Browsing by Subject "terveydenhuoltomenot"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-2 of 2
  • Kehusmaa, S (Kela, 2014)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131
    Suurien vanhusikäluokkien hoidon järjestäminen kasvattaa tulevina vuosina hoitomenoja ja luo paineita julkisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen rahoituksen kestävyydelle. Kun etsitään keinoja vaikuttaa ikäsidonnaisten menojen kasvuun, on oleellista tietää, mitkä tekijät käytännössä ovat yhteydessä vanhojen ihmisten palvelujen käyttöön ja menoihin. Niitä selvitettiin tässä tutkimuksessa. Tutkimus kuuluu terveystaloustieteen alaan, jonka menetelmiä tutkimuskysymysten tarkasteluun sovellettiin. Aineisto kerättiin Kelan Ikääntyneiden kuntoutuksen vaikuttavuustutkimuksen (IKÄ-hanke 2002–2007) yhteydessä ja sitä täydennettiin THL:n Hoitoilmoitusrekisterin tiedoilla terveyspalvelujen käytöstä ja Kelan etuusrekisterien tiedoilla. Tutkimus osoittaa, että omaishoito laskee merkittävästi hoidon menoja. Ilman omaisten apua olisivat ikääntyneiden hoidon menot vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat. Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua maksaa useammalle hoitajalle, koska tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. On arvioitu, että sitovaa ja raskasta omaishoitotyötä tekee 60 000 hoitajaa, mutta heistä joka kolmas ei saa omaishoidon tukea. Tutkimuksessa toteutettu vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen laitoskuntoutus ei osoittautunut kustannusvaikuttavaksi. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että panostamalla vanhusten sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää terveyspalvelujen käyttöä ja menoja. Tämä tulos osoittaa, että työnjakoa vanhusten pitkäaikaishoidon ja terveydenhuollon välillä tulisi tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jossa painopistettä voitaisiin siirtää enemmän sosiaalipalvelujen suuntaan.
  • Tervola, Jussi (2010)
    Tutkimuksen tavoite on kartoittaa Kelan sairaanhoitokorvausten alueellista vaihtelua selittäviä tekijöitä kuntatasolla tilastotieteellisin menetelmin. Erityistarkastelussa on kuntien terveydenhuoltomenojen ja Kelan sairaanhoitokorvausten yhteys. Sairaanhoitokorvauksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä yksityisen terveydenhuollon korvauksia, joita ovat lääkärin ja hammaslääkärin palkkiosta sekä tutkimuksesta ja hoidosta maksettavat korvaukset. Lääke- ja matkakorvaukset jätetään sairaanhoitokorvauksista tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksen aineisto koostuu Kelan ja Tilastokeskuksen kuntakohtaisista tilastotiedoista vuodelta 2007. Muuttujia on pyritty keräämään niin, että kaikki olennaiset kunnan yhteiskuntarakennetta kuvaavat indikaattorit olisivat edustettuina. Tilastollinen regressiomallinnus on keskeinen osa tämän opinnäytetyön menetelmiä. Regressiomallinnuksessa käytetään sekä PNS-menetelmää että robustia MM-menetelmää. Lisäksi aineistossa olevaa puuttuvuutta käsitellään imputoimalla ja aineiston informaatiota tiivistetään pääkomponenttianalyysilla. Rekisterimuuttujien yhdistelyssä ja aineiston muodostamisessa käytetään hyväksi rekisteriaineistojen käsittelyn tilastotiedettä. Yksittäisistä muuttujista asukkaiden tulotaso ja korkeakoulutettujen osuus, jotka korreloivat vahvasti keskenään, selittävät eniten yksityisen terveydenhuollon sairaanhoitokorvausten kunnittaisesta vaihtelusta. Kun tulotaso tai korkeakoulutettujen osuus on mallissa, työttömyysaste selittää eniten jäljelle jäänyttä vaihtelua. Suurimman selitysasteen saa tulotason ja työttömyysasteen malli, joka selittää yli 50 % yksityisen terveydenhuollon sairaanhoitokorvausten vaihtelusta. Jäännösten perusteella mallin sopivuudessa on kuitenkin alueellista vaihtelua. Kun malliin lisätään alueulottuvuuden sisältäviä yhdysvaikutustermejä, sen selitysaste kasvaa lähes 70 %:iin. Kun mallit muodostetaan Kelan vakuutusalueiden tasolla, selittävimpiin malleihin valikoituu eri vakuutusalueissa eri muuttujia. Etelä-Suomen selittävillä malleilla on huomattavasti suurempi selitysaste kuin muissa vakuutusalueissa. Yksi syy tähän voi olla, että Etelä-Suomessa yksityisten terveyspalvelujen tarjonta on vahvemmin kiinnittynyt kunnan ominaisuuksiin, mikä taas on tulosta alueen palvelujen käyttökulttuurin ominaispiirteistä ja markkinoiden muodostumisesta. Yksityisen terveydenhuollon sairaanhoitokorvauksilla on melko vahva negatiivinen korrelaatio sekä kuntien terveydenhuoltomenojen että ikä- ja sukupuolivakioidun sairastavuusindeksin kanssa. Nämä yhteydet kuitenkin häviävät, kun esimerkiksi kunnan asukkaiden tulotaso vakioidaan. Koska vakuutusalueittaisessa tarkastelussa selittävimpiin malleihin valikoituneet muuttujat vaihtelivat paljon, voidaan päätellä, että tämän tutkimuksen perusteella ei ole olemassa valtakunnallista pelkkien päävaikutusten mallia, joka selittäisi yksityisen terveydenhuollon sairaanhoitokorvausten vaihtelua tyydyttävästi. Alueulottuvuus on syytä ottaa huomioon joko yhdysvaikutustermein tai muodostamalla mallit kokonaan pienemmässä aluekehyksessä. Mitä suuremmat kunnallisen terveydenhuollon kustannukset olivat vuonna 2007, sitä vähemmän kunnassa käytettiin yksityisen terveydenhuollon palveluja (ts. myönnettiin sairaanhoitokorvauksia). Samoin mitä suurempi kunnan ikä- ja sukupuolivakioitu sairastavuusindeksi oli, sitä vähemmän siellä käytettiin yksityisen terveydenhuollon palveluja. Yhteydet kuitenkin selittyvät välillisesti esimerkiksi kunnan asukkaiden tulotasolla: sairastavimmissa kunnissa on keskimäärin pienempi tulotaso. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää sairausvakuutusjärjestelmän arvioinnin ja kehittämisen tukena. Tutkimus voi myös luoda pohjaa yleisemmän terveystaloustieteellisen teorian kehittämiselle.