Browsing by Subject "tiedotus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 26
  • Laurila, Eeva (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (9)
  • Jänterä, A. (Suomen metsätieteellinen seura, 1954)
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (3)
  • Koskinen, Mirja (Lounais-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    Suomen ympäristö 12/2008
    Pori on Suomen merkittävimpiä tulvauhka-alueita, jossa Kokemäenjoki tulviessaan voi aiheuttaa merkittävät taloudelliset vahingot ja uhattuna on jopa 10 000 – 15 000 ihmistä. Viranomaisten saumattoman toiminnan varmistamiseksi suurtulvatilanteessa on laadittu erityissuunnitelma Kokemäenjoen tulviin varautumisesta Porissa Satakunnan pelastuslaitoksen, Porin kaupungin ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen yhteistyöhankkeena. Tiedottaminen on tulvauhka- ja tulvatilanteissa keskeisessä asemassa sekä vahinkojen pienentämisen (teollisuuden ja asukkaiden omatoiminen varautuminen) että väestön turvallisuuden kannalta. Tulvatietoisuuden lisäämiseksi on suunnitelmasta keskusteltu laajasti viranomaisten, kaupungin eri hallintokuntien ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa. Porissa on tarve jakaa asukkaille täsmällistä tietoa tulvauhasta ja tulviin varautumisesta. Suunnittelutyön aikana on korostunut aloitetun Porin tulvasuojeluhankkeen toteuttamisen sekä tulvatilanteen ennakoinnin ja ennakkotorjunnan merkitys. Pelastustoimitilanteessa viranomaisten mahdollisuudet suojata rakennuksia rajoittuvat merkittävimpiin kohteisiin ja tarvittaessa tulvauhka-alueen väestön evakuointiin. Väliaikaisten siirrettävien tulvasuojarakenteiden käyttö Porissa on hankalaa, koska suojaustarvetta on kilometreittäin. Tällä hetkellä paras tulvasuojelukeino on hätätilanteessa keksittyä vahvistamaan olemassa olevia tulvapenkereitä.
  • Tammio, Taru (2008)
    Tässä tutkimuksessa vertaillaan hallintokulttuuriltaan erilaisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisia EU-tiedotusjärjestelmiä ja niiden toimintatapoja. EU:n kansalaistiedotusta tutkimuksessa ei varsinaisesti käsitellä. Tutkimuskysymyksenä on, millä tavalla hallintokulttuurit näkyvät jäsenvaltioiden kansallisissa EU-tiedotuksissa ja niiden toimintatavoissa. Tutkimuksen rajauksen pohjana on käytetty Temmeksen (1994) esittämää eurooppalaisten hallintokulttuurien jaottelua, sitä hiukan muuttaen. Suomi on valittu edustamaan pohjoismaisia hyvinvointivaltioita, Irlanti anglosaksista hallintoperinnettä, Itävalta mannereurooppalaista traditiota ja Espanja Välimeren maiden latinistista hallintoa. Tshekin tasavalta edustaa tässä tutkimuksessa uusiksi jäsenmaiksi nimettyjen maiden ryhmää, jotka hallintokulttuuriltaan edustavat transitiomaita. Tämä uusien jäsenmaiden ryhmä muodostettiin 2000-luvulla unioniin liittyneistä valtioista (pl. Kypros ja Malta). Itse vertailun kriteereiksi on valittu hallitusohjelman kautta näkyvä kansalaismielipiteen huomioiminen, EU-tiedotusjärjestelmän keskittyneisyys, sen pysyvyys, rakenne ja toimintatavat, kansalaisjärjestöjen huomioiminen EU-tiedotuksessa ja luottamus hallitukseen ja Euroopan unioniin. Maiden EU-tiedotusjärjestelmiä on vertailtu näiden kuuden kriteerin pohjalta. Johtopäätöksenä on, että hallintokulttuuri näkyy kaikkien vertailussa mukana olleiden maiden EU-tiedotuksissa ja niiden toimintatavoissa. Suomessa hallintokulttuurin vaikutus näkyy hyvinkin vahvana, Irlannissa, Espanjassa ja Tshekin tasavallassa hieman heikommin, mutta kuitenkin selkeästi. Tshekin osalta ilmeni myös ristiriitaisuutta, sillä havaittavissa oli pohjoismaiseen hyvinvointivaltion kulttuuriin sopivia piirteitä. Itävallassa hallintokulttuurin vaikutus oli heikoimmin havaittavaa. Sen sijaan Itävallan ja Espanja välillä oli löydettävissä tiettyjä yhteneväisyyksiä muun muassa toimintatapojen kohdalla.
  • Tuori, Katri (Helsingin yliopisto, 2009)
    Verkkari 2009 (2)
  • Taarasti, Riitta (Helsingin yliopisto, 2010)
    Verkkari 2010 (2)
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2009)
    Verkkari 2009 (2)
  • Vesterinen, Emil (Suomen metsätieteellinen seura, 1954)
  • Lehtinen, Anna-Riitta; Leskinen, Johanna (National Consumer Research Centre, 2003)
    National Consumer Research Centre. Working papers 78
  • Äärilä, Tiina (Helsingin yliopisto, 2006)
    Verkkari 2006 (9)
  • Pesola, Tapio (2007)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä organisaatio ulkoisella viestinnällään tavoittelee ja millainen on organisaation suhde julkisuuteen. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusotetta. Päätutkimuskysymyksiin vastataan yhteisöviestinnällisen tutkimuskirjallisuuden kautta ja empiriisiin kysymyksiin haastatteluaineiston kautta. Haastatteluaineisto muodostuu Sampo-konsernin kolmen tytäryhtiön seitsemän eri johtajan teemahaastatteluista. Ensimmäisessä teoreettisessa tutkimuskysymyksessä pohditaan, miten yhteisöviestinnällisessä tutkimuksessa on kuvattu yrityksen viestinnän tavoitteita. Kysymykseen vastataan kuvaamalla organisaation ulkoisen viestinnän tavoitteita Leif Åbergin tulosviestinnän mallin pohjalta. Siinä ulkoinen viestintä jaetaan markkinointiin, profilointiin, informointiin ja luotaukseen. Åbergin mallia tarkastellaan muun alan tutkimuskirjallisuuden kautta. Lisäksi ulkoista viestintää käsitellään tilanteittain keskittyen erityisesti teemanhallintaan ja kriisiviestintään. Teoreettiseen tutkimuskysymykseen liittyy empiinen tutkimuskysymys: miten nämä tavoitteet poikkeavat erilaisissa olosuhteissa toimivissa yrityksissä? Toisessa teoreettisessa tutkimuskysymyksessä pohditaan, miten yhteisöviestinnällisessä tutkimuksessa on kuvattu yrityksen ja julkisuuden suhdetta. Vastauksessa erittellään julkisuuden käsitettä sekä kuvataan organisaation suhdetta julkisuuksiin Grunigin, Aulan ja Mantereen sekä Juholinin ja Kuutin mallien kautta. Yhden julkisuuden sijasta käsitellään erilaisia julkisuuksia. Myös toiseen teoreettiseen tutkimuskysymykseen liittyy empiirinen alakysymys: mitä julkisuuden alueita yritykset pitävät itselleen tärkeimpinä? Tutkimuksessa havaittiin, että organisaation ulkoisen viestinnän painopisteet ovat muuttuneet huomattavasti viimeisen sadan vuoden aikana. Etenkin markkinointi ja profilointi ovat selvästi lähentyneet toisiaan, ja luotauksen merkitystä korostetaan alan tutkimuksissa nyt entistä enemmän. Toisaalta ulkoisen viestinnän tilanteittainen tarkastelu opettaa, että viestinnän motiiveja ei voi tarkastella irti kontekstistaan: motiivit saattavat muuttua tilanteiden muuttuessa. Tutkimuksen empiirinen aineisto vahvistaa tätä käsitystä viestinnän motiivien päällekkäisyydestä. Aineistossa näkyy myös selvästi markkinoinnin ja profiloinnin eron vaikeaselkoisuus. Lisäksi huomiota herättää luotauksen merkityksen vähäisyys Sampo-konsernin viestinnässä. Uusin tutkimuskirjallisuus korostaa myös julkisuuksien pirstaloitumista ja yhden julkisuuden sijasta puhutaan useista julkisuuksista. Organisaatioviestinnän teoriat viitoittavat muutenkin tietä kohti avoimempaa viestintää ja ympäröivän yhteiskunnan parempaa huomiointia organisaation toiminnassa. Empiirinen aineisto vahvistaa käsitystä siitä, että vastaavia ajatuksia ei olla vielä omaksuttu organisaatioviestinnän käytännön toiminnassa. Organisaatioiden viestintä pohjaa vielä hyvin paljolti käsitykseen yhdestä ja hallittavissa olevasta julkisuudesta, mikä heijastuu aineistossa mediajulkisuuden merkityksen korostumisena. Tutkimuksen lopussa pohditaan, kuinka pitkään organisaatioviestintää voidaan jatkaa nykyisten toimintamallien mukaan ilman, että julkisuuden kentillä tapahtunutta muutosta otetaan huomioon.
  • Mäenpää, Pekka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tutkielmassani Salo-Uskelan seurakunnan julkaisemaa tiedotuslehteä vuosina 1986–1995. Selvitän, minkälaisia teemoja ja asioita seurakuntalehti seurasi sivuillaan ja toisaalta minkälaisia kannanottoja lehti teki pääkirjoituksissaan. Kerron miten seurakuntalehden ilmestymistiheys ja sivumäärä kehittyivät kymmenen ensimmäisen vuoden aikana ja lisäksi selvitän lehden sisältöä erilaisten juttutyyppien mukaan. Tutkin myös minkälaisista aiheista lehdessä kirjoitettiin ja miten seurakunta käytti seurakuntalehteä tiedottamisessaan. Tutkimusajankohtani alussa 1980-luvun puolivälissä Suomessa julkaistiin jo noin kolmeakymmentä evankelisluterilaista seurakuntalehteä. Seurakuntalehdet ilmestyivät muutaman kerran vuodessa ja niiden julkaisemisesta vastasi yleensä seurakunnan tiedotussihteeri osana muuta tiedotustehtäväänsä. Näin oli myös Salo-Uskelan seurakunnassa. Tutkimukseni päälähteinä ovat vuosina 1986–1995 ilmestyneet Salo-Uskelan seurakunnan julkaisemat seurakuntalehdet. Lehden päätoimittajana toimiva kirkkoherra linjasi ensimmäisessä numerossa seurakunnan tiedottamisen tehtäväksi välittää seurakunnan olemuksesta käsin nousevia ja sen tehtäviin liittyviä ajankohtaisia asioita. Käytän gradussani tilastollista ja laadullista menetelmää saadakseni vastauksia tutkimuskysymyksiini. Salo-Uskelan Seurakuntasanomat oli ensimmäisen kymmenen vuoden aikana hyvin tyypillinen evankelisluterilainen seurakuntalehti. Lehden pääkirjoitusten aiheet nousivat pääsääntöisesti joko kirkkovuoden ajankohdasta tai muutoin ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta aiheesta. Pääkirjoituksissa pohdittiin muun muassa Salon kaupungin ja Salo-Uskelan seurakunnan voimakkaan kasvun tuomia haasteita ja toisaalta vain muutamaa vuotta myöhemmin taloudellisen taantuman ja laman tuomia ongelmia. Pääkirjoituksissa oltiin aidosti kirkon ja seurakunnan asialla. Myös lehden muu aineisto oli hyvin tyypillistä aikansa luterilaiselle seurakuntalehdelle. Vuonna 1986 Salo-Uskelan seurakunta julkaisi yhden lehden, kun vuosina 1991–1995 lehti ilmestyi vuosittain 4 tai 5 kertaa. Sivujen ja julkaistujen juttujen määrä kasvoi samassa suhteessa, mutta esimerkiksi valokuvien määrä kasvoi aina seurakuntavaalien jälkeen, kun uusi kirkkovaltuusto esiteltiin seurakuntalaisille lehden välityksellä. Perinteinen uutinen tai ennakkojuttu on selvästi suosituin juttutyyppi ja myös henkilöhaastattelujen määrä oli odotetusti melko suuri. Jaan gradussani jutut aihealueittain seitsemään osioon. Eniten jutuissa käsiteltiin uskoa ja teologiaa, mutta myös kirkon hallinto ja etenkin lapset ja perhe olivat aiheita, jotka esiintyivät jutuissa useasti. Salo-Uskelan Seurakuntasanomien kymmenen ensimmäistä julkaisuvuotta eivät yllättäneet. Kun lehden teossa lähdettiin liikkeelle nollasta, kehitys oli määrällisesti erittäin nopeaa ja myös sisällöllisesti lehteen löytyi uusia, myös muista suomalaisista seurakuntalehdistä löytyviä näkökulmia.
  • Autio, Mark Titus Julian (2007)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Persianlahden ja Irakin sodissa esiintynyttä uutisohjailua – kuinka suomalaistoimittajat kohtasivat ja jälkikäteen arvioivat näitä Yhdysvaltain armeijan vaikutusyrityksiä. Persianlahden sodassa journalistit kamppailivat informaatiosta tarkoin kontrolloiduissa uutispooleissa kaukana varsinaisilta taistelukentiltä. Irakin sodassa taas liittouman joukkojen mukana matkasi satoja kansainvälisiä toimittajia aina eturintamaan saakka. Molemmissa konflikteissa Yhdysvaltain puolustushallinto panosti merkittäviä rahasummia julkisuuden hallintaan: tiedon kontrollointi, levittäminen ja jopa väärentäminen olivat yksi sodankäynnin muoto. Pro gradussa on haluttu selvittää, millä keinoin Yhdysvaltain armeija pyrki vaikuttamaan joukkoviestimien välittämiin uutisiin. Lisäksi on etsitty vastausta siihen, miten sotien välillä muuttunut tiedotuskäytäntö vaikutti uutisointiin ja rajasiko se toimittajien mahdollisuutta tietojen tarkistamiseen. Samalla nousevat esiin myös median muuttunut rooli, sähköistyneen tiedonvälityksen pyrkimys reaaliaikaiseen uutisointiin ja eri mediatalojen väliset taloudelliset sidonnaisuudet. Vaikka sodissa esiintynyt uutisohjailu kohdistui kansainväliseen mediaan kokonaisuudessaan, rajauksena on käytetty nimenomaan kotimaisia tiedotusvälineitä. Tutkimusongelmaa lähestytään kahdella rinnakkaisella tutkimusmetodilla. Sotauutisointia suorittaneiden toimittajien mielipiteitä on selvitetty teemahaastattelulla, jonka jäsentelyyn on käytetty apuna Pamela J. Shoemakerin ja Stephen D. Reesen joukkoviestinnän mallia. Työn toinen tutkimusosuus muodostuu valittujen sotapäivien media-analyysistä. Työssä ei kuitenkaan pyritä mittaamaan Yhdysvaltain armeijan tosiasiallista vaikutusta sotauutisointiin, tai nostamaan esiin yksittäisiä virheelliseksi osoittautuneita mediatallenteita. Työn tutkimustulokset osoittavat Yhdysvaltain armeijan pyrkineen ohjailemaan sotauutisointia molemmissa konflikteissa ja nämä vaikutusyritykset kohdistuivat kiistattomasti myös suomalaisiin viestimiin. Näistä ohjailupyrkimyksistä huolimatta suomalaiset journalistit uskovat tuottamansa sotauutisoinnin olleen suhteellisen onnistunutta ja kaikkiaan monipuolisen kriittistä. Julkaistujen sotauutisten analyysi tukee tätä väittämää. Työn johtopäätösten perusteella vaikuttaa siltä, että Yhdysvaltain armeijan informaatio-ohjailua suuremmaksi ongelmaksi Irakin ja Persianlahden sotauutisoinnissa osoittautui viestinten keskinäinen kilpailuasetelma ja taloudelliset sidonnaisuudet. Omaksi ongelmakseen kasvoi myös teknologinen kehitys, joka aiheutti viestimille jatkuvan tarpeen reaaliaikaiseen, joskin tarkistamattomaan ja taustoittamattomaan uutisointiin.
  • Sinikara, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2001)
    Verkkari 2001 (8)
  • Eerola, Karoliina (2007)
    Tutkielmassa tutkitaan valtionhallinnon asiantuntijaorganisaation, Uudenmaan ympäristökeskuksen, tiedottamista ja julkisuutta sanomalehdissä. Tutkielmassa keskitytään siihen, mitä sanottavaa asiantuntijalla on ja miten hän sen sanoo. Tutkielmassa nähdään julkisuuteen annettavien ja julkisuudessa elävien asioiden käsittelytapojen olevan merkityksellisiä siinä, millaisia mielikuvia ne vastaanottajille muodostavat ja millaiseen toimintaan ne potentiaalisesti suuntaavat. Tutkimusaineistoina toimivat Uudenmaan ympäristökeskuksen tiedotteet ja edustajien haastattelut, organisaation käyttämän uutisseurantapalvelun tuottamat uutistiivistelmät sekä organisaatiota koskevat sanomalehtiuutiset. Tutkielmassa tarkastellaan tapaustutkimuksen avulla ympäristökeskuksen julkisuudessa esiintyviä aiheita, teemoja ja toimijoita sekä selvitetään millaisin retorisin keinoin organisaatio tiedotteissa ja sanomalehtiuutisissa rakentuu ja millaisiin kehyksiin se niissä asettuu. Lisäksi tarkastellaan ympäristökeskuksen viestinnällisiä tavoitteita ja niiden toteutumista, pyrkimyksiä vaikuttaa julkisuuteensa sekä tapaa seurata julkisuuttaan. Tutkielmassa käytetään sekä määrällistä että laadullista analyysiä. Määrällisessä analyysissä sisältöä eritellään luokittelujen ja taulukointien avulla. Laadullisina menetelminä toimivat teemahaastattelu sekä kehys- ja retoriikan analyysi, joista kahden jälkimmäisen tavoitteena on etsiä johdonmukaista, toistavaa tapaa tekstien sisällössä ja tyylissä sekä tiettyjä näkökulmia asioihin. Tutkielmassa selviää, että Uudenmaan ympäristökeskus on hyvin selvillä oman sanomalehtijulkisuutensa aihepiireistä ja käsittelytavoista, vaikka organisaation uutisseurantapalvelun käyttö on vähäistä. Uutisointi ympäristökeskuksesta on pääosin neutraalia, ja aihealueista luonnonsuojelun korostuminen profiloi organisaatiota tehokkaasti. Organisaation julkisuudessa esiintyvät useimmin muut valtion viranomaiset ja kaupungit. Ympäristökeskuksen julkaisemista tiedotteista kaksi kolmasosaa läpäisee uutiskynnyksen, ja kaikesta uutisoinnista kaksi viidesosaa perustuu tiedotteisiin. Organisaatiota voi analyysin perusteella luonnehtia aktiivisen oloiseksi tiedotteiden tekijäksi, mutta passiivisemmaksi julkisuuteen reagoijaksi. Ympäristökeskuksen viestinnän keskeinen päämäärä, eri toimijoiden oman vastuun ja panoksen korostaminen ympäristöasioissa, edellyttäisi tiedottamiselta järeämpää, vastavuoroisempaa ja strategiatietoisempaa viestintää. Uudenmaan ympäristökeskusta koskevista sanomalehtiuutisista jäsentyy kaksi päätulkintakehystä: toiminnasta kertominen sekä asioiden ja toimijoiden arvioiminen. Retorisuus tulee ympäristökeskuksen tiedotteissa ilmi teemojen kautta ja argumentoinnin työkaluna. Löytyneitä teemoja ovat: toiminnasta kertominen, syiden diagnosoiminen, asioiden ja toimijoiden arvioiminen sekä parannuskeinojen ehdottaminen. Vastaanottajia vakuuttamaan pyrkiviä strategioita löytyy neljä: muihin tahoihin vetoaminen, laadullisiin ja määrällisiin perusteisiin vetoaminen sekä omaan asiantuntemukseen vetoaminen. Sanomalehdissä jäsentyvistä kehyksistä toiminnasta kertomisen voi nähdä liittyvän viranomaisen tiedonantovelvollisuuteen ja sen täyttämiseen, ja organisaation toimijuuden arvioiminen puolestaan vahvistaa nykykäsitystä perinteisestä asiantuntijuudesta ei-automaattisena. Tärkeimpiä lähteitä ovat: Erkki Karvonen (1999): Elämää mielikuvayhteiskunnassa: imago ja maine menestystekijöinä myöhäismodernissa maailmassa; Kimmo Saaristo (2000): Avoin asiantuntijuus. Ympäristökysymys ja monimuotoinen ekspertiisi; Markku Temmes (1992): Julkiset asiantuntijaorganisaatiot; Elisa Ikävalkon (1996) artikkeli ja teos organisaatioista ja julkisuuden hallinnasta
  • Unknown author (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (9)
  • Laakso, Aino (2006)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan Suomen valtionhallinnon kriisiviestintää Aasian tsunamikatastrofissa. Katastrofissa menehtyi ja katosi yhteensä 178 suomalaista. Luonnonkatastrofi vaati arvioltakaikkiaan noin 300 000 ihmisen hengen. Suomessa katastrofi järkytti koko kansakuntaa ja herätti paljon kriittistä keskustelua suomalaisten viranomaisten toiminnasta kotimaassa ja katastrofialueilla. Esimerkiksi ulkoasiainhallinto joutui tulilinjalle toiminnan hitaasta käynnistymisestä ja tiedotuksen kangertelusta. Työssä etsitään vastausta sille, miten valtionhallinnon kriisiviestintä onnistui kansalaisten näkökulmasta. Aineistona ovat valtionhallinnon tiedotteet ja muut katastrofiin liittyvät verkossa julkaistut tekstit aikavälillä 12.2004–28.2.2005 sekä katastrofin johdosta pidetyt valtionhallinnon tiedotustilaisuudet. Menetelmänä on aineiston laadullinen lähiluku ja tämän pohjalta keskeisten piirteiden määrällinen analyysi. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat Kenneth Abrahamssonin yhteiskuntaviestinnän malli sekä Jürgen Habermasin ajatukset julkisuuden rakennemuutoksesta ja kommunikatiivisesta toiminnasta. Työssä on lisäksi kuvailtu valtionhallinnon viestintään liittyviä normatiivisia ohjeita sekä viestintää sääntelevää lainsäädäntöä. Tuloksena todetaan, että Abrahamssonin mallin näkökulmasta valtionhallinnon kriisiviestintä epäonnistui. Kansalaisia ei otettu tarpeeksi huomioon heitä koskevassa viestinnässä eikä kansalaisilta saatuja tietoja hyödynnetty. Viranomaiset valitsivat viestinnän keinot, ajankohdan ja sisällön. Kansalaisten tiedontarpeita ja viranomaisen tehtävää päätyivät täyttämään spontaanisti syntyneet verkkoyhteisöt, kuten Sukellus.fi, joka välitti tilannetietoja ja informaatiota kadonneista ja löytyneistä henkilöistä. Suurin osa tiedotteista oli neutraaleja, uutissähkemäisiä ja sisälsivät melko yleistä tietoa, josta ei ollut apua katastrofialueella – hyvin vähän annettiin esimerkiksi spesifejä toimintaohjeita hädänalaisille. Viranomaiset jäivät siis kauaksi tiedonvaihdannan, kommunikaatioperiaatteen ihanteesta. Sen sijaan viestintä oli linjassa Habermasin synkkien tulevaisuudenvisioiden kanssa julkisuuden rakennemuutoksesta: vasta tehdyistä päätöksistä tiedotettiin ulospäin, eivätkä kansalaiset päässeet suoraan vaikuttamaan päätöksentekoprosessiin. Mitä tulee Abrahamssonin malliin, niin sen ihannetta, kommunikaatioperiaatetta ei voida saavuttaa ilman että käsitys viestinnästä muutetaan. Abrahamssonin malli käsittää viestinnän sisältöjen siirroksi, mutta tasa-arvoisen kommunikaation onnistuminen edellyttää sitä, että viestinnän käsitettä laajennetaan käsittämään myös viestinnän yhteisöllisyyttä ja yhteistä todellisuutta rakentava puoli. Kommunikointi ei ole vain tiedon vaihdantaa, vaan myös yhteisen todellisuuden määrittelyä. Kansalaisilla on tiedontarpeiden lisäksi myös yhteisöllisyyden tarpeita. Tärkeimpiä lähteitä opinnäytetyössä ovat: Abrahamsson, Kenneth (1977): Samhällskommunikation: om kontakten mellan myndigheter och medborgare; Habermas: Jürgen (2004): Julkisuuden rakennemuutos; Huhtala et al., (2005): Tiedonkulku ja viestintä Aasian hyökyaaltokatastrofissa.