenkattavaa määritystä sähkeuutisista genrenä. Valtaosa tutkimuksesta pohjautuu informaatiorakenteen teoriaan ja analyysiin teema–reema-jaon, annettu–uusi-jaon ja sidoskeinojen tarkastelun pohjalta. Tutkielmassa todetaan, että radion sähkeuutiset noudattavat hyvin teoriaa, jonka mukaan annettu informaatio hakeutuu virkkeen alkuun teemapaikalle ja uusi sen jälkeen. Radion sähkeuutisten lauserakenne noudattaa useimmin tavallista subjekti–predikaatti–objekti-järjestystä siten, että teemapaikalla oleva subjekti on kulttuurikontekstin tai aiemman tekstin myötä annettua informaatiota ja yleensä henkilö- tai instituutiotarkoitteinen tai abstrakti käsite. Lauseet ovat yksinkertaisia: ennen predikaattia on tyypillisesti vain yksinäinen nominilauseke. Kullekin sähkeelle määritellään teemankuljetustyyppi: toisto, teemaprogressio, erittely tai sekoitus. Yli puolessa sähkeistä on toistuva teema eli sama teema toistuu sähkeen (lähes) jokaisen virkkeen teemapaikalla. Toisaalta noin viidenneksessä sähkeistä sekoittuu usempia teemankuljetustyyppejä. Tutkielma muodostaa radion sähkeuutisista kuvan rakenteeltaan melko vakiintuneesta tekstilajista, jossa kuitenkin on tilaa variaatiolle. Tutkielman tuloksia voi käyttää pohjana jatkotutkimukselle esimerkiksi radiouutisista genrenä tai vertaillessa radiouutisia kirjoitetussa muodossa julkaistaviin uutisteksteihin.
  • Sihvonen, Lauri (Helsingfors universitet, 2004)
    Tutkielma käsittelee Suomen Kuvalehden Hän-henkilöjuttuja tekstilajina. Lehti on itse nimennyt sarjan, mikä tukee ajatusta omasta tekstilajista. Marraskuusta 1989 lähtien Suomen Kuvalehdessä on ilmestynyt viikottain kahden aukeaman henkilöjuttu, jonka tekstin määrä ja jaottelu, otsikointi, taitto ja kuvitus ovat pysyneet lähes samana vuosien ajan. Jutut ovat pääosin tunnettujen suomalaisten haastatteluja. Hän-henkilöjutut ovat instituutio Suomen aikakauslehdistössä. Hän-henkilöjuttuja tarkastellaan tekstintutkimuksen keinoin. Teoreettisena viitekehyksenä on tekstilaji- eli genreteoria. Keskeiset teorialähteet ovat Swales (1990) ja Bhatia (1993). Työn aluksi Hän-henkilöjutut kontekstualisoidaan, mikä on olennaista tekstilajin tutkimisessa. Johdatuksessa perehdytään niin Hän-juttujen historiaan, Suomen Kuvalehden toimituksen näkemyksiin kuin journalistiikan oppikirjojen ohjeisiinkin. Hän-juttuja on ilmestynyt yli 700. Tutkimusaineisto rajataan pääosin vuoden 2003 juttuihin, mutta sarjan historiaa kerratessa juttuja tarkastellaan laajemmalti. Hän-logo, yhtenäiset otsikot ja tekstin asettelu ovat huomattavia tekstilajin määrittäjiä. Ne tekevät sarjaan toistuvuuden, jota vahvistetaan visuaalisesti. Hän-henkilöjuttujen valokuvia tarkastellaan Kressin ja van Leeuwenin visuaalisen kieliopin (1996) avulla. Kuvien säännönmukaisuus näkyy muun muassa niin, että vuoden 2003 Hän-juttujen kuvissa henkilö on useimmiten sijoitettu kuvan keskelle, ja tämä katsoo lähes poikkeuksetta suoraan kohti. Lisäksi henkilö on pienessä kuvassa rajattu tiukemmin kuin jutun pääkuvassa, joka täyttää 2/3 jutun ensimmäisestä aukeamasta. Kertojan havaittavuus tekstissä on omalaatuista Hän-henkilöjutuissa. Aihetta tarkastellaan käymällä tarkasti läpi yhden Hän-jutun koko kerronta. Taustalla on kirjallisuustieteen narratologian näkemys fyysisen tekijän ja kertojan eriävyydestä. Hän-henkilöjutussa Maskun Kalustetalon toimitusjohtajasta Toivo Sukarista (Suomen Kuvalehti 39/2003) havaitaan, että kertoja on jatkuvasti läsnä. Ainoastaan havaittavuuden aste vaihtelee. Kertoja esittää kysymyksiä, hän käskee lukijaa, huudahtaa, havainnoi kohdehenkilöä ja tapahtumaympäristöä, ottaa kantaa, esittää yhteenvetoja ja käyttää nimeämisen valtaa. Tuloksia kertojan havaittavuudesta testataan 15:een Hän-henkilöjuttuun. Niistä 12 on vuodelta 2003, lisäksi mukana on yksi juttu vuodelta 1990, 1995 ja 2000. Jutuista hahmotetaan tekstilajin kertojaa, joksi kirjallisuustieteen sisäistekijää kutsun. Tekstilajin kertojan rajoitukset ovat väljät, mutta havaittavuus näyttää olevan sidoksissa käsiteltävän henkilön tunnettuuteen. Mitä tunnetumpi henkilö, sitä enemmän kertoja voi tekstissä näyttäytyä. Lopuksi kartoitetaan Hän-henkilöjuttujen aloituksia. Niissä hahmottuu päätyyppejä, kuten tapahtuma-aloitus, havaintoaloitus ja referointialoitus, mutta tarkkarajaista luokittelua niistä ei voi tehdä. Osaksi sen perusteella voidaan väittää, että Hän-henkilöjutuilla ei ole kaavaa.
  • Ruuska, Helena; Löytönen, Markku (Helsingin yliopiston suomalais-ugrilainen ja pohjoismainen osasto, 2019)
    Kieli ; 19
  • Seppä, Anni (Helsingin yliopisto, 2021)
    Tarkastelen tutkielmassani vanhemmuusdiskursseja Helsingin Sanomien teksteissä syksyllä 2020. Laajan toimittaja- ja lukijajoukkonsa ansiosta HS:lla on valtaa vaikuttaa lukijoidensa mielikuviin vanhemmuudesta ja luoda samalla niitä tapoja, joilla vanhemmuudesta mediassa puhutaan. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavalla vanhemmuudesta puhutaan Helsingin Sanomissa. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Millaisia vanhemmuuteen liittyviä diskursseja aineistossa on? 2. Millaisin kielellisin keinoin näitä diskursseja rakennetaan? Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat diskurssintutkimuksessa, jonka näkökulmasta tutkimuskysymyksiä tarkastellaan. Diskurssin käsitteen osalta olen hyödyntänyt tutkielmassa erityisesti Pietikäisen ja Mäntysen ajatuksia. Tutkimukseni aineisto koostuu yhdeksästä Helsingin Sanomien verkkosivuilla 7.9.2020–26.10.2020 välillä julkaistusta tekstistä. Olen kerännyt aineiston juttujen julkaisuajankohdan jälkeen HS:n omaa asiasanahakua käyttäen. Käyttämäni asiasanat olivat vanhemmuus, äitiys ja isyys. Jutuista kolme on kotimaan uutisia, kolme asiantuntijahaastatteluita ja kolme featuretyyppisiä perheosaston juttuja. Aineiston valinnassa ja rajauksessa olen pyrkinyt systemaattisuuteen ja monipuolisuuteen. Aineistosta erottuu kolme erilaista diskurssia, jotka olen nimennyt vanhempi osana yhteiskuntaa -diskurssiksi, kasvatusdiskurssiksi ja vanhemmuus kokemuksena -diskurssiksi. Vanhempi osana yhteiskuntaa -diskurssissa vanhemmuus merkityksellistetään ensisijaisesti yhteiskunnalliseksi ilmiöksi. Kasvatusdiskurssissa vanhemmuutta käsitellään kasvatuksen näkökulmasta. Vanhemmuus kokemuksena -diskurssissa vanhemmuus mielletään kokemukselliseksi ilmiöksi.