Browsing by Subject "tietoisuus"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 21
  • Nummela, Aliisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkielman aiheena on ahdistus, jota käsitellään Heideggerin ja Sartren filosofioiden näkökulmasta. Heideggeria ja Sartrea yhdistää ahdistuksen ratkaiseva rooli kummankin filosofisessa systeemissä. Tutkielma on Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsitysten yhteneväisyyksien ja eroavaisuuksien kuvaus, pyrkimyksenä on esitellä Heideggerin ja Sartren ajattelun pääkohdat niin, että konteksti, jossa ahdistus näyttäytyy, tulee oleellisesti näkyväksi, sekä käsitellä, miten ahdistus toimii molemmille avainkäsitteenä. Tutkielman johdantona on lyhyt kuvaus Kierkegaardin eksistenssifilosofiasta sekä yleisesti fenomenologiasta, nämä perustelevat niin historiallisesti kuin käsitteellisti kysymystä ahdistuksesta. Heideggerin ahdistuskäsityksen avaamiseksi esitellään Heideggerin fundamentaaliontologia ja sitä kautta Daseinin eksistentiaalinen analyysi. Daseinin ahdistus näyttää ei-minkään, mikä samalla Heideggerille paljastaa kysymyksen olemisesta ja tarkoittaa tietä fundamentaaliontolgiaan. Ahdistus avaa Daseinin maailmassa-olon, sen olemisen kohti kuolemaa ja on siten myös Daseinin varsinaisena olemisen lähde. Sartren käsitys ahdistuksesta kietoutuu vapauden ympärille, se liittyy oleellisesti Sartren eksistentiaaliseen ihmiskäsitykseen. Sartren ontologiassa tietoisuus on lähtökohtaisesti ei-mitään, täysin perustaton, jonka ahdistus paljastaa. Sartrelle ahdistus on osoitus ihmisenä olemisen sattumanvaraisuudesta ja perustattomuudesta maailmassa ilman Jumalaa. Ahdistus syntyy siitä, että ihminen joutuu keksimään arvot elämälleen ja on aina vaarassa epäonnistua. Tutkielman lopuksi tarkastellaan Heideggerin ja Sartren ahdistuskäsityksiä niissä filosofisissa konteksteissa joissa ne ilmenevät. Yhteistä Heideggerin ja Sartren ajattelussa on ei-minkään oleellinen rooli, jonka ahdistus nimenomaan paljastaa. Ahdistuskäsitysten ero perustuu lähtökohtaisesti erilaiseen ajattelukontekstiin. Tutkielmassa kysymys ahdistuksesta muodostuu myös historiallisena. Sartre omaksuu oleellisia osia Heideggerin ajattelusta, myöhemmin heidän välillään käydään dialogia myös vastakkaiseen suuntaan. Heideggeria ja Sartrea yhdistää kiista eksistentialismista, jossa kyseessä on viime kädessä se miten ihmisen eksistenssi ymmärretään. Heideggerille kysymys olemisesta on ensisijainen suhteessa ihmisen olemassaoloon, puolestaan Sartren filosofian keskiössä on ihminen.
  • Korpelainen, Noora-Helena Pauliina (Helsingfors universitet, 2016)
    Esteettisyys vaikuttaa liittyvän moderniin joogaan ja sen harjoittamiseen. Erikoista se on siksi, että askeettisuudesta ponnistava joogan harjoittaminen voidaan käsittää sekä päämääriltään että ilmenemismuodoiltaan esteettistä vieroksuvaksi. Modernin asentojoogan popularisoitumisen ymmärtämiseksi esteettisen ja joogan yhteyden uudelleentulkinta näyttää kuitenkin tarpeelliselta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää joogaan liittyviä esteettisiä ulottuvuuksia. Erityisesti tutkimuksessa tarkasteltiin esteettisen kokemuksen merkitystä astangajoogan harjoittamisessa somaesteettisen tapaustutkimuksen avulla. Varsinaisena tutkimusmetodina oli kokemus- ja tekstianalyysi. Tekstuaalisina päälähteinä olivat Richard Shustermanin teos Thinking through the Body (2012), Arnold Berleantin teos Art and Engagement (1991), Måns Broon suomentama ja kommentoima teos Patañjalin Yoga-sūtra –– Joogan filosofia sekä Śrī K. Pattabhi Joisin teos Yoga Mala (2002). Kokemuksen osalta tutkimus perustuu tutkijan oman joogan harjoittamisen kokemuksen analyysiin. Tutkimuksen pohjalta joogaan liittyviä esteettisiä elementtejä näyttäisivät somaesteettisyyden vuoksi olevan moninaiset somaesteettiset havaintokokemukset, myyttinen ja metaforinen kuvasto ja käsitteistö sekä esteettisyyden kanssa keskustelevaan suhteeseen asettuva toiminta. Aineellisuuden, arvostavan, luovan ja esittävän ulottuvuuden tarkastelun kautta joogan harjoittamiseen liittyvää esteettistä kokemista tuntuvat kuvaavan liminaalisuus, pyhyys, potentiaalin vapautuminen sekä tyylin muodostuminen. Joogaharjoituksessa keskeinen tasapainon kokemus vaikuttaa analogiselta mittasuhteiden välillä vallitsevana sopusointuna määrittyvän kauneuden kanssa. Joogan harjoittamista ja estetiikkaa näyttäisi yhdistävän praksiksen ja filosofian päällekkäisyys.
  • Aulankoski, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tämän tutkielman aiheena on tietoisuuden käsite Edmund Husserlin transsendentaalifilosofiassa. Työn lähtökohtana on huomio siitä, että tietoisuudesta on puhuttu historian saatossa useissa eri merkityksissä, eikä yksimielisyyttä kyseisen käsitteen määritelmästä vielä nykyäänkään ole, vaikka teemana tietoisuus on niin analyyttisessa mielenfilosofiassa kuin fenomenologiassakin. Husserlin tietoisuuden määritelmää lähestytään tarkastelemalla, mitä Husserl reaalisesta ja puhtaasta tietoisuudesta transsendentaalifilosofiansa keskeisessä teoksessa Ideoita puhtaasta fenomenologiasta ja fenomenologisesta filosofiasta (1913) sanoo. Mainittujen käsitteiden toisiinsa suhteuttamisen nojalla työssä esitetään, että Husserl tavoittelee kahden tietoisuuden postuloinnilla vain episteemistä, ei ontista eroa. Tämä väite sopii yhteen Husserlia tulkinneiden filosofien huomioihin, joiden mukaan transsendentaalinen subjekti ja empiirinen subjekti eivät ole eri entiteettejä. Uutta tutkielmassa on tietoisuus-käsitteen toteaminen tarpeettomaksi transsendentaaliselle fenomenologialle sekä termien ”ontinen” ja ”episteeminen” käyttö käsitteinä, joiden avulla voidaan suhteuttaa teoreettisia termejä toisiinsa niin, että käsitteiden välinen ontinen ero tarkoittaa, että termien viittauskohteena olevat ilmiöt voivat olla olemassa toisistaan riippumatta. Tällaisella käyttötavalla voidaan katsoa olevan yleispätevyyttä siten, että se soveltuu muidenkin teoreettisten termien tarkasteluun. Tässä työssä sen avulla jäsennetään myös Husserlin intentionaalisuuden kuvaukseen kuuluvaa noeman käsitettä. Reaalisen tietoisuuden viitatessa elämysvirtaan ja puhtaan tietoisuuden tuon virran konstituutioon termi tietoisuus ehdotetaan korvattavaksi elämysvirran käsitteellä, joka auttaa purkamaan eksistentiaalisessa fenomenologiassa luotua käsitystä, jonka mukaan subjekti on Husserlille maailmasta ja kehosta erillinen tietoisuus. Työssä esitetyn käsite-eksplikaation valossa ontisesti saman elämysvirran nähdään muodostavan kolme erilaista tiedon kohdetta: psykologiassa tutkittavan reaalisen elämysvirran, fenomenologiassa kuvattavat elämysvirran rakentumisen absoluuttiset ehdot ja neurotieteissä tutkittavan elämysvirran neuraalisen perustan.
  • Pellikka, Anni (2018)
    Tässä opinnäytetyössä nostan taiteellisen ja pedagogisen ajatteluni keskiöön hengityksen. Opinnäytetyön lähtökohtana on syventää tietämystäni hengityksestä sekä tutkia hengitystä väylänä itsen ja maailman välillä. Työni alkukysymyksenä oli, minkälaista taidepedagogista praktiikkaa syntyy seuraamalla hengitystä. Havaintojeni mukaan hengitykseen liittyy valtavasti mielikuvia siitä, miten hengittää oikein ja miten väärin. Tutkimusmatkalla hengitykseen tarkoitukseni on riisua hengitystä ”oikein hengittämisen” normeista ja hengityksen hallintaa korostavista malleista. Näin tahdoin antaa hengitykselle tilaa ohjata minun ja mukana tutkimuksessa olleiden toimintaa, ajatuksia ja mielikuvien syntymistä. Hengityksestä alkoi muodostua ilmiö, jolla tutkittiin omaa suhdetta ympäröivään maailmaan. Työssäni käytetty vapaasukelluksen metafora kuvaa matkaa prosessissa luotuun hengityspraktiikkaan. Vapaasukelluksen perusperiaatteista löytyy paljon yhtäläisyyksiä hengityksen kanssa leikkimiseen: luottamus oman kehon kapasiteettiin, tasa-arvoinen kohtaaminen kanssatutkijoiden sekä kohtaamisista syntyvien havaintojen kesken, uskallus hidastaa ja antautua sekä apnea, hengitysten välisen tauon merkityksen tarkastelu. Työn aineistona toimii keväällä 2018 musiikin ja teatterin kentältä tulevien osallistujien kanssa toteutettu kymmenen kerran Hengitys leikkikenttänä -työpajojen sarja Teatterikorkeakoulussa, sekä samoja teemoja sivuavat kahdenkeskiset taiteilijatapaamiset Lapinlahden Lähteen Armonia-taidekollektiivin tilassa. Prosessissa mukana olleiden kokemuksia dokumentoitiin kirjoittaen, piirtäen, sekä ryhmäkeskustelujen avulla. Opinnäyte keskittyy ryhmässä esiin tulleiden kokemusten avaamiseen ja lähempään tarkasteluun, kahdenkeskisten tapaamisten toimiessa tukena näille kuvauksille. Prosessin lopuksi järjestimme tutkimusmatkalle osallistuneiden kanssa avoimen harjoituksen, joka järjestettiin 3.5.2018 Teatterikorkeakoululla PedApproach-taidepedagogisessa tapahtumassa. Opinnäytetyöni teoreettisina viitekehyksinä toimivat feministinen hengitysfilosofia, kontemplatiivisen kehon käsitys sekä somaattinen ekologia. Teoriat tarjoavat asioiden välisyyden tiedostamista ja ymmärrystä siihen, miten kehomme ja hengityksemme ovat aina kietoutuneet maailmaan, ja kuinka ne alituiseen vaikuttuvat maailmasta kuin myös vaikuttavat välittömästi maailmaan. Vapaasukellus hengitykseen oli erään opinnäytetyöhöni osallistuneen sanoin erityistila, joka mahdollisti tiedostamattomien ja odottamattomien tuntemusten esiin tulemisen. Antautuminen hengitykselle sai aikaan mielentiloja, joissa ikään kuin meitä hengitetään. Kun hengittäjänä toimi tila, luonto, esine, toinen ihminen tai hengittävä katse, tämä näkökulman muuttaminen mahdollisti uudenlaisia havainnoin tapoja ja uusien ideoiden syntymisen. Myös hengitysten välinen tauko nousi tärkeäksi tarkastelun kohteeksi. Hengitykseen suuntautuva tutkimusmatka toi minulle näkyväksi hengityksen mahdollisuuksia uudenlaisen taiteella vaikuttamisen toteutumiseen. Sen perusperiaatteita ovat antautuminen, kehollinen kuuntelu ja hengityksen jakaminen. Tutkimusmatkan jälkeen jäin suuriin mietteisiin siitä, kuinka voimakas keino tällainen hengityksen harjoitus yhteiskunnassamme voisi olla suurien globaalien kriisien edessä.
  • Mustonen, Eija (Helsingfors universitet, 2017)
    Tutkielmani aiheena on selvittää, miten intermentaalisen (tietoisuuksien välisen) ajattelun käsitteen avulla voi kuvata fiktion henkilöhahmojen ja ryhmien tietoisuuden kehittymistä ja sen systemaattista muokkaamista. Esimerkkinä käytän Kazuo Ishiguron romaania Never Let Me Go. Käytän hyväksi Alan Palmerin esittämää intermentaalisen ajattelun luokittelua, jonka pohjalta olen tutkinut romaanissa esiintyviä eritasoisia ryhmiä. Tutkin tapoja, joilla esimerkkiromaanin tarinamaailmassa vaikutetaan henkilöhahmojen tietoisuuden kehittymiseen kunkin tyyppisessä ryhmässä. Olen löytänyt kullakin tasolla fenomenologiseen filosofiaan tai kognitiiviseen narratologiaan perustuvia käsitteitä, joiden puitteissa käsittelen tietoisuuden muokkausta. Lyhytkestoisten intermentaalisten kohtaamisten tasolla tarkasteluni teoreettisina lähtökohtina ovat Maurice Merleau-Pontyn kosketuksen ja katseen merkitystä korostava filosofia sekä kognitiivisen narratologian enaktivismin käsite. Pysyvien ryhmien osalta käytän vastaavasti Julia Kristevan abjektion ja itseabjektion käsitteitä tietoisuuden kehittymisen tarkastelussa. Kiinteiden ryhmien tietoisuuden kehitystä tutkin Maurice Merleau-Pontyn vieraantuneen tietoisuuden käsitteen puitteissa. Varsinaisen ryhmämielen suhteen olen poikennut Alan Palmerin määrittelystä ja määritellyt sen hypoteettiseksi ryhmäksi, jonka kriteeri on todellinen tai tarinamaailmassa todellisena esitetty kyky yhtenäisten mielipiteiden muodostukseen ja yhtenäiseen toimintaan; ryhmämieli on fiktiossa esiintyvä konstruktio. Esimerkkiromaanin osalta tutkin ryhmämielen kykyä muodostaa yhtenäisiä mielipiteitä. Tutkin myös tarinamaailman yhteiskunnan ihmiskuvaa rationaalis-utilitaristisen ajattelun ja antiemotionaalisen filosofian termein. Tutkin kertojan tietoisuuden kehittymistä kertojan luotettavuuteen liittyvien narratologisten käsitteiden puitteissa. Kertojan luotettavuuden teema johdattaa myös tutkimaan tekstin vastaanoton kysymyksiä. Lähtökohtani tältä osin on tutkia, miten intermentaalisen ajattelun representaatio teoksessa vaikuttaa lukijan eläytymiseen ja tarinamaailman eettiseen vastaanottoon. Ryhmäajattelun viitekehyksessä fiktiivisen mielen ja lukijan mielen tarkastelu voidaan nähdä jossain määrin analogisina: tarinamaailmassa henkilöhahmojen tietoisuutta itsestään ja tehtävästään rajoitetaan ja muokataan systemaattisesti. Kerronnan tasolla lukijan mieleen vaikutetaan kirjallisin keinoin. Kertojan epäluotettavuus sekä kerronnan fiktiivinen yleisö ovat keinoja, joilla rajoitettu tiedonjakelu lukijalle tapahtuvat. Käytän myös vieraannuttamisen ja enaktivismin käsitteitä kuvaamassa tapoja, joilla fiktiossa voidaan vaikuttaa tekstin vastaanottoon. Tarinan tasolla henkinen ja emotionaalinen etäällä pitäminen sekä tarkoitushakuinen tiedonjakelu aiheuttavat henkilöhahmojen tietoisuuden rajoittumisen. Lukija on esimerkkiromaanin henkilöhahmoja kokeneempi ”lukemaan mieltä”, ja tiedon manipulatiivinen jakelu päinvastoin immersoi lukijan mukaan kerrontaan ja saa hänet pohtimaan tarinan eettistä sisältöä.
  • Teatterikorkeakoulu / Teaterhögskolan / Theatre Academy Helsinki; Vennamo, Raisa; Karhunen, Maija (2018)
    Teatterikorkeakoulun julkaisusarja
    Moshe Feldenkraisia (1904-1984) pidetään yhtenä somatiikan alan perustajista ja johtohahmoista. Hän kehitti menetelmäänsä 1940-luvulta lähtien kuolemaansa saakka. Menetelmä elää ja kehittyy harjoittajiensa kautta edelleen. Ihminen liikkeessä - kirjoituksia Feldenkrais-menetelmän käytöstä -artikkelikokoelma tarttuu somaattisen oppimisen käytännön harjoittamiseen ja moninaisiin kehollisen oppimisen kokemuksiin. Se dokumentoi somaattisen työskentelyn sisältöä, tapahtumia ja mielekkyyksiä harjoittajilleen. Feldenkrais-menetelmää käsitellään niin tuntikokemuksina kuin myös Feldenkrais-ohjaajan, taiteilijan työn, terapian ja taideopetuksen näkökulmista. Teos on puheenvuoro itsetuntemuksen, kehollisuuden ja uuden oppimisen merkityksistä, kun pyrimme inhimilliseen elämään ja yhteiskuntaan.
  • Kurppa, Tommi (Helsingfors universitet, 1999)
    Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi.
  • Korpiniitty, Iida (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tarkastelen tutkimuksessa kuinka antroposofinen ihmiskuva ilmenee steinerpedagogisten kasvattajien vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Steinerin antroposofisen kehitysvaiheteorian mukaan alle seitsemän vuoden ikäinen lapsi kehittyy työskentelemällä tahtonsa kanssa ja jäljittelemällä ympäristöään Tästä johtuen kasvatuksen nähdäänkin olevan pääasiassa aikuisen itsekasvatusta. Erityisesti olen kiinnostunut siitä, kuinka eettisen ja vapaan persoonan kasvatustavoitteisiin pyritään käytännössä ja kuinka nämä käsitteet ymmärretään. Tarkastelen myös, kuinka steinerkasvattajat pyrkivät säilyttämään lapsen kasvuvoimia kehossa ja hillitsemään niiden siirtymistä päähän. Pohdin, kuinka kehon ja tietoisuuden prosesseja aktivoidaan ja suunnataan vuorovaikutuksessa. Työni on laadullinen tutkimus, joka perustuu etnografiseen aineistoon, puolistrukuroituihin haastatteluihin ja grounded theory- menetelmän soveltavaan käyttöön analyysin tukena. Etnografinen aineisto on kerätty eräässä Helsingin steinerpäiväkodissa osallistuvan havainnoinnin metodilla suoritetun kenttätyön avulla. Aineisto täydentyy lisäksi kolmen eri päiväkodin kasvattajien haastatteluilla. Kasvattajat pyrkivät selittävän ja autoritäärisen ohjaamisen sijaan aktivoimaan lasten alotteellisuutta ja orientoimaan heitä keholliseen jäljittelyyn liittymisen tapana. Neuvottelun ja käsitteellisen keskustelun sijaan kasvattajat pyrkivät herättämään ja suuntaamaan lasten kehollista tietoisuutta itseen ja ympäristöön sosiaalisesti merkittävillä tavoilla. Näin kasvuvoimia estettiin siirtymästä päähän ja tuettiin liittymistä yhteisöön eettisyyden perustana. Lasten älyllistä tietoisuutta pyrittiin hillitsemään samalla kun kasvattajat puolestaan pyrkivät korkeaan tietoisuuteen suhteessa omiin tunteisiinsa, ajatuksiinsa, asenteisiinsa ja toimintaansa. Esitän, että steinerkasvatuksessa ajatus ihmisestä kasvatuksessa ja itsekasvatuksessa muokattavana yhdistyy jäljittelyyn yhtenä eettisen kultivaation tekniikkana. Jäljittelyn painopiste on lapsuudessa tiedostamattomassa päässä janaa, mutta aikuisuudessa se siirtyy tietoiseen päähän. Molemmissa vaiheissa tietoisuus käsitetään myös kehollistuneena ilmiönä: asenteet, tunteet ja ajattelu muokkaavat aisteja ja kehoa ja toisaalta kehollisen toiminnan kautta voidaan työstää asenteita, tunteita ja ajattelua. Jäljittely palveleekin lopulta perimmäistä yksilöllistymistä, jonka päämääränä on hengen vapaus.
  • Luoma, Sanna (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkimus käsittelee kolmannen osapuolen vastuuta liikesalaisuuden loukkaustilanteissa ja erityisesti kolmannen osapuolen vastuun edellytysten tulkintaa lainopin metodin ja osin praktisen oikeusvertailun kautta. Kolmannen osapuolen vastuun sääntelyllä on erityinen merkitys liikesalaisuuden loukkaustilanteissa, sillä vastuuta ei voida perustaa sopimukseen tai muuhun velvoitteeseen. Liikesalaisuus ei saa suojaa yksinoikeutena, joten vastuun edellytyksiä ei myöskään tulisi tulkita liian ankarasti tai muutoin vastuuta voidaan pitää kolmannen osapuolen kannalta kohtuuttomana. Tutkimuksen tehtävänä on selkeyttää kansallista oikeustilaa liikesalaisuuslaissa asetettujen kolmannen osapuolen vastuun edellytysten suhteen. Tutkimuksen aineistossa on huomioitu liikesalaisuuksia koskeva kotimainen ja EU-tasoinen lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto ja kirjallisuus. Tutkimuksessa on myös hyödynnetty relevanttia oikeuskäytäntöä liikesalaisuuslakia edeltävältä ajalta, koska liikesalaisuuksia käsittelevää kotimaista tai EU:n tasoista oikeuskäytäntöä ei ole ehtinyt syntyä tutkielman valmistumiseen 15. toukokuuta 2020 mennessä. Koska kotimainen oikeuskäytäntö ja -kirjallisuus kolmannen osapuolen vastuukysymysten osalta on vähäistä, tutkimuksessa on hyödynnetty reaalisina argumentteina myös ulkomaista oikeuskäytäntöä ja -kirjallisuutta erityisesti Yhdysvalloista. Liikesalaisuuden haltija voi liikesalaisuuslain myötä kohdistaa kolmanteen osapuoleen liikesalaisuuslain oikeussuojakeinoja, joita tässä tutkimuksessa on pohdittu kolmannen vastuun näkökulmasta; kolmas osapuoli voi välttyä kiellolta ja korjaavilta toimenpiteiltä kokonaan kiellon ja korjaavan toimenpiteen oikeasuhtaisuutta sekä käyttökorvausta koskevan sääntelyn perusteella, mikä mahdollistaa kolmannen kannalta kohtuulliset seuraamukset loukkaustilanteissa erityisesti, kun kolmas on ollut vilpittömässä mielessä alkaessaan hyödyntää liikesalaisuutta. Seuraamukset soveltuvat pääsääntöisesti, kun kolmas osapuoli on toiminut tuottamuksellisesti loukatessaan liikesalaisuutta ja kolmannen vastuun edellytykset täyttyvät. Kolmannen vastuun edellytysten täyttymiseen vaikuttaa ensinnäkin se, että tieto saa suojaa liikesalaisuutena eli tieto täyttää liikesalaisuuslain 2 §:n 1 kohdan määritelmän edellytykset. Toiseksi tietoon on tullut kohdistua aikaisemmassa vaiheessa liikesalaisuuden loukkaus liikesalaisuuslain 4 §:n perusteella. Lopulta kolmannen vastuun edellytyksenä on, että kolmas osapuoli ”tietää tai sen pitäisi tietää” aikaisemmasta liikesalaisuuden loukkauksesta. Kolmannen vastuu siis aktualisoituu, jos hän tietää loukkauksesta tai tuotteen loukkaavasta luonteesta tai hän on laiminlyönyt selonottovelvollisuutensa asian suhteen. Tutkimus keskittyy erityisesti ”tietää tai pitäisi tietää” -vaatimuksen arviointiin. Liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden osalta kolmannen vastuun edellytyksiä on arvioitu erikseen. Liikesalaisuusdirektiiviä ja kolmannen vastuuta koskevaa sääntelyä on kritisoitu erityisesti liikesalaisuutta loukkaavien tuotteiden osalta ja oikeuskirjallisuudessa on käyty keskustelua siitä, että suoja ulottuu liian pitkälle suhteessa liikesalaisuussuojan luonteeseen. Tietoa ei voi omistaa eikä se saa yksinoikeutta vastaavaa suojaa, joten pitkälle liikesalaisuuden haltijan ja kolmansien osapuolten välisiin suhteisiin ulottuva suoja näyttäytyy kohtuuttomana. Tällaisissa tilanteissa seuraamusten arvioinnissa tulisi korostaa niiden oikeasuhtaisuutta ja intressien punnintaa. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että liikesalaisuuslaissa kolmannelle asetettu huolellisuusvelvoite voi johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin. Erityisesti hallituksen esityksessä lausuttu selonottovelvollisuus asetta kolmannelle vaikeasti ennakoitavan velvollisuuden. Kirjoittajan näkemys on, ettei kolmannelle osapuolelle voida asettaa immateriaalioikeuksia tai muita rekisteröityjä oikeuksia vastaavaa selonottovelvollisuutta. Vain olosuhteissa, joissa kolmannen osapuolen toimintaa voidaan pitää vilpillisenä, olisi kyse liikesalaisuuden loukkauksesta liikesalaisuuslain 3.3, 4.4 tai 4.5 §:n perusteella. Laissa käytetty ilmaisu ”pitäisi tietää” asettaa kuitenkin arvioinnin valossa laajan huolellisuusvelvoitteen kolmannelle osapuolelle liikesalaisuuden alkuperästä.
  • Rauhala, Eero (2018)
    Päivittäin julkisuudessa keskustellaan tekoälystä ja tiedotusvälineissä uutisoidaan sen uusista saavutuksista. Usein pohditaan myös onko tekoälyllä samanlaisia kykyjä kuin ihmisillä, mikä on tietokoneen tekoälyn ja ihmisen suhde? Mitä on tietokoneen tekoäly? Voiko koneella olla tietoisuutta, korvaako tietokone tai robotti ihmisen? Entä onko tietokoneella moraalia? Kysytään siis, voisiko koneella olla inhimillisiä ominaisuuksia ja mitä ne silloin olisivat.
  • Telakivi, Pii; Haanila, Heidi; Salminen, Anne (2017)
  • Tervonen, Kasperi (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielman aiheena on mielenfilosofian mieli-ruumis-ongelma ja sen implikaatiot uskonnonfilosofiaan. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan mielenfilosofista fysikalismia Jaegwon Kimin ajattelussa. Erityisen huomion kohteena on Kimin esittämä supervenienssi/ekskluusio-argumentti, jonka mukaan mentaalisen kausaation idea edellyttää reduktiivisen fysikalismin totuutta. Argumentti käydään läpi vaihe vaiheelta, minkä jälkeen sitä kohtaan esitetään kriittisiä huomioita. Kritisoin muun muassa myös Kimin väitettä, etteikö fenomenaalisella tietoisuudella/kvalioilla olisi minkäänlaista funktionaalista roolia mentaalisessa kausaatiossa. Lopuksi esitän, että sekä fysikalismiin että dualismiin näyttää liittyvän vakavia filosofisia ongelmia. Toisen luvun aiheena on Peter Hackerin ja Max Bennettin edustama wittgensteinilainen näkökulma mieli-ruumis-ongelmaan. Luvussa käydään läpi heidän mereologiseen prinsiippiin ja kvalioihin liittyvät pääargumenttinsa, jonka jälkeen esitän niitä kohtaan kritiikkiä, osittain Thomas Nagelin ajatteluun tukeutuen. Väitän, että Hackerin ja Bennettin position ongelmana on liikaa konseptuaaliseen behaviorismiin ja verifikationismiin kallellaan oleva ajattelu, joka sivuuttaa kokonaan fenomenaalisen tietoisuuden merkityksen. Tutkielman kolmannen luvun tarkastelun kohteena ovat Thomas Nagelin esittämät antireduktionistiset argumentit ja niistä seuraavat pohdinnat hänen monografiassaan Mind and Cosmos. Nagelin mukaan tyydyttävä ratkaisu mieli-ruumis-ongelmaan edellyttää todennäköisesti radikaalia irtiottoa perinteisistä ratkaisuyrityksistä, niin materialismista kuin dualismistakin. Luvussa käsitellään hänen vaihtoehtoisten ehdotustensa heikkouksia ja vahvuuksia. Viimeisessä luvussa tehdään sekä kriittistä yhteenvetoa aikaisemmissa luvuissa esitetyistä ratkaisuista mieli-ruumis-ongelmaan, että peilataan erilaisten positioiden mahdollisia vaikutuksia uskonnonfilosofiaan. Erityisen huomion kohteena ovat vapaan tahdon ongelmaan ja sielun olemassaoloon liittyvät kysymykset. Esitän, että sekä vapaan tahdon että sielun käsitteet todennäköisesti edellyttävät jonkinlaista antireduktionistista mielenfilosofista positiota, joista potentiaalisesti lupaavimmalta ratkaisulta vaikuttaa käsiteltyjen lähteiden valossa panpsykismi.
  • Lantto, Katariina (2020)
    Esitys on sosiaalisesti outo tilanne. Tilaan saapuu joukko ihmisiä, joista osalle annetaan katsojan rooli, ja muutamille määräytyy esiintyjän osa. Esitys alkaa, ja katsojat ryhtyvät kuuntelemaan, katsomaan ja vetämään omia johtopäätöksiään siitä, mitä heille halutaan kuvailla. Samanaikaisesti esiintyjä tai esiintyjät ryhtyvät toistamaan etukäteen harjoiteltuja asioita, jotka muodostavat halutun kokonaisuuden. Kun esitys päättyy, esiintyjä tai esiintyjät kiittävät katsojaa tai katsojia. Tilaisuus päättyy ja ihmisjoukko siirtyy takaisin arkeensa. Mutta kuka on tuo esiintyjä? Onko hän aina jossakin roolissa, vai voiko olla mahdollista, että hän olisi ollut juuri äsken oma itsensä? Ja jos näin on, niin missä määrin? Jos omana itsenä näyttämöllä oleminen on mahdollista, niin miten sellaiseen tilaan pääsee? Millä keinoin ja mitä se lopulta tarkoittaa? Mitä vaikutuksia tällaisella olemisella olisi esiintyjään, vastanäyttelijään tai kokijaan? Tämä opinnäyte kääntää valokeilan arkiseen, henkilökohtaiseen ja intiimiin ihmiseen. Tämä henkilö on arkensa keskellä, omissa oloissaan, eikä esitä mitään. Mutta sitten hän astuu näyttämölle. Muutosten vyyhti alkaa vaikuttaa tähän ihmiseen, joka nyt onkin esittäjä. Häntä saattaa alkaa hävettää ja jännittää tai hän voi kokea turvallisuuden tunnetta, olla rehellisenä tilanteessa, hengittää vapaasti ja havainnoida ympäröivää aivan kuin kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa. Tähän tutkimukseen on koottu Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden ajatuksia. Haastateltava joukko on valikoitunut sillä perusteella, että heistä jokainen on ollut kurssilla tai ollut osana esitystä, jossa omaa itseä on käytetty työkaluna tai jopa keinona käsitellä hankaliakin aiheita, kuten representaatiokysymyksiä. Mukana ovat performanssitaiteilija, teatteriohjaaja, kolme tanssijaa ja neljä näyttelijää. Tällainen eri taidealojen kokonaisuus on erityisen mielenkiintoinen, koska jokainen heistä käsittää otsikon hieman eri tavoin taidealansa perinteistäkin johtuen. Haastattelut on toteutettu erikseen, mutta luettavuuden vuoksi litteroitu materiaali on konstruoitu uudelleen muodostamaan kokonaisuus, joka antaa vaikutelman taiteilijoiden toisiaan kommentoivasta keskustelusta.
  • Heikkinen, Jaakko Santtu Anter (Helsingin yliopisto, 2019)
    Tutkielman aiheena on panpsykismi ja se millä tavoin panpsykismi kykenee vastaamaan mieli-ruumisongelmaan uudempana vaihtoehtona perinteiselle fysikalismille. Tutkielma kartoittaa ensin joitakin tietoisuuden filosofian käsitteitä ja etenee motivoimaan panpsykismiä perinteisen fysikalismin vastaisilla argumenteilla. Fysikalismi todetaan ongelmalliseksi positioksi emergentismin ongelmallisuuden ja kuviteltavuusongelman perusteella. Fysikalismi todetaan lisäksi kykenemättömäksi antamaan positiivista kuvausta konkreettisten olioiden intrinsisistä ominaisuuksista. Tutkielma motivoi panpsykismin vaihtoehtona fysikalismille sen perusteella, että se on immuuni kuviteltavuusongelmalle eikä vaadi sitoutumista yhtä vahvaan emergenssiin kuin fysikalismi. Panpsykismi kykenee lisäksi antamaan positiivisen kuvauksen intrinsisistä ominaisuuksista parsimonisella yleistyksellä ihmisen kaltaisten tietoisten makrosubjektien intrinsisistä ominaisuuksista – fenomenaalisesti tietoisista ominaisuuksista eli kvalioista – todeten, että kaikkien konkreettisten olioiden intrinisiset ominaisuudet ovat fenomenaalisia. Tutkielmassa edetään kuvailemaan panpsykismin erilaisia muotoja kolmen akselin mukaisesti: konstitutiivisen/non-konstitutiivisen; panprotopsykistisen/panpsykistisen; sekä “pienistisen”/kosmopsykistisen. Tutkielmassa esitellään panpsykismiä vaivaava ja nykykeskustelussa merkittävää huomiota saanut kombinaatio-ongelma subjektien ja subjektiivisuuteen liittyvien piirteiden komposition mahdollisuudesta. Kombinaatio-ongelma analysoidaan kirjallisuudessa standardisoituneen jaottelun mukaan kolmeen alalajiin: subjektien summauksen ongelmaan; fenomenaalisten ominaisuuksien kombinaation ongelmaan; sekä strukturaalisen yhteensopimattomuuden ongelmaan. Tutkielmassa esitetään neljä modernin panpsykismin suuntausta, ja arvioidaan näiden mahdollisuuksia vastata kombinaatio-ongelmaan ja sen alaongelmiin. Nämä suuntaukset ovat panpsykistinen infuusioteoria; fenomenaalisen sitoutumisen teoria; prioriteettikosmopsykismi; sekä Gregg Rosenbergin luonnollisten yksilöolioiden teoria. Tutkielman johtopäätökset ovat seuraavat. Ensinnäkin perinteinen fysikalismi todetaan ongelmalliseksi näkökannaksi. Panpsykistinen viitekehys tarjoaa runsaasti eväitä fysikalismia koskevien ongelmien ratkaisuun. Panpsykismin itsenäinen motivaatio pohjautuu kuitenkin osittain siihen, ovatko intrinsiset ominaisuudet välttämättömiä toimivassa ontologiassa, mikä on itsessään vielä avoin kysymys. Moderneista panpsykistisistä teorioista lupaavimmiksi osoittautuvat sekä prioriteettikosmopsykismi että luonnollisten yksilöolioiden teoria. Kumpikin teoria sisältää viittauksia johonkin kvanttimekaniikan tulkintaan ja näihin liittyvään fysiikkaan, joten ratkaisu ainakin näiden vaihtoehtojen välillä riippuu osittain teoreettisen fysiikan tulevasta kehityksestä. Luonnollisten yksilöiden teorian fysikaaliset sitoumukset ovat kuitenkin prioriteettikosmopsykismiä löyhempiä. Teorioiden mahdollinen synteesi todetaan alustavasti kiinnostavaksi vaihtoehdoksi. Tietoisuutta koskevien moninaisten empiirisempien teorioiden synteesi filosofisten teorioiden kanssa esitetään samaten yhä lupaavampana tutkimussuuntana.
  • Psimikakis-Chalkokondylis, Laonikos (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    This research investigates how being in the wilderness affects group improvisation and in which ways the wilderness can be a potential learning environment in the education of global musicians. It starts by constructing a theoretical framework around improvisation, the wilderness as a place, mindfulness, and what a global musician is, and uses a case study to connect artists' experiences to the theoretical framework. Looking at place and at artists as emplaced beings is a starting point for a discussion of the wilderness environment and how it is qualitatively different to an urban environment. A short interlude on mindfulness, in relation to improvisation and to the wilderness, is followed by an overview and analysis of Immersive Listening, an artistic research project with six improvising artists (three musicians, three dancers). The participants spent three days near a wilderness location in late summer 2015 and returned to Helsinki for a performance and open discussion. An analysis of the participants' discussions, reflective diaries, and performance documentation connects insights from the project to the previously constructed theoretical framework. Main insights concern participants' listening, presence, and acceptance of difference, as they relate to cosmopolitan listening. A discussion of the case study shows that experiences in a natural environment can have a positive impact on the interaction of urban performers from different artistic and cultural backgrounds. In fostering key qualities fundamental in cosmopolitan listening in qualitatively different ways than in urban contexts, the wilderness can potentially be a valuable resource in global musicians' education.
  • Virtanen, Eeva-Mari (Helsingfors universitet, 2016)
    Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten tietoisuus on ymmärretty theravāda-buddhalaisuudessa, millaisia taustaoletuksia tähän tietoisuuskäsitykseen liittyy erityisesti suhteessa moraaliin ja vapaaseen tahtoon ja voivatko tähän tapaan ymmärretyt tietoisuus, moraali ja vapaa tahto ilmetä kehollisessa keinoälyssä. Tutkimusmetodini on systemaattinen analyysi. Theravāda-buddhalaisen oppia on tutkittu, mutta aiheesta voivatko tietoisuus, moraali ja vapaa tahto, siten kun ne ymmärretään tässä opissa, ilmetä kehollisessa keinoälyssä, on edeltävää pohdintaa vain vähän. Hahmotin kokonaiskuvaa aiheestani tutustumalla theravāda-buddhalaisen opin perusteisiin yksilön tietoisuudesta, moraalista ja tahdonvapaudesta, tietoisuuden teorioihin ja keinotekoisen moraalin kehitykseen viimeaikaisen tutkimuksen valossa. Kirjallisuuden lisäksi olen hyödyntänyt buddhalaisuudesta, neurotieteestä, tietoisuudesta ja tahdonvapaudesta kirjoitettuja tutkimusartikkeleita. Ensimmäisessä pääluvussa vastaan kysymyksiin, mitkä ovat tietoisuuden, yksilön, ilmenemisen ehdot theravāda-buddhalaisen opin mukaan ja mikä on tietoisuuden ja moraalisen toimijuuden ja vapaan tahdon suhde? Buddhalaisessa opissa itseys kielletään ja yksilön ymmärretään olevan viidestä osasta koostuva entiteetti: (1) muoto, (2) ajatukset ja tunteet, (3) käsitteen muodostus, (4) halut ja toiveet ja (5) tietoisuus. Tietoisuus on avain, jonka avulla yksilö voi täydellistyä Buddhan oppien mukaan moraalissa ja viisaudessa. Vapaan tahdon tulkitaan olevan vapaata toimintaa, jota mielihalu ei haittaa. Toisessa pääluvussa perehdyn siihen, miten tietoisuuden käsittä tulkitaan kognitiivisen neurotieteen ja theravāda-buddhalaisen perinteen näkökulmasta. Tietoisuuden olemuksesta on vaihtelevia tulkintoja. Kognitiivisen neurotieteen näkökulmasta tietoisuus ymmärretään aivojen tuottamaksi ilmiöksi. Toistaiseksi ei ole pystytty selittämään miten tämä tapahtuu. Theravāda-buddhalaisen opin mukaan tietoisuuden virta taas tulkitaan muodosta (aivoista) riippumattomaksi toiminnalliseksi entiteetiksi. Tietoisuuden ymmärretään ankkuroituvan neljään muuhun yksilön muodostavaan osatekijään. Tietoisuus myös jatkaa olemassaoloaan tiedostamattomana elämänvirtana vielä yksilön lakattua olemasta. Kolmannessa pääluvussa kysyn, voivatko tietoisuus, moraali ja vapaa tahto ilmetä kehollisessa keinoälyssä viimeaikainen tutkimuksen valossa. Tietoisuus voidaan ymmärtää kahdella tapaa, mekanismeina tai sisältönä. Mekanismit voidaan rakentaa myös keholliseen keinoälyyn, mutta tietoisuuden sisällön implementointi on käsitteen tuntemattomuuden vuoksi haaste. Kehollisen keinoälyn kyky moraaliseen toimintaan on sidoksissa moraalisen toimijan määrittelyyn. Kehollinen keinoäly voi olla toiminnallisesti moraalinen ja se voi kyetä eettiseen päättelyyn. Eettisen päätöksenteon on yhä haaste. Ihmisen vapaa tahto ja vapaa tahto osoittautuivat kahdeksi erilaiseksi käsitteeksi. Vapaan tahdon implementointi keholliseen keinoälyyn on viimeaikainen tutkimuksen valossa verrattain vaikeaa. Theravāda-buddhalaisen opin mukaan ymmärretyn tietoisuuden ilmeneminen kehollisessa keinoälyssä edellyttää soveltuvaa olomotoa. Mikäli tietoisuus ei ilmene, myös theravāda-buddhalaisen opin mukaan ymmärretty moraali ja tahdonvapaus ovat keholliselle keinoälylle mahdottomuus.
  • Telakivi, Pii; Ovaska, Anna; Oulanne, Laura (2017)
  • Mäkinen, Mirva (2018)
    Acta Scenica
    Tämä tutkimus käsittelee kontakti-improvisaation arvoja somaesteettisen esityksen kehyksessä. Tutkimukseni tavoite on taiteellisten töiden, kokeilujen sekä kirjallisen kommentaarin avulla löytää tietoa kontakti-improvisaation arvoista esityksen kehyksessä. Jäsensin arvoja tanssitaiteilijoiden haastatteluiden avulla, toin ne harjoittamaani praktiikkaan sekä tutkin niitä tanssijoiden kokemusten ja taiteellisten töiden avulla. Tutkimus on ollut sukeltamista syvälle kehon kokemukseen ja palaamista sieltä takaisin uuden ymmärryksen kanssa. Kysymyksessä on taiteellinen tutkimus, joka on monialaista taiteilija- ja taidelähtöistä tai taidepedagogista tutkimusta, jolla on esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa noin 20 vuoden traditio. Tutkimustani on ohjannut halu löytää viitekehystä kontakti-improvisaatiosta kumpuavalle ajattelulle. Minulla on ollut tarve ymmärtää tanssista ja erityisesti kontakti-improvisaatiosta nousevia kokemuksia. Tutkimus työstää esiin kontakti-improvisaatioon liittyviä arvoja erilaisilla menetelmillä, joista keskeisiä ovat tanssitaiteilijoiden haastattelut, sekä taiteelliset työt, joissa tarkastelun kohteena ovat erityisesti tanssijoiden katsottuna olemisen kokemukset esityksen kehyksessä. Arvojen esiin saamiseksi ja ymmärtämiseksi tutkimus sijoittaa kontakti-improvisaation laajempiin kehyksiin, joista tärkeimpinä ovat lajin historiallinen tausta, sen harjoittamisen käytännöt sekä keholliseen kokemukseen, taitoon ja taiteeseen liittyvät teoreettiset pohdinnat, erityisesti Richard Shustermanin somaestetiikka ja John Deweyn pragmatistinen filosofia sekä Timo Klemolan taidon filosofia. Perehtyessäni somaestetiikkaan havaitsin siinä samankaltaisia keskeisiä arvoja kuin kontakti-improvisaatiossa. Somaestetiikka on Richard Shustermanin luoma termi, ja se tarkoittaa Shustermanille sekä sisäistä kehotietoisuutta että kehon käyttämistä itseilmaisuun (Shusterman 2008, 2–3). Shustermanille filosofia ei ole vain käsitteellistä ajattelua ja puhetta, vaan filosofia sisältää myös kysymyksen siitä, millainen suhde meillä on kehoomme. Harjoittaessamme tietoisuuttamme kyky vastaanottaa kehon aistimuksia paranee. Aistimaailma ja kehotietoisuus toimivat yhdessä, tietoisina toisistaan reflektoiden toinen toistaan. Shustermanin mukaan somaestetiikan tehtävä on tutkia itsen luovaan muovaamiseen liittyvää kehollista tietoa sekä sen diskursseja, käytäntöjä ja menetelmiä. (Shusterman 1997a, 34.) Kontakti-improvisaatio on Steve Paxtonin alkujaan kehittämä tanssin muoto, jossa on kyse kahden tai useamman liikkuvan kehon fyysisestä kohtaamisesta. Tässä tutkimuksessa fokusoin kontakti-improvisaation arvoihin. Arvoilla tarkoitan kokemusten kautta nousevia sisäisiä hyveitä (MacIntyre 2004), joita haastateltavat tanssitaiteilijat pitivät tärkeinä harjoittaessaan kontakti-improvisaatiota. Olen yhtenä tutkimusmetodina käyttänyt haastattelua. Haastattelin vuonna 2010–2011 yhdeksää keskeistä kontakti-improvisaation edustajaa: Alito Alessi (USA), Ray Chung (USA), Frey Faust (USA/Saksa), Joerg Hassmann (Saksa), Keith Hennessy (USA), Steve Paxton (USA), Nancy Stark Smith (USA), Carol Swann (USA). Myöhemmin lukuvuonna 2013 haastattelin myös Stephen Battsia (Pohjois-Irlanti). Haastatteluissa kysyin kontakti-improvisoijien tunnistamia arvoja tekniikan, esityksen ja omakohtaisen kokemuksen näkökulmasta. Toisena tutkimusmetodina käsittelin haastatteluista jäsentämiäni arvoja taiteellisissa töissä Round Robin Project, Inner Landscape ja Spherical Space. Arvojen lisäksi käsittelin taiteellisissa töissäni katsottuna olemisen kysymystä sekä tanssijan suhdetta tilaan. Julkinen, intiimi ja kehällinen tila määrittivät taiteellisten töiden estetiikkaa ja katsottuna olemisen kokemusta. Teosten yhteydessä esiintyvät tanssijat kirjoittivat lähes kaikkien harjoitusten ja esitysten jälkeen kokemuksistaan kontakti-improvisaatiosta ja katsottuna olemisesta. Näin ollen jokaisessa taiteellisessa työssä tanssijoiden somaattinen läsnäolo, kehollinen havainto ja kokemuksessa ajattelu olivat keskiössä. Tutkimuksen perusteella totean, että erityisesti ”small dance”, ei-tietäminen, aistiminen, kuunteleminen, kosketus ja luottamus olivat arvoja, jotka herkistivät tanssijan somaattista läsnäoloa esitystilanteessa. Aistimisella oli yhteys tanssijan refleksien tarkkuuteen ja sitä kautta tulevaan reagointinopeuteen, toimintaan, ajatuksiin, tuntemuksiin ja myös tunteisiin. Esimerkiksi kaatumisen tunteen aistiminen ja liikkeellisen valinnan tekemisen prosessi helpottui, kun aistit olivat hereillä ja herkistyneinä. Aistien välityksellä tanssijat loivat yhteyden tunnetta toiseen ihmiseen ja ympäröivään maailmaan. Aistiminen ja kosketus vahvistivat läsnä olemisen kokemusta ja helpottivat katsottuna olemista. Toisen tanssijan katse usein auttoi energian ylläpitämistä tanssin aikana, kun taas esiintymistilanne välillä haastoi tanssijan somaattista läsnäoloa ajaen tanssijaa tekemään tuttuja valintoja. Ympäristöllä ja tilanteella on merkitystä somaattisen kokemuksen ja läsnäolon muodostumisessa. Kun jäsentämäni arvot olivat läsnä kontakti-improvisaation esityksessä, esityksen voi nähdä olevan myös somaesteettinen esitys. Tämä oli tämän tutkimuksen yksi keskeinen löydös. This artistic research is focusing on values in contact improvisation and how it is presented in a somaesthetic performance context. The motivation for this artistic research is to find new information and experiences within dance. The artistic research involves diving deeply into embodied experiences and from there investigate new information. This artistic research is based on art and artists or artpedagogs, and has a long tradition in the University of the Arts, Helsinki.Contact Improvisation was originally founded by Steve Paxton and is defined as the meeting of two (or more) moving bodies. The main focus of this artistic research will be the values found within contact improvisation. Values are defined as important insights that were obtained through interviews with contact improvisation dancers. From a somaesthetics point of view, I research specifically bodily perception and thinking through the movement. The goal is to find out what kind of values there are in contact improvisation and what experiences dancers have from being seen by other dancers or a member of an audience. I research how dancers sensory and somatic experiences are transformed in a somaesthetic performance process. Somaesthetics is founded by Richard Shusterman, and is defined as an inner bodily awareness and outer bodily expression (Shusterman 2008, 2–3). Philosophy is not only about talking, but it is a question about what kind of relationship we have to our body. Shusterman includes to somaesthetics and bodily awareness a form, representation and lived life. (Shusterman 1992, 268.) Bodily awareness through Shusterman’s point of view is the kind of awareness that a vital, sensorial and sensational body guides towards and at the same time senses itself. (Shusterman 2012, 197.) When we are practicing our awareness, the ability to perceive bodily sensations becomes sharper. The sensorial world and bodily awareness are working together to remain aware of each other and simultaneously reflect each other. This research has been guided by my curiosity to find a context to investigate the way of thinking through contact improvisation and the values that are in this dance form. I have had a need to research and find greater understanding of the awareness that I find through this dance form. The subject of values is considered from three different perspectives: interviewing, three artistic performance investigations and through dancers personal viewpoints. Through the artistic investigations I am researching what kind of somatic or somaesthetic experience a dancer has from being looked at. In order to find these values and understand them, this research is placing contact improvisation in a wider perspective through historical background, the rehearsal process of contact improvisation and theoretical writings about bodily experience, skill and art. I am using somaesthetics by Richard Shusterman, pragmatistic philosophy by John Dewey and philosophy about skill by Timo Klemola as a theoretical background. One of the methods for collecting material has been through interviews. I was interviewing nine experienced contact improvisation practitioners during year 2010–2011: Steve Paxton, Nancy Stark Smith, Alito Alessi, Frey Faust, Ray Chung, Carol Swann, Joerg Hassmann and Keith Hennessy. During 2013 I interviewed Stpehen Batts (North Ireland). In these interviews I was asking what are the important values or skills in contact improvisation. Specifically I was researching the important values found in Contact Improvisation as a technique form, in performance, and also as a phenomena. The three artistic performances of this research are “Round Robin Project”, “Inner Landscape” and “Spherical Space”. The material and values that were found during the interview process were central in all artistic performances. These performances were also for exploring the dancers connection to the space; public space, intimate space and spherical space. Dancers were responding through writing after each rehearsal and performance in response to their experiences of being seen. Central in each artistic performance is the dancers somatic presence, bodily perception and thinking through movement. Values that made dancers somatically present and sensitive in a moment of a performance include “small dance”, not knowing, sensing, listening, touch and trust. Sensing has a connection to dancers reflexes as speed of reaction, action, thinking, sensation and feelings. Sensation of falling and process of choice making become easier when these senses are awake and alert. Dancers create connections to other people and to the space through their senses. Understanding our senses and touch make the experience of being seen and our empathetic abilities stronger as well as the experience of being seen by other dancers or audience members, and that made experience of being seen by other dancer or an audience easier. Being seen by other dancers was helping to keep the energy up while dancing, but being seen by the audience was challenging the somatic presence and the dancers started to make choices based on habits. Environment has an influence while creating somatic experience and presence.
  • Kallberg, Nina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tietoisuus -sanaa käytetään monessa eri merkityksessä. Huomion suuntaaminen johonkin tekee meidät tietoiseksi huomion kohteena olevasta asiasta. Teon tahallisuutta voidaan kyseenalaistaa kysymällä, oliko tekijä tietoinen asian tapahtumahetkellä. Käsitteen arkipäiväisyydestä huolimatta, on hyvin vaikea määritellä mitkä tekijät takaavat sen, että yksilö on tietoinen ja missä kulkee sen raja, ettei tietoisuutta enää ole. Miten tietoisuus syntyy? Mikä saa aikaan subjektiivisen kokemuksen ja miten subjektiivista kokemusta voidaan hyödyntää tietoisuuden tieteen rakentamisessa? David Chalmers jakaa tietoisuuden ongelmat helppoihin ja vaikeisiin ongelmiin. Helppoihin ongelmiin lukeutuvat ne tietoisuuden ongelmat, jotka ovat tutkittavissa kognitiotieteen keinoin tai kuvattavissa tietokonemallinnuksen tai neurotieteen avulla. Tietoisuuden vaikea ongelma on subjektiivinen kokemus, miltä jonakin oleminen tuntuu, miltä tuntuu olla ihminen? Subjektiivinen kokemus on saavutettavissa ainoastaan introspektion kautta, mikä tekee sen tutkimisesta haasteellista. Tietoisuuden vaikea ongelma liittyy fenomenaaliseen tietoisuuteen ja erityisesti kokemisen ongelmaan. On jotakin olla tietoinen organismi ja tämän ”jonkin” tulkintaan liittyy subjektiivinen kokemus. Tulkitsemme subjektiivisesti värejä, makuja, tuoksuja, ääniä, tunteita ja ruumiillisia tuntemuksia kuten kipua. Subjektiivisen tiedon keräämistä rajoittaa se, että subjektiivinen kokemus on yksityinen. Tieto on suoraan saatavilla vain subjektille itselleen. Toisten on mahdollista päästä tähän tietoon käsiksi vain epäsuorasti subjektin käyttäytymistä havainnoimalla tai tutkimalla mittauslaitteiden avulla aivotoiminnoissa tapahtuvia muutoksia.
  • Jalkanen, Tiina (2018)
    Acta Scenica
    Tiina Jalkasen taiteellis-pedagogisen väitöstutkimuksen aiheena on tyttöyden rakentuminen ja ilmeneminen kehollisuudessa ja siitä syntyvä pedagoginen tieto. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten tyttöyttä voidaan ymmärtää nykytanssin näkökulmasta ja sen suuntaamana. Jalkanen analysoi aineistoaan kehollisuudesta käsin kirjoittamalla ja tulkitsemalla kinesteettisen empatian herättämiä aistimuksia ja ajatuksia kirjoitusprosessin aikana. Opetus ja esitykset, samoin kuin tyttöjen haastatteluissa esiin nousseet teemat, kytkeytyvät tutkimuksessa moninaisiin teorioihin. Tarkempaan lähilukuun Jalkanen käyttää havainnointimenetelmää, matkan varrella kehittämäänsä "viisikehokkaan" analyysimenetelmää, jonka avulla hän havainnoi tyttöjen liikkumista ja tanssia. Tutkimuksen aineiston perustan muodostaa kolme nuorten tyttöoppilaiden kanssa toteutettua tanssiteosta, jotka muodostavat tyttötrilogiaksi nimetyn teossarjan. Tyttötrilogian osat Pink kapina (2001), InExit (2003) ja Voimapiste (2005) saivat ensi-iltansa vantaalaisissa esitystiloissa. Tutkimusaineisto muodostuu kokonaisuudessaan tyttötrilogian 19 videotaltioinnin koosteesta ja yhdeksän tytön haastatteluaineistosta. Tiina Jalkanen on tanssin "moniottelija". Tanssin kentällä hän on toiminut tanssijana, koreografina, opettajana ja tutkijana.