Browsing by Subject "tieteentutkimus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-11 of 11
  • Vellava, Sanna (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielman aiheena on biohakkerointi (biohacking) ja itsen mittaaminen (Quantified Self) kulttuurisena ilmiönä, joka ylittää maantieteelliset rajat. Biohakkeroinnilla voidaan viitata monenlaisiin käytäntöihin. Tässä työssä biohakkeroinnilla tarkoitetaan ilmiötä, jossa omaa biologista ruumista (ja omaa elämää) manipuloidaan biologisilla ja teknologisilla keinoilla ja välineillä. Käsitteenä biohakkerointi muodostuu sanoista biologia ja hakkerointi. Metaforana se käsittää ihmisen tietokonejärjestelmään verrattavissa olevana organismina, jonka toimintaa pyritään säätelemään, muokkaamaan ja parantamaan. Itsen mittaamista tarkastellaan yhtenä mahdollisena osa-alueena ja työkaluna biohakkeroinnissa. Purkamalla biohakkerointia metaforana sekä tarkastelemalla sitä operatiivisena filosofiana tutkimus jäljittää joitain niistä ideoista ja ajattelun tyyleistä, joista ilmiö saa voimavaransa. Tutkimus pyrkii erottamaan toisistaan median ja yritysten luoman julkisuuskuvan sekä ruohonjuuritasolla tapahtuvat merkityksenannot. Tarkoituksena on kartoittaa ja pyrkiä selittämään, mitä merkityksellistä ja arvokasta biohakkeroinnista innostuneet ihmiset siinä näkevät. Mistä ja millaisten elementtien avulla tällaisen käsitteen ympärille kietoutuva ilmiö saa kulttuurisen vetovoimansa? Samalla pohditaan, millaisena tutkimuskohteena biohakkerointia voisi tarkastella ja millaisia teoreettisia mahdollisuuksia siihen tällöin sisältyisi. Tutkimus on toteutettu Suomessa, pääkaupunkiseudulla, marraskuun 2014 ja huhtikuun 2016 välisenä aikana. Aineisto koostuu 17 puolistrukturoidusta haastattelusta biohakkeroinnista kiinnostuneiden ihmisten kanssa, biohakkerointiin liittyvien tapahtumien havainnoinnista, aiheesta julkaistusta kirjallisuudesta ja internetin onlinetilojen kautta kerätystä materiaalista, kuten nettisivuista, blogeista sekä keskusteluryhmien seuraamisesta. Aktiivisin aineistonkeruu tapahtui keväällä ja kesällä 2015. Työssä tarkastellaan biohakkerointia kolmesta toisiaan täydentävästä näkökulmasta. Biohakkerointia analysoidaan diskursiivisesti rakentuvana yhteisönä sekä löyhänä verkostona, joka saa voimansa arvojen ja tavoitteiden moninaisuudesta ja jännitteisyydestä. Biohakkeroinnin diskurssin kautta ihmiset voivat ottaa kantaa myös laajemmin yhteiskunnassa meneillään oleviin haasteisiin ja muutoksiin. Tieteellisen tiedon soveltamista sekä tiedon tuottamista itsen mittaamisen teknologioiden avulla tarkastellaan osana itsen kehittämiseen ja transformaatioon tähtääviä projekteja. Itsenmittaamisteknologiat tähtäävät mekaaniseen objektiivisuuteen, jonka avulla itsestä tuotetaan ns. datakaksosia. Ne toimivat välineinä oppimisprosessissa, jossa tähdätään esimerkiksi käyttäytymisen muuttamiseen. Biohakkerointi on erään määritelmän mukaan superihmiseksi tulemisen tiedettä ja taidetta . Tiede ja taide nähdään toisilleen rinnakkaisina kenttinä, mikä mahdollistaa joidenkin teoreettisten mahdollisuuksien kehittämisen ilmiön tarkastelemiseksi. Vaikka biohakkerit eivät edusta näitä yhteisöjä välttämättä itse, heidän kauttaan voidaan havainnoida mahdollisia muutoksia tieteen tekemisen ja tieteellisten representaatioiden tuottamisen tavoissa. Biohakkerointi näyttäytyy hyvinvointitrendinä, mutta se kytkeytyy myös laajempiin trendeihin länsimaisessa tieteellisessä ajattelussa, josta se saa käyttövoimaa niin taloudellisen, sosiaalisen kuin symbolisen pääoman muodossa. On myös nähtävissä, että sen ilmaisemat ajatukset ja näkemykset eivät rajoitu vain ilmiön sisälle, vaan samoja keskusteluja käydään sekä tiedeyhteisön että muiden kansalaisten keskuudessa. Tiedeyhteisössä käytävissä keskusteluissa on esitetty, että biologia ei enää edusta vain determinististä kohtaloa, vaan jopa mahdollisuutta. Biohakkerit näyttävät olevan osa tätä keskustelua, vaikkakaan eivät toimi tiedeyhteisön sisällä. Biohakkeroinnin kautta esitetään myös (bio)poliittisia kysymyksiä, joihin edelläkävijät ottavat jo kantaa vaikka eivät välttämättä tiedosta tekevänsä niin, tai ainakaan se ei ole merkittävä toimintaa ohjaava motivaatio. Instituutioiden ja auktoriteettien kyseenalaistaminen voidaan nähdä osana laajempaa poliittista liikehdintää, jossa yhteisöjen rajoja ja vallanjakoja ajatellaan uusiksi. Biohakkerointi on käytännöllisesti suuntautunut ajattelun tyyli, jossa ruumiillinen, teknologinen ja sosiaalinen kietoutuvat yhteen. Se tuntuu vetoavan niihin, joilla on jo valmiiksi taitoa ja resursseja ja mahdollisuus panostaa aikaa ja energiaa vaadittavaan tietotaitoon. Median esittämän kuvan ja tapahtumien markkinointimateriaalin perusteella voi vaikuttaa siltä, että kyseessä on lähinnä teknologiaan ja suorituskyvyn pakkomielteiseen parantamiseen redusoituva neoliberaalin subjektin rakennusprojekti. Haastattelujen valossa biohakkerointi näyttää kuitenkin myös toimivan erityisesti miehille keinona puhua julkisesti tavoilla, jotka eivät ole ehkä aiemmin olleet hyväksyttyjä. Teknotieteeseen nojaava biohakkerointidiskurssi tuntuu tarjoavan hyväksyttävän kontekstin ja keinot tuoda esiin henkilökohtaisiakin asioita, vaikeuksia ja intiimejäkin aiheita, kuten itsetunto ja sosiaaliset taidot tai niiden koettu puute. Todellisuuden ns. paljastaminen tieteellisesti on yksi osa biohakkeroinnin viehätystä, mutta siihen sekoittuu myös esteettisiä ja viihteellisiä elementtejä. Biohakkerointidiskurssi vetoaa liikkuessaan monilla kentillä ja sekoittamalla luovasti erilaisia elementtejä toisiinsa. Näihin kuuluvat niin tieteellinen tieto, henkilökohtaiset narratiivit, refleksiivisyys kuin mielikuvituksen voima, jotka yhdessä lupaavat tuoda muutoksen niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla. Se myös herättää kysymyksen, kuinka tiedon tuotannon käytäntöjä ja esittämisen tapoja voisi pohtia uusista näkökulmista ja näin osallistua ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin sekä olla mukana muutoksissa mielekkäillä tavoilla.
  • Forsman, Maria; Isaksson, Eva (Helsingin yliopisto, 2013)
    Verkkari ; 2013 (2)
  • Reinekoski, Tapio (Helsingfors universitet, 2017)
    Julkiso-termiä on ehdotettu 1990-luvun lopulla suomalaisessa viestinnän tutkimuksessa englannin ’public’-substantiivin käännökseksi, termin yleisö vastinpariksi. Julkisolla on viitattu ennen kaikkea aktiiviseen, julkiseen elämään astuvaan, kriittisesti keskustelevaan kansalaisuuteen. Tutkielmassa pyritään kehittämään ja tarkentamaan julkison käsitettä, sillä sen käyttö tutkimuskäsitteenä on osoittautunut aiemmassa tutkimuksessa haasteelliseksi. Julkiso analyyttisena käsitteenä sekoittuu tutkimuksen kohteeseen eli julkiseen toimintaan ryhtyneisiin kansalaisten ryhmiin; tutkimuksen kohteesta tulee analyyttisen käsitteen kaltainen. Ongelmanasettelua tutkielmassa ohjaa myös pyrkimys siirtää julkisuusteorian näkökulma pois erilaisista julkisen elämän ja julkisuuden ihannemalleista. Tutkielman aloittavan kriittisen katsauksen perusteella erilaiset pluralistiset julkisuuden teoriat ymmärtävät julkisot kansalaisyhteiskunnasta nouseviksi, toimintaan ryhtyviksi ryhmiksi, joita yhdistää jokin identiteetti, intressi tai puheenaihe sekä aikomus tuoda itsensä osaksi julkista elämää. Julkison käsite siis samastuu tutkimuksen kohteena oleviin ryhmiin. Tutkielmassa kehitettävä uusi näkökulma julkison käsitteeseen poikkeaa viestinnän tutkimukselle tavanomaisesta julkisuuden teoriasta. Tieteen- ja teknologiantutkimuksen (Science and Technology Studies) sekä toimijaverkkoteorian (actor-network theory) avulla julkison käsitteen fokus pyritään vaihtamaan niihin ongelmiin ja huolenaiheisiin, jotka saavat aikaan poliittista toimintaa. Lähtökohtia eivät olisikaan siis normatiiviset demokratian ihanteet tai ennakko-oletukset yhteiskunnan eri ryhmien intresseistä, identiteeteistä tai arvoista. Päinvastoin, niiden rakentuminen tieteellisten ja poliittisten ongelmien käsittelyn käytännöissä on ilmiö, jota tulisi kuvata. Tutkielmassa analysoidaan tieteentutkimuksen piirissä 1990-luvulta asti käytyä, julkisen osallistumisen demokraattista merkitystä pohtivaa keskustelua. Tieteentutkimuksessa julkiso ymmärretään tiedettä ja politiikkaa välittäväksi tekijäksi, takeeksi tieteellis-poliittisten ongelmien määrittelyn ja käsittelyn demokraattisuudesta. Merkittäväksi nousee monien tieteentutkijoiden vaatimus siitä, että julkisoilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa ongelmien määrittelyyn – siihen, mistä sekä tieteellisissä ongelmissa että poliittisessa päätöksenteossa itse asiassa on kyse. Toimijaverkkoteorian ja sen kehittäjän Bruno Latourin ajattelun avulla julkison käsite irrotetaan yksinomaan inhimillisestä poliittisesta subjektiviteetista ja yhteisöllisyydestä. Niiden sijaan julkisen elämän kirvoittajiksi nähdään ongelmat ja huolenaiheet. Huolenaiheilla toimijaverkkoteoriassa tarkoitetaan kiistattomien faktojen vastakohtaa, vielä määrittymätöntä inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden verkkoa. Sen muodostuminen julkiseksi, yhteiseksi poliittiseksi ongelmaksi vaatii kokoonpanoa, jossa tieteellistä tietoa ja poliittisia arvoja ei ole lähtökohtaisesti erotettu toisistaan, vaan ne muodostuvat suhteessa toisiinsa. Lopuksi tutkielmassa analysoidaan tieteentutkimuksellisella ja toimijaverkkoteoreettisella otteella kahta julkisuuden teorian klassikkoa, John Deweya ja Walter Lippmannia sekä heidän julkisokäsityksiään. Heidän ajattelustaan uutetaan julkiso, joka on yhteiskunnan uusiin, määrittelyä ja käsittelyä vaativiin ongelmiin tarttuva ja uutta luova olio. Deweylle ja Lippmannille julkison tehtävä demokratiassa on ottaa haltuun ja tehdä näkyviksi ongelmia, joihin muilla yhteiskunnan instituutioilla ei ole ratkaisua. Tutkielman merkittävimpänä kontribuutiona muotoillaan tieteentutkimuksen, toimijaverkkoteorian sekä Deweyn ja Lippmannin debatin motivoima ongelmalähtöisen julkison käsite. Ongelmalähtöisyys irrottaa julkison viittaussuhteesta aktuaalisiin julkisesti toimiviin sosiaalisiin yhteisöihin aiempaa suomenkielistä tutkimusta korostetummin. Ongelmalähtöinen julkiso on yhteiskunnan ongelmiin tarttumisen ja määrittelyn seuraus ja efekti – yksinomaan analyyttinen käsite. Demokratian toteutumisen kannalta ratkaisevaksi muodostuu se, kulkeeko yhteiskunnan ongelmien käsittely julkison kautta.
  • Herkman, Juha; Vähämaa, Miika (2007)
  • Karmavalo, Ville-Petteri M. (2007)
    Tukimus käsittelee Internetin ja P2P-vertaisverkkojen välityksellä organisoituvia distributed computing -teknologiota, joissa lukuisten yksityishenkilöiden kotitietokoneet auttavat tieteellistä tutkimusta laskemalla tai simuloimalla jotakin tutkimusongelmaa. Työn varsinaisena tutkimuskohteena on ilmastonmuutosta tutkiva distributed computing -projekti, Climateprediction.net. Climateprediction.net-teknologiaa lähestytään tässä työssä konstruktiivisesti, jolloin tutkimuskohde nähdään ennen kaikkea sosiaalisena rakennelmana. Työn teoreettisena viitekehyksenä on teknologioiden sosiaalisen tutkimuksen, SST:n (Social Study of Technology), puitteissa tehty työ, esimerkiksi Keith Grintin, Steve Woolgarin, Donald MacKezien ja Judy Wajcman teoriat. SST-tutkimuksissa korostetaan teknologioiden tutkimista kokonaisvaltaisesti, jolloin huomio kiinnittyy sekä niiden teknisiin että ennen kaikkea sosiaalisiin ulottuvuuksiin, esimerkiksi käyttäjiin, käyttökonteksteihin ja käyttäjien tulkintoihin teknologiasta. SST:ssä painotetaan myös teknologiat itsenäisinä sosiaalisina muuttujina näkevän ajattelutavan, eli teknologisen determinismin, vastustamista. Siksi tässä työssä tarkastellaan myös tieteen ja suuren yleisön välistä suhdetta, jota distributed computingin on nähty automaattisesti lähentävän. Tieteen yleisösuhteita käsittelevät osuudet nojaavat tieteen sosiologian piirissä tehtyyn työhön, esimerkiksi Alan Irwinin, Brian Wynnen ja Steve Woolgarin teorioihin. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettisessa osuudessa perehdytään distributed computingin tekniseen taustaan ja historiaan, niiden diffuusioon vaikuttaneisiin sosiaalisiin tekijöihin sekä niihin liittyviin keskeisiin kulttuurisin käsitteisiin, eli virtuaaliyhteisöihin, hakkerietiikkaan ja sulautettuun tietotekniikkaan. Lisäksi tarkastelun kohteena ovat tieteen ja yleisöjen välisiä suhteita käsittelevät teoriat. Menetelmänä teoreettisessa osuudessa on kirjallisuuskatsaus. Empiirisessä osuudessa tutkitaan Climateprediction.net-projektiin osallistuvia henkilöitä sekä heidän konstruointejaan projektista, DC-teknologioista ja osallistumismahdollisuuksista tieteissä. Analyysi on vahvasti teorialähtöinen, sillä tutkittavat asiat ovat suoraan teoriaosuudesta johdettuja. Aineistona on Climateprediction.net-sivuilla olevat osallistujien käyttäjäprofiilit, joissa osallistujat kertovat muun muassa itsestään ja mielipiteensä projektista. Aineistoa analysoidaan määrällisen sisällönerittelyn, laadullisen sisällönerittelyn ja laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Kirjallisuuskatsauksen perusteella distributed computing -teknologiat hahmottuivat sulautetun tietotekniikan periaatteilla toimiviksi, globaaleiksi virtuaalisiksi kiinnostusyhteisöiksi, joissa pyritään hakkerietiikan mukaiseen toimintaan ja hakkerien ideaaleihin perustuvien päämäärien saavuttamiseen. Empiirisessä osuudessa selvisi, että Climateprediction.net-projekti konstruoidaan moraalisena toimenpiteenä, poliittisena alueena, arvovapaana työkaluna, viestinnällisenä keinona, yhteisönä ja hakkerismin muotona. Kontekstilla ei ollut suurempaa vaikutusta projektin konstruointiin. Climateprediction.netin käytön päämääriä olivat joko auttaminen, tiedonhankinta, vaikuttaminen ja identiteetin rakentaminen. Yleisin Climateprediction.netiin kohdistettu toive oli, että se tuottaisi luotettavampaa tietoa ilmastonmuutoksesta, jonka avulla tiedemiehet pystyisivät vaikuttamaan päätöksen tekijöihin. Suhtautuminen projektiin ja (ilmastonmuutosta tutkivaan) tieteeseen oli tutkittujen osallistujien keskuudessa erittäin myönteinen, joten ainakin asennetasolla Climateprediction.net näyttää lähentävän tieteitä ja yleisöjä. Osallistujat kokivat projektin myös parantaneen merkittävästi osallisuutta tieteellisessä tutkimuksessa. Omia vaikutusmahdollisuuksia tieteellisessä ja teknologisessa päätöksen teossa projektin ei kuitenkaan koettu parantaneen. Ensisijaisesti Climateprediction.netin tuottamien tulosten nähtiin valtaistavan tiedemiehiä, joiden uskottiin ajavan kansalaisten ja yhteiskunnan etua. Projekti konstruoitiin siten parantavan nimenomaan välillistä ja edustuksellista päätöksen tekoon vaikuttamista. Joten vaikka Climateprediction.net näyttääkin monilla tavoin lähentävän kansaa ja (ilmastonmuutosta tutkivaa) tiedettä, kaikilla tieteen yleisösuhteiden tasoilla lähenemistä ei kuitenkaan tapahtunut.
  • Isaksson, Eva (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1987)
    Suomalainen perusteos naisten tieteellisestä työstä, mukaansatempaava naisnäkökulma ihmistä ympäröivään maailmankaikkeuteen ja sen tutkijoihin.
  • Laine, Heidi (2018)
    The purpose of this article is to examine the conceptual alignment between the ethical principles of research integrity and open science. Research integrity is represented in this study by four general codes of conduct on responsible conduct of research (RCR), three of them international in scope, and one national. A representative list of ethical principles associated with open science is compiled in order to create categories for assessing the content of the codes. According to the analysis, the current understanding of RCR is too focused on traditional publications and the so called FFP definition of research misconduct to fully support open science. The main gaps include recognising citizen science and societal outreach and supporting open collaboration both among the research community and beyond its traditional borders. Updates for both the content of CoCs as well as the processes of creating such guidelines are suggested.
  • Komulainen, Mikko (Helsingfors universitet, 2017)
    Tämän pro gradu -tutkielman aihepiiri liittyy tieteenfilosofian, metafysiikan, tietoteorian ja filosofian historian aloille. Tutkielmassa haetaan vastausta laajaan kysymykseen, mikä on klassisen pragmatismin rooli modernissa tieteenfilosofiassa. Kyseessä on tapaustutkimus, ja sen päätutkimuskohteeksi on valittu John Deweyn pragmatismin vaikutus Philip Kitcherin realismiin. Aiheen käsittely on rajattu realismin ongelmaan, jota analysoidaan common sense -realismin, tieteellisen realismin, instrumentalismin ja tieteellisen anti-realismin näkökulmista. Päälähteinä tässä ovat Michael Devitt, Ilkka Niiniluoto ja Bas van Fraassen. Analyysi palautetaan useissa kohdissa traditionaalisen realismin mukaiseen tulkintaan, jossa tehdään olettamus mielestä riippumattomasti olemassaolevasta maailmasta. Analyysissä käytetään jakoa havaittaviin (observable) ja ei-havaittaviin (non- observable) entiteetteihin. Työn näkökulma on metafilosofinen ja tarkastelun näkökulma on yleistä filosofiaa. Tutkielma jakautuu kahteen osa-alueeseen: Ensimmäinen osuus (luvut 2–3) on teoria- ja metodiosuus, jossa tutkitaan realismin käsitettä, sen yleisiä tunnuspiirteitä ja muotoja sekä realismin suhdetta anti-realismiin. Lähestymistapa realismin ongelmaan on pragmaattinen. Pragmatistinen viitekehys muodostetaan Deweyn pragmatismin pohjalle. Deweyn pragmatismia pyritään tulkitsemaan pääsääntöisesti realistisessa viitekehyksessä. Tulkinnassa käytetään apuna erityisesti instrumentalismin käsitettä, jonka avulla havainnollistetaan muun muassa Deweyn tieteenfilosofista asennetta ja suhtautumista ei-havaittaviin entiteetteihin. Työn toisessa osuudessa (luku 4) analysoidaan Philip Kitcherin realismi-tulkinnan muodostamisprosessia, joka voidaan myös palauttaa yleisempään realismi–anti-realismi -keskusteluun. Kitcher argumentoi realismi-tulkintansa puolesta muun muassa onnistumisen päättelysäännöllä (success to truth -rule). Kitcher esittää realismin ongelmaan ratkaisuksi niin kutsuttua Galilein strategiaa, jonka naturalistisena tavoitteena on sitoa yhteen luonnollinen ontologinen ja -epistemologinen asenne. Tässä kohtaa analysoidaan Arthur Finen näkökulmaa. Kitcher perustelee todellisen realismin (Real Realism) tulkintaansa niin IRAn (Inaccessibility of Reality Argument), kuin myös IBEn (Inference to the Best Explanation) -argumentaatioden analyysillä. Työn toisessa osuudessa pohditaan Kitcherin realismi-tulkinnan taustalla mahdollisesti vaikuttavaa Deweyn pragmatismia. Tutkimustulosten mukaan Kitcherin realismi-tulkinta sallii pragmatismin läsnäolon. Kitcheriä voidaan tietyssä mielessä tulkita deweyläiseksi pragmatistiksi, vaikka pragmatismin rooli ei johtopäätösten mukaan ole Kitcherin realismi-tulkinnan määräävin ominaisuus. Pragmatismi tulkitaan lopulta filosofiseksi hyveeksi, jollaisena sillä on todennäköisesti painoarvoa myös analyyttisen filosofian tutkimuksen piirissä. Ongelmallisiksi tässä tutkielmassa ovat ilmenneet terminologiset haasteet, kuten Deweyn käsitteistön ja modernin tieteenfilosofian piirissä käytetyn käsitteistön yhteensovittaminen. Moderni tieteenfilosofinen keskustelu edellyttää yksityiskohtaisempaa käsitteistöä, kuin mitä Deweyn yleisluontoinen lähestymistapa aineiston pohjalta tarjoaa. Tutkimustulosten luotettavuus edellyttää laajempia jatkotutkimuksia ja syvällisempää perehtymistä käytettyyn aineistoon.
  • Särkelä, Andreas (Helsingin yliopisto, 2020)
    “Populism” has become one of the most studied and contested concepts in contemporary political science. Whereas the standard explanation for the concept’s inadequacy tends to be its ambiguity, this thesis argues the contrary: it is not understood ambiguously enough. Considering that the contemporary academic field, known as populism studies, heavily relies on representationalist ontologies, this thesis argues for an ontological turn towards a performative, nonmodern and multiple ontology. In such an ontology, the multiplicity and diversity of concepts are taken as constitutive of the messiness of reality, rather than as errors of scientific representation. Reality is multiple and it is performed in multiple practices. This thesis demonstrates how a certain populist reality is performed in political science by doing, first, an allegorical praxiography of Cas Mudde’s study in European populist attitudes, and secondly, of the six Eurobarometer surveys, which Mudde references as his data. The analysis outlines the methods and practices by which Mudde, and the multiplicity of issues in his analysis, enact certain concepts associated with populism, and conversely, how the concept of populism enacts Mudde and the analysis. In regard to the Eurobarometer surveys, the analysis demonstrates that the surveys do not represent attitudes “out there”, rather, they perform not only the attitudes, but the conception of an out-thereness in form of a European public opinion. The survey questionnaires can be seen as inscription devices, which perform the multiple realities out there to be represented in the surveys. As a conclusion, in line with the ontological premises of this thesis and following the analysis of Mudde’s study of the Eurobarometer surveys, this thesis argues that instead of understanding the concept of populism as an object, or as a representation of an object out there, it should be understood as a multiple Thing — simultaneously an actor being made to act and a subject enacting others. The concept does not represent; it collects a multiplicity of entities to perform a certain populism. Instead of treating the concept as a particularity, it should be understood as a multiplicity constituting a mess.
  • Korhonen, Kalle (Helsingin yliopisto, 2005)
    Verkkari ; 2005 (6)
  • Kuukasjärvi, Marja (Helsingin yliopisto, 2022)
    Tutkielma lähtee liikkeelle Neta Crawfordin, Emma Hutchisonin, Roland Bleikerin sekä muiden maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen pioneerien huomiosta, että maailmanpolitiikka kaipaa lisää keskustelua tunteiden tutkimuksen ja maailmanpolitiikan teoreettisesta ja menetelmällisestä yhteensovittamisesta. Viime vuosina on esiintynyt kiinnostusta neuropsykologisen tutkimuksen merkityksestä ja mahdollisuuksista maailmanpolitiikalle. Tunteiden neuropsykologiaa koskevia teoreettismetodologisia kysymyksiä on tutkittu maailmanpolitiikassa kuitenkin toistaiseksi vähän, jonka vuoksi tutkimusaihe kaipaa lisätutkimusta. Tutkielmaa on rajattu selventämään neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä maailmanpolitiikkaan. Tutkielma tuottaa siis teoreettista ymmärrystä ja ajankohtaista tietoa uudesta ja poikkitieteellisestä tutkimusaiheesta. Teoreettisen ulottuvuuden lisäksi tutkielma ankkuroituu käytäntöön analysoimalla käytännön sovellutuksia tutkimuksen tekemiseen. Tutkielmassa hyödynnetään Marcus Holmesin kehittämää nelikenttämallia, joka on neuropsykologian ja politiikan tutkimuksen tieteenfilosofisista tutkimusperinteistä ammentava työkalu maailmanpoliittisen teorioiden ja menetelmien luokitteluun. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan neuropsykologiasta ammentavan Ideological Conflict Project -tutkimushankkeen puitteissa kehitettyjä teoreettisia sekä menetelmällisiä ratkaisuja tunteiden tutkimukseen. Näiden kahden tapausesimerkin kautta esitellään, analysoidaan ja pohditaan tunteiden neuropsykologisten näkökulmien integroimista maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielmassa esitellään ja täydennetään Holmesin tekemää luokittelutyötä. Luokittelun esittelyn ja tutkimusten sijoittelun avulla tuodaan esille maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen taustalla ilmeneviä ontologisia ja epistemologisia kysymyksiä. Lisäksi havainnoidaan Holmesin tavoin, että tietyt teoreettiset tutkimusperinteet esiintyvät yhdessä tiettyjen temaattisten tutkimusaiheiden kanssa: esimerkiksi päätöksenteon ja ulkopolitiikan tutkimuksessa hyödynnetään usein kognitiivisia ja latentteja tunneteorioita ja menetelmiä. Analyysissä päädytään johtopäätelmiin, joiden mukaan tarkasteltava tutkimushanke teoretisoi tunteita ensisijaisesti subjektitason neuropsykologisina ilmiöinä, joita on mahdollista tutkia havainnoimalla ja analysoimalla subjektien kognitiivista toimintaa. Vaikka taustateoria painottaa tunteita neuropsykologisina ja emergentteinä ilmiöinä, tarkasteltava menetelmä, eli kognitiivisaffektiivinen mallintaminen, painottaa tunteiden sosiaalisia ja pysyviä ulottuvuuksia. Yhdessä teoria ja menetelmä tuottavat mekanistisia sekä säännönmukaisuuksia ja kausaalisuhteita painottavia näkökulmia tunteiden tutkimukseen. Kun kognitiivisaffektiiviset kartat asetetaan Holmesin nelikenttään, havaitaan, että ne ovat yhdenmukaisia tunteiden kognitiivisia ja latentteja painottavien tutkimusperinteiden kanssa. Tutkielmassa paikannetaan erityisesti neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä koskevia haasteita, mutta myös uusia ja innovatiivisia tapoja yhdistellä näitä tutkimusaloja. Vaikka kiinnostusta ja menetelmällisiä ratkaisuja on tarjolla yhä enemmän poikkitieteellisen tutkimuksen tekemiseen, tutkielmassa yhdytään näkökulmiin, joiden mukaan monimenetelmällisesti ja monitieteellisesti tuotetun datan integroiminen maailmanpolitiikkaan vaatii lopulta tutkimusalojen teorioiden kehittämistä ja yhteensovittamista.