Browsing by Subject "televisio-ohjelmat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-13 of 13
  • Leed, Marika (2005)
    Tutkimus käsittelee TV1:n Kotikatu-sarjan faniutta online-aikana. Tutkimuskohteena ovat fanien verkkokeskustelut osoitteessa www.yle.fi/kotikatu. Tutkimuksessa kysytään, millaisia tulkinnallisia neuvotteluja fanit käyvät keskusteluissa ihailemansa sarjan sisältämistä merkityksistä. Työn keskeinen teoreettinen viitekehys on kulttuurintutkimuksen parissa tehty tutkimus ja teoriointi fanikulttuureista. Tutkimus nojaa erityisesti amerikkalaisten kulttuurintutkijoiden Henry Jenkinsin ja Nancy Baymin teorioihin, joiden mukaan televisiofanien verkkokeskustelut voidaan ymmärtää fanien muodostamana tulkintayhteisönä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettisessa osuudessa tarkastellaan, miten televisiofanius eroaa muiden kulttuurituotteiden ympärille kiertyneestä faniudesta ja verrataan Kotikadun fanikäytäntöjä erityisesti amerikkalaisista saippuasarjoista laadittuihin teorioihin. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa Kotikadun verkkokeskusteluista kerättyä tutkimusaineistoa analysoidaan laadullisin menetelmin. Metodologisina työkaluina käytetään sisällönerittelyä ja laadullista sisällönanalyysia. Kotikatu-sarjan tulkinnoista neuvotellaan verkkokeskusteluissa kolmella eri tasolla – juonen, ohjelmagenren sekä kulttuuristen käsitysten tasolla. Juonesta käytävät neuvottelut keskittyvät sarjan tapahtumiin. Ohjelmagenrestä käytävissä neuvotteluissa ovat keskeisellä sijalla mm. neuvottelut siitä, millaisia asioita perhesarjassa voidaan käsitellä. Myös uhka Kotikadun muuttumisesta saippuasarjaksi puhuttaa. Neuvotteluihin kulttuurisista käsityksistä liittyy kysymyksiä kuten "Onko homoseksuaalisuus pervoutta?" tai "Voiko 50-vuotias perheenäiti olla biseksuaali?". Tulkinnoista neuvottelemisen lisäksi fanit käyttävät verkkokeskusteluja tiedonhankintakanavana, rakentavat verkkokeskustelujen kautta fani-identiteettiään ja esittelevät verkossa omaa fanituotantoaan. Faneja houkuttelee Internetin keskusteluryhmiin myös yhteisöltä saatu sosiaalinen tuki sekä mahdollisuus peilata keskustelujen kautta televisiosarjaan solmittuja affektiivisia siteitä. Fanit harjoittavat verkkosivujen kautta myös perinteisempää fanitoimintaa kuten erilaisen fanimateriaalin keräilyä ja kierrätystä. Televisioyhtiön ylläpitämä verkkokeskustelu tarjoaa lisäksi luontevan keskustelukanavan sarjan tekijöiden kanssa. Internetin verkkofaniyhteisön sisällä käydyt keskustelut palvelevat siis hyvin monenlaisia faniuteen liittyviä sosiaalisia, emotionaalisia ja informatiivisia tarpeita. Osallistuminen suosikkisarjasta käytyihin verkkokeskusteluihin kasvattaakin kokonaisvaltaisesti nautintoa, jota fani ammentaa sarjan kautta.
  • Turunen, Outi (2005)
    Tässä työssä tutkin ranskalaisen nuorten dokumenttisarjan 7 en route tekoprosessia. 25-osainen dokumenttisarja kuvasi seitsemän nuoren toimittajan, joista itse olin yksi, matkaa bussilla halki Euroopan. Sarja esitettiin saksalais-ranskalaisella kulttuurikanavalla Artella kesällä 2003. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaista neuvottelua todellisuuden representoinnista 7 en routen tekoprosessissa käytiin tekijöiden, osallistujien ja kanavan välillä ja miksi. Tavoitteena oli pohtia myös, mitä tämä neuvottelu kertoo laajemmin todellisuuden representoinnin problematiikasta uusissa dokumentaarisissa ohjelmissa. 7 en route on tutkimuskohteena kiinnostava ja ajankohtainen, sillä sarjassa sekoitettiin representaation tapoja niin viihdeohjelmista kuin dokumenteista. Tutkimusmetodina käytin etnografiaa yhdistettynä diskurssianalyysiin. Aineistona oli kuuden ohjelman tekijän, kahden osallistujan ja yhden kanavan edustajan haastattelut. Oheisaineistoina oli 7 en routen ohjelmakonsepti ja katsojien keskustelu ohjelman internet-sivuilla. Tutkin ohjelman tekoprosessia neuvotteluna, jossa yhteisesti tärkeiksi koetuista asioista muodostuu erilaisia puhetapoja. Pikemminkin kuin hegemonisten ja vastustavien diskurssien analysoimisesta kyse oli yhteisön jäsenten puheen lähiluvusta, jossa etsitään yhteisiä arvoja, erilaisia rajanvetoja ja niiden perusteluja. Tutkimuksen päälähteinä käytin todellisuuden representaatiosta ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä esitettyjä teorioita, erityisesti Bill Nicholsin ja Brian Winstonin ajatuksia. Pyrin yhdistämään näitä teorioita tosi-tv:stä ja uusista dokumentaarisista ohjelmista tehtyyn tutkimukseen. Niistä tärkeimpiä tälle työlle olivat John Cornerin ja Ib Bondebjergin kirjoitukset. Tutkimus osoitti, että uudenlainen dokumenttia, tosi-tv:tä ja dokumenttisaippuasarjaa yhdistävä ohjelmasarja herätti tekijöissä ja kanavassa epätietoisuutta siitä, minkälaisia representoinnin keinoja voisi ja tulisi käyttää. Osallistujat olivat varuillaan itseensä kohdistuvan representaation luonteesta ja halusivat aktiivisesti osallistua representoinnin rajojen määrittämiseen. Neuvottelua käytiin erityisesti siitä, miten tunteita kuvataan. Haastateltavien puheessa inhimillisistä tunteista rakentui dokumenttisarjan tärkeä ainesosa ja toisaalta kilpailun kohde: tunteet täytyi saada näkyviin kameran edessä olijoista. Toinen keskeinen neuvottelun aihe oli, miten fiktiivisiä elementtejä ja ohjaamista käytettiin sarjassa. Vaikka 7 en routessa haluttiin genrerajojen ja viihteen ja faktan rajojen sekoittuvan, luonnollisuuden ihanne eli vahvana kaikkien osapuolien puheessa. Tekijät tukeutuivat perinteisemmille dokumenteille tyypillisiin eettisiin ohjeisiin kuten siihen, että ihmisiä ei pitäisi lavastaa tekemään tai sanomaan jotain, mitä he eivät muuten tekisi. Haastateltavien puheessa kulkivat rinnakkain todellisuuden näyttämistä ja katsojan opettamista painottava puhetapa sekä tarinallinen puhetapa, jossa korostettiin dokumenttisarjan olevan ensisijaisesti tarinallinen kokonaisuus. Puhetapojen voi nähdä liittyvän dokumentaaristen ohjelmien tehtävän muuttumiseen: kansalaisuuden vahvistamisen ja journalistisen tutkimisen rinnalle dokumentaaristen ohjelmien tehtäväksi on noussut viihdyttäminen.
  • Rasimus, Mari (2006)
    Tutkielma käsittelee monimediaalisuuden roolia Suomen Big Brother 2005 -yleisön seuraamiskokemuksessa. Lähestymistapa on deskriptiivinen ja tapaustutkimuksen kaltainen, koska kyseessä on uudehko ilmiö. Lisäksi tutkielmassa pohditaan interaktiivisuuden roolia seuraamiskokemuksissa, monimediaalisuuden roolia yleisön sitouttamisessa, yleisön mahdollista muutosta aktiivisemmaksi, yleisön, tuotannon ja tekstin suhteiden muutosta sekä monimediaalisuuden merkitystä suomalaisille televisioyleisöille. Tutkielman keskeisin käsite on monimediaalisuus, jolle esitetään määritelmä tutkielmassa. Määritelmän mukaan monimediaalisuudella tarkoitetaan samaan ohjelmaformaattiin tai sisältökokonaisuuteen kuuluvan sisällön välittämistä ja yleisön osallistamista käyttäen useampaa kuin yhtä mediaa, palvelua ja teknologiaa. Perinteisen television lisäksi erityisessä roolissa tässä on Internet. Teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään monimediaalisuuden määrittelyn lisäksi erityisesti interaktiivisuuden ja yleisön määrittelyyn. Lisäksi käsitellään mediaympäristön muutosta, konvergenssia, yleisötutkimusta, virtuaaliyhteisöjä, faniutta ja tosi-tv-ilmiötä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Mathijsin ja Jonesin toimittama "Big Brother International. Format, Critics and Publics" (2004) sekä useiden kirjoittajien, esimerkiksi Ticknellin & Raghuramin (2002), Deeryn (2003) ja Livingstonen (2004), Big Brotheria ja uudenlaisia yleisöjä käsittelevät artikkelit. Empiirisesti ilmiötä lähestytään useiden menetelmien ja aineistojen avulla. Aineistona ovat neljä fokusryhmähaastattelua, Big Brother -keskustelufoorumilta saadut vastaukset sekä Big Brother -sivuston kvantitatiivinen kysely. Lisäksi analyysin tukena käytetään keskustelufoorumilta kerättyjä viestiketjuja sekä katsojalukuja ja kävijämääriä. Analyysimenetelmänä on teemoittelu. Johtopäätöksissä ilmiötä analysoidaan syvemmin empirian ja teorian vuoropuhelulla. Big Brother -yleisö oli hyvin heterogeeninen. Kukin yleisön jäsenistä pystyi luomaan yksilöllisen seuraamiskokemuksen valiten eri monimediaalisista palveluista itselleen sopivat. Osalla yleisöstä Internetistä tuli pääkanava seurata Big Brotheria, joten Internetillä on jopa potentiaalia syrjäyttää televisio. Kuitenkin suuri osa yleisöstä seurasi Big Brotheria rinnakkain televisiosta ja Internetistä. Big Brotherin myötä nähtiin myös uudenlaisia mediankäyttötapoja, kuten suoran 24/7-palvelun käyttäminen radion tapaan tai reaaliaikainen tapahtumien selostaminen keskustelufoorumilla. Monimediaalisuus viihdesisältöjen seuraamisessa oli hyvin monelle aktiiviselle yleisön jäsenelle uusi kokemus. Monimediaalisuus muutti myös seuraamisen ja ajankäytön suhdetta. Aktiiviset Big Brother -yleisön jäsenet seurasivat paitsi illalla, myös aamulla ja työpäivän aikana Big Brother -talon tapahtumia. Reaaliaikaisuus oli monille suuri osa viehätystä ja toi ainutlaatuisia mukana elämisen kokemuksia. Merkitysten tuottamisen kontrolli siirtyi Big Brotherissa osittain tuotannolta yleisölle. Yleisö koki valvovansa tuotantoa, oli kriittinen kaupallisia pyrkimyksiä kohtaan ja vaati läpinäkyvyyttä. Myös tekstin ja yleisön suhteessa näkyi muutoksia, sillä joissain tapauksissa kanssayleisön tuottamat tekstit nousivat jopa tärkeämmiksi kuin tuotannon tuottamat tekstit.
  • Paavolainen, Petri (2000)
    Tutkielma käsittelee Jyrki-ohjelmaa ja sen suhdetta katsojiinsa. Jyrki on MTV3-kanavalta kuusi kertaa viikossa iltapäivisin lähetettävä nuortenohjelma. Ohjelmassa korostuu katsojan ja ohjelman välinen vuorovaikutus, interaktiivisuus. Jyrkin ja sen katsojien välinen suhde on merkittävä osa ohjelman sisältöä. Tuo suhde näkyy myös Jyrkin ilmiasussa, sillä ohjelma lähetetään MTV3:n kaupunkistudiosta keskeltä katsojien arkipäivää.Tutkimuksessa pyritään selvittämään Jyrkin ja sen katsojien välistä suhdetta ohjelman tekijöiden näkökulmasta. Tutkimuksen toinen tavoite on tutkia mitä Jyrkin televisuaalinen ilmiasu ja muotokieli merkitsee tuon edellä mainitun suhteen kontekstissa. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu seitsemästä teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat toimijoita Jyrkin tekoprosessin takana. Haastattelumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Haastattelun teema-alueita on kuusi: ohjelman interaktiivisuus, ohjelman suhde katsojaan, ohjelman muotokielen merkitys, kaupunkistudion merkitys, ohjelman suhde todellisuuteen sekä ohjelman leviäminen ympäristöönsä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Umberto Econ uustelevisio-käsitettä, joka on peräisin teoksesta Matka arkipäivän todellisuuteen (1985). Tutkimuksessa viitataan myös postmoderniin tv-kulttuuriin. Muita tärkeitä lähteitä tutkimukselle ovat olleet Heikki Hellmanin väitöskirja From Companions to Competitors (1999), Hannu Eerikäisen artikkeli Kommunikaation ekstaasi: Yleisradio ja vuorovaikutteinen televisio (1994) sekä Veijo Hietalan & Ari Honka-Hallilan artikkeli Todellisuuden paluu televisioon (1992). Jyrkin tekijät näkevät Jyrkin interaktiivisena ohjelmana, jonka sisältö muovautuu katsojien vaikutuksesta. Heidän mielestään ohjelmalla on aidosti vuorovaikutteinen suhde katsojiinsa. Tekijät kokevat Jyrkin selkeästi perinteisistä tv-ohjelmista erottuvana ohjelmaformaattina, joka on tuonut uutta ilmaisua maamme televisiomaisemaan. Eräs merkittävä uusi televisuaalisen ilmaisun muoto on kaupunkistudio. Jyrkin tekijöiden mielestä Jyrki on nähtävissä television uusien toimintapojen koelaboratoriona, jossa kokeillaan ja kehitellään uudenlaista tv-ohjelmaa. Osa Jyrkin muodosta ja sisällöstä onkin levinnyt myös kotimaisen television valtavirtaan. Jyrkin tekijät näkevät Jyrkin ohjelmaformaattina, jonka ympärille rakennetaan myös MTV3-kanavan tulevaisuuden hankkeita ja suunnitelmia.
  • Grönqvist, Laura (2004)
    Brändisijoittelu, jota yleisesti kutsutaan product placementiksi on etenkin television osalta uusi ilmiö, eikä sitä ole juuri tutkittu Suomessa. Ulkomaiset tutkimukset lähestyvät aihetta pääasiassa mainostajien näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa tehdään kartoittava perustutkimus suomalaisten televisio-ohjelmien brändisijoittelusta. Lähtökohtana on tutkia brändisijoittelua televisiokatsojien sekä valvovien viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuksen perustan muodostaa suomalaisten primetime-ohjelmien visuaalisia ja verbaalisia brändiesiintymisiä tarkasteleva empiirinen tutkimus. Aineisto koostuu yhden viikon aikana, viidellä suomalaisella pääkanavalla, kello 19-23 esitetyistä kotimaisista ohjelmista. Tutkimuksen alussa esitetään työn kannalta tärkeät brändin ja brändisijoittelun määritelmät. Vaikka brändin määritelmä sisältää abstrakteja, kuluttajien mielikuviin liittyviä tekijöitä, käsitellään työn empiirisessä osuudessa brändiä konkreettisena, tv-ohjelmissa esiintyvänä yksikkönä. Brändisijoittelulla tarkoitetaan tutkimuksessa brändituotteiden tai -nimen tietoista sisällyttämistä televisio-ohjelmaan, joko kaupallisessa tai sisältöä määrittävässä tarkoituksessa. Tutkimuksessa esitetään malli, joka määrittelee myös muut brändiesiintymisten muodot. Työn teoriaosuudessa tarkastellaan kulutuskulttuurin kaupallistumista sekä edellisen myötä kehittynyttä brändien yhä merkittävämpää roolia yhteiskunnassa. Tämä luo pohjan myös brändien symboliselle roolille sekä yhteiskunnassa että televisio-ohjelmissa. Työn empiirisen osuuden kannalta teorialuvun olennaisin osa on aikaisempien vaikutustutkimusten tulokset brändien merkityksellisyydestä. Ensinnäkin aineiston koodauksessa käytetty taulukko on muodostettu näiden perusteella. Toiseksi aineiston brändiesiintymiset pisteytetään niiden luonteen ja esiintymistavan mukaan, jotta ns. vahvat brändiesiintymiset saadaan erotettua muusta aineistosta. Pisteytyksen perustana on edellä mainitut vaikutustutkimusten tulokset. Empiriassa vertaillaan aineiston brändiesiintymisiä kanavien, ohjelmatyyppien, tuoteryhmien sekä niiden luonteen välillä. Lisäksi aineistosta erotetaan pisteytyksen avulla ns. vahvat brändiesiintymiset. Näitä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, sillä lähtöoletuksena on, että etenkin vahvojen brändiesiintymisten taustalla voi olla kaupallista brändisijottelua. Tutkimustulokset osoittavat, että kaupallinen brändisijoittelu ei Suomessa vielä anna juurikaan aihetta huoleen. Brändien näkyvyys televisio-ohjelmissa on useimmiten perusteltua sisällöllisistä syistä. Ensinnäkin brändiesiintymisten määrä oli korkeampi asiaohjelmissa kuin viihdeohjelmissa. Toiseksi brändejä esiintyy enemmän Ylen kanavilla kuin mainosrahoitteisilla kanavilla. Kolmanneksi ns. vahvoja brändiesiintymisiä on esiintymisistä alle kuudesosa. Tulokset osoittavat, että brändit ovat olennainen osa yhteiskuntaa, eikä niiden näkyvyyttä televisio-ohjelmissa voida välttää. Koska tutkimus osoittaa brändien olevan merkittävä osa länsimaista kulttuuria, tarkastellaan työssä lopuksi niiden sisältöä määrittävää tehtävää. Brändien symbolisen roolin merkitystä pohditaan sekä yhteiskunnassa että tv-ohjelmissa. Brändisymbolismin tarkastelu vahvistaa empiirisen tutkimuksen tuloksen; televisio-ohjelmien brändiesiintymiset kertovat enemmänkin brändien olennaisesta merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa kuin kaupallisen brändisijoittelun yleistymisestä markkinointikeinona.
  • Wieten, Jan; Pantti, Mervi (2005)
  • Ruikka, Aino (2006)
    Journalismia ja erityisesti tv-journalismia on usein tarkasteltu kaksijakoisesta näkökulmasta. Journalismia on määritetty joko jaolla informaatio–viihde tai jaolla informaatio–tarinankerronta. Ruotsalainen mediatutkija Mats Ekström on vuonna 2000 esittänyt kaksijaon sijaan tv-journalismin tarkastelun apuvälineeksi jakoa kolmeen moodiin. Moodeja ovat informaatio, tarinankerronta ja attraktio. Tiivistetysti informaatiomoodissa toimittaja on tiedonvälittäjä ja yleisö tiedonjanoaja, kolmannet osapuolet taas tiedonlähteitä. Tarinankerronnassa toimittaja on kertoja, yleisö eläytyvä kuuntelija ja kolmannet osapuolet tarinan henkilöhahmoja. Attraktiossa taas toimittaja toimii esillepanijana, yleisö katsojana ja kolmannet osapuolet esiintyjinä. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu Ekströmin moodiluokitteluun perustuvan laadullisen lähiluvun avulla sitä, miten tammikuussa 2005 esitetyt, tsunamikatastrofia käsitelleet television ajankohtaisohjelmat pyrkivät puhuttelemaan katsojia. Samalla on pohdittu Ekströmin mallin käyttökelpoisuutta aineiston analyysin välineenä. Aineisto koostui seitsemästä ajankohtaisohjelmasta sisältäen kaksi ohjelmaa kanavilta YLE TV1, YLE TV2 ja MTV3 sekä Nelosen esittämän yhden ajankohtaisohjelmaksi luettavan. Tämän aineiston perusteella, Ekströmiä soveltaen, suomalainen tv-journalismi perustuu loppujen lopuksi useimmiten informaatioon ja käyttää päällimmäisinä tiedonvälityksen keinoina tarinankerrontaa ja attraktiota harvoin. Informaatiomoodin mukaisissa jutuissa voi kuitenkin olla läsnä myös muiden moodien piirteitä ja muita keinoja puhutella yleisöä. Tsunamia käsitelleissä ajankohtaisohjelmissa tällaisia piirteitä edustivat useimmiten tsunamista selvinneiden tarinat sekä yksityisen surun runsas julkinen esittäminen, joiden molempien avulla vedottiin katsojien tunteisiin. Eri kanavien tavoissa puhutella yleisöä ei tämän aineiston perusteella ollut selkeitä eroja. Moodiluokittelun soveltaminen aineistoon ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Ekströmin esittämällä tavalla attraktion lisääminen informaation ja tarinankerronnan rinnalle ei ratkaise käsitteiden sisältämiä ristiriitaisuuksia tai ongelmaa siitä, etteivät journalistiset ohjelmat ole luokiteltavissa vain joko informaatioksi tai viihteeksi. Loppujen lopuksi Ekströmin mallissa informaatio–viihde-jako (kuten myös laatu–viihde-jako) ilmenee aineistoon sovellettaessa niin, että informaatiomoodi tietoiskuna edustaa informaatiota ja tarinankerronta sekä attraktio viihteellisiä piirteitä erotuksena informaatiosta. Moodien määritelmät ovat myös osin päällekkäisiä ja siksi moodeja on vaikea erotella toisistaan aineistoon sovellettaessa. Moodit ovat siis kaikkea muuta kuin selkeitä. Ajatuksena kolmannen elementin lisääminen on kuitenkin hyvä tapa laventaa keskustelua ja attraktio nostaa esiin mielenkiintoisia asioita journalismin viihteellisistä piirteistä, joita ei aina voi laskea tarinankerronnaksi. Tutkielman keskeisenä lähteenä on käytetty Mats Ekströmin artikkelia Information, Storytelling and Attractions: TV Journalism in Three Modes of Communication. Toinen tärkeä lähde on Minna Aslaman ym. Jääkö asia viihteen jalkoihin? Tarkastelussa television journalistiset ohjelmatyypit syksyllä 2003, jossa on myös sovellettu Ekströmin mallia.
  • Aslama, Minna; Pantti, Mervi (2006)
    This article examines reality TV as an illustration of contemporary confessional culture in which the key attraction is the disclosure of true emotions. This article hopes to contribute to the understanding of the production of self-disclosure through a formal analysis of international and domestic dating, adventure and lifestyle-oriented reality shows broadcast on Finnish television between 2002 and 2004. The diverse programmes verify that reality TV shows capitalize on a variety of talk situations within one programme, but it is the monologue that is used as a truth-sign of direct access to the authentic. We also suggest that the power of monologue in the reality genre promotes the transformation of television from a mass medium to first-person medium addressing masses of individuals.
  • Kilpeläinen, Aino-Mari (2007)
    Viestinnän alan pro gradu -työssä analysoidaan uutisen käsitettä ja uutisoimisen muuttuvaa luonnetta. Työssä kysytään, onko formaattiin kuuluvien internet-uutisten uutisoimisessa havaittavissa tapoja, jotka voisivat merkitä uutisten tekemisen luonteen olevan muutoksessa. Formaattiin kuuluvilla internet-uutisilla tarkoitetaan Suomen Big Brother 2005 -tosi-tv-ohjelmaan kuuluvia internetuutisia ja niiden uutismaisuutta. Formaattiuutiset yleistetään tarkoittamaan perinteisestä uutisoimisesta poikkeavia, niin sanottuja harmaan alueen uutisia. Käsite liittyy olennaisesti ajatukseen uutistuotannosta, josta tässä työssä katsotaan voitavan yleisesti puhua. Työssä käytetään myös perinteisen uutisen käsitettä, jolla tarkoitetaan vakiintuneita tapoja kokea uutinen objektiivisena ja arvoista vapaana. Aihetta lähestytään uutistutkimuksen ja erityisesti sen sosiologisen teoriapohjan avulla. Sekä teoreettisena lähtökohtana että analyysissa tärkeimpinä lähteinä käytetään Tuchmanin tutkimusta uutistyön rutiineista ja uutisista rutiinilähtöisesti tehtyinä valintoina. Työssä allekirjoitetaan ajatus uutisten syntymisestä rutiinipohjaisesti valintojen ja arvotusten tuloksena. Muita rutiinisuuntautuneen uutistutkimuksen lähteitä ovat Mörä ja Fishman. Uutistutkimuksen perustan tärkeimpinä lähteinä luovat uutiskriteeritutkimuksen Galtung & Ruge ja Harcup & O'Neill sekä Seaton ja Bennett. Aineisto muodostuu kolmesta Suomen Big Brotherin internetuutisesta, kolmesta niin kutsutusta perinteisestä uutisesta sekä uutiset kirjoittaneiden toimittajien haastatteluista, joita on yhteensä viisi. Perinteisiä uutisia ja uutisten tekemisen tapoja edustaa Suomen toiseksi suurin sanomalehti Ilta-Sanomat. Big Brother -internetuutiset on valittu eniten syksyllä 2005 huomiota herättäneistä aiheista, joista myös Ilta-Sanomat uutisoi. Uutisia teksteinä analysoimalla päästään käsiksi uutisten muotoon ja kerrontatapaan. Toimittajien haastattelujen avulla puolestaan päästään käsiksi tapoihin ja valintoihin, joihin nojaten uutiset on tehty ja tuloksiin päädytty. Edellä mainitut kulkevat työssä olennaisesti käsi kädessä. Aineiston laadullinen jäsentäminen on teoreettis-käsitteellistä ja pohjautuu uutistutkimuksen teoriaan, jonka käsitteitä aineiston analyysissa käytetään. Perinteistä uutisaineistoa eritellään Tuchmanin uutistyypittelyjen avulla. Tyypittelyt perustuvat ajatukselle, jonka mukaan rutiinit ja tekotapa määrittävät uutisaiheita. Tämän vuoksi aineistoon kuuluvat myös toimittajien haastattelut, joiden avulla tehtyjä valintoja pyritään selkeyttämään. Internet-uutisaineistoa tyypitellään Faircloughin tarjoamin, diskurssianalyysille pohjaavin ajatuksin. Työn tutkimustehtävänä on uusien uutisen tekemisen tapojen havaitseminen sekä niiden vaikutusten pohtiminen. Työssä rakennetaan vertailuasetelma perinteisten uutisten ja formaattiuutisten välille sekä pyritään samanlaisin työkaluin analysoimaan näiden molempien uutismaisuutta. Tausta-ajatuksena on, että uutisen perinteinen määritelmä kaipaa uusivaa otetta. Tutkielman tulokset tukevat tätä ajatusta, sillä niiden mukaan perinteisiksi katsottavissa uutisissa on jo paljon formaattiuutisille tyypillisiä piirteitä. Tällaisia ovat käytännöt, joilla uutisia tehdään - uutismaisuus ulkomuodossa ja kerrontatavoissa sekä 'hyvän fiiliksen' luominen uutisiin joko aiheiden tai kerronnan kautta.
  • Vartiainen, Heli (2008)
    Tämä tutkielma etsii vastauksia siihen, mitä viihdeuutisointi on ja mitä se on ollut MTV3-kanavan Viihdeuutiset-ohjelmassa vuosina 1998 ja 2007. Siinä missä perinteistä uutisointia on tutkittu jo vuosikymmeniä, on viihdeuutisointi jäänyt vähemmälle huomiolle. Tutkielmani vastaa siihen mitä television viihdeuutiset ovat. Tämän lisäksi selvitän, mitä Viihdeuutisten uutiskriteerit ovat, ja miten ne poikkeavat perinteisten uutisten uutiskriteereistä. Tämän lisäksi etsin myös eroja ja muutoksia, joita Viihdeuutisissa on tapahtunut vuosina 1998 ja 2007. Tutkielman viitekehyksenä ovat viihteellisyys ja viihteeseen liittyvät lainalaisuudet, uutisjournalismi ja tabloidijournalismi. Uutisjournalismi liittyy oleellisesti Viihdeuutisten tekoon, onhan ohjelma uutisohjelma ja uutisjournalismin periaatteisiin nojaava. Viihdeuutisia ei kuitenkaan voi tarkastella ainoastaan uutisjournalismin vinkkelistä, sillä uutisten viihteellisyys linkittää ne tabloidisaatio-ilmiöön. Viihdeuutisten aihepiirit sen sijaan kumpuavat viihteen ja populaarikulttuurin alueelta, joten tämän myötä myös populaarijournalismi linkittyy tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin. Tärkeimpiä lähteitä ovat mm. Colin Sparksin ja John Tullochin toimittama Tabloid Tales (2000), Juha Herkmanin Kaupallisen television ja iltapäivälehtien avoliitto (2005), sekä Peter Dahlgrenin toimittama Journalism and Popular Culture (1992). Tämän lisäksi keskeisinä lähteinä toimivat lukuisat uutisjournalismia käsittelevät tutkimukset, mm. Herbert J. Gansin klassikkotutkimus Deciding What’s News (1979). Aineistona tutkimuksessa on yhteensä 24 Viihdeuutisten lähetystä, 12 lähetystä keväältä 1998 ja 12 lähetystä keväältä 2007. Tutkimusmetodina käytän laadullista sisällönanalyysia. Ensiksi erittelen lähetysten ulkoasun, sisällön ja rakenteen verrattuna perinteiseen uutislähetykseen. Tämän lisäksi ryhmittelen viihdeuutisten aiheet omiksi luokikseen. Viihdeuutisten uutiskriteerejä tutkin perinteisten uutisten uutiskriteereihin verraten, omia viihdeuutisten uutiskriteerejä hahmotellen. Vuosikymmenen välillä tapahtuneita eroja sen sijaan tutkin ennen kaikkea kahden tapausesimerkin kautta, jotka havainnollistavat uutisoinnissa tapahtuneet erot sekä sisällöllisesti että tyylillisesti. Viihdeuutiset ovat tämän tutkimuksen mukaan pääosin uutisia julkisuudenhenkilöistä, televisio-ohjelmista, elokuvista, musiikista, muodista ja trendeistä ja tapahtumista. Uutiskriteereinä näille aiheille toimivat negatiivisuus ja skandaali, yllätyksellisyys, saavutus ja meriitti, ajankohtaisuus ja uutuus ja seuranta, ratkaisu ja päätös, jotka kaikki ovat myös perinteisiä uutisia määrittäviä uutiskriteerejä. Viihdeuutisille ominaisia uutiskriteerejä tutkimuksessa löytyi viisi: erikoisuus ja outous, mielipide ja kannanotto, harvinaisuus ja eksklusiivisuus, kohut sekä paljastus ja julkistus. Tutkimus osoitti, että etenkin kohut, negatiivisuus ja skandaali sekä outous ja erikoisuus olivat uutiskriteereinä selvästi lisääntyneet vuodesta 1998 vuoteen 2007. Myös uutisointi oli muuttunut ironisemmaksi, ilkeämmäksi ja useallakin tapaa tabloidisemmaksi.
  • Oinonen, Sirpa Sofia (2007)
    Ikääntyneiden ihmisten alkoholinkäyttö on ollut Suomessa lähes tutkimaton ilmiö. Eläkeikäisten alkoholinkäytön lisääntymisen seurauksena on iäkkäidenkin ihmisten juomiseen alettu viime vuosina kiinnittää huomiota yhteiskunnallisena ja sosiaalisena kysymyksenä. Tarkastelen tutkimuksessa ikääntyneiden ihmisten juomista olemassaolevana ilmiönä, joka on 2000- luvulla kulttuurisen ja yhteiskunnallisen konstruoinnin kohteena. Tutkielmassani tarkastelen ikääntyneiden ihmisten alkoholinkäyttöä käsittelevää keskustelua. Tutkielman kolme keskeistä teemaa ovat alkoholinkäyttö, ikääntyminen ja sukupuoli. Aineistona käytän yhtätoista Helsingin Sanomien yleisönosastolla julkaistua mielipidekirjoitusta ja kahta aihetta käsittelevää Vierivät kivet- televisio-ohjelmaa. Helsingin Sanomien keskustelussa painopiste on vanhojen naisten juomisessa. Analyysimenetelmänä käytän Chaim Perelmanin uutta retoriikkaa. Tutkimuksen lähtökohta on tarkastella sen keskeisiä teemoja, eli alkoholinkäyttöä, ikääntymistä ja sukupuolta, sosiaalisesti rakentuneina ja kontekstisidonnaisina. Käsitän ikääntyneiden juomisesta käydyn keskustelun osaksi suomalaista alkoholikulttuuria sukupuoli- ja ikäjärjestyksineen. Tutkimuksessa käytän alkoholia ikkunana käsityksiin ikääntymisestä ja sukupuolesta. Kun puhutaan ikääntyneiden naisten juomisesta, arvotetaan käsityksiä ikääntymisestä, alkoholinkäytöstä ja sukupuolesta ilmiöinä yhteennivoutuneina ja erikseen. Tarkastelen aineiston tekstejä arvosidonnaisena argumentaationa. Suomalaiseen alkoholikulttuuriin liittyvä käsitys suomalaisen juomatavan humalahakuisuudesta ja huonosta humalakäyttäytymisestä on varsin etäällä perinteisistä vanhus- ja mummokäsityksistä. Tämä saattaa osaltaa selittää aiheeseen liittyvän keskustelun moraalista sävyttyneisyyttä. Ikääntyneiden ihmisten alkoholinkäytöstä puhutaan aineistossa uutena ja tulevaisuudessa kasvavana ilmiönä. Perusteluna käytetään suurten ikäluokkien ikääntymistä. Naisten ja miesten juomisen ongelmallisuutta perustellaan keskustelussa toisistaan poikkeavin argumentein.