Browsing by Subject "tiedustelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-6 of 6
  • Juvonen, Jari (Helsingin yliopisto, 2020)
    Suomen suvereniteetti oli kylmän sodan vuosikymmenet jonkin verran epävakaalla pohjalla. Neuvostoliitto piti oikeutenaan puuttua tasavallan asioihin, jos se katsoi etunsa sitä vaativan. Suomi puolestaan pyrki olemaan hyvä naapuri, josta ei tarvinnut kantaa huolta. Tähän kuvaan sopi huonosti 1950-luvun vaihteessa aktivoitunut länsitiedustelu. Suomea pidettiin siinä tukialueena Neuvostoliittoon suuntautuvassa tiedustelussa. Mikä pahinta, sitä suorittivat entiset kaukopartiomiehet. Suomen johto pyrki estämään kyseisen toiminnan, ja Suojelupoliisille (Supo) lankesi sen käytännön toteutus. Tutkimustehtävänä tässä opinnäytteessä on selvittää Arvo Juvosen toimet länsitiedustelun parissa Supon asiakirjatietojen pohjalta. Näin saadaan muodostettua kuva myös siitä, kuinka hyvin Supo oli tiedustelijan toimista perillä. Yhden toimijan tarkastelu kertoo myös siitä, kuinka paljon itse ilmiöstä tiedettiin, ja kuinka tärkeänä sen selvittämistä pidettiin. Näin selviää Supon kokonaisintressi asiaan. Ajallisesti tarkastelu alkaa 1950-luvun alkuvuosista ja loppuu vuosikymmenen puoliväliin. Tämän pro gradu -tutkielman lähteenä on tutkinnan myötä syntynyt aineisto, pääosin vain yksi henkilömappi. Lähdeaineistoa tarkastellaan myös objektina ja selvitetään sen asiakirjallinen luonne. Supolla oli Juvosesta oma henkilömappi. Sen tärkeimmäksi tietolähteeksi paljastui Arvo Juvosen vaimo. Asiakirjoihin tutustuessa heräsi epäilys, että oliko kaikki asiaan liittyvä kirjattu asianmukaisesti, joitain niin suuria aukkoja kerronnasta löytyi. Tapahtumat oli kirjattu melko kattavasti, mutta toiminnan taustat ja motiivit jäivät suurelta osin pimentoon. Yhteenvetona voisi todeta, että asiakirjoista piirtyy melko selväpiirteisen kuva Juvosen elämästä tutkittavana ajankohtana. Supo sai selvitettyä hänen toimensa länsitiedustelun parissa. Sillä näytti olleen myös melko kattava kokonaiskuva ilmiöstä. Myös käytetty asiakirja-aineisto vastasi pääosin kaikkiin siltä vaadittaviin ominaisuuksiin myönteisesti.
  • Kittelä, Jouni (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielman kohde on itsenäisen Suomen ensimmäisen turvallisuuspoliisin, etsivän keskuspoliisin (EK), tiedustelutoiminnan kehitys 1920-luvulla. Tiedustelutoiminnalla tarkoitettiin EK:n kielenkäytössä tiedonkeruuta ja valvontaa käyttäen tiedustelijoiksi ja tiedottajiksi kutsuttuja avustajia. 1920-luvun kuluessa siitä kehittyi EK:n toiminnan kulmakivi, johon nojaten virasto onnistui lamauttamaan päävihollisinaan pitämiensä kommunistien toiminnan Suomessa. Tutkielmassa selvitetään, kuinka ja miksi tiedustelua kehitettiin EK:ssa ja mistä sille haettiin malleja. Lisäksi tarkastellaan, kuinka tämä kehitystyö vaikutti tiedustelutoiminnan organisointiin ja toimintaperiaatteisiin. Työn pääasiallisen lähdeaineiston muodostaa Kansallisarkistossa säilytettävä etsivän keskuspoliisin ja valtiollisen poliisin (EK-Valpo I) arkisto. Siitä on hyödynnetty pääasiassa tiedustelutoimintaa, koulutusta ja organisaatiota käsitteleviä asiamappeja, mutta myös aiheen kannalta keskeisten työntekijöiden henkilömappeja sekä kirje- ja käskyaineistoa. EK:n tiedustelun tutkimisesta tekee haastavaa, että iso osa sitä käsittelevästä materiaalista tuhottiin jatkosodan loppuvaiheissa. Tutkielma on kvalitatiivista historian perustutkimusta, joka perustuu lähteiden pohjalta muodostettuun kokonaistulkintaan tutkimusaiheesta. Tiedustelutoiminta nostettiin EK:ssa kehittämisen pääkohteeksi Esko Riekin noustua viraston päälliköksi syykuussa 1923. Hän näki siinä vastauksen kommunistivalvonnan kohtaamiin haasteisiin, joita pidettiin EK:n tehtävän ja epävarman yhteiskunnallisen aseman kannalta kestämättöminä. Hän uskoi tiedustelun myös olevan kustannustehokkaampi työtapa, joka mahdollistaisi virastolta vaaditut henkilökunnan leikkaukset. Menetelmää yritettiin ensi vaiheessa kehittää kouluttamalla siitä vastaavia etsiviä, mutta tällä ei saavutettu suurta menestystä. Keväästä 1924 alkaen tiedustelusta käytyä keskustelua dominoivat EK:n kolmen nuoren virkailijan Kaarlo Hillilän, Urho Kekkosen ja Urho Pihan aiheesta laatimat lukuisat esitykset. Niissä he vaativat tiedustelun organisaation keskittämistä yhden henkilön johtoon, joustavuutta sen menetelmissä sekä toimintaperiaatetta, jossa päämääränä ei ollut pidätysten ja tuomioiden tavoittelu, vaan valtiollisten rikosten ennaltaehkäisy. Kolmikon esitysten ympärillä käytiin EK:ssa vilkasta mielipiteiden vaihtoa, jossa osa heidän ajatuksistaan hyväksyttiin, mutta tiedustelun keskittäminen herätti vastustusta. Esko Riekki asettui aluksi maltillisten uudistusten kannalle, mutta niiden tulosten ollessa heikkoja, hän muutti mieltään. Tämän seurauksena EK:n pääosastolle Helsinkiin perustettiin alkuvuonna 1925 uusi, salainen ”toimisto VIII”, jonka vastuulle tiedustelutoiminta keskitettiin. Samansuuntaista uudelleenjärjestelyä yritettiin myös viraston alaosastoilla, mutta se kaatui pitkälti niiden päälliköiden vastustukseen. Organisaatiomuutosten jälkeen EK:n tiedustelun kehityksen painopiste siirtyi teoriasta käytäntöön. Lopulta sen periaatteet ja toimintatavat vakiintuivat vuosina 1927-1928, kun muutosten alullepanijana osaltaan ollut EK:n epävarma asema vahvistui ja tiedustelun uusi malli osoitti toimivuutensa vuoden 1928 ”suuren kommunistijutun” muodossa saavutetulla voitolla. EK:n tiedustelutoiminnan kehittymisessä ulkomaisilla esimerkeillä oli tärkeä rooli. Ne vaikuttivat vahvasti Riekin alkuperäiseen päätökseen lähteä kehittämään menetelmää ja myöhemmin ne näkyivät aiheesta esitetyissä ajatuksissa ja asenteissa. Kaksi oppien lähdettä oli EK:lle yli muiden: tsaarien salainen poliisi, ohrana, jota pidettiin esimerkkinä tehokkaasta tiedusteluorganisaatiosta, sekä saksalaisen Württembergin osavaltion valtiollinen poliisi, jonka tohtori Römer kävi alkuvuonna 1925 opettamassa EK:lle tiedustelua ja muita menetelmiä. Tutkielma osoittaa, että vuosina 1923-1928 tiedustelutoiminta kehittyi yhdestä menetelmästä muiden joukossa EK:n työn tunnustetuksi lähtökohdaksi. Tämän prosessin näytetään olleen yhdistelmä ulkomaisia esimerkkejä, EK:n henkilökunnan omia ajatuksia ja viraston toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Tutkielma tarkentaa ja täydentää EK:n tiedustelun toimintaperiaatteista ja organisaatiosta aiemmassa tutkimuksessa annettua kuvaa osoittamalla toimisto VIII:n keskeisen roolin EK:n tiedustelutoiminnan kokonaisuudessa.
  • Juutilainen, Kari (2008)
    Tutkielmassa kuvataan julkisiin lähteisiin perustuvan tiedustelun (OSINT - Open Source Intelligence) merkitystä sotilastiedustelulle ja tutkimuksessa pyritään selvittämään, mikä on julkisten lähteiden rooli tiedusteluprosessissa ja kuinka hyvin perinteinen tiedustelu pystyy käyttämään julkisia lähteitä hyväkseen tiedustelutuotteiden tuottamisessa. Suomalaisessa valtio-opillisessa tutkimuksessa ei ole juurikaan tutkittu kuinka tiedustelu kerää tietoa valtiollisen ja sotilaallisen päätöksenteon ja suunnittelun tueksi, vaikka erityisesti Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa tiedustelua on tutkittu valtio-opissa jo pitkään. Lähdeaineistona käytetään pääasiassa Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta peräisin olevaa teoreettista kirjallisuutta, NATOn ja Suomen puolustusvoimien oppi- ja käsikirjoja, yhdysvaltalaisen lainsäädännön julkisiksi tekemiä tiedusteluasiakirjoja sekä artikkeleita ja uutislähteitä, joilla teoriaan pyritään liittämään käytännöllisiä esimerkkejä. Aineiston analyysiin käytetään tekstianalyysiä, jossa yhdistelen, luokittelen ja tyypittelen dokumenteista löytyvää tietoa eri tavoin. Analysoin informaation muuttunutta roolia sodankäynnissä ja yhteiskunnassa, sekä tutkin tiedustelun perinteistä prosessimallia ja tiedustelutuotteita. Tuon analyysin avulla esille julkisten lähteiden merkityksen sotilastiedustelulle ja havainnollistan merkityksen käytännöllisin esimerkein. Yhdistän viimeisimmän länsimaisen käsityksen informaation roolista sodankäynnissä tiedustelun teoriaan ja lopuksi esitän synteesinomaisen kuvauksen mahdollisesta sotilastiedustelun tulevaisuudenmallista. Julkisten lähteiden roolia sotilastiedustelussa käsitellään uusien sodankäyntidoktriinien viitekehyksessä, joiden päämääränä ei ole enää välttämättä vihollisen tuhoaminen fyysisesti. Julkisten lähteiden rooli sotilastiedustelussa havaittiin erittäin merkittäväksi, mutta suurimmaksi esteeksi julkisten lähteiden hyödyntämiseksi havaittiin perinteisen tiedusteluprosessin teolliselta aikakaudelta peräisin oleva toimintamalli. Tiedusteluprosessin täytyy muuttua kohdekeskisemmäksi ja verkostomaisemmaksi pystyäkseen vastaamaan sotilastiedustelun kasvaneisiin vaatimuksiin.
  • Hirvelä, Jesse (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomalaisen Kommunistisen Puolueen (SKP) alaista sotilasjärjestöä ja sen toimintaa Venäjän sisällissodassa vuosina 1918‒1920. Tavoitteena tutkielmassa on selvittää, minkälaista toimintaa sotilasjärjestö kokonaisuudessaan harjoitti Neuvosto-Venäjällä, ja miten toiminta sijoittui suhteessa Venäjän sisällissotaan sekä suunnitelmiin Suomen vallankumouksen edistämiseksi. Myös näiden kahden suuntautumisen välistä suhdetta sekä niiden muutoksia käsitellään jokaisen toimintamuodon kohdalla. Tutkimusaineistona käytetään sotilasjärjestön kannalta tarkastelemattomia Venäjän valtion sosiaalipoliittisen historian arkiston SKP:ta koskevia mikrofilmikokoelmia. Tutkielmassa käytettävät Opis 2 ja Opis 3 -kokoelmat saatiin käsiteltäviksi Kansallisarkiston kautta, ja suurin osa tutkielmassa käytetystä materiaalista sisälsi kirjeenvaihtoa sekä raportointia sotilasjärjestön ja muiden sisällissodan toimijoiden välillä. Aineisto mahdollisti uuden tiedon tuomisen esiin puutteellisen tutkimuskirjallisuuden valossa, ja vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa on jossain määrin käsitelty sotilasjärjestön toimintaa Venäjän sisällissodan aikana, ei sen toiminnallista kokonaiskuvaa oltu kunnolla kartoitettu. Tutkielmassa käsitellään sotilasjärjestön sijoittumista SKP:n sisällä sekä sen suhteita suomalaisiin joukko-osastoihin ja puna-armeijaan. Tämän lisäksi tarkastellaan sotilasjärjestön harjoittamaa sotilaskoulutusta, poliittista agitaatiotyötä sekä erinäistä tiedustelu- ja maanalaista toimintaa. SKP:n ja erityisesti sen sotilasjärjestön puheet maailmanvallankumouksesta omaksuttiin vahvasti bolsevikkien esikuvan kautta. Sotilasjärjestö oli mukana mobilisoimassa Suomesta tulleita toimeentuloa tarvitsevia punapakolaisia puna-armeijaan bolsevikkien tueksi, ja näin ratkaistiin myös osa kasvanutta pakolaisongelmaa. SKP:n sotilasjärjestö toimi puolueen keskuskomitean alaisuudessa ja oli sen alajaostoista vaikutusvaltaisin. Sotilasjärjestöllä ja varsinkin sen johdossa toimineilla Rahjan veljeksillä oli usein eriäviä mielipiteitä suhteessa muuhun puolueeseen. Suomalaisia sotilaita lähetettiin punaupseerikouluun, joka toimi sotilasjärjestön alaisuudessa suhteellisen itsenäisesti sisällissodan aikana. Sotilasjärjestö oli tämän lisäksi perustamassa ja tukemassa Pietarin suomalaista lentosotakoulua, josta ei ole juurikaan tietoa aikaisemmissa tutkimuksissa. Myös suomalaisen sotilassairaalan rahoittaminen sekä lääkintämieskurssien järjestäminen kuuluivat sotilasjärjestölle. Suomalaiset puna-armeijan joukko-osastot saivat erinäistä tukea sotilasjärjestöltä niin materiaalihankintoihin kuin yhteistyöhön puna-armeijan kanssa. Sotilasjärjestön suhde suomalaisiin joukkoihin oli läheisempi kuin mitä aikaisemmissa tutkimuksissa on väitetty. Se pyrki kurinpitotoimillaan valvomaan huonoissa oloissa taistelevia upseereita ja sotilaita, jotka toisaalta myös vastustivat määräyksiä ja kritisoivat sotilasjärjestön toimintaa. Tämän lisäksi sotilasjärjestö oli vastuussa puna-armeijan suomalaisten laajasta poliittisesta agitaatiotyöstä, jonka tarkoituksena oli lujittaa taistelumoraalia neuvostovallan puolesta. Sotilasjärjestön propagandamateriaalia lähetettiin myös Suomeen siinä toivossa, että entiset punakaartilaiset kääntyisivät upseereitaan vastaan. Sotilastiedustelun avulla sotilasjärjestö välitti tietoa puna-armeijalle ja pyrki saamaan selville sotilasasioita Suomen varuskunnista sekä rajan tuntumassa toimivista joukoista ja yksittäisistä henkilöistä. Vastavakoilunsa avulla sotilasjärjestö yritti suojella omaa maanalaista toimintaansa, ja sotilasjärjestö perusti myös oman Suomen byroon tiedustelutoimiaan varten. Aikaisemmissa tutkimuksissa on käytetty monilta osin Etsivän keskuspoliisin aineistoja sotilasjärjestön tiedustelutoiminnan kartoittamiseksi, minkä takia tutkielmassa pystytään tuomaan uutta tietoa myös tältä kannalta. Tutkimuksesta selviää, että sotilasjärjestön toiminta kohdistui kaikilla osa-alueilla sekä neuvostovallan puolustamiseen että vallankumouksen synnyttämiseen Suomessa. Sisällissodan ilmapiiri vaikutti sotilasjärjestön toiminnan luonteeseen ja sen ongelmiin. Aikaisemmin luultua moniulotteisemman toiminnan harjoittaminen oli suhteellisen itsenäistä sisällissodan aikana, vaikka sotilasjärjestön kansallisten intressien kehys luotiinkin bolsevikkien hyväksynnän alaisuudessa. Sotilasjärjestö toimi kokonaisen suomalaisyhteisön kurinpitoelimenä suhteessa tavallisiin pakolaisiin ja sotilaihin, upseereihin sekä puolueen muihin alajaostoihin. Suomalaisista pakolaisista tuli sotilasjärjestön vallankäytön välineitä bolsevikkeja tukevassa toiminnassa, ja myös laajaa yhteistyötä harjoitettiin puna-armeijan kanssa sisällissodan aikana. Sotilasjärjestön harjoittama agitaatiotyö, tiedustelu sekä joukko-osastojen kokoaminen Suomen rajalle edistivät sotilasjärjestön tavoitetta vallankumouksen sytyttämiseksi Suomessa, vaikka toiminnan vähäisiin saavutuksiin vaikuttivatkin monet ongelmatekijät. Yleisenä tavoitteena oli edistää Suomessa ja sen armeijassa syntyvää kapinaa, jonka puhjettua puna-armeijan suomalaiset joukot voisivat antaa tukensa Suomen punaisille. Pääosa sotilasjärjestön toiminnasta keskittyi kuitenkin Neuvosto-Venäjän alueelle. Itsenäisintä toiminta oli vuonna 1919, jolloin Venäjän sisällissodan ja maailmanvallankumouksen leviäminen nähtiin mahdollisimpana ennen Tarton vuoden 1920 rauhanneuvotteluja. Myös vuoden 1918 hävittyyn Suomen sisällissotaan ja vanhoihin viholliskuviin vedottiin niin sotilasjärjestön propagandassa kuin vallankumoussuunnitelmissa. Sotilasjärjestön toiminnan tarkastelu toi uutta tietoa varsinkin suomalaisten joukko-osastojen, tiedustelutoiminnan ja sotilaskoulutuksen kannalta. Riittävän venäjän kielen taidon takia suurimmaksi puutteeksi tutkielmassa jäi sotilasjärjestön ja neuvostoelinten välisen suhteen tarkempi analysointi. Tutkielman kautta pystytään avaamaan uusia näkökulmia koskien suomalaisten toimia Venäjän sisällissodassa.
  • Holmström, Lauri (2007)
    Tämä tutkimus tarkastelee Yhdysvaltojen Suomen-tiedustelun sisältöä ja luonnetta jatkosodan aikana. Tiedustelua on tutkittu omana tiedon tuottamisen menetelmänään yhdistämällä historian- sekä tiedustelututkimusta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tutkimus liittyy Suomen jatkosotaa käsittelevään sotahistorialliseen keskusteluun, jossa ei ole aiemmin käsitelty Yhdysvaltojen Suomen-tiedustelua kokonaisuutena. Jatkosodan aikana amerikkalaistiedustelu todisti harvinaista tilaisuutta kun Suomen hallitus antoi Yhdysvaltojen diplomaattisen koneiston toimia avoimesti maansa sisällä. Kentällä tapahtuvaa havainnointia täydennettiin tutkimus- ja analyysitoiminnalla, joka toi tieteellisen ulottuvuuden tiedusteluun. Myös käytännön toimia varten tehtiin suunnitelmia. Sodan edetessä Suomi ja Yhdysvallat ajautuivat lopulta törmäyskurssille toisiaan vastaan, tiedustelun toimiessa kuitenkin koko ajan. Tutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen ja tiedusteluteorian metodeja. Työ sijoittuu laajemmin Yhdysvaltojen jatkosodanaikaisen Suomen-politiikan tutkimukseen. Tutkimuksen näkökulma on tiedusteluhistoriantutkimusta menneisyydessä tapahtuneesta tiedustelusta. Tutkimuksessa ei selitetä amerikkalaistiedustelun merkitystä tai vaikutusta Yhdysvaltojen politiikkaan Suomea kohtaan. Lähtökohtana toisen maailmansodanaikaisen amerikkalaistiedustelun tutkimiseen on ollut lisäksi tarkastella, mitä annettavaa tiedusteluhistoriantutkimuksella on sotahistorialle sekä pohtia tiedustelua mahdollisen historiana. Tutkimuksessa on käytetty toisen maailmansodanaikaista amerikkalaista tiedustelumateriaalia, joka on kopioitu Yhdysvaltojen kansallisarkistosta Sota-arkistoon. Aiempaa tutkimuskirjallisuutta edustavat R. Michael Berryn, Tuomo Polvisen, Jukka Seppisen, Ohto Mannisen, Markku Jokisipilän sekä Erkki Maasalon tutkimukset. Tiedustelun teoriaa on käsitelty Abraham N. Shulskyn tutkimuksen avulla. Tiedustelun tehtävä oli ylläpitää suomalaisamerikkalaisia siteitä tilanteessa, jossa maiden edustamat leirit olivat sodassa keskenään, mutta Yhdysvallat ja Suomi eivät. Yhdysvaltojen jatkosodanaikainen Suomen-tiedustelu voidaan tulkita kahden valtion väliseksi monitasoiseksi kanssakäymiseksi, jota voidaan kuvata kommunikaatioksi. Yhdysvallat ymmärsi tiedustelun kautta Suomen tilannetta paremmin. Tiedustelun luonne kommunikaationa ei ollut kuitenkaan yksisuuntaista toimintaa. Myös suomalaiset viranomaiset käyttivät tiedustelukanavia yhteyksissään Yhdysvaltoihin. Tiedustelun merkitys oli tukea yhteyksiä maiden välillä aikana, jolloin niin ulkoiset kuin sisäisetkin olosuhteet Suomessa sekä Yhdysvalloissa estivät normaalien valtiosuhteiden toiminnan. Toinen tutkimuksen päätuloksista on kolmen eri näkökulman hahmottaminen Yhdysvaltojen Suomen-tiedustelussa. Sotilasnäkökulma, talousnäkökulma ja poliittinen näkökulma olivat jokainen eri aikoina pääosassa Suomeen liittyneessä amerikkalaistiedustelussa. Sota-ajan muuttuvista olosuhteista kumpuavat näkökulmat ohjasivat Yhdysvaltojen tiedustelun intressejä. Tiedustelun roolina oli täyttää aukkoja sekä tuoda lisätietoja kuvaan reaaliajassa etenevän, useista lähteistä peräisin olevan aikalaiskommentoinnin muodossa sekä hahmottaa asioiden suurempia yhteyksiä analyysi- ja tutkimustoiminnan kautta, jota suoritti Yhdysvaltojen ensimmäinen keskustiedustelupalvelu Office of Strategic Services. Amerikkalaistiedustelun suurin mahdollistava tekijä oli Yhdysvaltojen ja Suomen toimivat diplomaattisuhteet, jotka kestivät lähes jatkosodan loppuun asti.
  • Lauha, Matti (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan julkisesti saatavilla olevan aineiston pohjalta Venäjän ulkomaantiedustelua Neuvostoliiton jälkeisinä vuosina 1992–2006. Työssä yhdistyy kaksi kansainvälisen politiikan tutkimuksen alalajia: Venäjän ulkopolitiikan tutkimus ja tiedustelun tutkimus. Teoreettisessa osassa selvitetään tiedustelun olemusta sekä akateemista tiedustelun tutkimusta. Tutkimuksessa luodaan kuva Venäjän ulkomaantiedustelua harjoittavasta koneistosta sekä tuotetaan uutta tietoa Venäjän intresseistä. Venäjän ulkomaantiedustelua tarkastellaan julkisuuteen tulleiden paljastuneiden vakoilutapausten kautta. Pääkysymyksenasettelu johdetaan pohdiskelusta, ovatko Venäjän valtiojohdon ulkopoliittisessa ajattelussa vallitsevina taloudelliset vai strategiset (eli turvallisuus) edut. Tutkielman teoreettinen viitekehys liittyy neorealismin ja neoliberalismin väliseen debattiin siitä, tavoittelevatko valtiot enemmän suhteellisia vai absoluuttisia etujaan eli ovatko valtiot kiinnostuneempia turvallisuudesta vai varallisuudesta. Tähänastisessa tutkimuksessa Venäjän ulkopolitiikkaa ja sen tavoitteita on tarkasteltu pääasiassa Venäjän valtionhallinnon strategiapapereiden ja valtiojohdon lausuntojen kautta. Tässä työssä Venäjän intressien hahmottamista lähestytään kysymällä ensin, mitkä tahot edustavat kansallisvaltioiden syvintä ydintä eli missä on nähtävissä valtioiden "todellinen luonne" ja "todelliset intressit". Tutkielma nojaa näkemykseen, jonka mukaan tiedustelupalvelut heijastavat valtioiden todellista luonnetta, joten tiedustelutoimintaa tutkimalla on mahdollista saada tietoa yksittäisen valtion todellisista intresseistä. Näkemyksen tueksi osoitetaan, että erityisesti Venäjällä tiedusteluorganisaatiot ovat kiinteä osa valtion ulkopoliittista päätöksentekoprosessia ja ulkopolitiikan toteutusta. Tutkimusaineiston muodostavat vuosina 1992–2006 julkaistut uutisartikkelit Venäjän paljastuneista vakoilutapauksista. Aineisto koostuu länsimaisen, venäläisen ja aasialaisen median uutisoinneista. Vakoilutapaukset luokitellaan sen mukaan, missä toiminta paljastui ja mitä venäläinen tiedustelu pyrki kussakin tapauksessa toiminnallaan saavuttamaan. Neljä tiedustelun alaa on tiivistetty kahteen ryhmään: taloudellinen ja tieteellis-teknillinen tiedustelu muodostavat ensimmäisen ja poliittinen ja sotilaallinen tiedustelu toisen. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat tapaukset katsotaan tutkielmassa merkiksi taloudellisten intressien tavoittelusta; jälkimäisen ryhmän tapaukset taas merkiksi siitä, että Venäjä tavoittelee strategisia intressejään. Tutkimustuloksena on, että Venäjän tiedustelun maantieteellisiä pääkohteita kylmän sodan jälkeen ovat olleet sen länsirajan läheisyydessä sijaitsevat valtiot ja Pohjois-Amerikka. Asiallisesti Venäjän tiedustelu on pyrkinyt pääsemään käsiksi ennen kaikkea muiden valtioiden poliittisiin ja sotilaallisiin salaisuuksiin. Tutkimuksesta ilmenee, että Venäjä vaikuttaisi tavoittelevan selvästi enemmän strategisia intressejä kuin taloudellisia intressejä kansainvälisessä järjestelmässä toimiessaan. Tulokset tukevat näiltä osin neorealistisen koulukunnan näkemystä valtioiden ensisijaisista intresseistä. Tutkimus osoittaa, ettei Moskovan pyrkimys maksimoida valtansa ja toimia vastapainona Yhdysvalloille ja sen liittolaisvaltioille ole muuttunut kylmän sodan päättymisen myötä. Yleisesti esitetyt väitteet taloudellisen ja tieteellis-teknillinen tiedustelun merkityksen noususta poliittisen ja sotilaallisen tiedustelun rinnalle kylmän sodan jälkeen eivät saa vahvistusta tässä tutkielmassa ainakaan Venäjän osalta.