Browsing by Subject "teoriat"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 29
  • Kalliomaa, Satu (2006)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia miten vertaistukiryhmät ovat auttaneet omaishoitajia jaksamaan läheisen sairastuttua dementoivaan sairauteen ja mitkä tekijät motivoivat omaishoitajia käymään vertaistukiryhmissä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Festingerin sosiaalisen vertailun teoriaa. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista lähestymistapaa. Aineistona tutkimuksessa oli Espoon ja Kauniaisten dementiayhdistyksen Vertaisryhmätoiminta dementiapotilaalle ja hoitavalle omaiselle -projektiin vuosina 2000-2003 osallistuneet 55 perhettä, joille kaikille lähetettiin projektin loputtua palautelomake. Palautelomakkeen palauttaneista 36 omaishoitajasta 13 osallistui lisäksi teemahaastatteluun. Tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällön analyysiä. Omaishoitajat etsivät samankaltaisessa tilanteessa olevien seuraa saadakseen tietää miten dementia etenee ja miten muut pärjäävät dementoituvien kanssa. Tämän tutkimuksen pohjalta vertaistukiryhmässä käynnin motiiveiksi nousivat ne asiat, mitkä omaishoitajat kokivat vertaistukiryhmien parhaimmiksi anneiksi. Aineiston perusteella vertaistukiryhmissä saatu tieto dementiasta ja tukimuodoista, käydyt keskustelut, tilanteiden vertailut sekä ryhmästä saadut ystävät ja virkistys toimivat motiiveina ryhmässä käymiseen. Vertaistukiryhmä tuki jaksamista auttamalla käsittelemään tiedon jakamisen, keskustelun ja vertailun keinoin niitä asioita mitkä omaishoitajat kokivat raskaimmiksi hoitaessaan dementoituvaa omaistaan. Hoitotilanteesta ja hoidettavan persoonallisuuden muuttumisesta aiheutuva ahdistuneisuus, pelko ja muut negatiiviset tunteet lievittyivät, kun omaishoitaja pääsi vertailemaan tilannettaan muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Tässä tutkimuksessa nousi selkeästi esiin kolme vertailuun liittyvää funktiota ja ne on nimetty samaistamiseksi, eteenpäin vertailuksi ja taaksepäin vertailuksi. Omaishoitajien määrittelyn mukaan vertaistuki on paitsi tukea vertaisten kesken, myös tilanteen vertailua toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Vertailu antoi omaishoitajille samaistamisen kautta normaaliuden tunteen, joka auttaa hyväksymään dementian tuomat muutokset arjessa ja parisuhteessa. Vertailua tapahtui ajassa eteenpäin niihin, joilla dementia oli edennyt jo pidemmälle. Omaishoitajat saivat voimia jaksaa tietäessään, että asiat voisivat olla vielä huonommin. Toisaalta dementian edetessä vertailua tapahtui myös ajassa taaksepäin niihin, joiden hoidettavilla sairaus oli vasta alussa. Oma tilanne tuntui helpottavalta, koska toisilla oli vielä edessä kaikki se, minkä itse oli jo läpikäynyt. Tämän aineiston perusteella dementiapotilaiden omaishoitajat vertailevat itseään pääasiassa alaspäin itseä huonommassa asemassa oleviin omaishoitajiin. Dementian etenevästä luonteesta johtuen omaishoitajat kaipaavat jaksamisen tueksi itselleen myönteisiä vertailukohteita ja siksi oma tilanne koetaan sairauden vaiheesta riippumatta paremmaksi kuin toisten tilanne. Sosiaalisen vertailun avulla he löytävät omasta tilanteestaan jotain positiivista ja saavat tukea omaan jaksamiseensa. Vertailu toisten omaishoitajien kanssa luo perhetilanteelle uuden sosiaalisen viitekehyksen, joka vähentää omasta tilanteesta syntyvää kognitiivista dissonanssia. Tutkimustulokset ovat kuvailevia ja ilmentävät tähän tutkimukseen osallistuneiden omaishoitajien tuntemuksia vertaistukiryhmistä ja omaishoitajuudesta.
  • Lehtonen, Irma (2005)
    Tarkastelin työssäni sitä prosessia, joka käynnistyi, kun bimiehet ilmoittivat naispuolisille asuinkumppaneilleen tuntevansa kiintymystä miehiin ja harrastavansa seksiä miesten kanssa. Tutkimuksessani käytin materiaalina seitsemältä bimieheltä ja seitsemältä naispuoliselta asuinkumppanilta saamaani materiaalia. Biseksuaalisuus koettiin peitellyksi, näkymättömäksi, vaietuksi ja ahdistavaksi asiaksi. Bimiehet kokivat biseksuaalisuuden ahdistavaksi sen vuoksi, että useinkaan heitä lähellä olevat läheiset eivät olleet tietoisia miehen biseksuaalisuudesta. Kun bimiehet kertovat biseksuaalisuudestaan eli "tulivat ulos kaapista", se aiheutti läheisille hyvin voimakkaan kriisitilanteen. Halusin tutkimuksellani osoittaa, minkälaisia tuntemuksia bimiehet ja naispuoliset asuinkumppanit kävivät läpi sekä osoittaa myös sen, että elämä ei loppunut ilmoitukseen biseksuaalisuudesta, vaan tilanteesta voi selvitä. Tutkimukseni tarkoitus oli tuottaa tietoa biseksuaalisuudesta biseksuaaleille itselleen. Naisille, joiden kumppanit ovat biseksuaaleja. Viranomaisille ja ylipäätään kaikille biseksuaalisuudesta kiinnostuneille ihmisille. Keräsin aineistoni haastattelemalla tutkittaviani Internetin Messengeriä apuna käyttäen. Tein etukäteen kysymyksiä, joiden avulla henkilökohtaiset haastattelut etenivät. Jotkut halusivat kirjoittaa elämäntarinansa ja sain kirjoitetut elämäntarinat tutkittavilta sähköpostitse. Osan aineistosta keräsin Suomi24.fi keskustelupalstoille kirjoitetuista mielipidekirjoituksista. Tärkeinä tutkimustuloksina pidän bimiesten kokemuksia "kaapissa olosta". Tullessaan "ulos kaapista" eli kertoessaan biseksuaalisuudestaan läheisilleen, he läpikävivät erilaisia tunnetiloja, kuten: hämmennys, ahdistus, ilo, riemu ja vapauden tunteet. Bimiehet kävivät läpi kehityskriisiä, jonka aikana käsiteltiin omaa seksuaalisuutta, suhdetta perheeseen ja muihin miehiin. Pitkällisten pohdintojen ja kokemusten jälkeen bimies muodosti itselleen uuden toimivan identiteetin. Naispuoliset asuinkumppanit läpikävivät traumaattista kriisiä sen eri vaiheineen. Kriisin naispuolisille asuinkumppanille aiheutti miesten ilmoitus biseksuaalisuudesta. Miesten odottamaton ilmoitus biseksuaalisuudestaan aiheutti naispuolisille asuinkumppaneille vaikean ja pitkäkestoisen traumaattisen kriisin. Traumaattisessa kriisissä käytiin läpi shokki-, reaktio- ja uudelleen orientoitumisvaiheita. Traumaattisen kriisin läpikäyminen oli monelle tuskallinen, ahdistava ja voimia koetteleva vaihe, jolloin ammattiauttajan tai jonkun samoja asioita kokeneen tuki koettiin hyviksi kriisistä selviämiskeinoiksi. Bimies ja naispuolinen kumppani joutuivat työskentelemään parisuhteensa puolesta ja etsimään keinoja säilyttääkseen parisuhteensa. Yhdeksi tärkeäksi parisuhteen selviytymiskeinoksi nähtiin keskinäinen vahva kiintymys ja rakkaus, jotka kantoivat pahimmissa tilanteissa. Tässä vaiheessa parit kokivat, että biseksuaalisuutta tuntevasta asiantuntijasta olisi koettu saatavan hyötyä parisuhteen solmukohtien avaamiseen. Viimeisenä tuloksena tuon esille miesten välisen yhteyden. Yhteydentarve muihin miehiin nousee bimiesten sisältä ja se on osa bimiehen persoonallisuutta. Yhteys muihin miehiin koettiin tärkeäksi, koska vain samassa tilanteessa oleva voi ymmärtää biseksuaalisuutta ja sen mukanaan tuomia asioita. Tärkeimmät lähteeni olivat, Lehtonen, Nissinen & Socadan toimittama teos Hetero-olettamuksesta moninaisuuteen, Freudin seksuaaliteoria, Jenny Kangasvuon Koettu ja kirjoitettu biseksuaalisuus (julkaisematon lisensiaattityö) Ronkaisen Biseksuaalinen kokemus ja biseksuaalinen identiteetti, Harvey Sacksin jäsenkategoriasta kertovat teokset sekä Cullbergin kriisiä käsittelevä teos Tasapainon järkkyessä.
  • Hytönen, Tero (2019)
    In this written part of my thesis work I will trace how perception includes both political and existential aspects for me. I am interested in the wide spectrum of perception, and how this multiplicity is framed by different contexts and through conditioning. I like to think that perception is an action, it is something that we do, and from this stems the name for my artistic final work: Performing Perception. In this text, I try to find connections between my own experiences, theoretical writings and artistic practices. In the first section Thinking outloud, I will open up my own experiences, existing choreographic practices and artistic references which are setting the frame for the artistic final work. I relate my thinking to practices by Deborah Hay, Boris Charmatz and Esther Salomon. I will also share my other perception related artistic works created during my MA studies in the Master's Degree Programme in Choreography. In the next section, I will open up to theory. I will explore how perception can be seen both as a political and existential question. The political aspects I discuss alongside a text by George Lakoff, Mark Johnson and Erin Manning. The existential aspects I try to articulate together with Martin Heidegger and Edmund Husserl. In the last section Performing perception – the performance I go more into the details of the performance itself. As we were working with re-writing the perception, I will outline different practices and compositional tools that emerged from this process.
  • Hagfors, E. A. Martin (Suomen metsätieteellinen seura, 1929)
  • Korhonen, Riku (2013)
    Kuvaan tutkimuksessani näyttelijän keskittymisen tapahtumaa näyttelemisen hetkellä ja tämän tapahtuman konkreettisia häiriöitä sekä niiden syitä. Tutkimus siis lähtee omista kokemuksistani, joita minulla on ollut oman urani aikana vuodesta 2002 tähän päivään asti. Tutkimusmetodina käytän autoetnografiaa. Näyttelemisen aktin näen tutkimuksessani kokemuksellisen kontaktin kautta syntyvänä kohtaamisen tapahtumana, jossa näyttelijän vastaanottaman impulssin kautta syntyy kehollinen ja mielellinen horjahdus, jonka ansiosta hänen kokemushorisonttinsa muuttuu ja uudistuu. Tämän muutoksen seurauksena hän voi lähettää uuden impulssin eteenpäin niin, että syntyy näyttelemisen kehä, luuppi, jossa impulssit seuraavat toisiaan näyttelijän, vastanäyttelijän ja yleisön muodostamassa kolmiossa. Tämän ajatuksen pohjana olen käyttänyt Juri Lotmanin sisäisen viestinnän mallia, autokommunikaatiota. Näyttelijän keskittymisen jaan sisäiseen ja ulkoiseen keskittymiseen, joihin sovellan Laura Janssonin urheilijan huomiokyvyn nelikenttämallia. Tämä malli on tutkimukseni keskeinen ankkuri jonka ympärille rakennan kahden näyttelijäntyön metodin ja kahden kirjoitetun ammattiteorian avulla struktuurin omasta keskittymistäni näytellessäni ja harjoitellessani näyttelijäntyötä. Nämä teoriat, joita käytän tutkimukseni kontekstissa kirjallisina, en käytännön ”lattiatyöskentelymalleina”, ovat Konstantin Stanislavskin luoman järjestelmän näyttelijän huomion piirit ja Declan Donnellanin kehittämä teoria näyttelemisen kohteesta. Praktisina esittämis- ja harjoitusmetodeina, joita olen opiskellut käytännössä ja käyttänyt työssäni, toimivat improvisaatioon pohjautuva ranskalainen nykyklovneria, joka henkilöityy oman tutkimukseni kontekstissa ohjaaja-pedagogi Philip Bouleayhin sekä japanilaisen ohjaajan Tadashi Suzukin kehittämä näyttelemisen metodi. Metodit liittyvät myös väitteeseen, ettei näyttelijä ole koskaan valmis. Itse uskon myös siihen: näytteleminen on ihmiselle ammatinvalintana ja taiteenlajina jatkuvan harjoittelun polku. Sen varrella ja sitä pitkin kulkiessaan hänen on hyödyllistä tutustua erilaisiin oman ammattinsa metodeihin ja harjoittelutapoihin, joiden avulla hän voi luoda omaan kehoonsa kokonaisvaltaisen psykofyysisen harjoitteluperinteen. Tutkimuksessani olen yrittänyt hiukan valaista kahta tällaista polkua, Suzuki-metodia ja nykyklovneriaa, jotka molemmat voisivat toimia näyttelijälle elämänmittaisina harjoittelun välineinä. Haastattelen tutkimukseni lopuksi myös viittä näyttelijää heidän keskittymisen ja keskittymisen kadottamisen kokemuksistaan sekä raportoin , miten omassa näyttelijän keskittymisen nelikentässäni samaistun näihin kokemuksiin.
  • Korhonen, Riku J. (2013)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
  • Hämäläinen, Riina (Helsingin yliopisto, 2020)
    The sex/gender model used in biological archaeologies to investigate human remains and past lives is one that relies on the epistemological and ontological separation of sex and gender. Despite this separation the model ends up treating these concepts synonymously due to the taken-for-granted binary nature of sex which in a deterministic manner eventuates into an equally binary gender. This thesis develops a theoretical framework for an archaeological concept of gender that operates without the division, binarism and determinism implicit in the sex/gender model. Pursuing answers to the questions whether it is possible to approach both sex and gender in archaeology in a nonbinary way, and if so, what is an archaeologically feasible alternative, it seeks to devise a method to approach sex and gender in mortuary archaeology beyond the deterministic binary. This thesis is firmly theory-oriented and the writings of various authors within the discipline of archaeology, feminism and queer studies comprise the necessary material. The theories pertaining to the field of feminism are intersectionality and queer theory, which eschew normativity and essentialism and call for gender diversity. Respective to archaeology, the theories influencing this thesis derive from new materialisms to whom the rejection of divisions and dichotomies is characteristic. In this regard, of particular note are the writings of new materialist and feminist theorist Karen Barad. Applying her theories concerning the relational, entangled and mutually constitutive nature of matter and meaning to the topic of sex and gender is central in devising a nonbinary new materialist perspective to be used for the purpose of a more open and inclusive mortuary archaeology. This thesis reveals that the dualistic division between nature and culture has resulted in a separate conceptual development and different strategies of engagement concerning sex and gender. The reason why sex is seen as a biological fact and gender as a cultural meaning proves false when both are affected equally by nature and culture, with the body serving as a nexus-point in which these two forces converge. Applying Barad’s insight reveals that binary sex is not an inherent quality of the body, but one that is produced through a scientific biomedical apparatus. Sex and gender exist in a state of inseparability when undetermined, but when subjected to a determination process, they become mutually exclusive phenomena, thereby disrupting sex-to-gender determinism. In their separate state, both are constitutive of matter and meaning, which is why gender made determined through intersectionality can be used to study gendered understandings through the materiality of the body, exempt from binary views. Analysing a topical bioarchaeological publication concerning a female Viking warrior through the approach that does not depend on the sex binary reveals that a scientific biomedical apparatus is subject to criticism on multiple fronts. Though the case study should be credited with rejecting gender role stereotypes, it demonstrates determinism and binarism as well as homogeneity and universalism in terms of categories. Failing to imagine possibilities beyond a fixed binary also results in the exclusion of alternate ways of knowing and being. The open-ended approach proposed in this thesis not only seeks to grant these possibilities opportunities to exist, but counsels cognisance towards the exclusions apparatuses enact. Embracing speculation, it also holds ambiguity and vagueness to be meaningful qualities pertaining to gendered archaeology. Regarding the mortuary setting, binary sex determinations need not be abandoned, but they should be used alongside this nonbinary approach.
  • Hatakka, Elina (2000)
    Tutkielman taustalla on Nancy Chodorowin psykoanalyyttistä feminismiä edustava teoria, jonka mukaan äitiys, siinä muodossa kuin me sen tunnemme, on sosiaalisesti tuotettu ilmiö: tytöt sosiaalistetaan empatian kykyyn ja haluun hoivata, pojat puolestaan sosiaalistetaan erillisyyteen muista ihmisistä, kilpailuun ja haluun edetä uralla. Kun kuitenkin jotkut isät - tosin harvat, sillä tilastojen mukaan vain n. 2 % isistä on jäänyt kotiin pidempiaikaista hoivatyötä tekemään - ryhtyvät pienokaisiaan hoitamaan, on tutkimuksessa pyritty selvittämään, poikkeavatko nämä miehet millään tavoin keskivertomiehestä sekä yritetty piirtää kuva empatiaan kykenevästä ”hoivaisästä”. Yleisenä tavoitteena on on ollut etsiä näyttöä Chodorowin teesille miesten suuremmasta erillisyydestä. Tutkimus keskittyy luotaamaan miesten ominaispiirteitä nk. sosiaalisen sukupuolen viitekehyksestä käsin. Sosiaalisen sukupuolen määrittämisessä on käytetty Sandra L. Bemin feminiinisyys/maskuliinisuus typologiaa Jouko Huttusen Suomen oloihin soveltamana. Bem erottaa neljä eri luonnetyyppiä: feminiininen, maskuliininen, eriytymätön ja androgyyni. Kun androgyynisessä luonnetyypissä yhdistyvät sekä maskuliiniset että feminiiniset ominaisuudet, on alkuhypoteesinä esitetty oletus, että isät, jotka ryhtyvät hoivatyöhön, edustavat joko feminiinistä tai androgyynistä luonnetyyppiä. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu, Bemin luonteenpiirteitä kartoittavan asteikkomittarin lisäksi, 16 teemahaastattelusta, jotka on tehty haastattelemalla kahdeksaa pienten lasten isää ja näiden puolisoita vuoden 1999 aikana. Neljä haastatelluista isistä on ollut pidemmän jakson kotona hoitamassa lapsiaan; näitä isiä verrataan ”tavanomaisiksi” nimettyihin isiin. Haastatteluissa on keskitytty perheiden arkeen, mutta myös haastateltavien ystävyyssuhteita ja suhteita omiin vanhempiin lapsuudessa ja aikuistuttua on kartoitettu. Tärkeimpinä tuloksina todetaan ensinnäkin, että miesten puheesta nousi esille suurempi erillisyys ja ansiotyöhön suuntautuneisuus kuin naisten. Sitä, johtuuko tämä juuri Chodorowin esittämästä mekanismista, ei luonnollisesti voitu todistaa. Toiseksi, Bemin luonnetyyppeihin perustuva alkuhypoteesi ei täyttynyt. Kolmanneksi, tutkimustulosten pohjalta on laadittu ”hoivaisän” kriteerit, joista tärkein on se, että miehellä täytyy olla aito, ”sisältä” kumpuava halu hoitaa lapsiaan. Tärkeimpiä lähteitä ovat haastatteluaineiston lisäksi olleet Chodorowin ”The Reproduction of Mothering” (1978), Kyle D. Pruettin ”Pappa som mamma” (1988), Bemin androgyynisyyden mittausta käsittelevät artikkelit, Michael E. Lambin: ”The Role of the Father in Child Development” (1981 ja 1997) ja Jouko Huttusen tuotanto.
  • Sirkiä, Saara-Kaisa (2006)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan Helsingin kaupungin Rakennusvirastossa ja Sosiaalivirastossa työskentelevien lähiesimiesten (esimiehet, joiden alaisilla ei ole alaisia; Leppänen, 2002) asennoitumista tulos- ja kehityskeskusteluihin. Tulos- ja kehityskeskustelulla opinnäytetyössä tarkoitetaan esimiehen ja hänen alaisensa välistä luottamuksellista keskustelua, joka käydään säännöllisesti vähintään kerran vuodessa etukäteen sovittuna ajankohtana ja jossa käsitellään menneen kauden arviointi, tulevan kauden tavoitteet sekä työntekijän kehittymistarpeet. (sovellettu Kaartinen ym., 2001.) Keskustelujen taustalta on tunnistettavissa useampia henkilöstöjohtamisen teoreettisia malleja, jotka voidaan jaotella työn suoriutumisen arviointia ja työssä kehittymisen näkökulmaa painottaviin malleihin. Opinnäytetyössä luodaan yleiskatsaus erilaisiin malleihin painottaen niiden mallien esittelyä, joiden voidaan nähdä liittyvän Helsingin kaupungin tulos- ja kehityskeskustelukäytäntöön. Tulos- ja kehityskeskustelukirjallisuudessa korostetaan esimiesten keskeistä asemaa keskustelujen toteuttamisen ja niistä saatavan annin kannalta (Elo, 1997; Juuti & Vuorela, 2002). Opinnäytetyön tavoitteena onkin selvittää, kuinka lähiesimiestehtävissä toimivat henkilöt asennoituvat tulos- ja kehityskeskusteluihin yhtenä henkilöstöjohtamisen työvälineenä ja millaisiin asioihin asennoituminen liittyy. Lähiesimiesten asenteita tarkastellaan argumentatiivisina ja sosiaalisina ilmiönä ja tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996) sekä sosiaalista korostava relationaalinen sosiaalipsykologia (Bateson, 1972; Goffman, 1974; Israel, 1979). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 1999, 2005) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu 14:n lähiesimiestehtävässä toimivan henkilön yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Aineiston analyysin perusteella lähiesimiesten suhtautuminen muodostuu yksilöllisesti koettujen hyötyjen, työyhteisön kontekstin ja toimija-asemien suhteiden sekä nykyajan työelämähaasteiden muodostamassa arvottamisen kehikossa. Pääosin haastateltavat suhtautuvat tulos- ja kehityskeskusteluihin myönteisesti. Myönteisen suhtautumisen nähdään joko kuuluvan lähiesimiehen toimija-asemaan, jolloin suhtautuminen on normatiivista tai myönteisyys liitetään itselle koituviin hyötyihin, jolloin suhtautuminen on pragmaattista. Kielteisempi suhtautuminen liittyy keskusteluiden toteuttamiseen viraston taholta ohjatussa toimintakulttuurissa tai kielteisyys liittyy kokemukseen keskusteluiden yksipuolisesta toteuttamisesta työntekijöiden passiivisuuden takia. Tulos- ja kehityskeskustelujen keskeisimmät kehittämisen kohteet aineiston analyysin perusteella liittyvät lähiesimiestyötä tekevien henkilöiden vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen sekä toimintakontekstin piirteiden huomioimiseen tulos- ja kehityskeskustelujen toteuttamisessa. Myös ikääntyvien työntekijöiden sekä määräaikaisessa työsuhteessa olevien henkilöiden kanssa tulos- ja kehityskeskustelujen toteuttamisesta olisi tarpeellista tehdä jatkoselvitystä. Keskeisimmät lähdeteokset: retorisesta asenneteoriasta Michael Billigin (1987/1996) Arguing and thinking: a rhetorical approach to social psychology; laadullisesta asennetutkimuksesta Kari Vesalan ja Teemu Rantasen (2005) Laadullinen asennetutkimus: lähtökohtia, periaatteita, mahdollisuuksia, henkilöstöjohtamisesta Riitta Viitalan (2004) Henkilöstöjohtaminen sekä tulos- ja kehityskeskusteluista esimiestyössä Pauli Juutin ja Antti Vuorelan (2002) teos Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi.
  • Anttila, Eeva; Pohjola, Hanna; Löytönen, Teija; Kauppila, Heli (2017)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    Tämä verkko-oppimateriaali on laadittu erityisesti osaksi taidealojen opettajankoulutukseen kuuluvaa Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa -kurssia. Materiaalin tarkoitus on tukea opiskelijan itsenäistä opiskelua, toimia ryhmätyöskentelyn pohjana ja antaa opiskelijoille mahdollisuus syventyä itseään kiinnostaviin aiheisiin syvemmin myös kurssin jälkeen. Se toimii siis parhaiten yhteydessä kontaktiopetukseen, mutta sitä voi käyttää myös itsenäisesti, irrallaan kurssista.
  • Lampinen, Mika (2000)
    Tarkastelen tutkielmassani ns. nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumista. Nuortaistolaisuus oli 1970-luvulla erityisesti yliopistomaailmassa, mutta myös oppikouluissa ja esimerkiksi kulttuuripiireissä vahvaa kannatusta nauttinut nuorisoliike. Sen ideologia perustui jyrkkäpiirteiseen marxismi-leninismiin, ja nuortaistolaiset olivatkin 1970-luvulla Neuvostoliiton uskollisimpia liittolaisia Suomessa yhdessä SKP:n opposition, ns. taistolaisten kanssa. Alunperin tarkoitukseni oli ratkaista "nuortaistolaisuuden mysteerio", selvittää, miksi suuri osa aikakautensa yhteiskunnallisesti aktiivisista nuorista sitoutui viime kädessä sosialistiseen vallankumoukseen tähdänneeseen liikkeeseen ja ryhtyi pitämään sen ideologiaa, marxismi-leninismiä "tieteellisenä maailmankatsomuksena", jonka asettamukset olivat absoluuttisesti, "tieteellisesti" tosia. Huomattuani vastaamisen tähän perimmäiseen miksi-kysymykseen kutakuinkin mahdottomaksi päädyin kuitenkin muotoilemaan tutkimuskysymykseni maltillisemmin. Pyrin kartoittamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ne tekijät, jotka vaikuttivat nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumiseen. Hahmottelen myös näiden tekijöiden suhdetta toisiinsa ja punnitsen niiden painoarvoa nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumisprosessissa. Tarkastelen nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumista varsin konkreettisella tasolla, koska mielestäni ideologiat eivät kehity teoreettisessa umpiossa, irrallaan yhteiskunnallisesta todellisuudesta, vaan konkreettiset historialliset tekijät vaikuttavat yhteiskunnallisen liikkeen aatteelliseen kehitykseen usein huomattavasti abstrakteja teorioita enemmän. Nuortaistolaisuuden tarkastelu historiallisessa kontekstissaan auttaa ymmärtämään, miksi marxismi-leninismiin päädyttiin. Nuortaistolaisen liikkeen ideologian muotoutumiseen vaikuttaneita tekijöitä löytyikin mittava joukko. Siihen vaikuttivat tavalla tai toisella ainakin suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutos 1960-luvulla, kansainvälis-poliittinen tilanne (lähinnä Vietnamin sota ja kolmannen maailman maiden vapaustaistelut), kansainvälinen opiskelijaliike ja uusvasemmistolaisuus, suomalainen 1960-lukulainen yleisradikalismi, uuden nuorisokulttuurin saapuminen Suomeen 1960-luvulla, Leninin imperialismiteoria, poliittinen tilanne Suomessa (erityisesti SKP:n sisäiset ristiriidat ja ns. kansanrintamahallituksen toiminta) ja korkeakouluissa riehunut hallinnonuudistustaistelu. Eräänlaisena sivujuonteena tutkimuksen kuluessa kävi myös ilmi, ettei nuortaistolainen liike ollutkaan sellainen Sosialistisen Opiskelijaliiton (SOL) ympärille muodostunut yksinapainen monoliitti, jollaisena se usein esitetään, vaan se koostui kahdesta päähaarasta. Ensin marxismi-leninismin omaksui ns. taistolainen teiniliike, joka toimi pääasiassa Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton (SDNL) ja Teiniliiton piirissä. Myöhemmin "luokkakantaisille linjoille" päätyi ns. taistolainen opiskelijaliike, joka operoi ensisijaisesti yliopistoissa ja korkeakouluissa. Nämä osakeskukset tekivät kuitenkin tiivistä yhteistyötä keskenään, ja monet liikkeen aktiivit toimivat rinnakkain niiden molempien puitteissa. Aatteellisesti nuortaistolainen liike oli erittäin yhtenäinen. Lähdemateriaalina olen käyttänyt Kansan arkistossa sijaitsevia SDNL:n ja SOL:n arkistoja, erilaisten nuorisojärjestöjen lehtiä, kuten Terää, Soihtua, Tutkainta ja Toveria, aikalaiskirjallisuutta, haastatteluja (joita en itse tosin ole tehnyt) sekä tietysti aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta.
  • Varvikko, Mika (2005)
    Toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten, turvallisuuden käsitteen laajenemisen ja päätöksentekojärjestelmän uudistusten myötä Suomen kansallinen turvallisuuspoliittinen päätöksentekomenettely on muuttunut. Toimintaympäristön analysointi, johtopäätökset ja päätöksenteko ovat aiemmasta poikkeavalla tavalla avoimemman arvioinnin kohteena. Parlamentaarisen päätöksentekotavan vahvistaminen on myös lisännyt päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Turvallisuuspolitiikka poliittisena toimintana on muuttunut. Keskeiset turvallisuuspoliittiset toimijat - tasavallan presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri - ovat olleet merkittävässä asemassa valtioneuvoston vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelussa. Sen lisäksi, että toimijat ovat vaikuttaneet selonteon sisältöön, heidän turvallisuuspoliittinen reaktiivisuutensa viestittää ympäristöön tietynlaista sanomaa. Pro gradu -tutkielmani päämääränä on analysoida keskeisten turvallisuuspoliittisten toimijoiden reaktiivisuutta vuoden 2004 selonteon valmistelun aikana. Toimijoiden reaktiivisuutta arvioidaan julkisten puheiden perusteella. Arvioinnissa on käytetty toimijakeskeistä järjestelmäanalyysimallia sekä adaptaatioteoriaa. Aineiston käsittely on toteutettu puheaktiteorian ja diskurssianalyysin menetelmin. Tutkimuksessa havaittiin, että toimijoiden reaktiivisuus voidaan ymmärtää kilpailuna siitä, kenen totuus voittaa ja kuka tulkitsee oikein kansan tahtoa. Reaktiivisuudella toimijat muodostavat tietynlaista kuvaa todellisuudesta, jota he pyrkivät hallitsemaan. Tämä voidaan ymmärtää myös pyrkimykseksi hallita sisäistä toimintaympäristöä. Hallitsemalla sisäistä ympäristöä toimijat pystyvät hallitsemaan myös ulkoisesta ympäristöstä tehtäviä tulkintoja ja niiden merkityksiä. Aineiston analysoinnin perusteella voidaan sanoa, että sisäinen toimintaympäristö tarjoaa toimijoille enenevissä määrin läheisiä ja konkreettisia haasteita, joihin heidän tulee reagoida. Kaikki toimijat myös ottavat reaktiivisuudessaan huomioon kansalaisten läheisiksi kokemia asioita. Toimijat painottavat sisäisen ympäristön itsenäisyyttä ja kansallisen harkinnan merkitystä päätöksenteossa. Tällä he tarkoittavat nimenomaan päätöksiä ulkoisen ympäristön haasteisiin vastaamisessa. Voidaankin sanoa, että ulkoisen toimintaympäristön vaikutus reaktiivisuuden alulle panijana on sen suurin - reagointiin pakottava - voima. Tällöin sisäisessä toimintaympäristössä tapahtuvalla kamppailulla oikeasta totuudesta on viime kädessä suurempi vaikutus toimijoiden reaktiivisuuden sisällössä. Rosenaun adaptaatioteorian mukaan mukautuminen tapahtuu sisäisen ja ulkoisen ympäristön vuorovaikutuksessa. Samoin voimavaroiltaan pienten valtioiden tulisi suhteuttaa toimintansa ulkoisen toimintaympäristön asettamien haasteiden mukaisesti. Toimijoiden reaktiivisuuden perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että vuorovaikutuksessa on tapahtunut muutoksia. Sisäisen toimintaympäristön merkitys haasteiden asettajana on vahvistunut. Näyttääkin siltä, että toimijoiden herkkyys sisäisen ympäristön vaatimuksille on kasvanut. Keskeisenä johtopäätöksenä voidaan todeta, että toimijoiden reaktiivisuus on sisäiseen ympäristöön vaikuttamista tietyllä tavalla nähdyn ulkoisen ympäristön haasteisiin vastaamiseksi.
  • Oksanen, Pia Jutta (2006)
    Pro gradu -tutkielmassani tutkin 17-27-vuotiaiden (N = 149) autokoululaisten käsityksiä siitä, mitkä liikenneteot, ajotyylit ja ominaisuudet ovat feminiinisiä, yleisinhimillisiä tai maskuliinisia. Opinnäytetyöni aineiston olen kerännyt lomakekyselynä Helsingin ja Tampereen alueen autokoulujen asiakkailta. Luokittelutehtävää suunnitellessani sovelsin Sandra L. Bemin (1974) BSRI-mittaria (Bems Sex Role Inventory). Itsearvioinnin sijaan tehtävänä oli autoilijoiden, liikennetekojen ja ominaisuuksien arvioiminen. Pro gradu -tutkielmassani keskityn sukupuolistereotypioiden sisällön tutkimiseen. Kuten mittarin kehittäjä Sandra L. Bem (1993, 119-125) on todennut, kuvastavat alkuperäisessä BSRI-mittarissa olevat ominaisuudet läntisissä teollisuusmaissa vallalla olevia näkemyksiä feminiinisyyksistä ja maskuliinisuuksista. Näistä näkemyksistä koostuvat myös autoilijoihin liitettävät sukupuolistereotypiat. Sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa on osoitettu stereotypioiden olevan usein tilannesidonnaista tai tilanteen raamittamaa (Operario & Fiske, 2001). Näistä syistä johtuen yhdistin BSRI-mittarista johdettuihin osioihin liikenneviitekehyksen. Tutkielmani teoreettinen viitekehys kumpuaa stereotypiatutkimuksesta. Sosiaalisen identiteetin ja itsekategorisaation teorioiden lisäksi viittaan kriittisen sukupuolitutkimuksen teorioihin ja tutkimuksen piirissä käytyihin teoreettisiin keskusteluihin. Tutkimuskysymykseni nousevat tästä teoriataustasta: tutkielmassani mielenkiintoni kohdistuu siihen, miten naisten ja miesten luokittelut eroavat toisistaan ja missä suhteessa yhtenevät, onko luokitteluista muodostettavissa kokonaisuuksia, toistavatko luokittelut alkuperäisen BSRI-mittarin luokitteluja ja voidaanko luokittelujen perusteella tehdä johtopäätöksiä sisäryhmän suosimisesta? Opinnäytetyöni aineiston analyysin tuloksista kävi ilmi, että ne teot ja ominaisuudet, joiden suhteen vastaajien enemmistössä vallitsi jaettu käsitys (eli konsensus-muuttujat), olivat pääasiassa joko maskuliinisia (12 osiota) tai yleisinhimillisiä (13 osiota). Feminiinisiksi luokitteli yli 50 % sekä miehistä että naisista vain kuusi osiota. Vastausten enemmistön feminiinisyys ja maskuliinisuus -luokitteluissa oli BSRI-mittarista johdettuja ja alkuperäistä luokittelua toistavia osioita yhteensä seitsemän kappaletta. Naisten ja miesten vastausjakaumat erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi lukuisten osioiden suhteen. Erot korostuivat feminiinisyyden ja maskuliinisuuden luokittelussa. Tulosten perusteella on mahdollista väittää, että sekä miehillä että naisilla esiintyy sisäryhmän suosimista. Vastausjakaumien suhteellisten osuuksien hajonta viittaa myös erottautumisen tarpeeseen liittämällä sisäryhmään niin negatiivisia kuin positiivisia ominaisuuksia.
  • Räsänen, Syksy (2017)
    Laskennallisen materiaalifysiikan professori Kai Nordlund pyysi minua pitämään puolustuspuheen kaiken teorialle viime Tieteen päivillä Helsingissä. Tämä kirjoitus pohjaa siellä 11.1.2017 pitämääni esitykseen. Hahmottelen mistä kaiken teoriassa on kyse ja kerron kaksi syytä, miksi se on tärkeä.
  • Oksanen, Eeva (2005)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, minkälaisia mielikuvia ja ajatuksia tietyt Schwartzin arvoteorian arvot herättävät kauppatieteiden, tekiniikan ja sosiaalitieteiden korkeakouluopiskelijoissa. Tutkimuksessa tutkitaan myös, poikkeavatko eri alojen opiskelijoiden mielikuvat toisistaan. Tutkimus on osa tutkimushanketta Arvot, moraalinen identiteetti ja tunteet erityyppisissä sosiaalisissa suhteissa. Tutkimus on Suomen Akatemian rahoittama ja se on osa Liisa Myyryn väitöskirja-aineistoa. Tutkimusaineisto kerättiin Helsingin kauppakorkeakoulussa, Teknillisessä korkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa vuonna 1998. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä. Kyselyyn vastasi yhteensä 138 henkilöä. Vastaajien keski-ikä oli 25 vuotta ja vastaajat olivat keskimäärin kolmannen vuoden opiskelijoita. Tutkimukseen valittiin arvoja Schwartzin arvotypologian itsensäkorostaminen-itsensäylittäminen -akselilta. Kyseiset arvot valittiin, koska Verkasalon (1994) mukaan suurimmat erot kauppatieteiden, tekniikan ja humanististen tieteiden/sosiaalitieteiden opiskelijoiden arvoissa esiintyivät juuri tällä akselilla. Tutkittavat arvot olivat: yhteiskunnallinen tunnustus, kyvykkyys, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ykseys luontoon, menestys, suvaitsevaisuus, arvovalta, avuliaisuus, kunnianhimo ja luonnon ja taiteen kauneus. Edellä mainituista arvoista lopulliseen analyysiin valittiin sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ykseys luontoon, menestys, suvaitsevaisuus, arvovalta, avuliaisuus ja kunnianhimo. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkitut arvot herättivät vastaajissa hyvin monipuolisia ja keskenään erilaisia mielikuvia. Saman opiskelijaryhmän sisällä mielikuvat saattoivat olla toisilleen vastakkaisia. Arvot siis nähtiin monipuolisemmin, kuin Schwartz ne määrittelee. Kauppatieteiden opiskelijoiden mielikuvissa korostui muita opiskelijaryhmiä enemmän yksilökeskeisyys ja itsensä korostaminen. Tekniikan opiskelijoiden mielikuvat muistuttivat kauppatieteiden opiskelijoiden mielikuvia. Myös niissä korostui yksilökeskeisyys. Sosiaalitieteiden opiskelijoiden mielikuvissa korostui universalismi ja itsensäylittäminen. Keskeiset lähteet: Myyry, L. - Helkama, K. (2001). University Students" Value Priorities and Emotional Empathy. Educational Psychology, 21, 25-40. Myyry, L. (2003). Components of Morality. A Professional Ethics Perspective on Moral Motivation, Moral Sensitivity, Moral Reasoning and Related Constructs Among University Students. Helsinki: Yliopistopaino. Schwartz, S. (1992). Universals in The Content and Structure of Values: Theoretical Advances And Empirical Tests in 20 Countries. Advances in Experimental Social Psychology, 25, 1-65. Tuomi, J. - Sarajärvi, A. (2002). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Gummerus.
  • Hagfors, E. A. Martin (Suomen metsätieteellinen seura, 1936)
  • Ollinen, Severi (2020)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella sisäisen motivaation merkitystä musiikinopiskelussa, sekä eritellä niitä tekijöitä, jotka liittyvät sisäisen motivaation syntymiseen ja säilymiseen. Tutkin tapoja, joilla musiikinopettaja voi tukea oppilaan sisäistä motivaatiota. Tutkimuskysymykseni olivat: 1) Millainen merkitys oppilaan sisäisellä motivaatiolla on musiikinopiskelussa? 2) Miten musiikinopettaja voi tukea oppilaan sisäisen motivaation syntymistä ja säilymistä? Tutkimuksen keskeisiä käsitteitä olivat motivaatio, sisäinen motivaatio, itseohjautuvuusteoria (SDT) ja ulkoinen motivaatio. Eri motivaatioteorioista valitsin juuri Ryanin & Decin itseohjautuvuusteorian, sillä sen yhteys sisäiseen motivaatioon sopii erityisen hyvin pitkäjänteisen musiikinopetuksen tavoitteisiin. Itseohjautuvuusteoria tarjoaa näkökulmia sellaisen oppimisympäristön luomiseen, joka mahdollistaa motivaation syntymisen. Tutkimukseni menetelmä oli systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Kokosin tutkimukseeni tietoa jo olemassa olevista tieteellisistä julkaisuista, joiden tutkimustuloksia analysoin, vertailin ja yhdistelin. Sisäinen motivaatio vaikuttaa positiivisesti oppimiseen. Musiikinopettaja kykenee vaikuttamaan oppilaidensa sisäiseen motivaatioon eri tavoin. Musiikinopettajan tulisi kehittää oppimisympäristöjä, joissa oppilas voi kokea kyvykkyyttä, oppia uusia taitoja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja samalla säilyttää oman valinnanvapauden tunteensa. Opetuksen tulee olla sopivan haastavaa jokaiselle oppilaalle. Tämän toteutuminen vaatii eri tasoisten osallistumismahdollisuuksien tarjoamista musiikinopetuksessa.