Browsing by Subject "terrorismin vastainen toiminta"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Jansson, Julia (2008)
    Pro gradu –tutkielmani sijoittuu poliisihistorian alaan ja liittyy sekä kriminologiaan että kansainvälisiin suhteisiin. Tutkielma käsittelee terrorismin ja anarkismin vastaista poliisiyhteistyötä. Työssä analysoidaan Rooman kansainvälisen anarkismin vastaisen konferenssin (International Anti-Anarchist Conference of Rome) päätöksiä vuodelta 1898 sekä Interpolin (the International Criminal Police Organization – Interpol) päätöslauselmia vuodelta 1998. Nämä ovat työni primaarilähteet. Lisäksi tarkastelen myös muita Interpolin vuoden 1951 jälkeen tekemiä terrorismiin liittyviä päätöslauselmia. Työssäni tutkin päätöslauselmia ja vertailen niiden tapoja käsitellä ja määritellä terrorismia. Työn lähtökohta on Richard Bach Jensenin ajatus siitä, että Interpol on itse asiassa anarkismin vastaisen konferenssin seuraaja. Tämän takia päätöslauselmia on hedelmällistä verrata keskenään. Interpolin suhtautuminen terrorismiin muuttui huomattavasti vuonna 1998, minkä takia juuri tämä vuosi on valittu tutkimuksen kohteeksi. Tähän saakka Interpol oli pitänyt tärkeimpänä ohjenuoranaan peruskirjansa kolmatta artiklaa, joka kieltää organisaatiota puuttumasta poliittisiin, sotilaallisiin, uskonnollisiin tai rotuun liittyviin asioihin. Terrorismia pidettiin näihin asioihin kuuluvana. Vuoden 1998 jälkeen terrorismi kuitenkin katsottiin osaksi kansainvälistä rikollisuutta, eli asiaksi, jota vastaan Interpolin tulee taistella. Sekä Rooman anarkismin vastaisen konferenssin että Interpolin päätöslauselmissa (anarkistinen) terrorismi epäpolitisoitiin, eli määriteltiin rikolliseksi. Tutkielma pyrkii kuvaamaan sitä, miten epäpolitisointi näkyy päätöslauselmissa sekä hahmottelemaan sille mahdollisia syitä. Yhtenä epäpolitisoinnin tärkeimmistä syistä voidaan pitää anarkismin ja terrorismin poliittista luonnetta, jonka takia kansainväliselle poliisiyhteistyölle on ollut vaikea rakentaa pohjaa. Epäpolitisoinnin avulla ongelma on voitu kiertää, koska teot on erotettu niiden motiiveista. Tällä tavalla niitä on voitu käsitellä tekoina, joita jokainen maa pitää rikollisina, kuten tuhopolttoina tai murhina. Vuosina 1898 ja 1998 molemmat toimijat, sekä Rooman anarkismin vastainen konferenssi että Interpol, kohtasivat samankaltaisen uhan ja reagoivat siihen samalla tavoin. Terrorismin luonteen muutos lisäsi tarvetta tiiviimmälle kansainväliselle yhteistyölle, minkä epäpolitisointi mahdollisti. Lisäksi yhteiskunnalliset olot ja poliisin byrokratisoituminen vaikuttivat anarkismin vastaisen konferenssin ja Interpolin toimintatavan muutoksiin.
  • Sydänmäki, Veera Katariina (2005)
    Tässä tutkielmassa käsitellään syyskuun 11. päivän tapahtumien ja Yhdysvaltain näiden tapahtumien jälkeen muotoileman, terrorismin vastaiseen sotaan perustuvan ulkopolitiikan välistä yhteyttä. Työn teoreettisena lähtökohtana on, että Yhdysvaltain poliittinen eliitti joutui määrittelemään ja antamaan merkityksen syyskuun 11. päivän tapahtumille luodakseen lähtökohdan merkitykselliselle vastareaktiolle. Analyysissa pyritään kuvaamaan tätä merkityksenannon prosessia ja sitä, miten merkityksenannon prosessissa syntyneet representaatiot mahdollistivat terrorismin vastaiseen sotaan perustuvan ulkopolitiikan muotoilun. Lähestyn tätä aihetta kolmen analyyttisen vaiheen avulla. Ensinnäkin, esittelen työni teoreettisen lähtökohdan - narratiivisen lähestymistavan - jonka tarkoituksena on kuvailla merkityksenannon yleistä logiikkaa. Narratiivisen lähestymistavan perusolettamuksena on, että kansalliset narratiivit kontekstualisoivat poliittisia ongelmia ja kehystävät niiden mahdollisia ratkaisuja. Esittelen tämän jälkeen diskursiivisten rakenteiden kerrosmallin, jonka olettamuksena on, että poliittiset diskurssit (ja kansalliset narratiivit, jotka muodostavat poliittisten diskurssien perustan), ohjaavat poliittisia ratkaisuja ja politiikan yleistä suuntaa. Toiseksi, tulkitakseni kansallisten narratiivien ja poliittisten linjausten välistä yhteyttä teen katsauksen Yhdysvaltain historialliseen omakuvaan sisältyviin narratiiveihin. Identifioin tässä osuudessa Yhdysvaltain omakuvalle tyypillisen, Yhdysvaltain "ainutlaatuisuutta" (exceptionalism) korostavan narratiivin. Identifioin aimman tutkimuksen pohjalta myös neljä muuta Yhdysvalloille tyypillistä narratiivista traditiota - "Jeffersonianismin", "Hamiltonianismin", "Wilsonianismin" ja "Jacksonianismin". Kolmanneksi, luodakseni yhteyden narratiivisten rakenteiden ja syyskuun 11. päivän tapahtumien tulkinnassa käytettyjen diskursiivisten representaatioiden välillä analysoin diskurssianalyysin avulla syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeisiä poliittisia puheita. Analyysin tarkoituksena on kartoittaa tapahtumia koskevaa poliittista argumentointia ja kuvailla kansallisten narratiivien vaikutuksia argumentoinnin rakenteiden muodostumiseen. Analyysissa tulkitaan, miten kansalliset narratiivit ja niiden vaihtelevat diskursiiviset representaatiot kehystivät ja mahdollistivat terrorismin vastaisen sodan poliittisen agendan, ja sen taustalla olevien poliittisten periaatteiden muotoilun. Työn johtopäätöksenä on, että Yhdysvaltain "ainutlaatuisuutta" korostava narratiivi tarjosi kehyksen syyskuun 11. päivän tapahtumien tulkinnalle Yhdysvalloissa. Tässä kehyksessä korostuivat "ainutlaatuisuuden" narratiivin yleinen retorinen rakenne ja sille tyypilliset, keskeiset metaforat. Edelleen, syyskuun 11. päivän tapahtumia koskevassa argumentoinnissa korostuivat "Jacksonianismille" ja "Wilsonianismille" luontaiset narratiiviset rakenteet. Työssä päätellään lopuksi, että "Jacksonianismille" ja "Wilsonianismille" tyypillisten narratiivisten rakenteiden yhdentymä mahdollisti terrorismin vastaisen sodan sotilaallista väliintuloa korostavan ja potentiaalisesti "rajattoman" luonteen omaavan poliittisen linjan. Jos Yhdysvallat olisi määritellyt ja antanut merkityksen syyskuun 11. päivän tapahtumille joidenkin muiden narratiivien pohjalta, olisi sen valitsema poliittinen linja myös todennäköisesti ollut huomattavan erilainen.