Browsing by Subject "terrorisminvastainen toiminta"
Now showing items 1-11 of 11
-
(2006)Yhdysvaltojen ns. 'sota terrorismia vastaan' on tuonut uuskonservatismille paljon julkisuutta. Tästä huolimatta uuskonservatismia ja Yhdysvaltojen nationalismia laajemmin käsitteleviä tutkimuksia on edelleen vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida identiteettien rooleja Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Tutkimus luo uuden mallin monensuuntaisista identifikaatio-prosesseista. Ensinnäkin kansallinen identiteetti muodostuu kollektiivisina pidetyistä käsityksistä kansan olemuksesta. Toisaalta, merkittävä ja toistuva piirre Yhdysvaltojen kansallisen identiteetin muodostumisessa on 'vihollisten', 'liittolaisten' ja 'pahojen voimien' vastakkaiset identiteetit, joilla omaa 'puhdasta' identiteettiä korostetaan. Nämä vastakkaiset ja ristiriitaiset prosessit ovat vahvasti esillä Yhdysvaltojen uuskonservatismin kentällä. Tutkimuksessa kehitetty identifikaatio-prosessien malli perustuu Carl Schmittin poliittisiin teorioihin. Schmitt on tunnettu poikkeustila-teoriastaan. Hänen ajattelussaan vastakkainasettelu ja vihollisen läsnäolo korostuvat. Sekä Schmittin että uuskonservatiivien teksteissä korostuu kaksi periaatteellista teemaa, poikkeavuus ja erottautuminen. Nämä teemat nousivat keskeisiksi tekemässäni retorisessa analyysissä, tutkimuksen empiirisessa osassa. Analysoin yhden yhdysvaltalaisen ns. think tankin julkaisemia kirjoituksia ja julkaisuja terrorismin vastaisesta sodasta. Analyysi perustuu Jacques Derridalta ja etenkin Kenneth Burkelta saatuihin vaikutteisiin. Yksi tutkimuksen tuloksista on se, että jatkuva identiteettien vastakkainasettelu lisää konfliktin riskiä joka tasolla. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että sellaiset identiteetti-diskurssit, jotka löytyvät Schmittin ja uuskonservatiivien kirjoituksista, edistävät poissulkevia ja taistelevia poliittisia linjoja erityisesti ulkopolitiikassa. Mitä pidemmälle ulkopoliittiset asenteet kehittyvät tähän suuntaan, sitä vähemmän sovinnollisemmat ja rakentavammat argumentit pääsevät esiin.
-
(2006)This thesis contributes to the development of poststructuralist feminist International Relations analyses about the US War on Terrorism. Gender is significantly involved in the justification and conduct of wars and militarism, established and supported by a particular hierarchal structure of masculinities and femininities. Hierarchal power relations prioritise the bodies and values of some, and demean, attack or conceal those of others. These are expressed in discourses of the various masculinities and femininities of the US self and its enemy Other, which are deconstructed and analysed by Foucauldian discourse analysis and theories of representation. Discourses of a male-performed 11 September 2001 terrorist attacks and US rescue response endowed hegemonic masculinity on the muscular masculinity of fire fighters. This was subsequently extended to soldiers of the US military, who fought in retaliation to the humiliation of feminised US nationhood, remasculinising the US national identity. This necessitated the representation of terrorists and Muslim men as morally and sexually deviant, homosexual, woman-oppressive demons. Likewise, Muslim women were victimised as helpless sufferers to be unveiled and rescued by a macho US crusade against terrorism. On the other hand, female terrorists confused the men-lifetakers/ women-lifegivers dichotomy, and were depicted as excessively violent, hypersexual beings, who were nonetheless victims of the seductions of manipulative Muslim men. Disciplinary action was taken against Muslim men in Guantánamo Bay and Abu Ghraib, which especially in the latter case resulted in scandals that evoked public pity for the unfortunate and uncivilised detainees who endured the torture of cruel un-American men and irrational women of the US Military Police. Meanwhile, the discourses of US soldiers in Iraq are examined through their own autobiographical voices, demonstrating that the military is indeed a misogynistic boy’s club. The fate of Private Jessica Lynch and the autobiographical works of soldiers also unsympathetic to the Iraqi population, continuing the Othering discourses established on 11 September. At the US home front, military mothers, both pro and anti-war, are supportive of the well being and honouring of their sons. There is a complex set of dominant discourses in continuous fluctuation sustaining the gender hierarchies that support war by privileging the bodies of some and discriminating and harming the bodies others. There is hope for change however, as the malleability of gender enables possibilities for resistance through counter discourses and female empowerment.
-
(2006)Tutkielmassa tarkastellaan Italian ja Yhdysvaltojen transatlanttisia suhteita pääministeri Silvio Berlusconin toisella hallituskaudella. Tarkasteltava ajanjakso on kohdistettu kevään 2001 ja kevään 2006 väliseen aikaan, jolloin Berlusconin keskustaoikeistolainen Casa delle Libertà -koalitio oli vallassa. Tutkimuksen tarkoituksena on pääasiassa Berlusconin julkilausumia analysoimalla selvittää, tapahtuiko Italian ulkopolitiikan linjassa hänen kaudellaan siirtymä pois maan tasavallan ajan traditiolle tyypillisestä multilateralismista Italian osallistuttua Yhdysvaltojen muodostamiin niin kutsuttuihin halukkaiden koalitioihin terrorismin vastaisen sodan aikana. Tutkimusongelmaa koskeva hypoteesini on, että Italian transatlanttisissa suhteissa tapahtui Berlusconin hallinnon aikana muutos siten, että Italia kyseenalaisti hänen hallituskaudellaan maan aiemmasta politiikasta poiketen Euroopan unionin ja Naton kautta kanavoituneita transatlanttisia suhteita, joista jälkimmäinen on perinteisesti toiminut kovan turvallisuuden alalla väylänä Italian ja Yhdysvaltojen suhteille. Suuntaa osoittavana hypoteesina on, että oletettu muutos oli kausaalisesti riippuvainen Yhdysvaltojen syyskuun 11. päivän 2001 jälkeisestä päätöksestä siirtyä aiempaa unilateralistisempaan ulkopolitiikkaan. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu Italian ulkopolitiikan aiemmasta tutkimuksesta, minkä lisäksi olen käyttänyt tulkinnan jäsentämisessä James S. Rosenaun kansainvälisen politiikan esiteoriaa, jonka mukaan valtion ulkopolitiikan taustalla vaikuttaa 4-5 eri muuttujaryhmää, jotka ovat yksilömuuttuja, roolimuuttuja, hallintomuuttuja, yhteiskunnallinen muuttujaryhmä ja järjestelmämuuttuja. Työn keskeisenä lähdeaineistona on erilaisia pääministeri Berlusconin julkilausumia kuten puheita, haastatteluja sekä raportteja presidentti Bushin kanssa järjestettyjen tapaamisten jälkeisistä lehdistötilaisuuksista. Aineiston analyysimetodina on kriittinen sisällönanalyysi, joka kiinnittyy premisseiltään löyhästi lingvistiseen analyysiin ja erityisesti siitä johdettuun kriittiseen diskurssianalyysiin. Sovellan työssäni Ole Wæverin mallin mukaista synkronisen ja diakronisen diskurssin analyysin yhdistelmää siten, että diskursiivista lähestymistapaa on käytetty yhteensopivana metodologiana Rosenaun esiteoreettiselle viitekehykselle. Työn tulosten perusteella Berlusconin hallinnon suhtautuminen Italian multilateraaleihin velvoitteisiin tavallaan poikkesi ja tavallaan ei poikennut Italian ulkopolitiikan traditiosta. Päädyin analyysin pohjalta synteesiin, jonka mukaan Berlusconin hallinnon suhde multilateralismiin muuttui hänen kautensa alussa tapahtuneen multilateralismin mukailemisen jälkeen kriittiseksi kauden keskivaiheilla, jonka jälkeen pääministerin julkilausumien perusteella oli havaittavissa merkkejä paluusta takaisin sovinnaisiin multilateraaleihin käytäntöihin. Kehitys ei tietynlaisesta säännönmukaisuudestaan huolimatta ollut kuitenkaan symmetristä, sillä multilateralismista poikkeamista puoltaneet puheenvuorot ja toisaalta sen merkitystä korostaneet lausunnot sijoittuivat ajallisesti limittäin. Hypoteesi piti tulosten perusteella paikkansa vain osittain, kun taas tutkimusta ohjannut hypoteesi osoittautui aikaisemman tutkimuksen ja analysoitujen julkilausumien perusteella oikeaksi.
-
(2006)Tutkielmassa mallinnetaan Suomen kansainvälisen terrorismin torjunnan strategiaa synnyttävä prosessi riskienhallinnan peruskäsitteiden ja -menetelmien avulla. Strategiaprosessin esittäminen terroririskien hallintaprosessina vastaa kysymykseen: miten Suomeen kohdistuvaa kansainvälisen terrorismin uhkaa voidaan arvioida ja millaiseksi terrorismin torjunnan strategia tämän arvioinnin perusteella muodostuu? Tutkielman lähtökohtana on kriittinen suhtautuminen globaalin turvallisuusagendan määräävyyteen ja sen automaattiseen omaksumiseen kansallisen politiikan pohjaksi. Yhdysvallat kansainvälisen järjestelmän hegemonina määrittää tänä päivänä globaalia turvallisuusagendaa, jonka mukaan se odottaa muidenkin maiden toimivan. Turvallisuusagendan keskeisenä sisältönä on terrorismin vastainen taistelu, jolla on globaalille maailmanpolitiikalle tyypillisesti rajat ylittäviä vaikutuksia myös muiden maiden politiikkoihin ja hallintoon. Globaalin turvallisuuspolitiikan impulssien voidaan nähdä ohjanneen myös suomalaista turvallisuusagendaa, sillä suomalaisista terrorismin torjunnan strategisista linjauksista on pääteltävissä, että terrorismia koskeva politiikka on ehkä hieman tempautunut kansainväliseen terrorismikeskusteluun tarkastelematta terrorismin uhkaa kuitenkaan systemaattisesti ja analyyttisesti kansallisesta näkökulmasta. Poliittisen realismin ohjaamana työn näkökulma puolustaa siten globalisaatiosta ja yhteisistä ongelmista huolimatta kansallisvaltion oikeutta ja velvollisuutta itse huolehtia omien kansalaistensa turvallisuudesta, joka johtaa loogisesti siihen, että valtion tulee tarkastella yhteiskuntaa uhkaavia turvallisuusriskejä ensisijaisesti omista kansallisista lähtökohdistaan. Koska Suomen kansallisissa terrorismin torjuntaa koskevissa strategisissa linjauksissa ei ole nähtävissä terrorin uhan systemaattista ja analyyttistä arviointia, tässä tutkielmassa esitellään riskienhallinnan tutkimusperinteeseen nojaava nelivaiheinen prosessimalli, jonka avulla myös terroririskejä voidaan arvioida ja laatia terrorismin torjuntaa koskeva kansallinen strategia. Terrorismin torjunnan strategia muodostuu näin ollen riskienarviointiin perustuvista riskienhallintaa koskevista päätöksistä. Kansallista terrorismin torjunnan strategiaa synnyttävästä prosessista muotoutuu toisin sanoen terroririskien hallintaprosessi. Tutkielma on luonteeltaan soveltava, laadullinen tapaustutkimus. Tutkielmassa todetaan, että mikäli turvallisuusstrategisessa päätöksenteossa pidetään tärkeänä strategioiden pohjautumista ensisijaisesti kansallisiin lähtökohtiin, soveltuvat riskienarvioinnin menetelmät hyvin terroririskien arviointiin ja siihen liittyvän turvallisuusstrategian laadintaan. Riskienhallinnan systematiikka kääntää strategisen ajattelun lähtökohtia kansalliseen näkökulmaan, pakottaen pohtimaan systemaattisesti terrorismin aiheuttamia riskejä nimenomaan suomalaiselle yhteiskunnalle. Riskienhallinnan ajattelutavan omaksuminen terrorismin torjuntaa koskevan poliittisen päätöksenteon pohjaksi vahvistaisi suvereenin valtion päätöksenteon perustaa ja asemaa globaalin maailmanpolitiikan pyörteissä, jossa maailmanpolitiikan impulssit saattavat tahallisesti tai tahattomasti ohjata yksittäisten maiden päätöksentekoa.
-
(2007)The weight of neoconservative ideology in world politics is generally identified and acknowledged. In spite of this more profound studies are found wanting. I attempt to make the ideology more understandable and approach it from a distinct point of view, examining neoconservatism's attitude to torture in the United States' 'Global War on Terror'. In so doing, my aim is also to clarify the thus far somewhat vague distinction between the current U.S. administration and neoconservatism in political and academic writing. I have utilized the theory of cognitive dissonance created by Leon Festinger to study the mechanisms in play concerning the different attitudes toward the use of torture. The theory has so far found very few applications in the study of international relations, but I believe there to be significant potential in its future use. On a more concrete level, I undertake to examine whether the core values of neoconservatism (human rights, liberal democracy, 'American values' and 'moral use of power') on the one hand, and condoning attitudes toward the use of torture on the other, give rise to an intolerable inner conflict that could be called cognitive dissonance. The use of torture is absolutely prohibited in international law, standards and norms. The most central internationally binding legal obligation prohibiting the use of torture is the Convention against Torture from 1984. The convention prohibits the use of torture in all cases and without exception. My study examines the question of torture in the context of the 'War on Terror' and the relation of torture to the individual. The individual rises in fact to be one of the most salient levels of analysis in the paper: each of neoconservatism's core values can be said to be based on defending the rights of the individual while torture can simultaneously be defined as being the ultimate denial of the individual worth and dignity. I conclude my study by asserting that neoconservatism's attitude toward torture has led to severe conflicts with its own core values. Although accurate definitions of the mechanisms used in alleviating the dissonance are impossible to find, the study gives evidence indicating that denial of responsibility and a rearranging of the hierarchy of internal values can have been included in the reduction of dissonance. I consider the notion that attempts to reduce dissonance typically 'spill over' to other seemingly unattached areas of decision-making very important. This means that in addition to core values or the fundamental level of ideology, past decisions also influence future decisions.
-
(2006)The UN sanctions against Al-Qaida and Taliban represent one among the many globally ongoing efforts of countering international terrorism. They were put in place to undermine the ability of Al-Qaida and Taliban to raise and transfer money, to cross borders and to purchase arms. While the ultimate responsibility for implementing UN Security Council resolutions rests with states, they need to be provided with relevant information to enable them to carry out the task. Effective counterterrorism action seems to demand strong multilateral cooperation and information-sharing in many critical areas. However, counterterrorism is also highly sensitive to states as it is linked to their security concerns and thereby to their very raison d'être. Therefore attaining states' cooperation and compliance at the UN level to support the sanctions effort may also face several problems. The focus of the thesis is on the cooperation of UN member states' with the Al-Qaida and Taliban Sanctions Committee. It studies in what manner states indicate their support to the sanctions case by cooperating and sharing information, and how they comply in regard to two procedures of the sanctions case: the UN list of the sanctions targets as well as the states' reporting tasks. In order for sanctions to be targeted accurately, the list relies on the submission of names and on getting additional information to facilitate the identification of the targets. Reporting is one of the procedures set up by the sanctions resolutions and represents a crucial means for the Committee to receive information on the status of implementation on the ground, and thus is also crucial to monitoring the sanctions. The study looks at how states' threat assessments affect in the case. The cooperation of states is here understood in a rather broad way, meaning information-sharing, compliance and engagement of states. The view is on the different supportive and impeding elements of cooperation that are present and have impact in the procedures of the sanctions case in the context of international counterterrorism action. It links to the question of the possibilities and limits of the UN in managing sanctions against international terrorism. The data of the study consisted primarily of UN documents, those being the reports of two successive independent UN group of experts set to monitor, report and give recommendations to the Al-Qaida and Taliban Sanctions Committee. The reports gave an overview on implementation, introduced relevant themes and summed up information on different aspects of the sanctions case. The analysis confirmed the essential role of information-sharing to the sanctions effort. There are different factors present that affect states' cooperation and compliance in the case. These mostly link to the characteristics of counterterrorism as well as the procedures in place.
-
(Helsingfors universitet, 2017)Pariisin vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen sekä terrorismin, että radikalisoitumisen torjunta ovat olleet keskeisiä kysymyksiä Ranskassa. Yksi tapa vastata tammikuussa 2015 Charlie Hebdon toimitukseen ja kosher-lihakauppaan tehtyihin iskuihin oli käynnistää internet-kampanja, jolla pyritään ehkäisemään terrorismia ja radikalisoitumista Ranskassa. Tämä kampanja, ”Stop Djihadisme” eli vapaasti suomennettuna ”Seis Jihadismille”, on tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskohde. Pro gradu -tutkielmassa pyritään selvittämään, miten terrorismi ja radikalisoituneet henkilöt kuvataan kampanjassa ja miten tällainen esittäminen näyttäytyy kurinpidollisen vallan näkökulmasta. Kysymyksiin pureudutaan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian ja Michel Foucault’n kurinpidollisen vallan käsitteen kautta. Turvallistaminen kuvaa prosessia, jossa turvallistava toimija ilmaisee jonkin objektin olevan vaarassa, mikä vaatii hätätilan ja normaalipolitiikasta poikkeavia toimia. Sen avulla pyritään tässä tutkimuksessa tutkimaan, miten radikalisoituvat henkilöt konstruoidaan turvallisuusuhkiksi. Perinteisen turvallistamisen teorian lisäksi tutkimus hyödyntää visuaalisen turvallistamisen teoriaa tutkiakseen Stop Djihadismen visuaalista puolta. Foucault’n kurinpidollisen vallan käsite taas kuvaa valtasuhdetta, jonka avulla yksilöistä pyritään tekemään mahdollisimman hyödyllisiä. Tässä tutkimuksessa aineiston tarkastelu kurinpidollisen vallan näkökulmasta mahdollistaa sen, että tutkimuksessa voidaan syventyä pohtimaan kampanjan taustalla olevia valta-aspekteja. Tutkimuksen aineisto koostuu kampanjan internetsivuista, mutta ei keskity pelkästään sen teksteihin, vaan myös kampanjan kuvia, videoita ja yleistä ulkoasua tutkitaan. Tutkimuksen tutkimusmenetelmä on sisällönanalyysi. Koska kyseessä on internetaineisto, tutkimuksessa eritellään myös internetissä tehtävän tutkimuksen erityispiirteitä. Tutkimuksessa käy ilmi, että terrorismi ja radikalisoituneet henkilöt esitetään kampanjassa turvallistettuina toimijoina, jotka ovat ulkopuolinen uhka Ranskalle ja ranskalaisille. Tutkimuksessa käy lisäksi ilmi, että vasta radikalisoitumisvaiheessa olevat henkilöt nähdään kampanjassa uhkan sijaan uhrin roolissa, jotka ovat osa ”meitä.” Syyt radikalisoitumiselle tulevat kampanjan mukaan ulkopuolisesta uhasta, terrorismista, joka pakottaa ja manipuloi radikalisoituvat henkilöt mukaan toimintaansa. Tutkimustuloksista käy myös ilmi, että kampanjassa tehty erottelu normaalisti käyttäytyvien, tavallisten ranskalaisten ja epänormaalisti käyttäytyvien, ulkopuolisten terroristien ja radikalisoituneiden välillä näyttäytyy kurinpidollisen vallan näkökulmasta keinona tehdä tavallisista ranskalaisista mahdollisimman hyödyllisiä ja tottelevaisia kansalaisia. Sosiaalisten massojen hallintaa helpottaa lisäksi muun muassa yksilöiden valvonta ja valvontaan kannustaminen. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että radikalisoitumiseen johtavia syitä ovat olleet esimerkiksi syrjintä ja vastakkainasettelu yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella tutkimuksessa tarkasteltu aineisto, Stop Djihadisme -kampanja, ei kuitenkaan ota tällaisia syitä lainkaan huomioon pyrkiessään ehkäisemään terrorismia ja radikalisoitumista. Tämän vuoksi kampanjan tehokkuutta ja onnistumista voidaankin jossain määrin kyseenalaistaa.
-
(2008)Pro gradu -tutkimukseni aiheena on terrorismi strategisena poliittisena toimintana Israelin ja palestiinalaisalueiden välisessä konfliktissa, ja erityisesti Israelin turvallisuuspolitiikan vaikutus palestiinalaisterrorismin määrään. Tutkin Israelin terrorismia vastaan suuntaamien sotilaallisten ratkaisujen vaikutuksia palestiinalaisten äärijärjestöjen Hamasin, Palestiinan Islamistisen Jihadin (PIJ) ja al-Aqsan Marttyyrien Prikaatin (AMP) terrori-iskujen määrän vaihteluun toisen intifadan aikana. Tutkimuksen teoreettisena asetelmana toimii nelikenttä, joka jakaa terrorismintutkimuksen teoriat yksilö- ja yhteiskunnallisiin ja pro- ja reaktiivisiin teorioihin. Tavoitteena on tutkia palestiinalaisjärjestöjen toimintaa suhteessa sekä toisiinsa että suhteessa esitettyihin teorioihin, ja sitä kautta paikantaa järjestöjen sijoittumista terrorismintutkimuksen selitysmallien kenttään. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on palestiinalaisterrorismin peliteoreettinen strategisuus: ovatko iskut itsenäisiä ja sattumanvaraisesti ajoitettuja vai hallitsevatko järjestöt niiden määrää ja ajoitusta strategisena pelinä? Tutkin terrori-iskujen määrän ja Israelin samanaikaisten sotilaspoliittisten ratkaisujen välistä yhteyttä pääasiassa regressioanalyysin keinoin. Puran Israelin terrorisminvastaiset toimet osamuuttujiin ja selitän niiden avulla eri tekijöiden vaikutusta palestiinalaisterrorismin määrän vaihteluun. Olen koonnut tutkimuksessa käytettävän tilastollisen aineiston Memorial Institute for the Prevention of Terrorismin ja Palestinian Center for Human Rightsin raporteista. Regressioanalyysin tulokset osoittavat, että Israelin ennaltaehkäisevien ja puolustavien menetelmien välillä on merkittävä ero siinä, millaiseen reaktioon ne palestiinalaisjärjestöjen puolella johtavat. Ennaltaehkäisevien menetelmien kohdalla terrori-iskujen määrä vaihtelee selvästi sen mukaan, millaisella intensiteetillä Israel niitä käyttää, mutta puolustavien menetelmien kohdalla yhteys terrori-iskujen määrän vaihteluun jää osoittamatta. Ennaltaehkäisevien menetelmien käyttö johtaa terrori-iskujen määrän lisääntymiseen keskimäärin kuudella iskulla viikossa. Tulokset kertovat molemminpuolisen väkivallan keskittymisestä samoille viikoille ja siten Israelin terrorisminvastaisen strategian huonosta toimivuudesta: ennaltaehkäisevien menetelmien tavoitteena on vähentää terrori-iskujen määrää, mutta tutkimuksen mukaan ne johtavat pikemmin päinvastaiseen tulokseen. Puolustavat menetelmät taas eivät provosoi terrori-iskuja ennaltaehkäisevien menetelmien tavoin, mutta myöskään ne eivät onnistu väkivaltaa vähentämään. Esitän tutkimukseni päätelmänä Israelin sotilaspoliittisten ratkaisujen vaikuttavan terrorismiin hyvin merkittävällä tavalla. Palestiinalaisjärjestöt säätelevät terrori-iskujen määrää reaktiona Israelin samanaikaisiin toimiin siten, että Israelin armeijan korkean aktiviteetin viikoilla myös terrori-iskujen määrä on korkealla. Vastaavasti järjestöt laskevat iskujen määrää silloin, kun Israel vetäytyy. Molemminpuolisen väkivallan keskittyminen samoille viikoille kertoo palestiinalaisjärjestöjen valintojen olevan sekä reaktiivisia että strategisia, sillä järjestöt vaihtelevat terrori-iskujen määrää Israelin ratkaisuista riippuen. Terrorismin osoitetusta reaktiivisuudesta johtuen pidän peliteoriaa osuvana selitysmallina konfliktin tulkintaan. Sekä Israel että palestiinalaisjärjestöt selkeästi mitoittavat väkivallan käyttönsä toisen osapuolen toimiin. Kova terrorisminvastainen strategia lietsoo väkivaltaa vastapuolella ja vastoin tavoitteitaan johtaa terrorismin määrän kasvuun.
-
(2005)Tutkielmassa tutkitaan, minkälaiseen turvallisuuden käsitteeseen terrorismin rahoituksenvastainen taistelu nojaa: perinteiseen valtiokeskeiseen hallintaideologiaan vai uudenlaiseen turvallisuusajatteluun, jossa etsitään vaihtoehtoja perinteiselle asevaraiselle ja valtiokeskeiselle turvallisuudelle. Vaikka yleisesti terrorisminvastaista taistelua tutkineet tutkijat ovatkin pitäneet syyskuun 11. päivän jälkeisiä tapahtumia osoituksena perinteisen turvallisuusajattelun dominoivasta roolista turvallisuusajattelussa, terrorismin rahoituksenvastaisesta taistelusta on nopeasti katsottuna vaikea sanoa kumpaa turvallisuuskäsitettä se edustaa. Yhtäältä terrorismin ja rahoitusmarkkinoiden kansainvälinen luonne edellyttävät kansainvälistä ratkaisua ja kyseenalaistavat valtion roolin turvallisuuden takaajana aikaisemman tutkimuksen mukaan. Toisaalta aikaisempi tutkimus terrorismin rahoituksenvastaisesta taistelusta korostaa hallinnan ja valvonnan parantamista kansallisella tasolla. Tutkielmassa ongelmaa lähestytään kriittisen yhteiskuntateorian näkökulmasta, jolloin kaikki tieto nähdään sosiaalisesti rakentuneena, myös käsitys siitä, miten turvallisuus tulisi järjestää. Huomio kiinnittyy täten erilaisiin turvallisuuden puhetapoihin, joita lähestytään diskurssianalyysin kautta. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu terrorismin rahoituksenvastaisen taistelun keskeisten toimijoiden puheista ja terrorismin rahoituksenvastaisista kansainvälisistä sopimuksista. Kriittisen teorian tavoitteiden mukaisesti tutkielmassa suhtaudutaan kriittisesti perinteisiin turvallisuusratkaisuihin ja niiden mahdollisuuteen terrorisminvastaisessa taistelussa - näkökulma, jonka myös monet terrorisminvastaisen taistelun tutkijat ovat omaksuneet - ja etsitään toimintamallia, joka perustuu aivan uudenlaiseen turvallisuusajatteluun. Tutkielmassa pyritään laajentamaan poliittista mielikuvitusta terrorismin vastatoimenpiteiden toteuttamisessa. Tutkielma vahvistaa perinteisen turvallisuusajattelun dominoivan roolin kansainvälisessä politiikassa, sillä terrorismin rahoituksenvastainen taistelu perustuu perinteiseen valtiokeskeiseen turvallisuuden käsitteeseen. Samalla vahvistuu käsitys, ettei poliittinen mielikuvitus pidä uudenlaista turvallisuusajattelua ainakaan vielä mahdollisena tai varteenotettavana, vaikka siihen kuuluvaa retoriikkaa käytetään jo oikeuttamaan perinteisiä turvallisuusratkaisuja. Tutkielmassa terrorismi määritellään toimintatapana, jossa väkivaltaa käytetään tai uhataan käyttää pelon lietsomiseksi ja sitä kautta poliittisten tavoitteiden aikaansaamiseksi. Terrorismin poistaminen toimintatapana vaati kuitenkin tutkielman mukaan aivan uudenlaista turvallisuusajattelua, jonka toteutuminen lähitulevaisuudessa näyttää äärimmäisen epätodennäköiseltä.
-
(Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2005)Idäntutkimus
-
(2006)Tulkielman tarkoituksena on selvittää 11. syyskuuta 2001 Yhdysvalloissa tapahtuneiden terroristi-iskujen jälkeisiin vastatoimiin ja niin kutsuttuun terrorismin vastaiseen sotaan liittyvää retoriikkaa Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin sekä Iso-Britannian pääministerin Tony Blairin puheissa. Menetelmänä olen työssäni käyttänyt George Lakoffin ja Mark Johnsonin kehittämää metaforateoriaa. Tarkastelen analyysissa, kuinka puheita ja niissä käytettyjä metaforisia ilmauksia käytettiin perustelemaan omia poliittisia tavoitteita, sekä sitä minkälainen kuva vastassa olevasta vihollisesta piirtyi. Olen hyödyntänyt viholliskuvatutkimusta: viholliskuvien tarkastelun taustalla olen käyttänyt Ofer Zurin luomaa teoriaa viholliskuvien luokittelusta, sekä Hugh Rankin neliasteista luokittelua poliittisessa puheessa ilmenevästä ystävän ja vihollisen erottelusta ylistämisen ja parjaamisen keinoin. Tarkastelen myös, minkälainen kuva omasta kansakunnasta, omasta identiteetistä haluttiin luoda, ja miten retorisia keinoja, tarkemmin sanottuna metaforaa käytettiin vetämään rajoja meidän ja muiden, ystävän ja vihollisen välille, ja siten oikeuttamaan sota vihollista vastaan. Teoreettisena viitekehyksenä työssäni on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan sosiaalista todellisuutta merkityksellistetään, järjestetään, rakennetaan, uusinnetaan ja muunnetaan eli konstruoidaan jatkuvasti erilaisilla kielellisillä käytännöillä ja puhetavoilla. Olen myös tuonut esiin yhdysvaltalaista ja iso-britannialaista ulkopoliittista perinnettä. Tutkimuskohteenani ovat olleet sekä George W. Bushin että Tony Blairin puheet 11. syyskuuta jälkeen. Olen analysoinut puheita sekä Afganistanin että Irakin sodan ajalta. Havaitsin puheissa runsaasti metaforien käyttöä niin omaa kansakuntaa kuin vihollistakin kuvattaessa. Puheissa omaa kansakuntaa ylistettiin ja vihollista puolestaan pyrittiin kuvaamaan mahdollisimman pahana. Kaikki teorioissa esitetyt vihollisen luokittelut esiintyivät puheissa. Bushin puheissa korostui Amerikan johtajuus kansakuntien keskuudessa ja Blairilla puolestaan kansainvälisen yhteistyön merkitys maailman rauhan saavuttamiseksi. Bush korosti Amerikkaa terrorismin vastaisen sodan keskeisenä toimijana, kun taas Blair mainitsi useammin Amerikan lisäksi muitakin toimijoita, esimerkiksi Britannian ja muut kansakunnat. Irakin sodan jatkuessa Blair otti käyttöönsä joitakin aiemmin vain Bushilla käytössä olleita puhetapoja. Metaforien käyttöä kuvasi myös epämääräisyys: abstrakteja käsitteitä ensin konkretisoitiin metaforien avulla, mutta lopulta kuitenkin ilmaisut jäivät tarkemmin määrittelemättä.
