Tutkielmassa tarkastellaan Anselm Kieferin teoksen Jakobs himmlisches Blut (2002) yhteyttä holokaustin identiteettiin. Tutkielman pyrkimyksenä on vastata mitkä aiheet teoksessa kertovat holokaustin muistista ja identiteetistä, ja miten holokaustin muisti ilmenee teoksessa. Holokaustitaiteen tutkimuksessa korostuu henkilökohtaisen ja kollektiivisen muistin yhteys holokaustin jättämään traumaan. Muistitutkimuksen kontekstissa teoksen tutkimusmetodina käytetään Julia Kristevan muukalaisuuteen, kielenkehitykseen ja intertekstuaalisuuteen liittyviä näkökulmia. Anselm Kiefer tunnetaan tuotteliaana ja holokaustiin sitoutuneena taiteilijana, jolle taiteen tekemisen metodina on viittaaminen Paul Celanin runouteen. Holokaustitaiteen tutkimuksessa tarkastelukohteina on trauman siirtyminen sukupolvelta seuraavalle. Anselm Kiefer holokaustin jälkeen syntyneenä välittää taiteessaan Paulin Celanin holokaustiin liittyviä kokemuksia eettisen suhteen kautta. Teoksen Jakobs himmlisches Blut (2002) motiivit ja aiheet liikkuvat juutalaisen ja saksalaisen kollektiivisen muistin välisessä maastossa. Tutkimuksessa ilmenee kuinka Kieferin teos absorboi Celanin runosta aiheita, joiden kautta teokseen luodaan konnotaatioita ja symbolisia mielikuvia. Kristevan teorian mukaan identiteetin murtuminen kytkeytyy kielen ja paikan häiriöihin, mitkä tulevat esille visuaalisessa teoksessa ristiriitaa herättävinä ilmiöinä. Kieferin teos toistaa Celanin runon muistia. Celanin ambivalentti suhde saksan kieleen ilmenee Kieferin teoksessa ristiriitaisena suhteena saksalaiseen maisemaan. Kieferin teoksen motiivit ja ilmaisu toistavat holokaustin muistista juontuvia aiheita, mitkä hylkivät toisiaan ja jättävät katsojan outouden tilaan.

Maahanmuutto kehitysmaista länsimaihin kiihtyy. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen, konfliktit ja levottomuudet saavat tai pakottavat ihmiset lähtemään paremman elämän toivossa kotimaistaan. Yhteiskunnissamme on yhä kasvava ryhmä ns. kolmannesta maailmasta lähteneitä ihmisiä sekä heidän jälkeläisiään. Tämä ryhmä lisää kasvaessaan myös merkitystään jokapäiväisessä elämässämme. Vaikka maahanmuuttajien jälkeläiset ovat ehkä syntyneet ja kasvaneet länsimaissa, he eroavat kantaväestöstä usein kotikasvatuksensa ja ulkonäkönsä perusteella. Tämä erilaisuus aiheuttaa asenneongelmia kantaväestön keskuudessa, mikä saa puolestaan maahanmuuttajataustaiset tuntemaan olonsa ulkopuolisiksi. Ulkopuolisuus ja viihtymättömyys purkautuvat helposti koko yhteiskuntaa koskevina erilaisina ongelmina. Käsittelen työssäni toisen polven maahanmuuttajien etnistä identiteettiä, diasporisuutta ja transnationalisuutta. Maahanmuuttajaperheistä tehty tutkimus osoittaa parhaiten asuinmaassaan viihtyvän ja menestyvän niiden toisen polven edustajien, jotka ovat säilyttäneet transnationaaliset siteet vanhempiensa alkuperämaahan ja ovat ylpeitä juuristaan. Nykyajan maahanmuutto liittyy kehitysmaatutkimuksen peruskysymyksiin, kuten kehitysmaiden ongelmiin ja globalisaatioon, ja siksi maahanmuuttoon liittyviin ongelmiin on syytä tarttua myös tämän oppiaineen sisällä. Identiteetin, diasporan ja transnationalismin käsitteitä sekä aiempaa toiseen maahanmuuttajapolveen keskittynyttä tutkimusta läpikäytyäni analysoin keräämääni haastatteluaineistoa toisen polven chileläismaahanmuuttajista. Haastattelut on tehty pääasiassa kirjallisesti loppukeväästä 2005. Vastaajia oli 36 kappaletta, he asuivat Yhdysvalloissa, Suomessa ja Australiassa ja olivat haastatteluajankohtana 13-31 -vuotiaita. Haastattelukysymykset käsittelivät vastanneiden etnistä identiteettiä, sosiaalisia verkostoja, median seuraamista, uskontoa, rasismia, transnationaalisia verkostoja, Chilen ja asuinmaan kulttuuria sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Kysymysten avulla pyrin selvittämään vastanneiden käytäntöjen sekä identiteetin diasporisuutta ja transnationaalisuutta. Aineiston analyysi tukee aiempaa tutkimusta toisen polven maahanmuuttajista. Heidän diasporisuutensa ja transnationaalinen toimintansa on heikompaa kuin heidän vanhempiensa sukupolven keskuudessa, mutta etniset juuret eivät ole heille kuitenkaan yhdentekevä asia. Pieni osa on transnationaalisesti hyvin aktiivisia, mutta maahanmuuttajien toisen polven koon huomioon ottaen hekin muodostavat mahdollisesti merkittävän joukon tulevaisuudessa. Kyselyyni vastanneet vaikuttivat assimiloituneen asuinyhteiskuntiinsa osittain segmentoituneesti, sillä he pitivät tiukasti kiinni omasta maahanmuuttajaidentiteetistään välttääkseen samastumista muihin vähemmistöihin. Haastatellut olivat yleisesti ottaen hyvin ylpeitä taustastaan ja ainakin toistaiseksi heillä oli siteitä ja yhteyksiä Chileen. Sinne muuttamista ei kuitenkaan yleensä suunniteltu, vaan toisen polven edustajat olivat tiukasti juurtuneita asuinyhteiskuntiinsa, joihin halusivat jäädä ainakin eläkepäiviin saakka. Suurin osa kehitysmaista tulleiden maahanmuuttajien jälkeläisistä on kuitenkin yhä nuoria, ja vastauksia moniin kysymyksiin täytyy odottaa, kunnes he ovat itsenäisiä päätöksiä tekeviä aikuisia. Lisätutkimusta siis tarvitaan tästä Suomessakin yhä kasvavasta ryhmästä ja sen vaikutuksesta sekä länsi- että kehitysmaihin.