Browsing by Subject "toimenpiteet"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-19 of 19
  • Äärilä, Tiina (Helsingin yliopisto, 2008)
    Verkkari 2008 (8)
  • Somero, Riitta (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain yhden osa-alueen aktivointisuunnitelman dokumentointia. Vastauksia etsitään seuraaviin kysymyksiin; Millaisia toimijoita esiintyy aktivointisuunnitelmissa ja kenen näkökulmasta suunnitelmat on dokumentoitu. Mistä asiakasta koskevista asioista aktivointisuunnitelmissa kirjoitetaan ja miten. Millaisiin ratkaisuihin ja toimenpidesuosituksiin päädytään ja miten ne toteutuvat. Tutkimusaineisto muodostui 103:sta aktivointisuunnitelmasta, jotka oli tehty 81:lle eri henkilölle. Analyysimenetelmänä on käytetty temaattista sisällönanalyysiä, jota on täydennetty taulukoilla ja tulkintaa tukevilla tekstinäytteillä. Aktivointisuunnitelman laatimistilaisuuteen osallistuvat asiakkaan lisäksi työhallinnon ja sosiaalitoimen virkailija sekä tarvittaessa tulkki. Mahdollisen tukihenkilön osallistumista ei aktivointisuunnitelmiin kirjata. Dokumenttien perusteella työvoimatoimiston ja kunnan tehtävät ja toimenpiteet oli tuotu esiin, mutta asiakkaan oma panos suunnitelman toteuttamisen osalta jäi hyvin heikoksi. Suunnitelmaan ei kirjattu kaikkia niitä asioita, joita laki edellyttää tai joista suullisesti sovitaan aktivointihaastattelussa. Suunnitelma ei myöskään anna oikeaa kuvaa siitä asiakas- ja vuorovaikutusprosessista minkä tuloksena se on laadittu. Aktivointisuunnitelmat sisälsivät asiakkaan työ-, työttömyys- ja koulutushistorian lisäksi päihteiden käyttöä, terveydentilaa, toimeentuloa, asumista ja velkaongelmia koskevia asioita. Toimenpidesuosituksista keskeisin oli kuntouttava työtoiminta, jonka avulla haluttiin testata henkilön sosiaalista toimintakykyä ja työssä selviytymistä. Toiseksi eniten käytetty toimenpide oli palkkatuettu työ ja kolmanneksi yleisin valmentava työvoimakoulutus. Myös päihdekuntoutus esiintyi useissa dokumenteissa. Aktivointisuunnitelmaan kirjatut toimenpiteet toteutuivat yleensä sellaisten henkilöiden osalta, joilla ei ollut terveyteen, päihteiden käyttöön tai velkoihin liittyviä ongelmia tai asunnottomuutta. Toteutumista edesauttoi myös ammatillinen koulutus ja sukupuoli, sillä naisille tehdyt aktivointisuunnitelmat toteutuivat paremmin kuin miesten. Vaikka useat toimenpidesuositukset toteutuivatkin, tapahtui usein myös keskeytyksiä. Tärkeimpinä lähteinä olivat Kuntouttavan työtoiminnan käsikirja (2001); Laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001); Kääriäinen, Aino (2003), Lastensuojelun sosiaalityö asiakirjoina. Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka: Tapola, Maria (2005), Sosiaalityön asiakastyön dokumentointi.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 7/2011
    Asumisneuvonnalla on voimakas vähentävä vaikutus oikeuteen vietäviin asuntoasioihin. Asumisneuvojan palvelujen saatavuus vähentää vireille pantuja huoneenvuokra-asioita 28 % keskiarvosta. Eniten säästöä syntyy kaikille osapuolille kun asukkaiden ongelmat voidaan ratkaista ennen asuntoprosessin käynnistämistä, mikä on myös asukkaan kannalta paras vaihtoehto. Vireillepanojen väheneminen säästää hallinnollista työtä kiinteistöyhtiöissä ja vähentää kuormitusta käräjäoikeudessa. Vuokrarästien takia vireille pantuihin huoneenvuokra-asioihin asumisneuvonnalla on merkittävä vaikutus. Asumisneuvojan palveluiden saatavuus kiinteistöyhtiössä vähentää 30 % vuokrarästien vuoksi vireillepantuja asuntoasioista keskiarvosta. Lähes puolessa asiakastapauksissa oli ongelmana vuokranmaksu ja niistä vuokranmaksuongelmaisista, joiden asiakasprosessi oli kirjattu, 73 %:n kanssa oli tehty maksusopimus- tai suunnitelma. Myös asumisneuvonnan raporttien perusteella asumisneuvojat ovat kokeneet vaikuttavuutta erityisesti vuokranmaksuongelmissa. Tehostetun tuen vaikuttavuuden osalta tutkimuksen kohteena on Tampereella toimiva A-killan ylläpitämä, olemassa olevaan kerrostaloon sijoittunut asumisyksikkö, jolta Tampereen kaupunki ostaa palvelun. Tutkimuksessa verrattiin Härmälässä asuvien entisten asunnottomien palveluiden käyttöä asunnottomuuden aikana (ennen Härmälään muuttoa) ja Härmälässä asumisen aikana. Intervention aikaansaamaksi kustannussäästöksi  15 henkilön osalta muodostuu palveluiden käytössä 93 647 € /5 kk, vuositasolla 224 753 €. Säästö on henkilöä kohden vuodessa 14 980 €. Suurin säästö syntyi asumis- ja päihdepalveluiden käytön kustannuksissa, jotka vähenivät 53 %. Toinen merkittävä kustannussäästö syntyy sairaalapalveluiden käytössä.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöministeriön raportteja 3/2010
    Ympäristöministeriön asettama työryhmä on arvioinut biohajoavan jätteen energiakäytön mahdollisuuksia sekä energiakäytön edistämisen esteitä koko käsittelyketjussa.  Muiden biohajoavien materiaalivirtojen vaikutus on otettu huomioon. Työryhmä ehdottaa kolmeatoista toimenpidettä käynnistettäväksi, jotta biohajoavan jätteen energiana hyödyntämiseen tähtäävät investoinnit kasvaisivat merkittävästi nykyisestä. Ehdotetuista toimista tärkein on täysimääräinen kielto sijoittaa biohajoavaa jätettä kaatopaikoille.   Alan määritelmiä, lainsäädäntöä, strategioita, energian tuotantoa ja jätemääriä on esitetty. Raportissa on yhteenveto lukuisista alalla tehdyistä selvityksistä ja raporteista sekä kartoitus biojätemääristä ja muista biohajoavista materiaalivirroista. Arvioita niiden energian tuotantopotentiaalista on esitetty. Työryhmä on kuullut alan toimijoita ja asiantuntijoita selvittääkseen, mitkä seikat hidastavat tai haittaavat biohajoavien materiaalien hyödyntämistä energiaksi. Esitetyt toimenpide-ehdotukset ohjaavat ja kannustavat ratkaisuihin, joiden merkitys kokonaisenergiamäärältään on vajaa 1 % Suomen kokonaisenergiantarpeesta vuonna 2009 sekä niiden kasvihuonekaasupäästöjä vähentävä vaikutus olisi arviolta 0,5–0,8 milj. CO2 eq tonnia vuonna 2016, joka on kaatopaikkadirektiivin ja valtakunnallisen jätesuunnitelman määrävuosi. EU:n ilmasto- ja energiapaketissa päästökauppasektorin ulkopuolisille aloille asetetusta päästövähennysvelvoitteesta (16 % vähenemä) vuodelle 2020 tämän merkitys on enimmillään 2–3 %-yksikköä.
  • Mela, Hanna; Hildén, Mikael (Finnish Environment Institute, 2012)
    The Finnish Environment 19/2012
    Improving the effectiveness of climate policy requires monitoring and evaluation of the implementation of policy measures. Also the EU requires that the member states should every two years report their implemented measures to the European Commission according to the Decision 280/2004/EC. This report studies the ex-ante and ex-post evaluations of climate policies implemented in the EU countries. The focus is especially on policies related to buildings, waste and F-gases. The objective of the study is to encourage sharing experiences of evaluations between countries and thus increase the transparency and cost-efficiency of the evaluations. The study addresses e.g. what kind of criteria and methods have been used in the evaluations, what kind of data has been utilised and what kind of limitations have been brought up in the evaluations. The need to renew the evaluation and reporting of climate policy measures has been recognised both at the EU – and member state level. The European Commission has proposed replacing the current Decision 280/2004/EC with a decree that would oblige member states to report about their policy measures yearly in more detail than currently. The results of this report are reflected against the Commission’s proposal. Based on this report, a clearer distinction should be made between regular, routine-like reporting and research-based evaluations. The report concludes that regular reporting should be restricted to standardised data that is relatively easily available. At the same time, the need to undertake periodic, more in-depth and research-based evaluations, can be emphasised.
  • Monni, Suvi (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöministeriön raportteja 7/2010
    Vaativien päästövähennysvelvoitteiden saavuttaminen edellyttää tehokasta ilmastopolitiikkaa, jonka vaikutukset ja vaikuttavuus tunnetaan. Suomi raportoi politiikkatoimista EU:n seurantajärjestelmäpäätöksen (280/2004/EY), sen toimeenpanosääntöjen (2005/16/EY) sekä YK:n ilmastosopimukselle toimitettavaa maaraporttia koskevien ohjeiden (FCCC/CP/1999/7) mukaisesti. Suomen raportointi on määrämuotoista sekä oikea-aikaista sekä suurelta osin myös laadullisesti kattavaa. Toisaalta erityisesti politiikkatoimien määrällisten vaikutusten arvioinnissa on kehitettävää kaikilla sektoreilla. Kehitystarpeet koskevat erityisesti politiikkatoimien kasvihuonekaasupäästöihin ja -nieluihin kohdistuvien vaikutusten arviointia, sekä politiikkatoimien kustannuksia, joiden raportointia edellytetään seurantajärjestelmäpäätöksessä. Lisäksi politiikkatoimien vaikutusten arvioinnin ja skenaarioiden välistä yhteyttä tulisi tiivistää, sekä skenaarioiden laadintaa virtaviivaistaa eri asiantuntijalaitosten välillä. Tässä raportissa on tunnistettu ilmastopolitiikan vaikutusten arvioinnin kehittämistarpeita sekä kansainvälisten raportointivelvoitteiden täyttämisen, että kotimaisen seurannan tarpeiden näkökulmasta, sekä tehty ehdotus kehittämishankekokonaisuudeksi. Kehittämistarpeita on tunnistettu kaikilla sektoreilla, sekä monia eri vaikutuksia koskien: vaikutukset päästöihin ja nieluihin, muut ympäristövaikutukset, kustannus- ja talousvaikutukset, sosiaaliset ja työllisyysvaikutukset, sekä vaikutukset Suomen rajojen ulkopuolella, kuten vaikutukset kestävään kehitykseen ja haavoittuviin kehitysmaihin. Ehdotetun kehittämishankekokonaisuuden tavoitteena on kehittää menetelmät, tietopohjat ja välineet, joita voidaan käyttää jatkossa politiikkatoimien systemaattiseen arviointiin ja raportointiin siten, että vastataan sekä kansainvälisen raportoinnin, että kotimaisen seurannan tarpeisiin ja vaatimuksiin. Politiikkatoimien arviointi ja raportointi on haasteellista, eikä kaikkien toimenpiteiden vaikutusten määrällinen arviointi välttämättä ole mahdollista. EU:n seurantajärjestelmäpäätöstä ollaan parhaillaan uusimassa. Tämän tueksi kehittämishankkeiden tavoitteena on myös arvioida raportointivaatimusten mielekkyyttä ja kehittämistarpeita eri osa-alueilla.
  • Siuntionjokineuvottelukunta (Vesi- ja ympäristöhallitus, 1989)
    Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja - sarja A 41
  • Holopainen, Mika; Karhula, Pekka; Koskinen, Kimmo; Lappalainen, Arja; Liimatainen, Timo; Niskala, Arja; Salminen, Pekka J. (2012)
  • Holopainen, Mika; Karhula, Pekka; Koskinen, Kimmo; Lappalainen, Arja; Liimatainen, Timo; Niskala, Arja; Salminen, Pekka J. (2012)
  • Nissinen, Ari; Lähteenoja, Satu; Alhola, Katriina; Antikainen, Riina; Kaljonen, Minna; Kautto, Petrus; Kuosmanen, Jaakko; Lippo, Antti; Salo, Marja (Suomen ympäristökeskus, 2017)
    Suomen ympäristökeskuksen raportteja 31/2017
    Kestävän kulutuksen ja tuotannon strategiatyötä on tehty Suomessa jo Kestävän kulutuksen ja tuotannon (KULTU) toimikunnan asettamisesta marraskuussa 2003 asti. Ohjelmia on ollut kaksi: Vähemmästä enemmän ja paremmin 2005, ja Vähemmästä viisaammin 2012. Ohjelmissa on esitetty lukuisia ohjauskeinoja ja muita toimia, joilla parannetaan kulutuksen ja tuotannon kestävyyttä sekä vähennetään yksityisen ja julkisen kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä sekä muita ympäristöhaittoja. Tämän jälkeen on kuitenkin tehty lukuisia politiikkasitoumuksia, joiden vuoksi kansallisia kestävän tuotannon ja kulutuksen politiikan tavoitteita ja toimenpiteitä oli perusteltua arvioida uudelleen. Näitä ovat muun muassa YK:n Kestävän kehityksen tavoiteohjelma (eli Agenda 2030) ja Pariisin ilmastosopimus. Myös kiertotalous on noussut ympäristöpolitiikan keskiöön niin Suomessa kuin Euroopan unionissakin. Julkisiin hankintoihin kiinnitetään paljon huomiota ja niiden kestävyydelle ja innovatiivisuudelle on asetettu tavoitteita, mutta tavoitteiden seuranta on osoittautunut haasteelliseksi. Tämän selvityksen tavoitteena oli arvioida Suomen lähitulevaisuuden painopisteitä kestävän kulutuksen ja tuotannon saralla, ja valmistella tulevia KULTU-toimenpiteitä lukuisten eri toimijoiden kanssa yhteiskehittämisen menetelmiä hyödyntäen. Tavoitteena oli myös selvittää julkisten hankintojen kestävyyden tilanne ja tarvittavia jatkotoimia, ja tämä työ on yksityiskohtaisemmin raportoitu erillisessä julkaisussa. Tulosten perusteella KULTUlla on oma paikkansa ja tehtävänsä strategioiden ja ohjelmien kokonaisuudessa, ja eri toimijat ja sidosryhmät ovat kokeneet sen hyödylliseksi. Teemat, joissa KULTU voi luoda merkittävää lisäarvoa, koskevat rakennuksia ja asumista, liikkumista, ruokaa, vapaa-aikaa, ympäristöystävällistä kulutusta ja kiertotaloutta sekä julkisia hankintoja. KULTUlle ominaisia toimintamalleja ovat sektorit ylittävät tarkastelut ja sitä kautta synergioiden löytäminen sekä uusien asioiden vieminen eteenpäin kokeilujen kautta. KULTUn erityispiirre on, että huomiota kohdistetaan kulutuksen ja tuotannon rajapintaan, muun muassa edistämällä ’kuluttaja-cleantechia’, joka sitten vuorostaan tukee ekologisesti kestävien tuotteiden suunnittelua ja valmistusta. Työssä kehitettiin kaksitoista toimenpide-ehdotusta, joita olisi tärkeä viedä eteenpäin ilmasto- ja energia- ja kiertotalousstrategioiden yhteydessä sekä osana mahdollista uutta KULTU-ohjelmaa. Toi-menpiteiden jatkovalmistelu ja toteutus hyötyisi paljon niiden ympärille rakentu-vasta KULTU-ohjelmasta, ja ministeriöiden ja keskeisten sidosryhmien muodostamasta ohjausryhmästä, joka tukisi eri toimijoiden sitoutumista toimenpiteiden toteutukseen ja toisi esille niiden kokonaisvaikutuksia.
  • Tuominen, Eeva-Liisa (2000)
    Helsingin sosiaaliviraston toimitusjohtaja asetti 19.12.1997 toimeentulotuen uudelleenjärjestämistä selvittävän työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää sosiaalipalvelutoimistoissa käytössä olevat sosiaalityön ja etuuskäsittelyn työnjaot ja työmallit sekä kehitellä perusmalli uudeksi työnjaoksi. Työryhmä luovutti raporttinsa ’Toimeentulotuen Asiakaslinja 2000’ viraston toimitusjohtajalle syyskuun lopussa 1998. Raportissa työryhmä esitti suosituksensa Helsingin uudeksi työmalliksi. Työmalli kutsuttiin ’Toimeentulotuen Asiakaslinja 2000’ –malliksi, ja sen mukaan uuden asiakkaan ensimmäinen kontakti on asuinalueen mukainen asiakaspalvelu- ja neuvontapiste, jossa asiakasta ohjataan jättämään toimeentulotukihakemus kirjallisesti. Raportin suositusten mukaan tavoitteena oli, että vuoden 1999 loppuun mennessä 60 % toimeentulotukihakemuksista tehdään kirjallisten hakemusten perusteella, ja vuoden 2000 loppuun mennessä nostetaan kirjallisten hakemusten määrä 80 %:iin kaikista toimeentulotukihakemuksista. Työmallin mukaan työ sosiaalipalvelutoimistossa jakaantuu pääsääntöisesti kahteen ryhmään: toimeentulotukiryhmä huolehtii toimeentulotuen kirjallisista hakemuksista sekä sosiaalityön tarpeen arvioinnista, kun taas pitkäaikaisen sosiaalityön tarpeessa oleva asiakas ohjataan alueryhmän sosiaalityöhön. Tässä tutkimuksessa pyrin arvioimaan ’Toimeentulotuen Asiakaslinja 2000’ –raportin suositusten toimeenpanoa sosiaalivirastossa. Kyseessä on siis arviointitutkimus, jossa kiinnostuksen pääasiallinen kohde on tutkia erityisesti niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat raportin suositusten toimeenpanoon. Tutkimuksessa tarkastelen ennen kaikkea sitä, mitä työmallin potentiaaliset toimeenpanijat ajattelevat uudistuksesta: vastaako itse työmalli toimeenpanijoiden näkemyksiä, ja ovatko toimeenpanijat voineet riittävästi vaikuttaa työmallin muotoutumiseen? Eli koetaanko raportin suositukset ”ylhäältä” päin annetuiksi, lukkoon lyödyiksi valmiiksi normeiksi, jolloin toimeenpanijoille jää vain teknisen ”mustan laatikon” rooli, vai onko suunnittelu- ja toimeenpanoprosessi sisältänyt riittävästi toimijoiden välistä vuorovaikutusta ja neuvotteluja. Tutkimuksessa on käytetty kahta erillistä aineistoa: kaikille toimeentulotukityöntekijöille suunnatun kyselyn vastauksia sekä sosiaalikeskusten johtoryhmien ryhmähaastatteluja. Tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että itse uudistuksella toteutetulla työmallilla on melko laaja kannatus toimeenpanijoiden keskuudessa. Myös työntekijöiden vaikuttamismahdollisuudet työmallin suunnittelussa ovat olleet kohtalaisen hyvät. Sen sijaan itse työmallin toimeenpanoon on liittynyt erilaisia työnjaollisia ongelmia. Asiakkaiden jakaminen kahden eri työryhmän välillä tuottaa ongelmia, ja taloudellisen avustamisen ja sosiaalityön suhde näyttää edelleen ristiriitaiselta. Uudistuksen toteuttamisaikataulua pidettiin liian kireänä näinkin suuren uudistuksen läpiviemiseksi.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 16.2)
    Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2012
    Vesienhoidon toimenpiteiden seurantajärjestelmäraportissa määritellään periaatteet, miten vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjä toimenpiteiden toteutumista seurataan. Vesienhoitosuunnitelmien mukaisilla toimilla parannetaan Suomen pinta- ja pohjavesien tilaa. Vesienhoitosuunnitelmissa on esitetty vesien tilatavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat toimenpiteet ja ohjauskeinot sekä niiden kustannukset. Vesienhoitosuunnitelmissa ja toimenpideohjelmissa vuosille 2010–2015 on määritelty vesimuodostumissa ja niiden valuma-alueilla tarvittavat toimenpiteet ja ohjauskeinot ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä raportissa tarkastellaan toimialakohtaisesti vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjä toimenpiteitä, toimenpiteiden seurannan vastuutahoja, tietolähteitä sekä seurannan kehittämistarpeita. Seurantajärjestelmän avulla saadaan ajantasaista määrällistä tietoa, miten vesienhoidon toimenpiteet sekä ohjauskeinot ovat toteutuneet. Vesienhoidon seurantajärjestelmällä tuotetaan tietoa, jota tarvitaan arvioitaessa vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteiden toteutumista. Tietoa käytetään sekä vesienhoidon kansallisen toteutumisen seurantaa että lakisääteisiä EU-raportointeja varten. Tietoa tarvitaan myös seuraavien, vuoteen 2021 ulottuvien vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien valmistelussa.
  • Ojanen, Pekka (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, 2008)
    KASra 4/2008
    Tämän kehityshankkeen tarkoituksena oli selvittää vesipuitedirektiivin ja valmistuneiden toimenpideohjelmien vaikutuksia metsäteollisuudelta vaadittaviin vesiensuojelutoimenpiteisiin. Selvityksessä käytettiin osin pohjana ympäristöhallinnossa aiemmin tehtyjä aihetta koskevia julkaisuja. Raportin alussa on käsitelty vesipuitedirektiiviä ja muuta vesiensuojelun kannalta merkityksellistä lainsäädäntöä. Vesipuitedirektiivi on pantu Suomessa täytäntöön kansallisella lainsäädännöllä sekä äskettäin valmistuneilla toimenpideohjelmilla ja vesienhoitosuunnitelmilla. Seuraavaksi tarkasteltiin metsäteollisuuden aiheuttaman vesistökuormituksen kehittymistä Kaakkois-Suomessa. Edellisellä tavoiteohjelmakaudella päästöt pienenivät selvästi ja asetetut tavoitteet saavutettiin suurimmalta osin fosfori- ja COD-päästöjen kohdalla. Viime vuosina on eräissä tapauksissa saavutettu huomattavaakin päästöjen pienenemistä ennen kaikkea häiriötilanteiden vähenemisen kautta. Teollisuussektorille asetetut uudet päästötavoitteet perustuvat lähtökohtaisesti nykykäytännön mukaisiin toimenpiteisiin. Lisätoimenpiteet on määritetty ongelmallisten tilanteiden varalle. Päästötavoitteet on annettu fosfori- ja typpipäästöille. Lisäksi metsäteollisuudelle on annettu haitallisia aineita koskevia velvoitteita. Toimenpideohjelmissa määritetyt tavoitteet otetaan huomioon tulevissa ympäristölupamääräyksissä.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2007)
    Ympäristöministeriön raportteja 1/2007
    Ympäristöministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosiksi 2008–2011 sisältää yhteenvedon tärkeimmistä tavoitteista ja painotuksista sekä niiden edellyttämistä voimavaroista lähivuosina. Siinä on käsitelty toimintaympäristön haasteita ympäristöministeriön toimialalla. Niiden pohjalta on asetettu suunnittelukaudelle tehtäväalueittain yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ja esitetty keskeisiä toimenpiteitä tavoitteisiin etenemiseksi. Kultakin tehtäväalueelta on tuotu esiin myös mahdollisia vaikuttavuusindikaattoreita ja -mittareita, joiden käyttöä kehitetään suunnittelukauden aikana.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2008)
    Ympäristöministeriön raportteja 1/2008
    Ympäristöministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosiksi 2009–2012 sisältää yhteenvedon tärkeimmistä tavoitteista ja painotuksista sekä niiden edellyttämistä voimavaroista lähivuosina. Siinä on käsitelty toimintaympäristön haasteita ympäristöministeriön toimialalla. Niiden pohjalta on asetettu suunnittelukaudelle tehtäväalueittain yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ja esitetty keskeisiä toimenpiteitä tavoitteisiin etenemiseksi. Kultakin tehtäväalueelta on tuotu esiin myös mahdollisia vaikuttavuusindikaattoreita ja -mittareita, joiden käyttöä kehitetään suunnittelukauden aikana.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2010)
    Ympäristöministeriön raportteja 14/2010
    Ympäristöministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosiksi 2011–2014 sisältää yhteenvedon tärkeimmistä tavoitteista ja painotuksista sekä niiden edellyttämistä voimavaroista lähivuosina. Siinä on käsitelty toimintaympäristön haasteita ympäristöministeriön toimialalla. Niiden pohjalta on asetettu suunnittelukaudelle tehtäväalueittain yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ja esitetty keskeisiä toimenpiteitä tavoitteisiin etenemiseksi.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 9/2011
    Ympäristöministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosiksi 2012–2015 sisältää yhteenvedon tärkeimmistä tavoitteista ja painotuksista sekä niiden edellyttämistä voimavaroista lähivuosina. Raportissa on käsitelty toimintaympäristön haasteita ympäristöministeriön toimialalla. Niiden pohjalta on asetettu suunnittelukaudelle tehtäväalueittain yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet ja esitetty keskeisiä toimenpiteitä tavoitteisiin etenemiseksi.
  • Unknown author (Ympäristöministeriö, 2011)
    Ympäristöministeriön raportteja 23/2011
    Tässä ympäristön tilan seurannan strategiassa määritellään ympäristötiedonkeruulle, varastoimiselle ja hyödyntämiselle strategiset tavoitteet, sekä niiden toteuttamisen keinot ja toimenpiteet vuoteen 2020. Ympäristön tilan seurannan strategiassa lähtökohtana on tarkastella ympäristön tilan ja sen kehityksen kannalta keskeisiä, pääsääntöisesti ympäristöhallinnon toimialan ympäristön tilan seurantoja mukaan lukien rakennettu ympäristö. Strategiakauden keskeisin päämäärä on kokonaisvaltaisesti uudistaa ympäristön tilan seurantoja ja korvata työvoimavaltaisia seurantoja ajallisesti ja alueellisesti kattavilla seurantamenetelmillä, tai niitä tukevilla menetelmillä, joissa täysimääräisesti hyödynnetään uusia teknologioita ja mahdollistetaan säädöksien edellyttämä tiedon tuotanto nykyistä vähäisemmillä voimavaroilla.