The purpose of this thesis is to describe how the phenomena of agency and control occur in an action research study of school satisfaction. The main focus is on the description about agency and control given by pupils as they contemplated the satisfaction of transitioning to lower secondary school. Another area of interest is action research as a method that supports the agency of the pupils. A sixth grade from a village school that emphasizes the learnercentred pedagogy took part in the research in the spring of 2016. The action research consisted of four stages: introduction and conceptualization, data collection, analysis and individual reflection. In this thesis, the data consisted of a group discussion of the analysis stage and the pupils' individual reflection tests. Content analysis was used in analysing the discussion and texts of the pupils when examining what kinds of occurrences of agency and control could be detected. When finding out what kinds of initiatives of agency the pupils took in interactive situations, the analysis of interaction was used in analysing the group discussion with a focus on initiatives. In the conversation of the pupils, the most essential matters concerning control were the school rules and teachers who made sure that the rules were followed. Control was seen as a restriction to creativity but also as something that brought safety. The talk about breaking the rules together was an essential thought that reflected agency through opposition. Freedom and independence for studying as well as for transport was hoped for. The answers reflected the youth's need for independence and its meaning for each individual's school satisfaction. The initiatives varied and changed quickly in the interactive situation of the action research. For example, the pupils would take initiatives of supporting each other's ideas by repeating the same idea. However, in constructive initiatives they started to modify an idea presented by someone else. In group discussion, dividing and opposing initiatives took place, which occurred, for instance, by focusing too much on the details or rejecting another person's idea. There is a pedagogical contradiction in everyday school life. On the first hand, pupils should be guided to become independent agents but on the other hand, a safe school environment should be maintained for everyone. The purpose of this study was to bring this pedagogical paradox to the fore and to clarify in a concrete way what kind of agency and initiatives concerning it can occur in everyday life, and how all these matters are interwoven into the pupils' school satisfaction.

Asumista koskevassa keskustelussa korostetaan fyysisen ympäristön ohella sosiaalista asuinympäristöä, joka ymmärretään usein yhteisöllisyyden merkityksessä. Yhteisöllisyyden vahvistamisen keinona pidetään mm. asukkaiden yhteistoiminnan tilallisia edellytyksiä. Helsingissä Kallahdessa, Pikku Huopalahdessa ja Ruoholahdessa toteutettiin 1990-luvulla useiden taloyhtiöiden yhteiskerhotiloja. Ratkaisu tarjosi mahdollisuudet yhden asuintalon kerhohuoneita isompien, monipuolisempien ja oman talon väkeä laajempaa asukasjoukkoa kokoavien tilojen, jopa erillisten kerhotalojen toteuttamiselle. Yhteiskerhotiloja voidaan pitää asuinalueen puolijulkisena tilana - kotia julkisempana ja katua yksityisempänä. Yhteiskerhotilat ovat perhepiiriä laajemman asukasjoukon yhteisessä käytössä olevia tiloja. Tutkielma tarkastalee yhteiskerhotiloja ensisijaisesti käyttäjien näkökulmasta. Tavoitteena on löytää vastauksia kysymyksiin yhteisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Mitä tavoiteltu yhteistoiminta, yhteenkuuluvuuden tunne, yhteisyyden kokemus ja yhteisöllisyys voivat yhteiskerhotiloista saatujen kokemusten valossa olla uudella helsinkiläisellä asuntoalueella? Mitä edellytyksiä ja esteitä niille on nykyisissä kaupunkioloissa? Mikä merkitys asukkaiden yhteiskäytössä olevilla puolijulkisilla tiloilla on yhteisyyden ja sosiaalisten verkostojen rakentumisen kannalta? Monet asukkaat kaipasivat postmodernin intressien yhteisyyden ohella paikallista yhteisyyttä. Kaikkia asukkaita kokoavan paikallisen yhteisöllisyyden syntyminen on epätodennäköistä, mutta vapaaehtoinen yhteisyys omassa iän-, perhetilanteen tms. ominaisuuden mukaisessa paikallisessa pienryhmässä näytti olevan monien asukkaiden toiveiden ja tarpeiden mukainen. Yhteiskerhotilat tarjosivat asukkaille edellytykset yhteisyyttä luovalle yhteistoiminnalle ja monipuolistivat vapaa-ajan viettomahdollisuuksia. Erityisen tärkeää paikallisyhteisyys on asuinalueesta riippuvaisimmille väestöryhmille, esimerkiksi kotiäideille ja lapsille. Yhteiskerhotiloja käyttivät kuitenkin myös työelämässä olevat ja sosiaalisesti hyvin aktiiviset asukkaat. Marginaalisiin ryhmiin kuuluvat eivät välttämättä löytäneet itselleen paikkaa yhteiskerhotiloista. Asukkaiden yhteistoiminnan perustuminen palkattomaan vapaaehtoistyöhön näytti vahvuudelta ja heikkoudelta. Vapaaehtoisuus ja ei-ammatillisuus sopivat yhteen asukaslähtöisyyden ja yhteisöllisyystavoitteiden kanssa. Aktiivisimmilta asukkailta vaadittiin kuitenkin joskus kohtuuttoman suurta sitoutumista ja pelkästään vapaaehtoistyöhön perustuva toiminta osoittautui usein sattumanvaraiseksi. Vaatimus palkattujen työntekijöiden saamisesta kohdistui kaupunkiin. Yhteisyyttä kaivattiin mutta samalla yksityisyyttä ja erillisyyttä varjeltiin asukkaiden kesken. Yhteisyyden sanottiin tuovan turvallisuutta mutta sitä näytti luovan myös erillisyys ja yksityisyys. Yhteisyyden ja erillisyyden olivat alituisessa liikkeessä aikaa eivätkä ne sulkeneet toisiaan pois. Puolijulkisen tilan sosiaalinen avoimuus edellytti yhteisyyden ja erillisyyden jännitteistä rinnakkaineloa. Empiirisen aineiston muodostaa syksyllä 1996 ja keväällä 1997 kerätty haastattelu- ja havaintoaineisto. Haastateltavat olivat pääosin yhteiskerhotiloista vastaavia asukasaktiiveja sekä muita asukkaita. Haastattelut toteutettiin ryhmä- ja yksilöhaastatteluina. Lisäksi haastateltiin yhteiskerhotilojen suunnittelun ja toteutuksen asiantuntijoita. Haastattelu- ja havaintoaineiston ohella tutkielman tekemisessä on käytetty erilaista yhteiskerhotiloihin liittyvää kirjallista aineistoa. Yhteistyö Helsingin asukastaloverkoston ja asukastoimijoiden kanssa loi tutkielman tekemiseen toimintatutkimuksellisen ulottuvuuden.

Tässä tapaustutkimuksessa selvitän, miten saksan kielen kielioppia, tarkemmin sanottuna säännöllisen perfektin muodostamista, voi opettaa luontaisen kaltaisen syötteen avulla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa konstruktiokielioppi. Konstruktiokielioppi on kielenkäyttöön perustuva, käytännönläheinen kielitieteen suuntaus. Goldberg (2006) kuvaa teoksessaan, miten lasten kielenoppiminen tapahtuu. Tärkeää oppimisprosessissa on usein toistuva syöte, jonka avulla oppija muodostaa yhteyksiä muodon ja merkityksen välille luoden mieleensä konstruktioita. Erityisesti varhaisessa kielenoppimisprosessissa on havaittu, että pienet lapset tuottavat aluksi vain jo aikaisemmin kuulemiaan ilmaisuja. Vähitellen kielenoppija tekee kuulemistaan konstruktioista yleistyksiä ja tuottaa itsenäisesti uusia ilmaisuja. Tein opetuskokeiluja saksaa valinnaisena vieraana kielenä A2-oppimäärän mukaan opiskeleville 16 alakoulun viidesluokkalaisille. Opetuskokeilujen alkaessa oppilaat olivat opiskelleet saksaa kolme oppituntia viikossa reilun viiden kuukauden ajan. Opetuskokeiluissa tarjotun syötteen tarkoituksena oli erityisesti saada oppilaat kiinnittämään huomiota muotoon yhdessä merkityksen kanssa. Toimintatutkimuksen periaatteita noudattaen pyrin reflektoimaan jokaista opetustuokiota ja muokkaamaan opetustani jatkon kannalta mahdollisimman optimaaliseksi. Opetuskokeilut olivat vain osa muuta opetusta ja pyrin integroimaan tehtäviä käytössä olleen oppimateriaalin sisältöihin. Tallensin opetuskokeiluja äänitteiksi tutkimusta varten. Luontaisen kaltaisen syötteen tarjoamat tuokiot etenivät vaiheittain. Kokeilujen alussa saksan kielen perfektirakenteita esiintyi luontaisissa yhteyksissä, kun perfektiä käytettiin mm. oppilaiden lomakuulumisia kysellessä. Kokeilut keskittyivät säännölliseen perfektiin, ja muutamia verbejä valikoitui prototyypeiksi, joita lähdin suunnitelmallisesti tarjoamaan luontaisen kaltaisena syötteenä oppilaille erilaisten harjoitusten muodossa. Prototyyppien opetuskokeiluja seurasi variaatiovaihe, jossa esiintyi uusia verbejä, joiden perfektitaivutus on säännöllinen. Opetuskokeilujen jälkeen testasin opittua ensin testaustarkoitukseen suunnittelemani lautapelin avulla, jossa oppilaat liikkuivat Saksassa jäljittäen ”rosvoa” ja muodostaen mahdollisesti oppimiaan perfektirakenteita löytäessään ”johtolankoja” rosvon tekemisistä. Lautapelin lisäksi testasin opittua oppilaiden suomenkielisten haastattelujen yhteydessä, jolloin kartoitin ensin heidän kokemuksiaan opetuskokeiluista. Haastattelun yhteydessä oli lisäksi saksankielinen osuus, jonka tarkoituksena oli myös testata opittua. Puolet oppilaista tuotti testausvaiheessa pelatessaan joko kokeiluissa harjoiteltuja prototyyppejä tai variaatioita, ja noin kolmannes pystyi muodostamaan säännöllisen perfektin verbeillä, joita ei opetuksen yhteydessä esiintynyt perfektissä. Haastattelujen yhteydessä yhtä lukuun ottamatta kaikki (14/15) tuottivat jonkin prototyyppinä käytetyn perfektimuodon. Sen sijaan perfektin produktiivistumista haastattelujen yhteydessä esiintyi vain kahden oppilaan ilmaisuissa. Tutkimuksen myötä voidaan todeta, että luontaisen kaltaisen syötteen opetuskokeilut motivoivat oppilaita. Oppimistulokset olivat käytettyyn aikaan ja syötteen määrään nähden lupaavia. Niistä voi päätellä, että oppilaiden oppimismotivaation kohottamisen kannalta kieliopin opettaminen implisiittisesti ja luontaista tai luontaisen kaltaista syötettä systemaattisesti käyttäen on hyödyllistä. Oma ymmärrykseni kielten oppimisesta ja opettamisesta syveni. Opetuskokeiluja olisi mielekästä kehittää edelleen ja tarkentaa syötettä, erityisesti sen laatua ja määrää

(Objective.) Earlier studies have indicated, that reading can improve and refine one’s ability to empathise. Whilst completing my bachelor’s thesis, I indicated critically with research and studies surrounding the exploration on the effect reading and literature can have on human empathy. Four important matters were found and concluded in researches: transportation, narrativity, identifying with a positive character and customs of reading. The research purpose in this thesis is to explore the concept of preventing bullying through literary tools, based on the evidence of these four important matters. The aim of this study was to design, put into practise and evaluate pedagogical application, which is designed to use literature and these four important matters to prevent bullying. In pedagogical application, designed in this thesis, literature, narrativity, identifying with a positive character and customs of reading was used to help children accomplish experiences of transportation and perezhivanie. In the following thesis I propose to introduce and analyse the pedagogical application as an example to use literature as a concise example on how teachers and pedagogical staff can utilise literature as a measure of preventing bullying in schools. (Method.) I accomplished this study using methods of qualitative and action research. The participants of this study were eleven second-graders from an elementary school in Helsinki. As a study material I used interviews and collected textual material created by children, who took part in the pedagogical application. In the application I used drama and literature as a means as of which to work with our subject – bullying. We read one story of Pekka Töpöhäntä -book series written by Gösta Knutsson. I analysed the collected material by discursive analysis and researched the verbal content created by children. (Results and conclusions.) The results of this study attribute with experiences of transportation and perezhivanie. However, the results are by no means fully conclusive, as the research did not consider all means and circumstances surrounding the collection of data. The results give small indications of what may have created a feeling of transportation and perezhivanie amongst children responding at the time, it is however not possible to make generalized conclusions based on this evidence. The pedagogical application I have created is a partly successful tool, which aims to develop and improve understanding of how literature can be used as a successful method and tool to prevent bullying. By following research, it is possible to examine those parts of the pedagogical application, which have or have not shown effect on progressing the perceptions bullying in amongst children.

Tutkimuksessa tarkastellaan Kelan ja Eksoten (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin) yhteistyön ja asiakasohjauksen kehittämistä sosiaalityön kehittämishankkeessa ajalla 1.1.2017–31.7.2019. Tavoitteena oli luoda uutta tietoa Kelan ja kuntien väliseen yhteistyöhön vaikuttavista asioista. Lisäksi tutkittiin, millaisilla yhteistyömalleilla voidaan tukea Kelan ja kuntien välistä yhteistyötä ja asiakasohjausta etenkin heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden osalta. Hankkeen ajaksi Etelä-Karjalaan perustettiin työryhmä, johon osallistui 21 työntekijää Kelan asiakkuuspalveluista ja etuuspalveluista, Eksoten aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista sekä Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta Socomista. Aineistona olivat hankkeessa toteutetut muistiot, dokumentit, kyselylomaketutkimukset (alkukysely n = 37 ja seurantakysely n = 29), ryhmähaastattelu (osallistujia 8), yksilöhaastattelu, loppukysely työryhmälle (n = 9) ja tutkimuspäiväkirja. Teoreettinen viitekehys muodostui professioista, monialaisesta yhteistyöstä, asiakasohjauksesta ja sosiaalisista oikeuksista. Alkukyselyssä ja työryhmän keskusteluissa selvitettiin, millaisia haasteita yhteistyössä ja asiakasohjauksessa oli. Näiden pohjalta suunnitelluista malleista toimiviksi osoittautuivat tutustuminen toisten työhön, infot aikuissosiaalityöstä ja maahanmuuttopalveluista Kelan työntekijöille, jalkautuminen, Kela-infot maahanmuuttajille ja asiakkuusvastaavapalvelu. Monialaista yhteistyötä ja asiakasohjausta kehittämällä lisätään toisten työn tuntemista ja arvostusta toisia työntekijöitä kohtaan. Tärkeä tavoite on varmistaa, että sosiaalipalveluita tarvitsevat asiakkaat tunnistetaan ja ohjataan sosiaalipalveluiden piiriin. Kohdennetulla palvelulla voidaan tukea erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden tilanteen kokonaisvaltaista hahmottamista ja ohjausta oikeisiin palveluihin.

The research was defined as a development work and its focus was a mediated action in the learning process of a network-based group. The subjects of study were the instruments that support group work. The shared space was used as a media to improve co-operation and as a promoting base of cognitive tools. The context of the study was the change in working life and in the operation model of the trade unions. The result of the development work was a network-based group-learning model in the trade unions' shop steward training. The development process created various tools for network-based group learning and for the shop stewards. The network-based group-learning model led into a more self-directed method than originally intended. The learning task, access to materials and linking them by means of the user interface to an oriented agenda, intensified this self-learning process. Teachers felt themselves to be obsolete until they got the idea of using the learning-network as a tool to follow-up and support the group activity. The starting point for the development work was a model of modernizing the activity, where work development, fairness and social responsibility unite. The main focus of the model is to develop the functionality of working places and professional skills of employees. The target is to improve the usage of the employees' capacity. The operation model presumes tools, which support co-operation, data processing, networking and that suit into a complex production to co-operative concept building. The shared space is the main concept of this study. The shared space, which was implemented with a wall table, a display unit or a virtual community, tempted the group members to an intensive knowledge building. The conscious use of the media promoted a dialogue between teachers and students. The shared space can be understood as a physical, virtual, cognitive and cultural space, where a group of people co-operate. The complementary learning task proved to be the most important cognitive tool of network-based group learning. The role of the teacher changed into maintaining the dialogue and the learning process. Overloaded tasks, technical disorder and unsatisfactory tools in user interface led to frustration among the students. The use of action media and group dynamics brought good results. Network-based activities and playful approach generated a free atmosphere. Taking turns in action learning and network-based learning caused promoted learning. According to the study the teachers favoured individual working and a light net-work-based model, the levels of which were individual working, pair work, alternating pairs, team-based working pairs and a network-based community. The role of the team and the researcher in the development work was to keep up the dialogue. The use of the shared space as a tool of co-operation between the teachers promoted the planning and development work.

Konteksti: Tutkielman kehittämiskohteena oli DigiHUB, Helsingin yliopiston digitaalisten palvelujen asiakaslähtöistä ja avointa kehittämistä edistävä yhteistyöskentelytila ja osaamisyhteisö. Tavoite: Tutkielmassa toteutettujen toimintatapamuutosten tarkoituksena oli kartoittaa tiedon jakamisen esteitä yhteisössä ja tukea uusien käytäntöjen ilmaantumista ongelmien korjaamiseksi. Työssä peilataan jatkuvan parantamisen (Kaizen) prosessia kompleksisuuden, tiedon jakamisen, voimaantumisen, käytäntöyhteisöjen ja Lean Startup -toiminnan teorioita vasten. Menetelmät: Työn tutkimusmetodina on käytännönläheinen, tutkimuksellisen otteen ja kehittämistoiminnan yhdistävä toimintatutkimus (action research). Kehittämiskokeiluja toteutui yhdeksän kuukauden aikana kolme erilaista, joita kutakin iteroitiin 3-5 sykliä. Tulokset: Kaikissa kolmessa kokeilussa oivallukset ja hyödyt löytyivät lopulta muualta kuin alkuperäisestä kehitysideasta. Suunnanmuutokset olivat osallistujista ja tapahtumista nousevia, toimintatutkimukseen kiinteästi kuuluvaa "löytöretkeilyä". Ensimmäisessä kokeilussa ohjelmistokehitystiimi päätyi kehittämään itselleen kokonaan uusia työskentelytapoja. Toinen kokeilu laajeni yksittäisen teknologiavalinnan problematiikasta laajemmaksi kysymykseksi yhteisöllisen päätöksenteon mekanismeista. Kolmannessa kokeilussa Lean Startup -metodologian valmennusstruktuurit osoittivat valmentamisen keskeisen roolin jatkuvassa parantamisessa. Johtopäätökset: Kokeilujen tuottama ymmärrys vahvistaa teoriataustaa: suotuisia muutoksia ei voi tilata, mutta tilaisuuksiin voi tarttua. Valmentamisen ja tutkimuksellisen otteen yhdistäminen on avain Helsingin yliopiston arvojen mukaiseen ohjelmistokehitystoimintaan.

Tutkielman läpi kulkee kaksi keskeistä tutkimuslinjaa: uudenlaisen yhteisösuunnittelun hahmottelu sekä sosiologin yhteiskunnallisen roolin pohtiminen. Nämä linjat risteävät tutkimusta varten toteutetussa yhteisösuunnitteluprojektissa (”Heimoprosessi”), jossa sosiologisen mielikuvituksen ja näkökulman hyödyllisyyttä testataan tavallisesta poikkeavassa yhteydessä. Projektin taustalla on huomio yhteisöllisyyden vajeesta nyky-Suomessa sekä pohdintaa, olisiko sosiologian mahdollista tuottaa omalta maaperältään tutkimus- ja asiantuntemustoiminnan lisäksi myös luovia hankkeita, palveluita ja muuta aktiivista käytännön toimintaa. Kokeilun tarkoitus on tuottaa osallistujille yhteisöllisyyden kokemuksia ja hyötyjä sekä koetella sosiologisen tiedon, näkökulmien, herkkyyden ja mielikuvituksen soveltamista uudella tavalla. Tutkimuksessa ylitetään tieteen raja-aitoja taidekentän kanssa tehdyn yhteistyön avulla. Tutkielman päätutkimuskysymys on: ”Millaisia mahdollisuuksia yhteisösuunnittelu tarjoaa yksilöille ja yhteiskunnalle?” Kysymykseen pyritään löytämään vastauksia monesta eri näkökulmasta. Huomiota kiinnitetään erityisesti seuraaviin, tarkentaviin alatutkimuskysymyksiin: ”Millaisiin yksilöiden sosiaalisiin tarpeisiin tässä työssä esitellyn kokeilun kaltainen yhteisösuunnittelu voisi vastata?” ja ”Onko mielekästä nähdä sosiologit aktiivisina toimijoina tuottamassa tietoa, asiantuntemusta ja käytännön ehdotuksia yhteisösuunnittelun saralla?” Tutkielman teoreettisena taustana nostetaan esiin sosiologisia hahmotelmia yhteisön ja yhteisöllisyyden luonteesta ja nykytilasta. Lisäksi keskustellaan tieteenalan itsekäsityksestä, erityisesti yhteiskunnallisen aktiivisuuden suhteen, jonka tiimoilta nostetaan esiin muutamia merkittäviä jakolinjoja ja teoreettisia dikotomioita. Yhteisöllisyyden saralla tarkastellaan erityisesti Maffesolin uusheimoja, sosiologian tehtävän ja yhteiskunnallisen roolin osalta Burawoyn ja Baumanin näkemyksiä. Tutkimus on metodologisesti kokeileva: siinä yhdistyy toimintatutkimuksen, kokeellisen sosiologian ja etnografian perinteet, tutkimusstrategiat ja -menetelmät. Toimintatutkimusta tukevana tutkimusaineistona käytetään kahdeksan yhteisösuunnittelun kokeiluun osallistuneen henkilön teemahaastatteluita sekä tutkimusprosessin aikana tehdyn, kuuden kuukauden pituisen, havainnointijakson muistiinpanoja. Lisäaineistona käytetään osallistujien täyttämiä ilmoittautumislomakkeita sekä tutkimusjakson aikana käytyjä chat-keskusteluita. Toimintatutkimuksen tarkoitus on voimaannuttaa ja vapauttaa kohdeyhteisöä (emansipatorinen tiedonintressi). Tutkimuksen voi tältä osin arvioida onnistuneen. Etnografisten tutkimusmenetelmien tuottama tieto vahvistaa tutkimustulosta. Osallistujat ovat pääsääntöisesti kokeneet kokeilun tuoneen lisäarvoa omaan elämäänsä. Heimoprosessi on tarjonnut inspiraatiota, uusia ystäviä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, yhteisöllistä tukea, merkityksellisiä kohtaamisia ja positiiviseksi koettuja tunnetiloja. Tutkimuksen tuloksena voidaan myös pitää sitä, että uudella tavalla määritelty yhteisösuunnittelu on todettu käytännössä toimivaksi ideaksi ja lähtökohdaksi.