Browsing by Subject "tietoliikennetiedustelu"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Melasniemi, Anna Katariina (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielmassa on tarkasteltu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) tietoliikennetiedustelua koskevaa viimeaikaista oikeuskäytäntöä ja eroavaisuuksia näiden oikeuskäytäntöjen välillä. Tarkastelun kohteena on erityisesti ollut viesti- ja tietoliikenteen niin sanottu massavalvonta, jossa tiettynä hetkenä kaikki tietyssä tietoliikenteen solmukohdassa kulkeva tietoliikenne talletetaan tiedustelu- ja/tai lainvalvontaorganisaatioiden myöhempää tarkastelua varten. Massavalvonta eroaa tästä syystä huomattavasti luonteeltaan perinteisemmästä tiettyyn henkilöön tai henkilöjoukkoon kohdistuvasta tarkkailusta ja televalvonnasta. Tuomioistuinten oikeuskäytännöt eroavat jonkin verran toisistaan ja niiden välillä on havaittavissa jopa ristiriitaisuuksia. Toisekseen tässä tutkielmassa on tarkasteltu tuoretta kotimaista tiedustelulainsäädäntöämme ja sen suhdetta edellä mainittujen tuomioistuinten oikeuskäytäntöön. Tutkielma on laadittu käyttämällä niin sanottua oikeusdogmaattista, eli lainopillista tutkimusmetodia. Lainopillisen tutkimuksen tarkoituksena on jäsennellä ja selventää lainsäädännön, oikeuskäytännön ja oikeustieteen muodostamaa kokonaisuutta, jotka yhdessä muodostavat oikeusjärjestyksen. Tutkielman tapauksessa tämä on tarkoittanut sen selventämistä, miten edellä mainitut tuomioistuimet suhtautuvat tietoliikennetiedusteluun. Tuomioistuimista EIT suhtautuu massavalvontaan konseptina suvaitsevaisemmin kuin EUT. EIT on katsonut ettei massavalvonta itsessään konseptina ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) vastainen. Se on katsonut, että nykyisessä monimutkaisessa ja proaktiivisia toimia vaativassa turvallisuustilanteessa massavalvonnan kaltainen tiedustelumenetelmä voi olla tarpeellinen sekä perus- ja ihmisoikeuksien mukainen toimi. Se on toisaalta edellyttänyt EIS:n mukaiselta massavalvontajärjestelmältä tarkkarajaisuutta, oikeusturvatakeita sekä muiden EIS:n oikeuskäytännössä kehitettyjen oikeusperiaatteiden kunnioittamista. EUT on sen sijaan oikeuskäytännössään suhtautunut lähtökohtaisesti kielteisesti massavalvonnan hyväksymiseen tiedustelumenetelmänä. Oikeustieteen piirissä tuomioistuinten eroavaa linjaa on perusteltu sillä, että EIS ja EIT:n oikeuskäytäntö muodostavat perus- ja ihmisoikeuksien minimitason Euroopassa, minkä lisäksi EU:n perusoikeuskirja ja EUT:n sitä koskeva oikeuskäytäntö voivat taata vielä korkeamman ihmisoikeuksien suojan tason kuin EIS. Molempien tuomioistuinten oikeuskäytännössä on myös käsitelty niin sanottuja viestinnän metatietoja verrattuina itse viestinnän sisältöön. Perinteisesti on ajateltu, että viestinnän sisältö on perusoikeuksien kannalta kaikkein arinta viestinnän aluetta ja kuuluu tästä syystä yksityisyyden suojan perusoikeuden ydinalueeseen. Metatietojen ei taas perinteisesti ole katsottu kuuluvan tämän ydinalueen piiriin. Molempien tuomioistuinten uudemmassa oikeuskäytännössä metatietojen on kuitenkin katsottu voivan olla aivan yhtä arkaluontoisia tietoja kuin viestinnän sisältö. Tämä johtuu siitä, että modernin tietojenkäsittelyn keinoin on metatietoja analysoimalla mahdollista muodostaa hyvin kattava kuva yksilön elämästä liikkumisineen, työpaikkoineen ja sosiaalisine suhteineen. EIT:n molemmat käsiteltävinä olleet oikeustapaukset tulevat päätymään vielä EIT:n suuren jaoston käsiteltäviksi, minkä lisäksi EUT:lla on käsiteltävänä uusi aihealuetta koskeva ennakkoratkaisukysymys, mistä syistä minkään lopullisen näkökannan esittäminen koskien näiden tuomioistuinten suhtautumista tietoliikennetiedusteluun ja massavalvontaan on vielä ennenaikaista. Kotimainen tiedustelulainsäädäntömme on eurooppalaisittain laadittu hyvin myöhään ja se on tuoretta. Tästä syytä lainvalmistelijat ja lainsäätäjät eduskunnassa ovat voineet huomioida pääosan tutkielman kohteena olleesta oikeuskäytännöstä työskentelyssään. Tietoliikennetiedustelumme ei ole kohdentamatonta, vaan edellyttää aina tarkkarajaisia seulontakriteereitä, .Toisaalta jokainen valvontajärjestelmä on yhtä hyvä kuin sen valvojat. Tästä syystä kotimaisenkin tietoliikennetiedustelun perus- ja ihmisoikeuksien mukaisuus edellyttää toimivaa ulkoista ja sisäistä lainvalvontaa sekä ajoittaista uudelleentarkastelua.
  • Ikonen, Olli (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tekniikan kehittyminen on mullistanut ihmisten elinympäristön, kun elämä on siirtynyt ja siirtyy yhä enenevin määrin tietoverkkoon. Valtion turvallisuudelle uhkana oleva toiminta ei ole poikkeus tässä kehityksessä, vaan myös se on siirtynyt digitaaliseen ympäristöön. Valtion velvollisuutena on tarjota kansalaisille suojaa tällaisia uhkia vastaan ja tukahduttaa kansalaisia uhkaava toiminta. Tietoliikennetiedustelu toimii osana valtioiden vastausta kansallisen turvallisuuden suojelussa vakavia uhkia vastaan tässä muuttuvassa toimintaympäristössä. Samalla kun tietoliikennetiedustelu toimii tehokkaana keinona kansallisen turvallisuuden suojelussa se kuitenkin tehokkuudessaan asettaa myös viattomien sivullisten yksityisyyden entistä suurempaan varaan. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tehtävänä on asettaa taso, jota valtioiden tulee omassa lainsäädännössään noudattaa. Ne asettavat sopimusvaltioille velvollisuuden kunnioittaa, suojella ja edistää ihmisoikeuksien toteutumista. Näihin suojattaviin oikeuksiin kuuluu myös oikeus yksityisyyteen. Tämä tutkimus käsittelee kahta kansainvälistä ihmisoikeussopimusta ja niiden suhdetta tietoliikennetiedusteluun. YK:n Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, jotka molemmat ovat syntyneet samaa taustaa vasten; Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus esikuvanaan, toisen maailmansodan kauhut taustanaan, suojelemaan oikeusvaltiota ja sen kansalaisia viranomaisten mielivaltaiselta vallankäytöltä. Tutkimuskysymys on kaksiosainen. Ensinnäkin tutkimus keskittyy selvittämään mikä on sopimuksissa yksityisyyden suojalle asetettujen rajoitusedellytysten sisältö, tutkimuskysymyksen rajoittuessa koskemaan välttämättömyysvaatimusta, suhteellisuusvaatimusta ja mielivallan kieltoa osana yksityisyyden suojaa valtion harjoittamassa tietoliikennetiedustelussa. Tutkimuksen toinen kysymys on käytännönläheisempi, ja se voidaan jakaa kahteen osaan. Ensinnäkin miltä osin nämä sopimukset valvontamekanismeineen ovat onnistuneet kestämään aikaa ja toisaalta vastaamaan rajoitusedellytyksiä tulkitessaan muuttuvan maailman mukana tuomiin haasteisiin. Toiseksi missä näiden sopimusten tulkinnan suurimmat ongelmat suhteessa niille määriteltyyn tehtävään ovat ilmenneet, ja onko näiden ongelmien taustalla nähtävissä selkeää syytä. Tutkimus on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen tutkimus. Lainoppi on tiettynä ajankohtana yhteisössä voimassa olevan oikeuden systemaattista tutkimista ja esittämistä, ja sen tehtävänä on tulkita ja systematisoida voimassa olevaa oikeutta. Tutkimuksessa selvitetään oikeutta oikeuskäytäntönä, empiirisenä todellisuutena realistisen oikeusteorian mukaisesti. Lähdeaineiston runkona toimii KP-sopimuksen osalta YK:n ihmisoikeuskomitean yksilövalitusten käsittelyn yhteydessä muodostamat tulkintakannanot, yleiskommentit artiklojen sisällöstä ja merkityksestä sekä sopimusvaltioiden maakohtaisten raporttien yhteydessä esitetyt maakohtaiset johtopäätökset. Näiden lisäksi muilla YK:n ihmisoikeuksien valvontaelinten tulkintakannanotoilla, kuten YK:n ihmisoikeusneuvoston erikoisraportoijien tuottamilla raporteilla, on merkittävä asema tutkimuksessa. Vastaavasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen osalta lähdeaineistona toimii ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Kansainvälisiä sopimuksia kokevalla Wienin yleissopimuksella on oma roolinsa tutkimuksessa. Aiheeseen liittyvästä oikeudellisesta tutkimuskirjallisuudesta ja artikkeleista on haettu apua sekä johdantoon että johtopäätösten tekemiseen. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että molemmat sopimukset itsessään, yleistasolla ilmaistuine sopimusteksteineen, pystyvät antamaan vastauksia myös muuttuvissa tilanteissa. Haasteita tosin asettaa nopeus, jolla muutokseen pitäisi pystyä vastaamaan. KP-sopimuksen valvontamekanismit ovat pystyneet tuottamaan tulkintateoriaa oikeuksien rajoitusedellytyksistä myös uudessa toimintaympäristössä, mutta yksittäisiin oikeuskysymyksiin ei vielä ole ratkaisuja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole kyennyt samalla tavalla uudistamaan tulkintaansa, vaan se näyttäisi tuoreimmassa oikeuskäytännössään tukeutuvan vanhaan rajoitusedellytysten tulkintaan huomioimatta toimintaympäristön muutosta. Yhteisenä ongelmana nousi esiin sopimuksien ekstraterritoriaalinen soveltaminen. Kysymys ei ole uusi, mutta se realisoituu globaalin tietoliikennetiedustelun yhteydessä uudella tavalla. Ilman ekstraterritoriaalisen soveltamisen ratkaisemista on rajoitusedellytysten tulkintakin lopulta lähes merkityksetöntä, globaalin tietoliikennetiedustelun jäädessä lopulta käytännössä sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle.
  • Helenius, Mikko (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tässä tutkielmassa keskitytään Suojelupoliisin ja Puolustusvoimien tiedustelullisia toimivaltuuksia sekä niiden toimintaan kohdistettua laillisuusvalvontaa lisänneitä tiedustelulakeja koskeviin näkemyksiin lakien eduskuntakäsittelyn aikana. Tiedustelulakien lainsäädäntöprosessi aloitettiin vuonna 2015 Sipilän hallituksen toimesta Suomen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneiden muutoksen seurauksena. Prosessia pohjustivat jo aiemmat turvallisuuspoliittiset hankkeet, jotka olivat valtioneuvoston vuonna 2013 antama periaatepäätös Suomen ensimmäisestä kyberturvallisuusstrategiasta, Suojelupoliisin hallinnollista asemaa ja kehittämistarpeita arvioimaan asetetun työryhmän työskentely sekä puolustusministeriön asettaman tiedonhankintalakityöryhmän alkuvuodesta 2015 julkaisema mietintö, jossa ehdotettiin aloittamaan tiedustelua koskevan säädösperustan luominen. Tutkielman toteutuksessa omaksuttiin kaksi tärkeää rajausta. Ensinnäkin, eduskuntatyöskentelyn osalta tarkastelun kohteeksi otettiin valiokuntien valmisteluvaihe. Toisekseen, laeista esitettyjen näkemysten tarkastelu rajattiin yhteen toimijaan, Suojelupoliisiin, jolle uusista toimivaltuuksista säätäminen oli ensiarvoisen tärkeä kysymys. Tutkimuskysymykseksi muodostui näiden rajausten myötä sen selvittäminen, millaisilla näkemyksillä ja perusteluilla Suojelupoliisi pyrki edistämään tiedustelulakien hyväksymistä eduskunnan valiokuntavalmistelun aikana. Tutkimusaineisto koostui Suojelupoliisin eduskunnan eri valiokunnille toimittamista asiantuntijalausunnoista sekä viraston vastineista valiokuntien ja muiden asiantuntijoiden siviilitiedustelua koskevasta hallituksen esityksistä antamiin lausuntoihin. Aineistoa lähestyttiin teorialähtöisen sisällönanalyysin mukaisesti niin, että lausunnoista nousseita huomioita pyrittiin luokittelemaan laajemman teoreettisen viitekehyksen avulla. Viitekehyksen muodostamiseen vaikutti tässä tutkielmassa omaksuttu näkökulma, ettei Suojelupoliisi puolustanut tiedustelulakeja vain puhtaasti omia intressejään ajavana toimijana, vaan osana Suomen valtion turvallisuuspoliittisiin toimintamalleihin keskittyvää laajempaa joukkoa ja yhteistä tavoitetta. Niinpä viitekehyksen pohjana toimi ajatus turvallisuusvaltion vahvistamisesta Suomen valtiollisessa kontekstissa, jossa otettiin huomioon turvallisuuspoliittisten keinojen kehittämisen välttämättömyyteen, suomalaisessa yhteiskunnassa toteutettavaan kokonaisturvallisuuden periaatteeseen sekä Suomen strategiseen kulttuuriin ja oikeusvaltiolliseen luonteeseen liittyvät tekijät ja näkökulmat. Toteutetun analyysin myötä Suojelupoliisin valiokunnille toimittamassa kirjallisessa materiaalissa ilmentyivät kaikki edellä mainitut viitekehyksen osa-alueet. Suojelupoliisin omien lausuntojen yhteydessä korostuivat ennen kaikkea näkökulmat, jotka kuvastivat kansallisen turvallisuuden suojaamista edistävien toimivaltuuksien välttämättömyyttä, niiden kansainvälisestä kontekstista katsottuna normaalina pidettäviä ominaisuuksia sekä Suomen perus- ja ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä velvoitteita kunnioittavaa oikeusvaltiollista luonnetta. Suojelupoliisin muista asiantuntijalausunnoista antamissa vastineissa kuvastuivat kuitenkin kaikkein selvemmin juuri jälkimmäiset, oikeusvaltiollista luonnetta ja oikeusvaltiollisia periaatteita ilmentävät näkökulmat. Koska Suojelupoliisin vastauksissa kuvastuvat analyyttisen viitekehyksen piirteet määräytyivät valiokunta- ja asiantuntijalausunnoissa esille nostettujen huomioiden mukaan, oikeusvaltiollisiin periaatteisiin kytkeytyvien näkemysten yleisyys sekä Suojelupoliisin omissa lausunnoissa että sen antamissa vastineissa ilmensivät sitä, miten keskeisen tärkeiksi perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvät laillisuuskysymykset koettiin laajasti eri toimijoiden keskuudessa lakien eduskuntakäsittelyn aikana. Kokonaisturvallisuuden periaatteita kuvastavat huomiot esiintyivät varsin selvästi Suojelupoliisin omissa lausunnoissa, ja pienemmissä määrin myös vastineissa. Strategiseen kulttuuriin liittyvät näkökulmat esiintyivät selvästi muita harvemmin tutkitussa aineistossa. Niiden vähäinenkin ilmentyminen puhuu kuitenkin sen puolesta, että tässä tutkielmassa omaksuttu, Suojelupoliisien omia institutionaalisia intressejä pidemmälle menevä näkökulma oli sekä perusteltu että hyödyllinen lähestymistapa. Tutkielman toisena tavoitteena oli Suojelupoliisin tiedustelulakiprosessin aikaisen roolin selvittäminen ja esille tuominen. Tämä tavoite täytetään lakiprosessin taustoihin ja vaiheisiin keskittyvässä 4. pääluvussa, jossa kuvataan, kuinka Suojelupoliisi oli edustajiensa välityksellä tavalla tai toisella aktiivisesti läsnä prosessin jokaisessa vaiheessa.