Tutkielma käsittelee monimediaalisuuden roolia Suomen Big Brother 2005 -yleisön seuraamiskokemuksessa. Lähestymistapa on deskriptiivinen ja tapaustutkimuksen kaltainen, koska kyseessä on uudehko ilmiö. Lisäksi tutkielmassa pohditaan interaktiivisuuden roolia seuraamiskokemuksissa, monimediaalisuuden roolia yleisön sitouttamisessa, yleisön mahdollista muutosta aktiivisemmaksi, yleisön, tuotannon ja tekstin suhteiden muutosta sekä monimediaalisuuden merkitystä suomalaisille televisioyleisöille. Tutkielman keskeisin käsite on monimediaalisuus, jolle esitetään määritelmä tutkielmassa. Määritelmän mukaan monimediaalisuudella tarkoitetaan samaan ohjelmaformaattiin tai sisältökokonaisuuteen kuuluvan sisällön välittämistä ja yleisön osallistamista käyttäen useampaa kuin yhtä mediaa, palvelua ja teknologiaa. Perinteisen television lisäksi erityisessä roolissa tässä on Internet. Teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään monimediaalisuuden määrittelyn lisäksi erityisesti interaktiivisuuden ja yleisön määrittelyyn. Lisäksi käsitellään mediaympäristön muutosta, konvergenssia, yleisötutkimusta, virtuaaliyhteisöjä, faniutta ja tosi-tv-ilmiötä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Mathijsin ja Jonesin toimittama "Big Brother International. Format, Critics and Publics" (2004) sekä useiden kirjoittajien, esimerkiksi Ticknellin & Raghuramin (2002), Deeryn (2003) ja Livingstonen (2004), Big Brotheria ja uudenlaisia yleisöjä käsittelevät artikkelit. Empiirisesti ilmiötä lähestytään useiden menetelmien ja aineistojen avulla. Aineistona ovat neljä fokusryhmähaastattelua, Big Brother -keskustelufoorumilta saadut vastaukset sekä Big Brother -sivuston kvantitatiivinen kysely. Lisäksi analyysin tukena käytetään keskustelufoorumilta kerättyjä viestiketjuja sekä katsojalukuja ja kävijämääriä. Analyysimenetelmänä on teemoittelu. Johtopäätöksissä ilmiötä analysoidaan syvemmin empirian ja teorian vuoropuhelulla. Big Brother -yleisö oli hyvin heterogeeninen. Kukin yleisön jäsenistä pystyi luomaan yksilöllisen seuraamiskokemuksen valiten eri monimediaalisista palveluista itselleen sopivat. Osalla yleisöstä Internetistä tuli pääkanava seurata Big Brotheria, joten Internetillä on jopa potentiaalia syrjäyttää televisio. Kuitenkin suuri osa yleisöstä seurasi Big Brotheria rinnakkain televisiosta ja Internetistä. Big Brotherin myötä nähtiin myös uudenlaisia mediankäyttötapoja, kuten suoran 24/7-palvelun käyttäminen radion tapaan tai reaaliaikainen tapahtumien selostaminen keskustelufoorumilla. Monimediaalisuus viihdesisältöjen seuraamisessa oli hyvin monelle aktiiviselle yleisön jäsenelle uusi kokemus. Monimediaalisuus muutti myös seuraamisen ja ajankäytön suhdetta. Aktiiviset Big Brother -yleisön jäsenet seurasivat paitsi illalla, myös aamulla ja työpäivän aikana Big Brother -talon tapahtumia. Reaaliaikaisuus oli monille suuri osa viehätystä ja toi ainutlaatuisia mukana elämisen kokemuksia. Merkitysten tuottamisen kontrolli siirtyi Big Brotherissa osittain tuotannolta yleisölle. Yleisö koki valvovansa tuotantoa, oli kriittinen kaupallisia pyrkimyksiä kohtaan ja vaati läpinäkyvyyttä. Myös tekstin ja yleisön suhteessa näkyi muutoksia, sillä joissain tapauksissa kanssayleisön tuottamat tekstit nousivat jopa tärkeämmiksi kuin tuotannon tuottamat tekstit.

Brändisijoittelu, jota yleisesti kutsutaan product placementiksi on etenkin television osalta uusi ilmiö, eikä sitä ole juuri tutkittu Suomessa. Ulkomaiset tutkimukset lähestyvät aihetta pääasiassa mainostajien näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa tehdään kartoittava perustutkimus suomalaisten televisio-ohjelmien brändisijoittelusta. Lähtökohtana on tutkia brändisijoittelua televisiokatsojien sekä valvovien viranomaisten näkökulmasta. Tutkimuksen perustan muodostaa suomalaisten primetime-ohjelmien visuaalisia ja verbaalisia brändiesiintymisiä tarkasteleva empiirinen tutkimus. Aineisto koostuu yhden viikon aikana, viidellä suomalaisella pääkanavalla, kello 19-23 esitetyistä kotimaisista ohjelmista. Tutkimuksen alussa esitetään työn kannalta tärkeät brändin ja brändisijoittelun määritelmät. Vaikka brändin määritelmä sisältää abstrakteja, kuluttajien mielikuviin liittyviä tekijöitä, käsitellään työn empiirisessä osuudessa brändiä konkreettisena, tv-ohjelmissa esiintyvänä yksikkönä. Brändisijoittelulla tarkoitetaan tutkimuksessa brändituotteiden tai -nimen tietoista sisällyttämistä televisio-ohjelmaan, joko kaupallisessa tai sisältöä määrittävässä tarkoituksessa. Tutkimuksessa esitetään malli, joka määrittelee myös muut brändiesiintymisten muodot. Työn teoriaosuudessa tarkastellaan kulutuskulttuurin kaupallistumista sekä edellisen myötä kehittynyttä brändien yhä merkittävämpää roolia yhteiskunnassa. Tämä luo pohjan myös brändien symboliselle roolille sekä yhteiskunnassa että televisio-ohjelmissa. Työn empiirisen osuuden kannalta teorialuvun olennaisin osa on aikaisempien vaikutustutkimusten tulokset brändien merkityksellisyydestä. Ensinnäkin aineiston koodauksessa käytetty taulukko on muodostettu näiden perusteella. Toiseksi aineiston brändiesiintymiset pisteytetään niiden luonteen ja esiintymistavan mukaan, jotta ns. vahvat brändiesiintymiset saadaan erotettua muusta aineistosta. Pisteytyksen perustana on edellä mainitut vaikutustutkimusten tulokset. Empiriassa vertaillaan aineiston brändiesiintymisiä kanavien, ohjelmatyyppien, tuoteryhmien sekä niiden luonteen välillä. Lisäksi aineistosta erotetaan pisteytyksen avulla ns. vahvat brändiesiintymiset. Näitä tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, sillä lähtöoletuksena on, että etenkin vahvojen brändiesiintymisten taustalla voi olla kaupallista brändisijottelua. Tutkimustulokset osoittavat, että kaupallinen brändisijoittelu ei Suomessa vielä anna juurikaan aihetta huoleen. Brändien näkyvyys televisio-ohjelmissa on useimmiten perusteltua sisällöllisistä syistä. Ensinnäkin brändiesiintymisten määrä oli korkeampi asiaohjelmissa kuin viihdeohjelmissa. Toiseksi brändejä esiintyy enemmän Ylen kanavilla kuin mainosrahoitteisilla kanavilla. Kolmanneksi ns. vahvoja brändiesiintymisiä on esiintymisistä alle kuudesosa. Tulokset osoittavat, että brändit ovat olennainen osa yhteiskuntaa, eikä niiden näkyvyyttä televisio-ohjelmissa voida välttää. Koska tutkimus osoittaa brändien olevan merkittävä osa länsimaista kulttuuria, tarkastellaan työssä lopuksi niiden sisältöä määrittävää tehtävää. Brändien symbolisen roolin merkitystä pohditaan sekä yhteiskunnassa että tv-ohjelmissa. Brändisymbolismin tarkastelu vahvistaa empiirisen tutkimuksen tuloksen; televisio-ohjelmien brändiesiintymiset kertovat enemmänkin brändien olennaisesta merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa kuin kaupallisen brändisijoittelun yleistymisestä markkinointikeinona.

This article examines reality TV as an illustration of contemporary confessional culture in which the key attraction is the disclosure of true emotions. This article hopes to contribute to the understanding of the production of self-disclosure through a formal analysis of international and domestic dating, adventure and lifestyle-oriented reality shows broadcast on Finnish television between 2002 and 2004. The diverse programmes verify that reality TV shows capitalize on a variety of talk situations within one programme, but it is the monologue that is used as a truth-sign of direct access to the authentic. We also suggest that the power of monologue in the reality genre promotes the transformation of television from a mass medium to first-person medium addressing masses of individuals.

Tämä tutkielma etsii vastauksia siihen, mitä viihdeuutisointi on ja mitä se on ollut MTV3-kanavan Viihdeuutiset-ohjelmassa vuosina 1998 ja 2007. Siinä missä perinteistä uutisointia on tutkittu jo vuosikymmeniä, on viihdeuutisointi jäänyt vähemmälle huomiolle. Tutkielmani vastaa siihen mitä television viihdeuutiset ovat. Tämän lisäksi selvitän, mitä Viihdeuutisten uutiskriteerit ovat, ja miten ne poikkeavat perinteisten uutisten uutiskriteereistä. Tämän lisäksi etsin myös eroja ja muutoksia, joita Viihdeuutisissa on tapahtunut vuosina 1998 ja 2007. Tutkielman viitekehyksenä ovat viihteellisyys ja viihteeseen liittyvät lainalaisuudet, uutisjournalismi ja tabloidijournalismi. Uutisjournalismi liittyy oleellisesti Viihdeuutisten tekoon, onhan ohjelma uutisohjelma ja uutisjournalismin periaatteisiin nojaava. Viihdeuutisia ei kuitenkaan voi tarkastella ainoastaan uutisjournalismin vinkkelistä, sillä uutisten viihteellisyys linkittää ne tabloidisaatio-ilmiöön. Viihdeuutisten aihepiirit sen sijaan kumpuavat viihteen ja populaarikulttuurin alueelta, joten tämän myötä myös populaarijournalismi linkittyy tutkimuksen keskeisiin käsitteisiin. Tärkeimpiä lähteitä ovat mm. Colin Sparksin ja John Tullochin toimittama Tabloid Tales (2000), Juha Herkmanin Kaupallisen television ja iltapäivälehtien avoliitto (2005), sekä Peter Dahlgrenin toimittama Journalism and Popular Culture (1992). Tämän lisäksi keskeisinä lähteinä toimivat lukuisat uutisjournalismia käsittelevät tutkimukset, mm. Herbert J. Gansin klassikkotutkimus Deciding What’s News (1979). Aineistona tutkimuksessa on yhteensä 24 Viihdeuutisten lähetystä, 12 lähetystä keväältä 1998 ja 12 lähetystä keväältä 2007. Tutkimusmetodina käytän laadullista sisällönanalyysia. Ensiksi erittelen lähetysten ulkoasun, sisällön ja rakenteen verrattuna perinteiseen uutislähetykseen. Tämän lisäksi ryhmittelen viihdeuutisten aiheet omiksi luokikseen. Viihdeuutisten uutiskriteerejä tutkin perinteisten uutisten uutiskriteereihin verraten, omia viihdeuutisten uutiskriteerejä hahmotellen. Vuosikymmenen välillä tapahtuneita eroja sen sijaan tutkin ennen kaikkea kahden tapausesimerkin kautta, jotka havainnollistavat uutisoinnissa tapahtuneet erot sekä sisällöllisesti että tyylillisesti. Viihdeuutiset ovat tämän tutkimuksen mukaan pääosin uutisia julkisuudenhenkilöistä, televisio-ohjelmista, elokuvista, musiikista, muodista ja trendeistä ja tapahtumista. Uutiskriteereinä näille aiheille toimivat negatiivisuus ja skandaali, yllätyksellisyys, saavutus ja meriitti, ajankohtaisuus ja uutuus ja seuranta, ratkaisu ja päätös, jotka kaikki ovat myös perinteisiä uutisia määrittäviä uutiskriteerejä. Viihdeuutisille ominaisia uutiskriteerejä tutkimuksessa löytyi viisi: erikoisuus ja outous, mielipide ja kannanotto, harvinaisuus ja eksklusiivisuus, kohut sekä paljastus ja julkistus. Tutkimus osoitti, että etenkin kohut, negatiivisuus ja skandaali sekä outous ja erikoisuus olivat uutiskriteereinä selvästi lisääntyneet vuodesta 1998 vuoteen 2007. Myös uutisointi oli muuttunut ironisemmaksi, ilkeämmäksi ja useallakin tapaa tabloidisemmaksi.