Browsing by Subject "tieteenhistoria"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Kalliala, Johanna (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tarkastellaan hygienian historiaa Suomessa. Infektioiden aiheuttama hengenvaara on radikaalisti vähentynyt, mutta immuunivälitteisistä sairauksista on tullut ihmisten uusi, koko ajan lisääntyvä haitta. Työssä tarkastellaan asiantuntijoiden ilmentämää ihmisen ja mikrobin suhdetta Duodecim-lehdessä. Huomio kiinnitetään tiedon merkitykselle, suhteen rakentumiselle, muutoksille ja seurauksille. Tavoitteena on luoda kokonaiskuvaa siitä, miten ajatukset terveellisen elämän saavuttamisesta mikrobikontekstissa ovat muuttuneet asiantuntijoiden puheessa. Tutkimusstrategiana on tarkastella oppia terveellisestä elämästä kahdella aikakaudella 1890- ja 2010-luvuilla. Tutkimuskysymyksinä on minkälaiseksi asiantuntijat näkevät mikrobien aiheuttaman ongelman, miten ongelmaa selitetään ja miten ongelman nähdään ratkeavan. Ratkaisut kuvaavat asiantuntijoiden tavoitteita ihmisen ja mikrobin suhteelle. Aineistona on Duodecim-lehti. Otantana ovat artikkelit, joissa esiintyy sana mikrobiomi. Tämä rajaa analyysin vuosiin 2009-2017 ja 52 artikkeliin. Tutkimusmenetelmänä on laadullisen tutkimuksen piiriin kuuluva sisällönanalyysi. Yhdistän sekä aineistolähtöistä että teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoreettisissa lähtökohdissa aihetta lähestytään asiantuntijuuden, sosiaalisen konstruktionismin ja antroposeenin kautta. Tutkimuskontekstina ovat lääketieteen piirissä esitetyt hygienia- ja biodiversiteettihypoteesit, jotka olettavat immuunivälitteisten sairauksien, kuten astman ja tyypin 1 diabeteksen lisääntymisen liittyvän kaupungistuneeseen länsimaiseen elinympäristöön ja elintapoihin sekä luonnon monimuotoisuuden kaventumiseen. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että asiantuntijat nostivat ongelmaksi puheessaan 1890-luvulla tauteja ja kuolemaa aiheuttavat mikrobit. 2010-luvulla ongelmaksi nousivat ihmisen mikrobiston muutokset ja epätasapaino, jotka häiritsevät immuniteettia ja aiheuttavat immuunivälitteisiä sairauksia. Suurin muutos on tapahtunut asiantuntijoiden käsityksessä, että mikrobit eivät ole vain vaarallisia terveydelle vaan jopa hyödyllisiä. Asiantuntijat selittivät ongelmaa 1890-luvulla likaisessa ympäristössä olevalla tartunnan vaaralla. Nykyistä ongelmaa selitetään ympäristön mikrobiniukkuudella. Molemmissa ongelmien keskuksena nähtiin kaupungit. 1890-luvulla saastaiset kaupungit ja 2010- luvulla liian puhtaat kaupungit. Ratkaisuksi nähtiin 1890-luvulla yleinen puhtauden strategia ja 2010-luvulla mikrobiston muokkaus. Mikrobiston muokkauksen käytäntöinä on altistaa ihmistä mikrobeille. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että asiantuntijoiden tavoitteet ihmisen ja mikrobiston suhteelle ovat muuttuneet. Terveellinen elämä nähtiin 1890-luvulla saavutettavan välttämällä kontakteja mikrobien kanssa ja 2010-luvulla vuorovaikuttamalla mikrobien kanssa. Mikrobiston epätasapainon tulevissa ratkaisuyrityksissä on tärkeää kiinnittää huomio mikrobien haitallisuuden ja hyödyllisyyden ristiriitaan. Ristiriitaa ymmärtää paremmin, kun se sijoitetaan historialliseen kontekstiin eli miten ihmisen ja mikrobin suhde on rakentunut ja vaikuttanut ihmisiin viimeisen sadan vuoden aikana.
  • Heikinheimo, L.; Ervasti, S.; Ahonen, L. (Suomen metsätieteellinen seura, 1959)
  • Kunnas-Pusa, Liisa (2021)
    Archaeological concepts of prehistory and the Stone Age are rooted in nineteenth-century scientific discoveries, which extended the human past much further back in time than was previously thought. Without this deep past, the disciplines of archaeology and history would not be what they are today. However, when the division of prehistory into the ages of stone, bronze, and iron was introduced in 1836, it was already an old idea. Stone Age artefacts and the initial phase of human history were discussed in the eighteenth-century academic world, even though the periodisation of history was constructed differently. In the philosophy of the Enlightenment several ideas surfaced which were essential to the formation of archaeology as a scientific practice, and which still affect the way the prehistoric past is imagined. This article examines the concept of a prehistoric, furthest past in Finnish scientific texts, within the framework of eighteenth-century Swedish traditions of science and historiography. How did the scholars in the Academy of Turku view Stone Age artefacts that had a multi-faceted nature in the antiquarian tradition? In what way did their visions of the earliest phase of the Nordic past set up later nationalistic narratives about prehistory?
  • Tuominiemi, Jorma (Fysiikan tutkimuslaitos (HIP), 2018)
    Suomessa alkeishiukkasfysiikan kokeellinen tutkimus aloitettiin tyhjästä vuonna 1965. Tämä kirja dokumentoi suomalaisen kokeellisen tutkimuksen vaiheita aivan alusta aina Higgsin bosonin löytämiseen vuonna 2012 CERNissä. Tänä aikana maailmassa rakennettiin useita mittavia koelaitteistoja aineen perusrakenteen tutkimusta varten. Ne ovat edistäneet merkittävästi käsitystämme aineen mikroskooppisesta rakenteesta. Suomalaiset tutkijat ovat osallistuneet tutkimukseen useilla näistä laitteistoista.
  • Isaksson, Eva (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1987)
    Suomalainen perusteos naisten tieteellisestä työstä, mukaansatempaava naisnäkökulma ihmistä ympäröivään maailmankaikkeuteen ja sen tutkijoihin.
  • Heikinheimo, L.; Ervasti, S.; Ahonen, L. (Suomen metsätieteellinen seura, 1959)
  • Laitakari, Erkki (Suomen metsätieteellinen seura, 1959)
  • Laitakari, Erkki (Suomen metsätieteellinen seura, 1959)
  • Jungman, Heikki (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessani tarkastelen englantilaisen kirkonmiehen, historiankirjoittajan ja poliittisen poleemikon Peter Heylynin (1599–1662) Cosmographien kautta englantilaista Kuun toista maailmaa koskevaa keskustelua vuosina 1638–1652. Kysymys siitä oliko Kuussa maapallon kaltainen maailma, jota asuttivat elävät olennot, oli tutkimallani aikakaudella merkittävä luonnonfilosofinen ja astronominen kysymys, mutta siihen liittyvä keskustelu ryöpsähti myös muualle yhteiskuntaan. Cosmographie on laajudessaan ensyklopeedinen maantiedon teos, jonka pyrkii koko maapallon kattavaan kuvaukseen. Sen viimeisellä sivulla Heylyn kuitenkin siirtyy käsittelemään Kuun toista maailmaa. Tarkastelen muita lähteitäni ja Kuun toisesta maailmasta käytyä keskustelua tuon sivun kautta. Muun lähdeaineistoni muodostavat neljä Kuun toista maailmaa käsittelevää kirjaa, jotka ovat kirjoittaneet John Wilksin, Francis Godwin ja Alexander Ross. Jokaisen heistä oli merkittävässä virassa toiminut kirkonmies. Tutkimusotteeni on mikrohistoriallinen ja kaksisuuntainen: Yhtäältä Cosmographien Kuun toista maailmaa käsittelevä sivu paljastaa Kuusta käydyn keskustelun taustalla vaikuttaneita kulttuurillisia ilmiöitä. Toisaalta teen tuota sivua ymmärrettäväksi kartoittamalla noita kulttuurillisia ilmiöitä kontekstualisoinnin avulla. Tutkimukseni historiakäsitys on konstruktionistinen. Käsittelen Cosmographien kuuosiota uutena representaationa Kuun toisesta maailmasta, joka rakentuu Heylynin käytettävissä olleisiin osasiin häntä ympäröivässä kulttuuristen merkitysten verkostossa. Peter Heylyn tarkoitti kuuosionsa perinteisen aristoteelisen ja skolastisen järjestelmän puolustukseksi. Heylyn näki Kuun toista maailmaa kopernikaanisesta näkökulmasta käsitelleiden John Wilkinsin ja Francis Godwinin ajatukset uhkana, sillä pelkäsi kopernikanismin romuttavan Aristoteleeseen perustuvan universumin ja tietoteorian mallin sekä skolastisen raamatuntulkinnan perinteen. Tämän kehityskulun Heylyn näki vaarallisena, sillä uskoi sen johtavan maalliseen ja uskonnolliseen epäjärjestykseen sekä Englannin sisällissodan kaltaiseen yhteiskunnan romahtamiseen. Heylyn myös todennäköisesti koki arveluttavana kehityksen, jossa kopernikaanisen universumin mallin kannattajat olivat omaksuneet maapallon kuvaamiseen miellettyjä käytäntöjä Kuun kuvaamiseen. Heylynin Kuun toisen maailman representaatiossa kietoutuivat yhteen hänen aikansa epistemologinen murros, politiikka, teologia ja raamatuntulkinta, laajentuva käsitys maailmasta ja muuttuva käsitys maailmankaikkeudesta, Heylynin henkilökohtaiset elämänkokemukset sekä antiikista, keskiajalta ja renessanssista periytyvät ajattelumallit ja perinteet. Cosmographien kuuosion kontekstualisoiminen osoittaa, että Kuun toiseen maailmaan heijastettiin merkityksiä näistä kaikista yhteiskunnan ja kulttuurin osasista. Loppujen lopuksi tämä Kuun toiseen maailmaan kietoutunut merkitysverkosto selittää, miksi Peter Heylyn nosti Kuun esille maantietoa käsittelevässä kirjassaan. Kuun toiseen maailmaan oli latautunut niin monia merkityksiä, että se tarjosi Heylynille runsaasti tarttumapintaa, vaikka Cosmographien aiheella ei nykyajan lukijan silmissä ole tekemistä Kuun kanssa. Tulkintani Cosmographien Kuun toista maailmaa käsittelevästä sivusta poikkeaa merkittävästi kahdesta aiemmasta sitä kommentoineesta tutkijasta Marjorie Hope Nicolsonista ja David Cressystä. Molemmat katsoivat Heylynin suhtautuneen Kuun toiseen maailmaan ja siihen liittyvään astronomiseen ja luonnonfilosofiseen kehityskulkuun positiivisesti. Tutkimukseni perusteella Heylyn haluaa nimenomaan kyseenalaistaa tuon kehityksen ja sen seurauksena esitetyt ajatukset Kuun toisesta maailmasta.
  • Nummelin, Katja (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tämä tutkielma tarkastelee ihmisrotujen muodostamista ja kuvauksia sekä polygenesis-teoriaa Amerikkalaisen Samuel George Mortonin varhaista antropologista tutkimusta edustavassa teoksessa Crania Americana (1839). Tutkielman tarkoitus on nostaa esiin Mortonin rotumääritysten ja -kuvausten kulttuurihistoriallista taustaa, joka on aiemmin jäänyt vähälle huomiolle, sillä aiempi tutkimus on keskittynyt Mortonin kallonmittausaineiston analysointiin. Mortonin käsitystä ihmisroduista Crania Americanassa tarkastellaan kolmesta lähtökohdasta: ihmisrotujen muodostaminen, rotujen kuvaukset ja polygenesis-teoria, joka oli 1800-luvun alussa suosittu teoria, jonka mukaan ihmisrodut oli luotu erikseen eri puolille maailmaa. Kaikki nämä teemat liittyvät läheisesti tieteelliseen rasismiin, joka oli syntynyt kolonialismin ja orjuuden synnyttämästä tarpeesta luoda hierarkkisia eroja ihmisryhmien välille. Tämä kehitys muodostaa laajemman viitekehyksen tutkielmalle. Kutakin tutkielman päälähtökohtaa tarkastellaan erilaisilla metodeilla. Ihmisrotujen muodostamista tarkastellaan temaattisista näkökulmista, kuten rotujen muodostamisen historia, rotuhierarkiat, kallonmittausten ja frenologian vaikutus sekä matkakirjallisuus. Mortonin rotujen kuvauksia tarkastellaan puolestaan käymällä yksityiskohtaisesti läpi kunkin rodun kuvauksia ja poimimalla niistä keskeisiä kulttuurihistoriallisia teemoja. Lisäksi tarkastellaan Mortonin rotukuvauksissa käyttämiä lähteitä, ja luodaan alustava kuva niiden kirjoittajien kulttuurisista ja sosioekonomisista taustoista, joiden voi ajatella vaikuttaneen heidän kuvauksiinsa vieraista kansoista. Polygenesis-teorian ilmenemistä Crania Americanassa tarkastellaan aiemman tutkimuksen valossa. Tutkielmassa pyritään osoittamaan, että toisin kuin aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, Morton ei alkanut kannattaa polygenesistä yhtäkkiä pian Crania Americanan julkaisemisen jälkeen. Tutkielmassa nousee esiin, että Mortonin käsitykset ihmisroduista olivat kaikilta osin vahvasti sidoksissa aikansa kulttuurihistorialliseen kontekstiin, sekä luonnontieteilijöiden ja matkakirjailijoiden teksteihin. Mortonin rotujako pohjautui ennen kaikkea saksalaisen professori Blumenbachin 1795 esittämään rotujakoon, ja oli, kuten kaikki muutkin rotujaot, lähtökohtaisesti hierarkkinen. Mortonin rotukuvaukset sisälsivät lukuisia arvottavia stereotypioita, joista monet olivat johdettavissa eurooppalaisten kolonialistien tarpeeseen osoittaa omaa ylemmyyttään ja perustella muiden kansojen alistamista. Tähän liittyen, Mortonin lähteiden kirjoittajat olivat enimmäkseen hänen omia aikalaisiaan, ja brittiläistaustaisia tai ainakin eurooppalaisia, ylemmän tai keskiluokan miehiä. Polygenesis-teoriaa tarkasteltaessa nousi esiin, että Morton ei ollut Crania Americanan kirjoittamisen aikaan perehtynyt aiheeseen syvällisesti. Toisaalta monet polygenesis-teorian kannalta keskeiset ajatukset, kuten ihmisrotujen erillisyys hyvin varhaisista ajoista ja tämän todistaminen historiallisten lähteiden avulla, olivat esillä jo Crania Americanassa.
  • Rask, Magnus (Helsingin yliopisto, 2020)
    Den psykiska forskningen var en marginalvetenskap och rörelse i Finland och internationellt med stor popularitet under 1900-talets första decennier. Den föddes av moderniseringsprocesserna i tanke och teknik som pågick under det sena 1800-talet och tidiga 1900-talet och strävade att vetenskapligt undersöka så kallade ”andefenomen”, såsom spöken, fjärrsyn, telepati eller automatisk skrift, samt att vinna vetenskaplig legitimitet för sådana undersökingar. Den stod i ett vetenskapshistoriskt brytningsskede vid utkanten av de accepterade vetenskaperna och ger oss därför en lins att betrakta hur vetenskapen argumenterade och vad den förkastade. Avhandlingens mål är att belysa den psykiska forskningens historia i Finland via den litterärt mest produktiva psykiska forskaren i Finland Uno Stadius, som började verksamheten inom den psykiska forskningen 1912 och verkade inom den fram till sin död 1936. Materialet består av Stadius tryckta alster inom den psykiska forskningen samt två manuskript som ernåtts via hans arvingar. Dessutom används tidningstexter från studieperioden för att belysa den psykiska forskningens väsen och mottagande, samt för att kontrastera Stadius. Till hjälp i analysen används det ursprungligt religionsvetenskapliga begreppet ”ockultur”, som syftar på en heterogen andlig miljö där individuella ”sanningssökare” intresserar sig för olika läror utan stränga krav på att bekänna sig till någon viss idé eller rörelse. Lika viktigt för avhandlingen är det vetenskapssociologiska begreppet ”rågång”, alltså den ständigt pågående gränsdragningsprocessen mellan vad som accepteras och inte accepteras som vetenskap. Analysen förstärker bilden av att den psykiska forskningen i Finland följde det internationella mönstret och sökte differentiera sig visavi andra rörelsen inom ockulturens miljö i ett försök att vinna vetenskaplig acceptans. Uno Stadius var mer vågad i sina hypoteser än psykiska forskare i gemen. Uno stadius utövade inte experimentell forskning, utan han gick rågång via att sammanfatta och popularisera, och på så sätt hålla den psykiska forskningen i den allmänna intressesfären. En central upptäckt i avhandlingen är vikten som Stadius lade på en självbild som en sanningssökare. Han argumenterade genom att vädja till en stor skara vetenskapliga auktoriteter, vilka enligt honom var sanningssökare som stod emot vetenskaplig fördom och för fri forskning. Detta fokus binder den psykiska forskningen samman med ockulturens vidare miljö. Stadius ansåg att vetenskapen skulle komma att omfatta det som dittills hade betraktats som övernaturligt. Även de enligt Stadius största frågorna för mänskligheten, de om själen och livet efter döden, ansåg han bli besvarade av vetenskapen i framtiden.