Browsing by Subject "terveyspolitiikka"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-12 of 12
  • Metiäinen, Tiia (Helsingfors universitet, 2015)
    Health related issues are largely regulated at EU Member State level, whereas areas such as internal market and competition fall mainly under the remit of European Union competence. This creates tension not only between legislation governing health and that concerning internal market but also between national and EU legislation. Here the Court of Justice of the European Union (CJEU) plays a key role in developing case-law through its judgments, defining further interpretation both on European and national level. An example of a sector operating at the interphase between public health and internal market interests is community pharmacy, which was chosen as the focus area of the study. The aim of this master's thesis was, through the case-study example of the regulation of pharmacy establishment, ownership and distribution in EU Member States, to perform a documentary analysis on related CJEU judgments, focusing on statements present in them referring to public health and internal market, discussing potential impacts on the community pharmacy sector as well as relating the outcomes to the broader context of European health policy with reference to existing literature. The study material consisted of publicly available documentation related to four judgments (Case C-531/06, Joined Cases C-171/07 and C-172/07, Joined Cases C-570/07 and C-571/07 and Case C-367/12) that were made between the years 2009 and 2014, the first proceedings initiating in 2006. The prevalence and variety of statements related to public health were found to be much higher in the documents analysed compared to those relating to internal market. The most common argumentation present in the judgments was related to the statement that regulation of ownership of community pharmacies can be justified by public health reasons, deriving from the professionalism inherent to pharmacists as well as ensuring balance between public health and economic interests. This transmits a clear message of the importance of public health and indeed the Court has been perceived as a balancing force to the union's liberalisation agenda. Following this it seems unlikely that the interpretation for national regulation would change in the near future, meaning that Member States should be able to maintain community pharmacy regulation, to the extent that it is implemented in a consistent manner. However, there has been indication of other routes being used to push for the liberalisation agenda and therefore it continues being a part of the debate both at European and national level. The findings of this study support literature suggesting that spillover is taking place in relation to the Court of Justice and health. Furthermore, it has been clearly demonstrated that even though officially the EU has very limited competence (authority) in health, its influence on European health policy is in fact highly significant, taking place to a large extent via routes other than those officially assigned to it in relation to health in particular. Whether this is intentional or unintentional, it does not change the fact that health policy is being influenced. When it happens without explicit intention, the processes lose transparency and are driven by other, potentially competing agendas. Therefore it would be important to assess whether the decision making processes and other processes currently shaping the European healthcare policy are in line with what was originally intended and re-evaluate whether this dynamic is the preferred way to proceed in the future.
  • Rimpiläinen, Raija (2000)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko mahdollista toteuttaa EU-tason terveyspolitiikkaa. Kysymystä lähestyttiin selvittämällä yhteisön terveyspolitiikan lailliset, poliittiset ja institutionaaliset edellytykset. Tutkimuksen aineistona käytettiin unionin instituutioiden tuottamaa kirjallista materiaalia: perussopimusta, raportteja, tiedonantoja ja toimintasuunnitelmia. Dokumenttien antamaa virallista kuvaa täydennettiin haastattelujen ja tutustumiskäyntien antamalla epävirallisella tiedolla. Aineiston analysoimiseen käytettiin pääasiassa verkostoanalyyttistä lähestymistapaa, jota täydennettiin implementaatio- ja innovaatioteorioiden soveltuvilla näkökohdilla. Tutkimuksen mukaan EU-tason terveyspolitiikan toteuttamiselle on lailliset mahdollisuudet. Läheisyysperiaatteen ja jäsenvaltioiden suvereenisuuden korostaminen kuitenkin rajoittaa yhteisötason toimien alaa. Muita terveyspolitiikan etenemisesteitä ovat resurssipula, jäsenvaltioiden historiallisen perinnön ja poliittisten ristiriitojen yhteensovittamisen vaikeus, monimutkainen päätöksenteko-organisaatio ja selvän terveyspoliittisen näkemyksen puute.
  • Hakulinen, Annastiina; Ojala, Hanna; Pietilä, Ilkka (2020)
    Eturauhassyövän seulonnan hyödyistä ja haitoista on käyty aktiivista keskustelua viime vuosina. Vaikka PSA-testi on laajasti käytössä terveydenhuollossa, väestötason seulontaa ei toistaiseksi suositella, sillä seulonnan haittoja pidetään hyötyjä suurempina. Seulonnan haittoja ovat ylidiagnostiikka ja siitä aiheutuvat ylimääräiset hoidot, jotka voivat heikentää miesten elämänlaatua. Artikkelissa tarkasteltiin paikallista eturauhassyöpää sairastavien miesten näkemyksiä seulonnan tarpeellisuudesta. Tutkimuksen aineisto koostui 28 eturauhassyöpää sairastavan miehen yksilöhaastatteluista. Analyysimenetelmänä käytettiin diskurssianalyysia. Suurin osa haastateltavista suhtautui myönteisesti väestötason seulontaan ja halusi parantaa miesten pääsyä PSA-mittauksiin. Seulonnan tarpeellisuutta perusteltiin argumenteilla, jotka liittyvät varhaisen diagnostiikan hyötyihin – kuten kustannusten säästymiseen ja kuolleisuuden vähentämiseen – tai miesten oikeuksiin ja sukupuolten tasa-arvoon. Tulostemme perusteella miehet ovat tietoisia seulontaan liittyvistä haitoista, mutta siitä huolimatta he ovat seulonnan käynnistämisen kannalla. Seulonta hahmotettiin miesten terveyden edunvalvontaan liittyvänä asiana.
  • Hämeen-Anttila, Katri; Kansanaho, Heli; Katajavuori, Nina; Kivioja, Akseli; Pohjanoksa-Mäntylä, Marika; Puumalainen, Inka; Airaksinen, Marja (Suomen farmasialiitto, 2002)
  • Wolkoff, Susanna (2001)
    Tutkielman aiheena on priorisointi terveyspoliittiseksi luonnehditussa keskustelussa 1990-luvulla. Lähtökohtana on, että priorisointi on mahdollista luokitella näkökulmiin, jotka liittyvät perinteisiin valtiollisiin instituutioihin kuten lainsäädäntöön, etiikkaan tai hallintoon ja talouteen. Tutkimuksen keskeiseksi aineistoksi on valittu kahdessa suomalaisessa lääkärilehdessä (Suomen Lääkärilehti ja Duodecim) ilmestyneet artikkelit priorisoinnista terveydenhuollossa vuosina 1993 - 2000. Aineistona käytetään myös yhteiskuntatieteellisen alan puheenvuoroja, jotka ovat yhteydessä suoraan terveyspalveluita koskevaan keskusteluun tai ne ovat välillisesti esimerkiksi hyvinvointivaltio-keskustelun kautta siihen liitettävissä. Lisäksi lainsäädäntöön liittyvässä osuudessa on käytetty Tampereen kaupungin tuottamaa julkaisua ja siinä esitettyä palveluiden priorisointimallia esimerkkinä. Tuloksena syntyi luokittelu lainsäädäntöön, eettisiin periaatteisiin sekä politiikkaan liittyviin näkökulmiin priorisoinnista konstruktionistisen tutkimusintressin ohjaamana. Kukin näkökulma rakentui aineistolähtöisesti ja tuotti oman puheenvuoronsa siitä, millaisena priorisointia tulkittiin ja esitettiin. Näkökulmia ei sinällään voida pitää yllätyksellisinä suhteessa viitekehykseen ja lähtöasetelmaan. Tutkielman tuloksena voidaan pitää kuitenkin sitä, että myös terveyspalveluita koskeva priorisointi ymmärretään ja sitä tulkitaan monin eri tavoin, minkä voidaan katsoa johtavan myös siitä tehtäviin erilaisiin ratkaisuehdotuksiin. Tässä mielessä keskustelu priorisoinnista on verrattavissa yleisempään hyvinvointikeskusteluun, jossa ilmenevät sisällöt ja tavoitteet ovat tunnetusti jo eriytyneet sekä moninaistuneet. Lainsäädäntöön liittyvässä näkökulmassa priorisointi asettuu suhteessa perusoikeuksiin sekä erityislainsäädäntöön ja tuottaa paitsi ihanteiden ja todellisuuden välisiä resurssi-ristiriitoja myös asiakkaan ja asiantuntijan välisiä valtakysymyksiä käsiteltäessä yksilön itsemääräämisoikeutta terveyspalveluissa. Eettiset periaatteet tunnistetaan ja tunnustetaan keskustelussa itsestään selvästi priorisointia ohjaavina tekijöinä. Näiden periaatteiden pohdinta ja analysointi tai niihin liitetty kriittinen keskustelu on kuitenkin äärimmäisen vähäistä. Yksilöeettisten periaatteiden lisäksi priorisointi yhdistetään yhteisöllisiin arvoihin. Eettisten ihanteiden listausten ongelmaksi muodostuu keskustelussa syvyysvaikutelman puute. Poliittisessa näkökulmassa asiantuntijoita pidetään altavastaajina suhteessa taloudellisiin resurssirajoihin ja poliittisiin toimijoihin, vaikka toisaalta korostettiin ammatillista roolia priorisointia koskevassa ongelmanratkaisussa. Tätä omaa vallankäyttöä ei kuitenkaan pohdittu ja keskustelu priorisoinnista rajautui puheeksi peruspalveluiden määrittämisen tarpeesta, siis siitä, mitkä palvelut tulisi asettaa ensisijaiseksi poliittisissa käytännöissä sekä siitä, kuinka kustannusten hallintaa ja hoitojen vaikuttavuutta voitaisiin kehittää terveydenhuollon sisäisin keinoin. Keskustelu kuvaa priorisoinnin perusteita ja edellytyksiä, joista on ikäänkuin haluttu tulla tietoiseksi liittämällä ne ammatilliseen julkaisutoimintaan. Lailliset perusteet, eettiset vaatimukset ja poliittinen vaikuttaminen ovat kaikki välineitä, joiden avulla yhteiskunnalliseen toimintaan ja sen retoriikkaan on mahdollista osallistua. Tässä mielessä keskustelu priorisoinnista ja sen eri näkökulmista valottaa myös mahdollisia osallistumisen keinoja terveyspalveluita koskevassa yhteiskunnallisessa muutoksessa.
  • Katainen, Anu (2003)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen tupakkaan liittyviä riskikäsityksiä Iltasanomien Lukijan ääni-keskustelusivuston tupakka-aiheisissa keskusteluissa. Tupakointi on keskeinen kansanterveydellinen ongelma, ja tupakkaa koskeva lainsäädäntö on Suomessa viime vuosikymmeninä jatkuvasti kiristynyt. Tupakointiin kohdistuvista paineista huolimatta tupakointi ei ole kuitenkaan Suomessa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ratkaisevasti vähentynyt. Monet nykyteoreetikot ja terveystutkijat ovat korostaneet riskien hallinnan yksilöllistymistä uuden kansanterveysajattelun keskeisenä painotuksena. Tutkielmani teoreettinen viitekehys on hallinnan analyyttinen, jolloin uudessa kansanterveysajattelussa nähdään olevan kyse sosiokulttuurisista konstruktioista, joiden käytännöt ja logiikka perustuvat lääketieteellisiin diskursseihin, jotka samaan aikaa konstituoivat ja sääntelevät sellaisia ilmiöitä ja määritelmiä kuin riski, terveys tai normaalius. Kyseessä on kielen, tiedon ja vallan vuorovaikutus, joka konstruoi ja tuottaa sellaisia diskursseja, joiden välityksellä ymmärrämme sosiaalista ja materiaalista ympäristöämme mutta myös käsitämme itsemme aktiivisina yksilöinä. Tutkielmassani riski on ensisijaisesti hallinnallinen käsite. Sen avulla jäsennetään maailmaa, tehdään siitä ymmärrettävää ja se liittyy olennaisesti yksilöiden käyttäytymisen säätelyyn modernissa yhteiskunnassa. Näin ollen terveyden käsite on myös normatiivinen: autonominen, itsekontrolliin kykenevä kansalainen on terve ja pyrkii myös terveytensä ylläpitoon. Kansanterveydellisestä näkökulmasta tupakoitsija on tämän autonomisen ja itseään hallitsevan yksilön vastakohta. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten tupakoitsijat perustelevat tupakointiaan ja minkälaista subjektiutta internet-keskusteluiden tupakointia puolustavassa puheessa tuotetaan. Samalla tarkoituksena on tarkastella mikrotasolla tupakkakysymykseen, mutta myös muihin päihde- ja terveyspoliittisiin kysymyksiin olennaisesti liittyvää diskursiivista moninaisuutta. Vastadiskurssien tarkastelussa on kyse hallinnan rajojen ja ongelmallisuuden sekä niihin liittyvien määrittelykamppailuiden analyysistä. Tupakkakeskusteluiden keskeinen jännite vastaa liberalistisen hallinnan keskeistä ongelmaa: missä määrin yksilöiden elämäntapavalintoihin puuttuminen on oikeutettua. Tupakointia puolustava puhe internet-keskusteluissa problematisoi terveysrationaalisuutta, riskejä karttelevaa suhdetta terveyteen. Kyseessä on vastarinnan muotoutumisen logiikka, joka tulee esiin keskusteluissa esiin nousevien terveys- ja riskikäsitysten välityksellä. Se tuo esiin suhteen terveyteen, jossa keskeistä on itsen hallinta ja oma vastuu, mutta niin, että asiantuntijoiden auktoriteettiasema kyseenalaistetaan. Riskikäsityksissä tulee esiin vastarinnan logiikka, joka ottaa haltuun tupakoinnin kansanterveydelliset ongelmanmäärittelyt ja kääntää ja muokkaa nämä ongelmanmäärittelyt kansanterveystyön kannalta täysin vastakkaisen toiminnan perusteluksi. Tupakkakeskusteluiden tarkastelu vastarintapisteenä tuo esiin kansanterveydellisen hallinnan toisen puolen. Tämä toinen puoli, vastarinta, on hallinnan erottamaton vastinpari. Samalla tupakkaa puolustava argumentointi aktualisoi kansanterveydelliseen hallintaan liittyvän valtasuhteen- tai pyrkimyksen tuottamalla sille vastineen ja pyrkimällä omanlaiseensa ongelmanmäärittelyyn ja subjektivointiin. Hallinnan kohteena oleminen ei ole ainoastaan passiivista alistumista vaan aktiivista vastuunottoa ja jatkuvaa auktoriteettien haastamista.
  • Niukkanen, Katja Marttiina (2007)
    Julkinen terveydenhuolto on kokenut monia muutoksia 2000-luvulla. Muutokset on määritelty uusina toiminta-aatteina ja –filosofioina niin kansainvälisissä kuin kansallisissakin terveyden edistämisohjelmissa. Varsinaiseen terveyspalveluiden järjestämiseen ja tarjoamiseen nämä ovat merkinneet useita, osin ristiriitaisiakin vaateita, joista osa on sittemmin kirjattu myös Suomen lainsäädäntöön. Muutosten myötä toimintakentälle on syntynyt todellisia paineita järjestää ja toimia entistä eettisemmin, tasa-arvoisemmin, tehokkaammin ja taloudellisemmin. Uudistukset tulevat olemaan yhä enemmän konkreettisia toimintatapojen muutoksia, joilla on vaikutukset kaikkiin toimijoihin; palvelujen suunnitteluun ja tarjoamiseen eli kuntiin, suorittavaan portaaseen eli ammatinharjoittajiin ja kuntalaisiin eli asiakkaisiin. On katsottu, että näillä nyt läpikäytävillä muutoksilla puututaan voimakkaammin terveydenhuollon rakenteisiin kuin pitkään aikaan on tehty. Kuinka tästä selvitään ja minkälaisin eväin, on päivänpolttava aihe paitsi terveydenhuollon järjestäjien keskuudessa myös suomalaisessa mediassa ja kansalaisten keskusteluissa sekä yleisemmässä, suomalaisen hyvinvointivaltion tarkastelussa. Tässä tutkimuksessa tullaan tarkastelemaan yhden kaupungin, Espoon, tapaa toimia ja järjestää yhden ammattiryhmän, suuhygienistien, toimintaa uutta vaatimustasoa vastaavaksi. Ammatinharjoittajatyön uudelleenjärjestäminen ja järkeistäminen on erityisen haastava tehtävä aina ja etenkin kun puhutaan terveydenhuollon ammateista. Pitkälle kehittynyt ja syvälle iskostunut hoitotyön aate ja etiikka, joka ammatinharjoittajien työskentelyä ensisijaisesti ohjaa, katsotaan olevan ristiriidassa uusien vaatimusten kanssa. Tarvitaan kattavaa tietoa nykyisestä toiminnasta sekä uusista velvoitteista, jotta voidaan suunnitella tulevaa. Tässä tutkimuksessa pyritään kuvaamaan suuhygienistityötä mahdollisimman tarkasti ja tehdä työ mahdollisimman läpinäkyväksi, jotta uudistustyön tarpeen arviointi ja toteuttamistavan valinta olisi mahdollista. Saatu tieto suhteutetaan ja sitä tarkastellaan terveydenhuollon suunnittelussa apuna käytettävää suunnittelukompassia käyttäen. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, kuinka muuttuneisiin vaatimuksiin vastataan ja onko vaatimustaso ylipäätään mahdollisuus saavuttaa? Mitä Espoon kaupungin suuhygienistitoiminta on nyt ja mitä voidaan saavuttaa sen uudelleen järjestämisellä? Tarvitseeko Espoon kaupungin hoitotakuulainsäädännön velvoitteisiin vastatakseen palkata lisätyövoimaa tai turvautua ulkopuoliseen toimintaan ns. ostopalveluihin, vai miten oman toiminnan järkeistäminen helpottaa syntynyttä tilannetta?
  • Parviainen, Laura (Helsingin yliopisto, 2019)
    Suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän on koko 2000-luvun katsottu olevan monesta syystä uudistuksen tarpeessa. Järjestelmän perusteellinen kokonaisuudistus on koettu välttämättömäksi, koska tähän asti jakautuminen usealle rahoittaja-, järjestäjä- ja tuottajataholle on hankaloittanut palveluiden toimivan kokonaisuuden kehittämistä. Lisäksi yhtenä suurimmista ongelmista on pidetty terveydenhuollon rakenteellista eriarvoisuutta, kun sosioekonominen asema ja asuinpaikka ovat vaikuttaneet voimakkaasti siihen, miten nopeasti hoitoon on päässyt. Erityisesti julkisen perusterveydenhuollon huono saatavuus ja tulevien vuosikymmenten taloudellisten haasteiden ennakointi olivat perusteena Juha Sipilän hallituksen (2015–2019) valmistelemalle sote-uudistukselle. Hallituskauden loppumetreillä kariutunut uudistus olisi toteutuessaan muuttanut merkittävästi tapaa, jolla sosiaali- ja terveyspalvelut on tähän asti järjestetty Suomessa. Sen lisäksi, että palvelujen järjestämisvastuu olisi siirretty nykyisiltä kunnilta uusille maakunnille, myös julkisesti rahoitettujen palvelujen tuottajarakenne olisi kokenut muutoksen. Suunnitellun valinnanvapausmallin mukaisesti julkisin varoin rahoitettu perusterveydenhuolto olisi avautunut kilpailulle siten, että palvelun käyttäjä olisi saanut itse valita, käyttääkö julkisesti vai yksityisesti tuotettuja palveluita. Hallituksen esityksen mukaan valinnanvapauden avulla oli tarkoitus parantaa palveluiden saatavuutta ja laatua sekä koko järjestelmän asiakaslähtöisyyttä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin sitä, kuinka perustason valinnanvapautta puollettiin ja vastustettiin sote-uudistuksen valmistelussa käydyssä poliittisessa puheessa. Tarkastellut diskurssit kuvaavat valinnanvapauden vaikutuksia hallituksen ja opposition näkökulmista. Hallituksen mukaan valinnanvapauden myötä muodostunut kilpailu terveyspalveluiden asiakkaista olisi ratkaissut järjestelmässä pitkään vallinneita ongelmia. Opposition mukaan kilpailu ja markkinalogiikka olisivat pikemminkin syventäneet järjestelmän vikoja ja heikentäneet palvelujärjestelmän toimivuutta entisestään. Tutkielma osoittaa, että valinnanvapaudesta käydyssä poliittisessa kiistassa ei ollut kyse erilaisista näkemyksistä palveluiden käyttäjän roolista vaan terveydenhuollon markkinoiden toiminnan käsittämisestä ja siitä, miten julkisrahoitteisten terveydenhuollon markkinoiden synnyttämisen katsottiin olevan mahdollista Suomessa. Diskurssien tarkastelu ja etenkin hallituksen perustelut valinnanvapauden puolesta osoittavat myös sen, että yhdenvertaisuus tunnustetaan suomalaisessa palvelujärjestelmässä merkittäväksi arvoksi ja eriarvoisuus yhdeksi suurimmista ongelmista terveydenhuoltojärjestelmän nykyisessä toiminnassa.
  • Saarinen, A (Kela, 2010)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 114
    Tässä julkaisussa selvitetään Suomen Lääkäriliiton ideoita (makrotaso) ja lääkäreiden (mikrotaso) mielipiteitä hyvinvointivaltiosta ja sen terveyspolitiikasta. Makrotason aineiston muodostavat erilaiset julkiset dokumentit. Aineistot ovat pääosin vuosilta 1970–2007. Dokumentteja analysoidaan sekä määrällisen että laadullisen sisällönanalyysin tai erittelyn keinoin. Mikrotason aineiston muodostaa vuonna 2007 kerätty kyselyaineisto (n = 1 092). Sitä analysoidaan kuvailevin tilastollisin menetelmin ja logistisen regressioanalyysin keinoin. Tulosten perusteella Suomen Lääkäriliitto koki julkisen vallan puuttumisen uhkaksi rakennettaessa universaalia terveydenhuoltojärjestelmää. Uhka kuitenkin väheni julkisen sektorin jatkuvasti laajentuessa. Toisaalta jatkuvana vaatimuksena Lääkäriliiton dokumenteissa esiintyy 1970-luvulta lähtien yksityisen sektorin roolin lisäämisvaateet. 1990-luvun laman jälkeisenä aikana yksityiseen sektoriin liittyvät ideat ovat tulleet yhä selkeämmiksi ja konkreettisemmiksi. Argumenteissaan Lääkäriliitto ei tuo juurikaan esille omia taloudellisia intressejään vaan vetoaa useammin yleiseen hyvään. Kyselyaineistosta tehtyjen analyysien mukaan lääkärit kokevat sosiaaliturvan muuta väestöä useammin liian laajaksi. Lääkärit eivät kuitenkaan halua erityisen voimakkaasti markkinoistaa terveydenhuoltoa, jopa verrattaessa muuhun väestöön. Parhaiten lääkäreiden mielipiteitä sosiaaliturvasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä selittävät poliittinen orientaatio ja työskentelysektori. Nuorten lääkäreiden mielipiteet sosiaaliturvasta ja terveydenhuoltojärjestelmästä eivät ole erityisen radikaaleja. Lopuksi tutkimuksessa verrattiin mikro- ja makrotasoa keskenään. Tulosten perusteella Suomen Lääkäriliitto on selvästi radikaalimpi näkemyksissään markkinoistumisesta kuin lääkärit keskimäärin.
  • Mattila, Y (Kela, 2011)
    Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 116
    Tutkimuksessa selvitetään Suomen terveydenhuollon kehityslinjoja 1800-luvulta nykyaikaan pääasiassa institutionalismin, polkuriippuvuuden ja funktionalismin teorioita hyväksi käyttäen. Tutkimuksen keskiössä ovat instituutiot ja niiden vaikutus terveydenhuoltoon. Miten terveyspoliittiset periaatteet ja arvot ovat muuttuneet ja mitkä tahot ovat muutokset toteuttaneet? Huomiota on kiinnitetty myös politiikkaan ja maan taloudellisessa tilanteessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimuksen empiirisessä osassa terveydenhuolto ja siihen tehdyt muutokset on jaettu neljään ajanjaksoon. Kunnilla on velvollisuus järjestää terveydenhuolto ja mahdollisuus päättää laajasti sen toteutuksesta. Valtion rooli on ohjaava ja kuntien rahoitusta tukeva. Merkittävä muutos tapahtui 1960luvulla, kun terveydenhuolto jakaantui kunnalliseen terveydenhoitojärjestelmään sekä sairausvakuutukseen ja työterveyshuoltoon. Yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen vuorovaikutusta ei ole pystytty ratkaisemaan. Talouden ohella terveydenhuoltoa ovat ohjanneet politiikka ja instituutiot. Vaihtoehtoiset terveydenhuollon järjestämismallit ovat jääneet vähälle huomiolle. Kuntien itsehallinnon korostaminen terveyspalvelujen toteutuksessa on johtanut hajautettuun, pirstoutuneeseen järjestelmään. Paikallisilla päätöksillä on ollut etusija, mikä on vaikeuttanut keskitettyä ohjausta.
  • Tuominen, Terhi (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan kilpailun ilmenemistä Suomen julkisessa terveydenhuollossa sekä terveys- ja kilpailupolitiikan välisiä jännitteitä. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan teknologiapolitiikan mukanaan tuomaa painetta muokata terveydenhuoltojärjestelmää tehokkaammaksi ja tuottavammaksi lisäämällä yritystoimintaa alalla. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä toimivat hyvinvointivaltion poliittis-ideologiset ja hallinnolliset muutokset, joiden pohjalta Suomessa on siirrytty kohti vapaita markkinoita ja kilpailua korostavaa ajattelutapaa. Kansalliseen tasoon vaikuttavana tekijänä on huomioitu myös Euroopan unionin linjaukset. Teoreettisena lähtökohtana on uusi governance-teoria, jossa Gerry Stokerin mukaan hallinnolliset muutokset ovat merkinneet hallinnon pirstaloitumista, sosiaalisten ja taloudellisten aihepiirien sekoittumista sekä valtariippuvuuksia eri toimijoiden välillä. Tutkimuskohteiksi on valittu kolme tahoa: sosiaali- ja terveysministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes. Aineistona on käytetty terveys-, kilpailu- ja teknologiapoliittisia asiakirjoja sekä haastatteluaineistoa. Haastatteluaineisto koostui 10 asiantuntijahaastattelusta, jotka käsittelivät teknologisten ratkaisujen merkitystä terveydenhuollon toiminnan kehittämisessä sekä teknologiaohjelmien kautta tapahtuvaa yrittäjyyden ja kilpailukyvyn lisäämistä terveydenhuollossa. Tutkimuksen metodiset lähtökohdat ovat diskurssianalyysissä ja sisällönanalyysissä. Ajallisesti tarkastelujakso alkaa 1990-luvulta ja päättyy 2000-luvulle. Valtion vetäytyminen, joka tapahtui Euroopassa 1970- ja 1980-luvuilta lähtien on liittynyt uusliberalistiseen ideologiaan ja ajatukseen markkinoista ohjauksen välineenä. Governance-näkökulman mukaisesti vastuu hajautuu useille eri toimijoille, mikä näkyi tässä tutkimuksessa Suomen terveydenhuollon rakenteen ja palvelujen järjestämisvastuun hajauttamisena kuntatasolle sekä asiakkuuden ja omatoimisuuden korostamisena. Terveydenhuollon ongelmina ovat säilyneet alueelliset terveyserot sekä ohjauksen koordinaatio-ongelmat. Tutkimus osoittaa, että terveyspoliittisista linjauksista ei löydy kilpailua korostavia näkökulmia, vaan nämä tavoitteet tulevat pääsääntöisesti kilpailu- ja teknologiapolitiikan puolelta. Kilpailulla ei ole yksiselitteisesti saavutettu haluttuja kustannushyötyjä. Kilpailu ja teknologia nähdään kilpailu- ja teknologiapoliittisissa linjauksissa välineinä, joilla saavutetaan tehokkuutta ja asiakaslähtöisyyttä. Tavoitteissa ei kuitenkaan ole tarpeeksi huomioitu terveydenhuollon erikoispiirteitä eikä terveyspoliittisia tavoitteita. Ministeriöiden näkemyserot liittyvät toisaalta hyvinvointivaltiolliseen ajatteluun (STM) ja toisaalta taloutta ja tuottavuusnäkökohtia painottavaan ajatteluun (KTM). Näkökulmien välinen kuilu näyttää säilyvän lisääntyneestä yhteistyöstä huolimatta. Tutkimus osoittaa myös, että teknologiapolitiikan tavoitteet terveydenhuollossa ovat olleet liian yritysinnovatiivisia, eikä teknologiaohjelmissa ole huomioitu riittävästi terveydenhuollon erityispiirteitä. Jäykäksi koettu terveydenhuoltojärjestelmä ei myöskään sopeudu muutoksiin nopeasti. Yhtenäistä foorumia teknologian kehittämiselle terveydenhuollossa ja yhteisten tavoitteiden löytämiselle eri toimijoiden välillä ei ole. Uuden governance-teorian ongelmakohdat liittyvät koordinaatioon ja ohjaukseen sekä vastuukysymyksiin, joiden osalta teoria on pulmallinen. Hallintorajojen ylittäminen ja yhteisten tavoitteiden luominen on terveydenhuollon alueella hankalaa.
  • Kirveskoski, Hannele (Helsingfors universitet, 2017)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan, kuinka miesten varhainen kuolleisuus niin kutsuttuihin uusiin kansantauteihin muotoutui yhteiskunnalliseksi ongelmaksi suomalaisten asiantuntijoiden ja poliitikkojen puheenvuoroissa. Tarkastelu alkaa 1940-luvun jälkipuoliskolta ja päättyy vuoteen 1971, jolloin eduskunta hyväksyi mittavan uudistuksen, kansanterveyslain. Vielä 1940-luvulla tuberkuloosi oli merkittävä kuolinsyy, mutta sen vähentyessä määrätietoisten ehkäisytoimien seurauksena huomio kiinnittyi aiempaa enemmän muihin kuolinsyihin: sydän- ja verisuonitauteihin, kasvaimiin, tapaturmiin ja itsemurhiin. Väestöpoliittisen ajattelun vuoksi 1940-luvun ensimmäiset havainnot miesten korkeasta kuolleisuudesta erityisesti sydäntauteihin eivät vielä herättäneet suurta huomiota, vaan keskiössä oli perheiden tukeminen. 1960-luvulla voitiin todeta äitiys- ja imeväiskuolleisuuden vähentyneen Suomessa nopeasti toimivien terveyspalvelujen ansiosta, mutta terveistä suomalaisista lapsista kasvoi kansainvälisten vertailujen valossa maailman sairaimpiin lukeutuvia aikuisia. Huolestuttavaa olivat erityisesti työikäisten miesten kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin ja tapaturmiin sekä keuhkosyövän yleistyminen. Maan eri osien välillä oli havaittavissa myös huomattavia eroja. Tutkimuksessa tarkastelen miesten varhaista kuolleisuutta käsitteleviä kirjoituksia ja puheenvuoroja sekä kansanterveyskeskustelua. Huomio kiinnittyy ongelman määrittelyn prosessiin, aiheesta esitettyihin väittämiin, vaatimuksiin ja ratkaisuehdotuksiin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös elämän hallintaan, biopolitiikkaan, liittyviä kamppailuja, kiistoja ja ristiriitoja sekä terveyskansalaisuuden ajatusta. Biopolitiikka kattaa käytännössä kaikki nykyaikaisen elämän ja yhteiskunnan osa-alueet, mutta terveyden ja sairauden voidaan katsoa olevan sen ydinasioita, mistä seuraa, että myös sairauden- ja terveydenhoito ovat biopolitiikan keskiössä. Vaikka kansanterveystyössä ja -ajattelussa oli 1960-luvulla havaittavissa muutos, elämän hallinta ei kadonnut terveydenhuollosta, vaan päinvastoin: kontrollista tuli hienovaraisempaa ja tarkempaa. Samoin terveysvalistuksen näkeminen merkittävänä kansalaiskasvatuksen keinona säilyi 1940-luvulta 1970-luvun alkuun ja sillä katsottiin olevan tärkeä rooli kansanterveyden kohentamisessa. Tutkimuksen aineistona on käytetty Suomen Lääkärilehden sekä Duodecimin asiantuntija-artikkeleita, komiteanmietintöjä, aikalaiskirjallisuutta sekä -tutkimuksia. Lääkärikunta ja muut asiantuntijat olivat keskeisessä roolissa miesten varhaisen kuolleisuuden ongelmaa määriteltäessä. Mukana olivat niin 1960-luvun radikaalimmat lääkärit kuin korkeissa viroissa olevat asiantuntijat. Vuonna 1961 julkaistu Pekka Kuusen teos 60-luvun sosiaalipolitiikka onnistui herättämään lopulta suuremmankin yleisön ja kansanedustajien huomion, mikä näkyi vuonna 1963 eduskunnan keskustellessa sairausvakuutuslaista. Miesten varhainen kuolleisuus ja aikuisväestön huono terveydentila tulivat puolueiden ohjelmiin ja kansanedustajien tekemiin aloitteisiin. Lääkärilehdissä kirjoitettiin miesten kuolleisuuteen vaikuttavista tekijöistä, lääkärit kiinnittivät asiaan huomiota ja ilmiötä tutkittiin. Hallituksen antaessa eduskunnalle esityksen kansanterveyslaista se oli ottanut miesten kansainvälisesti vertaillen alhaisen elinajanodotteen yleisperusteluihinsa, ja asiaa käsiteltiin myös kansanedustajien puheenvuoroissa. Tilastojen tarkastelu ja kansainvälinen vertailu olivat aina hygienia-ajattelun ajasta uusien kansantautien aikaan osa miesten kuolleisuutta koskevaa keskustelua. Miesten kuolleisuuteen vaikuttaviksi tekijöiksi arveltiin muun muassa myöhäistä hoitoon hakeutumista, haitallisia elintapoja, vääränlaista ravitsemusta, stressiä, kapitalistista järjestelmää, lääkäripulaa ja lääkäreiden epätasaista jakautumista maan eri osien kesken, suomalaisen miehen suojamuureja ja sankariroolia: sisu ei antanut periksi valittaa vähästä. Terveysvalistus oli ajanjaksolla tehokkaaksi katsottu vaikuttamiskeino ja pyrkimykset vaikuttaa kansalaisten elintapoihin näkyivät kansanterveyskeskustelussakin.