Browsing by Subject "toisto"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-10 of 10
  • Leinonen, Suvi (Helsingfors universitet, 2016)
    Tutkielmassa käsitellään tämän päivän näytelmäkääntämistä saksasta suomeen. Tutkimusaineistona ovat Roland Schimmelpfennigin näytelmät Die arabische Nacht (2004) ja Der goldene Drache (2011) sekä niiden suomennokset: Arabialainen yö (Ville Koskivaara, 2013) ja Kultainen lohikäärme (Jukka- Pekka Pajunen, 2014). Tutkielman analyysi perustuu kirjoitettujen näytelmätekstien, ei teatteriesityksien tarkasteluun. Analyysissä vertailtiin saksankielisiä lähtötekstejä ja niiden suomennoksia. Työssä keskityt- tiin tarkastelemaan tekstuaalisten tyylikeinojen, ellipsin, toiston ja pronominivariaation suomentamiseen liittyviä haasteita. Tavoitteena oli selvittää: a) missä määrin ellipsejä ja toistoa siirtyi kohdeteksteihin, b) siirtyivätkö niiden funktiot ja merkitykset kohdeteksteihin, c) millaisia pronomivalintoja suomentajat tekivät ja miten nämä vaikuttivat kohdeteksteihin. Näytelmäkääntämistä yleensä, ja erityisesti saksa–suomi-kieliparissa, on tutkittu tähän mennessä vähän (ks. kuitenkin Sirkku Aaltonen 1993; 2010 ja Marja Jänis 1991). Niin ikään puheen illuusio näytelmäteks- teissä on jäänyt lähes huomiotta käännöstieteellisessä tutkimuksessa. Analyysiä varten poimittiin lähtöteksteistä repliikit, jotka sisältävät ellipsejä, toistoa ja pronomineja. Lähtöteksteissä ellipseillä ja toistolla luodaan repliikkeihin puheenomaisuutta, ei kuitenkaan erityisen puhekielistä tyyliä. Toisaalta ne ovat kirjailija Schimmelpfennigille ominaisia tekstuaalisia keinoja aineis- tossa. Ellipsien ja toiston funktioihin lukeutuvat niin ikään puhujan emootion ilmaiseminen. Pronomineja sisältävissä repliikeissä analyysin kannalta relevantiksi muodostui suomennosten pronominivariaatio (kirjakieliset vs. puhekieliset pronominit). Molemmissa lähtöteksteissä esiintyvät ellipsit ja toisto enimmäkseen säilyivät käännösprosessissa. Tapauksissa, joissa nämä tyylikeinot eivät siirtyneet kohdeteksteihin, vaikuttivat taustalla lähtö- ja kohdekielen rakenteelliset erot tai ellipsien ja toiston säilyttäminen olisi haitannut kohdekielisen ilmaisun idiomaattisuutta. Erityisesti näytelmässä Der goldene Drache toistoa esiintyi huomattavan tiheään, jolloin sen siirtäminen kohdetekstiin samassa mittakaavassa oli haasteellinen tehtävä. Lähtötekstissä Die ara- bische Nacht kirjailija taas oli luonut ellipseillä puhutun kielen vaikutelmaa, mitä suomentaja puolestaan toteutti suomen kielelle tyypillisillä piirteillä, mm. puhekielisillä pronominivarianteilla. Suomen kielen kirjakielisten pronominimuotojen rinnalla esiintyvillä puhekielisillä varianteilla ilmaistiin näytelmän Die arabische Nacht kohdetekstissä puhujien välisiä rekisterieroja, jotka lähtötekstissä ovat huomaamatto- mampia. Tutkimuksessa tulivat esiin saksan ja suomen väliset erot puheen esittämisessä. Toisaalta suomentajien toteuttamat käännösratkaisut ilmentävät yksilöllisiä käsityksiä esimerkiksi näytelmätekstin puheenomaisuudesta ja puhuttavuudesta.
  • Raevaara, Liisa (1988)
  • Uusivirta, Olavi (2012)
    Ensimmäinen luku pohtii ankaruuden ja mukavuudenhalun ristiriitaa teatterin harjoitusympäristössä. Millä ehdoilla olisimme valmiit antamaan kaikkemme harjoituksesta ja esityksestä toiseen? Tarvitaanko siihen Toisen haastavaa ja vaativaa katsetta? Olennaista on saada aikaan vakavuuden ilmapiiri, jossa täydellinen keskinäinen luottamus on mahdollinen. Toinen luku etsii taiteen ja viihteen välistä rajapintaa. Onko se kaivettavissa näkyviin? Ovatko kentät erillisiä? Pitäisikö niiden olla? Mitkä lainalaisuudet määrittävät näyttelijän toimintamahdollisuuksia näillä kentillä? Näyttämöä, sen ominaislaatua pitäisi kysyä rohkeammin. Nuoruus ja uudenkaipuu käyvät käsi kädessä. Riippumattoman, kokeilevan (esitys)taiteen pariin astuminen edellyttää tietoista hyppyä tyhjän päälle. Elintasosta on tingittävä. Lopulta kaikki – myös ylevimmät sielut – on kaupan. Kysymys on vain hinnasta. Kolmas luku esittää kysymyksen loputtomien toistojen – teatterin perusolosuhteen – mielekkyydestä. Teatteri on toiston taidetta, mutta missä menee raja? Mikä on sopiva määrä esityksiä viikossa tai vuodessa? Tekeekö rakenteisiin ohjelmoitu rutinoitumisen vaade näyttelijöistä ajan oloon robotteja? Olemme tuomitut toistoon, mutta näemmekö sen luonteeltaan lineaarisena vai syklisenä toimintana? Olkapäällä kuiskuttelevat ainutkertaisuuden ja elämyksellisyyden toiveet. Pyydämmekö liikoja? Neljännessä luvussa reflektoin kokemuksiani taiteellisen opinnäytteeni Kuusisormisten (2010) harjoitusprosessin parissa. Esitys oli kokeellinen, rakenteeltaan fragmentaarinen, tanssillinen, poeettinen, kuunnelmallinen, omaa olemisen tapaansa ja näyttämöä aktiivisesti kysyvä. Pääasiallisina lähtökohtina olivat ruumiillinen teatteri ja ajatus toisin tekemisestä. Esitys tapahtui simultaanisesti kahdessa eri studiotilassa, joista toinen oli varsinainen näyttämö ja toinen eräänlainen takahuonetila. Esityksen alussa yleisö jaettiin tasan näihin kahteen tilaan, ja puoliajalla he vaihtoivat tiloja päikseen. Teoksen temaattinen ydin oli toisen, vieraan, tuntemattoman, hämillisyyden, ymmärtämättömyyden kohtaaminen. Viidennessä luvussa pohdin vapaasti assosioiden teatterin mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia, potenssia ja impotenssia. Käyn myös läpi joitakin viime aikaisia erityisen pysäyttäviksi kokemiani hetkiä esitystaiteen saralla, teoksia jotka ovat jättäneet lähtemättömän jäljen, kohtaamisia jotka ovat onnistuneet häiritsemään ja säväyttämään. Ihmettelen elokuvantekijöiden pohjatonta halua tehdä realistista draamaa ja totean teatterin vahvuuden olevan sen kyky halutessaan olla keskisuomalainen kivikirkko. Kuudennessa luvussa esitän näyttelijä Petri Manniselle viisi kysymystä.
  • Güngörmez, Kertu (Helsingin yliopisto, 2018)
    Monikielistä koodinvaihtoa tutkivan Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, missä tarkoituksessa videopelejä pelaavat nuoret käyttävät pelaamisen aikana eri kieliä: missä kontekstissa kieliä käytetään, onko kielen vaihtamisella välitön yhteys pelitilanteeseen ja onko eri kielillä kullakin omat funktionsa. Tutkimuksen menetelmä on laadullinen. Analyysissa hyödynnetään keskusteluanalyysin menetelmiä, funktionaalisen koodinvaihdon teorioita ja käsitteitä, nuorten videopelien pelaamisen aikana tehtyjä vuorovaikutustutkimuksia sekä kaksi- ja monikielisiä koodinvaihtotutkimuksia. Aineistona ovat videoinnit, joilla kaksi vironkielistä, Suomessa asuvaa veljestä pelaa FIFA 15-jalkapallovideopelejä. Pelitilanteet on kuvattu kahdesta suunnasta niin, että sekä pelaajien että pelitilanteen tarkastelu on mahdollista. Litteroituja esimerkkejä on tutkimuksessa 16. Työssä analysoidaan viiden kielen, suomen, englannin, venäjän, turkin ja arabian (bismillah- rukousformula), käyttöä ja neljää vuorovaikutusilmiötä: monikielisiä direktiivejä, rukousformulan ja turkin kielen käyttöä, toistojen ja toiston kaltaisten ilmausten käyttöä ja vieraskielistä kiroilua. Englanninkielinen toiston kaltainen ilmaus ja englanninkielinen direktiivi sekä suomenkielinen direktiivi liittyvät yleensä välittömästi pelitilanteeseen, poikkeuksena imperatiivi ehdotuksena. Vieraskielisten direktiivien avulla merkitään neuvottelujakso päättyneeksi ja siirrytään seuraavaan tilanteeseen. Kielen vaihtuessa pelaajan osallistumiskehikko muuttuu ja pelaaja siirtyy vuorovaikutuksesta toisen pelaajan kanssa vuorovaikutukseen pelin kanssa. Englanninkielisillä toistonkaltaisilla ilmauksilla pelaaja myös joko samastuu pelikentällä pelaavan pelijoukkueeseen tai puhuttelee vastustajan pelihahmoa. Kieltä vaihtamalla syntyy joko asetelma me > we tai me > you. Suomenkielisillä toistoilla pelaajat jakavat maalintekemisen iloa; ilmaukset ovat tulos onnistuneesta pelitilanteesta. Sekä suomenkielisillä toistoilla että vieraskielisillä toistonkaltaisilla ilmauksilla pelaajat luovat lisäksi yhteistä pelikokemusta ja tulkintaa pelitilanteesta. Venäjänkielisellä monitulkinnallisella, puhekielellisellä davai-ilmauksella ei ole pelin kannalta itsenäistä merkitystä. Ilmausta käytetään joko vironkielisen tai englanninkielisen direktiivin yhteydessä ja se on itsekin direktiivinen. Bishmillah-formulaa, turkin kieltä ja kiroilua käytetään aineistossa affektiivisesti. Bishmillah liittyy välittömästi pelitilanteeseen ennen jännittävää pelitilannetta ja sen jälkeen. Pelaaja käyttää ilmaisua muslimeille ominaiseen tapaan. Turkinkielisellä ilmauksella pelaaja purkaa tunteitaan epäonnistuneen pelitilanteen jälkeen. Muilla vieraskielisillä affektiivisilla ilmauksilla, kuten kiro- ja haukkumasanoilla pelaajat ilmaisevat pettymystä, purkavat väsymystä ja provosoivat toista pelaajaa. Monikieliselle videopelien pelaajien vuorovaikutuksen lisätutkimukselle on tarvetta. Esimerkiksi bismillah-rukousformulan käyttö pelaamisen aikana ja vieraskielisten toiston kaltaisten ilmausten käyttö kaipaavat lisäselvitystä. Tarvetta on myös viro-suomi-sekakielen vertailevalle tutkimukselle Suomessa syntyneiden äidinkieleltään virolaisten nuorten ja lapsuusiässä Suomeen muuttaneiden nuorten kielenkäytössä.
  • Lantto, Katariina (2020)
    Esitys on sosiaalisesti outo tilanne. Tilaan saapuu joukko ihmisiä, joista osalle annetaan katsojan rooli, ja muutamille määräytyy esiintyjän osa. Esitys alkaa, ja katsojat ryhtyvät kuuntelemaan, katsomaan ja vetämään omia johtopäätöksiään siitä, mitä heille halutaan kuvailla. Samanaikaisesti esiintyjä tai esiintyjät ryhtyvät toistamaan etukäteen harjoiteltuja asioita, jotka muodostavat halutun kokonaisuuden. Kun esitys päättyy, esiintyjä tai esiintyjät kiittävät katsojaa tai katsojia. Tilaisuus päättyy ja ihmisjoukko siirtyy takaisin arkeensa. Mutta kuka on tuo esiintyjä? Onko hän aina jossakin roolissa, vai voiko olla mahdollista, että hän olisi ollut juuri äsken oma itsensä? Ja jos näin on, niin missä määrin? Jos omana itsenä näyttämöllä oleminen on mahdollista, niin miten sellaiseen tilaan pääsee? Millä keinoin ja mitä se lopulta tarkoittaa? Mitä vaikutuksia tällaisella olemisella olisi esiintyjään, vastanäyttelijään tai kokijaan? Tämä opinnäyte kääntää valokeilan arkiseen, henkilökohtaiseen ja intiimiin ihmiseen. Tämä henkilö on arkensa keskellä, omissa oloissaan, eikä esitä mitään. Mutta sitten hän astuu näyttämölle. Muutosten vyyhti alkaa vaikuttaa tähän ihmiseen, joka nyt onkin esittäjä. Häntä saattaa alkaa hävettää ja jännittää tai hän voi kokea turvallisuuden tunnetta, olla rehellisenä tilanteessa, hengittää vapaasti ja havainnoida ympäröivää aivan kuin kaikki tapahtuisi ensimmäistä kertaa. Tähän tutkimukseen on koottu Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden ajatuksia. Haastateltava joukko on valikoitunut sillä perusteella, että heistä jokainen on ollut kurssilla tai ollut osana esitystä, jossa omaa itseä on käytetty työkaluna tai jopa keinona käsitellä hankaliakin aiheita, kuten representaatiokysymyksiä. Mukana ovat performanssitaiteilija, teatteriohjaaja, kolme tanssijaa ja neljä näyttelijää. Tällainen eri taidealojen kokonaisuus on erityisen mielenkiintoinen, koska jokainen heistä käsittää otsikon hieman eri tavoin taidealansa perinteistäkin johtuen. Haastattelut on toteutettu erikseen, mutta luettavuuden vuoksi litteroitu materiaali on konstruoitu uudelleen muodostamaan kokonaisuus, joka antaa vaikutelman taiteilijoiden toisiaan kommentoivasta keskustelusta.
  • Hannula, Simo-Pekka (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimus tarkastelee taiteenfilosofiaan liittyviä teemoja piirtämisen, piirtäjän ja taiteen tekemisen näkökulmasta. Tutkimuksessa käytetään apuna piirtämisen eri osa-alueita kuvaavia malleja, pelkistyksiä, joiden kautta eri aihepiirejä tarkastellaan. Tutkimus kysyy: Voidaanko piirtämisprosessiin liittyvät oleelliset asiat erotella järkevästi toisistaan, ja tehdä näistä osa-alueista yksinkertaiset piirtäen toteutettavat pelkistykset, joita voidaan soveltaa erilaisten kysymysten tarkasteluun, ja onko pelkistysmallien käyttö tähän tarkoitukseen mielekästä? Piirtämisen osa-alueet on jaettu ja nimetty toisto-, työstö-, sommittelu- ja ääriviivapelkistyksiksi. Lisäksi sommittelun ajatusta selventämässä mukana on esineillä toteutettava kollaasipelkistys. Tavoitteena on, että mallit ovat yksinkertaisia ja helposti kenen tahansa itse kokeiltavissa, ja että mallit avaavat näkökulmia piirroksen luomisprosessiin. Tässä suhteessa tutkimus on perusteltu, sillä yleisesti estetiikan tutkimuksia dominoi katsojan näkökulma. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii John Dewey pragmatismi, joka huomio taiteen tekemisen näkökulman teoriassaan. Deweyn ajatuksiin, malleihin, omaan kokemukseeni taidegraafikkona, museoiden teoskuviin ja lähdekirjallisuuteen tukeutuen tutkimuksessa tarkastellaan luovuutta, tyyliin ja kategorioiden muodostumista, taideteoksen tulkintaa, kauneutta, taiteen suhdetta tunteisiin ja tietoon sekä väärentämistä. Aihe-alueista tärkein on luovuus, koska se liittyy työskentelyn, piirtämisen kautta myös kaikkiin muihin käsiteltäviin teemoihin. Mallit soveltuvat hyvin tyylin hienojakoisuuden ja kategorioiden muodostumisen tulkinnallisuuden pohtimiseen ja auttavat ymmärtämään työskentelyn luovuutta, jonka läsnäoloa tai puuttumista ei voi päätellä valmiista teoksesta. Työskentelyn näkökulmasta tieto liittyy piirtäjän omaan oppimiseen ja kauneus teoksen valmistumiseen taiteilijan haluamalla tavalla. Asioita jää myös selittämättä, koska pelkkää piirtämissuoritusta kuvaavat mallit eivät huomioi luovan prosessin suunnitteluvaihetta, teoksen mitä tahansa aihetta tai taiteilijan mielensisäistä maailmaa. Tältä osin mallien käyttö aihepiirien tarkastelussa jää puutteellisiksi. Mallit tuovat kuitenkin pohdintoihin järjestelmällisyyttä ja ne auttavat ymmärtämään ennen kaikkea piirtämistä ja piirtämistapahtuman aikaista luovuutta.
  • Nylund, Mitja (2017)
    Minkä tahansa taiteellisen teon voi kategorisoida edustamaan rajattua tyyliä, vähimmillään persoonallista tyyliä. Taiteilijan persoonallinen tyyli rakentuu kokoelmasta taiteilijalle merkityksellisiä kokemuksia, oppimiaan taitoja ja kulttuurisesti opittuja rakenteita, sääntöjä ja käytäntöjä, joita hän projisoi taiteessaan. Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa kirjoitan teknoksi kutsutusta musiikkityylistä ja siitä, millä tavoin teknon yleisen tyylin rakenteet, säännöt ja käytännöt näkyvät persoonallisessa tyylissäni. Koska persoonallinen tyylini ei luonnollisesti ole yhtä ainoastaan teknon tyylin kanssa, on opinnäytteeni aiheen rajaus myös rajoitus persoonallisesta tyylistäni kirjoittamiseen. En siis käsittele persoonallista tyyliäni kokonaisuutena, vaan sen yhtä tarkoin rajattua osaa. Kirjoitan affektin käsitteestä ja sen käyttökelpoisuudesta ja käytöstä musiikissa ja ääneen liitettävänä ilmiönä. Pohdin teknon affektiivisia ominaisuuksia ja affektin käyttöä äänisuunnittelussa taiteen merkitystason eräänlaisena vastapainona. Teknon kannalta affektin käsite on erityisen kiinnostava musiikkityylin ollessa jo lähtökohdiltaan affektin voimaan nojaavaa. Teknon toisteisuus, koko tyylin kulmakivi ja tärkein kuvaava elementti, on samalla sen affektiivisin ominaisuus. Tyylin pyrkimys affektiivisuuteen johdattelee myös kokijaa henkilökohtaisempaan, sisäänpäin kääntyvään kokemukseen, jonka vuoksi teknon estetiikkakin lopulta välttelee itsensä ulkopuolisia viittauksia. Teknon ja äänisuunnittelun suhde lähenee affektin kautta tarkasteltaessa juuri tästä syystä: äänisuunnittelulla on mahdollisuus merkitystason ohittamiseen ja kyky vaikuttaa ihmiseen puhtaasti fyysisellä ja ruumiillisella tasolla. Taiteellinen opinnäytteeni oli äänisuunnittelu ULTRA nimiseen tanssiteokseen kymmenelle tanssijalle, jonka ensiilta oli 18. maaliskuuta 2016 Norrlands Operanilla Uumajassa. ULTRA:n valmistaminen oli prosessi, jossa merkityskehikoiden, affektien ja emootioiden suhdetta reflektoitiin jatkuvasti. Välttelimme tarkoin rajaamamme merkityskehikon ulkopuolelle viittaamista, jos emme olleet varmoja kaikista tekemämme viittauksen nyansseista. Äänisuunnittelu päätyikin tematiikallaan seuraamaan koreografisia eleitä ja vain harvoin kertomaan itsessään mitään. Käyn kirjallisessa työssäni läpi teoksen kohtaukset kirjoittaen auki äänen dramaturgiaa. Lopuksi käyn läpi kirjoittamieni aiheiden näkymistä taiteellisessa työssäni ja pohdin muun muassa teknon näkymistä äänisuunnitteluissani yleensä. Totean teknon näkyvän persoonallisessa tyylissäni ennemmin tavassani ratkaista ongelmia kuin fyysisissä äänissä. Tekno on minulle tapa ajatella ääntä jatkuvana affektien virtana.
  • Kostamovaara, Anu (Helsingin yliopisto, 2020)
    Tutkielma on luokkahuonevuorovaikutukseen perustuva tapaustutkimus, jossa tarkastellaan kahta pääkaupunkiseudulla kotoutumiskoulutuksessa suomea toisena kielenä opiskelevaa maahanmuuttajaryhmää. Työssä paneudutaan siihen, miten oppijat ja opettajat toimivat kohdatessaan ymmärtämisongelmia ja millä tavoin kielellisiä ilmauksia rakennetaan vuorovaikutuksessa tuen ja tukeutumisen avulla. Pääpaino on merkitysneuvotteluissa ja niihin sisältyvissä muokatuissa toistoissa. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä on sosiokulttuurinen kielentutkimus, johon yhdistetään dialogisen ja interaktionaalisen toisen kielen tutkimuksen näkökulmia. Työn esikuvana on Minna Sunin väitöskirja Toista kieltä vuorovaikutuksessa. Kielellisten resurssien jakaminen toisen kielen omaksumisen alkuvaiheessa (2008), josta on omaksuttu dialoginen menetelmä merkitysneuvottelujen tutkimiseen. Aineisto on kerätty yhden päivän aikana, ja se koostuu kahdesta 75 min pituisesta, videoidusta opetusjaksosta. Analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan merkitysneuvotteluja, joiden aiheuttaja on oppijan vuorossa oleva ongelma. Toisessa osassa käsitellään merkitysneuvotteluja, joiden aiheuttaja on opettajan vuoron ongelma. Merkitysneuvotteluissa esiintyvien toistojen analyysin tuloksena näytetään, miten toistoilla annetaan ja saadaan tukea. Niillä osoitetaan ongelmakohta, täsmennetään merkitystä ja varmistetaan neuvottelussa saavutettu riittävä ymmärrys. Muokatuilla toistoilla opettaja selventää omaa vuoroaan ja antaa palautetta oppijoiden vuoroista. Usein opettaja reagoi oppijan vuorossa olevaan ongelmaan toisto-osoittimella, joka sisältää jonkin tulkintaehdotuksen. Opettaja redusoi oppijan ilmauksesta esiin ymmärtämisongelman aiheuttajan. Hän ottaa vastuun elaboroinnista muokkaamalla oppijan vuoroa fonologisesti, leksikaalisesti, morfologisesti, syntaktisesti tai kaikkia yhdistäen. Kielenoppijoilla toisto toimii keinona osoittaa osallisuus ja osallistuminen vuorovaikutuksessa. Oppijat kierrättävät tarjolla olevaa kielenainesta ja segmentoivat puheesta kohtia toistettaviksi. He poimivat opettajan tai muiden oppijoiden uudelleenmuokkauksia tuotoksiinsa etenkin leksikaalisella tasolla mutta myös fonologian ja syntaksin alueilla. Vähiten esiintyy muokatun morfologisen aineksen sisällyttämistä, koska oppijoiden kielisysteemi ei ole vielä välttämättä valmis ottamaan tarjottua morfologista muokkausta vastaan. Dialoginen tarkastelu osoittaa, että keskusteluvuorovaikutuksessa on jaettavissa jokaisen osallistujan kielellinen pääoma. Vuorovaikutuksen kumulatiivisen luonteen ansiosta tuloksena on enemmän kuin mihin yksilö yltää monologisesti. Oppija pääsee luokkahuonekeskusteluissa osalliseksi opettajan resursseista. Vuorovaikutus rakentuu yhteistyössä tuen, tukemisen ja tukeutumisen avulla. Tuki voi toteutua sekä tarkoituksellisena ja tavoitteellisena oppijan auttamisena, että keskustelussa jaettavana kielenaineksena. Lähikehityksen vyöhykkeen ajatus näkyy merkitysneuvotteluissa oppijan vahvistuvana mahdollisuutena kielelliseen ilmaisuun resurssien jakamisen, muokkausten ja palautteen turvin.